Kenelle me kirjoitamme?

Samaa olen joskus miettinyt, mutta en siitä näkökulmasta, että lukeminen vähenee, vaan siitä, että se on muutenkin vähäistä.

Esimerkki: jos menestyskirjaa myydään 100 000 kpl, kuten Sofi Oksasen kirjoja, ja kirjastojen kautta sitä luetaan vaikka viisinkertainen määrä (JOS luetaan: kun myynti on noin iso se voi jo vaikuttaa negatiivisesti lainausmääriin, vaikka yleensä lainaukset korreloivat myynnin kanssa), niin maksimissaan kirjan lukee reilut puoli miljoonaa ihmistä Suomen 5,5 miljoonasta. Ja toinen mokoma ulkomailla - maailman 7,5 miljardista ihmisestä.

Ja silloin kyseessä on siis HUIPPUkirja.

Minun kirjojani on maailman mittakaavassa lukenut ehkä maksimissaan 5000 ihmistä Suomen viidestä miljoonasta ja maailman kahdeksasta miljardista.

Ja silti uhraan kolmatta romaania varten jälleen vapaa-aikani, niskahartiani, ihmissuhteeni, hermoni ja perseeni.

Why, oh why indeed.

No kustantajia varten tietenkin.

Ei parane ajatella, että lukeminen vähenee. Sillä lukevia ihmisiä on edelleen paljon. Ja ne, jotka lukevat, lukevat paljon.

Se on jokin trendiasia, että ei lueta. Sillä jopa ylpeillään. Ne jotka kirjoittavat ja lukevat eivät siitä piittaa. Antaa ihmisten olla lukematta ja sihdata puhelinta ja televisiota ja muun puutteessa vaikka uunin lasiluukun ruutua.

Itsellemme ja heille jotka vielä lukevat

Aika pitkälti kirjoitamme varmaan toinen toisillemme. Melkein kaikki "lukutoukat" jotka tunnen, kirjoittavat myös itse.

Mutta uskon minäkin tuohon, että lukemisinto on aaltoilevaa ja olemme uudessa nousussa nyt.

Älylaitteista lukeminen takuulla yleistyy vielä, kun suomalaisetkin kustantamot ja kirjastot ovat laajemmin lähteneet mukaan e-kirjoihin. Moni ostaa kirjan helpommin, kun se on klikkauksen päässä. Itsekin valitsen helpommin kun sen voi yhdellä painalluksella siirtää omaan lukuhyllyyn (ja selaimelta lukeminen on yllättävän silmäystävällistä kun vieruskaveri tahtoo nukkua ja lukuvalo tulee suoraan näytöltä pehmeänä eikä selän takaa loimottaen). Nuorille se tulee olemaan vielä luonnollisempaa kuin meille jotka emme ole diginatiiveja.

Lisäksi se, että niin moni elokuva pohjautuu kirjoihin, pitää kirjoja aina tietyllä jalustalla. Nuorille, jotka fanittavat tiettyjä leffoja, kirjojen tunteminen kuuluu siihen samaa pakettiin. Sikäli kun kotona ja ympärillä hyväksytään, että lukeminen on normaali harrastus.

Itse luen pari sataa kirjaa vuodessa. Lukemisesta keskustellessa olen joutunut pyöristämään lukua alaspäin "joitakin kirjoja kuukaudessa", koska se on kuulemma epänormaalia....

Aika pitkälti kirjoitamme varmaan toinen toisillemme. Melkein kaikki "lukutoukat" jotka tunnen, kirjoittavat myös itse.

Mutta uskon minäkin tuohon, että lukemisinto on aaltoilevaa ja olemme uudessa nousussa nyt.

Älylaitteista lukeminen takuulla yleistyy vielä, kun suomalaisetkin kustantamot ja kirjastot ovat laajemmin lähteneet mukaan e-kirjoihin. Moni ostaa kirjan helpommin, kun se on klikkauksen päässä. Itsekin valitsen helpommin kun sen voi yhdellä painalluksella siirtää omaan lukuhyllyyn (ja selaimelta lukeminen on yllättävän silmäystävällistä kun vieruskaveri tahtoo nukkua ja lukuvalo tulee suoraan näytöltä pehmeänä eikä selän takaa loimottaen). Nuorille se tulee olemaan vielä luonnollisempaa kuin meille jotka emme ole diginatiiveja.

Lisäksi se, että niin moni elokuva pohjautuu kirjoihin, pitää kirjoja aina tietyllä jalustalla. Nuorille, jotka fanittavat tiettyjä leffoja, kirjojen tunteminen kuuluu siihen samaa pakettiin. Sikäli kun kotona ja ympärillä hyväksytään, että lukeminen on normaali harrastus.

Itse luen pari sataa kirjaa vuodessa. Lukemisesta keskustellessa olen joutunut pyöristämään lukua alaspäin "joitakin kirjoja kuukaudessa", koska se on kuulemma epänormaalia....

Aika pitkälti kirjoitamme varmaan toinen toisillemme. Melkein kaikki "lukutoukat" jotka tunnen, kirjoittavat myös itse.

Mutta uskon minäkin tuohon, että lukemisinto on aaltoilevaa ja olemme uudessa nousussa nyt.

Älylaitteista lukeminen takuulla yleistyy vielä, kun suomalaisetkin kustantamot ja kirjastot ovat laajemmin lähteneet mukaan e-kirjoihin. Moni ostaa kirjan helpommin, kun se on klikkauksen päässä. Itsekin valitsen helpommin kun sen voi yhdellä painalluksella siirtää omaan lukuhyllyyn (ja selaimelta lukeminen on yllättävän silmäystävällistä kun vieruskaveri tahtoo nukkua ja lukuvalo tulee suoraan näytöltä pehmeänä eikä selän takaa loimottaen). Nuorille se tulee olemaan vielä luonnollisempaa kuin meille jotka emme ole diginatiiveja.

Lisäksi se, että niin moni elokuva pohjautuu kirjoihin, pitää kirjoja aina tietyllä jalustalla. Nuorille, jotka fanittavat tiettyjä leffoja, kirjojen tunteminen kuuluu siihen samaa pakettiin. Sikäli kun kotona ja ympärillä hyväksytään, että lukeminen on normaali harrastus.

Itse luen pari sataa kirjaa vuodessa. Lukemisesta keskustellessa olen joutunut pyöristämään lukua alaspäin "joitakin kirjoja kuukaudessa", koska se on kuulemma epänormaalia....

Aika pitkälti kirjoitamme varmaan toinen toisillemme. Melkein kaikki "lukutoukat" jotka tunnen, kirjoittavat myös itse.

Mutta uskon minäkin tuohon, että lukemisinto on aaltoilevaa ja olemme uudessa nousussa nyt.

Älylaitteista lukeminen takuulla yleistyy vielä, kun suomalaisetkin kustantamot ja kirjastot ovat laajemmin lähteneet mukaan e-kirjoihin. Moni ostaa kirjan helpommin, kun se on klikkauksen päässä. Itsekin valitsen helpommin kun sen voi yhdellä painalluksella siirtää omaan lukuhyllyyn (ja selaimelta lukeminen on yllättävän silmäystävällistä kun vieruskaveri tahtoo nukkua ja lukuvalo tulee suoraan näytöltä pehmeänä eikä selän takaa loimottaen). Nuorille se tulee olemaan vielä luonnollisempaa kuin meille jotka emme ole diginatiiveja.

Lisäksi se, että niin moni elokuva pohjautuu kirjoihin, pitää kirjoja aina tietyllä jalustalla. Nuorille, jotka fanittavat tiettyjä leffoja, kirjojen tunteminen kuuluu siihen samaa pakettiin. Sikäli kun kotona ja ympärillä hyväksytään, että lukeminen on normaali harrastus.

Itse luen pari sataa kirjaa vuodessa. Lukemisesta keskustellessa olen joutunut pyöristämään lukua alaspäin "joitakin kirjoja kuukaudessa", koska se on kuulemma epänormaalia....

Ensisijaisesti kirjoitan itselleni. Kirjoittaminen itsessään tuo elämääni lisäarvoa ja uutta sisältöä. Kirjoittaminen on työlästä, siinä on kovilla niin pää kuin persekin, mutta samalla se on myös erittäin antoisaa.

Kirjoittaisin siinäkin tapauksessa, ettei kukaan suostuisi julkaisemaan tekstejäni, mutta tietenkin saan mielihyvää myös siitä, että näen tuotokseni painettuna sekä ajatuksesta, että joku muukin lukee hengentuotteitani ja saa niistä kenties jotakin iloa elämäänsä.

Kirjoitan hyvää tarinaa, jonka olen keksinyt ja joka itseäni jaksaa yllättää, sillä en heti suinkaan tiedä kaikkea mitä tapahtuu. Kirjoitan joitakin juttuja lapsille esim. harvinaisesta aiheesta, koska haluan kannustaa harrastuksen pariin, josta ei vielä kirjoja niin ole. Kirjoitan toivossa, että joku kustantajakin julkaisisi enkä vain itse ja että saisin hieman rahaa, vaikka tiedän, etten paljoa voi toivoa. Ennen kaikkea haluan nähdä, mitä saan aikaiseksi, saanko aikaiseksi ja miltä lopputulos näyttää. Meidän perheessä luetaan, se riittää siihen, että uskon, että muissakin perheissä luetaan, vaikka ei kaikissa. Varmaankaan lapsuudessanikaan eivät kaikki luokkatoverit lukeneet kuin ehkä sarjakuvia.

Minä kirjoitan siksi että saan leivän pöytään. Se on pääsyy. Ei paljoa kiinnosta kuka lukee.

Ja hyvinhän sitä massia on jopa muutamasta novellista kertynyt minulle yksineläjälle.

Ennen, vielä 80-luvullakin Suomessa duunaritkin lukivat. Lukemisen merkitys näkyy jo aikaisin koulumenestyksessä eli nyt Suomessa tilanne sama kuin muualla maailmassa, jossa vain ylemmät yhteiskuntaluokat lukevat. Jokainen yläasteen opettaja tietää, miten jakautuneita oppilaat ovat, toiset ovat lukeneet vaikka sun mitä ja kirjoittavat sujuvasti aiheesta kuin aiheesta, kun taas osalle tuottaa vaikeuksia lukea yksikin kirja ja kirjoittaminen on heikkoa.

Kun meitä on vain vähän yli viisi miljoonaa niin kaikkien yhteiskuntaluokkien pitäisi lukea, että kirjat menisivät kaupaksi entiseen tahtiin. Jostain luin sellaisen jutun, että suomalaiset eivät enää halua lukea kirjoja, vaan pelkästään kirjoittaa niitä :P

No, kyllähän niitä kirjoja myydäänkin, lukeminen kai on tullut yhdeksi keinoksi erottua paremmaksi väeksi, mikä on aika surullista.

Kirjoitan ensimmäistä romaaniani kesälomalla. Miten tässä näin kävi? Mitä hyötyä siitä minulle on, että kirjoitan, ja jos haluaisin kirjailijaksi, siitä olisi enemmän haittaa, ammatillisesti ja muutenkin. En kaipaa ketään random-tyyppejä ruotimaan sitä mitä kirjoitin, mutta samanaikaisesti haluaisin tehdä korkeatasoista, julkaisukelposta tekstiä. Kirjoittaminen sujuu hyvin hitaasti. Vaikeuksia on kokonaisuuden hallitsemisessa, teksti rönsyilee aivan toiseen suuntaan kuin olin tarkoittanut ja siirtelen ylimääräisiä tekstejä yhä uusiksi novellinaluiksi syrjään. Henkilöitä pyrkii esille, tunnelmat syrjäyttävät tapahtumisen eikä juoni etene. Mutta minulla on vahva fiilis ja näkemys siitä millainen kirja on valmiina, näen sen silmissäni.

On pitkä aika siitä kun kirjoitin proosaa. Runoja olen kirjoittanut huvin vuoksi kymmenkunta vuotta. Teini-ikäisenä kirjoitin novelleja, sisällöllisesti lapsellisia sepustuksia, kirjoitin ainakin viisi vuotta vanhemmalle miehelle, joka oli kustannustoimittaja ja alun perin erään kirjoituskurssin opettaja. M oli varma siitä, että minusta vielä tulee kirjailija. Vaikka olin rakastunut M:aan, en enää muista hänen sukunimeään.

Silloisesta parhaasta ystävästäni tuli kustannustoimittaja ja kirjailija, itse valmistuin toiseen ammattiin, joka sopii minulle mielestäni paremmin. Olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta, mutta en siitä, että julkaisisin kirjan, osittain siksi, että olen ystäväni kautta nähnyt millaista se on. Muutenkaan suurin osa kirjan kirjoittaneista ei julkaise, luultavasti en minäkään, tulee vain hylsy toisensa perään niin kuin täältä saan lukea. En vain tiedä mistä tämä halu nyt äkkiä putkahti esille, kun se aiemmin oli vain haave ja päiväunelma "sitten joskus eläkkeellä". Ehkä se johtuu iästä ja ylimääräisestä vapaa-ajasta. Nykyään on vähemmän velvollisuuksia kotona ja töissä, vapaa-aikaa jää enemmän. En ole tottunut olemaan jouten.

Äskettäin kysyttiin kenelle kirjoitat. Vitsaillaan, että harvat lukevat kirjoja, mutta kaikki haluavat itse kirjoittaa kirjan. Itse olen aina ollut lukutoukka, ehkä yksi syy kirjoittamiseen on se, että lisääntyneen vapaa-ajan myötä olen lukenut enemmän kaunokirjallisuutta kuin tietokirjallisuutta. Tekee mieli kokeilla millaista tekstiä ilmoille tulee. Mutta kenelle kirjoitan? Sitä jäin miettimään. Ja uskomatonta kyllä, on mielessäni tuo yksi mies, M, jonka sukunimeä en enää muista. Hänen kirjeensä ja arvostelunsa ovat hävinneet muutoissa niin kuin suurin osa teininovelleistakin. Onko M enää edes elossa? Muistan, miten rakastunut häneen olin ja äskettäin tajusin, että olen hänen jälkeensä rakastunut samannäköisiin miehiin. Aviomieheni on samannäköinen, ja hänestä tulee samanlainen hyvä fiilis kuin M:stä, vaikka meillä ei ollutkaan mitään suhdetta suuren ikäeron takia tai siksi, ettei hän ehkä pitänyt minusta "sillä tavalla".

Kirjoitan siis aaveelle, sillä jotenkin tunnen tarvitsevani ihmisen, jonka kuvittelen ymmärtävän sen, mitä kirjoitan tai tavoittelen tekstilläni. Lukijan, joka näkee pitemmälle kuin kirjoittaja - tällä tavalla olen ymmärtänyt kustannustoimittajien tekevän. Kun kirjailijaystäväni vaihtoi kustannustoimittajaa, kuulosti se melkein pahemmalta kuin hänen avioeronsa. Runojani on lukenut muutama ihminen, mutta proosaa ei kukaan, koska teksti on vielä niin keskeneräistä.