Avoin kirje kansanedustaja Janne Sankelolle

Objektiivinen tiedonvälittäjä , mediamestari MaaseudunTulevaisuus -niminen MTK:n järjestölehti kirjoittaa venkoilevasta asenteestanne maataloustukia kohtaan seuraavasti:

"Sankelo muistuttaa, että maatilojen määrä on EU-aikana lähes puolittunut, mutta tuotannon määrä on pysynyt ennallaan. Talousoppien mukaan tehostuminen on ollut siis merkittävää."

Yritätte väenväkisin kääntää haastattelussanne fokuksen pois maataloustuista yritystukiin, lainkaan kommentoimatta sitä, että maatalouden kokonaistukiaiset ovat vuosittain megalomaaniset yli neljä miljardia euroa. Tenhotatte kovasti myös, miten maataloustuotanto on tehostunut ja tuotannon määrä on pysynyt ennallaan. Tuossa olettekin kyllä oikeassa, mutta rehti ja rehellinen kansanedustaja olisi ottanut esiin kokonaisuuden ja maininnut Suomen maatalouden olevan hulppeassa ylituotantotilassa verrattaessa tuotosta suomalaisten ruuan tarpeeseen. Kun suomalaiseen ruokapöytään tarvitaan suomalaista maatalouden alkutuotantoa vain alle 1,5 miljardin edestä, on selvää, että suuri osa maatalouteen syydetystä 4.000.000.000 euron kokonaispanoksesta on erittäin turha ja erittäin raskas taakka veronmaksajiemme kantaa.

Kokoomuksen nuorisojärjestö on aivan oikeassa vaatiessaan maataloustukien poistamista.

36

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jopaonjopa

      Sulle olis avo-hoito tarpeen.

    • onkotässäjärkeä

      Suomen maatalouden olevan hulppeassa ylituotantotilassa verrattaessa tuotosta suomalaisten ruuan tarpeeseen.

      Jopa kertoo miksi ulkoa tuodaan Suomeen ruokaa jos täällä on yli-tuotantoa??

      Jopa myös kertoo miksi Suomi tukee suoralla verotuella ulkomaista tuotantoa lähen 500 miljoonalla joka vuosi?

    • tutkibudjettia

      Niin paljonko se tuki taas olikaan?

      Taisit lisätä TAAS noin 100% tukisummaan!

      Valehtelija!

      Lopeta typerät kirjoittelusi!

      Tässä oikea luku:

      http://tutkibudjettia.fi/teemat/9

    • hähhhhhhhhhhh

      Mitä tarkoittaa avoin kirje?
      Avoin asianajovaltakirja antaa täydet valtuudet, mutta mitä on tuo avoin siis kirjeessä?

      • EihänNytOikeastiSentään

        Jopa kertoo avoimesti kaikille, miten tällä kertaa on tahallaan käsittänyt väärin asiat. Kauheaa, jos joku oikeasti olisi noin nurjamielinen, hyi olkoon!


    • Nimimerkille "tutkibudjettia" lienee ehkä uutta, että varsinaisten suorien
      maataloustukien (n. 2 mrd euroa) lisäksi kokonaiskuvaan on otettava myös
      maanviljelijäin lomitusrahat, maanviljelijäeäkeläisten valtion varoista
      maksettavat työeeläkekorvaukset, investointituoet ja -korkotuet, yms. jolloin
      ollaan todellakin tilanteessa, jossa maataloustuotannosta veronmaksajille
      aiheutuva rasitus on 4 mrd euron luokkaa vuosittain.

      Toki karmealtahan tilanne näyttää siltikin vaikka vertailuun otettaisiin vain
      "tutkibudjettia" -nimimerkin ehdottamat pelkät suorat tuet 2 mrd euroa.

      • tutkibudjettia

        Mitenkä se on asuntotukipotti joka on noin 1,9miljardia euroa...siihen siis lisätään samalla logiikalla eläkekorvaukset, sossutuet, korkotuet, opintotuet????

        Sehän näyttää todella karmealta! Mutta onko se niin????


      • Etenkin--
        tutkibudjettia kirjoitti:

        Mitenkä se on asuntotukipotti joka on noin 1,9miljardia euroa...siihen siis lisätään samalla logiikalla eläkekorvaukset, sossutuet, korkotuet, opintotuet????

        Sehän näyttää todella karmealta! Mutta onko se niin????

        Kun nuo tuet ovat verovapaita toisin kuin maataloustuet jotka ovat saajilleen verotettavaa tuloa :)


      • moneyfor

        karmiva toi asuntotuki mutta se sentään jakaantuu merkittävästi isomalle porukalle kuin viljelijät


      • tutkibudjettia
        moneyfor kirjoitti:

        karmiva toi asuntotuki mutta se sentään jakaantuu merkittävästi isomalle porukalle kuin viljelijät

        ruoka jakaantuu myös merkittävästi isommalle porukalle!


      • tätäjopaeikerro

        Vittu asunto tuki jakautuu asunnon vuokraajille, joita on todella vähän, asunto omistus on laillistettua verojen jakoa yksien taskuun.


    • Kolmeenprosentti-kuuluva

      Me viljelijät olemme nyt kuitenkin päättäneet että emme luovu maataloustuista emmekä muistakaan eduistamme.
      Koska päätäntävalta näissä maataloupilitiikassa on meillä, päätämme toimia nut näin.

      Muuten, eipä mikään muu ryhmä suomessa 3% osuudella äänivallasta kykene samaan, eikä 97% päättäjistämme ole kyenneet muuttamaan maatalouslakejamme kotka me olemme säätäneet.

    • Aijjjaa

      "Objektiivinen tiedonvälittäjä , mediamestari MaaseudunTulevaisuus -niminen MTK:n järjestölehti kirjoittaa venkoilevasta asenteestanne maataloustukia kohtaan seuraavasti:

      "Sankelo muistuttaa, että maatilojen määrä on EU-aikana lähes puolittunut, mutta tuotannon määrä on pysynyt ennallaan. Talousoppien mukaan tehostuminen on ollut siis merkittävää."

      "Yritätte väenväkisinkisin kääntää haastattelussanne fokuksen pois maataloustuista yritystukiin," jopa-vain

      "Janne Sankelo on Kokoomuksen varapuheenjohtaja"
      https://www.kokoomus.fi/faktat/tutustu-meihin/janne-sankelo/


      Jopa, Janne Sankelo on kokoomuksen varapuheenjohtaja.
      Tuo oli siis kokoomuksen varapuheenjohtajan mielipide, kyllä hänen mielipiteensä aivan yhtä arvokas on kuin nuorisojärjestönkin.

    • tutkittujuttutämä

      Aivan järkeviähän tuo varapuheenjohtaja Sankelo kok puhuu. Katsoin tilastoista, että tuo maatilojen määrän puolittuminen pitää kutinsa. Siltä osin on ainakin maataloustuotanto tehostunut.

      • Tottahan Sankelo puhuu, kuten olen jo avauksessa kirjoittanut. Ei sitä olisi tarvinnut enää mistään tilastoista katsoa. Mutta kirjoitin myös näin: "Rehti ja rehellinen kansanedustaja olisi ottanut esiin kokonaisuuden ja maininnut Suomen maatalouden olevan hulppeassa ylituotantotilassa verrattaessa tuotosta
        suomalaisten ruuan tarpeeseen. Kun suomalaiseen ruokapöytään tarvitaan suomalaista maatalouden alkutuotantoa vain alle 1,5 miljardin edestä, on selvää, että suuri osa maatalouteen syydetystä 4.000.000.000 euron kokonaispanoksesta on erittäin turha ja erittäin raskas, erittäin raskas taakka veronmaksajiemme kantaa."

        Kansanedustaja Janne Sankelo osaa kyllä venkoilla osatotuuksilla melkein yhtä lahjakkaasti kuin kepulaiset.


      • kirjootuksenpohja
        jopa_vain kirjoitti:

        Tottahan Sankelo puhuu, kuten olen jo avauksessa kirjoittanut. Ei sitä olisi tarvinnut enää mistään tilastoista katsoa. Mutta kirjoitin myös näin: "Rehti ja rehellinen kansanedustaja olisi ottanut esiin kokonaisuuden ja maininnut Suomen maatalouden olevan hulppeassa ylituotantotilassa verrattaessa tuotosta
        suomalaisten ruuan tarpeeseen. Kun suomalaiseen ruokapöytään tarvitaan suomalaista maatalouden alkutuotantoa vain alle 1,5 miljardin edestä, on selvää, että suuri osa maatalouteen syydetystä 4.000.000.000 euron kokonaispanoksesta on erittäin turha ja erittäin raskas, erittäin raskas taakka veronmaksajiemme kantaa."

        Kansanedustaja Janne Sankelo osaa kyllä venkoilla osatotuuksilla melkein yhtä lahjakkaasti kuin kepulaiset.

        Tässä oikea luku tuesta:http://tutkibudjettia.fi/teemat/9/


    • Nyt täytyy kiireesti korjata jo avaukseeni liittyvä virheellinen tieto.
      Janne Sankelo ei ole i s t u v a kansanedustaja.

      Olen tullut nyt ampuneeksi tykillä hyttystä, mutta oma vika. Näiden surullisten hahmojen ritareiden, tyypillisten yhden kauden kansanedustajien älämölöistä kun ei kannattaisi ihmeemmin ääntä pitää.

      • kirjootuksenpohja

        Aikamoinen virhe mutta ainakin teit oikaisun, kiitos siitä!


      • eiensimmäinenvirhe

        Oohoijaa,,,


      • hirvinenak

        Ihminen on erehtyväinen ja törsäpuro ahnehtiloinen.


    • tutkittujuttutämä

      Miten se menee, kumpi on ns parempi varapuheenjohtaja vai kansanedustaja? No joka tapauksessa sitä on haastateltu.

    • Viljelijä

      Me viljelijät aiomme kuitenkin pitää nykyiset maatalouslait voimassa.

      Näin me olemme päättäneet.

      • päätöspitää

        Poliittinen tahtotila näyttää ihan hyvältä tämän asian suhteen.


    • haapalaaa

      Hyvä ettei Köyliön juntti sentään kaikkea järkeä ole kokoomuksesta lehmänlannan löyhkällä sumentanut.

    • Vilijelijjä

      Ei maatalousasioista eduskunnassa päätetä, joten ensi.eduskuntavaalit eivät ratkaise maatalouspolitiikkaamme.

      Muista aloista poiketen, maatalousasioista päättää viljelijät.

      • Viljelijät

        Tämä on taivahan tosi! Viljelijät on ne jotka määrää!


      • OMPASPÄÄTTÄVÄISIÄ
        Viljelijät kirjoitti:

        Tämä on taivahan tosi! Viljelijät on ne jotka määrää!

        JOO O VILJELIJÖIDEN HINNOITTELEMA TUOTE KERTOO IKÄVÄSTI VILJELIJÖIDEN KYVYSTÄ PÄÄTTÄÄ YLEENSÄKKÄÄN MISTÄÄN MITÄÄN.


      • OMPASPÄÄTTÄVÄISIÄ kirjoitti:

        JOO O VILJELIJÖIDEN HINNOITTELEMA TUOTE KERTOO IKÄVÄSTI VILJELIJÖIDEN KYVYSTÄ PÄÄTTÄÄ YLEENSÄKKÄÄN MISTÄÄN MITÄÄN.

        Ahne, suomalainen talonpoika on yleisessä kyvyttömyydessään, ala-arvoinen
        kompetenssi yhdistettynä kognitiiviseen dissonanssiin, raskain ja turhin
        taakka yhteiskunnallemme.


      • onkohamekadonnut

        Jopaa huutaa toisessa viljelijän valtaa ja toisessa lauseessa jo täysin vastaista?


      • Aika--
        onkohamekadonnut kirjoitti:

        Jopaa huutaa toisessa viljelijän valtaa ja toisessa lauseessa jo täysin vastaista?

        Skitsolthan hän noista kommenteista päätellen tuntuu :)


    • Päättäjäluokka

      Tämähän ei kaikilta vajakeilta onnistu.

    • Kokkolaparas

      Ei ole kyllä tuonnimistä kansanedustajaa!

      Terveisiä Kokkolasta!

    • "Kokkolaparas" on kommentissaan oikeassa. Olinkin tähän keskusteluun jo 27.10.2016 klo 12:42 kirjoittanut asiasta oikaisun, jossa totesin , että Janne Sankelo ei
      ole istuva kansanedustaja. Onneksi ei ole!

      • juostenkustuukko

        Ei se paljon, jopa auta elämässä, jos sä vedät ensin hatusta juttuja ja sen jälkeen muut korjaa paskat lattialta.


    • Aijjjaaaa

      "Katainen kirjoitti, että kuten puoluesihteeri Taru Tujunen on puolueen puolesta jo eilen todennut, kokoomus ei millään muotoa allekirjoita kokoomusnuorten ohjelmassa esitettyjä ajatuksia esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoinnin poistamisesta."
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000656664.html

      Lokoomusnuorten mielipiteet eivät aina ole vastanneet kokoomuksen yleistä linjaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe