Suhtautumiseni murhiin muuttui palsan ansiosta

Hei,

Olen aina ollut aika hyväksyvä murhien suhteen. Olen ajatellut mahdollista jahkailua ja murhan voimaannuttamista, lähtökohtaisesti kun väheksyn toisten elämää kuten varmaan jokainen. No tänään päädyin verkossa selailemaan tätä palstaa. Silmäni avautuivat. Hämmästyin kuinka alhaisesti murhansuosijat puhuvatkaan täällä toisista ihmisistä, ja miten huonolla argumentaatiolla he perustelevat kantansa. Siinä missä lapsen oikeuksien puolustajat perustelevat näkemyksiään faktoilla ja koittavat pysyä asiassa, suosijat tuntuvat vain haastavan riitaa ja menevän henkilökohtaisuuksiin haukkuen ihmisiä näiden tilanteesta enempiä tietämättä.

Olen aika järkyttynyt keskustelun tasosta. En kokenut fiksuna ja analyyttisenä ihmisenä enää haluavani kuulua tuohon viiteryhmään jossa toisten haukkuminen trolleiksi ja naistenalistajiksi on ratkaisu asipohjaisen keskustelun sijaan. Aloin miettiä kantaani esitettyjen faktojen valossa, ja nyt olen tullut siihen tulokseen että ehkä murhalain kiristys, ja murhaajat kontrolloituna on oikea kompromissi. Löysentää nykylakia ei tarvitse, varsinkaan kun murhanhautomisesta ei oikeasti nykyään palstalaisten kokemuksen mukaan tentata mitään, mutten halua nykyistä löysempääkään suhtautumista. Tämä palsta ja sen keskustelut saivat minut oikeasti ajattelemaan ja muuttamaan näkemystäni. Te saitte sen aikaan.

Lopuksi haluaisin sanoa muutamille lähinnä palstan murhan suosijoille: siistikää suunne. Aivan ala-arvoista tekstiä tuntuu monilta tulevan. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Ja keskustelulla koitetaan luoda yhteisymmärrystä, ei lisätä riitoja, ja se tapahtuu faktoilla ei henkilökohtaisuuksilla. Muuten ajatte pois kaltaiseni maltilliset, ellei se sitten ole tarkoituksennekin.
1
Ilmianna
Jaa

14 Vastausta

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Abortti on murha.
Perusteita muulle odotetaan edelleen.

Miks lapsia murhanhimosilta suojelevilla jotain murhanhimoja ois? Miks ihmeessä Syyriaan pitäs lähtee?! Lapsia vihaavat tappajathan täällä hinkuais tappaa "väärää" mieltä olevat suojelijatkin!! Kannattas hakee ajoissa apua niihin syyllisyystraumoihin.. toisaata ketäpä se liikuttaa jos omanapaset murha-akat nyt ittensä jälkiabortoi muita kunnon ihmisiä rasittamasta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
"Abortti on murha. Perusteita muulle odotetaan edelleen."

Jos murhan uhrina täytyy olla henkilö, niin abortti ei ainakaan alkiovaiheessa ei täytä murhan kriteerejä. Jos abortinvastustaja EI voi osoittaa, että alkio on henkilö, tai että murhan uhrin ei tarvitse olla henkilö, vaan kimppu solujakin riittää, niin abortti ei ole murha.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
odotellaanvaannn kirjoitti:

Missä sanotaan että murhan uhrina pitäs olla henkilö eikä IHMINEN? Ei ainakaan sanakirjassa.

"Jos abortinvastustaja EI voi osoittaa, että alkio on henkilö,"

Oliko joku osottanu ettei joku tai tietenyikänen _ihminen_ vois olla henkilö?

Mutta jokatapauksessa se on sivuseikka ja suosijasakin turha saivarteluyritys terminologialla, koska jo ensimmäisenkään lauseen "jos" ei päde. Ts. abortti on murha.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Missä sanotaan että murhan uhrina pitäs olla henkilö eikä IHMINEN? Ei ainakaan sanakirjassa."

Mitä sanakirjaa tarkoitat?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
onkolinkkiä kirjoitti:
"Missä sanotaan että murhan uhrina pitäs olla henkilö eikä IHMINEN? Ei ainakaan sanakirjassa."

Mitä sanakirjaa tarkoitat?
esim.
http://www.sanakirja.org/search.php?id=116391&l2=3

"1. tahallinen, suunniteltu hengen riisto toiselta ihmiseltä" <- HUOM. _ihmiseltä_ (ei 'henkilöltä')!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"<- HUOM. _ihmiseltä_ (ei 'henkilöltä')!"

Ahaa! Ja ihminen tarkoittaa saman sanakirjan mukaan seuraavaa.
"kahdella jalalla kulkeva nisäkäs (Homo sapiens), joka kuuluu kädellisten lahkoon muiden ihmisapinoiden kanssa"
Kulkeeko tsygootti tai alkio kahdella jalalla?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
sanakirjanmukaan kirjoitti:
"<- HUOM. _ihmiseltä_ (ei 'henkilöltä')!"

Ahaa! Ja ihminen tarkoittaa saman sanakirjan mukaan seuraavaa.
"kahdella jalalla kulkeva nisäkäs (Homo sapiens), joka kuuluu kädellisten lahkoon muiden ihmisapinoiden kanssa"
Kulkeeko tsygootti tai alkio kahdella jalalla?
Kuvailu on tietenkin _aikuisesta_ yksilöstä....voi äly hoi taas... kulkeeko vastasyntyny vauva jaloillaan? Entä neliraajahalvaantunu? Onko ne jotain muuta kun ihmisiä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Kuvailu on tietenkin _aikuisesta_ yksilöstä....voi äly hoi taas."

Ethän sinä älyä käytä, vaan sanakirjaa, ja niin siellä ihmisestä sanotaan, että murhan uhri on kahdella jalalla kulkeva nisäkäs, joka kuuluu kädellisten joukkoon.
On se kumma, kun sanakirja ei nyt kelpaakaan, vaan pitää ruveta vetelemään omasta hatusta tulkintoja.

Oman älyn käyttäjä ymmärtää toki heti ilman sanakirjaakin, että murhan uhri on ihminen merkityksessä henkilö, eikä merkityksessä solukimppu. Peruskysymys onkin, että onko alkio "henkilö" sanan "persoona" merkityksessä. Tästä puhutaan bioetiikassa, eikä siitä mitä lajia tsygootti on. Sillä ei ole merkitystä. koska henkilö voisi olla periaatteessa myös muutakin kuin ihmislajia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
niinpäniintaas kirjoitti:

Keltähän se älyn käyttö näkyy jäävän olemattomiin... :D joudut siis saivarteleen naurettavia kun et ressukka muutakaan kurjien tosiasioiden ja tyhjentävien argumenttien edessä voi :)

"murhan uhri on kahdella jalalla kulkeva nisäkäs, joka kuuluu kädellisten joukkoon."

Vastaa nyt vaan siihen mitä kysyttiin vai menikö taas liian vaikeeks kun pitää alkaa jankkaan pakonomasesti sitä omaa totuutta vailla ensimmäistäkään perustetta? Kerro nyt miten ymmärrät sen ihmismääritelmäs sitten vauvojen ym. kävelykyvyttömien kohdalla? Vai niitäkö siis ei voi murhata? On se kumma kun pitää ruveta vääntään typeryyksiä eikä se sama ihmisen ja murhan määritelmä sitten kelpaakaan :DD
Oman älyn käyttäjä tajuaa tietenkin heti ilman sanakirjaakin että ihminen on vasta tietyssä iässä kykenevä kulkeen jaloillaan, eikä kaikki edes sittenkään, tai joillain voi olla vaan yks jalka ;) tai ei ollenkaan käsiä! Murhan uhri sen sijaan on ihminen eikä joku epämääränen mutuiltu 'henkilö'.

"Peruskysymys onkin, että onko alkio "henkilö" sanan "persoona" merkityksessä."

Ei todellakaan ole se kysymys, vaan se että murhan määritelmässä ei höpistä mistään henkilöistä saati persoonista, vaan siihen riittää se ihmisyys :) vaikka sulle kuinka kova pala nieleksiä onkin ja yrität paniikissa viedä aiheen sivuraiteille. Joten sellasilla turhilla mutumääreillä ei oo mitään merkitystä murhan määrityksessä.

"henkilö voisi olla periaatteessa myös muutakin kuin ihmislajia."

Aha :D onko tääkin sieltä omista sanamäärityksistäs joilla ei kyetä tajuaan eri ikästen ihmisten erilaisia ominaisuuksia? No todisteet esille sitten vaan.... (tiedetään, ei löydy niinkun ei mihkään muuhunkaan).

Peruslopputulema on kuitenkin jälleen se sama; ABORTTI ON MURHA.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"Suhtautumiseni murhiin muuttui palsan ansiosta"

Tarkoitatko julkkisravitsemusterapeuttia Anette Palsaa?

https://www.aminoporssi.fi/anette_palsa_paastolla_paino_hallintaan_ja_terveydentila_kohentumaan

Mitä mahtaa Palsa itse tuollaisista väitteistä sanoa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kysyppä vaikka tältä
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14849195/suhtautumiseni-aborttiin-muuttui-palsan-ansiosta
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Suhtautuminen elämän riistämiseen jo yksilön kehityksen varhaisvaihheessa eli abortissa on selkeästi muuttunut kielteiseenpään suuntaan. Aborttien määrä on laskussa ja ihmiset toimivat vastuullisemmin esim. ehkäisynsä suhteen eli ajattelevat etukäteen toimintansa seurauksia. Eipä aikaakaan kun abortteja tehtiin yli 10 000/v ja nyt runsas 9000. Siinä on selkeä oikea suunta, vaikka lukumäärä on vieläkin kauhistuttavan korkea. Varsinkin lupsakat savolaiset ovat erityisen vastuullisesti toimivia.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201706142200206730_u0.shtml
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
olihan ihan tieto että aborttimäärät kääntyvät laskuun kun abortti vapautuu. Nyt naisella on oikeus päättää raskaus, samoin ehkäisy on arkipäivää. Näin ollen abortinvastustus ja muu keskiaikaistelu vaan lisää laillisia ja laittomia raskaudenkeskeytyksiä, kun taas vapaa abortti itse asiassa vähentää todellisia raskaudenkeskeytyksiä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
silppuri69 kirjoitti:

Missähän sellasta tietoo on näkyny vai ihanko siellä epäloogisissa kuvitelmissas? Ja todisteet esille myös että vähenemä on juurikin vapaan lain ansioo :)
Kaikki mm. pohjoismaiset tilastot kun kertoo ihan päinvastasia.

"Näin ollen abortinvastustus ja muu keskiaikaistelu vaan lisää laillisia ja laittomia raskaudenkeskeytyksiä"

:DDDDDD ja se logiikka uupuu aina vaan että niiden kokonaismäärät kasvaa tieukemmalla lailla! Onko hullumpaa kuultu... suosijakiihkon logiikalla siis kaikki rikokset tulis vapauttaa ja kas, näin ne saatas väheneen!! ;DDDDD

"vapaa abortti itse asiassa vähentää todellisia raskaudenkeskeytyksiä. "

Ei edelleenkään ensimmäistäkään järjkellistä perustetta tälle mutuvalheelle. Ja mitä TODELLISIA keskeytyksiä? Onko jotkut siis epätodellisia?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Suhtautumiseni murhiin muuttui palsan ansiosta

Hei,

Olen aina ollut aika hyväksyvä murhien suhteen. Olen ajatellut mahdollista jahkailua ja murhan voimaannuttamista, lähtökohtaisesti kun väheksyn toisten elämää kuten varmaan jokainen. No tänään päädyin verkossa selailemaan tätä palstaa. Silmäni avautuivat. Hämmästyin kuinka alhaisesti murhansuosijat puhuvatkaan täällä toisista ihmisistä, ja miten huonolla argumentaatiolla he perustelevat kantansa. Siinä missä lapsen oikeuksien puolustajat perustelevat näkemyksiään faktoilla ja koittavat pysyä asiassa, suosijat tuntuvat vain haastavan riitaa ja menevän henkilökohtaisuuksiin haukkuen ihmisiä näiden tilanteesta enempiä tietämättä.

Olen aika järkyttynyt keskustelun tasosta. En kokenut fiksuna ja analyyttisenä ihmisenä enää haluavani kuulua tuohon viiteryhmään jossa toisten haukkuminen trolleiksi ja naistenalistajiksi on ratkaisu asipohjaisen keskustelun sijaan. Aloin miettiä kantaani esitettyjen faktojen valossa, ja nyt olen tullut siihen tulokseen että ehkä murhalain kiristys, ja murhaajat kontrolloituna on oikea kompromissi. Löysentää nykylakia ei tarvitse, varsinkaan kun murhanhautomisesta ei oikeasti nykyään palstalaisten kokemuksen mukaan tentata mitään, mutten halua nykyistä löysempääkään suhtautumista. Tämä palsta ja sen keskustelut saivat minut oikeasti ajattelemaan ja muuttamaan näkemystäni. Te saitte sen aikaan.

Lopuksi haluaisin sanoa muutamille lähinnä palstan murhan suosijoille: siistikää suunne. Aivan ala-arvoista tekstiä tuntuu monilta tulevan. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Ja keskustelulla koitetaan luoda yhteisymmärrystä, ei lisätä riitoja, ja se tapahtuu faktoilla ei henkilökohtaisuuksilla. Muuten ajatte pois kaltaiseni maltilliset, ellei se sitten ole tarkoituksennekin.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta