myöhästynyt suru

Hyvinkin mahdollista. Olet saanut käytännön asiat järjestykseen. Tämän jälkeen hyvinkin tulee surun aika, joka kertaa henkilökohtaisen ajan jota ei tiedä kukaan kuin itse suria ,

Otan osaa....

Itselläni vähän samanlainen tunne.
Käytännön järjestelyissä menee paljon aikaa ja ajatukset on silloin näissä käytännön asioiden hoidossa mukana ja suru jää hoitamatta.
Surevalle jo näiden käytännön asioiden hoitaminen vie niin paljon voimia, ettei mitään muuta jaksakaan oikein tehdä.

Minulta kuoli oma isä ja surutyötä tein jo yli vuoden valmistautuen siihen, että isän lähdön hetki tulee eteen, kun isän vointi alkoi heiketä ja suunta oli vain alaspäin.
Shokkitilaan minulla ei varmaankaan ollut, kun isä nukkui pois omassa kodissa ja olin valmistaunut isäni kuolemaan.
Tuntui vaan epätodelliselta, kun isä veti viimeisen henkäyksen ja isää ei enää ollut, kun piti selvänä, että isä on aina läsnä.
Elimme toivossa, että isä vielä paranee.
Toisin on varmaan niillä omaisilla, joiden läheinen kuolee yllättäen, jolloin lähdön hetkeen ei ole voinut vamistautua ja jättää jäähyväisiä.

Todellinen tyhjyyden tunne tulee jälkeenpäin, kun kaikki pakolliset asiat on hoidettu ja on aikaa miettiä ja olla.
Suru tulee usein aaltoina, välillä voimakkaampana ja välillä hennompana.
Jotkut sanoo, että vuoden kuluttua alkaa helpottamaan, mutta omalta kohdaltani menee varmaan kauemmin.
Sitä kauemmin varmaan suru ja kaipaus kestää, mitä läheisempi ja pidemmän aikaa yhteistä elämää on poisnukkuneen kanssa viettänyt.
Sitä vain odottaa, että poisnukkunut läheinen tulisi ulko-ovesta sisään ja sanoisi, että tulin kotiin tai, että aamulla herätessä kaikki olikin ollut vain painajaista, ei tapahtunut todellisesti.
Eniten sitä miettii ja ajattelee, että missä läheinen on nyt ja toivoo, että hänet vielä joskus näkee, ettei ero ole lopullinen, mikä olisi liian surullista.

Minulle illat ja aamut ovat päivän surullisimpia hetkiä, varsinkin illat.
Eilen illalla itketti taas tosi rajusti, itkin varmaan itseni uneen.
Varsikin muistot isän viimeisistä hetkistä, kun isä ei enää pystynyt juomaan, eikä syömään mitään ja isää janotti kovasti, eikä isä enää pystynyt edes pillillä juomaan ja yritin helpottaa janoa kastamalla pumpulituppoa veteen ja isäni yritti siitä vettä imeä.
Alkaa vaan itkettämään nuo muistot, kun niitä vielä muistelee.
On toki hyviäkin muistoja, joita muistella.
Tietenkin se lohduttaa, ettei isän enää tarvitse kärsiä kipuja ja että isä on nyt paremmassa paikassa ja hänellä on hyvä olla.

Suruun varmaan kuuluu, että mitään ei oikein saa tehdyksi, jos aloittaa jotain, niin se jää kesken ja keskeneräisiä asioita kasaantuu, kun ei meinaa jaksaa niitä tehdä.
En tiiä, mutta elämän tuntuu vaan pysähtyneen paikalleen ja kaikki tuntuu merkityksettömältä.

Vomia suureen suruusi.....

Syvä osanottoni.
Tosiaan, kuten jo edelliset sinulle vastasi; käytönnön asiat olet saanut hoidettua niin suru sen kun ikäänkuin vahvistuu. Asioita hoitaessasi olet niin keskittynyt siihen, etkä välttämättä juuri sinä hetkenä tiedosta, mitä oikeasti on tapahtunut. Keskität vain itsesi siihen, että kaikki tulee varmasti hoidettua. Mutta siis, surun käsittely voidaan jakaa eri vaiheisiin. Voidaan puhua neljästä eri vaiheesta: shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja ns uudelleen suuntautumisen vaihe. Vaiheet eivät välttämättä erotu toisistaan ja saatat hypätä/ palata vaiheesta toiseen. Eli jos puhutaan shokkivaiheesta: Se alkaa heti sen laukaiseman tilanteen jälkeen. Sen aikana ihminen ei kykene vielä käsittämään tapahtumaa ja saattaa mahdollisesti kieltääkin sen. Osa lamaantuu täydellisesti kun sitten taas osa saattaa reagoida voimakkaalla kiihtymystilalla eli huutaa suoraa huutoa tai itkeä raivokkaasti. Lamaantuminen ja levottumuus saattaa myös vaihdella tämän aikana. Shokkivaiheessa siis tapahtuneen torjunta ja kieltäytyminen ovat asiaan kuuluvia selviytymiskeinoja, kunhan eivät vain jatku liian kauan. Myös turvallisuuden tunteen tarve on voimakas. Shokkivaiheessa oleva tarvitsee yleensä konkreettista suojaa ja turvaa. Ja kokemuksen siitä, että läsnäolevat ihmiset hallitsevat tilanteen. Reaktiovaiheessa: Vähän kerrassaan alkaa kohdata muuttuneen todellisuuden ja yrittää muodostaa käsitystä siitä, mitä on tapahtunut. Reaktiovaiheen alussa ihmisen mieli vielä haluaa yrittää kieltää tapahtuneen. Joskus voi jopa yllättää oudot tuntemukset siitä, että menetetty ihminen olisi lähellä. Ne ovat mielen käyttämiä puolustuskeinoja. Reaktiovaiheen aikana tapahtuneen merkitys lopulta tiedostetaan. Reaktiovaiheessa kriisin aiheuttanut tapahtuma toistuu usein muistikuvina hereillä ollessa ja nukkuessa. Tapahtuma saattaa palautua yhtäkkiä hyvinkin elävästi mieleen esimerkiksi jonkun tuoksun tai äänen takia tai vain keskustellessa jonkun ihmisen kanssa. Erilaisia ruumiillisia oireita, kuten sydämen tykytystä, vapinaa, hikoilua ja pyörrytystä voi esiintyä. Tapahtuma saattaa ensiksi unissa esiintyä painajaisten muodossa, mutta myöhemmin unet usein monipuolistuvat. Reaktiovaiheessa mieli alkaa käynnistyä käsittelemään tapahtumaa. Tässä kriisin vaiheessa ihminen tasapainoilee sietämättömältä kokemukselta suojautumisen ja sen käsittelemisen aloittamisen välillä. Kriisin reaktiovaiheessa ihminen tarvitsee yleensä mahdollisuutta tulla kuulluksi. Hänellä saattaa olla tarve puhua tapahtumasta uudelleen ja uudelleen. Puhumisella on usein tärkeä merkitys toipumisen kannalta. Reaktiovaiheessa voi myös esiintyä jonkun ihmisen tai tahon kohtuutonta syyllistämistä tapahtuneesta, mikä saattaa hämmentää kriisin kokeneen läheisiä. Reaktiovaiheessa oleva tarvitsee tietoa tilanteesta ja konkreettisia ohjeita ja tukea arjesta selviämiseen ja elämän uudelleen järjestämiseen. Sitten päästäänkin käsittelyvaiheeseen:
Kriisin käsittelyvaihe eli läpityöskentelyn ja korjaamisen vaihe kestää muutamista kuukausista noin vuoteen. Tämän aikana kriisin aiheuttanut tapahtuma aletaan hyväksyä. Mieli ei enää kiellä tapahtunutta, vaan alkaa ymmärtää sen olevan muutoksineen ja menetyksineen totta. Tässä vaiheessa ihminen on valmis tekemään varsinaista surutyötä. Hän alkaa olla valmis kohtaamaan tapahtuman kaikki ulottuvuudet ja oman muuttuneen identiteettinsä. Käsittelyvaiheessa voi ilmetä muisti- ja keskittymisvaikeuksia ja ärtyneisyyttä sekä sosiaalisista suhteista vetäytymistä. Ihminen tiedostaa kriisin aiheuttamat muutokset ja alkaa usein pohtia omaa identiteettiään, vakaumuksiaan ja uskomuksiaan. Kriisin käsittelyvaihe valmistaa kriisin kokenutta suuntautumaan jälleen tulevaisuutta kohti. Ja viimeinen eli ns uudelleen suuntautumisen vaihe: Kriisin uudelleen suuntautumisen vaiheessa kriisi alkaa hiljalleen muuttua osaksi elämää ja kokemusta omasta identiteetistä. Kriisin aiheuttaneesta tapahtumasta on tässä vaiheessa tavallisimmin aikaa vuodesta kahteen. Kriisin aiheuttanut tapahtuma ei unohdu koskaan, mutta sen kanssa pystyy elämään. Kun tapahtunut hyväksytään, sopeutuminen uuteen tilanteeseen pääsee alkamaan.

Elämänilo palaa hiljalleen, ja tapahtumasta tulee merkittävä osa omaa elämäntarinaa, mutta se ei enää täysin hallitse tunne- ja ajatusmaailmaa. Kriisi ei enää kuluta omaa mielenterveyttä, vaan on saattanut tuoda jopa lisää voimavaroja. Toipuminen ei kuitenkaan ole suoraviivaista, vaan esimerkiksi kriisistä muistuttavat tapahtumat saattavat tuoda mieleen kriisin aiempien vaiheiden raskaita tuntemuksia.

Monet todella vaikean kriisin kokeneet kertovat muuttuneensa pysyvästi tapahtuman aikana. Samalla he sanovat löytäneensä itsestään sellaisia voimavaroja, joita he eivät tienneet olevan olemassakaan. Kriisin seurauksena elämä saattaa tuntua haavoittuvaisemmalta, mutta myös vielä aiempaa merkityksellisemmältä.

Käyn itse läpi surua ja sen eri vaiheita. Olen siis ottanut asiasta selvää enemmänkin, sillä se on vaivannut minua. Jatkuu ->