onko kumppaninne juuri sellainen , kun haluatte?

On sellainen josta tykkään eikä mikään varasijalla oleva.

Kyllä miellyttää kaikin tavoin.

Olin melko pitkään yksin eron jälkeen - syynä ei ollut "kysynnän puute", vaan se, ettei kukaan tarjolla olleista ollut riittävän kiinnostava. Miksi siis pettää itseään ja sitä toista teeskentelemällä tuntevansa jotain, mitä ei tunne?! Kas kun parisuhde ei ole mikään ihmisarvon mitta, vaikka jotkut tuntuvat niin luulevat. Pelätään olla yksin ja otetaan sitten ensimmäinen vähänkin sopivalta vaikuttava ihminen, vaikka kuitenkin kaivataan ja halutaan jotain aivan muuta. Mitä järkeä?!

Ykkönen on. En jaksa vehkeilyjä parisuhteessa. Olen silti huomannut, että minä en ole aina ykkönen naisena. Ykkössijan ottaa joissain tärkeissä asioissa hänen pikäaikainen ex-vaimonsa. Surettaa ja on tultu kriisipisteeseen isojen riitojen ja pitkien hiertymien kautta. Itsellä ei ole toista katottuna eikä näkyvissä. Olisipa joku kristallipallo, mistä heti suhteen alussa tai ennen sitä näkee minkälainen hän on oikeasti, kaikkea kun ei heti alussa näe. Elämä on sellaista arpapeliä ja pelottavaakin seikkailua. Ikinä ei kuitenkaan KUKAAN ole tismalleen juuri sellainen, kuin haluaisin. Sehän on inhimillinen mahdottomuus, koska omatkin toiveet elävät kumppanista.

Se oliskin, kun sais jostain katsoa, että millainen toinen on. Ei tulsi isoja pettymyksiä. Toista vain oppii tunteen ajan kanssa ja alkuhuuman jälkeen tulee se todellisuus.
Mies toivo minun olevan aito ihminen ja sitä olen aina ollut. Ei ole koskaan tarvinnut esittää mitään muuta , ei ole tarvinnut esitellä itseään muille miehille ei julkisesti ei kuvin,mutta sekään ei kelpaa.

Piti sanomani vielä, että mies on kelvannut minulle niin ulkonäöllisesti kuin muutenkin, vaikka haastetta on ollut

Kumppanini ei ole "juuri sellainen kuin tahtoisin", mut hän on just se, jonka tahdon. Kun tärkeät perusasiat ovat kohdallaan (arvot, elämäntilanne jne.), pikkuasioissa on joustoa. Ei sellaista ihan täydellistä kumppania edes ole.

Aika erikoinen kysymys.

Ei Rouva Ratikka kaikilta osin ole juuri sellainen kuin haluaisin. Silti se paljon enemmän kuin ikinä uskalsin toivoakaan saavani. Eli en minä tätä miksikään tyytymiseksi kutsuisi.

joo juri sellainen. Aloittaja etsii omaa kotia

"Miellyttääkö hän kaikin tavoin sinua?"

Häh? Onpa perin juurin outo kysymys. Ei tietenkään miellytä, enkä sellaista haluakaan. Mieheni sopii minulle oikeastaan ihmeen hyvin täysin omana itsenään. Kumppanin tehtävä ei ole toisen miellyttäminen. Jos taas tuntuu siltä, että kumppani on täydellinen, ei kykene näkemään häntä realistisesti.

Täysin vieras ajatuksenakin, että olisi jonkun kanssa parisuhteessa vain "varasijalla".

Pientä hienosäädön tarvetta olisi mutta 48:n vuoden jälkeen en pidä täydellisyyden tavoittelua vaivan arvoisena.

Oleellista on, ettemme kumpikaan ole pyrkineet muuttamaan toisiamme. Jos pientä muotoutumista on tapahtunut niin se on ollut seurausta luonnollisesta kehityksestä.

Olennaisilta osin juu ja koen että on juurikin se paras mahdollinen vaihtoehto. Tosin musta tuntuu, että vuosien aikana miehessä on piirteitä joita olen oppinut entistä enemmänkin arvostamaan enkä niitä nuorena likkana tavatessa osannut edes ajatella.

Ajattelen, että ihmisille on olemassa paljon hyvä vaihtoehtoja kumppaniksi. Niistä vain pitää osata valita juuri se kohdalle saapuva sopivin vaihtoehto. Sellainen suhde on tuhoon tuomittu, jossa molemmat ei ole täydellisesti mukana. Sen sijaan täydellistä suhdetta ei ole olemassakaan.

Minullakin oli aikoinaan ihanteena pitkä, komea ja fiksu mies. Tapailinkin muutamaa ulkonäöltään ihannetta vastaavaa - olivat itsekkäitä, omahyväisiä ja huonoja sängyssä. Tapasin sitten lyhyen, kaljuhkon, fiksun miehen ja wow, mikä mies !

En siis tyytynyt keneenkään vaan rakastuin, ja tulisesti. Olen sitä mieltä, että sopivat kemiat ovat a ja o parisuhteen onnnistumisen kannalta. Nämä kemiat kantavat vieläkin monien yhdessäolo vuosikymmenienkin jälkeen.

Ei hän miellytä kaikin tavoin mutta tärkeimmissä seikoissa kyllä. Luultavasti hän sanoisi samaa minusta.