Potilas kuolee ja lähiomaisen merkitys

Olen kyllä kuullut, että potilaan kuollessa lähiomainen on se joka on biologisesti lähempänä potilasta. Tiedän tapauksen, että yksinäinen sinkku on pyytänyt sairaalan papereihin merkittäväksi lähiomaiseksi jonkun ystävän, joka ei ole yhtään verisukua ollut mutta käytännössä luotetuin ihminen potilaalle. Kuitenkin sitten henkilön kuollessa, oli ensimmäisensä tieto tullut vainajan sisarelle. Oli sanottu että tämä on heillä virallisena käytäntönä ja ohjeena, että se sukulaisuhde ratkaisee. Taitaa olla niin, että avokit ja ystävät ovat siinä juridisessa asemassa, samassa pisteessä kuin perinnönjaossakin, mikäli ei ole testamenttia tai dokumenttia allekirjoitettuna potilaan kanssa hänen elinaikana.
Toisaalta ymmärrän asian. Vaapaamuotoiset ihmissuhteet elävät ja vaihtuvat jatkuvasti; tänään avovaimo - saattaakin olla jo muutaman viikon päästä toisen avokki, ystävyyssuhteetkin ovat sovinnaisia ja tunteeseen ja elämäntilanteeseen sopeutuvia, sukulaisuus pysyy, oltiin väleissä tai ei. Kyllä varmasti usein h-hetkellä niin sovitaan ja ihan oikeasti sitä tarkoitetaan, mutta tilanne saattaa muuttua ja ei välttämättä enää muisteta muuttaa kirjausta terveydenhuollon papereihin.
Ei sairaalan henkilökunta voi pysyä mukana ihmissuhteiden rumbassa ja aina kysellä, että onko tilanne enää voimassa: kenen vaimo tai ystävä henkilö kulloinkin on.

Mietin samaa kuin edellinen vastaaja, että avopuolisot ja ystävät saattavat muuttua ajan myötä eikä näitä välttämättä muista jonnekin sairaalaan ilmoitella aina. Jos sinut on joskus 6 vuotta sitten merkitty lähiomaiseksi niin voi olla epävarmaa että onko tilanne muuttunut, vaikka sinänsä kyllä järki sanoisi että vainajalle/potilaalle kuka milloinkin on kysymyksessä, kuuluu itselleen pitää tiedot ajan tasalla... varmaan katsovat asiaa tilannekohtaisesti ja ovat tehneet tässä sinänsä ihan ymmärretävän virhearvion.

Elämä olisi niin paljon helpompaa jos olisitte ehtineet mennä avioliittoon ennen kuolemaa...taitaisit saada lesken eläkettäkin.

Lisään vielä, että pienellä paikkakunnalla sairaalan henkilökunta pääsee helpommin jyvälle potilaan lähipiiristä. Keromassani tapauksessa oli kyllä kerrottu, että jos asianomainen kuolee niin silloin tieto menee tämän sisarelle. Onhan se selvää, että omaiset ovat järjestelemässä hautajaisiin liittyvistä asioista. Tämänkin vuoksi on luonnollista saattaa tieto lähimmälle sukulaiselle. Ei siinä ole kysymys, millaiset ovat suhteet olleet ja ei niistä tarvitse terveydenhoitohenkilöstön ja viranomaisten tietää, mutta sukulaisilla mikäli heitä on, on tavallaan velvollisuus alkaa hoidella vainajan asioita, lähinnä hautajaiset, perunkirjoitukset, ym. On totta että monesti eläessä ovat ystävät ja avokit tai seurustelukumppanit olleet niitä kaikista läheisimpiä omaisia.

"Minut on merkitty lähiomaiseksi 5-6vuotta sitten. Aiemmin lähiomaisena oli mieheni äiti,.. ."
EHKÄ syy piileekin juuri tuossa; aikaisemmin miehesi tietoihin on merkitty lähiomaisena äiti, sitten myöhemmin sinä. EHKÄ lähiomainen-äiti on jäänyt miehesi tietoihin kummittelemaan ja olette sitten siellä olleet molemmat! EHKÄ sairaalassa sitten on tulkittu äiti läheisemmäksi, eiväthän he varmasti ole tienneet teidän tulehtuneista väleistänne? Ja vaikka olisivatkin, jos papereissa lukee lähiomaisen kohdalla myös äiti, ovat tulkinneet asian niin, että koska hän on siinä ensimmäisenä mainittu, sinut lisätty jälkeenpäin,että on korrektia ilmoittaa asiasta äidille?
Tämähän on pelkkää arvailua, jos asia noin mieltäsi vaivaa ota asia esille hoitaneen lääkärin ja osastonhoitajan kanssa! Puhumalla asioilla on taipumus selvitä.

Minä olen myös jäänyt leskeksi avoliitosta. Mieheni oli vanhempiensa ainoa lapsi ja potilastiedoissa oli lähiomaiseksi merkitty äiti ja isä, joista hänen äitinsä on dementoitunut ja hoitokodissa, isä puolestaan kuollut jo v. 2005 mitä tietoa ei ollut mihinkään koskaan kirjattu. Minua ei ollut lähiomaisena missään mainittu ja varmaankin siksi, kun ei koskaan ollut ollut mitään tarvetta mainita. Mies oli terve eikä sairastellut. Kuoli ns. suorilta jaloilta työmatkalla Kööpenhaminassa kolme vuotta sitten eikä ollut edes 50 v täyttänyt. Minulle ei koskaan ilmoitettu koska en ollut lähiomainen virallisissa papereissa jotka sairaalaan oli ilmoitettu. Ilmoitus miehen kuolemasta oli mennyt hoitokotiin äidille ja hoitokodista oli kerrottu miehen äidin olevan dementoitunut ja äidin asioita hoitanut henkilö oli antanut luvan Tanskan ja Suomen viranomaisille työnantajan kautta hoitaa miehen ruumiin kuljetuksen Suomeen. Minulle tieto tuli miehen työnantajalta. Itse ihmettelin vuorokauden ajan miksi mies ei vastaa yhteydenottoihin mutta koska tiedossa oli, että työmatka on erittäin työläs ja edessä harvinaisen hankala presentaatio niin ajattelin että kaikki aika menee siihen. Niin oli käynyt ennenkin enkä osannut ihmetellä. Työpaikalla oli miehen pomolle valjennut, että minä en todennäköisesti tiedä mistään mitään, joten ottivat asiakseen ilmoittaa minulle. Kaikkia muita avopareja neuvoisin että laittakaa kuoleman tms. varalta asiat järjestykseen hyvissä ajoin. Meillä meni juridisesti asiat tosi hankaliksi, ja koska mies oli jo kuollut, en esimerkiksi voinut ottaa mitään asioita hoitaakseni millään valtakirjalla, vaan käytännössä miehen äidin virkaholhooja joutui hoitamaan kaiken. Minun nimikirjoitukseni ja valtuutukseni eivät kelvanneet mihinkään ja en olisi saanut edes miehen ruumiinavauspöytäkirjaa sairaalasta ilman miehen äidin virkaholhoojaa.

Kiitos hyvästä keskustelusta. Oivalsin, että on tehtävä selväksi sairaalaan, että hirviösisareni eivät ole lähiomaisiani, eivätkä todellakaan ihmisiä, joita saa päästää videoimaan ja rääkkäämään minua, jos makaan henkitoreissani sairaalassa. Avomieheni ja minä olemme kyllä menossa naimisiin, mutta jos päädyn kuoleman rajoille sitä ennen, täytyy varmistaa, että vain hänellä on lupa tulla luokseni. Hirviöille ei saa tiedottaa mitään, ennen kuin kuolen. Sittenhän minua ei enää haittaa. Mieheni osaa kyllä pitää pikku hirviöt kurissa ja Herran nuhteessa ja videoida puolestaan, jos sattuu muistamaan. Vanhin sisar ei ymmärrä normaalien ihmisten surua. Kun saavuin katsomaan kuolemansairasta isää ulkomailta, ensimmäistä kertaa vuosiin (ei ollut varaa matkustella), sähähti tuo tunnevammainen (puhelimessa, jotta ei jäisi todisteita) korvaani, että tulin vain "rahan takia". Jaa, että minkä rahan? Isä oli minulle erityisen rakas. Samaisen isän kuolinvuoteen vierellä toiseksi vanhin sisar nimitteli isääni "raadoksi" js väitti, ettei kukaan läsnäolija isästä välittänyt. Ja molemmat ottivat kuvia sairaasta ihmisestä, samoin äidistä aikanaan. Sairasta ja rumaa.

Pitääpä kiirehtiä sitä avioliittoa.