valmistettu ruoka on todella maailman kalleinta ruokaa vaikka kuulus olla toisin päin,mutta törsä purot varastaa kaiken.
maailman korkeimmilla tuilla
63
<50
Vastaukset
- osavaikokototuus
Viljelijöiden pitäisi pyytää reiluuttamista pääsääntöisesti itse omistamaltaan elintarviketeollisuudelta:
Leipomoteollisuudessa kahden suurimman konsernin osuus kotimaan tuotannon arvosta on yli 60 prosenttia, ja liha- ja myllyteollisuudessa kolmen suurimman osuus on yli 70 prosenttia.
Meijeriteollisuudessa yhden konsernin osuus maidon keruussa ja tuotannossa on yli 80 prosenttia.
Kuulostaa kuluttajan kannalta pahalta. Elintarviketeollisuuden keskittyminen muutaman harvan yrityksen ympärille voi olla kustannustehokasta, mutta hintakilpailun kannalta tilanne on huono.
Toki joka alalla on myös tuontia, mutta sen osuus esimerkiksi leipomo-, liha- ja meijeriteollisuudessa, erityisesti tuoretuotteissa, on pientä, joskin tuonnin merkitys kasvaa koko ajan. - Tuottajanosuus
Eilen Ylen pääuutisissa kerrottiin miten tuottajahinnat eivät ole EU aikana juuri nousseet vaikka kustannukset ovat.
Eniten osuuttaan on nostanut kauppa. Tuottajien osuus sitävastoin on laskenut.- ihmehommaa
miksi ette kinua reiluuttamista elintarviketeollisuudelta?
- hartswaritevaarahatguni
ihmehommaa kirjoitti:
miksi ette kinua reiluuttamista elintarviketeollisuudelta?
Tukijussit hallitsevat elintarviketeollisuutta.
- väärennyspaja
ylen kanava onkin kepulien kanava valitan niitten kallupikkin on väärennettyjä.
- törsäkonna
täyttä sontaa tuottaja hinnat on nousseet verotuksen kautta myöskin törsät valehtele kun ovat paskoi.
- Niinpäniiin
http://www.maataloustilastot.fi/sites/default/files/viljojen_hintoja_eu-maissa_201514_20150413_113046.pdf
Esimerkiksi rehuohran hinta suomessa halvimmillaan suomessa 128€ tonnilta kun lissaponissa hinta oli 195€ tonni. - keinoyrittäjät
Jos maatalous väittää olevansa elinkeino, se ei voi elää tukiaisilla
Jos viljelijä väittää olevansa yrittäjä, hän ei voi elää tukiaisilla- JOPPEJÄLJESSTAAS
KOITRAAHAN JOPPEHE TAJUUTRAHAN, ET VEROOTRAJAHAN KOHTRELEEHEN VILJELIJÄÄHÄN YRIITRÄJÄNÄHÄN,,,:)))))))))))
KUMPRI LIENEEHEN OIKREES JOPPE, VAI NE?????
EIR MAATALOUDES OLEEHEN KO KORVAHUKSRIAHAN,,:)= - nössöjengi
yrittäjiä jotka vikisee tuntipalkoistaan?
- VIKRISEVÄJOPPEHE
:)))))))) JOPPEEHAN TÄÄL ULISEEHEN VILJELIJÖÖTREHEN PALKROIST,,:)))))))))))))
- depthchargeitevaboldboo
Veritulppaisen mukaan kymmenen miljardia olisi jostakin revittävä, tuista ei kuitenkaan oteta.
- SIPSILÄHÄNVOITROOHON
TYÖTRÖMIEN MAKOOLURAHOIST KERRALL KUNNOHON LEIKRURI,,,
- lähteetuetjaheti
maajussien tuista ootetaan kymmenen miljardia eikä törsä voi mitään eikä sipsutin,pure törsä apilaa ja pirä pääs kiinni
- kallit_palkat
Suomessa vaan saadaan euroopan halvimmista maataloustuotteista maailman kalleinta ruokaa.
- Samaex-peltopelle
En ole ex-viljelijänä palkkoja syyllistämässä. Aika pienellä porukalla joku juustolakin pyörii kuin satun tietämään. Arvolisävero kertautuu joka portaassa, kauppa vedättää elintarviketeollisuuden polvilleen ja onko keskittynyt teollisuus vetänyt rahtikulut isoiksi vaikka nykyään kaikki kulkee silti halvalla? Kaupan puolella tehdään vajaita viikkotunteja, mutta jos mikä maksaa niin elintarvikkeitten hävikki kaupalle vanhentuneissa tuotteissa sekä aivan liian suuri kauppaverkosto liian suurine betonimarketteineen. Vrt. Lidl.
- kollotinhullu
suomes maailman kallein alkutuotanto,kauppa ottaa pienen osan suurin raha jää törsille hulluille paskoille.
- PALKAT...ALAS
palkat...alas palkat...alas PALKAT...ALAS PALKAT,,,ALAS PALKAT###ALAS PALKAT#"%ALAS
- TÖRSÄNARUU
PALKAT YLÖS PALKAT YLÖS PALKAT YLÖS HETI.--MAATALOUSTUET POIS MAATALOUSTUET POIS HEI.
- ääöööääöäöäööä
kansalliset poistetaan eu vaatii näin
- mitentyhmävoiolla
tyhmä tukisidonnainen alkutuottaja ei tajua oman etunsa riippuvan kuluttajien ostovoiman kehityksestä ja välillisesti verokertymän kasvusta
- vatsatttäynnä
Tarkoitatko, että kuluttajat lakkaavat ensimmäiseksi ostamasta ruokaa, jos ostovoima heikkenee??!!!
- mitentyhmäolet
mitä enemmän kuluttajalla on taloudellista toleranssia sitä laveammin varantoja kohdentuu myös ruokahankintoihin
- vatsatttäynnä
mitentyhmäolet kirjoitti:
mitä enemmän kuluttajalla on taloudellista toleranssia sitä laveammin varantoja kohdentuu myös ruokahankintoihin
Tarkoitat siis, että jos kuluttajalla on "taloudellista toleranssia ja laveammin varantoja", hän ostaa ja syö enemmän ruokaa ja maajussin tuottamaa alkutuotantoa menee enemmän kaupaksi, paremmalla hinnalla ??!!
Voi .....
Sitäpaitsi tänään sanottiin radiossa, että palkansaajan ostovoima lisääntyy.
- Ex-peltopelle
20 vuotta ehdin nauttimaan/saamaan/kärsimään näistä maailman korkeimmista tuista. Kattelin tuosta ministeriön vipu-palvelusta eri vuoden tukisummia ja koko ajan vuodesta 2003 eteenpäin tukien suunta diagrammiesityksissä omalla tilalla samoilla peltohehtaareilla oli alaspäin. Karjatilallisena parasta Eu-aikaa oli tulonmuodostuksen kannalta vuodet 2003-2005, mutta sen jälkeen suunta tuissa, tuottajahinnoissa laskeva ja kulurakenteen kehitys varmasti suurinta kuin millään muulla alalla. Kun vuonna 1995 aloittelin polttoöljy maksoi verottomana noin 13 senttiä, kun se vuoona 2013 jo oli kymmenkertainen. Lannoitteissa vuonna 2005 ostin noin 10000 eurolla lannoitteita, seuraavana vuonna sama määrä olisi maksanut yli 20000 euroa. Nyt tämä vuonna sitten tukiuudistus tiputtaa taas tukia yli 100-150 euroa/ha tukia, kustannukset pilvissä ja tuottahinnat alamäissä sekä parjon parjattujen MYEL-maksujen maksuprosentti pinta-alan ja iän perusteella alkaa lähennellä YELiä, niin lopettamispäätös todella helppo. Palkansaajaksi ja pellot vuokralle. Helpompaa ja ihmisarvoisempaa on elämä kohdallani nyt. Rahaakin on enemmän eikä jatkuva huoli tulevaisuudesta rassaa hetikään niin paljoa. Vaikka eihän nykyään mikään ole varmaan. Kannattaisi oikeasti olla huolissaan heistä jotka jatkavat viljelyä. Kauppa on pitänyt puolensa, ja hehtaarikokoisia supermarketteja on tämän kokoisessa maassa aivan liikaa. Toivottavasti jatkavilla riittää intoa ja saamme myös tulevaisuudessa kotimaista, laadukasta ruokaa. Maataloustuki on itseasiassa pieni summa kokonaisbudjetista, vrt. asumistuki (joka ruokkii vain kallista asuntovuokrausta, ei asiakkaan etua), kehitysapu jne.
- tukisidonnaiset
millä selität väitteen että asumistuki ei hyödytä asiakkaan/vuokralaisen etua?
hyvä että tilanteesi on mielekkäämpi.
miten muuten selität väitteen ettei asmistuki muka hyödytä vuokralaista?
eikös se ylipäätään mahdollista ko. henkilön omaehtoisen asumisen?
samalla tavoin kuin maataloustuet mahdollistavat maanviljelijän toiminnan?
ylipäätään kaikki tuet (ml.maatataloustuki) korottavat hintatasoa.
"myel-maksut alkavat lähennellä yel iä"- hirvittävä vääryyskö?
etkö edes itse huomaa kuinka tottunut olet elämiseen toisten tuella??
viljelijöiden ja kaupan sijaan kannattaa kannattaisi olla huolissaan viljelijäomisteisen elintarvikeollisuuden kyvystä pysyä mukana avautuvassa kilpailussa 10v perspektiivillä. "suljettuihin" markkinoihin tottuneilla toimijoilla on tässä haasteita.
ilman kotimaista teollisuutta ei ole merkitseviä ostajia viljelijöiden tuotteille tai maataloustukia on korotettava roimasti jotta raaka-aineet saataisiin myytyä ulkomaille.
kauppa sen sijaan jakelee aina elintarvikkeita, koti- tai ulkomaisia. - ex-peltopelle2
No vastataapa asumistuesta. Lähellä oli kunnan omistamat rivitalot, suurin osa asukkaista syrjäytyneitä ihmisiä, alko-ongelmaa ym. Kunta möi rivarit sijoittajalle, ja vuokralaiset jatkoivat asumistaan, mutta...Vuokrataso on melkein luokkaa Tampere, vaikka sijainti kaikkea muuta. Mutta mikäs siinä kun Kela maksaa. Ketä tämä eniten sitten koskee? Sitä palkansaajaa joka asuu vuokralla ja EI saa asumistukea ja maksaa 1, 5 kertaa asumisen tasoon nähden olevaa vuokraa.
MYEL-maksut nostin esiin sen takia, kun tietää miten rahoituspohja jo eläkkeellä oleville toimii.
Miksi tämä yletön kohu maataloustuesta, pelkkä tilatuki suotuisimmilla eu-alueilla lähes meidän kaikkien tukien yhteissumma hehtaaria kohti?
Sitten on turha vedota jalostusyritysten kilpailukykyyn, sillä puolen on kohta kaikki keinot kokeiltu. Huonolla menestyksellä HKScan:Ruotsi, Puola, Atria:Venäjä.
Lopuksi kuvitelmastasi maataloustuen korottavasta tekijästä voit jättää ihan omaan arvoonsa. osa viljelijän tukipotista jo menee tuotantokustannuksiin voi kannattavuutta argumentoida sen asian valossa. Suomessa on opittu saamaan kaikki alkutuotantoon liittyvä raaka-aine sekä siihen liittyvät oheistoiminnot Euroopan alhaisimmilla hinnoilla. Missään suljetussa ympäristössä teollisuus ei toimi, mutta kauppaa voinee verrata siihen? Todellista kilpailua ei ole. Ja edellleen: tuet ovat meidän eu-jäsenmaksuosuutta, osa kansallistakin. Eiköhän ne rahat kuulu heille, jotka tekevät raskainta työtä jatkuvassa epävarmuudessa? - tukirenki
esimerkkisi kertoo vain kelan asumistukien mahdollistamasta väärinkäyttämisestä. nousiko muka alueenne asuntojen muu vuokrataso samalle "Tampereen" tasolle??? tuskin!
tukiin pohjautuva kustannusten nousu toteutuu puhtaimmillaan peltojen vuokrahinnoissa, siis toimialalla joka on täysin sidoksissa julkiseen tukeen, toisin kuin asuntovuokramarkkinat.
näin myös niissä sinunkin vuokralle antamissasi. pelloissa.
Myel on eläkejärjestelmä jossa eläkkeen nauttija eli viljelijä osallistuu muita eläkkeenmaksajia huomattavasti pienemmin kustannuksin oman eläkejärjestelmänsä kustannuksiin.
eläkkeet pääsääntöisesti katetaan verovaroin piilotukena viljelijöille eli aktiiviajan kustannukset pysyvät piilotuilla pienempinä kuin muilla ryhmillä.
reiluuttamisen pitäisi tapahtua viljelijöiden ja elintarviketeollisuuden välillä.
suomalaisen elintarviketeollisuuden pärjääminen avautuvassa kilpailussa on myös viljelijöiden kohtalonkysymys.
kannattaisiko elintarviketeollisuuden tarjota, ei omia tuotemerkkejään vaan, alihankintakapasiteettia länsimaisille toimijoille?
maataloustuotteiden vienti-eldoradossa Venäjällä, kallis suomalaisten elintarvikkeiden "brändäys" puolestaan on tehty verovaroin jo kommunismin aikana. toivottavasti nuo markkinat avautuvat pikaisesti uudelleen.
samalla tavoin kuin kaikki tuet, myös maataloustuet, kasvattavat kustannuksia.
tämä ei ehkä näy yksittäisen tilan kohdalla mutta kansantalouden kannalta Suomessa tuotettaisiin edullisemmin maataloustuotteita ilman kalliita kansallisia tukia.
toki tuottajia olisi huomattavasti nykyistä vähemmän.
nykyjärjestelmän tuet ovat pääosalle nauttijoistaan lähinnä alue- ja sosiaalipolitiisia.
eli niihin Kelan asumistukiin verrannollista rahanjakoa.
suljettu ympäristö... kaupalla, toisin kuin elintarviketeollisuudella on kotimaassa kasvavaa ja terävöittävää ulkomaista kilpailua.
toisin kuin kauppa, viljelijäomisteinen elintarviketeollisuus ei voi ihan helposti hankkia raaka-aineitaan ulkomailta.
toki viljelijä on palkkansa ansainnut mutta se pitäisi kertyä aidosti markkinoilta.
eikä suinkaan pääosin yhteiskunnan tulonsiirroista etelästä muun maan ylläpitämiseksi. - ex-peltopelle3
tukirenki kirjoitti:
esimerkkisi kertoo vain kelan asumistukien mahdollistamasta väärinkäyttämisestä. nousiko muka alueenne asuntojen muu vuokrataso samalle "Tampereen" tasolle??? tuskin!
tukiin pohjautuva kustannusten nousu toteutuu puhtaimmillaan peltojen vuokrahinnoissa, siis toimialalla joka on täysin sidoksissa julkiseen tukeen, toisin kuin asuntovuokramarkkinat.
näin myös niissä sinunkin vuokralle antamissasi. pelloissa.
Myel on eläkejärjestelmä jossa eläkkeen nauttija eli viljelijä osallistuu muita eläkkeenmaksajia huomattavasti pienemmin kustannuksin oman eläkejärjestelmänsä kustannuksiin.
eläkkeet pääsääntöisesti katetaan verovaroin piilotukena viljelijöille eli aktiiviajan kustannukset pysyvät piilotuilla pienempinä kuin muilla ryhmillä.
reiluuttamisen pitäisi tapahtua viljelijöiden ja elintarviketeollisuuden välillä.
suomalaisen elintarviketeollisuuden pärjääminen avautuvassa kilpailussa on myös viljelijöiden kohtalonkysymys.
kannattaisiko elintarviketeollisuuden tarjota, ei omia tuotemerkkejään vaan, alihankintakapasiteettia länsimaisille toimijoille?
maataloustuotteiden vienti-eldoradossa Venäjällä, kallis suomalaisten elintarvikkeiden "brändäys" puolestaan on tehty verovaroin jo kommunismin aikana. toivottavasti nuo markkinat avautuvat pikaisesti uudelleen.
samalla tavoin kuin kaikki tuet, myös maataloustuet, kasvattavat kustannuksia.
tämä ei ehkä näy yksittäisen tilan kohdalla mutta kansantalouden kannalta Suomessa tuotettaisiin edullisemmin maataloustuotteita ilman kalliita kansallisia tukia.
toki tuottajia olisi huomattavasti nykyistä vähemmän.
nykyjärjestelmän tuet ovat pääosalle nauttijoistaan lähinnä alue- ja sosiaalipolitiisia.
eli niihin Kelan asumistukiin verrannollista rahanjakoa.
suljettu ympäristö... kaupalla, toisin kuin elintarviketeollisuudella on kotimaassa kasvavaa ja terävöittävää ulkomaista kilpailua.
toisin kuin kauppa, viljelijäomisteinen elintarviketeollisuus ei voi ihan helposti hankkia raaka-aineitaan ulkomailta.
toki viljelijä on palkkansa ansainnut mutta se pitäisi kertyä aidosti markkinoilta.
eikä suinkaan pääosin yhteiskunnan tulonsiirroista etelästä muun maan ylläpitämiseksi.Paljonko myel- vakuutettua vs. myel eläkkeellä? Siis yhtälö on siinä. Jos kaksiota syrjäkylällä grynderi vetää 800 €/kk ja alkoholisti vuokralla asumistukineen kun lähikaupungista saa asunnon halvemmalla, niin mikä mättää?
Peltovuokra pitää olla suhteessa alueen keskimääräisen metsäntuoton verran, niin kohtuus säilyy. Valitettavasti hyvillä taajamien läheisille peltoa luulla maan muu kysyntä on ohjannut vuokrat jopa 100-200 € korkeammaksi kuin mitä kaikki ha-tuet yhteensä. Mitä suuruuden ekonomiaa on viljellä isompaa kannattamatonta pelto- alaa? Kansallinen tuki on niin pitkään tarpeen ennenkuin Pertti Salolaisen kiireestä johtuva epäoikeudenmukainen cap- tukiratkaisu oikaistaan. Salolainen suureen ääneen toitotti kuinka kansallisesti voidaan neuvottelutuloksen epäkohdat paikata. Ja se vastuu ei häviä
- kommarijemmari
Älkää sotkeentuko tukipolitiikkaan ennenkuin itse olette saaneet maataloustukea. Hymy hyytyy
- heräätukiviljelijä
Sössättämistä kaikki tyynni... Kuka maksaisi mistään mitään kptisedullanne ilman etelän tukia???
- etuoikeutettuviökelijä
Parikymmentä tuettua peltojehtaaria syrjäkyliillä on sijoitus nykytuilla.. Eikä pääomaa kuin postmerkin verran
- vaikotyhmyyttä
Sinulla itselläsi ei sitten ole sijoittaa pääomaa postimerkin vertaa.
En kehtaisi julkisesti toitottaa... - KONEMYYJÄ
NYT KANNATTAA VAIHTAA POIS VANHA PÄÄTRAKTORISI SEHÄN OLI 165 MF
MEILLÄ OLISI TARJOLLA HUIPPULUOKAN KÄYTETTYJÄ ESIM VALTRA 202
JOLLA HOMMAT KÄY KUIN SIIVILLÄ
- varastaatörskä
miten muka törsät tarttee tukee,pihat täynnä uusii koneita autoi,kakaroille ostettuja osakkeita ja taloi,osteleeko asuntotukii saava näitä koneita autoi ,en ole huomanna,asunto tuki hakijan tulot tarkistetaan ei törsän kun sille maksetaan satoja tuhansia maataloustukia ,pitäsit suus kii kun et tajuu kepu mafian rosvoiluja,,
- varustajatörsä
"Telakkateollisuuden käänteitä pitkään seurannut merenkulun emeritusprofessori Jorma Taina pitää Turussa ja Raumalla risteilyaluksia rakentavan STX Finlandin konkurssia todennäköisenä."
http://www.hs.fi/talous/a1367563912018
miten muka varustajat tarttee telakka tukee, pihat täynnä uusii koneita
ja valtavis halleis kaikkii kallei leikkurei, hitsei, levyntaivuttimii, nosturei ja autoi,kakaroille ostettuja osakkeita ja taloi,osteleeko asuntotukii saava näitä koneita autoi ,en ole - kepuonsontaa
kansalliset tuet pois viljelijöiltä, näin säästyneet rahat vanhusten- ja terveydenhuoltoon
- tarpeellisinta
Myös vanhukset sekä terveydenhoitajat tarvitsevat maajussin kasvattamaa ruokaa joka päivä.
- äööööö
ulkoo halpaa joka päivä.
- olet.tietämätön
vanhusten ja terveydenhoitoon on jo nyt riittävästi rahaa mutta duunarien halu luistaa aina ja kaikesta sekä johtoportaan halu rinnastaa itsensä jumalaan kaikkitietävänä ja aina oikeassaolevana vain estävät etes välttävän hoidon
tätä kutsutaan pyrogratiaksi ja tuhoisaa se onkin- nolotoljomeekotiis
et tierä itte mitään ,vanhukset elää köyhyyres ja lisää kepuli puolue köyhdyttää näitä vanhuksia mitenkä kehtaatte surkeet paskat, kaikki tietävä ei sentään ole insinöörin tolvana joka ei tajuu kansan oikeuksista mitää,samaa rataa menee kun ahokin ja vippapuntti vanhanen jotka olivat maailman nolouden super noloja,sama on sipsun ottas nolo toljo...
- palkat-alas
palkat-alas palkat-alas palkat-alas palkat-alas
- jaahaaas
"Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö eli SAK on asettanut tiukat reunaehdot keskusteluille yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi.
SAK:n mukaan yhteiskuntasopimusta ei voi syntyä, jos sillä päädytään ainoastaan heikentämään palkansaajien asemaa."
http://www.talouselama.fi/uutiset/sak tiukat reunaehdot neuvotteluille yhteiskuntasopimuksesta/a2304585
SAAVUTETUISTA EDUISTA EI TINGITÄ, paitsi viljelijöiden...
"Valtion leikkaustarve
liki sama kuin maaseudulta on jo otettu
Maa- ja metsätalousministeriön budjetista leikattiin viime vaalikaudella liki yhdeksän prosenttia." MT 2015-05-08 - viljelijäontukielätti
Jos maatalous väittää olevansa elinkeino, se ei voi elää tukiaisilla
Jos viljelijä väittää olevansa yrittäjä, hän ei voi elää tukiaisilla- voiyksinkertaisuus
Eihän kukaan väitäkkään elävänsä tukiaisilla. Kuinka joku voi olla niin tyhmä, että kuvitteleekin jotain tälläistä.
Ruualla eletään ja tiedätkös, mistä sitä saadaan.
- maailmapyörii
maajussi törsien työtulo tupla verolle näin vaatii duunarit,samalla duunareitten palkat tuplataan,työn antajat suostuvaisia nostoon.
- ylöspäin
Suomi nousuun tukevalla suomalaisella ruualla, että duunari pystyy painaan ne lisätunnit, mitä heille tullaan säätään.
- rajatonauki
No, voit kyllä vapaasti poistua Suomen maasta, ei täällä ole pakko asua. Jos muualla on parempi olla, lähde meneen... mitä hel..ttiä täällä valitat!!!
- öllllllllllllll
antaa heittää ei törsää kukaan ole kieltäny poistuun maasta kun tuet on poistettu heittää vaan surkee sonta läjä.älä poraa törsä p
- surkeeräkä
törsä on paska pummi joka on poistettava tukiaisista.
- perseestähyvää
törsä sulla on perseessä ja se et oot pummi ni sehän jo tiedetään
musta on hienoo et haluut sosiaalitukes pois ne oksettaa muaki
sun laise pummi pitäs hävetä - haistiteripuli
perseestähyvää kirjoitti:
törsä sulla on perseessä ja se et oot pummi ni sehän jo tiedetään
musta on hienoo et haluut sosiaalitukes pois ne oksettaa muaki
sun laise pummi pitäs hävetäsä se yrjö olekkin surkee persläpi,mee töihin ja opettele tuleen toimeen omillas äläkä toisten veroeuroilla surkee paska.
- otaperseestäpääspois
haistiteripuli kirjoitti:
sä se yrjö olekkin surkee persläpi,mee töihin ja opettele tuleen toimeen omillas äläkä toisten veroeuroilla surkee paska.
meillä maajusseilla on kaltaisellesi ruuannussijalle hyvin paikkansa pitävä kommentti jonka sinun laisesi reikäpää voi valitettavasti ymmärtää väärin
" kaikki asiakkaat tuottavat meille iloa toiset tullessaan ja toiset lähtiessään " - paskiainenmm
otaperseestäpääspois kirjoitti:
meillä maajusseilla on kaltaisellesi ruuannussijalle hyvin paikkansa pitävä kommentti jonka sinun laisesi reikäpää voi valitettavasti ymmärtää väärin
" kaikki asiakkaat tuottavat meille iloa toiset tullessaan ja toiset lähtiessään "iloa varsinkin ne joilto poistetaan maataloustuet joten mee töihin ja elätä ittes surkee loinen.
- peräaukkoo
perseestähyvää kirjoitti:
törsä sulla on perseessä ja se et oot pummi ni sehän jo tiedetään
musta on hienoo et haluut sosiaalitukes pois ne oksettaa muaki
sun laise pummi pitäs hävetäme saunan taa ja tee hitlerit se sulle luonnaa,
- peräaukkoo
peräaukkoo kirjoitti:
me saunan taa ja tee hitlerit se sulle luonnaa,
sillä minä oon jo tehny nii minä pikku tuhnu niinkö äiteniki mulle sano tuhnuri olet ja oikees oli viätän aikaani kihniös äiteni kans asun käyn välillä mökilläni hesas
pyydän viljelijöiltä anteeksi kun itse olen tukipummi loiseläjä ja mua kismittää mun tyhmyyteni - paskiainenmm
paskiainenmm kirjoitti:
iloa varsinkin ne joilto poistetaan maataloustuet joten mee töihin ja elätä ittes surkee loinen.
minä en töitä tee kun ei tartte sossu maksaa kaike mun huolettomaa elämään
oon ävpk laine vääähäjärkine hanttapuli jos suaraa sanotaa oon oikee keppulipylly
näin humalassa haluan paljastaa ihailen suuresti stalinia ja suamalaista viljelijää mut hei mää oon itte tämmöne ruikkukukko....paska - jullikkaonjolla
perseestähyvää kirjoitti:
törsä sulla on perseessä ja se et oot pummi ni sehän jo tiedetään
musta on hienoo et haluut sosiaalitukes pois ne oksettaa muaki
sun laise pummi pitäs hävetätaidat olla niitä kepu homppeleita, kun perse aina vilkkuu ruskeella reijäl.pysy sä vaan eros normaaleista ja jätä naveton väkikin rauhaan sillä eläimeen sekaantuminenkin on tuomittavaa,
- törsäpaska
törsä heikoin lenkki joka on potkittava suohon polkemalla,ja sen jälkeen survottava hanuriin.
- juo.fairia
onko siellä suolla enää tilaa kun sut on jo sotkettu sinne törsäpylly taitaa hanuris kasvaa jo saniaisia
- llkjhuyuttrrtffggf
juo.fairia kirjoitti:
onko siellä suolla enää tilaa kun sut on jo sotkettu sinne törsäpylly taitaa hanuris kasvaa jo saniaisia
etkö tajuu eläimeen sekoominen on rangastava teko joten lopeta tohus sairas vääns.
- vetelänaru
jätä eläimet rauhaan törsä sonta,mee saunantaa ja lopeta ittes surkee pummi paska.
- kotimainenviljelijä
mitä korkeammat tuet sen heikompi tuotannonarvo....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759