Persut onnistuivat kipuamaan taas julkisuuteen, kun entinen kristillisdemokraatti Toimi Kankaanniemi, nykyinen persu, näytti Suomelle mitä on ToimiNTA
ToimiNTA = Toimi Naisia Takaa Ajaa
Kummallinen tapaus sinänsä tämä ToiMINNAN mies, että hän oli saarnannut korkeaa moraalia muille siitä, miten pitää sekstata.
Mutta persut ovat kyllä aika lailla häröpuolue ilman Kankaanniemeäkin. Elina Lepomäki Kokoomuksesta kirjoitti kommentteja heidän pamflettiensa sisällöstä ennen 2011 vaaleja:
http://elepomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/63542-poimintoja-persujen-pamfletista
Persut mielletään yleensä oikeistolaiseksi puolueeksi, mutta Lepomäki sanoo heidän olevan vasemmistolaisia. Pamflettikin viittaa tähän:
""Perussuomalaisten mielestä yhteiskunnan ei tule merkittävästi ulkoistaa sosiaali- ja terveyspalveluita yksityisen sektorin tuottamiksi, sillä toisin kuin esimerkiksi kunnallisen palvelusektorin, yksityisen sektorin perustarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen."
Toisin sanoen kommarimeininki maistuu kyllä meillekin, kunhan pääsemme sen avulla ajelemaan ministeriautolla.
""Perussuomalaiset tunnustavat julkisen sektorin kestävyysvajeen ja sen, että julkisten palveluiden tuotantotapoja on kehitettävä.""
Persut tietävät siis, että on ongelma mutta eivät osaa mitenkään sitä ratkaista.
En viitsi käydä koko kirjoitusta läpi, mutta se on viihdyttävää luettavaa kommaripersujen arjesta. Puolue on samanlainen vaahtosuinen vasemmistodemargogien tyyssija kuin Vasemmistoliitto, Vihreät ja SDP.
Persujen todellisesta luonteesta
Simo_Toini
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749