Kannabiksen ja alkoholin käyttö ei ollut harvinaista muinaisessa lähi-idässä. Marihuanan historia kertoo Egyptin 3000 vuotta vanhoista muumioista löytyneen jälkiä aineen käytöstä.
Käyttivätkö raamatun kirjoittajat huumeita?
18
<50
Vastaukset
- Jyrrisss
Oopium-luolat olivat senajan suosituimpia viettopaikkoja.
En muista tarkkaa lähdettä mutta katsoppas Raamatusta. Näin ne
kanssa-Kristitytkin sanovat. Se on siellä. - Shamaanit
"Israelilaistutkija: Mooses hillui huumehuuruissa
4.3.2008 14:12
Saadessaan kymmenen käskyä Mooses oli psykedeelisten huumeiden vaikutuksen alainen.
Näin väittää israelilaispsykologi Benny Shannon, jonka asiaa käsittelevä artikkeli on ilmestynyt filosofisessa Time and Mind -aikakauslehdessä.
Kognitiivisen psykologian professorina Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa toimivan Shannonin mukaan mielen toimintaan vaikuttavat aineet kuuluivat tärkeänä osana raamatullisen ajan israelilaisten uskonnollisiin riitteihin.
- Mitä tulee Moosekseen Siinain vuorella, kyseessä ei ollut yliluonnollinen, kosminen tapahtuma tai legenda, vaan mitä luultavimmin tapahtuma, jossa Mooses ja israelilaiset olivat huumausaineiden vaikutuksen alaisina, Shannon totesi tänään Israelin valtiollisella radiokanavalla.
Äänten näkeminen esimerkkinä
Itsekin huumaavia aineita kokeillut Shannon arvioi Mooseksen käyttäneen sellaisia myös nähdessään "palavan pensaan".
- Raamatun mukaan ihmiset näkevät ääniä, mikä on klassinen ilmiö, Shannon totesi ja mainitsi esimerkkinä Amazonin alueen uskonnolliset rituaalit, missä huumaavia aineita otetaan juuri siksi, että ihmiset "näkisivät musiikkia".
Shannon kertoi omasta kokemuksestaan nautittuaan ayahuascaa - voimakasta psyykeen vaikuttavaa kasvia - uskonnollisessa seremoniassa Brasilian sademetsissä vuonna 1991.
- Näin näkyjä, joilla oli hengellis-uskonnollisia yhteyksiä, Shannon kuvaili.
Hänen mukaansa ayahuascan psykedeelisiä vaikutuksia voi verrata Raamatussa usein mainitun akasiapuun kaarnan vaikutuksiin.
Asiasta kertoi uutistoimisto AFP."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803047340527_ul.shtml- Ihmenäky
Joo, Mooses näki hasispäissään näyn että jos hän osoittaisi sauvallaan Punaista merta kohti, se jakautuisi kahtia ja kansa pääsisi pakenemaan egyptiläisiä toiselle rannalle, ja se on tietysti vain ihan sattumaa että meri jakautuikin saman tien kahtia ja kansa pakeni ja egyptiläiset hukkuivat kun vedet palasivat.
Ihmenäky kirjoitti:

Juu, pilvipöllyssä saattaa tosiaan nähdä kaikenlaista.
On kyllä liikuttavaa, kuinka jyrbä uskoo joka ikisen raamatussa kerrotun jutun täysin ja lyhentämättömänä. Noinhan se tietysti menee, jos mitään uskomuksia ei hyväksytä ja kaikkea katsotaan puhtaasti tieteen silmin. :D
Ajatellaanpa hetki järjen kanssa. Punainen meri oli egyptiläisille tuttuakin tutumpi ja he tietysti tiesivät, että ei se mihinkään jakaudu. Tällaisen ihmeen nähdessään he tietysti olisivat haistaneet palaneen käryä, pysähtyneet miettimään ja todennäköisesti jättäneet takaa-ajon sikseen.
Nykytutkimus onkin sitä mieltä, että kyse oli kosteikosta jonka veden korkeudessa oli luonnollista vaihtelua, välillä pääsi läpi ja välillä ei. Tämän sitten tarinan kirjoittaja ajan hyväksytyn tavan mukaan paisutti kerrassaan määrättömiin mittoihin.- VonKurze
Ihmenäky kirjoitti:
Joo, Mooses näki hasispäissään näyn että jos hän osoittaisi sauvallaan Punaista merta kohti, se jakautuisi kahtia ja kansa pääsisi pakenemaan egyptiläisiä toiselle rannalle, ja se on tietysti vain ihan sattumaa että meri jakautuikin saman tien kahtia ja kansa pakeni ja egyptiläiset hukkuivat kun vedet palasivat.
Ei se voinut ollakaan hallusinaatio.
Mitä oikeasti tapahtui: Israelilaisten joukko jäi mottiin meren rannalle, ja egyptiläiset lahtasivat heidät kaikki. Pari onnekkaasti pakoon päässyttä sepitti katkeran tappion lievittämiseksi sankaritarinan. Tätä tarinaa kerrottiin nuotiotulen ääressä ilta toisensa jälkeen, ja sille huudettiin eläköötä, tanssittiin ja kohotettiin maljoja. Jossakin vaiheessa joku kirjoitti sen jälkipolville muistiin. - Logiikkapelaaja
RepeRuutikallo kirjoitti:
Juu, pilvipöllyssä saattaa tosiaan nähdä kaikenlaista.
On kyllä liikuttavaa, kuinka jyrbä uskoo joka ikisen raamatussa kerrotun jutun täysin ja lyhentämättömänä. Noinhan se tietysti menee, jos mitään uskomuksia ei hyväksytä ja kaikkea katsotaan puhtaasti tieteen silmin. :D
Ajatellaanpa hetki järjen kanssa. Punainen meri oli egyptiläisille tuttuakin tutumpi ja he tietysti tiesivät, että ei se mihinkään jakaudu. Tällaisen ihmeen nähdessään he tietysti olisivat haistaneet palaneen käryä, pysähtyneet miettimään ja todennäköisesti jättäneet takaa-ajon sikseen.
Nykytutkimus onkin sitä mieltä, että kyse oli kosteikosta jonka veden korkeudessa oli luonnollista vaihtelua, välillä pääsi läpi ja välillä ei. Tämän sitten tarinan kirjoittaja ajan hyväksytyn tavan mukaan paisutti kerrassaan määrättömiin mittoihin.Niin, ja mikäs ihmeen vaikeus maapallon luojalle olisi saada yksi merenlahti jakautumaan kahtia? (Tyhmä.)
Ainoa syy miksi joku haluaa kieltää monimiljoonaisen silminnäkijäjoukon todistuksen Punaisen meren jakautumisesta on se tyhjästä temmattu väite etti se muka jakautunut koska ihmeitä ei muka tapahdu.
Eikö maailman luominen sitten muka ollut ihme? Ja elämän synty elottomasta? Tieteelle elämän synyt elottomasta on yhä täydellinen mysteeri, siis yliluonnollinen tapahtuma koska sen mekanismi pysyy ihmisiltä salassa vaikka sata vuotta on tutkittu. Joten ihmeitä tapahtuu. Piste. - Jyriiiiii
VonKurze kirjoitti:
Ei se voinut ollakaan hallusinaatio.
Mitä oikeasti tapahtui: Israelilaisten joukko jäi mottiin meren rannalle, ja egyptiläiset lahtasivat heidät kaikki. Pari onnekkaasti pakoon päässyttä sepitti katkeran tappion lievittämiseksi sankaritarinan. Tätä tarinaa kerrottiin nuotiotulen ääressä ilta toisensa jälkeen, ja sille huudettiin eläköötä, tanssittiin ja kohotettiin maljoja. Jossakin vaiheessa joku kirjoitti sen jälkipolville muistiin.Jep, ja sitten nuo pari karannutta valloittivat ja perustivat Israelin valtion 40 v. myöhemmin tuhoamalla monet kansat tieltään ja hallitsivat lopulta koko Palestiinaa.
- VonKurze
Jyriiiiii kirjoitti:
Jep, ja sitten nuo pari karannutta valloittivat ja perustivat Israelin valtion 40 v. myöhemmin tuhoamalla monet kansat tieltään ja hallitsivat lopulta koko Palestiinaa.
Eli pidät kansojen polveutumista parista ihmisestä pelkkänä vitsinä. Alat edistyä kun ymmärrät sellaista huumoria.
Logiikkapelaaja kirjoitti:
Niin, ja mikäs ihmeen vaikeus maapallon luojalle olisi saada yksi merenlahti jakautumaan kahtia? (Tyhmä.)
Ainoa syy miksi joku haluaa kieltää monimiljoonaisen silminnäkijäjoukon todistuksen Punaisen meren jakautumisesta on se tyhjästä temmattu väite etti se muka jakautunut koska ihmeitä ei muka tapahdu.
Eikö maailman luominen sitten muka ollut ihme? Ja elämän synty elottomasta? Tieteelle elämän synyt elottomasta on yhä täydellinen mysteeri, siis yliluonnollinen tapahtuma koska sen mekanismi pysyy ihmisiltä salassa vaikka sata vuotta on tutkittu. Joten ihmeitä tapahtuu. Piste.>Ainoa syy miksi joku haluaa kieltää monimiljoonaisen silminnäkijäjoukon todistuksen Punaisen meren jakautumisesta
Jyrbähän teki nyt "silminnäkijöiden" ennätyksen, onnittelen! :D
Etenkin kun Egyptistä paenneita juutalaisia arvioidaan olleen 20 000 miestä perheenjäsenineen. Siis tieteellisen raamatuntutkimuksen silmin ja ilman uskomuksia. Koko Egyptin väkilukuhan oli jotain miljoonan ja kahden välissä.
- Reddington
Jesus w as almost certainly a cannabis user and an early proponent of the medicinal properties of the drug, according to a study of scriptural texts published this month. The study suggests that Jesus and his disciples used the drug to carry out miraculous healings
http://www.theguardian.com/world/2003/jan/06/science.religion
Kirjoittajista en tiedä, tosin ei olisi kaukaa haettua. Alkaakohan jyrbä nyt vedellä hatseja oikein urakalla, vai onko jo aloittanut? Ainakin ulosanti antaa ymmärtää jonkinlaisesta huumeiden käytöstä... Joku tutkija väittää löytäneensä eräästä muumiosta kokaiinijäämiä.
- MelkeinMuumio
Jo muutama vuosi muumiona ajaa helposti huumekoukkuun. Pakostakin aika tylsää, joten pitää ymmärtää. Hyvä kuitenkin, ettei sentään lähetellyt seksiviestejä naisille, sillä se olisi paljon pahempi juttu.
- MedellinJaMinä
MelkeinMuumio kirjoitti:
Jo muutama vuosi muumiona ajaa helposti huumekoukkuun. Pakostakin aika tylsää, joten pitää ymmärtää. Hyvä kuitenkin, ettei sentään lähetellyt seksiviestejä naisille, sillä se olisi paljon pahempi juttu.
Muumio lienee ollut Etelä-Amerikassa -ko?
MedellinJaMinä kirjoitti:
Muumio lienee ollut Etelä-Amerikassa -ko?
Tai sitten se on lingottu rapakon yli muualle - vähän niinkuin koalat ja kengurut ovat varmasti linkoutuneet jollakin tavalla Ararat-vuorelta Australiaan :D
MedellinJaMinä kirjoitti:
Muumio lienee ollut Etelä-Amerikassa -ko?
Se oli Egyptin muumio. Kontaminaatiotakin epäillään.
http://www.faculty.ucr.edu/~legneref/ethnic/mummy.htm
- fiktiotakansalle
Tottakai näkyleipiä pitää ottaa, ennenku alkaa satuja rustaamaan
Muinaisessa Mesopotamiassa on muuten ollut jo aivan modernin näköisiä pitkäjalkaisia baarijakkaroita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749