5-vuotias poika.

Otan osaa suruunne. Voimahali sinulle ja pojallenne.

Otan osaa menetyksenne johdosta.
Oman surun keskellä lapsen ymmärryksen miettiminen ja lapsen surun myötäeläminen on vaikeaa. Toivottavasti teillä on ympärillänne ihmisiä, joiden kanssa jakaa kokemusta ja jotka voivat auttaa sinua lapselle puhumisessa.

5-vuotiaalle voi sanoa, että äiti on kuollut. Sitä voi selittää parhaansa mukaan.
Jotain ajatuksia saat kenties MLL:n sivulta, miten puhu lapselle kuolemasta.
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/perheen_kriisit_ja_muutokset/laheisen_kuolema/

Kirjastossa on kirjoja, joita voit katsella ja lukea lapsen kanssa. Kannattaa kysyä virkailijoilta. Voit olla yhteydessä vaikka sähköpostilla, jos soittaminen tuntuu vaikealta.
Tässä on yksi ilmainen lapsen suruun lohtua tuovat teos, Pia Perkiön Lasten lohtukirja:
http://lataa-ilmainen-kirja.com/?s=lapsen lohtukirja

Puhu Jumalasta, jos olet uskossa tai jos vaimosi oli. Seurakunnan työntekijät auttavat.

Älä valehtele lapselle. Älä sano, että äiti nukkui pois, koska lapsi odottaa hänen heräävän. Kuolema on tavallaan lopullista. Puiden lehdet kuolevat syksyllä.

Sinulla on lupa itkeä vaimoasi teidän lapsenne nähden. Ala sitten touhuta jotain lapsen kanssa, mikä vie ajatuksenne hetkeksi toisaalle. Olkoon se ruoanlaittoa, kävelyä ulkona, pallon potkimista, mitä tahansa.

Lapsi voi piirtää omia tuntemuksiaan tai leikkiä niitä. Anna hänen leikkiä, vaikka välillä kyynelet nousevat silmiisi.

Muista kertoa lapselle, että rakastat häntä. Tämä on teidän yhteinen surunne, vaikka olette hyvin eri kokoisia.

Jos tunnet kirjoittamisen omaksesi, voi kirjoittaa muistokirjan, johon laitat ajatuksia teistä perheenä. Valokuvat ym. ovat hyvä lisä. Sen voit vuosien kuluttua antaa lapsellesi, kun hän haluaa tietää äidistään. Nytkin voitte yhdessä katsella valokuvia.

Muista kuitenkin, että elämä jatkuu. Lapsellasi on leikkikavereita yms. Kerro päiväkodin tädeille surustanne, jotta he ymmärtävät lasta. Lapsi unohtaa nopeammin kuin sinä, mutta hänenkään ei tarvitse olla liian urhea.

Toivottavasti tästä on edes vähän apua.

Kyyneleet tulee silmiin, kun tätä luki. Olen itse menettänyt lapsen ja suru oli valtava ja ei lopu varmaan ennen kuolemaani. Teillä on vaikeata, eikä siihen oikein sanat taida auttaa, mutta toivon sydämestäni teille molemmille voimaa ja rohkeutta uusiin päiviin. Muistelkaa pois nukkunutta ja puhu pojallesi hänen äidistään , vaikka vaikealta tuntuisikin. Toivottavasti saat apua arjen pyörittämiseen ja pojalle hoitoapua. Itke ja itkekää yhdessä, miehet saa itkeä myös. Olen todella pahoillani puolestanne ja tunnen valtavaa myötätuntoa teitä kohtaan.

Voimia ❤ Itse menetin puolison ja Äitini samana päivänä 8.4.2016 Ja Lapset isänsä ja mummin ❤ Suru on suunnaton.Tuntuu että on niin yksin 😢

Hei.

Otan osaa suureen menetykseenne. Teillä on raskas vaikea vaihe edessä. Puolison ja äidin menettäminen, siihen liittyy niin paljon kaipausta ja kipua. Mietit kuinka selittää pienelle pojalle. Kerro, että äiti on kuollut. Vastaa hänen kysymyksiinsä oikein, tosiasioilla, mutta älä kerro enempää, vastaat vain kysymykseen. Pikkuhiljaa hän sitten kysyy lisää, kun on valmis kuulemaan lisää. Ole hänelle turvallinen aikuinen, jonka seurassa voi itkeä, itkekää yhdessä. Kerro hänelle, että sinäkin olet surullinen ja kaipaat, silloin kun olet sitä. Kerro myös, että suru pienenee pikkuhiljaa, koska niin ajan kanssa käy. Saitkin jo vinkin erilaisista kirjoista, niitä kannattaa hakea ja MLL kriisisivun linkin, tutustu ja tutki.

Olet itsekin varmasti jaksamisen rajoilla; menetys, suru ja pieni lapsi. Toivottavasti sinulla on ihmisiä ympärillä, jotka voivat auttaa ja tukea. Etsi ja ota vastaan apua. Huolehdi itsestäsi, niin jaksat huolehtia pienestä pojastasikin. Yritä pitää mielessäsi, että tulevaisuudessa on sinulle ja teille edessä hyvää ja valoakin, vaikkei varmaan nyt siltä tunnukaan.

Voimia toivotellen,
Pirkko-pappi

Mieheni menehtyi sairauteen kohta tasan 3 vuotta sitten. Tyttöni oli tuolloin 5-vuotias. Se oli vaikeaa aikaa ja tuntui, etten selviä. Ilman tuota tyttöäni en olisi varmaan selvinnytkään. Tuntui niin pahalta lapsen puolesta, kun häneltä vietiin isä. Kipu viilsi sydäntäni, kun hautajaisten jälkeen seurasin hänen leikkejään hiekkalaatikolla ja näin kun hän vilkutteli taivaalle, isälleen, ja varmisteli että näkeehän iskä varmasti hänen hienot hiekkakakut. Voi taivas, että olin vihainen tuolla hetkellä elämälle. Kerroin lapselle, että iskä on taivaassa ja näkee meidän kaikki touhut, vaikka ei olekaan luonamme. Arkkuun tyttöni halusi leikata tupon omia hiuksiaan ja piirsi piirustukset, että iskä ei unohda häntä, voi kuinka sydämeni itki....Välillä on ollut vaikeaa, usein kun joku lapsi isäänsä leikkilentällä huuteli, tyttöni kääntyi pitkäksi aikaa katsomaan tuota toisen lapsen isää mietteissään ja illalla sitten kertoi ikävöivänsä isäänsä. Joka päivä puhutaan tavalla tai toisella isästä, ja joka ilta iltarukouksessa kerron kuinka minä ja iskä häntä rakastetaan ja toivotetaan myös isälle hyvät yöt. Välillä on helpompaa ja välillä vaikeampaa. Itsellä ja lapsellani on ollut onni siinä, että on laaja ja lähellä asuvat sukulaiset ja lähiverkot, jotka on ollut suurena apuna ja turvana arjessa. Toivon mahottomasti tsemppiä ja voimia sinulle. Kyllä te selviätte, hapuillen, mutta varmasti.

On varmaan lapsen kannalta hyvä, jos menetetystä omaisesta kerrotaan ja silloin jäävät ne elävätkin muistot paremmin muistoihin. Ja todella ihanaa lohduttaa tiedolla että isä tai äiti on siellä taivaassa.
Voimia ja lohtua molemmille pienen lapsen vanhemmalle ja rakkaansa menettäneille.

Lapselle pitää kertoa asia niin kuin se on. Älä missään nimessä jätä häntä tietämättömäksi siitä, mitä on tapahtunut ja että äiti on kuollut. Tiedän tapauksen, jossa lapselle ei oltu sanottu, että äiti on kuollut ja hän kyseli hautajaisissa, että kuka on arkussa. Kukaan ei hänelle vastannut mitään. Jossakin vaiheessa hän ilmeisesti sen sitten itse ymmärsi ja itkut olivat sen mukaiset. Mielestäni on väärin, jos lapselle ei kerrota asian oikeaa laitaa.