Takku tehnyt latinalaisiin aakkosiin. https://takku.net/article.php/20070413182805760 Ajattelemista kevään istutuksiin.
Mustamarjaorapihlaja, Crataegus douglasii Mehukas, maukas ja lihaisa hedelmä kuuluu orapihlajien parhaimmistoon. Mainio jälkiruokahedelmä, jota voi syödä suurissa määrin. Voidaan myös käyttää piirakoihin, hilloihin tai …
Kasvatin kesällä auringonkukkia joista otin siemenet talteen ensi kesän kylvöjä ajatellen. Voinko käyttää näitä samoja siemeniä versojen idättämiseen ruuaksi?
Onko kukaan kokeillut kasvattaa niistä tomaatin näköisistä perunan "hedelmistä" taimia? Kauanko kestää ennen kuin niistä saa perunaa ? Yhden kirjan mukaan sillä tavalla voi ristetyttää kotioloissakin eri lajikkeita. Eri…
Harmittaa. Jo toisena vuotena peräkkäin perunoita on vaivannut tuholainen, joka kaivaa käytävän perunaan; usein jopa syvälle. Perunat ovat myös pienikokoisia.Laitankohan liian vähän lannoitetta. Antakaa neuvoja lannoitt…
moi, voiko maa-artisokkaa säilöä kellarissa n 5-8 C talvella Ovat vielä maassa, varret n. 2,5 m, mistä tietää milloin ovat valmiita käsiteltäväksi?
Hei, miten mustajuuren saa parhaiten ylös? Maa on savea ja juuret pitkät!
Kannattaako leikata nyt jo alas, vai mitä tuolle pitää tehdä, etten tapa sitä??
Moi, tarvisin ostaa talvivalkosipulia istutettavaksi. Jotain hyvää Suomessa pärjäävää kantaa kuten Aleksandra. Moni myyjä ilmoittaa, ettei tänä vuonna pysty myymään. Neuvoja arvostettaisiin!
onko samanlaista kun tomattien ja paprikoiden kasvatus?
Kasvatin punaista suippopaprikaa siemenestä, voiko sitä syödä vihreänä
Hei taas kaikki pikkutilalliset ! Osaako kukaan viherpeukalo sanoa , mikä mahtaa olla syy, kun tyrnipensaissa oli melko paljon marjan alkuja joku aika sitten , nyt ei näy kuin pieniä ruskeita kuivuneita alkuja ? Ei enää…
Istutettiin kesäkuun alussa muutama rivi perunaa kasvamaan. Kävin nyt nostamassa pari vartta ja kas kummaa, ei näkynyt jälkeäkään perunoista ! Siis ei yhtään edes pienen pientä mukulaa. Varret ovat kasvaneet erittäin hy…
Perunamaa on käännettynä ensikesää varten. Vieläkö siihen ehtisi tälle kesää jotain kylvää ja päästä nauttimaan sadostakin syksymmällä? Asun 4. kasvuvyöhykkeellä.
kysyisin tällaisen kysymyksen, vaikuttaako idätysperunan koko tulevaan satoon, siis pienistä ituperunoista pieni sato ja isoista isompi sato?
Mistä voisin ostaa pihalle kasvatettavaksi Lipstikan taimia? Tai onko kellään antaa/myydä pääkaupunkiseudulla juurakkoa josta se ilmeiseti parhaiten lähtisi?
Moro, meinasin kokeilla tällästä systeemiä mökillä. Tomaatin taimet (muovi)ruukussa kukkalaatikkoon, mihin porattu ruukun mentävä reikä siten että jää ruukku reunoistaan kiinni 'roikkumaan', sitten kukkalaatikko laituri…
Mulla on muutamia vuosia sitten kasvattamia ja kuivattamia chilejä, mahtaako niistä vielä siemenet itää? Kuinka kauan siemenet yleensä kestää niin että nititä voisi kasvattaa! Riippuuko lajista?
Olen yrittänyt kaupasta ostetuista appelsiineistä saada siemeniä, mutta tuntuu siltä että kaikki lajikkeet ovat noita siemenettömiä nykyään.. Onko siemenellisiä appelsiineja vielä jostain saatavissa?
Kilpailu käynnissä: https://www.facebook.com/chilinkasvattajat/?fref=ts Toivottavasti voitan!