Vuoden 2014 talviolympialaiset on myönnetty Venäjän Sotshille. Veikkaan kuitenkin, että kisoja ei vuonna 2014 järjestetä Venäjällä. Syy: viimeistään 2 vuoden kuluttua kansainvälinen olympiakomitea toteaa, että Venäjä ei pysty järjestämään kisoja. Rakennusaikataulut ovat myöhässä, suorituspaikkoja ei saada rakennettua valmiiksi eikä maan alkeellista infrastruktuuria pystytä kohentamaan asialliselle tasolle.
Putin tietenkin uhkaa öljy- ja kaasuhanojen sulkemisella, mutta se ei auta. Nitsivoo ja harashoo, mutta kun paikat ei valmistu niin ei valmistu.
Kun kansainvälinen olympiakomitea on peruuttanut Sotsin kisat, se tarjoaa niitä Pohjoismaille. Suomi, Norja ja Ruotsi järjestävät vuoden 2014 talviolympialaiset.
Olympialaiset 2014
2
675
Vastaukset
- slavonomi
Kyseessä on niin tärkeä asia Venäjän kunnian kannalta, että Sotsin kisat järjestetään vuorenvarmasti.
Ensin toki venäläiset tekevät kaikki mahdolliset virheet tämän olympiaprojektinsa kanssa. Asiat ryssitään oikein urakalla. Korruptio ja tehottomuus jyllää.
Mutta sitten lopuksi nöyrtyvät, potkivat omat "yrittäjänsä" huitsin Siperiaan rakennustyömaalta, ja ovat valmiita maksamaan mitä tahansa länsimaisille firmoille, jotta olympiaprojekti saadaan aikataulussa valmiiksi. Tässä vaiheessa kannattaa suomalaisfirmojenkin olla valmiina. Ja hinnoitella työnsä tietenkin taivaisiin :-D - viisviis
Tuo kuvio sopii. Vuoden 2003 jääkiekkokisat myönnettiin alunperin Tshekille joka ei saanut halliansa valmiiksi ja kisat annettiin Suomelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739