Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. Onko kolme_enkeliä jäänyt fossiilikauteen?
    ei suinkaan hän ole edes sinne asti tullut!
    Kun tyrkyttää kaikkein vanhinta lepopäivää.
    Vaikea sanoa, onko kyse kieroudesta vaiko typeryydestä - kun ei ota huomioon sitä, että
    silläkin on merkityksensä, mutä Raamattu mistäkin asiasta VIIMEKSI sanoo!!!

    Muutama tuhat vuotta sitten tuli ajankohtainen SYY
    lepopäivän viettämiselle. SE SYY ON YHÄ AJANKOHTAISEMPI TÄNÄÄN.

    Kiitollisuus Israelin vapautumisesta Egyptin orjuudesta! Sekä omallalkin kohdalla pääseminen synnin yöstä vapauteen, synnin lain egyptistä ulos - armon ja totuuden alle Kristuksessa.

    JOS israelilaiset eivät olisi päässeet ulos Egyptistä ja sisään Israelin maahan - meillä ei olisi Jeesusta. ei olisi tätä pelastavaa evankeliumua!

    Joten muistakaamme lepopäivänä niibn Israelin vapautta kuin omaammekin!


    5.Moos.5:15
    Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.

    LAKI ANNETTIIN JA LEPOPÄIVÄ MYÖS

    5.Moos.5:1-22 :

    1 Ja Mooses kutsui kokoon kaiken Israelin ja sanoi heille: "Kuule, Israel, nämä käskyt ja oikeudet, jotka minä tänä päivänä julistan teidän korvienne kuullen. Oppikaa ne ja noudattakaa niitä tarkoin.
    2 Herra, meidän Jumalamme, teki liiton meidän kanssamme Hoorebilla.
    3 Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme.

    4 Kasvoista kasvoihin Herra puhui teidän kanssanne vuorelta, tulen keskeltä.
    5 Minä seisoin silloin Herran ja teidän välillänne ja ilmoitin teille Herran sanan, sillä te pelkäsitte tulta ettekä nousseet vuorelle. Hän sanoi: (käskyt)


    6 'Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
    7 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
    8 Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
    9 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
    10 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

    11 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

    12 Ota vaari lepopäivästä, niin että sen pyhität, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.
    13 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
    14 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin.
    15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.

    16 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että kauan eläisit ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

    17 Älä tapa.

    18 Älä tee huorin.

    19 Älä varasta.

    20 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    21 Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa.

    Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.'
    . . . . .
    22 Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt. Ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun ja antoi ne minulle.
  2. N Ä I N K U U L U U H E R A N S A N A

    Luuk. 21:28
    Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." [Room. 8:23]

    Matt 24:20
    Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. [2. Tim. 4:21 | 2. Moos. 16:29]

    Sakarja 12:1-8 :

    Jerusalemin pelastus

    1 Ennussana. Tämä on Herran sana Israelille. Näin sanoo Herra, joka on levittänyt taivaat, laskenut maan perustukset ja luonut hengen ihmisen sisimpään: [Ps. 104:2,3; Jes. 42:5]
    2 "Minä teen Jerusalemista juovuttavan maljan kaikille ympärillä asuville kansoille. Myös Juuda joutuu ahdinkoon, kun Jerusalemia piiritetään. [Ps. 60:5+].

    3 Sinä päivänä minä teen Jerusalemista raskaan kiven kaikkien kansojen tielle. Ne kokoontuvat Jerusalemia vastaan, mutta kaikki, jotka käyvät siihen kiveen käsiksi, satuttavat itsensä. [Jes. 8:14,15; Dan. 2:34; Matt. 21:44].

    4 Tuona päivänä -- näin kuuluu Herran sana -- minä annan hevosten vauhkoontua ja ratsastajien joutua sekasortoon. "Minä kiinnitän katseeni Juudan heimoon ja varjelen sitä, mutta teen sokeiksi viholliskansojen ratsut.

    5 Juudan sukujen päämiehet sanovat silloin: 'Jerusalemin asukkaat ovat meidän tukenamme. Herra Sebaot, heidän Jumalansa, auttaa heitä.'
    6 Sinä päivänä minä teen Juudan heimojen päämiehet liekeiksi keskelle kuivaa metsää, ikään kuin tulisoihduksi lyhteiden sekaan, ja tuli tuhoaa kansat oikealta ja vasemmalta. Mutta Jerusalemin asukkaat pysyvät yhä paikoillaan kaupungissaan. [Ob. 18].

    7 (12:7-8) "Sinä päivänä Herra on kilpenä Jerusalemin asukkaiden ympärillä, ja silloin heikoinkin heistä on kuin Daavid, ja Daavidin suku heidän johdossaan on kuin Jumala, kuin Herran enkeli.
    8 (12:7-8) Mutta Herra pelastaa ensiksi Juudan asuinsijat, etteivät Daavidin suku ja Jerusalemin asukkaat saisi suurempaa kunniaa kuin Juuda.

    SAKARJA 14:11-13 - SINÄ PÄIVÄNÄ

    11 Mikään ei enää uhkaa Jerusalemia. Siellä saadaan elää turvassa. [Mal. 3:24]
    12 Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.
    13 Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostavat käden toistaan vastaan.

    SINÄ SAMANA PÄIVÄNÄ ALKAA JOTAIN UUTTA!
    Mutta jo nyt: nostakaa päänne ja rohkaiskaa toisianne sekä israelilaisia vanhallä jäähyväissanonnalla: "Ensi vuonna Jerusalemissa!"!
    Sillä tätä varten Herra on ylläpitänyt tuota sanontaa tuhansien vuosien ajan!!

    Sak 14:16
    Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]
  3. Luitko edes - Raamattua, Ilmestyskirjaa?

    Viestisihän oli kuin suoraan vainajahengiltä - Ellenin mielikuvituskirjasta!

    Eikö sinulla ole lupa edes ajatella itse!!

    Etkö, muuten, tiedä, että paavi ja amerikkalainen adventtikirkon johto tulevat vallan mainiosti toimeen keskenään. Lisäksi adventtijohtajat siellä pääkallonpaikalla eli USA:ssa tulevat ihan hyvin toimeen Brooklynin valtiaiden kanssa - jehovalaisuuden johtajien. Ei sympatian osoittaminen Utahin reviirin suuntaankaan vaikeaa ole. Sillä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on ihan samaa maata.

    Antisemitismi, karismaattisuuden tuomitseminen ja Henkilahjojen. Tämä riittää osoittamaan senkin, että väärä profeetta ...

    Mutta, mutta: eiköhön pääasia ole se, että Israelin siivellä pääsemme iankaikkisen elämän osallisuuteen.

    Joh. 4:23
    Tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo.
    Joh. 4:24
    Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." [2. Kor. 3:17].

    NIIN - PELASTAJA NOUSEE JUUTALAISTEN KESKUUDESTA
    - joten juutalaiset ensin, sitten myös kreikkalaiset ...

    22 Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. [2. Kun. 17:29 | Room. 11:18]
    23 Tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo.
    24 Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." [2. Kor. 3:17]
  4. Näin se todella on - ei Jla EGW:tä syytä, mutta jos syyttääkin ... niin tottelemisesta syyttää. Noin puolileikillisesti sanoakseni.

    Sillä minkäs hän sille voi, että - että Herra sanoo:
    "Minä paadutan, kenet paadutan".

    VAAN ne, jotka eksytykseen mukaan menevät, niitä Jla syyttää viimeisenä päivänä. Jumala on eksytyksellä koetellut heidän vilpitöntä mieltään, mutta sellaista ei ole heistä löytynyt.

    Ei siinä sapattisinetit auta, kun Herraa pettää.
    Kaikki muuhan voidaan - jo etukäteen - antaa anteeksi, mutta Jumalalle valehtelemista ei.
    Siitä on tuomioita silloin tällöin tullut jo ihmisen eläessä.

    Ap. t. 5:3
    Silloin Pietari sanoi: "Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä ja jättää maatilan hinnasta osan itsellesi? [2. Kun. 5:26; Luuk. 22:3; Joh. 13:2]
    Ap. t. 5:5
    Nämä sanat kuullessaan Ananias lyyhistyi kuolleena maahan, ja kaikki, jotka olivat tätä kuulemassa, joutuivat kauhun valtaan.

    Israelilaiset eivät, aivan viimeisinä päivinä, ole
    yhtä rohkeita kuin EGW. Vaan pelkäävät esiintyä profeettana tai profeetallisesti.
    Ehkä siinä on kyse messiaanisista, mutta joka tapauksessa.

    Sak 13:1-6

    Väärien profeettojen tuho

    1 "Sinä päivänä Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta. [Jes. 55:1; Hes. 36:25]
    2 "Silloin -- näin sanoo Herra Sebaot -- minä hävitän epäjumalat maasta, niin ettei niiden nimiäkään enää tunneta. Minä poistan maasta myös saastaisen hengen ja väärät profeetat. [Hoos. 2:19]

    3 Jos joku vielä profetoi, hänen isänsä ja äitinsä -- hänen omat vanhempansa -- sanovat hänelle: 'Sinun täytyy kuolla, sillä sinä olet puhunut valhetta Herran nimissä.' Ja hänen isänsä ja äitinsä - - hänen omat vanhempansa -- pistävät hänet kuoliaaksi, koska hän rupesi profeetaksi. [5. Moos. 18:20; Jer. 14:15]
    4 Siihen aikaan profeetat varovat kertomasta näkyjään, eikä kukaan enää pukeudu karkeaan viittaan tekeytyäkseen profeetaksi. [2. Kun. 1:8]

    5 He sanovat: 'En ole profeetta, minä viljelen maata. Nuoruudestani lähtien olen tehnyt peltotöitä.' [Aam. 7:14]
    6 Jos heiltä kysytään, mistä he ovat nyt saaneet haavat rintaansa, he vastaavat: 'Minua lyötiin ystävieni luona.'" [1. Kun. 18:28].

    TIETYSTI VÄÄRÄ TEKEYTYY OIKEAKSI
    MUTTA OIKEA EI KIELLÄ ARVOSTELUA, VAAN SANOO RAAMATUN SANOJEN MUKAISESTI: "JOS NÄKYNI TOTEUTUU SE ON HERRASTA"

    Matt. 24:24
    Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]

    Mark. 13:22
    Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä johtaakseen, jos mahdollista, valitut harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]
  5. KERRAN TULEE AIKA - HERRA SEN TIETÄÄ

    7 Kerran tulee aika -- milloin, sen Herra tietää -- jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. [Ilm. 21:25]

    8 Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. [Hes. 47:1; Joel 4:18; Ilm. 22:1]

    9 Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. [Mal. 1:11]

    10 Koko maa Jerusalemin ympärillä Gebasta etelään, Rimmoniin saakka, on muuttuva tasangoksi. Mutta Jerusalem kohoaa korkealla, ja siellä asutaan niin kuin ennen. Kaupunki tulee ulottumaan Benjamininportilta entiselle Kulmaportille asti ja Hananelintornilta kuninkaan viininpuristamolle saakka. [Ps. 48:3; Jes. 2:2; Miika 4:1 | Jer. 31:38]

    11 Mikään ei enää uhkaa Jerusalemia. Siellä saadaan elää turvassa. [Mal. 3:24]

    12 Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.
    13 Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostavat käden toistaan vastaan.

    14 Silloin Juuda taistelee Jerusalemin rinnalla, ja ympärillä asuvien kansojen rikkaudet kootaan saaliina yhteen: kultaa, hopeaa ja vaatteita suuret määrät.
    15 Sama vitsaus on kohtaava hevosia, muuleja, kameleita ja aaseja, kaikkia eläimiä, jotka ovat noissa leireissä.

    16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]

    17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. [Jes. 5:6].
  6. Niin - lakatkaamme riitelemästä ja antakaamme kunnia Jumalalle. Sillä Häneltä olemme saaneet tulevaisuuden ja toivon!

    Tervehtikäämme siis toisiamme näillä sanoilla:

    Sak 9:9-12

    Rauhanruhtinas saapuu Jerusalemiin

    9 Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. [Jes. 12:6, 62:11; Sef. 3:14 | Tuom. 5:10; Matt. 21:5]

    10 Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti. [Jes. 2:4, 9:4; Miika 4:3, 5:9 | Ps. 72:8]
    Herra taistelee kansansa puolesta

    11 -- Kuule, Jerusalem! Verellä vahvistetun liiton tähden minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi syvästä ja pimeästä kuopasta. [2. Moos. 24:8]

    12 Palatkaa, vangitut, takaisin turvapaikkaanne, te ette ole turhaan eläneet toivossa! Vielä tänäänkin lupaan: kaksinkertaisen hyvityksen minä annan sinulle, Siion. [Jes. 61:7].

    Se on lähellä, sillä Israelin vapautus on meille kaikille uskovaisillekin vapautus!

    KANSOJEN VAPAUTUS ANTIKRISTUKSEN VALLASTA

    7 Kerran tulee aika -- milloin, sen Herra tietää -- jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. [Ilm. 21:25]
    8 Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. [Hes. 47:1; Joel 4:18; Ilm. 22:1]
    9 Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. [Mal. 1:11]

    10 Koko maa Jerusalemin ympärillä Gebasta etelään, Rimmoniin saakka, on muuttuva tasangoksi. Mutta Jerusalem kohoaa korkealla, ja siellä asutaan niin kuin ennen. Kaupunki tulee ulottumaan Benjamininportilta entiselle Kulmaportille asti ja Hananelintornilta kuninkaan viininpuristamolle saakka. [Ps. 48:3; Jes. 2:2; Miika 4:1 | Jer. 31:38]
    11 Mikään ei enää uhkaa Jerusalemia. Siellä saadaan elää turvassa. [Mal. 3:24]

    12 Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.

    13 Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostavat käden toistaan vastaan.
    14 Silloin Juuda taistelee Jerusalemin rinnalla, ja ympärillä asuvien kansojen rikkaudet kootaan saaliina yhteen: kultaa, hopeaa ja vaatteita suuret määrät.
    15 Sama vitsaus on kohtaava hevosia, muuleja, kameleita ja aaseja, kaikkia eläimiä, jotka ovat noissa leireissä.

    16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]

    17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. [Jes. 5:6].
  7. ENKELIT VIESTITTÄVÄT JA POISTATTAVAT TERVEYSOPPEJAAN

    Tivaat kolmelta_enkeliltä, poistiko hän terveysviestinsä. Sen jossa hän väittää saaneensa EGW:n kautta suoraan Jumalalta terveysohjeita.

    Sinä intät, että ihmisiltä ne ovat peräisin. Ja varmasti ovatkin, sillä olihan EGW vain VAJAVAINEN IHMINEN, kuten Raamattu todistaa kaikkien profeettojen ja erityisesti profeetta Elian olleen:

    Jaak. 5:17
    "Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen."

    Et itsekään väitä terveysohjeita saaneesi Jumalalta tai Raamatusta. Joten tyhjästä koetat nyhjäistä enkeleitä vastaan.
    Ken tahtoo suoraan Jumalalta terveysoppia, hän menee Raamattuun ja löytää sieltä. Se kaikkein terveellisin ravinto-oppi kuitenkin tulee ylen kalliiksi Suomessa noudattaa:

    3.Moos.11:21-23
    21 Siivekkäistä nelijalkaisista pikkueläimistä saatte kuitenkin syödä sellaisia maassa hyppiviä lajeja, joiden reidet nousevat muuta ruumista korkeammalle.
    22 Näistä saatte syödä kaikkia heinäsirkka-, hepokatti-, kenttäsirkka- ja kulkusirkkalajeja. [Mark. 1:6]
    23 Kaikki muut siivekkäät nelijalkaiset pikkueläimet olkoot teille iljetys.

    Tyhmyyttään voisi tietysti väittää, että sehän oli sitä vanhaa aikaa, (V.T). Mutta se on myös nykypäivää. Sillä tiedämmehän jo Sanastakin, että Johannes Kastaja tuli tuon vajavaisen "Elian hengessä" Hän sai Herralta: monivitaminoitua hunajaa sekä heinäsirkan kevyttä lihaa.

    Mark 1:6 Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. [Matt. 3:4+]

    Jos terveysprofeetta EGW olisi olisi ollut Jumalan ja ihmisen asialla, olisi hän intoillut mitä ilmeisimmin intoillut hunaja-heinäsirkka-aterioiden puolesta.

    Minulla ei ole omia viestejä; en edes osaa mitään omasta päästä keksiä. Kaikki on saatua.

    KOME_ENKELIÄ KESKITTYY SAPATTISINETTIINSÄ

    Penäät väittelyn jatkamista, vaikka enkelit ovat uudessa ketjussa osoittaneet, että se on loppu. Ja keskittyvät olennaiseen: enkeliuskon pääkohtaan.
    Otan siitä merkittävimmät väittämät tuohon alle, sillä adventtipappi, kolme_enkeliä, etenee pääoppinsa korostamisessa niin lujaa, että kohta jo ilmoitti aivan oman sarjan nimensä ympärille aloittaa.

    Se näyttää olevan puhds terveysintoilusta ja keskittyvän ELLENSAPATTIIN.

    --------kolme_enkeliä opettaa------------

       Ellen White on työ on yksin Jumalasta. Saatanan tarkoituksena on hävittää sapatti, joka aina muistuttaa Luojasta ja paljastaa ne jotka ovat Jeesuksen omia.
    . . .
    Jeesukseen uskovat adventistit ovat maailmallisille uskoville ainainen nuhde siitä että he ovat hylänneet Jumalan sapatin ja seuraavat nyt suurta luopiota. Luullen palvelevansa Jumalaa, heidän rukouksensakin menevät saatanalle.
    . . .
    Saatana toimii joissakin seurakunnissa jopa parantajana tehden suuria ihmeitä. Kuolemattomaan sieluun uskominen johtaa myös ihmiset totuudesta pois saatanan puolelle. Näin saatana pettää niitä jotka eivät ota rakkautta totuuteen eivätkä näin pyhitä Jumalan sapattia.

    ---Se oli kolmen_enkelin pääoppi, se------


    SAAKO KOMMENTOIDA ? SAAKO PERUSTELLA RAAMATULLA?

    Ihmisen etehtymättömyyttä korostavat johtajat ovat lukuisia kertoja johtaneet ihmismassoja lopulta henkisiin ja fyysisiin julmuuksiin.

    JOS SAPATTISINETTIHÖPÖTYS OLISI TOTTA, NIIN JUUTALAISET YHDESSÄ ADVENTISTIEN KANSSA MUODOSTAISIVAT SEN 144OOO ESIKOISJOUKON.
    Mutta nytpä Sana rajaa nuo Jaakobin (Israelin) poikien 12 sukuun.

    Sillä onhan neljän enkelin (Ilm 7:1)!!!! ja "kaikkien enkeleiden" (Ilm 1:11) todistus suurempi kuin kolmen !!! Jos epäilet minua, tarkista Ilm 7:1-11.

    Antikristillinen kausi on lyhyt. Suuri ahdistus Israelissa, Jumalan ihmisille lähes tappio mutta voitto sittenkin; sitten uusi maailmanjärjestys.

    Herran päivä
    Sak 14:1 Jerusalem, Herran päivä on jo lähellä! Sinä päivänä sinut ryöstetään tyhjäksi, ja saalis jaetaan muuriesi sisällä.

    Matt 24:20 Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. [2. Tim. 4:21 | 2. Moos. 16:29].

    Sak 14:12 Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.

    Sak 14:16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23].

    Ken terveysoppia korostaa, alkakoon opettaa siitä, muten mätäneminen estetään. Mutta siihen on vain HENGELLINEN LÄÄKE: Rakasta Israelin Jumalaa ja rakasta kansaihmistäsi, niin puhtaasti kuin itseäsi rakastat!
  8. FARISEUS vaiko MEIDÄN VELJIEMME SYYTTÄJÄ

    Kiitos siitä, että sain tunnustusta kuulumisestani fariseusten lahkoon!
    Tosin kuulun myös Jeesus nasarealaisen lahkoon, mutta me olemmekin fuusioineet nämä lahkot jo 2. pääkonferenssissa, Jerusalemissa.

    Pääkonferenssissa, Sauluksen vanavedessä J.Nasaretilaisen lahkoon
    tulleet vilpittömät fariseukset VAATIVAT aivan vilpittömästi ja asiallisesti,
    että Mooseksen lakia ei pidätä hylätä - vaan täyttää:

    Apt 15:5 Silloin eräät uskoon tulleet fariseukset puuttuivat asiaan ja sanoivat, että kääntyneet pakanat oli ympärileikattava ja velvoitettava noudattamaan Mooseksen lakia.
    6 Apostolit ja vanhimmat kokoontuivat käsittelemään tätä kysymystä.

    Ihan asiallisesti ja kiihkottomasti heille julistettiin pääkonferenssin päätös asiassa:

    Apt 15:10 Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? [Luuk. 11:46; Gal. 3:10]
    11 Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät." [Matt. 11:29; Room. 3:24; Gal. 2:16; Ef. 2:8,9].

    Niin: armohan se pelasti "vanhatkin" - miksi siis laittaa uuden liiton lasten harteille sopimatonta iestä?

    Nuo uskovaiset vilpittömät fariseukset hyväksyivät yhteisen päätöksen nurisematta.
    Tuommoisen yksimielisyyden oli Pyhä Henki heti valmis allekirjoittamaan !!! :

    Apt 15:28 Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet:

    Parempi ylpeillä fariseuksen lahkosta ja nasaretilaisesta lahkosta kuin ellensapatista.
    Sillä ellenSINETTI on vain tahroja paperilla. Oikea Herran sinetti sensijaan on ennemminkin vesileiman kaltainen - on verileima sisimmässä, Jeesuksen tuntemista se - molemminpuolista. Se leima tunnetaan vielä iäisyysportin tuolla puolenkin.
  9.    >
    ===============================
    Perusteluni on se, että sitten aivan viimeisillä loppuvuosilla on sekasortoisen, talouskriisintäyteisen Maailman ainoa toivo korkea näennäismoraalilaki. Sekä juutalaisuuden nimeäminen ongelmien syntipukiksi, jälleen kerran.

    Nousee tuima profeetta, jonka väitetään toimivan EGW:n hengessä. "Muutetaan ajat ja lait" - tulee lauantaisapattipakko ja ajanlasku jEGW, alkaen 1844. Tarkoituksena suostutella Israel luopumaan aseista, kun rauha taataan. Siinä onnsitutaan, sitten petetään profeetan ja kristukseksi itseään kutsuvan maailmanjohtajan juonien avulla.

    Adventismille on kuin tilattu paikka tulla koskemattoman profeetan avulla hengelliseksi alistajaksi. Maailmanjohtaja suo kernaasti adventismille sen, että sillä on tuo uskonnollisuuden johtoasema.
    Maailmanjohtaja on kiinnostunut toisenlaisesta vallankäytöstä. Varastamisesta, tappamisesta ja tuhoamisesta. Tälle adventismin on helppo myydä nahkansa, tuo ellenistinen käärmeennahkansa, sillä
    "Esiintyyhän tämä vakuuttavasti kristuksena. Hänen avullaan saamme Jumalan ikuisen sapatin lainvoimaiseksi - samantekevää onko tämä se ainokainen kristus".

    Näin yllättävää asetelmaa on mahdotonta ajatella todeksi muutoin, mutta kun katsomme,
    MITÄ SEN JÄLKEEN ON TAPAHTUVA, voimme ajatella, että näin voisi olla. Viittaan siihen, että Sana
    tietää kertoa senkin, että se on NIMENOMAAN antisemitismi, mikä loppujen lopuksi alistetaan.

    "Perustelut Raamatun sanasta"

    1.
    Kansainväliset joukot valtaavat Jerusalemin ja Israelin.

    Sak. 12:9
    "Sinä päivänä minä hävitän kaikki kansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.

    2.
    Matt 24:20 Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina.

    Koskapa adventismissa koetetaan selittää, että tuo ei tarkoita juutalaisia, vaan "uuuden israelin" väkeä, niin on adventismin helppo sulkea silmänsä Israelin hädältä. Siksikin näkisin otolliseksi juuri a-luokasta nousevan sen profeetan, joka johtaa monet kirkkokunnat antisemitismiin

    Pelkään pahinta, toivon parasta. Pahinta ehka se, että luullaan, jottei edes lasta saa kantaa sapattina. Parasta ehkä se, että on annettu lupa rukoilla erityisesti tuon tilanteen puolesta.

    Se tilanne - Matt 24:19-21

    19 Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! [Luuk. 23:29; 1. Kor. 7:26-28]
    20 Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. [2. Tim. 4:21 | 2. Moos. 16:29]
    21 Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. [Dan. 12:1; Joel 2:2]

    3.
    Tässä tilanteessa kaikki henkiinjäävät israelilaiset ottavat vastaan Jeesuksen "ja niin kaikki Israel on pelastuva", Room 11:26.
    Ilm 11:13
    13 Samalla hetkellä tuli ankara maanjäristys. Kymmenesosa kaupungista sortui, ja järistyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta ihmistä. Muut kauhistuivat ja taipuivat kunnioittamaan taivaan Jumalaa. [Hes. 38:19,20; Ilm. 6:12]

    4.
    Koskapa Israel saa lopulta alistaa - kts. alla - niin on selvää, että se on lohdutus siitä, että juuri antisemitismi on ENSIN alistanut. Näen tällaisen Jumalan oikeudenmukaisuustajun.

    Sak 14:16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23].

    Edellinen hieman laajempana näkymänä loppu hyvin, kaikki hyvin :

    Sakarja 14:9-17

    9 Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. [Mal. 1:11]
    10 Koko maa Jerusalemin ympärillä Gebasta etelään, Rimmoniin saakka, on muuttuva tasangoksi. Mutta Jerusalem kohoaa korkealla, ja siellä asutaan niin kuin ennen. Kaupunki tulee ulottumaan Benjamininportilta entiselle Kulmaportille asti ja Hananelintornilta kuninkaan viininpuristamolle saakka. [Ps. 48:3; Jes. 2:2; Miika 4:1 | Jer. 31:38].

    11 Mikään ei enää uhkaa Jerusalemia. Siellä saadaan elää turvassa. [Mal. 3:24]
    12 Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.

    13 Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostavat käden toistaan vastaan.
    14 Silloin Juuda taistelee Jerusalemin rinnalla, ja ympärillä asuvien kansojen rikkaudet kootaan saaliina yhteen: kultaa, hopeaa ja vaatteita suuret määrät.
    15 Sama vitsaus on kohtaava hevosia, muuleja, kameleita ja aaseja, kaikkia eläimiä, jotka ovat noissa leireissä.

    16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]
    17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. [Jes. 5:6].

    TODELLISUUS ON TARUA IHMEELLISEMPI

    Ei eksytys tule kello kaulassa - ei petomaisuus itseään paljasta, vaan yllättää, lopunajan edetessä -
    antikristus ensin, sitten Kristus
    ellenismi ensin, sitten J.Nasaretilaisen lahko
    antisemitismi ensin, sitten semitismi

    Hedelmistään puu tunnetaan ja antisemitismistä antikristillisyys - jos hengelliset silmät aukeaa. Kaksi sapattikansaa - ellenistit ja juutalaiset lienevät turvassa, sillä onhan heillä tuo oikean sapatin sinetti? Jos tämä olisi myös Jumalan näkemys, niin ei olisi niin nokon nuukaa, vaikka hyvässä uskossa väärään Kristukseen uskoisi!
    Kun Jumala kuitenkin lähettää niitä vääriä kristuksia, koetellakseen uskovia, niin - eikös sapatin noudattamisella koetteleminen olekaan mitään? Niin minä siis päätän, ettei sapatti sinetöi Herransa tuntemista, vaan Kristuksen sisäinen tunteminen sen tekee. "Minun lampaani kuulevat minun ääneni".

    Mitenkäs sen oikean sapatin pitäminen ja sapattisinetti muka auttaisi erottamaan
    oikean messiaan väärästä? Kyllä ne väärät osaavat senverran viekkaita olla, että lauantaina viettävät sapattia.

    Matt. 7:15
    "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. [7:15-20: Matt. 12:33; Luuk. 6:43-45 : Miika 3:5; Matt. 24:11,24; Ap. t. 20:29; 2. Piet. 2:1,2].

    Matt. 24:24
    Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14].

    Pakollisen lehtimajanjuhlan toivossa
  10. OLEN MIELUUMMIN FARISEUS KUIN MEIDÄN VELJIEMME SYYTTÄJÄ

    Kiitos siitä, että tunnustit kuulumiseni fariseusten lahkoon!
    Tosin kuulun myös Jeesus nasarealaisen lahkoon, mutta me olemmekin fuusioineet nämä lahkot jo 2. pääkonferenssissa,
    Jerusalemissa.

    Pääkonferenssissa, Sauluksen vanavedessä J.Nasaretilaisen lahkoon
    tulleet vilpittömät fariseukset VAATIVAT aivan vilpittömästi ja asiallisesti,
    että Mooseksen lakia ei pidätä hylätä - vaan täyttää:

    Apt 15:5 Silloin eräät uskoon tulleet fariseukset puuttuivat asiaan ja sanoivat, että kääntyneet pakanat oli ympärileikattava ja velvoitettava noudattamaan Mooseksen lakia.
    6 Apostolit ja vanhimmat kokoontuivat käsittelemään tätä kysymystä.

    Ihan asiallisesti ja kiihkottomasti heille julistettiin pääkonferenssin päätös asiassa:

    Apt 15:10 Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? [Luuk. 11:46; Gal. 3:10]

    11 Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät." [Matt. 11:29; Room. 3:24; Gal. 2:16; Ef. 2:8,9].

    Niin: armohan se pelasti vnhatkin - miksi siis laittaa uuden liiton lasten harteille sopimatonta iestä?

    Nuo uskovaiset vilpittömät fariseukset hyväksyivät yhteisen päätöksen nurisematta.
    Tuommoien yksimielisyyden oli Pyhä henki valmis allekirjoittamaan !!!

    Apt 15:28 Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet:

    JOTEN

    Vilpistely pois ja sitten vaan yhtymään Hengen johdatettavaksi!
    "Tuliset hiilet", muuten, ei tarkoita pahaa - ei ne mitään kiivauden hiiliä ole - vaan hyvä lahja - eihän rakkauden Jumala paha ole, että pahaan neuvoisi!

    Hiiliä kannettiin arabipäähineen kaltaisessa myssyssä, jotta voitiin tuli sytyttää toisessakin paikassa. Kun toiselle tuollaisen avun lahjoittaa, niin kenties "Jumalan hyvyys vetää parannukseen".

    Tässäpä lahjoitan sinulle terveen opin hyviä tulisia hiiliä - ehkä vielä rakastut Jumalaan; mutta kaikella on aikansa.

    Jos sinulle on nisitä hiilistä toisin opetettu, niin sinut on eksytetty.
  11. TAISTELUNOMAINEN KAMPPAILUNI R A A M A T U L I S E N TOTUUDEN PUOLESTA

    -- kun varsin tunnettu adv.pastori esittää kaikkitietävän auktoriteetilla, että neljäs käsky ei ole se, mitä Raamattu esittää, on pakko vastustaa tuota valheen henkeä, vaikka kiviä satelisi
    -- tulette vielä näkemään, että totuus 3. ja 4. käskystä on äärimmäisen tärkeä säilyttää
    -- ei tuollaista voi kuitata vain "tiedoksi" saaneena, vaikka vastaaminen koettaisiinkin parjaamiseksi
    --------------------------------------------
    >
    ---------------------------------------------

    Turhaan murehdit sitä, että Raamatun tuntemukseni on "ihan lapsen asteella"?
    Sillä sen tuleekin olla ihan Jumalan lapsen asteella! Astetarkkuus hoi, oikeaa näkökulmaa!


    Miksi minun tulisi myöntää erehtyneeni kymmenen käskyn suhteen? Sillä lepopäiväkäsky todella on 3. ja vasta 4. on se käsky, johon liittyy lupaus menestymisestä. Kristinusko-palstallahan mennään Raamatun mukaan, tietysti.

    UUSI TESTAMENTTI EI TAIDA OPETTAA LEPOPÄIVÄ-KÄSKYSTÄ.
    MUTTA 4. KÄSKY SIELLÄ MAINITAAN. TIETYSTI SIKSI, ETTÄ SIIHEN LIITTYY LUPAUS MENESTYMISESTÄ.
    Uudessa liitossahan riiputaan kiinni lupauksissa eikä laissa.

    Miksi, hyvä veljiemme syyttäjä, et voi myöntää, että Raaamttu on oikeassa, vaan kysyt ellenin hengeltä, vainajan hengeltä? Sillä, jos Raamattu ei ole oikeassa, niin turhaa on kaikki hengellinen touhu!

    5.Ms.5:12-16 - Raamatun käskyjärjestys: lepopäiväkäsky on 3. ja menestymiseen johtava käsky kunnioittamisesta on 4. Olenko oikeassa, vai yhäkö väität minua valepukiksi?

    5. Moos 5:12-16 :

    12 Ota vaari lepopäivästä, niin että sen pyhität, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.
    13 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;

    14 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin.

    15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.

    16 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että kauan eläisit ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.


    5.Moos.5:40
    40 Noudata hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, että sinä ja sinun lapsesi sinun jälkeesi menestyisitte ja että eläisit kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle ainiaaksi."

    Efesol. 6:1-3 :

    1 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein.   
    2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus-   
    3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".   

    EGW on periaatteessa oikeassa, kun hän väittää, että "Jumalan lain sinetti on 4. käskyssä".
    (Suuri Taistelu, luku 26. - "valon puolustajat", s. 448). Sillä siunaus eli menestyminen on todellakin "lupausten" varassa, 4. käskyn mukaan ja erityisesti neljännen käskyn noudattamisessa

    - toinen toisensa kunnioittamisessa ja niin jopa, että pitää toista parempana. Silloin on siunattu, menestyy -
    Sapattia ei Ellen tässä mainitse, eikä voisikaan.

    Mutta kuka sinä olet, joka sanot, että 4. käsky onkin sapattikäsky?!
    Veikkaan, että olet sama kaveri, joka inttää, että ristillä kuolikin Barabbas - hän, joka totta puhuen vapautettiin, jotta Jeesus voitaisiin ristiinnaulita hänen tilalleen.
  12. Puolustan Jumalan valtakuntaa kuin
    Suomen maata Sven Duuva muinoin

    Täys tyhjää pää
    mut sydän paikallaan

    Ei 2.Tess.2. - vaan Ef 6:2-3

    Paavalin kirje efesolaisille, luku 6.

    MENESTYSTÄ LAPSILLE, ISILLE JA ISÄNNILLE

    1 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein.
    2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus-
    3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".

    4 Ja te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa.
    5 Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niinkuin Kristukselle,

    6 ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, sydämestänne tehden, mitä Jumala tahtoo,
    7 hyvällä mielellä palvellen, niinkuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä,
    8 tietäen, että mitä hyvää kukin tekee, sen hän saa takaisin Herralta, olkoonpa orja tai vapaa.

    9 Ja te isännät, tehkää samoin heille, jättäkää pois uhkaileminen, sillä tiedättehän, että sekä heidän että teidän Herranne on taivaissa ja ettei hän katso henkilöön.

    10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
    11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

    12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

    13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.

    14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
    15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.

    16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
    17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

    18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;
    19 ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,

    20 jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä siitä rohkeasti puhuisin, niinkuin minun puhua tulee.
    21 Mutta että tekin tietäisitte tilani, kuinka minun on, niin on Tykikus, rakas veljeni ja uskollinen palvelija Herrassa, antava teille siitä kaikesta tiedon.
    22 Minä lähetän hänet teidän tykönne juuri sitä varten, että saisitte tietää meidän tilamme ja että hän lohduttaisi teidän sydämiänne.

    23 Rauha veljille ja rakkaus, uskon kanssa, Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
    24 Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka rakastavat meidän Herraamme Jeesusta Kristusta-katoamattomuudessa.

    Post Scriptum

    23. jae k e h o t t a a
    rakkauteen,
    rauhaan ja
    armoon

    vaan ei lakiin !!!
  13. Ihana huomio Pyhässä Hengessä!

    Olen niitä, jotka eivät huomanneet noin tarkkaan Herran tarkoin kirjattua sanaa tarkata.

    Israelissa tultaneen muistamaan tuo Jeesuksen käsky paeta antikristus-petoa vuorille ja niin osa, ne jotka siitä sapatin tiukkuudesta voivat luopua - tottelevat ja pelastuvat. Halleluja!


    Jotkut jättäisivät sen tahallaan huomioimatta.

    Ja jättävät yhä, vaikka Pyhä Henki muistuttaa muistuttamistaan, kunnes sen ääntä ei enää
    erota.

    Näin etenee paatumus.
    Ellen...ellen ... ellen tee sisimmässäni parannusta!

    KUTEN tuosta ELLENSAPATISTA

    Mitä SE on?

    2.Tess.2. luvussa Jumala päättää, että 4. käsky on se, mitä seuraa lupaus.
    Mutta ellensapatissa tuo 4. käsky on sapattikäsky.

    Kerttaus on opintojen äiti - repetitio est mater studiorum:

    Raamatussa sapattikäsky on ennen neljättä käskyä, mutta ellenismissä se on vasta 4.
    Jääköhän sitten 4. käsky tykkänään pois?
    Voi, voi! Sillä sitä käskyä seuraa:

    M E N E S T Y S!

    Kuten totuuden noudattamistakin seuraa menestys, mutta sen kieltämistä seuraa: Menetys.

    EGW:n Suuren Taistelun sivulla 448 synnytetään syvyydestä se e l l e n s a p a t t i :

    Salakavalan sekavasti sapattikäsky ja 4. käsky annetaan ymmärtää olevan yksi ja sama - emme voi käsittää, miksi.

    onhan teillä tuo punainen kirja - katsokaa itse eteenne. Tarkistakaa jos uskallatte!
    Paatumus tai parannus siitä seuraa - joko tai.

    paree olla katsomatta korttia, vai
    paree passata kai

    Muutoin olen sitä mieltä, että me kaikki taritsemme Jobin kirjan opetusta uskonvanhurskaudesta. Sitä antaa Norvanto radio Dein taajuudella arkisin klo 21 ja 6.

    Menossa on vasta luku 13 / 42.
  14. Ihanko tosissasi syytät, että minä riitelen?
    Olen tehnyt useita aloitteita sen eteen, että edes senverran TOTUUKSIA tunnustettaisiin, että päästäisiin rakentamisen linjalle!

    Jos tosiaan olet sitä mieltä, että minä en vie evankeliumia eteenpäin - ala sitten SINÄ viedä!!
    Jarrumiehen armolahjaa EI Raamatussa mainita!

    Syyttäjän virka kylläkin, mutta se on aivan toisen isän alaisuudessa. Minun Isäni rakas ystävä, rakkauden apostoliksikin kutsuttu, apostoli Johannes sai siitä ilmestyksen Herralta, joten tosi on.

    Ilm 12:10
    Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.

    Mikä mielestäsi on Jumalan Sanaa? Suuri Taisteluko? Sillä enhän muuta foorumilla ole tehnytkään kuin "oikein jakanut totuuden sanaa"!

    Aivan ilmeisesti kaikkien pilkkaviestien takana olet yksin sinä. Koskapa hoksaat jopa valkeuden enkeliksi tekeytyä.
    Jopin postia pilkkaajalleni - suoraan Raamatusta:

    Job 13:1-12

    1 "Katso, kaikkea tätä on silmäni nähnyt, korvani kuullut ja sitä tarkannut.
    2 Mitä te tiedätte, sen tiedän minäkin; en ole minä teitä huonompi.

    3 Mutta minä mielin puhua Kaikkivaltiaalle, minä tahdon tuoda todistukseni Jumalaa vastaan.
    4 Sillä te laastaroitte valheella, olette puoskareita kaikki tyynni.
    5 Jospa edes osaisitte visusti vaieta, niin se olisi teille viisaudeksi luettava!
    6 Kuulkaa siis, mitä minä todistan, ja tarkatkaa, mitä huuleni väittävät vastaan.

    7 Tahdotteko puolustaa Jumalaa väärällä puheella ja puhua vilppiä hänen puolestaan;
    8 tahdotteko olla puolueellisia hänen hyväksensä tahi ajaa Jumalan asiaa?
    9 Koituuko siitä silloin hyvää, kun hän käy teitä tutkimaan; tahi voitteko pettää hänet, niinkuin ihminen petetään?

    10 Hän teitä ankarasti rankaisee, jos salassa olette puolueellisia.
    11 Eikö hänen korkeutensa peljästytä teitä ja hänen kauhunsa teitä valtaa?
    12 Tuhkalauselmia ovat teidän mietelauseenne, savivarustuksia silloin teidän varustuksenne.

    Kehottaisin ystävällisesti kuulemaan radio Deitä arkisin klo 21 tai 6 - Jobin kirja on meneillään. Ja sinunlaisesi ovat saaneet minut näkemään itseni Jobin asemassa. Oppisit hieman minuakin tuntemaan ja Jumala-kuvasi vääristymät saattaisivat edes hiukan oieta.
  15. TAKAISIN RAAMATTUUN - ULOS ELLENISMISTÄ !

    Jassoo... kun se väärä profeetta muisti kuulopuheiden kautta väärin käskyt, tai kun tietäjähenget eksyttivät - niin nytpä sitten
    Raamatun järjestsy on väärä!!!

    Käy kirjastossa ja tarkista - tosin ei ksäkyjen ULKOINEN järjestys ole mitään.

    Olen vilpittömästi pahoillani siitä,
    siitä ellenistisestä eksytyksestä, usko tai älä!


    Olen paljonkin lukenut Lutheria, jota ihannoin seuraavaksi Paavalin jälkeen - sen Isä tietää!
    Mutta foorumilla puhun mieluummin tuhat sanaa suoraan Raamatusta kuin yhden sanan Lutherilta lainaten.

    Varsinkin 10 käskyä otan suoraan Raamatusta sydämeeni, jotta Raamattu tulisi eläväksi.
    Nuo typistetyt ihmiskäskyt kuoletan pois mielestäni.

    VAPAHTAJAN P Ä I V Ä K Ä S K Y:
    ÄLKÄÄ USKOKO VAINAJA- JA TIETÄJÄHENKIÄ

    5.Moso.18:11-12
    11 joka lukee loitsuja, kysyy vainaja-tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.
    12 Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.

    SILLÄ sanoohan jo Raamattukin, niin V.T. kuin uusikin, että käsky lepopäivän noudattamiseksi on 3.

    >

    ENSINNÄKIN, lepopäiväkäskyssä lukee "muista pyhittää LEPOPÄIVÄ", eikä niinkuin vainajat ovat uskotelleet herkkäuskoisille: sapatti.

    Mistäkö tiedän, ettei 4. käsky ole lepopäiväkäsky?
    Siitä, että Gamalielin jalkain juuressa kaikkein pisimmälle juutalaisuudessa edistynyt Saul so. Paavali tietää kertoa, että e. käsky on jotain aivan muuta. Lepopäiväkäskyä tai sapattia hän ei välitä edes mainita, sillä vasta 4. käskyyn liittyy lupaus:

    Efesolaiskirje 6:1-3

    1 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein.
    2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus-
    3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".

    14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
    15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
    16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
    17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.