Tarkoittiko Jeesus uskovien yhteydellä uskossa olevien yhteyttä, vai uskonnollisten ORGANISAATIOIDEN YHDISTÄMISTÄ.
Miten uudestisyntyneellä Jeesuksen seuraajalla voisi olla hengen yhteys pelastumattoman nimikristityn kanssa?
Ekumeeninen yhteys yhdistää kaikki kirkkokunnat ORGANISATOORISEEN yhteyteen. Johtajaksi on nousemassa Vatikaanin paavi, "Jumalan Pojan sijainen maan päällä".
Ekumeniassa mukana olevat yhteisöt, seurakunnat ja kirkot tunnustavat jäsenistönsä veljiksi ja sisariksi keskenään. Tämä tarkoittaa sitä, että he tunnustavat myös toinen toistensa opit, esim. lapsikasteessa pelastumisen ja pyhimysten ja reliikkien palvonnan, kuolleiden puolesta rukoilemisen jne. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että sellaisiin osallistuja TULEE OSALLISEKSI HEIDÄN SYNTEIHINSÄ. "Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan?" 1. Kor. 6:16.
Ihmiset ".. joutuvat kadotukseen, sen tähden ETTEIVÄT OTTANEET VASTAAN RAKKAUTTA TOTUUTTEEN, voidaksensa pelastua. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että HE USKOVAT VALHEEN, ETTÄ KAIKKI NE TUOMITTAISIIN, JOTKA EIVÄT OLE USKONEET TOTUUTTA, VAAN MIELISTYNEET VÄÄRYYTEEN" 2. Tess. 2:7-12. Ekumenia on tuo mainittu väkevä eksytys.
Ekumeenisen Neuvoston jäseninä ovat Suomessa:
# Suomen evankelis-luterilainen kirkko
# Suomen ortodoksinen kirkko
# Suomen Vapaakirkko
# Katolinen kirkko Suomessa
# Suomen Pelastusarmeija
# Finlands svenska baptistsamfund
# Finlands svenska metodistkyrka
# Suomen Metodistikirkko
# Missionskyrkan i Finland
# The Anglican Church in Finland
# International Evangelical Church in Finland
Seurakuntien vai uskovien yhteys?
21
161
Vastaukset
- Kaipaan.sitä.todella
Tiedämme tuon. Se on totta. Mutta miten ehdotat soveltamaan sitä käytännön elämään?
- Jumalantotuuslöytyy
Mitä sinä kaipaat? Kaipaatko ihmisten yhteyttä, kuuluvuutta johonkin porukkaan joka on mielesi mukainen?
Jos näin on, niin silloin et löydä Jumalaa ja Hänen vanhurskauttaan.
Jeesus ei sanonut, etsikää seurakuntaa, niin tulette löytämään Jumalan ja Hänen vanhurskautensa. Jeesus sanoi: "etsikää ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa, niin kaikki muukin tarvittava tullaan antamaan."
Ihminen joka uskoo Jeesusta ja noudattaa Hänen sanaansa (joka ei ole Jeesuksen itsensä sanomaa, vaan Isän)voi tulla kohtaamaan todellisen Jumalan lasten yhteyden.
Näin on ollut: "Jumala on tahtonut koota omansa, niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä sujaan, mutta sitä ei olla tahdottu."
On vain tahdottu ihmisten viisaudella, ymmärryksellä täällä rakennella ns. "jumalan
seurakuntia".
Jumala johdattaa omansa, tahtonsa tielle käyneet yhteen ja samaan uskoon, eikä silloin ole kyse ihmisten mielistä, ihmisten omista totuuksista jne...
- Näkökulmaa1
Jeesus tarkoitti uskovien yhteyttä,ei seurakuntayhteyttä joissa on vain pieni osa evankelisia uskovia,muut käyvät siellä tavan vuoksi ja seuran vuoksi,ei kristuksen.
Ehdotan,että eroatte niistä maallistuneista kirkoista ja yhteisöistä,joissa Jumala ei ole koskaan asunut.
Etsikää Jeesusta Kristusta,hän ei ole sidottu mihinkään rakennukseen. - Poistun.vapaakirkosta
Kun eroan vapaakirkosta, minne sitten menen uskovien yhteyteen?
- kotikirkkolahkoon
Todennäköisesti joku käskee sinun liittyä aitoon, apostoliseen, UT:n mukaiseen seurakuntaan, joka koostuu muista seurakunnista eronneista uskovista ja väittää ettei se ole yksi seurakunta muiden joukossa.
- Näkökulmaa1
Jos ja kun eroat menestysteologisesta vapaakirkosta,älä sentään liity johonkin toiseen yhteisöön,sehän olisi hullua.
Etsi mieluummin kristusta,ja saat ennenpitkää ystäviä jotka kuuluvat valittuihin ja pyhityselämässä oleviin uskoviin. Onko jossain päin todella niin surullinen tilanne, että vapaakirkossa saarnataan menestysteologiaa? Kuulostaa kovin oudolta. Jos on, niin toivottavasti tekevät pikaisesti parannuksen.
- Piika.tyttönen
Tarvitaanko seurakunnassa johtajia?
- jari-pekka--65
Hyvä kysymys. Kuulin hyvän vastaksen, jonka antajaa en tiedä. Mutta se oli todella hyvä. Hän sanoi, että johtajilla on omat seurakuntansa ja Jeesuksella on on oma seurakunta. Todella viisas vastaus häneltä.
- Silzen
Ei tarvitse johtajia. Meidät johtaa Jumala. Raamattukaan ei tarvitse.
- Vai.mitä.se.on
Siinä teille antiherätys.
- Kysymys.kuuluu
Mitä tarkoittaa Hebreal. 13:17
? - Tottelevaisuuskoe
"Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili." Hebr. 13:17.
- voisin.olla
Onko hebr.13.17 raamatusta?
- Lopetan.nytten
Ei teistä ota selvää Eskokaan.
- Kaunista.kuunneltavaa
Aiheen suuruusluokka on tähtitieteellinen. Uskovaisten yhteys voidaan ajatella taivaankaikkeuden kirkkauslähteenä. Kirkkojen yhtyminen himmentää taivaan kirkkautta ja sumuttaa ympäristöönsä maailman pimeyttä. Tosin ekumeniassa saattaa olla peitevärinä jonkinlaista pintakirkkautta.
Kuuntelin puheen, jota suosittelen,
http://jeesus-on-herra.com/?page_id=1372 - Sanan.mieltä
Kannattaa kuunnella. Samaa mieltä.
- jjnhgdss
unohdit mainita helluntai kirkon noista eksyneistä..siellä on kaikenlaista harhaoppia ja väärää voitelua..ja jokainen niissä ollut tietää myös ilmapiirit jotka niissä vallitsee..
- Helluntain.Henki
Ei helluntailaiset ole eksyneet. Pyhä Henki on mukana jokaisessa helluntaiseurakunnassa.
Jeesus tarkoitaa ainoastaa uskovin yhteyttä,ehtoolinen on ainoastaan uskovinen yhtey pöytä Jeesuksen kanssa. Ei maailman eikä nimi kristittyjen he kuuluvat maaimaan ovat penseitä Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.
- Iloitsen.Jeesus.vapautti
Parasta oli tämä,
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13927844/seurakuntien-vai-uskovien-yhteys#comment-81981189
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4081633- 1051318
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171245Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1731230- 441007
- 63916
Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92851Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32846Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0840Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni192768