johanneshonkanen
Ukrainassa toimiva sotajournalisti. Mikäli en ole kirjoittamassa artikkelia tai henkilöhaastattelun parissa, suoritan yhteistyötä useamman organisaation kanssa jotka tavoittelevat Ukrainan parasta. Aina suomalaisen pelastusoperaation saapuessaan Ukrainaan, liityn heidän tiimiinsä. Tiimin palatessaan Suomeen pakolaisien kanssa, liityn toisen organisaation pariin. Näillä näkymin saan Ukrainan armeijalta luvan dokumentoida sotaa ja haastatella sotilaita. Minulle siunautuu lähes päivittäin uusia yhteistyökumppaneita, joitten kautta minulle avautuu lisää tilaisuuksia.
Olen avoin ajatukselle että kirjoittaisin jonain päivänä blogia. Riippuu vähän siitä, että kuinka aktiivisesti sanomalehdet sun muut tahot ovat kanssani yhteystyössä.
Jos tilanne herättää kiinnostusta, yhteydenotot ovat tervetulleita; niin kauan kuin viestit ovat rakentavia. Vastaan aina kun ehdin.
[email protected]
- Kontaktini, joka vei minut yksi päivä Ukrainan puolelle - joka hakee jatkuviin ukrainalaisia turvaan - kertoi minulle siitä, kuinka hän haki raiskatun naisen. Kyseinen henkilö oli venäläisen sotilaan raiskaama. Hän itki kuuleman mukaan koko matkan ajan. Kuski jossakin vaiheessa pysähtyi, kerta sanojensa mukaan ei voinut enää jatkaa matkaa kerta itkun määrä oli sitä luokkaa. Kun kuski pysähtyi, naisuhri huusi ja käski jatkaa matkaa. Hän ei missään nimessä halunnut, että matka pysähtyisi kerta hänestä ei ollut jäämään Ukrainaan. Sanottakoon näin - en ole poliittinen ihminen; en tiedä mistä kirjoitat, kun kerrot siitä että Ukraina olisi tehnyt jotakin mikä olisi verrattavissa siihen mitä Venäjä on tehnyt
- Hyvä kysymys. Mitä keskustelin sotilaiden kanssa, he sanoivat että heidän kokemuksen mukaan maailma on tuntunut unohtaneen Ukrainan. Lahjoituksen ja kaikenlainen tuki on vähentynyt tavattomasti; verrattuna siihen että miltä se näytti alkuvaiheessa