Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. Miksi et voi iloita yhdessä totuuden kanssa, sillä totuutta VASTAAN ei kukaan voi mitään?

    Ei Raamatttua pidä tyhjäksi selittää, eikä se "tyhjiin raukea". Vaan tuoda Sana ihmistä lähelle.

    Selittelemään joutuu oikein olan takaa ja ristiriitojaan sovittamaan yhteen, vain jos muokkaa siitä omat käskynsä.

    Helppoakin helpompaa on saada Sana NÄYTTÄMÄÄN ristiriitaiselta, mutta totuutta rakastava ei löydä sieltä mitään vaikeaselkoista. Vaan kohdat selittävät toisiaan ja vahvistavat koko Sanan.

    Tavallisten ihmisten ymmärrettäväksi Herra Raamatun kirjoitutti. Tuo sanoilla leikkimien on silkkaa viisastelua, sillä Raamatun asiat ymmärtää, vaikka puolet sanoista puuttuisi.

    Viisastelija lankeaa omaan kuoppaansa, sillä ei järkeily mitään hyödytä, vaan ne sanat, jotka Jeesus puhuu, ne ovat henki ja ovat elämä.

    Jeesus KUVASI asioita juuri siksi, että tuollaisella sanaleikillä ei ainakaan tahattomasti eksyttäisi. Jos luottaisit Raamattuun ja Israelin Jumalaan, niin luottaisit myös suomalaisiin käännöksiin.

    Jumala puhuu myös suoraan sydämeen, enkä silti ole havainnut suomenkielisen Raamatun puhuvan potaskaa. Raamatun kautta Jumala puhuu juuri sitä, mitä tarkoittaa. Eikä jotain muuta.

    TAVALLINEN IHMINEN YMMÄRTÄÄ SYDÄMESSÄÄN, MITÄ IKUISUUS-SANA TAHI "IANKAIKKISESTA IANKAIKKISEEN" MISSÄKIN YHTEYDESSÄ MERKITSEE. Järkeilijä ymmärtää vain itseään.

    On hyvä, että Jumalaa pakoon juokseminen tuntuu pahalta, sillä se voi aikaansaada sen, että lähestyy Jumalaa. Sen parempaa asiaa ei ole eikä tule. Viittaan siihen, ettei Joonan tuntemuksilla muka ole väliä. Tuntemukset ja tunteminen eivät ole kaukana toisistaan. Molemminpuolisen tuntemuksen ja tuntemisen kautta Jeesus ottaa huomaansa ne, jotka eivät takerru snoihin, vaan Häneen - elävään Sanaan.
  2. Tein työtä käskettyä ja luin ne, Obadja 19 ja Malakia 3:19. Kiitos käskemästä! Sillä irtojakeet ohjasivat kiintoisan asian äärelle, ettenkö sanoisi aarteen. Ei kuitenkaan löytynyt siitä sitä, mitä väitit löytyvän.

    PIKKUPROFEETTA OBADJA

    Se pyydetty jae - Obadja 1:16
    Sillä niinkuin te olette juoneet minun pyhällä vuorellani, niin tulevat kaikki pakanakansat juomaan ainiaan: he juovat ja särpivät ja ovat, niinkuin ei heitä olisi ollutkaan.

    Sakarja näki saman asian:
    Sak. 12:2, 6
    2. Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
    6. Sinä päivänä minä teen Juudan heimojen päämiehet liekeiksi keskelle kuivaa metsää, ikään kuin tulisoihduksi lyhteiden sekaan, ja tuli tuhoaa kansat oikealta ja vasemmalta. Mutta Jerusalemin asukkaat pysyvät yhä paikoillaan kaupungissaan. [Ob. 18]

    Jeesus antaa ohjeita kyseisen hetken varalle ja pedon 3 ja puoli vuotta kestävästä ajastahan on kyse. (Matt 24:15-44).
    Ilmestyksessään Johannekselle Jeesus kertoo asiasta paljonkin, (Ilm 13. luku).

    KUITENKIN se on ilosanoma - me pakanakansoista valitut voimme iloita yhdessä Israelin kanssa.
    Huomaatko, että Jaakobin (Israelin) veljen, Eesaun suku tuhotaan vasta tuolloin, sodassa, (jae 18).

    Obadja 1:16-21 :

    Pelastuksen lupaus Israelille
    16 -- Niin kuin teidän, Juudan asukkaitten, täytyi pyhällä vuorellani juoda minun vihani maljasta, niin joutuvat muut kansat yhä uudelleen juomaan siitä. Niiden täytyy juoda se pohjaan saakka. Ne häviävät jäljettömiin, ikään kuin niitä ei olisi koskaan ollut. [Ps. 60:5+]
    17 Mutta Siionin vuori on turvapaikka, se on oleva pyhä vuori. Jaakobin heimo ottaa jälleen haltuunsa siltä riistetyt maat. [Joel 3:5]
    18 Jaakobin heimo on oleva tuli ja Joosefin heimo on liekki, mutta Esaun heimo kuin oljet, jotka tuli ahmii ja tuhoaa. Ketään ei jää jäljelle Esaun suvusta. Näin on Herra puhunut. [Jes. 10:17; Sak. 12:6]

    19 Ne Juudan asukkaat, jotka asuvat Negevissä, ottavat haltuunsa Esaun vuoret, ja ne, jotka asuvat läntisillä kukkuloilla, ottavat Filistean. Muut Juudan asukkaat valloittavat Efraimin ja Samarian vuoriston, ja Benjaminin heimo ottaa Gileadin.
    20 Israelista pakkosiirtolaisuuteen viedyt ottavat haltuunsa kanaanilaisten maat Sarpatiin asti, ja Jerusalemista Sefaradiin viedyt ottavat Negevin kaupungit. [Joos. 15:21-32]
    21 Kaikki pelastuneet nousevat Siionin vuorelle ja hallitsevat myös Edomin vuoristoa. Kuninkuus on oleva Herran. [Miika 4:7].

    PIKKUPROFEETTA MALAKIA

    Se pyydetty jae - Malakia 3:19
    4:1 (3:19) -- Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin -- sanoo Herra Sebaot -- eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta. [Ps. 18:9+].

    Sakarja 12:6-7 sanoo samaa Jerusalemin pelastuksesta siinä suuressa ahdingossa.

    12:6 Sinä päivänä minä teen Juudan heimojen päämiehet liekeiksi keskelle kuivaa metsää, ikään kuin tulisoihduksi lyhteiden sekaan, ja tuli tuhoaa kansat oikealta ja vasemmalta. Mutta Jerusalemin asukkaat pysyvät yhä paikoillaan kaupungissaan. [Ob. 18]
    7 (12:7-8) "Sinä päivänä Herra on kilpenä Jerusalemin asukkaiden ympärillä, ja silloin heikoinkin heistä on kuin Daavid, ja Daavidin suku heidän johdossaan on kuin Jumala, kuin Herran enkeli.

    Jos tarkastellaan tätä irtojakeena, niin toitottaako se helpotusta pahantekijöille? Niin että ne häviäisivät olemattomiin ja niin välttyisivät rangaistukselta?
    Vai onko se pikemminkin varoitus mitä ankarimmasta rangaistuksesta? Päättäkää itsekukin.

    Joka tapauksessa - jonkinlaisen polttavan aseen kera Israel hävittää hyökkääjät. Niiden liekkien edessä vihamiehet ovat kuin oljenkorsia. Maa on silloin kuin "liekehtivä tulinen uuni".
    Tässä kohdin ei puhuta helvetistä, sillä Lähi-Idästä on kyse, Sakarja kertoo tarkemmin, erityisesti 12. luvussaan tuosta Jerusalemin ja Israelin ihmeellisestä pelastumisesta aikojen lopussa.


    Malakia 3:19-21 :

    4:1(3:19) - Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin -- sanoo Herra Sebaot -- eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta. [Ps. 18:9+]
    2 (3:20) Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla. Te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella. [Jer. 33:6]
    3 (3:21) Sinä päivänä, jonka minä määrään, te poljette jumalattomat maahan, tallaatte heidät tomuksi, sanoo Herra Sebaot.

    Viimemainitun ymmärtämiseksi viittaan uuudelleen Sak 12:6-7.
    Elämme kaikkien aikojen jännittävimpiä vuosikymmeniä paraikaa.
  3. KAI VIELÄ TOIVOA SAAN

    Vaikka se ei hyödyttäisikään, jos kerta yliteni jo on lausuttu helvetin tuomio. Jumalan tuomiot lienevät peruuttamattomat, koskapa jo muinaisen Persiankin tuomiot olivat.
    Mitäpä minun väliä, en ole pelastuksen arvoinenkaan - vaan halveksittu, jotya ei minään pidetä - mutta on eräs Kansa, jonka soisin pelastuvan.

    ESTERIN KIRJA

    Persia oli määrännyt kaikki juutalaiset surmattavaksi. Sitä, sitäkään EI voinut perua, vaikka kuningatar Ester niin pyysi, laittaen oman henkensä välittömästi alttiiksi.
    Mutta kuninkaan sauva osoitti häntä ja hän saikin elää.

    Se ei Esterille kelvannut, vain kansan tila häntä murehdutti. Oli valmis mielistelemään Persian "keisaria" vaikka kuinka pitkälle sen vuoksi.
    Ei, lakia ei todellakaan voitu kumota sittenkään.
    Näin jopa suuresti arvostamani Norvanto opetti radio Deissä. Ja että samoin on Jumalan lain kanssa. Joten minun pelini on pelattu.

    Norvanto sentään sanoi, että tehtiin "UUSI KÄSKY" ja että se korvasi siten tyystin vanhan. Uusi lakihan oli se MÄÄRÄYS JA LUPA, että juutalaisten oli surmattava jokainen, joka yritti surmata juutalaisen.

    Ester 8:8
    Ja nyt kirjoittakaa kuninkaan nimessä sellainen juutalaisia koskeva määräys, kuin hyväksi näette, ja sinetöikää se kuninkaan sinettisormuksella; sillä kirjelmä, joka on kirjoitettu kuninkaan nimessä ja sinetöity kuninkaan sinettisormuksella, on peruuttamaton."

    Kernaasti ajattelisin sen pohjalta, että uskovaisen tulee tyrmätä jokainen järjen päätelmä, jolla koetetaan uskovaisen pelastusvarmuutta horjuttaa. UUSI JA PERUUTTAMATON käsky Jeesuksessa on, ettei Hänen yhteydestään voi mikään enää erottaa pois.

    Ester 8:4-8 :

    4 Kuningas ojensi Esteriä kohden kultavaltikkansa, ja Ester nousi, jäi kuninkaan eteen seisomaan [Est. 4:11, 5:2]
    5 ja sanoi: "Jos suvaitset, kuningas, ja jos olen saavuttanut suosiosi, jos pidät asiaa oikeana ja jos minä miellytän silmiäsi, niin estä Hamanin, Hammedatan pojan, Agagin jälkeläisen, hanke. Anna laatia peruutus niille kirjeille, jotka hän lähetti hävittääkseen juutalaiset kaikista kuninkaan maakunnista. [Est. 3:12,13]
    6 Kuinka minä jaksaisin katsella kansaani kohtaavaa onnettomuutta, kuinka jaksaisin nähdä sukukuntani tuhon?"

    7 Silloin kuningas Kserkses sanoi kuningatar Esterille ja juutalaiselle Mordokaille: "Minä olen jo antanut Hamanin omaisuuden Esterille, ja Haman itse joutui hirsipuuhun, koska halusi tappaa juutalaiset.
    8 Kirjoittakaa nyt minun nimissäni uusi juutalaisia koskeva käsky oman mielenne mukaan ja vahvistakaa se kirje minun sinetilläni. Ja kuninkaan nimissä kirjoitettu ja hänen sinetillään vahvistettu käsky on peruuttamaton." [Est. 1:19+].

    Jumalan uusi käsky on peruuttaamton.

    Rakas lukija; tutki tuo lyhyt, mielenkiintoinen Esterin kirja kannesta kanteen!
  4. JUMALA ON SUORA MUTTA IHMINEN KIERO

    Olipas monen mutkan taakse piilotettu tuo riidanhalu!

    Mutta mitä ihmisoikeuksiin tulee, niitä ei taida monellakaan olla, kun ajattelemme avarasti - koko globaalia maailmaa.
    Ajatuksenvapautta et sentään voi ottaa pois. Ihminen voi ajatella, mitä mieleen juolahtaa, etkä voi sitä kontrolloida. Etkä unia, enneuniakaan.

    Et voi keltään ihmiseltä vaatia vastausta tuohon typerään ja kaksimieliseen kysymykseen. Ihminen on liian vähäinen päättämään armon ja rangaistuksen piiriin kuuluvia asioita. Jumalalta voit vaatia vastauksia, mutta se on eri asia, vastaako Hän toivomallasi tavalla.
    Sillä Hänellä on suvereenisti omat tapansa ja aikansa.

    JOS Jumala vaikkapa päättäisi passittaa Antin helvettiin, niin mikä olisi antti siihen sanomaan, että millä oikeudella. Vaikka olisin puhdas kuin pulmunen - jota en ole - niin ei minulla olisi mitään nokan koputtamista, jos Jla päättäisi heittää minut pois yhteydestään.

    1. Kor. 4:4
    Sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.

    Job yritti laittaa Jlan tilille, siinä kuitenkaan onnistumatta. Virheetön Job, Job 42:7,

    Job 42:1-6 :

    1 Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi:
    2 "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa.

    TAHDOTKO VIKOILLA ITSEÄÄN JUMALAA VASTAAN?

    JOB 37:23 - 38:1-3 :

    37:23 Kaikkivaltiasta emme saata käsittää, häntä, joka on suuri voimassa, joka ei oikeutta ja täydellistä vanhurskautta polje.
    24 Sentähden peljätkööt häntä ihmiset; hän ei katso keneenkään, joka on omasta mielestään viisas."

    38:1 Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi:
    2 "Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni?
    3 Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua.

    JOB 40:1-5

    1 (39:34) Niin Herra vastasi Jobille ja sanoi:
    2 (39:35) "Tahtooko vikoilija riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Jumalan syyttäjä vastatkoon tähän!"
    3 (39:36) Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi:
    4 (39:37) "Katso, minä olen siihen liian halpa; mitäpä sinulle vastaisin? Panen käteni suulleni;
    5 (39:38) kerran minä olen puhunut, enkä enää mitään virka, kahdesti, enkä enää sitä tee."
    3 'Kuka peittää minun aivoitukseni taitamattomasti?' Siis on niin: minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää.

    4 Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua.
    5 Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.
    6 Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa."

    RAKKAUTTA EI VOIDA VAATIA - SE ON ANTAMISTA

    Emme voi vaatia Jumalaa rakastamaan, vaikka tiedämmekin, että Hän on valmis antamaan henkensä, jottei kukaan joutuisi helvettiin.Omasta tahdostaan Hän antaa mitä antaa.
    Siskot ymmärtävät paremmin kuin me veljet tämän, että rakkaus on antamista eikä ottamista.

    Jumalaa rakastava ei niinikään vaadi Jlaa poistamaan olemassaolosta sanaa "helvetti".
    VAIKKA Jla on rakkaus, emme voi vaatia Häntä poistamaan RANKAISEMISTA.

    OI, OI, MITÄ PUHETTA !

    Room. 2:1
    Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

    Room. 9:20
    Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"

    Room. 11:33
    Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!

    Gal. 3:1
    Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?

    1. Tim. 6:20
    Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä.
  5. LISÄÅ NUMEROITA

    On muistutettu Jumalan hätänumerosta, 5015 - Psalmi 50:15. "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua.

    On muistutettu myös Jlan sielunhoitopuhelimesta, 316 - Joh 3:16. Kaikkihan tiedämme tuon pienoisevankeliumin. Tieto ei sinänsä auta, vaan täytyy myös uskoa, että Jla on ja että Hän palkitsee ne, jotka Häntä etsivät.

    KAIKKI HÄTÄNUMEROT TÄSSÄ YHDESSÄ

    Matt 6:9-14 :

    9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
    10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
    11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
    12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
    13 Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.
    14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi.

    Ehdottomasti haluan palauttaa mieleeni koko asiayhteyden - Matt 6:1-18 - sillä siinä sanotaan myös, mitä EI pidä tehdä.

    MUTTA EI SE NIIN HELPPOA OLE

    Toisista en tiedä, mutta itse olen useinkin niin ymmällä, että en noista numeroista apua saa, sillä en löydä sanoja. Hätätilanteeni ei useinkaan ole niin seesteinen, että siitä vaan apua pyytämään.
    Vaikka on kehotettu ottamaan sanoja mukaan.

    Hoos. 14:2
    (14:3) Ottakaa mukaanne sanoja ja palatkaa Herran tykö ja sanokaa hänelle: "Anna anteeksi kaikki rikokset, ota armoihisi, niin me tuomme sinulle uhrimulleiksi huultemme uhrit.

    Minulle käy usein niin, että saan ulos vain tämän yhden: "Herra, armahda!"
    Luuk 18:13
    Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.

    Ei sen puoleen - Herra voi kuulla pelkät huokauksetkin. Hyvä niin, sillä kun hätä on oikein suuri, niin suu vaikenee ja sydän vain itkee.

    Ps. 4:4
    (4:5) Vaviskaa, älkääkä syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa. Sela.
  6. OLEN YKSINKERTAINEN JA LAPSENMIELINEN

    Luuk. 10:21
    Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.

    Sananl. 16:21
    Jolla on viisas sydän, sitä ymmärtäväiseksi sanotaan, ja huulten suloisuus antaa opetukselle tehoa.

    ET VOITA SIELUJA Herralle tuolla Raamatun ilmoituksen tyhjäksi tekemisellä. Miksi koetat Vanhan Testamentin ja kyseenalaisen heprean tuntemuksesi avulla tehdä tyhjäksi Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Uutta Testamenttia?

    Iankaikkisuus kestää sinun ja Serajan täyttä hepreaa olevan aivoituksen mukaan 3 päivää. (Viittaan OMAAN kirjoitukseesi).
    Entäs iankaikkinen iankaikkisuus?
    Entä elääkö iankaikkinen Jumala vain 3 päivää, sinun elämässäsi?

    Minkä pituiseksi olet heprealaisen mittanauhasi kanssa ajatellut vetää iankkaikkisen iankkaikkisuuden? Minua näet ei kiinnosta tutkia niin lyhyttä aikaa kuin vain YKSI iankaikkisuus.
    Erityisesti Israelin tulevaisuuden pituus minua kiinnostaa ja Israelin Jumalan elinikä tietysti.
    Heprealaisen mittapuun - jalosta öljypuusta tehdyn - mukaan.

    Ps.106:48 Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Ja kaikki kansa sanokoon: "Amen. Halleluja!"

    Iankaikkisesta iankaikkiseen: 1.Aikak.16:36, 20:10, Neh.9:5, Ps.4114, 90:2, 103:17, 106:48, Jes.34:10, Jer.7:7, 25:5, Dan.2:20, 7:18.

    Heprealaisten Jumala nauraa sinun tyhmäksi tekevälle viisaudellesi!
    Kun Hän osoitti naurettavaksi teidän kreikankielisen sanaleikkinne, siirryitte hepreaan. Vaikka minkälaisen sanan taakse piiloutuisit, et pääse Jumalaa pakoon.

    Job 14:13
    Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!

    Ps. 139:8
    Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.

    Joona 1:10
    Niin miehet peljästyivät suuresti ja sanoivat hänelle: "Miksi olet tehnyt näin?" Sillä miehet tiesivät, että hän oli pakenemassa Herran kasvojen edestä; hän oli näet ilmaissut sen heille.

    EI MUUTA KUIN JOONAN MERKKI

    Matt. 16:4
    Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki." Ja hän jätti heidät ja meni pois.

    Kas; sinullekin kelpaa Joona:
    >

    Mutta sekö on Joonaan merkki, että tämä ennusti, mutta profetia ei toteutunut? Mistäs muuten, oot saanut päähäsi, että Joonas iäisyyden viettää meripedon kidassa, kun Jeesus todistaa, että tuo kaikki tapahtui 3 pv:ssä? Sekö on Joonan merkki, että Herraa pakenevat heprealaiset ovat kauhistuttavan vaarallisia?

    Mutta vaikket uskoisikaan, niin Joonas todella tunsi viettävänsä ikuista pimeyttä ja Jumalan rangaistusta meripedon sisällä.
    jeesus ositti ylösnousemusvoimansa ja iankaikkisen rangaistuksemme otti päällensä, että Häneen uskomalla tulisi ikuisen rauhattomuuden sijaan ikuinen rauha.

    Armahdettu räpättäjä
  7. Te kiellätte toisessa kirjoituksessa hengen ja toisessa sielun. Vain maatuvan ruumiin tunnustatte. Se on Sanan mukaan sielullista, riivaajain viisautta. Aasikin senverran ymmärtää.
    Eikä yksikään pastorinne tule sanomaan, että olette väärässä! Mitä minun tulee tsätä päätellä???

    Sitäkö tuo merkitsee, että uskotte pelkän ruumiin ylösnousemiseen?
    Mutta sehän olisi naurettavaa, sillä ruumis on vain "asumus", "tomumaja", "Pyhän Hengen temppeli".

    RIIVAAJIEN VIISAUTTA, SANOO RAAMATTU, Jaak 3:15

    Sinä juuri, jonka kirjoitukseen nyt vastaan: tule Jeesuksen yhteyteen, että Hän antaisi sinunkin olemuksellesi nimen! Uskova voi reilusti esiintyä Isän antamalla nimellä.

    Ei kukaan voi tietää, edustatko sitä "jeesus-on-herra.com" -virtuaalipoppoota vaiko adventtiliikettä, mutta näyttäisi siltä, että olet ensin mainitulta oppisi saanut. Päätellen siitä, että sama SIELULLISUUS paistaa viisastelussasi.

    Siinä Weijon "jeesus-on-herra.com" -poppoossa ei liene Pyhää Henkeä eikä Isää, koskapa on alistuttu "maailman alkeisvoimien" orjuuteen - kirjoitetaan jopa Jumalamme nimi pienellä alkukirjaimella. Se on melkeinpä pedon kumartamista se.
    Hehän eivät voi - sielullisen uskomuksensa vuoksi - edes kastaa niinkuin Jeesus uuden käskyn antoi: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Tekopyhästi vetoavat harhaanjohtavasti Apostolien tekoihin.

    MUTTA juuri apostolit varoittivat tuosta sielullisuudesta Juudas 1:19 - " Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole. " EI näet voi olla Henkeä, ellei ole henkeä, joka sen vastaanottaisi. Isä ei myöskään heidän kauttaan puhu, koska Henki on Isän Henki, Matt 10:20.
    Ja vaikka toitottavat: "jeesus on herra, jeesus on herra", ei Jeesus liene heidän johdattajansa. Sillä Pyhä Henki on ennen muuta Jeesuksen Henki, Apt 16:7, Joh 16:14-15.

    Kristus harrastaa erityisesti äärimmäisen pöyhkeitä irvailijoita kalastaa seuraajikseen. Sinä olet huippu tuossa sieluttomassa sielullisuudessasi - toisaalta sitä ianakaikkista sielua ei mukamas edes ole ja toisaalta koko ihminen on pelkkää sielua. "Kokonaiskuva on: sielu. Ei toden totta viisauden avulla voi Jumalaa löytää. On sinussa haastetta Herralle!

    >

    SYDÄMEN YKSINKERTAISUUS ON JUMALAN LAHJA

    Tietolähteesi jätit, syystäkin, salaiseksi. Mutta selittelet sanoja kaiketi kreikkalaisittain. Raamattu tietääkin sanoa, että kreikkalaiset etsivät viisautta, mutta Jumala osoittaa sellaisen viisauden turhaksi.

    Niinpä Jeesus jopa kiittää Isää siitä, että tämä jättää viisastelijat omaan sielulliseen tyhjyyteensä ja ilmoittaa evankeliumin ainoastaan ymmärtämättömille ja lapsenmielisille. (Ehkä seuraavat linkit toimivat).

    1. Kor 1:20-27

    Luuk 10:18-22

    RAAMATTU ilmoittaa, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaiken kansan tulee rakastaa Jumalaa kaikella olemuksellaan :

    Luuk. 10:27
    Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." [5. Moos. 6:5 | 3. Moos. 19:18]

    1. Tess. 5:23
    Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. [1. Kor. 1:8+]

    Matt. 28:19
    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen [Mark. 13:10+ | 2. Kor. 13:13; 1. Piet. 1:2]

    2. Kor. 13:14
    Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.

    Jumala on tässä osoittanut viisasten viisauden turhaksi ja osoittanut armollista huomiotaan meille yksinkertaisille ja lapsenmielisille. Toteaa antti. Sillä sielullisuus on alhaalta, mutta hengellisyhys on Ylhäältä.
  8. >

    Tätä hetkeä varmasti olet odottanut. Että helvetin ikuisen tulen kieltämisen lisäksi saisit tilaisuuden väittää, ettei ihmisellä olekaan katoamatonta sielua. Mutta se onkin sitten jo kevytmielisydyen huippu!

    Ei asiaa muuta miksikään se, että vetoat alkukieleen. Sillä ihminen on KOKO Jumalan kuva: henki, sielu ja ruumis, 1.Tess.5:23. Siksi juuri TÄYTYY kastaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, Matt28:19.

    Irtojakeisiin vetoaminen ei ole mitään verrattuna Raamatun kokonaissanomaan vetoamista vastaan. Voitko tässä yksinkertaisessa asiassa olla kanssani samaa mieltä? Vai lankeatko ylpeyden esteeseen??

    MIKSI täytyisi välttämättä saada todistetuksi, ettei loppumaton olekaan loppumatonta? Kenet selalinen todistelu auttaisi Jeesuksen yhteyteen?
    Että pahan rangaistus ei olekaan iso vaan pieni.

    Mark. 9:48
    jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

    Eiköhän aleta hajottamisen sijasta RAKENTAA kristittyjen yhteyttä!


    Luuk. 11:23
    Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

    Joh. 10:12
    Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.
  9. EN ole milloinkaan massapostittanut, sen v oin Jumalan edessä sanoa.
    Vain muutama lause siinä oli!!!
    Linkkien takana oli aivan TUOREITA - VASTAUKSIA.

    Taistelussa kevytmielisyyden henkeä vastaan.

    En aio lukea tarkemmin "isoa kirjaa" - viitannet Ellenin punaiseen kirjaan "Suuri Taistelu". Sillä siinä ei ole senvertaa päätä ei häntää, että sitä kannattaisi analysoida.

    Sensijaan TUTKIN tutkimasta päästyänikin Isoa Kirjaa, Raamattua.

    OSOITA, missä kohdin krjoitin Raamatun henkeä vastaan - tai VAIKENE syyttelystäsi!

    Herrani ja Jumalani seisoo yhä Sanansa takana ja rohkenee sen edessäpäinkin julkituoda.

    JEESUKSEN YHTEYDESSÄ EI IKUISTA EROA JUMALASTA

    Ikuinen ero Isästä on pahempaa kuin ikuinen helvetin tuli. Joten miksi emme alkaisi julistaa jälleen evankeliumia? Tämä pimeä puoli alkaa jo tympiä - ilosanoma on ihana.

    Mark. 9:48
    Jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

    Matt. 9:3
    Ja katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat mielessään: "Tämä pilkkaa Jumalaa".

    Mark. 2:7
    "Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?"

    Mark. 3:29
    Mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."

    Luuk. 5:21
    Niin kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat ajattelemaan ja sanomaan: "Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?"
    Luuk. 12:10
    Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta.


    JOS se on mielestäsi massapostitusta, kun yhä uudelleen ja uudelleen JOUDUN totuuden sanalla vastsutamaan kevytmielisiä valheen sanoja - ei se ole minun syyni. Rakakus vaatii totuuden sanan oikeaa jakamista. Se ei ole minun yksinoikeuteni, totuus nimittäin.
  10. Lyhytsanaisuus on uskottavampaa -
    Matt. 5:37
    Vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.

    EI KUOLE EIKÄ SAMMU

    Mark. 9:48
    Jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

    Onko tuo Jeesuksen todistus pitkä valhe, jolla on lyhyet jäljet? Vai onko se Seraja-m55:n valhe?
    Mutta minä uskon, että Jeesus tietää omat asiansa paremmin kuin me ne tiedämme.

    Eräs toinen seikka osoittaa, ettei Seraja-m55:llä ole iankaikkista elämää.
    Nimittäin; kun hän väittää varsin monisanaisesti, että alkukielessä iankaikkista tarkoittava sana ei tarkoita iankaikkista, vaan - niin jotain määrättyä aikaa.

    Silloin ei olisi iankaikksita elämääkään. Ja Jumala olisi valehtelija kertoessaan, että ihminen on iankaikkisuusolento.

    Varmistaakseen, että jokainen ymmärtäisi ihmisen - niin jumalattoman kuin jumalisenkin - olevan iankaikkinen, katoamaton, Jeesus todellakin korostaa, jumalattomien kohdalla, että "heidän matonsa EI KUOLE EIKÄ TULI SAMMU".

    Tuon Jumalan oman lauseen sisältöä on rakkauden enkeliksi putuvankin mahdotonta edes alkukieleen vedoten - selittää tyhjäksi.

    SAMAA sanaa Jla käyttää niin ikuisen elämän kuin ikuisen kadotuksen kuvaamisessa. Koko Raamattu tukee tätä kadotuksen ja elämän yhtä suurta pituutta: loputtomuutta.

    Dan. 12:2
    Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.


    Matt. 25:41
    Sitten hän MYÖS sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.

    Matt. 25:46
    Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."


    HENGEN PILKASTAKO PELKÄLLÄ SÄIKÄHDYKSELLÄ?

    Pelkällä säidähdyksellä melkeinpä pääsisi Hengen pilkastakin, JOS iankaikkinen rangaistus olisi lyhyt, verrattuna iankaikkiseen elämään.
    Kiusaajahenget uskottelevat meille, että pahan palkka on lähes olematon. Ei paljon muuta kuin poisnukkuminen. Ikäänkuin "mihin puu kaatuu, siihen se maatuu".


    Mark. 3:29
    Mtta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."


    Mutta se on helvetin vale. Helvetin pitkä vale tuossa Seraja-m55 pitkän pitkässä saatanan propagandalla täytetyssä kirjoitelmassa: "Helvetti tulee, mutta ei loputtomasti".
    Niin iankaikkisen pitkä teksti, jonka ainoa päämäärä on todistella, että pahan ei käy kovinkaan huonosti.

    Se ei ainakaan rakkautta ole, sellainen viesti.
    Vaan Hengen pilkka on todellakin IANKAIKKIKNEN SYNTI! Kuinkahan lyhyeksi ajaksi Seraja-m55 määrittelisi tuomion siitä? Mutta eihän mikään rangaistus SIITÄ ole liian suuri! Jumalan tekojen halventamisesta, Mark 3:28-30.

    KEN ROHKENEE HERJATA RAKKAUDEN APOSTOLIA?!

    Voi pyhä yksinkeretaisuus, miten hirvittävästi Seraja-m55 herjaa rakauden apostolia, Johannesta, joka mm. "Jeesuksen Kristuksen Ilmestyksessään"
    kujvailee helvetin loputtomuutta.
  11. Ihana osallistua tuollaiseen aiheeseen: Jeesus osti meidät omikseen!

    Raamatun vanhimmasta kirjasta, Jobin kirjasta, löytyy tuo toteamus. Ja missä olosuhteissa - uskonystävätkin syyttelivät syyttelemsitään.
    Mutta kun Jumalan Poika taas alkoi osoittaa voimaansa Jobissa, niin johan ystävätkin taas olivat ystävällisiä tukijoita ja juhlijoita.

    Huomaatko - Jobin rukous hänen sanojensa muistiin merkitsemisestä kuultiin, vaikkei hän sitä jaksanut uskoa; vain toivoi.

    Kun Kristus - vain koetellakseen uskomme kestäväisyyttä - hetkeksi vaikenee, silloin ei jää muuta kuin - Kristus yksin. Ja Hänen sanansa.

    Job 19:29
    Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.


    Job 19:20-25 :

    20 Minä olen pelkkää luuta ja nahkaa, hampaani paljastuvat ikenien alta. [Ps. 102:6]
    21 Säälikää minua, säälikää, te, jotka olette ystäviäni! Jumalan käsi on koskenut minuun.
    22 Miksi tekin vainoatte minua, yhdessä Jumalan kanssa? Ettekö ole jo kylliksi minua kalvaneet?

    23 Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan,
    24 uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen!

    25 Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
    26 Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, [19:26,27: 1. Kor. 13:12]
    27 saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.

    28 Mutta te sanotte: "Kuinka puristamme hänestä totuuden esiin? Syyllinen hän joka tapauksessa on."
    29 Pelätkää toki miekkaa! Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa: on olemassa tuomari.

    Jopin postia saanut
  12. MIKSI aloittelet parjaamisen yhä uudestaan, etkä vastaa rauhanpyrkimyksiin? - eka linkki
    Kevytmielisesti sivuutat rakentavat aloitteet ja kevytmielisesti suhtaudut tuomioon iäisyyden porteilla.

    MIKSI olen muka rakkaudeton, kun vetoan rakkauden apostolin saamaan Ilmestykseen, jossa Jeesus varoittaa helvetin sammumattomasta tulesta ja kehottaa ”ostamaan” häneltä silmävoidetta, jotta voisi nähdä, millaisesta tuomiosta tarvitsee pelastuksen Hänessä?

    Julistan helvettiä vastaan

    KAIKKI opetukseni on helvettiä VASTAAN. Aihe ei itseäni erityisesti kiinnosta, mutta liian monet täällä ovat aivan liian kevytmielisesti vedonneet Jumalan rakkauteen – eivät halua tietää, mistä Jlan rakkaus tahtoo meidät pelastaa. Eikä kukaan opi rakastamaan, ellei tiedosta, että ON paljon anteeksi saanut.
    Minä erityisesti olen ansainnut helvetin tulen, mutta Jeesus ansaitsi minulle vapautuksen siitä.

    SE ettei kellekään saa (Paitsi Juudas Iskariot, se väärä profeetta ja peto) kadotustuomiota lausua, se ei tee helvettiä olemattomaksi. Se on joka tapauksessa valmistettu – tai valmistetaan - ”perkeleelle ja hänen enkeleilleen”.
    Syytön olen minä SIIHEN, vaikka muutoin olenkin kaikin puolin syyllinen Jlan edessä. Tutki ja toteat raamatullisiksi kaikki alla olevat tuoreet vastausviestini.

    En ole aiheessa toiminut aloitteentekijänä, sillä Jlan rakkaus vetoaa paremmin kuin pelottelu.
    Samaisesta syystä en pelottele sunnuntain viettoa laittomuuden tekemiseksi tai pedon kumartamiseksi. Sillä sellaisesta ei Sana puhu. Mutta sammumattomasta helvetin savusta kylläkin.

    Foorumi vailla paimenta?

    helvetinkieltäjät helvettiinkö?

    "Me katsomme..."

    helvetin syvyydeltä pelastettu

    Viesti Raamatusta ei kelpaa?

    Kristuksen rakkaus on kaikki

    Seraja-m55 vastaan Jumala

    Rakkaus ei pelkää totuutta

    Julistan helvettiä VASTAAN ! ! !


    >

    MIKSI pahan täytyisi päästä pelkällä säikähdyksellä – lopulla? Miksi toisaalta kristityille tahdotaan lausua kadotustuomio mm. sanoilla ”laittomuuden tekijät” tahi ”pedon kumartajat”??

    Helvetin pelosta vapautettu



    Luuk. 6:37
    Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
    Room. 8:1
    Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota NIILLE, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.