Kannattaako enään elää?

Olet kovia kokenut. Käännä kaikki kivet ja tapaa sitä hoitajaa, ystäviä, liiku, syö, pidä toivoa yllä.

Noin niinku hypoteettisena kysymyksenä, mitä meinaat tehdä sitten sen kuolemasi jälkeen. Usko pois , elämä on ollut yhtä paskaa täälläkin ihan alakouluikäisestä asti. Välillä mut on pitänyt hengissä vain ajatus siitä, ettei mulla ole kuin tämä yksi elämä. Isäni tappoi itsensä ja serkkukin. Sisar kuoli tautiin ym ym. Paskaa on tullut niskaan muutenkin niin että moni olisi jo luovuttanut. Nyt 58 vuotiaana olen viimein onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Saas nähdä kauanko tätä paratiisia riittää. Mutta olin niin katkera siitä miten isäni "ratkaisi" umpikujansa etten valitse samaa tietä.

Sairastan tyyppiä kaksi ja se on vaihtelevamuotoinen. Olet lahjakas nainen. Osaat kirjoittaa hyvin. Näät ongelmat selkeesti. Älä tee itelles mitään.
Vedän tässä Jeesuksen kehiin. Kannattaa kokeilla rukousta. Ei tuu välttämättä mitään valaistusta, mutta vastaus voi tulla. Sillon kun rukoilee, niin jo uskoo. Ei tartte epäillä uskoa. Munlla on auttanu lääkkeitten lisäks tämä rukous ja usko.

Samassa tilanteessa olin itsekkin monta vuotta. Asian ratkaisi kun pakkasin laukun ja lähdin maailmalle. Imman pääämäärää tai suunnitelmaa. Löysin itseni ja elämän halun ja tiedän tasan mitä elämältäni nyt haluan. Ja olen onnellinen.

Aloittaja ei kyllä menetä mitään jos antaa elämänsä ehdoitta Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta. Ei kannata päättää päiviään.
Pitää laitaa myös piste menneen jauhamiselle.

Hei! Lopettakaa nyt nuo saatanan jeesus höpinät ne mitään auta.

Kyllä se on niin että ei kannata mitään raamattua ruveta lukemaan jos on muutenkin heikoilla jäillä. Siitä menee vain enemmän sekaisin. Usko on kuitenkin aika tuomitsevaa ja syyllistävää.

Kuulosti kamalalta kokemukselta sun elämäsi, enkä osaa kuvitellakkaan miltä tuo tuntuu. Toivottavasti löytäsit jonkun, joka ehkä ymmärtää ja olis joku jonka kanssa ehkä jakaa tuskasia kokemuksia Niinkun OIKEASTI, eikä sillein et psyka vastaa vaan kaikkeen et " niinkö? No mitäs meinasit sille tehä?", tai sitten kaverit jotka yleensä vastaa vain et " KYLLÄ SE SIITÄ". Kirjoittaminen ainakin sujuu sulta hyvin, nostan sille hattua ja lippua eli lippalakkia! Toivottavasti löydät ratkaisun! Loppujen lopuksi niin juntilta ja kliseiseltä kun se kuulostaakin niin niillä pelikorteilla on pelattava mitä elämään on saanut. Välttämättä ei täyskättä löydy tai ässää hihasta, mutta aina voi vähintään löytää keinon aloittaa uusi peli, tai sit kaivaa piilossa oleva jokeri pöydän alta. Häviö sattuu ja vituttaa, mutta kuten yhdessä hyvässä Buddhalaisessa sanonnassa sanotaan " Kaikki pitää ensin menettää, tullakseen oikeasti onnelliseksi". Ehkä olet nyt pohjalla kun täällä kommenteisa heitetään Jeesuksen lisäksi jo Buddhalaisuuttakin. Länsimaalaisuutta lisään sen verran, että pohjalta ainoa tie on ylöspäin. Kliseisiä paskalauseita, mutta pointtia löytyy. Sain käsityksen, että olet realisti ja ateisti. Meille se on vaikeinta tarttua mihinkään hölynpölyynkään, koska sehän se sitä oikeata psykoottisinta kuraa on mitä vanhemman sukupolven tamppoonit käyttää viagrana oman elämänsä tasapainon pitämiseen . Päihteillä ehkä pääsee kosketukseen maail,mankanssa ja lääkkeillä myös, mutta ne ei luo mitään uusia ihmistunteita tyhjästä, vaan ainoastaan muistuttaa jostain mitä joskus oli ja sen jälkeen tuntuu varmasti vielä paskemmalta. Joskus pitää löytää muitakin keinoja sulkea pois paha maailma kuin itsensä satuttaminen tai sumentaminen. Jokaisella se on sitten oma juttunsa, jotkut kalastaa, joogaa, lukee tai kattoo leffoi yms (jep....) ..... MUTTA! Toivoisin vaan, että jos joskus on ollut hetki, että OLET pystynyt nauttimaan jostain, niin saat sen vielä takaisinkin : / JA mikä IKINÄ se hetki onkin, niin älä SAATANA sentään lähe seuraamaan sitä JEESUSTA. <--- tää oli niinku kirjaimellinen piste. <-- paitsi et se oli tää. What eVRss.

Joo ei ei. Mulla on tauti vaan parantunut tietyllä tavalla iän myötä. En perkele itteeni tapa, minäkin lähden maailmaa katselemaan vielä joku päivä. Muuten tarina samanlainen ja se on semmonen homma, että unohda ne polit, lääkkeet ja keskustelut. Niistä ole vitunkaan apua, ainakaan älä turvaudu niihin, että se olisi pelastus. Aika kuluu kuule nopsaan ja hyviäkin päiviä tulee. Leipääkin syömällä kuolee aikanaan. Taistele, taistele ja joskus voi rukoillakin. Ei maksa mitään!

Sinä kirjoitat ajatuksistasi selkeästi. Taidat olla lahjakas ja tunnet itsesi. Esimerkiksi minä en osaisi kirjoittaa selvästi tuossa mielentilassa. Itsensä tunteminen ja ongelmiensa tunnistaminen on se millä nousee ja voi taas nauttia elämästään ja toisten ihmisten seurasta.

Ensimmäisen vastaajan sanoja lainaten elä terveellisesti ja huolehdi juuri siitä, että saat kokea kunnon elämää ja niin.

Itselläni ei ole ystäviä. Een väittäisi heille, että olisin hyvinvoiva, jos minusta todella tuntuisi pahalta. Ongelmia voi olla tarpeelista puida ystävillekin, ainakin sivumennen sanoen heille, että pahoinvoi ja pyrkii nousemaan taas seuraavana päivänä virkeämpänä. Ei maniassa mutta keskimääräisessä mielentilassa. Se takaa pysyviä iloja elämään.

Jaksamista toivotan

voi että ...ikävä kuulla.
tiedän miltä tuntuu kun on kaksisuuntainen mielialahäiriö.mulla on myös muita sairauksia ja traumoja.psyykk.muakin on lääkitty 16vuotiaasta asti.nyt oon 35v.voin kertoa että ajan myötä saattaa helpottaa.enhän voi tietää miltä susta täysin tuntuu tai mitä sulla on takana.mä oon kerran yrittänyt itsemurhaa ja nyt kadun sitä.nyt oon hoidossa josta en pääse ennen kuin noudatan sääntöjä täysin.esim en saa edes puhua tietyistä jutuista jotka hajottaa.aika tiukka linja.
ole onnelliinen jos olet vapaudessa.saat tehdä mitä haluat.(mutta älä rakas sitä itsemurhaa tee)tee kaikkea kivaa ja hyödyllistä.sitten kun helpottaa.ei silloin tarvi jaksaa kun ei jaksa.silloin vain voi antaa olla asioitten ja vain selviytyjä.olet selviytynyt tähänkin asti
miten jakselet nyt?
kerro kuulumisiasi.jäi mietityttämään miten selvisit
mannatyttö

Piti uudestaan lukea viestisi, koska aloitus on kuin omasta elämästäni ihan samaa ikää myötä. Ensioireet alkaneet samoihin aikoihin. Lääkitystä on alettu miettimään vasta myöhemmin. Elämäni on ollut selviytymistä päivästä toiseen ja mietin aina ratkaisuja ongelmiini. Eniten ärsyttää ihmiset, jotka arvostelevat sitä, että minulla on niin paljon ongelmia. Olen myös kuollut sisältä enkä välitä mistään. Kuolema jos korjaisi niin ei haittaisi.

Olen optimisti ja koettanut miettiä hyviä puolia. Ne varmaan lienee kyky elää askeettisesti ja olla välittämättä kaiken maailman hömpötyksistä. Olen oman tieni kulkija enkä ole riippuvainen muista ihmisistä. Minulla on kylläkin parisuhde, mutta itse en ole siinä tunnetasolla. Minusta on tosi mukavaa ja helppoa elää siinä. Mies huolehtii arkiasioista.

Ota sinäkin joku tunnollinen puoliso, joka huolehtii sinun asioista. Itse ainakin hyppyytän tuttujani mielen oikuilla. Milloin olen maniassa ja masentuneena... En jaksa kirjoittaa enempää. Niin koluttu aihe mielessä.

No Lamictal auttaa minullakin masennukseen. Minulla tarkentui diagnoosi skitsoaffektiiviseen häiriöön eli kaiken tunnesekoilujen lisäksi olen myös psykoottinen, jos en syö antipsykootteja.

Aloittaja tässä hei! Kiitos vastauksista. Lueskelin ne tässä lävitse. Noista uskonto asioista noh.. Minut on kasvatettu kristityssä perheessä mutta en ole kokenut Jumalan/Jeesuksen koskaan puhuneen minulle. Joskus Jeesus ilmestyy uniini mutta siitäkin on jo aikaa. Olen oikeastaan aika skeptinen noiden eri uskontojen suhteen. Enemmän kallistun luonnonuskontojen ja sanoisinko erilaisten energiamaailmojen puolelle. En siis ole ateistikaan mutta en ole löytänyt niin sanotusti omaa tietäni.
No tässä nyt on vähän samoja fiiliksiä vieläkin kuin aloituskirjoituksen aikaan. Nyt odottelen aikaa psykiatrille että saisin jonkinlaisen piristävän lääkkeen, esimerkiksi voxra vaikka siinä on uhkana manian puhkeaminen.. Mutta tämä jatkuva nukkuminen kyllästyttää ja jatkuva alakulo.. Se tunne, että en ole yhtään mitään, ettei minulla ole paikkaa tässä maailmassa.
Välillä olen miettinyt että myisin asuntoni ja pakkaisin vaan rinkan ja lähtisin kiertämään maailmaa. Tosin yksin naisena ja huonolla kielitaidolla se saattaisi olla hieman haastavaa vaikka olenkin rohkea nokkani joka paikkaan tunkemaan.
Onneksi nyt on syksy joka on lempi vuodenaikani.. Varsinkin syyskuu. Tunnen syksyn aina uuden aluksi ja tässä nyt on alkanut mielessä edes vähän kipinöimään ajatusta siitä, että ehkä minä vielä joskus opiskelenkin tai jopa pääsen työelämään.
Huonoista ihmissuhteista olen sanonut itseni nyt irti lähes täysin ja keskityn olemaan vain rehellisten ihmisten seurassa. Kaljottelua pitäisi oppia vähentämään. Olen sosiaalinen juoppo, en siis juo yksin. Juotua tulee kun noh.. Melkein kaikki kaverini ovat alkoholin suurkuluttajia.
Olen myös päättänyt että enään huonoa miestä en ota. Olenkin nyt tapaillut kunnollisia miehiä tai siis käynyt treffeillä sellaisten kanssa ja huomannut että minusta voi jopa ns. paremman luokankin ihmiset pitää. Aika näyttää löytäisinkö kunnollisen puolison rinnalleni vaikkakin olen tottunut myös yksinäisyyteen. Hankala ihminen kun olen..
Tuossa heinäkuussa otin psykedeelistä ainetta, LSD:tä ja tutkiskelin ajatuksiani. Puhkesin itkemään ja kysyin itseltäni: "Miksi sinä et rakasta itseäsi? Miksi et arvosta itseäsi? Älä tuhoa itseäsi." Tämä keskustelu itseni kanssa hieman herätti minua. Ei ole enään niin itsetuhoinen olo.
Eli hengissä tässä ollaan ja koitetaan olla. Päivät pitkät tulee välillä itkeskeltyä mutta toisaalta minulla on ystäviä ympärillä ja olen alkanut siivota asuntoani. Sekin hieman piristää että ympäristö on siisti. Elän muuten yleensä kaatopaikassa :D
Hyvää syksyn alkua teille muille kanssakulkijoille. Kerron ehkä vielä kuulumisia.