Liianko vanha avioliittoon?

Haukkuuko heidän koiransa?

H.

Tuon ikäset ovat hyviä sopeutumaan. Toisin kuin nuoremmat.

Kaksi vanhaa pärjää yhdessä paremmin kuin kumpikin yksin.

Miksi menevät, onko naimisiin meno niin tärkeä että ei ajatella onko asiassa mitään järkeä.

Hyvä juttu, on seuraa toinen toisilleen. Onhan se aina helpompaa ja mukavampaa kun saa jakaa ja kun ovat melkein saman ikäisiä niin on hauskaa muistella vanhoja hyviä aikoja. Niin ja omaisillekin se on helpompaa kun ei tarvitse niin huolehtia, että kui se meidän mummeli tai papparainen nyt siellä oikein jaksaa.

Oletan että monella tuon ikäisellä on sellainen ajatus ettei voi elää susiparina eli on pakonomainen tarve mennä naimisiin tai muuten ei olla. Kyseessä on varmaan sellainen harmiton eläkeläispariskunta jolla ei kauheesti ole omaisuutta kertynyt, muutenhan sukulaiset olisivat estämässä tällaista tapahtumaa tai sit juuri sukulaiset ovat sanelleet tarkat ehdot omaisuuksien jaosta, mene ja tiedä. Lempi leiskuu.

Jos ajattelemme tilannetta että minä alkaisin seurustella.
Olisi tilanne avo-liitto loppuun saakka.
Uskon vahvasti että jumalani tietävät jo mikä minä olen.
Aika varmasti ovat saaneet minusta tarpeekseensakin.
Taatusti kuulisin kirkossa jostain pidäteltyä taivaallista naurua.

H.

Onhan siinä myös vastuu toisesta, jos vaikka sairastuu, eli ei se aina ole helppoa, omaishoitajana olo on hyvin raskasta joskus.

Kyllä kaksin on aina kaunihimpi :) ainakin suku tykkäsi kun mä tuon lutusen tänne toin asumaan että jos vaikka tarvii helikopteri soittaa ja et itse pysty.
Hääkelloja ei varmaakaan tule meillekään koskaan soimaan kumpaakaan ei jaksa kinostaa ;) Ainakaan vielä. Olemme lian nuoria ja perinnötkin jakamatta.

tuleehan siinä halvempi perintövero, jos sattuu potkaisemaan tyhjää, jos nyt mitään jaettavaa on

Voihan tuohon asiaan ottaa myös semmoisen näkökulman, että yksin elävä vanhus on aina riskiryhmässä. Todennäköisesti hän sairastaa enemmän, naukkailee alkoholia enemmän, liikkuu vähemmän, potee suurempaa yksinäisyyttä, ja kun kuitenkin pikku hiljaa ystäväpiiri ympärillä vähennee, masennus iskee helposti, unohtuu neljän seinän sisälle, syö huonommin kun ei viitsi laittaa vain itselleen ruokaa, yksin ei tule lähdettyä kulttuuri yms rientoihin. Jos haluaa ajatella kustannustekijöitä, ei tarvitse kuin yksi siivoja palkata ja yhdellä taksilla liikutaan, yksi yhteinen asunto, puolittaahan se jo kummasti kustannuksia, eli monia tekijöitä löytyy.
Ennen kaikkea se, että toki ikäihminen tarvitsee läheisyyttä, hellyyttä, kunnon rutistus päivässä pitää lääkärin kauempana, iso onnihan se on löytää lähelleen toinen ihminen oli sitten ikä mikä tahansa. Ikäihmisille suo mielellään yhteisen elämänmenon.Tosi kivalta tuntuu kun näkee vanhan kumaran pariskunnan käsikädessä tai käsikynkkää hiljaa köpöttelemässä toinen toistaan tukien keskellä kauppakatua muun menon ja meiningin seassa.

Jos teettää remontteja ja korjauksia kotiinsa, yksinäinen saa verovähennykseksi vain puolet ilmoitetusta kotitalousvähennyksestä, ikääntymisen yllättäviä terveysongelmia, kustannuksia samoin kuin ruoan ja ravitsemuksen osalta ynnä vaatehuollon silleen edullisempaa - jos ihmiset haluavat vanhemmalla iällä solmia parisuhteita, itsepähän tietävät ja tekevät kun tahtovat.
Olen kyllä kuullut juttuja esm omaisista, jotka uskontojen ja perintöasioiden takia saattavat vanhuksia hulluuden partaalle - jotkut jopa etukäteen käyvät tyhjentelemässä toisten koteja omaisuudesta kun epäilevät Synnin saastutuksesta ja moraalivikaisuuksista vanhoja immeisiä - etenkin jos ovat ikänsä olleet suvun "työkoneita". Pärjänneet omilla ansioillaan ilman sosiaalitukia. Sekin yks näkökohta, pitääkö ihmisen ikänsä pyrkiä miellyttämään yhteiskuntaa ja sukulaisi valinnoillaan, elättää muitakin vanhuksia kuin itseään vai olisko hetkessä ennen kuolemaa oikeus ajatella ja löytää jotain sellaista mikä olisi henkkoht tärkeää omalle itselle ja sille persoonalle, joksi elämä on muokannut - ilman sosiaaliseeraajain uuvuttavaa mielen manipulointia ja pyhän hengen kauppoja oikeaoppisuudesta.

Vanhapiika etäsukulaiseni meni taannoin naimisiin leskeksi jääneen vanhan tuttavansa kanssa. Morsio oli 81 vuotta, sulho 86.

Kosijoita odotellessa heti menen jos tulee rikas, rakas, palvelualtis. Sukulaisten kauhuksi ja omaksi iloksi. Tosin kerta riitti oli hyvä ihana ukko mutta kiva on pällistellä maailmaa yksinkin saa tehdä mitä haluaa ei ole kukaan naputtamassa ja vahtimassa. Ja maailmasta tulee pieni ja ahdas äkäsen ihmisen kanssa. Mutta sellaien avaran sydämen omaava fiksu ihminen saa heti paikan vierelläni. Sellainen elämänikuinen utelias ja tiedonhaluinen ihminen. Vaan yli 60 v on liian vanhoja miesmarkkinoilla.
Sukulaiset ovat vain kiinnostuneita perinnöstä, eivät toisen hyvinvoinnista. Ei heidän mielipiteillään ole mitään virkaa.

Minäkin jatkan jankutusta.
Tällee kirjoitin aikasemmin:

Jos ajattelemme tilannetta että minä alkaisin seurustella.
Olisi tilanne avo-liitto loppuun saakka.
Uskon vahvasti että jumalani tietävät jo mikä minä olen.
Aika varmasti ovat saaneet minusta tarpeekseensakin.
Taatusti kuulisin kirkossa jostain pidäteltyä taivaallista naurua.

H.

Ja sellainen pointti vielä. Et jos menee naimisiin, ei ehkä muista olevansa naimisissa. Ukko on aina uusi tuttavuus jos ja kun muisti pätkii. Aina suuri ilo tavata uusi ihminen, useamman kerran päivässä.
Riidellä ei voi kun kuulo pätkii, ei kuule pahoja sanoja. Ja ulkonäkökin on ihan hyvä kun näkökin on heikentynyt. Mutta tarvitaanko siihen jotain aamenta, ei tarvita. Et on vanhenemisessa jotain hyvääkin. Kunhan vaan joku näyttää lappua, missä lukee " rakastan sinua" se riittää, jos sen vielä tajuasi. Jossain vaiheessa sitäkään ei ilmeisesti enää ymmärrä. Huh!

onko tullut mieleen, että pitää myös aidosti välittää toisesta, jos ei tykkää ei myöskään lykkää...

Ei sopis mun pirtaan, ei edes näin yli 10 v. nuorempanakaan.

Tuntemani vanhin mies meni naimisiin yli 90-kymppisenä. Morsian oli melkein kymmenen vuotta nuorempi, niin yleensä on. Ovat olleet naimisissa kohta viisi vuotta. Hyvin kai heillä on mennyt ja menee. Rouva on välillä sairastellut, mutta äijä on hyväkuntoinen tervaskanto.

Ehdottomasti naimisiin. Jos haluaa olla toisen kanssa vain osa-aikaisesti, miksi edes ryhtyä siihen? Onko se sitten kuitenkin enemmän ystävyyttä kuin rakkautta? Koska vaan tarvitsee jotain, eikä juuri Häntä?

Tässä iässä en halua tuhlata aikaa, yhtään turhaan riitaan. Kaikki riitely on jälkeenpäin katsottuna turhaa. Jos ei tässä iässä ole kasvanut siihen että asiat pitää ratkaista rakentavasti niin ei ole oppinut mitään. Itselleni toisen ihmisen kanssa eläminen on pelkästään oppimiskokemus ja oli sen muoto mikä tahansa on sivuseikka. Elää ja antaa muiden elää eikös se niin mene.

Totta varmaan ettei mikään seksismi ole mikään lääke ja parantava "hoito" -
varsinkaan ihmisille jotka kenties koko ikänsä kärsineet kaltoinkohtelusta
- uupuneet raskaasta työstä, kyseenalaiselta kuulostaa myös se fraseologia, jonka mukaan vasta sen jälkeen kun ihminen on oppinut itseään hoitamaan ja rakastamaan, voi rakastaa toisia immeisiä - yhtä tai yheksääkymmentä - mieluusti yhtä kerrallaan - työstä sekin käy ja alkaa ajan saatossa puisevalta ja luisevalta kuulostamaan - ilman palkkaa julkisena lokaämpärinä ja pesupaljuna
- ikääntyneenä heikentynein aistein kunnon romahtamisen myötä
- lepo ihmisille olisi muute yhtä tärkeää kuin jatkuvan suorituskeskeisyyden
painotus joka asiassa ja säälittömältä kuulostava tulosten tavoittelu.
Ja totta on että tälläkin palstalla n jatkuvasti joittenkin kirjoittajien nälvinnän kohteena - siksi rauhoittumistakin tarvitaan - miksei olisi oikeus
kirjoittaa miksi mistäkin asiasta mieltä olisi - silloinkin kun alkaa olla siinä iässä että parisänky on lentänyt pellolle vuosikymmeniä sitten, patja siirtyy
lattialle ja miettii itekseen koska kontaten olisi perillä onnensa huipulla
-ei enää korkealta putoa taivaitaan tavoitellessa.