Itsemurhasta

Olet todella pahaa jos se on vieläkin pahempaa kuin raiskaaminen. On sinulla raaka äiti jos on noin myötätahtoinen lapsena kuolemaan. Oletko yrittänyt saada ammattiapua ahdinkoosi. Oletko varma että itsemurha avaa oven parempaan olotilaan? Millä voit sen todistaa ja varmistaa?
Sinä ole saanut kokea pahaa, mutta ihmisenä et ole yhtään arvottomampi kuin yksikään meistä.
Kyllä narsismin vaurioista voi toipua päästä elämään.

Kaikesta toipuu.

Tv.Yksin "oleva".

Hei nimimerkki, Hyvästi.jää

Olen pahoillani siitä mitä olet joutunut kohtaamaan. Olet elänyt kesästä asti eli puolisen vuotta sen kamalan asian kanssa, mikä se sitten onkaan. Perheestä ei ole ollut sinulle tukea tai apua. Mietit kuolemaan. Jospa voisit ottaa yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Tilaa itsellesi aika lääkäristä, pyskologilta, perheneuvojalta tai jos olet töissä työterveyshuollosta. Auta itseäsi sen verran, että menet avun piiriin. Usko ja luota, että sinua voidaan auttaa, kun haet sen avun. Ei ole toivotonta tilannetta. Kukaan ihminen ei selviä elämästä ja sen tuomista asioista yksin, eikä tarvitse, me voimme kukin vuorollamme tukea toisiamme. Ota se ensimmäinen askel eli puhelu.

Tsemppiä,
Pirkko-pappi

Hei aloittaja!
Itsemurha ei ole todellakaan pahuutta. Se on seuraus, vähän kuin golfmailan heilautuksen seurauksena pallo lentää kauas. Tiedät varmasti, ettet ole itse voinut valita kohtaloasi. Masentuneisuus, viha ja paha olo kumpuavat kaikesta siitä, mitä oket joutunut kokemaan. Asiaa kärjistää se, ettet ole saanut lohdutusta sieltä mistä olisit kuvitellut sitä saavasi.

On siis ymmärrettävää, että olet vihan ja epätoivon keskellä valmis mihin tahansa. Millään ei ole enää mitään väliä. Miksi siis enää yrittää, kun ei ole menetettävää eikä oikein mitään saavutettavaakaan ole? Se ei ole rohkea joka tappaa itsensä oman käden kautta. Pieni lapsikin tietää mikä tuo hänelle iloa, mielihyvää ja helpotusta pahaan oloon. Myöskään elämän jatkaminen ei ole rohkeutta. Jos on aivan sama kuoleeko vai elääkö, kunhan vain voisi tuntea edes hetken olevansa vapaa siitä liian isosta taakasta, niin eikö kyse ole silloin kaipuusta? Sen eteen on valmis näkemään vaivaa. Loppujen lopuksi sillä ei ole niin väliä näkeekö sen vaivan elämän vai kuoleman hyväksi. Molemmilla tavoilla voi onnistua ja epäonnistua.

Maailma on täynnä ymmärtämättömiä ihmisiä. Joillain ei ole edes mahdollisuutta käyttäytyä ystävällisesti ja vastuunsa tuntien, vaikka me sitä heiltä odotamme ja uskomme heidän siihen kykenevän. On kamalaa kun tästä seuraa molemminpuolista vahinkoa.

Vaikka perhettäsi ei voisi sinun asiasi vähempää kiinnostaa, ei se tarkoita etteikö ketään kiinnostaisi. Toki perhe on yksi suurimpia tuen ja turvan antajia, mutta loppujenlopuksi me kaikki olemme ihmisiä. Kuka vain käy lohduttajaksi, vierellä kulkijaksi, pelastavaksi enkeliksi tai miten sen ikänä tahtookaan omalla kohdalla muotoilla.

Sinä teet itseäsi koskevat päätökset ja jos se on itsemurha, niin selvä juttu sitten. Epäilen kuitenkin, että jos et olisi kokenut sitä kaikkea pahaa ja masennusta, et edes ajattelisi sellaista ratkaisua. Mennyttä elämää ei saa takaisin, mutta ihmisen tilaa ja tulevaisuudenuskoa kyllä voidaan kohentaa, sillä aivot ovat plastiset eli jatkuvasti muuttuvat. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen ajatus ja teko mitä päivässä teemme, vahvistaa tiettyjä hermoyhteyksiä. Myös se mitä jätämme tekemättä, ehkä epätoivon turruttaminan vaikuttaa.

Näin ollen pelin ei tarvitse olla vielä poikki ellet sitä todella halua. Psykoterapiamuotoja on nykyään niin paljon erilaisia, että niistä löytyy jokaiselle se mieluisa. Ajatus pitkästä terapiajaksosta tuskin houkuttelee ketään, mutta siinä tässä kaikessa onkin kyse. Kun ongelmaansa alkaa työstämään, voi kaiken tohinan keskeltä löytyä se rahtunen toivoa ja uskoa selviytymiseen, jotka auttavat kummasti jaksamaan.

Apua löytyy jos sitä vain jaksaa etsiä. Kaltaisesi suuren kriisin kohdannut ei välttämättä jaksa etsiä itselleen apua, sillä kaikki tuntuu turhalta. Etsintätyötäkään ei tarvitse tehdä onneksi yksin, vaikka tuntisikin itsensä hylätyksi. On monia vapaaehtoisia ja ammattilaisia, jotka kyllä osaavat auttaa, opastaa ja ohjata ihan ilmaiseksi.

Tsemppiä elämään tai kuolemaan!
Jos päätät kuolla, kannattaa se todella tehdä, sillä kitumaan jääminen on pahempaa kuin kuolema ja surkea elämä. Myöskään muiden ihmisten satuttaminen omalla kuolemalla on hyvä ehkäistä. Viattomat liikenteessä liikkujat sun muut tahtovat elää kuten kuka tahansa. Onnellisesti.

Vaikka elämässä olisi menettänyt kaiken, ei ihminen koskaan ole menettänyt onneaan ja vapauttaan valita asennettaan. Kerran eräs mies käveli tuhoutuneen talonsa jäänteissä vähän liiankin intoa puhkuen. Paikalle sattunut kysyi mieheltä: "Mikset sure? Menetithän koko perheesi, kotisi, omaisuutesi ja monia ystäviäsi eilen tsunamissa?"
Siihen mies vastasi: "Niin, se oli eilen ja tänään on tänään."

"Onni ei ole paikka johon saavutaan vaan tapa matkustaa"

"Ole onnellinen siitä mitä sinulla on, älä sure sitä mitä sinulla ei ole"

"Jokainen joka luulee, että auringonpaiste on puhdasta onnea, ei ole koskaan tanssinut sateessa"

Helppohan täältä on huudella ja kiusata... Ei. Kyse ei ole siitä, että pitäisi heti uskoa, että elämä on vaihtoehto. Kenenkään ei tarvitse olla syntyjään niin sisukas, että voi kääntää selkänsä vastoinkäymisille. Sitä taitoa, kuten monta muutakin voi harjoitella. Ja harjoittelua ei tarvitse tehdä yksin. Jos mentäisiin aasian maihin, ei tässä olisi niiden maiden ihmisille mitään uutta. Toki ei saa yleistää ja jokainen on yksilö, mutta pääasiassa kuitenkin. He ovat kulttuurinsa takia tottuneet siihen, että kaikki tehdään yhdessä ja jos haluaa saavuttaa jotain, vaatii se paljon työtä. Mutta länsimaalaisille suoritusyhteiskunnassa eläville yksin selviäville ei harjoittelu ja ihmisten yhteistyö ole yhtä arkipäiväistä.
Siksi muistutin siitä.

Tsemppiä siihen mitä päätätkään tehdä!

Lue Iltalehteä niin masennut lisää.