Vihreillä "tylsä" puoluekokous.

Helppoo niillä kun puolueen sisällä ei ollut sellasta piilevää kansalaissotaa kuin tuoola ajayväskylän kokouksella oli. Ensi vaaleissa vihreät lisäävät kannatustaan.
Ilmianna
Jaa

5 Vastausta



Kuulemma ei ollut tylsä, varmaan ovat yksimielisiä ja arvot kohdallaan.
1
Ilmianna
Jaa
He odottavat tulevilta vaaleilta paljon kannatuksen lisääntymistä, eivätkä he tule tässä pettymään. Vaikka äänestänkin vanhana påieruna demareita, ihailen vihreiden jonkinlaista nuorekkuutta.
Puoluekenttäkin on aktiivista.
Ilmianna
Jaa
Juu olen samaa mieltä . Toista se oli Perussuomalaisilla -
Ilmianna
Jaa
Kun juuri on seurattu viikko tosiräväkkää puoluekokousta ja sen jälkilöylyjä, niin eihän mikään enää tunnu miltään!
Ranskassakin oli vaalit, eivät nekään jaksaneet äänestää siellä, kun justiin olivat toipuneet edellisistä vauhdikkaista vaaleistaan.
Asioista ei jaksa innostua joka toinen viikko, niin se vaan on.

Vaikka olihan meidän Vihreillä kiva sivuseikkailu niiden unohtuneiden vaalilippujen kanssa. Ajattelin mielessäni, että he ehkä lauloivat kansanlauluja odotuaikana. Olisi ainakin sopinut tunnelmaan - tai Ultra Braan kappaleita.
1
Ilmianna
Jaa
Niinpä, mutta pääministerin hallituskriisin selostus kahden tunnin ajan tänään

TV 1 kanavalla, oli huipputylsää toistoa. Hjallis Harkimo syödä mutusteli, ja monet nypläsivät turhautuneina kännyjään.
1
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Vihreillä "tylsä" puoluekokous.

Helppoo niillä kun puolueen sisällä ei ollut sellasta piilevää kansalaissotaa kuin tuoola ajayväskylän kokouksella oli. Ensi vaaleissa vihreät lisäävät kannatustaan.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta