Panssarin tuhoaminen lentokoneella 1939-45

800 rakettia yhtä tankkia kohden. Raketti osuessaan vaurioitti, ei tuhonnut tankkia.

Montakos pommia se Kuhlmey-osasto pudottikaan? Taisi olla juuri se määrä joka olisi riittänyt 1-2 tankin tuhoamiseen jos suurin osa olisi kohdistettu panssareita vastaan tehtäviin iskuihin. Toisaalta voi olla että Stukat olivat hieman tarkempia kuin rynnäkköpommittajat keskimäärin. Tosin niitä hitaina oli myös helpompi ampua alas.

Havaittiin huikea ero länsiliittoutuneiden raketti-iskutestien ja todellisten sotatoimissa tehtyjen iskujen välillä. Testeissä yli 4%:n todennäköisyydellä osuma pahvista tehtyyn tankin kokoiseen maaliin. Taisteluissa tarvittiin lähes 40 kertaa suurempi määrä raketteja.

Testi (ihanteellisissa oloissa): 1:23
Sotatoimissa: 1:8 000

Kuhlmey osaston väitetään pudottaneen 577 tonnia pommeja. Mikä on totuus jää nähtäväksi. Jos 1/3 niistä kohdistettiin panssareita vastaan ja keskikoko pommilla 200 kiloa niin panssareita vastaan olisi käytetty vain 950 pommia. Liittoutuneet tarvitsivat 3 500 pommia tuhotakseen yhden panssarin niitä vastaan tehdyissä iskuissa. Jos Stuka oli 3 kertaa tehokkaampi niin Kuhlmey osasto tuhosi pommeilla yhden panssarin.

Liittoutuneiden testeissä oli mukana myös mattopommitukset isoilla pommikoneilla jotka pommittivat korkealta ja vaakatasosta. Pommitus oli tietysti paljon tarkempaa syöksypommittajilla ja rynnäkkökoneilla ( maataistelukoneet mukaan lukien) näitä hieman epätarkempaa. Jos Stuka eli Ju-87 huomasi avoimessa maastossa tankin, oli sen tuho käytännössä varma. Panssarintorjunta rakettien käyttö oli myös epätarkkaa. Tästä syystä saksalaiset suosivat tykkejä. Oli heillä myös omat rakettinsa kuten 88mm. Lentokoneraketti

Kuhlmeyn osaston panssarintuhoamisessa lähtökohtana voisi olla 500-800 pommikulutus jokaista tuhottua venäläispanssaria kohden. Siis pommin 100 kilon keskipainoa kohden osasto kulutti 50-80 tonnia pommeja saadakseen yhden tankin tuhottua. Osasto pudotti 577 tonnia pommeja. Mutta kuin suuri osa hyökkäyksistä suunnattiin juuri panssareita vastaan? Liittoutuneiden tutkimus käsitti hyökkäykset panssariyksiköitä vastaan.

Suomalaisten sotapäiväkirjojen tiedot tappioista IL-2 hyökkäyksissä eivät viittaa massiivisiin aineellisiin tuhoihin mikä myös kertoo että maataistelukoneiden todellinen sotilaallinen vaikutus oli melko vähäinen varsinkin kun joukot olivat asettuneet tukeviin puolustusasemiaan. Sama havaittiin Britannian Operaatio Kauppapuutarhan (Market Garden) epäonnistumisessa. Kun saksalaiset saivat puolustuslinjansa järjestykseen ja joukkonsa organisoitua uudelleen eivät Typhoon maataistelukoneiden hyökkäilyt paljoa auttaneet. Paljon ratkaisevampaa oli se miten liittoutuneiden maavoimat pystyivät toimimaan. Ilmavoimien osuus ei ole siis ollut olenkaan JATKUVASTI ratkaiseva. Maataistelukoneiden kyky tuhota sotakalusto, muutoinkin kuin vain panssarivaunujen osalta on ollut luultua vähäisempää. Niiden merkitys on ollut lähinnä hetkittäinen ja vihollisen logistiikan toiminnan hidastamista. Joskus sillä oli suuri merkitys, joskus paljon vähäisempi. Sen ratkaisi useimmiten maataisteluiden tilanne.

Rynnäkkölentokoneiden käytetyn aseistuksen tarkkuusjärjestys oli tämä:

1) konekiväärit ja pienikaliberiset tykit
2) raketit
3) pommit

Jo tämä fakta osoittaa että lentokoneilla oli vaikutusta eniten pehmeisiin maaleihin (ihmiset ja kuorma-autot). Paljon vähemmän panssaroituihin kuljetusajoneuvoihin ja kaikkein vähiten panssarivaunuihin joilla esim 20 mm tykeillä ei edes päälykansiin ollut vaikutusta. Edes raketin täysiasuma ei suinkaan tuhonnut panssarivaunua vaan vaurioitti. Tiedetään näet oikein hyvin että panssarivaunuja pystyttiin korjaamaan käyttökuntoon silloinkin jos siihen olisi osunut esim 800 metrin päästä 75 mm pst-tykin ammus.

Air Power at the Battlefront: Allied Close Air Support in Europe 1943-45, Dr. Ian Gooderson kirjoittama tutkimus ilmatuesta rintamataisteluissa kertoo vastaansanomatonta faktatietoa siitä että jopa ns. pehmeät maalit saadessaan lyhyenkin varoitusajan suojautua kokivat hyvin vähän tappioita ilmahyökkäyksissä tehtiin ne konekivääreillä, raketeilla tai pommeilla. Gooderson tuo esille sen että jos esim. raketein hyökättiin jotain kohdetta vastaan tarkoituksena tuhota se oli kirjoittajan mukaan lähes täysin varmaa että kohdetta ei pystytty tuhoamaan. Edes kuorma-auton tuhoaminen ei ollut raketein niin helppoa kuin voisi luulla. Pommeilla se oli vielä vaikeampaa. Konekivääreillä vauroittaminen oli mahdollista koska käytettäviä patruunoita (siis "ammuksia") oli huomattavasti enemmän mitä käyttää. Saksan asevoimien sotilaiden taistelutappioista (kuolleet tai haavoittuneet) Italiassa 1943-45 ilmahyökkäykset muodostivat tuskin edes 1%:a.

Pommien käyttäminen vihollista vastaa massiivisessa määrin oli ongelmallista myös siksi että pommikraaterit hidastivat myös omien joukkojen jatko-operaatioita kuten Caenin mattopommitukset Normandian tapauksessa osoittivat.

Hans-Ulrich Rudelin Stukassa oli pst-tykit. Hän tuhosi niillä ja pommeilla 519 neuvostopanssaria. Stalin arvosti hänen toimiaan niin paljon, että hänestä luvattiin 100.000 ruplan palkkio. Se jäi saamatta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hans-Ulrich_Rudel

Osasto Kuhlmeyn käyttämä pommimäärä Kannaksella käyttämällä 200 kilon keskikoa on ollut 2 900. Normandian, Italian ja Ardenien taistelutietojen perusteella tuollaisella pommimäärällä voitiin tuhota keskimäärin korkeintain YKSI PANSSARI.

Jos Stuka on muka ollut hyvä tankin tuhoaja niin miksi sitten Ranskassa 1940 Ranskan menettämistä 1 749 panssarista vain 2% eli noin 35 tuhosi Luftwaffe? Itärintamalla Luftwaffe samoin pääsi vain 2%:n osuuteen Neuvostoliiton panssaritappioissa. Neuvostoliitto menetti 99 000 panssaria mutta tuskin edes 2/3 niistä tuhoutui taistelukentillä. Tuolla laskelmalla Luftwaffen saldo on ollut noin 1200-1300 panssaria 4 vuoden aikana.

Jo pelkästään panssarien löytäminen oli lentäjille vaikeaa. Sen tuhoaminen raketeilla ja varsinkin pommeilla oli vieläkin vaikeampaa. Liittoutuneet menettivät 1800 maataistelukonetta rynnäköidessään Normandiassa. Ne saivat lopulta tuhottua ehkä 60-80 saksalaista panssaria, rynnäkkötykkiä, tankintuhoajavaunua tai telalavettista tykkiä. Tuo voitto-tappiosuhde on ollut luokkaa 1:25. Saksa menetti sodassa yli 5 000 Stuka syöksypommittajaa. Vuodesta 1943 Saksa pyrki niistä pois suurten tappioiden takia koska niistä alkoi tulla liian helppoa riistaa vihollisille.

PS. Rudel-propagandan nielevät vain lapsenmieliset (esim uusnatsit).

Länsirintamalla ja Italiassa maataistelulentäjien väitteet tuhotuista tankeista olivat useinmiten jopa 20 kertaa suuremmat kuin mikä oli todellisuus. Itärintaman Kurskissa on tilastoitu tapaus jossa Henschel-osasto väitti tuhonneensa yhdessä iskussa 40 panssaria. Kuitenkin venäläinen osasto menetti kyseisenä päivänä tässä tapauksessa 9 vaunua jotka lähes kaikki tuhosi Saksan pst-tykit ja hyökkäysvaunut sillä osasto kävi kovaa maataistelua saksalaisia vastaan.

Falaisen pullistumaan tehdyssä hyökkäyksessä liittoutuneiden maataistelukoneet väittivät tuhonneensa 392 hyökkäsvaunua. Saksan joukkojen kokonaisvaunutappiot olivat kuitenkin vain kolmasosa tästä ja lopulta korkeintaan 15 arvioitiin myöhemmissä tutkimuksessa johtuneen ilmahyökkäyksistä. Lisäksi useat vaunut polttoainepulan tms takia hylättiin jolloin itse toimintakunnossa olleiden ilmaiskussa tuhoutuneiden vaunujen määrä on ollut huomattavan vähäinen lentäjien väitteisiin nähden.

Lentäjien uskomusten ja todellisten tuhoutumisten välillä näyttää olleen 90-97% ilmaa välissä.

Saksa menetti Normandian operaatiossa ilmaiskuissa 13 Tiikeri-panssaria joista 7 sodan suurimmissa maataisteluatukeneissa mattopommituksissa joihin osallistui peräti 2 000 raskasta ja keskiraskasta pommikonetta. Näin ollen maataistelukoneiden osuus panssarien tuhoamisissa jäi runsaasti alle sataan. Todennäköisemmin 60-80 panssariin. Ja tankkien jahtaamiseen 3 kuukauden aikana osallistui voima joka käsitti 1500-1800 rynnäkkökonetta.

Esim Mortainin hyökkäyksissä nämä allot toisensa perään kykenivät tuhoamaan vain 3 panssaroitua kuljetusajoneuvoa.

Normandian taisteluissa liittoutuneet menettivät kaikkiaan 1 726 maataistelukonetta. Jokaista tuhottua saksalaista panssarivaunua, rynnäkkötykkiä, tuhoajavaunua tai telatykkiä kohden ne menettivät 20 maataistelu/rynnäkkökonetta ja 50 lentokonetta yhteensä. Siinä vähän perspektiiviä tosiasioiden pohjalta.

Jabot käyttivät yleensä 250 kilon pommeja joita se kykeni ottamaan siipien alle kaksi rungon alapuolelle yhden. Jos tuota 250 kilon keskikokoa käyttää keskiarvona niin Kuhlmey osasto olisi n. 2 300 pommia joista kai Stukat pudottivat 2/3 ja Jabot 1/3. Jabojen 20 mm:n tykeillä ei kyllä panssareita tuhota.

On kyllä huvittavaa jos uskoo että 2 300 pommilla tuhotaan 200 panssaria, kymmeniä pontoonisiltoja, kymmeniä it-tykkejä, kymmeniä kenttätykkejä, kymmeniä kolonnia, satoja ajoneuvoja jne....

Se aikakausi jolloin pilotit lensivät kohteeseen oli todellista hakuammuntaa, varsinkin vierasmaalaisille. He eivät tunteneet maastokohtia kuten suomalaiset Kannaksella jotka olivat lentäneet alueella osa jopa satoja kertoja. Ei silloin mitään tutkia ollut ohjaamassa koneita kohteeseen. Lentäjät suunnistivat ja joutuivat tutkimaan maastoa usein ilmasta käsin. Miten he ovat joka pienen aukean ja metsikön osanneet löytää? Ei ihme että 7 x 4 metrin kokoiseeen kohteeseen osuumiseen saatettiin tosiaan tarvita 3 500 pommia ennenkuin yksi osui siihen.

Jotta panssarivaunu jolla on kattopanssariakin 10 mm tuhotaan II maailmansodan pommilla tarvitaan 50 kg:n tai 100 kg:n pommilla täysosuma - pommin on pudotta tankin päälle ja räjähdettävä. 10 kilon pommin räjähdevaikutus ja panssarin läpäisy vastaa 105 mm:n kenttätykin ammuksen voimaa. Vastaavasti 50 kg:n pommi vastaa 175 mm:n tykin ammuksen voimaa. 500 kg:n pommin panssarinläpäisy on 50 metriin asti 40 mm joten edes lähellä Tiikeri-tankkia räjähtävä 500 kg:n pommi ei läpäise tankin sivu ja etupanssaria.

Ei siis ihme että tarvittiin taisteluolosuhteissa hyökkäyksessä 3 500 pommia tuhoamaan yksi panssarivaunu.

Olisi siis avain sama yrittikö Kuhlmeyn lentäjät pudottaa pommia lähelle tankkia 100 kilon tai 250 kilon tai 500 kilon pommeilla. Pitää saada täysosuma jotta tankki tuhoutuisi. "Lähelle pudotettu" ei tankkia tuhonnut. Korkeintaan vaurioitti

Kirja: Kursk 1943: A Statistical Analysis
Tekijät :Anders Frankson,Niklas Zetterling

Tuo kirja murskaa täysin myytin siitä että FW-190 Jabo olisi ollut mikään todellinen maataistelukone jolla olisi ollut tuhoavoimaa tuhota vihollisen panssarikalustoa. Stukasta kirjan tekijät taisteluanalyysien ja raporttien kohdalta sanovat ettei se ollut oleellisesti parempi ja sen lisäksi sillä oli niin paljon heikkouksia (rajallinen määrä aseistusta, hidas, suuret tappioprosentit...) ettei ihme että siinä Luftwaffe olisi jo halunnut vuodesta 1943 lähtien luopua. Venäläisten Il-2 maataistelukone oli huomattavasti tukevampi eikä niin riippuvainen ilmaherruudesta kuin Stuka.

Koska Stukat katkoivat jo Puolan sodassa puolalaisten panostamien siltojen sytytyslankoja niin kyllä Ihantalassa iipon maantiellä seisoneeseen panssarimakkaraan tehdyt Stuka-iskut tuhosivat kymmeniä tankkeja. Ei Stuka ollut mikään hehtaaripyssy eikä Saksa olisi niitä käyttänyt jos niillä ei olisi osuttu muuta kuin yksi pommi tuhansista.

Mutta kyllä tuo tilasto kertoo sen, että neukun tarkka ja massiivinen tykistö oli moninverroin tuhovoimaisempi kuin lännen mainostetut ilmavoimat. Suomenkin tykistö täräytti jo muutamalla kranulla Ihantalassa tärkeän sillan kun länsivallat olisivat tarvinneet siihen tuhansia raskaita pommeja.

IL-2 lentäjät tiputtivat rypälepommit liian matalalta, koska olivat tottuneet vain syöksymään ja ampumaan tykillä. Merkitys oli siinä, että pst-miehet lakosi.

The bomb itself was 2.5kg with 1.5 kg of explosives. The Il-2 ground attack aircraft was capable of carrying 280 2.5 kg bombs immediately on the bomb-bay folds, or 4x48 in four cassettes. The PTAB 2.5 was capable of penetrating 60 to 70 millimeter tank armor, at the time sufficient for the top-armor of even heavy tanks.

Raporttien mukaan (RAF, 1944-45) tarvittiin ampua keskimäärin 800 rakettia taisteluissa jotta yksi niistä osui panssarivaunuun ja pudottaa 3500 pommia maataistelukoneista jotta yksi niistä osui panssarivaunuun. Mikäli pommi räjähti esim 10 metrin päähän vaunusta olivat vauriot mitättömiä. Vain täysosuma tuhosi vaunun.

II maailmansodan maataistelukoneilla ja niiden aseistuksella oli perin vaikeaa tuhota hyvin suojattu panssarivauny.

Kurskissa 10 % panssareista tuhottiin ilmasta, mutta pst;stä maassa valtaosa meni rypälepommi-iskuissa, kun il-2 pyöri päällä kehää ja muni.

Saksan ensimmäinen panssarein tehty vastahyökkäys Normandiassa torjuttiin laivojen ampumalla tykkitulella ja ps-voimat kärsivät raskaita tappioita. Miksi torjunta onnistui jos on noin tehotonta, että tarvitaan tuhansia pommeja/kranuja edes yhden vaunun vioittamiseen ?

Sotavalheiden ja uskomusten negatiivinen seuraus on siinä että jatketaan pään paukuttelua kiviseinään. Maataistelulentäjien ohjaaminen huoltoyhteyksiä vastaan ja suurempia kiinteitä maaleja kuten siltoja vastaan antoi parempia kokonaistuloksia kuin toivoton hyökkääminen usein voimakkaalla ilmatorjunnalla suojattuja panssariyksiköitä vastaan.

Tosin Kannaksen osalta tiedetään että puna-armeijalla oli riittävästi pioneereja korjaamaan vuorokaudessa tuhoutuneet ja vaurioituneet sillatkin. Ilma-aseella parhaimmillaankin kyettiin vain hidastamaan etenevää vihollista, ei sitä pysäyttämään vaikka ilmasotaromantiikkaan hurahtaneet muuta väittävät.

Saksalla oli täydellinen ilmaherruus Ranskassa 1940 mutta silti Luftwaffe kykeni tuhoamaan vain 35 vihollispanssaria.

Ilmasta käsin osumatarkkuus oli kehno, vain rypälepommi on jäänyt käyttöön, mikä nykyään on kuormaohjuksena aivan ylivoimainen, kun syydetään miinoja seutu täyteen, siellä ei voi liikkua.