Huijarisaarnaajat ja seurakuntalaiset

Loppu.huijaamiselle

Toivoisin seurakuntalaisille hieman parempaa näkökykyä. Toivoisin myös, ettei seurakuntiin enään pääsisi luikertelemaan saarnaamaan tälläisiä tapauksia, joista viime aikoina on ollut puhetta. Tälläiset tapaukset voisivat hakea huomionnälkäänsä kuulijoita ja heitä palvovia faneja, vaikkapa joistain seksuaalista tasa-arvoa ajavasta yhdistyksestä. Eikä suinkaan uskovien yhteisöistä ja seurakunnista. He kyllä tietävät sen, että saarnamiehen ei kuulu elää näin, kuten he elävät. Silti jatkavat röyhkeästi toimintaansa, kunnes ns.jäävät kiinni.

Tälläiset Koivistot ja Tiaiset eivät todellekaan anna ulkopuolisille kovin mairittelevaa kuvaa uskosta, uskovista, saarnaajista ja seurakunnista.
Mistä näitä tyyppejä oikein ilmaantuu julistamaan raamatun sanaa?
Showtyyliin (huutamalla ja huitomalla, hihittämällä jne?) Tekevät tätä jopa ihan pokerinaamalla. Saavat selvästi kiksejä siitä, että heitä palvotaan? Ovat riippuvaisia tälläisestä huomiosta? Tuoko tälläinen kaksoiselämä jotain jännitystä heidän elämäänsä?

Onko tämä nyt sitä lopunajan eksytystä? Harmi, että niin monet on eksytettävissä.
Ollaan kuin, narusta talutettavia sokeita pässejä. Kaikenlaisten julistajien jutut menee läpi.
Sitä hyväuskoisuutta tälläiset juuri käyttävät hyväkseen. Näitä kahtakin kehuttiin minulle ja ylistettiin liian kauan, huomaamatta heissä mitään sopimatonta. Ainoastaan minä olin sopimaton, kun huomasin sen, mitä kaikki ei huomanneet.
Mitä hurmoshenkisempi möykkääjä saarnaaja on, näköjään sitä suositumpi.

Miksi tälläiset feikkisaarnaajat saavat reuhata aika kauan, ennen kuin tajutaan mitä ne on miehiään? Onko uskovien pakko olla näin sinisilmäisiä ja sokeita?
Metroautoareenalla, nähtyäni Koiviston ensimmäsen kerran, mies oli heti minulle täysin läpinäkyvä. Samoin Tiaisesta on loistanut selkeä homous kilometrien päähän noissa youtubevideoissa.
Ei siinä mitään, suuntauksensa olkoon kullakin. Mutta ei pidä tulla julistamaan seurakuntiin muille asioita raamatusta, joiden mukaan ei itsekään pysty elämään.

9

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12____13

      "Miksi tälläiset feikkisaarnaajat saavat reuhata aika kauan, ennen kuin tajutaan mitä ne on miehiään? Onko uskovien pakko olla näin sinisilmäisiä ja sokeita?"

      Niinpä, Jeesuksen opetuslasten olisi syytä lukea huolella Raamattu, jotta oppivat tuntemaan Jeesuksen ja Jumalan ja myös nämä sanat:

      "He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi'. Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."
      Mat. 23:4-12

      • vai.mitä

        Nyt on sellainan aika maailmassa, että niitä tinttejä ja muita tulee sinne kirkkoon ja saarnaa, ja kirkonpenkkiä kuluttaja kuuntelija kestää sen jos on asioista toista mieltä, voisi vaikka väitellä mieluiten ystävällisessä mielessä...?


      • Siitä.Ystävällisyydestä

        Saarnaako ne huijarit sitten ystävällisessä mielessä? Eikö tuollainen kaksinaamaisuus ole muita kohtaan, kaikkea muuta kuin ystävällisyyttä? Pitääkö tuollaiset seurakuntalaisia pilkkanaan ja ihan tyhminä? Huiputtavat hyväuskoisia, kunnes jäävät kiinni? Siitä etteivät olekaan sellaisia, millaisia heidän raamatun mukaan tulisi olla.


      • todettakoon-että
        Siitä.Ystävällisyydestä kirjoitti:

        Saarnaako ne huijarit sitten ystävällisessä mielessä? Eikö tuollainen kaksinaamaisuus ole muita kohtaan, kaikkea muuta kuin ystävällisyyttä? Pitääkö tuollaiset seurakuntalaisia pilkkanaan ja ihan tyhminä? Huiputtavat hyväuskoisia, kunnes jäävät kiinni? Siitä etteivät olekaan sellaisia, millaisia heidän raamatun mukaan tulisi olla.

        ...pitävät.


    • opmnojitcyw3guybk
    • a----a

      Lahkot ovat ja tulevat aina olemaan paikkoja, joissa kieroutuneen mutta hyväpuheisen ihmisen on hyvin helppo tehdä paljon rahaa ja hakea uhreja perversioilleen, viitaten näihin lukemattomiin ja nähtävästi loputtomiin uutisiin lahkojen ja kirkkojen suojelemista pedofiilijäsenistään. Mitkään muut yhteisöt eivät tarjoa yhtä hyviä mahdollisuuksia moiseen. Korupuheita kyllä riittää, mutta silmät on niin helppo sulkea kun kyseessä on lahkon imago.

      • joopa--joo

        Ne" luikero papit" ovat siis jo osansa maailmasta saaneet, kun haluavat kunniaa itselleen, eivätkä anna kunniaa Jumalan pojalle jolle se oikeasti kuuluu...!


      • on.olemassa.muutakin
        joopa--joo kirjoitti:

        Ne" luikero papit" ovat siis jo osansa maailmasta saaneet, kun haluavat kunniaa itselleen, eivätkä anna kunniaa Jumalan pojalle jolle se oikeasti kuuluu...!

        Tässä maailmassa on monen ihmisen vaikea ymmärtää, että yliluonnollinen onkin normaalia, ja että sen pahvilaatikon reunan takana on muutakin kuin mitä siinä näkyy...!


    • oiuuy

      Suuurin huijaus on rakkauden kakasoiskäskyn laiminlyöminen lähimmäinen on unohdettu kaikki etsii vaan hyvää rusketusta herralta etelässä. suurin huijaus on että seurakunnissa on kylmempää kuin pakastimessa. mihin se kadonneiden ja haavoittuneidenja eksyneiden haku on kadonnut jos ei enä elää kuin jeesus sydämessä. kyllä on harahaopit syvällä ja täysin hyväksutty

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      162
      2938
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      284
      2620
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      68
      1741
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      43
      1628
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1520
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1276
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      110
      1194
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1154
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      350
      1075
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    Aihe