Kääntötakki ja töpöhäntä

Nyt olisi aika kääntää takki. "Vanhoilla" valtuutetuilla olisi hyvä hetki perustaa uusi pesti rehellisyydelle mutta ennusmerkit ovat huonot. Jos malli haetaan emopuolueesta, ei tosiaan näytä hyvältä. Soini operaatio on valtio-opin kannalta hieman outo, ja valiokunta saanee siitä mukavaa puuhastelua.
Persusväellä on linjapulma, mutta heillä ei ole ongelmia. Iivisniemen johtaja on käyttänyt kääntötakkia jo pitkään ja tapa on levinnyt Könkäälle saakka.
Akseli sen sijaan taisi löytää poliittisen kodin, kukin tavallaan. Pastilli suuhun, nappi rintaan ja isänmaata pelastamaan.
Entäs Töpöhäntä? Taisi painaa nappia jolla pääsee ehkä Transporterin väen juttusille. Timo pojan saamiseksi kunnalle töihin on käytetty aikaa ja vaivaa. Hän tilaa apuja pöytäkirjojen mukaan hieman yllätyksellisesti, mutta ilmeisesti siihen on valtuutus? Budjetti ei vain kestä juristitoimistoja niinpä se pitää kaksinkertaistaa. Onko 100 000t€ järkevää käyttää tyhjän kysymiseen on asia sinänsä?
Kuntaliitosta voi vielä kysyä, jos vastaus kelpaa? Usein ei ole kelvannut ja päätös kolisee takaisin kuljettuaan hallinto-oikeuden kautta.
Entä tämä vastavoimaksi perustettu ryhmä. Saattaa saada äänestyksissä taakseen irtoääniä ja sapluunat voi seota pahan kerran. Nyt nähdään miten ryhmää kohdellaan, kuntalaiset antoivat vahvan äänen. Riittääkö se puheenjohtajistoon ja vahvaan lautakunta mandaattiin?

Mikä on Timo pojan mandaatin tulevaisuus, saammeko nähdä taas hallinto-oikeuden päätöksen? No saamme, operaatio oli tuttua laatua. VM-virkamiehet eivät yllättäneet ja selvää on mitä Esa ja Inkeri ovat kertoneen heille kunnan ongelmista.

Sitten on vielä uusi laki, onko tuleva kunnanvaltuuston kokous lähtölaukaus kunnan hallinnon "huostaan ottoon". Syitä ei tarvitse hakea, ne voi lukea kunnan omilta sivuilta.

Lapset koittavat murtaa vanhempien asettamia rajoja, Kittilä koittelee hallituksen sietokykyä. Kauanko pääministeri kestää omien törttöilyä, VM on poliittisessa nuorassa, toimii kun lupa tulee. Koska se tulee?
Ilmianna
Jaa

13 Vastausta

Rötösherrat kuriin. Niitä on on koko tupa täynnä.
Ilmianna
Jaa
YLE haastatteli Kurulaa, hän ei virkamieheä näe ongelmia Kittilässä. Ei vaikka kunnanhallituksen päätökset ovat olleet laittomia niiltä osin kun niistä on valitettu.
Ilmianna
Jaa
Kittilä on aivan sekaisin, johtajaa myöten. Miten se edes on totta että sai tulla virkaan vaikka oli pätevämpi hakijoita.
Ilmianna
Jaa
Tosi on, nyt yritetään kynsin ja hampain saada kaikki paikat joillekkin tietyille, eikä muisteta että inkeri sai äänienemmistön, joten jompikumpi paikka on sille...helvetti mitä touhua...siellä on vain muutama joka uskaltaa antaa äänensä kuuluviin, muut vaikenevat ja menevät toisten mukana, kun eivät uskalla sanoa omaa mielipidettään,etteivät vaan joudu mustalle listalle, oli asia vaikka kuinka väärin. Syytellään ja uhkaillaan sitten, jos joku järkevä uskaltaa olla oikeuden puolella. Vt.kunnanjohtajakin valittiin aivan väärin perustein. Mitäpä sitten jos hänet tuomitaankin syylliseksi?? Jo ennen v.t;n valintaa, Eikö tuossa ole Luottamuspula ja aika suurikin luulisin..., mitä niin kovasti kittilän kunnassa toitotetaan ,aina jos joku on erimieltä jostain asiasta kun eräät päällepäsmärit, niin eikun syytetään luottamuspulasta ja aletaan hoitaa irtisanomista. Tosi naurettavia ihmisiä on kittilän kunnan päätöksiä tekemässä.. sieltä joutais iso kasa ihmisiä pois ja uusia tilalle, jotka katselisivat avarammin näkökantoja asioiden tiimoilta ja ymmärtäisivät edes jotain suomen laista ynnämuusta....
Ilmianna
Jaa
Rikollinen voi luottaa vain toiseen rikolliseen, rehelliset taas ovat epäluotettavia, nehän
voivat noudattaa lakia, ja näin hankaloittaa asioidenhoitoa.

Kuntavaalien 12.5.2017 tulospalvelun mukaan Kittilässä annettiin 3169 hyväksyttyä ääntä. OKM sai niistä 659 ( 20,8 %) ja Yritys henkilökohtaisesti 391 (12,4%). Tekninen vaaliliitto OKM, KOK ja Vihr sai yhteensä 1017 (32,1 %).
Näin voidaan ohittaa äänestäjien mielipide. Elikkä kolmasosalla koko kunnan äänimäärästä vaalien ylivoimainen ääniharava saa kunnanvaltuuston toisen varapuheenjohtajan paikan. Tämä on kuitenkin demokratiaa, jos suhteellista vaalitapaa ei olisi, niin em. porukka ei olisi saanut ainuttakaan puheenjohtaja/ varapuheenjohtaja- tai hallituspaikkaa.

Paikkajaon taustalla voi olla valtuuston enemmistön poliittinen kokemattomuus, koska perinteisesti on äänestäjiä kunnioitettu ja annettu vaalien voittajille mahdollisuus toimia.

Kittilän viimeisen neljän vuoden kuntapolitiikan kokemuksen perusteella tässä on selkeästi näkyvissä sama toistuva kyläpääliköiden, tuomioistuimissakin todettu, taitamaton jääräpäisyys höystettynä kokemattomuudella.

Tätä selitetään kepumafialla ja lestadiolaisuuudella, mutta tässä kollektiivisessa pöljyydessä on mukana 19 valtuutettua eri puolueista ( kesk, perus, vas, sosdem, krist, kuntalista).

Vt kj Timpe kehuu tv.ssä kuinka tutkimusten mukaan Kittilä on vetovoimainen ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva kunta. Onko se niin hyvä, että on varaa maksella erilaisia korvauksia ja käyttää asioita toistuvasti oikeuden ratkottavana. Missä on politiikanteon järki? Kuinka hyvin Kittilässä menisikään jos ei tarvitsisi paikkailla päättäjien pöljyyksiä.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen sanoit vaaliesitteessäsi:
"Minulla on 30 vuoden kokemus kunnallisista luottamustoimista. Näissä vaaleissa hyvin suuri osa valtuutetuista vaihtuu ja tarvitaan joku opastamaan uusia luottamushenkilöitä."

Aki, pidä kiinni lupauksestasi ja käytä pitkää kunnallista osaamistasi kuntalaisten hyväksi, unohda Kittilän toimintamalli.
Ilmianna
Jaa
Kokouspalkkio ei tullut tyhjästä arvon valtuutetuille.
OKittilä&co oli oikealla asialla, kähmijät, luikurit yms.takinkääntäjät olisi saatava luottamuselimistä pois. Jos jotain haettiin Lex Kittilän valmistelussa, niin juuri tuota. Ei mennyt paikkajako kohdalleen...ei tosiaan.

Tk huitsin nevadaan kunnantalolta, mielellään eilen. Perustelut asialle on esitetty julkisuudessa ja pöytäkirjoissa. Jos Mäkelä saatiin pihalle tyhjästä, mikä ettei tätä joka on syyttäjän hampaissa?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Jos minä asuisin Kittilässä häpeäisin silmät päästäni.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Myötähäpeää Kittiläläisten puolesta. Tosiaan Mäkelä pantiin pihalle jälkikäteen keksityillä perusteilla. Hallintojohtaja savustettiin sivuun. Paikalle värvättiin juristikoulutuksen käynyt sutki Tornberg. Nyt on vängätty vt. kunnanjohtajaksi biologian maisteri, jonka kuntapuolen osaamisesta on neljän vuoden näyttö. Paikallistuntemusta on kuin postinkantajalla, mutta muuten mies on toimissaan ja kannanotoissaan pihalla kuin lintulauta. Henkilökohtaisesti en uskaltaisi viedä tälle miehelle edes vanhaa polkupyöräänikään korjattavaksi.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja voisi palata takaisin taustahöröttäjien joukkoon. Vaikka valtuustosalin lehterille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kunta politiikkaan osallistuu määräävässä asemassa olevia taustapiruja. Sieltä Sutki VT pujahti kuntaan, ja tämä nykyinen kuntapolitiikan mestari on samaa sarjaa, pitäköön nyt kuntalakia tyynyn alla.
Joku fiksu voisi ihmetellä Töpöhäntä tapausta. Miten joutui khpj paikalle, vaikka kokemusta kuntapolitiikanmestari oli vain varavaltuutettuna, ei muuta.?
Sutki vai mikä? Oli osannut olla pois sopivasti, eikä ollut vielä raastupaan menossa. Nyt ilmeisesti on, sekä umpijäävi resortin asioissa.

Nyt ei kuunneltu kuntalaisia, joutaisivat hävetä kun ryhmittyvät OMK:tai vastaan. Kaivaako taustalla se että osa joutuu korvausvastuuseen ja syy tylytetään Inkerin päälle?
Valtuuston puheenjohtaja olisi luonteva titteli ehdottomalle ääniharavalle kun vielä kokemusta kun hommasta on.
Kunnantalolla pelataan SIKAA
Ilmianna
Jaa
Tuohon päälle Akselin orkesteri niin hyvä tulee. EU :sta ja Eurosta pitää erota, kuntaliitosta ehkä. Siitä vielä äänestetään, ja varmaan myös vt kunnanjohtajasta.

Tässä on taasen kilpailu menossa, kenestä Kittilän "Hömelöin edustaja"
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Kääntötakki ja töpöhäntä

Nyt olisi aika kääntää takki. "Vanhoilla" valtuutetuilla olisi hyvä hetki perustaa uusi pesti rehellisyydelle mutta ennusmerkit ovat huonot. Jos malli haetaan emopuolueesta, ei tosiaan näytä hyvältä. Soini operaatio on valtio-opin kannalta hieman outo, ja valiokunta saanee siitä mukavaa puuhastelua.
Persusväellä on linjapulma, mutta heillä ei ole ongelmia. Iivisniemen johtaja on käyttänyt kääntötakkia jo pitkään ja tapa on levinnyt Könkäälle saakka.
Akseli sen sijaan taisi löytää poliittisen kodin, kukin tavallaan. Pastilli suuhun, nappi rintaan ja isänmaata pelastamaan.
Entäs Töpöhäntä? Taisi painaa nappia jolla pääsee ehkä Transporterin väen juttusille. Timo pojan saamiseksi kunnalle töihin on käytetty aikaa ja vaivaa. Hän tilaa apuja pöytäkirjojen mukaan hieman yllätyksellisesti, mutta ilmeisesti siihen on valtuutus? Budjetti ei vain kestä juristitoimistoja niinpä se pitää kaksinkertaistaa. Onko 100 000t€ järkevää käyttää tyhjän kysymiseen on asia sinänsä?
Kuntaliitosta voi vielä kysyä, jos vastaus kelpaa? Usein ei ole kelvannut ja päätös kolisee takaisin kuljettuaan hallinto-oikeuden kautta.
Entä tämä vastavoimaksi perustettu ryhmä. Saattaa saada äänestyksissä taakseen irtoääniä ja sapluunat voi seota pahan kerran. Nyt nähdään miten ryhmää kohdellaan, kuntalaiset antoivat vahvan äänen. Riittääkö se puheenjohtajistoon ja vahvaan lautakunta mandaattiin?

Mikä on Timo pojan mandaatin tulevaisuus, saammeko nähdä taas hallinto-oikeuden päätöksen? No saamme, operaatio oli tuttua laatua. VM-virkamiehet eivät yllättäneet ja selvää on mitä Esa ja Inkeri ovat kertoneen heille kunnan ongelmista.

Sitten on vielä uusi laki, onko tuleva kunnanvaltuuston kokous lähtölaukaus kunnan hallinnon "huostaan ottoon". Syitä ei tarvitse hakea, ne voi lukea kunnan omilta sivuilta.

Lapset koittavat murtaa vanhempien asettamia rajoja, Kittilä koittelee hallituksen sietokykyä. Kauanko pääministeri kestää omien törttöilyä, VM on poliittisessa nuorassa, toimii kun lupa tulee. Koska se tulee?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta