Olen pohtinut Jasminin elämää ja mahdollisia syitä hänen ongelmiinsa ja käyttäytymiseen.
Jasmin on kertonut, että hän ei ole oikein koskaan tullut toimeen ikäistensä kanssa, koska hän on aina tuntenut olevansa vanhempi sielu. Mistä sellainen voisi johtua? Jasminilla ei ole ollut lapsena leikkikavereita, koska hän viihtyi vain aikuisten seurassa. Koulussakin Jasmin tunsi, että häntä vain kadehdittiin tai kiusattiin erilaisen ulkomuotonsa vuoksi. Jasminilla ei ollut kavereita koulussakaan eikä hän ollut kiinnostunut ikäistensä seurasta. Koulussa Jasmin hakeutui opettajien seuraan ja illat Jasmin vietti mummonsa ja äitinsä kanssa.
Jasmin on kertonut avoimesti, että hänellä oli 15-vuotiaana jonkinlainen suhde 40 vuotta vanhemman miesopettajansa kanssa. Jasmin on kertonut ihastuneensa aina itseään huomattavasti vanhempiin miehiin, tosin olihan joukossa yksi homokin ja eräs puolihomo.
Jasmin on vakuuttanut, ettei hänellä ole minkäänlaista isäkompleksia ja hän ei hae vanhoista miehistä isän korviketta. Uskokoon ken tahtoo.
Jasmin on kertonut, että hänellä on suuria vaikeuksia sopeutua elämään parisuhteessa ja siitä saimmekin jo esimakua tammikuussa paljastuneesta salasuhteesta.
Jasmin haluaa loputonta ihailua ja vastarakastumisen tunnetta.
Arki on astunut Jasminin avioliittoon. Odotan mielenkiinnolla uusia juonenkäänteitä.
Jasminilta on jäänyt lapsuus ja nuoruus elämättä. On surullista, kun ihminen syntyy vanhana sieluna ja häneltä on jäänyt elämättä elämän tärkeimmät ja ihanimmat ajat.
Jasmin Mäntylä - vanhana sieluna syntynyt
14
<50
Vastaukset
- seksihelteet
Puolivallaton Jasmin-vaimo julkaisee itsestään puolialastonkuvia ja hykertelee onnessaan, kun pari vanhaa pappaa kehuu häntä instassa. Jasmin on nyt Suomessa ja poliittinen ura on täällä päättynyt, koska Jasmin päätti, että viimeiset kuntavaalit olivat viimeiset vaalit ikinä.
Kun Jasmin menee takaisin Britteihin, rooli on taas toinen. Hän jatkaa siellä labour-puolueen tiimissä hyvin alkanutta poliitikon uraansa ja hän julkaisee siellä paikan päällä vain siveitä kuvia itsestään.
Tässä Jasminin poliitikkotyyliä kokoomusvuosilta:
http://www.jasminmantyla.fi/politiikka.html
Jasminista on moneksi.- Tissuttelua
Mutta ei työntekoon. Vain laiskotteluun ja siipeilyyn.
- Sam_Brownie
Mielenkiintoista seurata kauanko ihminen jaksaa kuvata itseään ja tyrkyttää mitähänsitäkeksisi -tason juttuja keltaiselle lehdistölle. Nelikymppiseksi asti en usko että tyhjäilyä jaksaa kukaan. Vuosi vuodelta julkisuuteen ponnahtaa uusia 25-v pissaliisoja kakunjaolle. Kakku ei kasva jakamalla. Näillä ikävuosilla alkaisi olemaan aika jättää nuoruus taaksensa ja ruveta katselemaa jotain oikeaa työtä.
- EnglantilaisiaAjatuksia
No, Jasmin keksii uutta kohua, tottakai. Jasmin ei enää palaa Boron lemmenkämppään, hakee syyskuussa eroa, kirjoittelee blogiinsa kuinka kauhea on erota elämänsä rakkaudesta, mutta kun voimakastahtoisena naisena ei vaan voi asettaa ketään itsensä yläpuolelle ja kuinka mummon sairastelu asetti asiat kohdalleen ja Jasmin haluaa jäädä oman äitinsä luokse mahdollisimman kauaksi aikaa. Koska Jasminin julkisuus pohjautuu vanhojen ukkojen naimiselle, Jasmin iskee Denuakin vanhemman miehen ja kaikki alkaa taas kerran alusta, kiitos seiska!
- Kaikki.kaupan
Mikä ihmeen vanha sielu?? Ikipissis ja jatkuvaa prinsessaleikkiä leikkivä yksinkertainen tytön hupakko. Ainoa oikeutettu meriitti Suomen turhimman julkkiksen titteli eikä edes se ole hillinnyt roskajulkisuudessa kynsin hampain sinnittelevää itserakasta tyrkkyä.
- EpäonnistunutKasvatus
Sosiaalisesti rajoittunut luonne syynä yksinäisyyteen.
Persoona jäänyt kypsymättä. Ei tiedä miten tulisi elää. - Hyimikämaku
Rim job!!
- HÖRÖKORVAThöhöhööö
nysse skotlannin hörökorva sitte perskarvat puhtaina?
- woohotiwooo
Jassuhan käy tosi hitaalla ja saman ikäiset nauraa sille, vanhemmat ihmiset suhtautuu tähän megavauvaan ns ymmärtävästi, paijaavat päätä ja kehuvat kun on nätti tyttö. Kiltiksi ja herttaiseksi sitä ei oo kukaan voinut sanoa koskaan.
- MenisTöihin
Outo on tapaus: viraton ja varaton mutta "onnellinen".
Mikä laiskamato noinkin riskiksi ja rotevaksi naiseksi!
On kuin Kauppatorin lokit - siipeilee muiden rahoilla. - OmituinenLuuseri
Nyt se kehuu (7) miten on hengähtänyt viime päivät ja tulevatkin.
Mitäpä muuta se on elämänsä aikana tehnyt kuin ollut joutilaana.- ihankeikutellen
Hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä.
- pohdiparempia
Näin muuten on :D viikon naurut tuosta olen pohtinut :D Pohtiiko joku kuupo oikeesti J Mäntylää???
- hupiameille
Joo tätä yhtä jankuttajaa nauretaan jo kamujen kanssa,meillä veto että onkohan Jasmin kirjoittaja laittanu tänään juttua Jasusta :D vähän kuin kylähullun kirjotuksia nauretaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5873900Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483338- 382811
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662779Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121997- 291875
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171830Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759