laila.pesonen
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia31 aloitusta · 523 kommenttia
- Teksti on asiaton ja mitätöi hyvän kasvatuksen arvoa.
Teksti vaikuttaa mielenhäiriöisen, vainoharhaisen ihmisen kirjoitukelta,
Teksti tulisi poistaa. Kiitos! - Liian paljon vastuuta
Vastuu edellyttää vapautta ja vapaus aiheuttaa vastuun.
Esimerkiksi alkoholistin lapsi oppii jo melko varhain huolehtimaan pikkusisaruksistaan. Hän saattaa jopa kokea, että hän on vastuussa siitä, että isä tai (äiti) juo. Hän tekee kaikkensa, ettei kukaan näkisi isän ongelmaa, eikä hänen tarvitsisi hyväksyä tietoisuutta isän alkoholismista. Hän haluaa, että sisarukset voisivat hyvin. Se on rakkaudellista toimintaa. Mutta hän ei sisimmässään koe rakkautta eikä kiitollisuutta. Hän ei koe vapautta. Hän kokee vaatimuksia ja tuskallista pakkoa hoitaa perhettä. Jos hän todellakin toimii arvioiden tietoisesti tilannettaan, hän ei koe pelkoa, katkeruutta tai vihaa.
Viktor Frankl ollessaan vuosia natsien keskitysleirissä hyväksyi tietoisuuden vangin asemasta. Hän ei toivonut oikeudenmukaisuutta, koska tiedosti sellaiset odotukset turhiksi. Hän ei joutunut kamppailuun tietoisuuttaan eli itseään vastaan. Hän sopeutui siihen, mihin oli pakko. Hän selviytyi sekä fyysisesti että psyykkisesti. Usein sana vastuu liitetään virheellisesti pakkoon. Pakko rajoittaa vapautta eli vastuuta. Vastuu on itse asiassa sillä, jolla on oikeus vaatia, pakottaa.
Pohditaan edelleen tilannetta, jossa isä juo. Ansa on siinä, että lapsi ponnistelee äärimmilleen salatakseen tietoisuuden perheen ongelmasta. Hän kokee olevansa voimaton, ja sitä hän siinä tilanteessa todella onkin. Samalla hän kokee olevansa tilanteen uhri: hän ei huomaa, kuinka hän on tehnyt itsestään tilanteen vangin. Tästä kehittyy stragedia kohdata elämää, ja elämästä tulee itsensä nujertamista. Pertti Simula, Käsikirja ihmiselle - Mielestäni kuuro-sokeilla kuten muillakin vammaisilla on tehtävänsä tässä elämässä. He opettavat – olemassaolollaan – että, mm. kuulo ja näkö ovat lahjoja joista on syytä iloita, mutta myös sitä että elämä kantaa vaikka kaikki ei ole eikä mene yhtä hyvin kuin muilla. He opettavat meitä tiedostamaan elämänarvoja.
- Antaa anteeksi vai lakata tuomitsemasta
Meillä ei ole oikeutta eikä valtaa tuomita toista ihmistä eikä edes itseämme. Jos meillä ei ole valtaa tuomita, meillä ei ole syvemmässä mielessä oikeutta antaa anteeksikaan. (Tämä ei tarkoita kohteliaisuuteen liittyvää tapaa pyytä anteeksi.)
Usein näkee, miten lapsia ohjataan pyytämään anteeksi ja ehkä vielä riidan lopuksi halaamaan toisiaan.) Sillä opetetaan kohteliaisuutta, jonka vaarana on muuttua sosiaaliseksi naamioksi. Pääasia on, että riidan osapuolia autetaan kumpaakin erikseen tiedostamaan, millä tavalla itse kukin toimi tilanteessa itseään vastaan. Toisen loukkaaminen on oire siitä, että loukkaa itseään sisimmässään. - Neuroottinen huolehtiminen
Joskus vanhemmat pykivät suojelemaan lasta kaikelta pahalta. Tähän liittyy neuroottinen kontrollintarve, mikä pohjautuu keskeisesti kateuteen: lapsen ei anneta kokeilla ja kehittää kykyjään vaan kaikessa nähdään aihe kieltoihin ja varotuksiin.
Tällainen äiti tai isä toimii työpaikallaan esimiehen asemassa samalla tavalla. Hän estää alaistensa kasvua pyrkimällä kontrolloimaan kaikkea. Työntekijät turhautuvat ja hermostuvat, mikä saa heidät siinä määrin pois tasapainosta, etteivät he osaa toimia esimiehen auttamiseksi vaan ajattelevat enemmän omaa itseään. Esimies tai vanhempi tarvitsee apua tiedostaakseen, kuinka hän rajoittaa ja kontrolloi omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa käyttöä ja kehittämistä.
Ylihuolehtivuuteen sisältyy sensuuri. Vanhemmat tekevät kaikkensa, ettei mitään pahaa tulisi tietoisuuteen, ja siten he ruokkivat pahaa itsessään ja muissa. Kasvatus on aina hyvin syvällistä, pohjimmiltaan henkistä tunnekasvatusta.
Pertti Simula, Käsikirja ihmiselle - Lapsi uskoo hyvään henkeen, energiaan. Meissä aikuisissa lapsenusko on nujertunut rationaalisessa, materialistisessa ja pinnallisessa kulttuurissamme. Vasta vanhuksina saamme takaisin yhteyttä lapsenuskoomme.
Peloilla ja rangaistuksilla ei voi kasvattaa vapaita, itsenäisiä ja yhteisvastuullisia ihmisiä. Siihen tarvitaan rakkautta. Sekä vahingontekijää että uhria voidaan auttaa vain rakkaudella, mikä merkitsee sitä, että estetään pahan tekeminen ja osoitetaan vahingontekijälle, kuinka hän lyö psyykkisesti itseään. Hänen on täytynyt yrittää nujertaa itsensä (tietoisuutensa) ennen aggressioon ryhtymistään.
Tuhoavaa toimintaa tulee estää niin hyvin kuin mahdollista, se on rakkaudellisuutta. Mutta kun aggressioon vastaa aggressiolla, tuho kasvaa. Pahaa ei voi parantaa toisella pahalla. Selkäsauna tai aresti ei auta kehittymään tasapainoiseksi ihmiseksi. Niillä voidaan kyllä pelotella lasta, ettei hän tekisi mitä kielletään. Se on kuitenkin nujertamista, tietoisuuden sensuuria. Pertti Simula, Käsikirja ihmiselle - ”Selkäreppu”
Mitä nuorempi lapsi on, sen avoimempi hän on vaikutteille. Sitä mitä kaikkein eniten kokee ympärillään, on kaikkein luontevinta matkia. Jos lapsen läheisyydessä on paljon rakkaudellisuutta, iloa ja kiitollisuutta, hänen on helpompi kehittää näitä tunteita itsessään. Jos häntä ihastuneesti hyväillään ja silitetään, hän oppii luottamaan siihen, että hän on myös fyysisesti hyväksytty ja haluttu. Hän pitää tätä itsestäänselvyytenä, ja kun hän kasvaessaan kiinnostuu seksuaalisesti toisista, ei hänellä ole estoja ja vaikeuksia kommunikoida tunnepitoisesti ja fyysisesti.
Jos lasta kohdellaan alentavasti ja aggressiivisesti, hän saattaa tottua siihen niin, että pitää sitä normaalina ja matkii sitä omassa toiminnassaan. Jos hän ei ole kokenut olevansa fyysisen hellyyden kohde, hän saattaa kokea seksuaalisen kontaktin pelottavana asiana. Hänen seksuaalisutensa sulkeutuu avautumisen sijaan.
Puhutaan kuvaannollisesti selkärepusta, elämänhistoriasta. Jos selkärepussa on alusta alkaen paljon rakkautta, elämä tuntuu varmasti helpommalta myötä - ja vastoinkäymisessä. Jos siinä on heti alkuun pelkoa ja vihaa, ihminen tuntee pahaa ja toimii sen mukaisesti.
Tahdon käytössä olemme kuitenkin erilaisia. Joku kohtaa ankaria olosuhteita ja traagisia tapahtumia avoimemmin hyväksyen tietoisuutta, joku toinen saattaa jäädän niihin kiinni loppuiäkseen sensuroidessaan tietoisuutta kokemastaan vääryydestä. Pertti Simula, Käsikirja ihmiselle. - Ihminen on vapaa tuntemaan. Kasvatuksen tarkoituksena on oppia hyväksymään ja kunnioittamaan tunteita. Oppia tiedostamaan omaa ja muiden tapaa tuntea.
Jokaisessa ihmisessä on kaikki inhimilliset tekijät, rikkaudet sekä estot. Olemme toinen toistemme sisäisiä peilejä. Se on itsetuntemuksen perusta.
Ihmisen käytös ja toiminta ovat seurausta hänen tunne- ja ajatustoiminnastaan. Jos hän loukkaa toista, hän loukkaa sisimmässään itseään.
Virheet ovat luonnollinen osa oppimisprosessia. Kehittää ymmärrystä ja suvaitsevuutta inhimillisiin heikkouksiin, estoihin. - Mitä enemmän pyrit auttamaan toista tiedostamaan inhimillisiä rikkauksiaan ja erityisiä lahjojaan, sen paremmalta sinusta tuntuu, olethan silloin hyväksymässä omia lahjojasi.
- William Arthur Ward (amerikkalainen kirjailija, 1921–94) ilmaisi osuvasti:
”Kun pyrimme havaitsemaan, mikä on parasta toisissa, otamme esiin jollain lailla sen, mikä on parasta itsessämme.”
Voimme kehittää tietoisesti tapaa todeta jotain toisen inhimillisistä rikkauksista arkisessa kanssakäymisessä kotona, ystäviemme ja työtovereittemme kanssa, kaupan kassalla tai jonossa tapaamiemme ihmisten kanssa. Siten vahvistamme tietoisuutta niistä omassa itsessämme. Siitä ei koskaan aiheudu mitään vahinkoa vaan pelkkää hyvää. - Luota itseesi
Jotkut inhimilliset rikkaudet voidaan luokitella myös hyveiksi. Esimerkiksi rakkaudellisuus, rohkeus, rehellisyys, terve järki ja iloisuus ovat samalla tyypillisiä hyveitä. Ollaan Antiikin arvomaailmassa. Antiikin Kreikassa oli tapana kutsua hyveiksi käytännöllistä viisautta, rohkeutta, oikeamielisyyttä ja kohtuullisuutta.
Aristoteleellä oli kuitenkin paljon hyveitä, esim. rohkeus, kohtuus, vapaamielisyys,
itsekunnioitus, lempeys ja vaatimattomuus. Näiden hyveiden mukaiseen toimintaan kuuluu oivaltaa, missä ne ovat paikallaan ja missä määrin. Tässä on kysymys on arvostelukyvystä ja tietämisestä, mikä on mahdollista vain järkiolennolle siis ihmiselle.
Luottamus siihen, että meissä kaikissa on inhimillisiä rikkauksia, on luottamusta omaan itseen ihmisenä. Se on itsensä löytämistä ja hyväksymistä, mihin eri terapiasuuntaukset pyrkivät kukin omilla menetelmillään. Sairaudesta paraneminenkin tapahtuu aina terveyden avulla. - Fyysiset kyvyt
Oppia käyttämään käsiään, kävelemään, ajamaan polkupyörällä ja uimaan ovat lapselle suuria ja riemastuttavia kokemuksia. Se, että kehoni toimii luotettavasti, on edellytys sille, että voin käyttää muita kykyjäni. Kehoni on minun työkaluni. Se on kuin hevonen hevos miehelle: on tärkeää pitää siitä huolta, kunnioittaa ja rakastaa sitä. että voin käyttää muita kykyjäni.
Voiko fyysisen sopusuhtaisuuden, kauneuden, katsoa kyvyksi vai onko se lahja – tai molempia? Fyysinen kauneus on kuin rikas perintö, sitä voi käyttää yhteiseksi iloksi ja hyväksi tai henkilökohtaisen edun tavoitteluun. Fyysisiä kykyjä aivan samoin kuin kaikkia psyykkisiä kykyjä on tärkeää harjoittaa ja kehittää jatkuvasti kuolemaan asti. - Käytin intuitiota sairastuessani.
Minulla oli oikean jalan pohkeessa jalan sisäpuolella tumma luomi, jonka näytin
lääkärille viime kesänä. Luomi oli melanomasolu, joka leikattiin. Lisäksi otettiin
näytteitä alavatsasta oikealta puolella kehoa syövän mahdollisen leviämisen
toteamiseksi.
Minulla oli vahva intuitio omasta terveydestäni, syöpä ei ole levinnyt kehooni!
Muutaman viikon kuluttua menin lääkärin vastaanotolle kuulemaan tuloksen.
Lääkäri sanoi: "Imusolmukkeet täysin puhtaat". Sanoin lääkärille:
"Tiesin vastauksen, minulla oli sisäinen tieto asiasta."
Lääkäri sanoi: "Niin". - Intuitio
Intuitiota kuvaillaan usein jollain kehollisella tuntemuksella - "iho nousi kananlihalle", sydän hypähti" tai "oli vain sellainen tunne". Usein tapahtuneen jälkeen muistetaan tällainen intuitiivinen tieto, mutta sitä ei aina uskota. "Miksi en uskonut, kun oli sellainen tunne!", saatetaan huudahtaa.
Maailman johtava alan asiantuntija Professori Dominique Surel sanoo, että tietoinen mieli kontrolloi tiedostamatonta mieltä ja epäilee kaikkea, mitä ei voi ymmärtää. Kaikki tieto ei ole sanallista, vaan kehomme ja mielemme viestii jatkuvasti myös muilla keinoilla.
Tämän tiedon ja viestinnän tarkkailu ja lukemaan oppiminen on avain intuitioon. Professori Surel antaisikin intuitiolle määritelmäksi "se jokin", joka yhdistää tiedostamattoman mielen kosmoksen kaikenkattavan tietoon. - Kyky muistaa
Kyky muistaa on kykyä katsoa ajassa taaksepäin. Se sisältää mahdollisuuden kerätä ja oppia kokemuksista. Muistaminen voi olla älyllistä, kuten kykyä kaivaa mielestä ystävän puhelinnumero. Muistaa voi myös tunteen ja toiminnan tasolla. Sanotaan esimerkiksi, että kerran kun oppii ajamaan polkupyörällä, taitoa ei unohda koskaan.
Helppous muistaa jotain liittyy luultavasti siihen, millaisen merkityksen annamme muistamisen kohteelle. Jos sinua ei kiinnosta teksti, jota luet, tuskinpa muistat siitä paljon jälkeenpäin. Jos asia taas on sinusta mielenkiintoinen ja kiinnität mielesi siihen, muistat sen paremmin. Jos joudut koulussa opiskelemaan ainetta, josta et pidä, opiskelu on vaikeaa. Mutta jos parhaassa tapauksessa rakastat suomen kieltä tai matematiikkaa, silloin oppimisesi sujuu innostuneesti.
Vanhemmiten meillä on taipumus unohtaa asioita helpommin. Erityisesti lähimuisti rapistuu. Nykyhetki menettää merkitystään, menneisyys ja tulevaisuus tulevat hallitsevimmiksi asioiksi. Muistamiseen tulee ajan suhteen suurempi perspektiivi taaksepäin. Ehkä tämä on luonnonmukaista, koska lähellä edessä päin on avautumassa avarampi, loputon näkymä ja nykyhetki on menettämässä merkitystään. Lapset ovat eniten nykyhetkesä. - Itsekuri
Itsekuri on sitä, että ihminen tiedostaa emotionaalisia impulssejaan, kuten vihaansa
päätöntä rakastumistaan ja tuhoavia tarkoitusperiään kuten mustasukkaisuutta, mutta toimiikin juuri näiden halujen vastaisesti. Isä suuttuu tyttärelleen, saa impulssin antaa luunapin ja haukkua. Hän tiedostaa tämän ja hillitsee itsensä vaikkakin vastoin tahtoaan, poistuu tilanteesta ja palaa muutaman tunnin kuluttua keskustelemaan lapsensa kanssa, nyt tasapainoisena. Hän kasvattaa lasta hyväksymään tietoisuutta mahdollisista virheistään kertomalla omista vaikeuksistaan. Tätä sanotaan myös itsehillinnäksi.
Itsekuria tarvitaan, kun sinulla on pitkällinen ja epämiellyttävä työ edessäsi etkä millään haluaisi tarttua siihen. Keksit kaikenlaisia syitä asian siirtämiseen. Lopulta päätät ottaa itseäsi niskasta kiinni ja ryhdyt työhön vastoin tahtoasi. Jonkin ajan kuluttua työ alkaa tavallisesti maistua mielenkiintoiselta.
Keskittyminen edellyttää itsekuria. Se on kykyä keskittää huomio yhteen asiaan kerrallaan, vaikka ajatukset harhailevat helposti sinne ja tänne. Kun kokouksessa joku haraa vastaan kielteisillä huomautuksillaan, vievätkö ne sinun huomiosi vai pysytteletkö olennaisessa?
Kun koet tarvetta laihtua, itsekuri on sitä, että jonkin aikaa syöt kolme neljäsosaa siitä, mitä sinulla on tapana syödä. Sen jälkeen totuttelet lopettamaan syömisen pieni näläntunne tekosyy ilon, luovuuden ja rakkauden nujertamiseksi. Tervettä itsekuria voisi kuvata oman itsen ja toisten kunnioittamisena, rakkautena. - Havaintokyky
Meillä on aistit nähdä, kuulla, haistaa, maistaa ja tuntea voidaksemme
havaita ympärillä olevaa todellisuutta.
Tunteminenkin on aistimista. Tunnen, että pöytä on kova, tyyny on pehmeä,
toisen ihon kosketus lämmittää ja ilma on kylmä. Voin tuntea myös surua, iloa vihaa tai kiitollisuutta. Ilon tunne tarttuu ihmisestä toiseen. Ihminen suhtautuu
aistimukseensa jollakin tunnetoiminalla, esimerkiksi surulla, ilolla tai vihalla.
Pienelle lapselle on tärkeää äidin ja isän fyysinen koskeus, sylissä pitäminen.
Fyysisen kosketuksen kautta lapsi kokee turvallisuutta ja rakkautta. Hän oppii
siirtämään näitä tunteita muihin ihmisiin.
Havaintokyvyn voidaan katsoa sisältävän aistien ja tunteiden lisäksi myös kiinnostuneisuutta, tiedonhalua ja halua ymmärtää todellisuutta. Voimme
harjoitella ja kehittää aistejamme samalla periaatteella kuin kaikkia muitakin
kykyjämme, esimerkiksi pysähtymällä tietoisesti aistimaan ja keskittymällä
syventämään havaintoamme. - Kauneudentaju
Mikä on kaunista? Se, mitä kussakin kulttuurissa arvostetaan kauniina, vaihtelee ajan ja paikan mukaan. Jotkut intiaaniheimot pitävät teelautasen kokoista alahuulta kauniina.
Kauneus liitetään erityisesti taiteeseen. Kaunis maalaus, taivaallinen musiikki, syvälliset valokuvat ja tietoisuutta syvällisesti herättävä teatterikappale avaavat kauneudentunnetta ihmisessä. Viihde on lähellä taidetta. Miten nykyinen viihde
tyydyttää inhimillistä kauneudentarvetta, vai onko käsitys kauneudesta muuttunut?
Kauneus on eräällä lailla makuasia. Luonnon kauneutta katselemme joko ihastellen tai ahneesti miettien, miten tuosta saisi hyötyä. Estomme voivat aiheuttaa sen, että ruma tuntuu kauniilta ja kaunis luotaan työntävältä, pelottavalta.
Kauneudentaju, esteettisyys, on niin keskeinen elämän laadun parantaja, että sen luulisi olevan perusasioita lasten kasvatuksessa ja aikuisten kehityksessä. On kaunis kokemus esim. laulaa kuorossa, katsella teatteriesitystä, lukea hyvää kirjaa,
tarkkailla luonnon ihmeellistä harmoniaa tai tehdä mielekästä työtä.
Sellaisessa toiminnassa kokee, että on vapautumassa estoistaan. - Terve järki
Meillä kaikilla on kyky aistia ja pohtia, mikä olisi kokonaisuuden
kannalta parasta. Se on tervettä järkeä, talonpoikaisjärkeä, joka
viittaa maanläheisyyteen, luonnon kunnioittamiseen ja luonnon
lakeihin sopeutumiseen.
Terve järki on tietysti merkki terveestä mielestä, tasapainoisesta
psyykkisestä toiminnasta. Yhteiskunnassamme vallitseva
kilpailumentaliteetti rapauttaa ihmisen tervettä järkeä eli toisista
ja luonnosta huolehtimista. Joskus niin sanottu rationaalinen tieto voi
nujertaa tervettä järkeä.
Usein taas politiikan tai talouselämän niin sanotut lainalaisuudet
eivät tunnu olevan lainkaan peräisin terveestä järjestä. Olivatko
keskiaikaiset noitavainot tai juutalaisvainot talonpoikaisjärkeä? Oliko
siirtomaiden asukkaiden orjuuttaminen tervettä järkeä? Onko nykyään
vallitseva tieteisusko luonnon kunnioittamista? - Rohkeus
Rohkeus on uskallusta toimia välittämättä pelosta, kivusta,
vaarasta tai epävarmuudesta. Rohkeus on urheutta puolustaa
näkemyksiään ja arvojaan. Kaikki uusi on tuntematonta ja siten
epävarmaa, rohkea ottaa aloitteen ja kokeilee mahdollisuuksiaan.
Vaikka hän epäonnistuisi, hän ei anna periksi vaan yrittää sitkeästi
uudelleen. Vastoinkäymiset eivät lannista häntä.
Rohkeus on sisukkuutta.
Viisaasti rohkea tiedostaa mahdollisen pelkonsa ja hyväksyy sen,
arvioi tilannetta ja toimii. Uhkarohkeus on sitä, että kieltää
tietoisuuden pelostaan ja vaarantaa elämänsä. On pelkuruutta
alistua valtarakenteiden uhriksi tai turruttaa tietoisuutensa
vallitsevasta epäoikeudenmukaisuudesta, jota näkee kadulla
köyhien ja syrjäytyneiden määränä.
Rohkeutta voi kehittää siten, että pysähtyy tuntemaan pelkoaan
ja pohtii sitä tunnetoiminnan tapanaan kokien vapautta ja vastuuta.
Ei vaadi itseltään, ettei saisi pelätä. Panee itsensä systemaattisesti
alttiiksi sellaiselle, jota tietää pelkäävänsä ja jonka todellisen vaaran
ymmärtää pieneksi.