Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. ## Väittävät tuntevansa ja noudattavan lakia
    Adventistien väitteet:
    - vain he noudattavat lakia koska muut ovat sapattilain rikkojia
    - kirkon nimeen otettu sapattilaki (7. päivän adventtikirkko)
    - sapatti on sinetti ##

    Väittääköhän kirjoittaja itse noudattavansa lakia - se olisi kiva tietää.
    Tarkoittaneeko hän sinetillä tätä Hengen sinettiä - että se on Pyhä Henki
    eikä Sapatti? Että Pyhä henki sisimmässä on eri asia kuin jokin sinetti otsassa? Siihen en osaa ottaa kantaa, mutta näin Raamattu sinetistä sanoo:

    2. Kor. 1:22
    joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen
    vakuudeksi meidän sydämiimme.

    Ef. 1:13
    Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
    pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun
    Pyhän Hengen sinetti,
    14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi.

    Ilm- 9:Ilm. 9:4
    ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään
    vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole
    Jumalan sinettiä otsassaan.

    MINÄ käsitän, että uudestisyntyessämme elävään uskoon saamme Hengen
    elikkä Hengen sinetin sisimpäämme ja että Ilmestyskirjan sinettiasiassa on kyse aivan muusta sinetistä. Onhan näet niin, että sydämessä olevan sinetin
    näkee täydellä varmuudella vain Herra, MUTTA Ilmestyskirjan sinetti painetaan
    sitä varten, että tuomion enkelit osaavat säästää niinkuin muinoin säästettiin israelilaiset Egyptissä, pääsiäisyönä, kun sivelty veri oli merkkinä asunnon ulkopuolella. SE MERKKI OLI ULKOPUOLELLA, KUTEN ON ILM.KIRJAN SINETTI.

    JOH.ILM. 7. --- JUMALAN SINETTI OTSASSA,

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm.+7:1&rnd=1336857913776

    Pyhän Hengen sinetti sisimmässä on merkki lunastamisesta, mutta Ilm.kirjan mainitsema sinetti on ulkopuolella jokin merkki, jotta enkelit tietävät säästää nuo 144000 kaiketi jotain tiettyä tehtävää varten, siellä lopunajan lopulla.

    Ilm. 7:2
    Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä KANTAEN ELÄVÄN JUMALAN
    SINETTIÄ . Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu
    valta hävittää maata ja merta:
    3 "Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin
    olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan."

    ANTTI
  2. ## Valtuuttiko siis Jumala "toisella kädellä" tappamaan,
    vaikka itse nimenomaan kielsi jyrkästi toisen hengen riistämisen?
    Jopa veljeen vihastuminen Jeesuksen mukaan oli murha. ##

    Mutta kyllä jo vanhassa testamentissa kehotettiin rakastamaan toisinajattevia, vihamiehiä ja muukalaisia, yms. Jeesus uudessa testamentissa tarkentaa . . .

    3. Moos. 19:34
    Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niinkuin maassa syntynyt
    teikäläinen. Rakasta häntä niinkuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina
    Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

    Matt. 5:39
    Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa;
    vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;

    Raamattu avautuu vain niille, jotka todella tahtovat tietää ja ymmärtää ja noudattaa Raamatun sanomaa. Rauhaan pyrkiminen on asetettu ensisijaiseksi tavoitteeksi ja rakkauden töiden kautta on tarkoitus näyttää Isä Jumala. Tärkeää on osoittaa,että totellaan enemmän Jumalaa kuin ketään ihmistä.

    1000-vuotisessarauhanajassa jopa jäljelle jääneet (pedonajan jälkeen) palestiinalaiset sulautetaan täysin israelilaisiin . . .

    Sak. 9:7
    Minä otan verisen lihan pois heidän suustaan, tempaan iljettävät,
    saastaiset ruoat heidän hampaistaan. Silloin jäljelle jääneet filistealaiset
    tulevat minun omikseni. Heidät otetaan Juudan sukukuntien joukkoon,
    Ekronin asukkaat liitetään minun kansaani niin kuin jebusilaiset ennen.


    Sakarjan tuossa jakeessa erikseen mainitsema Ekron on mielenkiintoinen tapaus. http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/Archaeology/Ekron.html
  3. ## Meidän tulee perustaa kaikki Raamattuun ##

    Mitä raaamtunkohtaa lähinnä ajattelet, kun kehotat kaikki perustamaan Raamattuun? Mitä pitä pitää totella? Kaikki raamatunlukijat eivät ehk ätiedä, miten otetaan huomioon KOKO Raamattu. Selitäpä sinä heille, minä sitten tarkistan.
    Miten soveleltaan vaikkapa tämä kaikki . . .

    1. Kor. 10:25
    Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään,
    kyselemättä mitään omantunnon tähden,

    1. Kor. 10:27
    Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen,
    niin syökää kaikkea, mitä
    eteenne pannaan, kyselemättä mitään omantunnon tähden.

    1. Kor. 8:13
    Sentähden, jos ruoka on viettelykseksi veljelleni,
    en minä ikinä enää syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni.

    Tämäkin on kaikki saman Raamatun ohjetta, vaan taidatkos selittää . . .

    Luuk. 14:26
    "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan
    ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän
    ei voi olla minun opetuslapseni.

    Luuk. 6:26
    Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää!
    Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.
    27 Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne,
    tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat,
    28 siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä,
    jotka teitä parjaavat.

    Lapsi ja samanaikaisesti ei-lapsi?

    Mark. 10:15
    Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan
    Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

    Ef.4:13
    kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
    14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

    Hmm . . .

    1.Tim.4:3
    ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
    4 Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;

    1.Kor.7:27 Jos olet sidottu vaimoon, älä pyydä eroa;
    jos et ole sidottu vaimoon, älä pyydä itsellesi vaimoa.

    Onko SE niin raskasta ja eikös salillakin koeta ruumiillista vaivaa ihan tarkoituksella . . .

    1.Kor.7:28 Mutta jos menetkin naimisiin, et syntiä tee;
    ja jos neitsyt menee naimisiin, ei hänkään tee syntiä;
    mutta ne, jotka niin tekevät, joutuvat kärsimään ruumiillista vaivaa,
    ja siitä minä tahtoisin teidät säästää.

    Pitääkö lapsen todellakin irrottautua perheestään liittyäkseen Kristukseen?

    MARK. 3:32
    Ja kansanjoukko istui hänen ympärillään, ja he sanoivat hänelle:
    "Katso, sinun äitisi ja veljesi tuolla ulkona kysyvät sinua".
    33
    Hän vastasi heille ja sanoi: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?"
    34
    Ja katsellen ympärilleen niihin, jotka istuivat hänen ympärillään,
    hän sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni!
    35 Sillä joka tekee Jumalan tahdon, se on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

    antti
  4. ******"Jos te tämän tiedätte, niin olette AUTUAAT, jos te sen teette."
    TOTTA, näin Jeesus kehoitti!***********

    (Joh.13:17 Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.)
    Niinpä. Mutta ei Jeesus käske vain käskemisen ilosta, joten katsotaanpa, mitä
    Hän tuossa sitten käskee, sillä ei tottelemisella sinänsä autuaaksi tulla, vaan autuasta on se, että on siunatusti saanut palvella LÄHIMMÄISTÄ ja kyseessä oelvassa tilanteessa Jeesus selvästikin korostaa sitä, että kaikella on hintansa.
    Joudumme nöyrtymään palveltavan ALAPUOLELLE ja vastaanottamaan vainoakin . . .

    JOH.13;12
    Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille: "Ymmärrättekö te, mitä teille tein?
    13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette:
    sehän minä olen.
    14 Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat.

    15 Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.
    16 Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.
    17 Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.

    SE KOSKEE KAIKKEA, MITÄ JEESUS TEKI
    - EI PELÄSTÄÄN JALKAHIEN POISTOA TAI TUOMIONTUSKAN HIEN TAIKKA
    HELVETINPELONSEKAISEN HIENHAJUN ELIMINOIMISTA.

    Joh. 14:12
    Totisesti, totisesti minä sanon teille:
    joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen,
    ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,

    Meidän tulee töissä ja nöyryydessä olla Kristuksen seuraajia kuten Paavali.

    1. Kor. 4:16 :
    Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.
    1. Kor. 11:1 :
    Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.
    Fil. 3:17 :
    Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat,
    niinkuin me olemme teille esikuvana.

    antti
  5. ## Miksi täällä antiadventistit syyttävät jatkuvasti adventisteja kaikesta . . . ##

    Tuota syytöstä en käsitä lainkaan, sillä onhan tuon kirjoittaja itsekin
    ilmoittautunut antiadvariksi (on luteril.) ja hänen suurin tukijansa täällä
    niinmuodoin on jyrkästi ilmaissut olevansa ei-adventisti (tiettävästi täysin
    kirkoton). Eivätkä he suinkaan syyttele adventisteja kuten en minäkään,
    vaikka olen luterilainen.

    Mitä tulee syytöksiin tahi puolustelemisiin, niin antikristitythän (ateistit) täällä
    syyttelevät kaikkia uskovaisia ja monet uskovaiset syyttelevät noita ateisteja.
    Kuitenkin pitäisi asiallisesti keskustella, tuntien MYÖTÄTUNTOA
    toisinajattelevaa kohtaan.

    JALKOJENPESU

    ## luulisi nyt viimeistään olevan JOKAISELLE selvää, että: "Miksi adventistit pesevät toistensa jalat"?Vastaus on SELVÄ ja YKSINKERTAINEN: Koska JEESUS KEHOITTI NIIN TEKEMÄÄN. ##

    Ei se noin mene. Vaan on niin, että kaikki tietävät tämän: jalat pestään hygienian vuoksi ja kesäisin tulee pestä useammin. Ei siihen Jeesuksen
    käskyjä tarvita. Ja adventistit eivät suinkaan pese toistensa jalkoja, vaan
    pastori pesee ehtoollistilaisuuden yhteydessä alaistensa eli seurakuntaväen
    jalkoja, koska Jeesuskin pesi väkensä jalat ehtoollisen yhteydessä.
    Mutta ei siisteyden vuoksi, vaan siinä on kyse tietystä symboliikasta . . .

    Jeesushan sanoi Pietarille, että joka on kylpenyt, ei tarvitse kuin vain jalkain pesun. On suurinpiirtein näin, että se on uskoontulo, kun tajuaa, että Jeesus
    otti synnit pois - (kylpy). Matkassa kuitenkin rähjääntyy, joten jalat täytyy aika ajoin pestä. Se on synneistä puhdistautumista ja keskinäisenyhteyden
    putsaamista ja onhan se muutakin. Todellinen pesijä on Kristus.
    Turhaan antaisimme Jeesuksen pestä jalkamme (tai pastorin), jos vain toteltavan käskyn siinä näkisimme. Oleellista on käsittää jalkainpesun
    hengellinen puhdistava tarkoitus. Vain silloin uudistumista todella tapahtuu.

    antti
  6. ### Niinhän se varmaan onkin - tuli hkematta mieleen että jos ihminen on uskossa siksi että pelkää ikuista piinaa, se ei ole merkki siitä että hänellä olisi kovinkaan suuri auttamisen halu.. ## (arvatkaa kuka)

    MINUA kuitenkin motivoi rakkauden tekoihin erityisesti se, että täydellisen
    laiminlyönnin seuraukset voisivat olla kauhistuttavat, vaivaa kenties enemmän
    kuin toisten auttamisesta. Jos en täällä tahdo vaivaa nähdä, niin sitäkin enemmän näen siellä . . .
    Kirjoitin raamattu.uskonkirjat.net hakusanaksi "ELLEN" ja tässä tulos :

    1. Kor. 9:16
    Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista;
    minun täytyy se tehdä. Voi minua, ELLEN evankeliumia julista!

    2. Kor. 5:14
    Sillä Kristuksen rakkaus VAATII meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen:
    yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;

    Matt. 25:45
    Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille:
    kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä,
    sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
    46
    Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen,
    mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

    HERRAN KÄSKY N:O 1: RUOKI, KAITSE,

    Joh. 21:15
    Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: "Simon,
    Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?"
    Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas".
    Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani".
    16
    Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika,
    rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät,
    että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani".
    17
    Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika,
    olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän
    kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi
    hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani.

    Mielestäni on parempi tulla murheelliseksi nyt, eikä kauhistuneeksi lopussa.

    Dan. 12:2
    Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään,
    toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

    antti
  7. "Mitä synti oikeastaan on"? --- 3 teesiä asiasta I, II, III ---

    ILMEISESTI jokainen meistä tiedostaa, mitä synti on, koskapa Jeesus sanoo, meille, että vain se, joka meistä on synnitön, heittäköön sen ensimmäisen rankaisevan kiven. Hän tiesi, että tosipaikan tullen kukaan ei uskaltaisi.

    Kuolema on synnin palkka. Israelissa muinoin kivulias kivitys ja nykyisin vielä joissain arabimaissa edelleenkin, jopa tehostettuna niin, että hiekasta pistää
    esiin vain pää ja sitä sitten moukaroidaan auringonpaahteessa pikku kivillä.
    Jätetään nääntymään. Kuinka karvas sitten onkaan iankaikksuudessa synnin palkka, kun jo täälläkin tahdotaan aivan kohtuuttomalla kivulla tuhota!
    "Ei tuollainen saa elää", huudetaan usein elikkä siis pahantekijällä ei ole oikeutta elää.

    "Mitä synti OIKEASTAAN on"? - Mitä se on Jeesuksen käsityksen mukaan . . .

    I
    Joh. 9:41
    Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä;
    mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy".

    Synti on siinä, ettet tunnusta tarvitsesi Jeesusta puhdistamaan sinut.

    II
    Joh. 6:27
    Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan
    iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen
    on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut."
    51
    Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
    53
    Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

    Alkuihmiset söivät kiellettyä hedelmää ja tulivat synnn myrkyttämiksi. Vastalääkkeeksi tarjotaan nyt Jeesuksen verta ja lihaa. Joka ei katso
    tarvitsevansa uhrata Jeesus puolestaan, se jää synteihinsä elikkä
    synti edelleen on se, että torjuu Jeesuksen puhdistajanaan.
    Iankaikkinen Isähän Hänet uhrasi, mutta me olemme syylliset, me syntiset.

    III
    Niin. Ellemme usko Jeesusta siksi henkilöksi, jonka lihaa ja verta meidän pitää (uskon kautta tietysti) nauttia - uhrilihana ja uhriverenä - jäämme Jumalalle kelpaamattomiksi elikkä tässä jo kolmannen kerran esiin tulee se tosiasia,
    että SYNTI on se, ettemme usko Jeesusta henkilökohtaiseksi uhriksemme ja
    tietenkin pohjalla on se, ettemme myönnä edes tarvitsevamme sovittajaa.

    Joh. 8:24
    Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne;
    sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
    Joh. 3:18 :
    Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu,
    koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

    ON JO KUOLLUT ja nukkuu lopulta kuolon uneen - ja sitten tulee tuomio.

    Hepr. 9:27
    Ja samoinkuin ihmisille on määrätty,
    että heidän kerran on kuoleminen,
    mutta senjälkeen tulee tuomio,

    HÄNET TEHTIIN SYNNIKSI - ETTÄ MEILLÄ ELÄMÄ OLISI, IÄTI
    -- koska Hänet tehtiin synniksi, synti on se, ettei uskota kyseistä evankeliumia

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes.+53:1&rnd=1336506392640

    2. Kor. 5:21
    Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi,
    että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

    antti
  8. ## Tutkimus: Myötätunto ei ohjaa uskovaa ##

    HYVÄ AIHE! Ei ohjaa, ei - vaikka myötätunnon pitäisi ohjata niinkuin ohjasi Jeesuksen toimintaa . . .

    Matt. 9:36
    Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli,
    kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat,
    joilla ei ole paimenta.

    Matt. 14:14
    Ja astuessaan maihin Jeesus näki paljon kansaa,
    ja hänen kävi heitä sääliksi, ja hän paransi heidän sairaansa.

    Matt. 15:32
    Ja Jeesus kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi: "Minun käy sääliksi kansaa, sillä he ovat jo kolme päivää olleet minun tykönäni, eikä heillä ole mitään syötävää; enkä minä tahdo laskea heitä syömättä menemään . . .

    Matt. 20:34
    Niin Jeesuksen tuli heitä sääli, ja hän kosketti heidän silmiänsä,
    ja kohta he saivat näkönsä ja seurasivat häntä.

    JEESUS TAHTOO PUHDISTAA, EI LAIN INNOITTAMANA, VAAN MYÖTÄTUNNOSTA :

    Mark. 1:41
    Niin Jeesuksen kävi häntä sääliksi, ja ojentaen kätensä
    hän kosketti häntä ja sanoi hänelle: "Minä tahdon; puhdistu".

    JEESUS TAHTOO OPETTAA - EI PÄTEMISENTARPEESTA, VAAN KOSKA SÄÄLII

    Mark. 6:34
    Ja astuessaan maihin hän näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi,
    koska he olivat niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta, ja hän rupesi
    opettamaan heille moninaisia.

    Lopuksi, päivän tunnussana ( raamattu.uskonkirjat.net )

    Psalmi 33:18
    Katso, Herran silmä valvoo niitä, jotka häntä pelkäävät ja
    panevat toivonsa hänen laupeuteensa,
    19 pelastaaksensa heidän sielunsa kuolemasta,
    elättääksensä heitä nälän aikana.

    antti
  9. RAKAS LUKIJA, TAHOT SIE OLLA TÄYELLINE ?

    Matt. 19:21
    Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on,
    ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".

    Tuo Jumalan Käsky oli eräälle juutalaiselle nuorelle rikkaalle, jota Jeesus rakasti.
    Mutta nuorimies ei tahtonut olla täydellinen teoissa, vaikka oli tiedoissaan sitä.
    Synkkänä poistui Jeesuksen seurasta, kun vaadittiin luopumaan turvallisesta omaisuudesta (lue: kainalosauvoista).

    TÄSSÄ tulee Jumalan Käsky kaikille uskovaisina itseään pitäville, huima laki§ :

    Matt. 5:48
    Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

    Muistatko, msitä oli kyse? Aivan niin, Jumala on täydellinen armahtaja vihamiehiään kohtaan ja antoi puolestamme sovitusuhriksemme Jeesuksensa.
    SIKSI meidän tulee täydellisesti antaa anteeksi kaikesta sydämestämme ja mielestämme ja sielustamme. Mutta ellemme tahdo olla täydelliset niin . . .

    Matt. 5:44
    Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
    45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

    Matt. 18:35
    Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille,
    ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."

    Vanha Testamenttihan ei kehota lainkaan tykkäämään vihamiehistä, eikä puhu mitään taivaallisesta Isästä.

    Mutta ainakin täydellisen ilon tahdomme omistaa, eikös vain?
    Totelkaamme siis TÄTÄ käskyä:

    Joh. 16:24
    Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni;
    anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.

    antti
  10. ## Iankaikkinen elämä on saavutettavissa ainoataan
    uskomalla Jeesukseen Kristukseen, sillä
    synnin palkka on KUOLEMA ##

    Näin varmasti on, mutta on syytä tarkemmin selostaa asiaa. Nimittäin uskominen Jeesukseen ei tietenkään poista syntiä lihastamme, eikä synnin palkka ja kuolemakaan automaattisesti väisty mesitä. Salaisuuden voimahan ei ole meidän uskomme, vaan siinä, että Jeesus on uskonut itsensä meille ja NÄNESSÄ, so. hänessä riippuen, meillä on elämä, HÄNEN elämänsä ja vanhurskautensa.

    EIKÄ Jeesuksen elämä meissä toteudu siksi, että palvomme Häntä tai siksi, että noudatamme käskyjä, VAAN . . .

    Joh. 21:17
    Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?"
    Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle:
    "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle:
    "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas".
    Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani.

    Niin, Jeesus elää meissä ja me elämme vain, jos rakastamme Häntä ja niin rakkaus sitten vaatii meitä RUOKKIMAAN HÄNEN LAMPAITAAN.

    Sitä on iankaikkinen elämä Kristuksen ansioihin turvaten, että rakastamme Kristusta lähimmäisen kautta, varsinkin vihamiesten, sillä . . .

    MATT. 5:44
    Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
    45
    että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
    46
    Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?

    Itse asiassa Jeesus opettaa, että olemme jo eläessämme kuolleita, ellemme noin tee - ellemme anna anteeksi ja rakasta.

    Matt. 18:34
    Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
    35
    Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."

    Ei tämä uskovaisuus alunalkaenkaan mitään herkkua tai leikkiä ole, sillä meidän täytyy TUNNUSTAA uskollamme olevamme syylliset siihen, että Jeesuksen veri vuos.
    Joimme hänen verensä ja kuin ihmissyöjät söimme hänet suihimme, niinkuin tekevät barbaarit vihollisilleen.

    Joh. 6:53
    Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

    antti
  11. Olkoon tuo radiojumalanpalvelus siunattu ja siunaava! Ja tässäkin kiintoisaa informaaatiota - Annankadun Adventtiseurakunnan patorilta tulleesta meilistä:

    Kutsu isä Zakarian tilaisuuksiin 24.5. ja 26.5.

    Islamin huippuasiantuntija ja arabimaiden tunnetuin kristitty julistaja isä Zakaria Botros saapuu Suomeen toukokuun lopussa ainutlaatuiselle vierailulle. Lisätietoa hänestä ja vierailusta on alla ja ohessa.

    Zakaria Botros puhuu seurakuntien ja kristillisten järjestöjen johtajille ja työntekijöille sekä aiheesta kiinnostuneille kristityille kolmessa tilaisuudessa. Lämpimästi tervetuloa!

    Seminaari to 24.5. klo 9–13, Hotel Arthurin juhlasali, Vuorikatu 19, 00100 Helsinki

    Seminaari la 26.5. klo 14–16:30, Siion-seurakunta, Nordenskiöldinkatu 3, 00250 Helsinki

    Medialähetysjuhla la 26.5. klo 18–20, Siion-seurakunta, Nordenskiöldinkatu 3, 00250 Helsinki

    Seminaareihin on ilmoittautuminen mielellään 21.5. mennessä Minna Heneinille, [email protected], 0207 120 240. Kerro nimesi, seurakuntasi/järjestösi ja mihin seminaareihin osallistut (24.5./26.5.). Ilmoittaudu ajoissa, koska tilaa on rajallisesti.

    Turvallisuuden vuoksi jokaisen osallistujan henkilöllisyys tarkistetaan ennen tilaisuuksia. Ota siis henkilöllisyystodistus mukaan ja tule paikalle hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua jonojen välttämiseksi. Englanniksi puhuva isä Zakaria tulkataan suomeksi.

    www.irr-tv.fi

    Sakari Vehkavuori
    pastori, Annankadun adventtiseurakunta, Annankatu 7, 00120 HELSINKI
    Puh. 0440 335 494

    Isä Zakaria on haastanut korkea-arvoiset islamin opettajat vastaamaan kysymyksiin, jotka perustuvat islamin omiin pyhiin ja historiallisiin kirjoituksiin, mutta he eivät ole kyenneet vastaamaan.
    Botros on rohkeutensa vuoksi joutunut Al-Qaidan tappolistalle, vaikka hän pyrkii provosoimista välttävään ja faktoissa pitäytyvään keskusteluun.

    Arabimaiden tunnetuin kristitty julistaja Zakaria Botros rohkaisee muslimeja itsenäisten valintojen vapauteen ja totuuden etsintään arabiankielisen satelliittikanavansa kautta. Hän kertoo suorin lainauksin ja omia tulkintoja välttäen, mitä islamin historiallisissa kirjoissa kirjoitetaan, ja ilmoittaa lähteet tarkasti. Isä Zakariaa motivoi rakkaus muslimeihin, ja hän ohjaa heitä Jeesuksen tuntemiseen. Hänen ohjelmillaan on ollut jopa 50 miljoonaa katsojaa päivässä, ja hänen internetsivuillaan käy noin miljoona ihmistä kuussa. Lukemattomat muslimit ovat löytäneet elävän, armahtavan Jumalan Botroksen työn kautta.

    Isä Zakarialla on paljon ensikäden tietoa suuresta joukosta muslimeja, myös imaameista, sheikeistä ja muista vaikutusvaltaisista muslimeista, jotka ovat kristittyjä salaa. He säilyttävät muslimin identiteetin ja kulttuurin mutta omaksuvat lähimmäisenrakkauteen ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivän moraalin kristinuskosta. He toimivat korruptoituneiden yhteiskuntien hiljaisena mutta kasvavana muutosvoimana.

    Suomessa isä Zakaria tuo hyvin syvällistä ymmärrystä islamin merkitykseen ajankohtaisissa asioissa:

    - menestyksen avaimia evankeliumin välittämiseen muslimeille
    - ihmisoikeuksien ja yksilönvapauden näkymät muslimimaissa
    - lännen islamofobia ja vihapuheleima vs. muslimimaailman kristofobia ja kristittyjen vainot
    - arabikevään taustat ja seuraukset, demokratia muslimimaissa sekä maahanmuutto Eurooppaan
    - faktapohjainen vuoropuhelu muslimijohtajien kanssa

    Suomen-vierailun tavoitteena on erityisesti se, että muslimimaiden epäkohtiin, kuten kristittyjen vainoihin, yksilönvapauden puutteeseen, naisten asemaan ja muihin ihmisoikeusloukkauksiin uskallettaisiin Suomessa puuttua aktiivisemmin ilman islamofoobikoksi leimautumisen pelkoa.