Mikä olisi hyvä puhallusarvo 16vuotiaalle, 156cm pitkälle ja 49kg painavalle tytölle? Puhaltelen enimmillään n. 350 mutta onko se liian vähän vai normaali? Pef-mittaus alkoi tänään ja oon vielä aika ulapalla noista arvoista. Eli mikä on sellanen normaali puhalluarvo mun ikäisellä ja kokoisella tytöllä?
Pef-mittaus
11
7657
Vastaukset
- 400----
Kyllä sen varmaan vähän parempi pitäisi olla. Arvo on tietysti aina yksilöllinen, mutta ehkä noin 440 olisi hyvä.
Tuolta linkistä löytyy oppaita. Ensimmäisestä Astma-oppaasta löytyy viitearvoja.
http://www.hengitysliitto.fi/Julkaisut/Oppaat/Astmaoppaat/- _Nipaaa_
Tänään aamun parhain puhallustulos oli 320 ja senkin eteen sai jo sitten ihan kunnolla puhaltaa. Itselläni kaikki astmaepäily lähti siitä, että kun olen muuten hyväkuntoinen, mutta nyt 1,5 vuoden aikana yhtäkkiä rasituksensietokyky on lähteny rajusti laskuun. Pyöräillessäni ylämäkiä alkaa erittymään kamalasti limaa, on vaikea hengittää ja hengitys on toisinaan rahissu, muttei vinkunut. Muutenkin hengittäminen on tosi raskasta ihan yleisestikin. Äidilläni on astma ja isän puolelta mummollani oli astma. Kuitenkaan minkäänlaisia yskäkohtauksia en oo saanu. Muutama kuukaus sitten sain elämäni ensimmäisen hyperventilaatiokohtauksen itkemisen yhteydessä, mutta en tiedä että voiko se sitten tulla ihan "terveelle" ja ei-astmaatikollekin.
- _Nipaaa_
_Nipaaa_ kirjoitti:

Kuulostaa hassulta, mutta siis jos vaikkapa tanssin ja liikutan yläkroppaa oikealle ja alakroppaa vasemmalle edes takas (tanssiessa?) niin silloin mun keuhkoista kuuluu aika hyvin rahinaa. Normaalia?
- itsekin astmaa epäilen
_Nipaaa_ kirjoitti:
Kuulostaa hassulta, mutta siis jos vaikkapa tanssin ja liikutan yläkroppaa oikealle ja alakroppaa vasemmalle edes takas (tanssiessa?) niin silloin mun keuhkoista kuuluu aika hyvin rahinaa. Normaalia?
kuulostaa jollain tavoil rasitusastmalta noi sun oireet, mut varmaahan en voi sanoo. mut se keuhkojen "rahina" on normaalia ku tekee sitä liikettä ku sanoit. Mulla on ollu sitä aina jo sillon ku ei ollu mitään astmaepäilyjä. ite oon 25 ja epäilen kissoista puhjennutta allergia-astmaa. Ne Pef viitearvot näkee varmaan netistä, mutta vielä 80 yksikköä perusviitearvoa huonompi tulos on "normaali". Itse sain aluksi jotain 400 joka on mun alarajoilla, mutta nyt ku oppinu puhaltamaan, saan 450-470. Keuhkohoitaja sanoi että ei tulokset astmalta vaikuta, mutta koska mulla on yskäoiretta ja muita kummia oireita, mulle tehdään vielä spirometria.
- tässä arvot
itsekin astmaa epäilen kirjoitti:

16 vuotiaan 160 cm pitkän tytön/naisen viite arvo on n.450 ja normaali on vielä noin 370
hyperventilaatio voi tulla kyllä ihan "normaalilleki" - _Nipaaa_
tässä arvot kirjoitti:
16 vuotiaan 160 cm pitkän tytön/naisen viite arvo on n.450 ja normaali on vielä noin 370
hyperventilaatio voi tulla kyllä ihan "normaalilleki"Kiitos vastauksistasi. :) Puhallustekniikan pitäisi kyllä olla ihan oikea. Keuhkoista ei vaan lähde enempää. Ja rasitusastmaa epäilen itsekin paljon. Tänään taas kun poljettiin pyörällä ylämäki niin sai taas sylkeä limaa pois. Sitä vaan eritty ja eritty. Samalla tietysti juttelin kaverilleni joten olo oli tosi tukala. Mutta ihmeen hyvin kaveri pystyi kuitenkin mulle juttelemaan ilman että haukkoi happea samanlailla kun mä. Kauanko muuten kestää, että saadaan lopulliset tulokset? Siis jos vien maanantaina terveyskeskusteen vaikkapa tuon taulukon , niin miten nopeasti lääkäri toteaa, että ei ole astmaa tai vastaavasti lähettää jatkotutkimuksiin?
- huh mitä taulukkoja oot lukenu
_Nipaaa_ kirjoitti:
Kiitos vastauksistasi. :) Puhallustekniikan pitäisi kyllä olla ihan oikea. Keuhkoista ei vaan lähde enempää. Ja rasitusastmaa epäilen itsekin paljon. Tänään taas kun poljettiin pyörällä ylämäki niin sai taas sylkeä limaa pois. Sitä vaan eritty ja eritty. Samalla tietysti juttelin kaverilleni joten olo oli tosi tukala. Mutta ihmeen hyvin kaveri pystyi kuitenkin mulle juttelemaan ilman että haukkoi happea samanlailla kun mä. Kauanko muuten kestää, että saadaan lopulliset tulokset? Siis jos vien maanantaina terveyskeskusteen vaikkapa tuon taulukon , niin miten nopeasti lääkäri toteaa, että ei ole astmaa tai vastaavasti lähettää jatkotutkimuksiin?
aika nopeesti sinne spirometriaan yms lähetetään, sen pef mittauksen perusteella ei diagnoosia tehdä. ite keuhkohoitaja mut lähetti sinne spirometriaan joka on 12.päivä vaikka pef mittausten perusteel mullei ehkä astmaa ois
- astman
huh mitä taulukkoja oot lukenu kirjoitti:
aika nopeesti sinne spirometriaan yms lähetetään, sen pef mittauksen perusteella ei diagnoosia tehdä. ite keuhkohoitaja mut lähetti sinne spirometriaan joka on 12.päivä vaikka pef mittausten perusteel mullei ehkä astmaa ois
diagnosointiin, kun vaan tietyt parametrit täyttyvät (eli vuorokausivaihtelua ja huomattavaa vastetta lääkkeellä).
Itselläni astman on juuri todettu pelkän peffin perusteella. Lääkäri totesi vain ykskantaan, että tämä on niin selvä tapaus, ettei kannata haaskata aikaa ja rahaa lisätutkimuksiin. KELA saattaa kuitenkin vaatia spirometria tutkimusta erityiskorvattavuutta haettaessa, jos kyseessä on heidän mielestään 'rajatapaus'.
- sarrutar
minulla on astma, todettu jo 15v sitten. pef pitäis olla parempi kuin 350, jos käytät avaavaa piippua.
- sarru1
niin piti sanoa, että lukeman sulla pitäs olla yli 500 normisti. jos noin vähän puhallat, ei hyvä. mut lohdutuksesi, astmapiiput jeesaa todella hyvin! joten voit jatkaa normaali elämää, kun lääkkeet on on löydetty.
- _Nipaaa_
Oikeastaan toivon, että mulla todettaisiin astma. Tai että saisin lääkkeet, koska se helpottais mun elämää ihan hirveästi. Liikunnan kannalta lähinnä, kun pyöräilen paljon mutta ylämäet on yhtä tuskaa?
Ja harrastan säännöllistä liikuntaa ja kuntokin on hyvä että siksi vähän ihmettelen.. Nyt on pef-mittaukset ohi. Mutta kun tosiaan hönkäsen ulos niin mun hengitys vinkuu, normaalia? Entä kauanko suurin piirtein menee, että nuo tulokset saadaan? Tai siis että saa tiedon, että onko sitä astmaa vai ei?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749