Erosimme avopuolisoni kanssa viimeviikolla 2 yhteisen vuoden jälkeen. Suhteemme on ollut viimeaikoina yhtä tunnemyrskyä, hänellä on omat murheensa ja minulla omani. En oikeastaan tiedä kumpi halusi erota, ei lopulta ehkä kumpikaan, yksi asia vain joti toiseen jne. mies pakkasi tavaransa ja lähti (asuntomme on minun). Eilen hän laittoi viestiä, että miten minulla menee. Hänellä on kuulema kova ikävä, mutta haluaa tuskin enää palata yhteen koska riitamme olivat niin vakavia (oikeastaan lähtivät pienistä asioista ja väärinkäsityksistä). Sovimme, että näemme huomenna keskiviikkona. Mennyt viikonloppu on eletty kuin sumussa. Tuntuu, että elämältäni putosi pohja. Arkiset rutiinit ovat mennyttä, ruoka ei maistu, en saa itseäni tekemään mitään muuta kuin itkemään sängynpohjalla. Minä rakastin häntä oikeasti.. rakastan vieläkin, eivät niin vahvat tunteet kuole hetkessä, viikoissa, kuukausissakaan.
Haluaisin saada hänet ymmärtämään, että olisin valmis jatkamaan ja hakisimme oikeasti ammattiapua suhteellemme. En ole valmis luovuttamaan.
Kohtalotovereita? - tilanne on vielä hektinen ja mitä vain voi tapahtua. Yritän tulla kertomaan miten asiat alkavat sujua.
Tahdon korjata elämäni pahimman virheen
Minävain3
1
63
Vastaukset
Hei, osaan samaistua tilanteeseesi täysin, itsellä lähis identtisesti sama tilanne. Jos haluat puhua jonkun kanssa, joka käy läpi samoja asioita voit laittaa minulle yksityisesti tai täällä viestiä, mailini on [email protected].
toivottavasti saitte asiat sovittua, jos ette ymmärrän miltä sinusta tuntuu..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5733806Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483288- 382771
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662709Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192104- 322061
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121887- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171760Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471719