Kuoleman peruuttamattomuus on niin radikaali asia

Kuolemaa on vaikea hyväksyä, varsinkaan rakkaiden läheisten kuolemaa.
Elämä tuntuu niin itsestään selvältä ja ettei läheinen voi koskaan kuolla, koska olemme tottuneet niin läheisemme läsnäoloon ja kuolema tuntuu epäluonnolliselta.
Haudalla käydessä hautakivessä ei vuosi sitten vielä ollut rakkaan läheisen nimeä ja jos joku olisi sanonut, että vuoden kuluttua läheisesti nimi on hautakivessä, niin sitä ei olisi voinut uskoa todeksi.
Käydessämme haudalla, niin läheisen vielä eläessä, jos joku olisi kertonut, että vuoden kuluttua lepäät haudassa, niin sitä ei olisi voinut uskoa.

Kuolemassa pahinta on kuoleman peruuttamattomuus ja lopullisuus.
Illalla rakas läheisesi oli vielä elossa, hengitti, puhui ja katseli silmät avoimina maailmaa ja odotti kesää.
Seuraavana yönä hengitys hiipui ja hidastui, kunnes viimeinen henkäys ja hän nukkui pois.
Sitä on vaikea ymmärtää, hyväksyä ja käsittää.
Rakas läheisesi makaa kuolleena, ei enää koskaan avaa silmiä, kuule hänen ääntään, tunne hänen kosketutaan, on poissa ajallisesta elämästämme lopun ajan.
Emme tienneet elämäsi pituutta, mutta kuoleman hetken lähestyessä, jollakinlailla tiedostimme kuoleman lähestyvän ja saimme olla lähellä, kun maallinen elämä kohdallasi päättyi.
Emme voi tietää, millaisia tuntemuksia koit elämän päättymisen hetkellä, mutta toivomme, että se olisi kaunista, ei mitään pelottavaa.
Koska uskot Jeesukseen, niin tiesit pääseväsi Taivaaseen ja olet turvassa.
Silti me, jotka tänne jäämme, kaipaamme ja ikävöimme kovasti.
Kun elämä päättyy, niin sielu irtautuu ruumiista.
Jos saisimme nähdä tuon tapahtuman, niin se olisi varmaan hyvin kaunis.
Miksi ei voisi olla niin, että kuolevan ihmisen läheiset saisivat saattaa kuolevan perille Taivaan portille ja nähdä, kun heille rakas ihminen saa astua Taivaan portista Taivaaseen.
Sen jälkeen jäisi tänne jääville varmuus siitä, että heille rakas ihminen on nyt päässyt perille Taivaaseen ja kuolema olisi ilon juhla.
Nyt asia jää uskon varaan siitä, että läheinen on päässyt Taivaaseen, koska hän uskoo Jeesukseen.

Haudalla käydessä ei voi olla miettimättä, että rakkaan läheisen ruumis on haudassa, tuntuu vaan niin vaikealta, kun ruumis on lopullisesti maan povessa.
Aamulla herätessä toivoo, että kaikki olisi ollut vain painajaisunta ja läheinen on elossa ja istuu olohuoneessa lukemassa aamun lehteä.
Vosiko olla niin, että kun kuolemme, niin heräämme Taivaassa, heräämme kuin painajais unesta ja herätessämme ovat kaikki läheisemme elossa ja voisimme todeta, että onneksi se olikin vain unta, olette kaikki elossa, ettekä kuolleet.
Täällä emme voi todeta samaa, mikä on surullista.

Elämää on vaikea ymmärtää, missä olimme ennen syntymää, ei voi olla sattumaa, että olemme syntyneet ja saaneet elämän lahjana, eikä kaikki pääty kuolemaan, vaan sen jälkeen on jotain uutta.
Sellainen ajatus tuli mieleen, että maailma on kuin ketjureaktio, johon minut kuin heitettiin syntymän hetkellä.
Pyörään, jota ei voi pysäyttää ja joka pyörii ikuisesti.
Menee ainakin minun ymmärrykseni yli, että mihin kaikki jatkuu, loppuuko tämä elämän/ikuisuus koskaan, mitä on kaiken ulkopuolella.
Millaista olisi, jos ei olisi mitään, jossakin sitä kuitenkin olisi.
Liian vaikeita ymmärtää ihmismielelle nämä asiat.