Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. "LAKIHENKISYYS ON LIHAN MIELTÄ - SYNTI"
    Meinaatko, että Jumala on syntinen, kun säilyttää lakiaan taivaassa?
    ============== Ihmettelen vaan:

    Tuollainen järjen päätelmä ja ajatusrakennelma on täysin vieras raamatun hengessä ajattelevalle.
    En ainakaan minä ala selittämään Raamattua Ellenin kirjoitusten pohjalta. Vaan Sana selittäköön itse itseään.
    Olet edesvastuuton törkimys, kun syötät tuollaisia harha-ajatuksia kristittyjen foorumille.

    Taivaassa säilytetään Elämän kirjaa, johon on kirjoitettu autuuden saavien nimet jo alun alkaen, Ilm 17:8. Peruste ei ole lakihenkisyys tai lauantaisapatti, vaan yksinkertaisesti se Raamatun - ja minun - paljon toitottama: "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", Ilm 25:34-35, Ilm 20:15.

    Mutta lakihenkisyys todellakin miellyttää ylpeää lihaa ja synti miellyttää alhaista lihaa. Niitä vastaan tulee taistella Hengen asein.
    Lainnoudattajankaan liha ei v oi alistua Jumalan lakiin, joten hän ei pääse yhtään edelle sitä, joka ei ole lain alla:

    Room. 8:7    Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. [Matt. 12:34; Room. 5:10; Kol. 1:21; Jaak. 4:4]    
    Gal. 5:18
    Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.

    IRTOJAKEITA, JOTKA YHTYVÄT RAAMATUN HENKEEN

    Emme siis seuraa ihanaa lakia, vaan verrattomasti ihanampaa Pyhää Henkeä. Kumman "kerroksen" väkeä olet?   

    Gal 5:25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. [Room. 8:12]   

    Gal 6:2-4

    2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. [Room. 15:1+]   
    3 Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään. [1. Kor. 8:2; Jaak. 1:26]   
    4 Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen.   

    antti
  2. Kysypä niiltä, jotka oikeasti ovat terveysalan ihmisiä, että saako sianlihaa syödä. Olemme maailmassa, vaikka emme maailmasta. Tänne jää liha ja nousee uusi, taivaallinen ruumis - Tessalonikalaiskirjeessä siitä tarkemmin, Raamatussa tarkoitan.

    "Syökää kaikkea, mitä lihakaupasta saa, kyselemättä omantunnon tähden", lupaa Jumala ainakin korinttolaisille.

    Eikö Jumala muka kykene pyhittämään kuollutta lihaa, kun Hän pyhittä meidän lihammekin omaan käyttöönsä?

    Kun sapattilakiin liittyen - vanhassa liitossa - kehotettiin kerran vuodessa käyttämään kymmenykset juhlimiseen köyhien kanssa, niin siinä oli määrä olla lihaakin. Kaikkea lihaa sen mukaan kuin mieli tekee, (5. Moos 12:15).
    Sianliha toki oli silloin vielä kiellettyä - sillä sapatin Herra ei ollut vielä rauhoitellut: syökää kaikkea, mitä lihakaupasta saa, kyselemättä omantunnon tähden.

    Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden, sanoo Raamattu. Mutta ruoka on vatsaa varten.
    Oleellista kummassakin tapauksessa on, että voi valikoida tai määrätä vain itselleen. On synti vaatia toisilta samaa. Tällainen on täyttä puhetta ja Herra siunaa tällaisen totuuden sanan, niin että sen kautta voi vapautua muiden käskyvallasta näissä henkilökohtaisissa asioissa.

    Kun Jeesus antoi sikojen hukkua veteen, ei hän käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, esimerkiksi sanomalla, että siinäs näitte. Sika on saastainen syötäväksi. Tässä yhteydessä Hän olisi sanonut, jos niin olisi vielä uuden liiton aikana.
  3. AITO VAPAUS ON JEESUKSEN ORJUUTTA

    Sapattilakiko siis on ikuinen, mutta fariseukset vain väittivät Jeesuksen väittäneen olevansa Jumalan Poika?

    Joh 5:17-18

    17 Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." [Joh. 9:4, 14:10]   
    18 Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. [Joh. 10:33]   

    Jeesus perustelee sen, miksei erottele päiviä toisistaan, ei edes sapattia: minun Isäni yhäti tekee työtä ja siksi minä myös.
    Hänen läheisin opetuslapsensa ymmärsi - toisin kuin te fundamentalistit - Jeesuksen ajatukset. Eipä Johannes missään kirjeessään mainitse, että pyhä on ainoastaan lauantaina. Eikä puhu jonkin päivän ehdottomasta erityisestä pyhittämisestä.

    LAKIHENKISYYS ON LIHAN MIELTÄ - SYNTI

    Mitä tuohon LAKIHENKISYYTEEN tulee, niin Jumala Sanassaan ottaa siihen rajusti kielteistä kantaa.

    ROOM 7:3-6 :

    3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. [Matt. 5:32]
       
    4 Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle. [Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14]   
    5 Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle. [Room. 6:21, 8:8; Gal. 5:19]
       
    6 Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]   

    IRTI LAISTA - YMMÄRRÄTKÖ VERTAUSKUVIA?

    Room. 7:2
    Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.

    Room. 7:6
    mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

    Kaiketi asia tuli tällä selväksi - kenen orja olet, sen lauluja laulat - ketä palvelet, sen loruja luet - kenen oma olet, hänen puolestaan kiivailet.
    On niitä, jotka tahtovat vertauskuvauksellisesti olla aviossa lakihengen kanssa. Ja on niitä, jotka katsovat Jeesuksen olevan aviopuolisonsa.
    Kahden kanssa ei voi vilpittömästi kuherrella.
  4. ***Job 11:11. Sillä hän tuntee valheen miehet, vääryyden hän näkee tarkkaamattakin.
    12. Onttopäinen mies voi viisastua ja villiaasin varsa ihmistyä.
    13. Jos sinäkin valmistat sydämesi ja ojennat kätesi hänen puoleensa -
    14. mutta jos kädessäsi on vääryys, heitä se kauas äläkä anna petoksen asua majoissasi***http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000025677926
    ======================== Vastaan jopinpostiin:

    Kuinkas sinä vastineessasi tolleen Jobista (ja ehkä antistakin?) etsit syytettävää? Jakeiden 11-12 otsake on "Hillitse kieltäsi, Job!" ja 13-14 on "Voit vieläkin löytää rauhan, Job". Mutta olen oppinut, Jobista, olemaan vaiti siinä, missä en osaa puolustautua. Miksi yhdyt SOOFARIN ensimmäiseen syytöspuheeseen ja tuleeko perässä vielä loputkin, Jobia ja minua kohti?

    En tiedä, mihin lopulta pyrit sanoillasi, joten suljen suuni. Siispä antakaamme Jumalan vastata vastineeseesi, ilmoittakaamme Jumalan tutkivan tuomion LOPPUSANAT :

    Herran sanat Jobin ystäville, Job 42:7-10 :

    Job 42:7 Kun Herra oli puhunut Jobille, hän sanoi temanilaiselle Elifasille: "Minä olen VIHASTUNUT sinuun ja kahteen kumppaniisi, sillä te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job.

    8 Ottakaa siis seitsemän sonnia ja seitsemän pässiä, menkää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa hyvitykseksi omasta puolestanne polttouhri. Palvelijani Job rukoilee teidän puolestanne, ja minä kuulen hänen rukouksensa. Näin minä säästän teidät rangaistukselta ja häpeältä, vaikka te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job." [1. Moos. 20:7; Job 22:30]
    9 Temanilainen Elifas, suahilainen Bildad ja naamalainen Sofar tekivät niin kuin Herra oli heitä käskenyt, ja Herra kuuli Jobin rukouksen.

    10 Kun Job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi hänen kohtalonsa. Herra antoi Jobille kaksin verroin kaikkea, mitä hänellä oli ennen ollut.

    antti
  5. "Opi ajattelemaan hengellisesti" - erään salaisen lukijan ohje minulle. Ja niin hän pyrkii ohjamaan minut pois Jobin kirjan ääreltä. Viekasta ettenkö sanoisi kettumaista. Eipä noissa suositelluissa, Hooseassa ja Daavidissa mitään vikaa ole, ei sen puoleen. En ala hengellistämään.

    Sillä jos alkaisin vertaamaan adventtikirkkoa Jobin vaimoon tai metsässä tarpeillaan olevaan Daavidiin lapionsa kera tai Hooseaan, niin olisin kuin henkilökohtainen punainen vaate tuolle kirkkokunnalle.

    Hooseanhan piti ottaa portto vaimokseen ja se johtaa Uuden Testamentin Roomalaiskirjeeseen, Room 7:3-6. Paavali kehottaa siinä siirtymään lain tuntemisesta pois , Kristuksen tuntemiseen. Muussa tapauksessa elää aviorikoksessa lain kanssa.

    Sitä paitsi, ei ole viisasta hengellistää. Vaikea on ellenistienkään myöntää, että Israel on faktaa, eikä mitenkään hylätty. Kun 1844 ei ollut tietoakaan juutalaisista kansana, niin tuli ennenaikaisesti annettu Israelille tuomio ja omittua tuo hengellinen juutalaisuus.

    Mutta sangen opettavainen Jobin kirja on aloitukseni aihe.

    JOBILLE JÄÄ YKSIN JEESUS, (Job 19:25).

    Saatana tahtoo yhä koetella Jobia, Job 2:1-6 :

    Job 2:1 Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat taas koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan.
    2 Herra kysyi Saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita."

    3 Herra kysyi: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa. Yhä vain hän on pysynyt nuhteettomana, vaikka sinä olet yllyttänyt minut syöksemään onnettomuuteen hänet, viattoman miehen."

    4 Saatana vastasi Herralle: "Hyvän kaupan Job on tehnyt: pelasti sentään oman nahkansa!
    5 Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen lihaansa ja luihinsa. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!"
    6 Herra sanoi Saatanalle: "Hyvä on! Tee hänelle mitä haluat, mutta henkeä et saa häneltä viedä!"

    Jumala oli niin kiintynyt Jobiin, että halusi tämän kasvavan vielä lisää Jumalan sisäisessä tuntemisessa. Se kävi siten, että Hän vaikeni pitkäksi aikaa. Job lopulta oppi näkemään Herransa, mm. luomakunnan kautta, silloinkin kun tämä vaikenee. Oppi senkin, että Jumalalla on oikeus ilman selityksiä vaieta.

    antti
  6. En tiedä, minkä sortin adventistipastori kätkeytyy peitenimen "Sirkka Iita" taakse, mutta lainkiivailu se on, eikä Pyhä Henki, mikä pakottaa laittamaan yleiselle foorumille ehdottoman vaatimuksen - valita se ainoa oikea pyhäpäivä.

    En kysy, miksi laitetaan pitkiä lainauksia, tunnetusti kyseenalaiselta Weijolta - eikä Sanasta. Sillä sapatin Herra testamenttasi vain yhden irtojakeen sapattia koskien. Ja tehän tunnetusti ette pidä irtojakeista.

    ***Jumala on antanut meitä varten viikkojärjestyksen ja siihen kuuluvan lepopäivän. Saamme vapaasti (laista vapautettuina) levätä työstämme lauantaisin. Siihen meillä on lupa Jumalalta. ”Sapatti on ihmistä varten.” Sydämen lepotila syntien anteeksiantamuksen ihanuudessa ei meistä väisty levätessämme sapattina. Emme siinä tunnustaudu lakiliittoon.***

    Sapatin Herra ei suutu yllä olevasta Sirkka Iitan vannomasta tekstistä - vaan hymähtää sille.
    Mukamas laista vapautettuina vaaditaan valitsemaan tietty päivä, pelastuksen ehtona se.
    Vähäinen taikina hapattaa koko taikinan ja se hapatus on sana "lauantai". Sirkka Iitan so. Weijon väittämille "lauantaista" tai ainoasta oikeasta lepopäivästä ei löydy Sanasta mitään perusteita, vaikka tekevät siitä mitä tärkeimmän asian - siitä viikonpäivästä.

    Ehkä halutaan salata sisältö. Sisältöön varmaankin liittyy paljon sellaisia määräyksiä, joita ei julkisella foorumilla haluta edes paljastaa. Koskapa tuota pyhityksen ulkokuorta noin kovasti kiillotetaan.

    Yksi maininta oikean päivän valinnasta itse kunkin kohdalla sapatin Herran testamentissa on. Ja se on yhteensopiva sen Raamatussa usein toistuvan sanonnan kanssa, että emme ole lain orjia, vaan vapauden laki Kristuksessa on meidät tuomitseva.

    Sekin tuomio tulee kanssaihmisille osoittamamme laupeuden mukaan, (Jaak 2:12-13), eikä sen mukaan, miten sapattina itseämme viihdytämme.

    Room. 14:5    Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.   

    Samoin on ruoan laita - makuasia:

    1. Kor 10:25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä. [1. Tim. 4:4]   

    ÄLKÄÄ SIIS TUOMITKO ENNENAIKAISESTI RUOAN TAI PÄIVIEN TÄHDEN
    Sillä armon Herra tullessaan sanoo sen viimeisen sanan, (Job 19:25).

    1. KOR 4:3-5 :

    3 Mutta minulle on yhdentekevää, ryhdyttekö te tai jokin ihmisten tuomioistuin minua tutkimaan. En itsekään ryhdy tutkimaan itseäni.   
    4 Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra. [Ap. t. 23:1]   
    5 Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta. [1. Kor. 3:8,13]   

    antti
  7. Miksi alati herjaat ja täysin asiattomasti?
    Jos on huono olo, niin mene lääkäriin tai Parantajan puheille!

    Miksi, muuten, siirtyisin vertausten puolelle, kun Jobissa on faktaa. Täysin pieleen menee rääväsuisuutesi siinäkin, kun sanot, että Jeesus aina puhui vertauksilla. Sinulle tosin joutuukin puhumaan vertauksilla, mutta minulle Hän voi puhua suoraan. Job on TODELLISUUTTA, joten on synti muuntaa se vertauskuvalliseksi.

    On näet niin, että Jeesus - omiensakin sanojen todistamana - puhui mieluummin suoraan läheisilleen, mutta kirjanoppineille ja niiden talutusnuorassa oleville VAIN vertauksin. Jeesus kyllä sanoo, milloin hän käyttää vertausta ja mikä on faktaa.

    En näköjään ymmärrä kaanaan kieltä, mielestäsi. Sitten en ymmärrä mitään, jos en sitäkään. Sitä kaiketi rivien välistä vihjasitkin.
    Miksi menet henkilökysymyksiin, kun jäät asiassa sanattomaksi? Toivonpa, ettet jää sanattomaksi, kun häävieraalta tivataan: miksi tulit tänne omissa vaatteissasi? Kuinka sinulla ei ole "Yksin uskosta vanhurskaaksi" -vaatetta?


    Joh. 16:25
    "Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä.


    MATT 13:11-12 :

    11 Jeesus vastasi: "Siksi, että te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta he eivät. [1. Kor. 2:10; 1. Joh. 2:27]
    12 Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. [Matt. 25:29; Mark. 4:25; Luuk. 8:18, 19:26]

    Joh. 16:29
    Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin.

    Matt. 13:35
    jotta tämä profeetan sana kävisi toteen: -- Minä avaan suuni ja puhun vertauksin, tuon julki sen, mikä on ollut salattua maailman luomisesta saakka. [Ps. 78:2+]

    --------------
    Matt. 13:34
    Kaiken tämän Jeesus puhui väkijoukolle vertauksin. Vertauksitta hän ei puhunut heille mitään, [Mark. 4:33,34]

    Matt. 13:13
    Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä. [5. Moos. 29:3; Jer. 5:21; Hes. 12:2]

    Mark. 3:23
    Silloin Jeesus kutsui heidät luokseen ja puhui heille vertauksin: "Miten Saatana voi ajaa ulos Saatanan?

    Mark. 4:33
    Monin tällaisin vertauksin hän julisti ihmisille sanaa, sen mukaan kuin he sitä saattoivat ymmärtää. [4:33,34: Matt. 13:34,35 : Mark. 4:3,9,23]

    Luuk. 6:39
    Hän puhui heille vielä vertauksin: "Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. [Matt. 15:14+]

    antti
  8. MIKSI SINÄ TUNTEMATON RAISKAAT RAAMATTUA?
    Onko Ellen käskenyt?

    Selität, että Jobin vaimo ei ollutkaan Jobin vaimo, vaan langennut seurakunta. Puhut myös jostain vääristä enkeleistä ja selität nekin Jobin vaimon tilalle. Tuo on sairaan mielikuvituksen tuotetta!

    Historiallisesti todellisen Jobin vaimo on Jobin vaimo ja sillä siisti. Hänet Job sai pitää, kaiken muun menetti, kunnes Jumala loi uutta. Joten vaimo ei ollut langennut vaimo eikä väärä enkeli.

    Vaimo ei saanut rangaistusta. Jobin lapset ovat Jobin lapsia. Job "tietää Lunastajansa elävän". Toivottavasti et selitä tuota "Lunastajaa" enkeli Miikaeliksi, vaan meidän Vapahtajaksemme. Jobia lainomaisesti ojentaneet ystävät saavat Jumalan vihan päälleen, kunnes Job tekevät parannuksen syyttelystä ja Job rukoilee heidän puolestaan.

    Jobin kirja selittää itse itseään - viimeisen luvun myötä löytyy avain totuuden käsittämiseen, mitä Jobin kirjaan tulee. Omatekoisten selitysten kanssa joutuu aina lopulta umpikujaan - opissa ja elämässä.

    Elihu, Job ja Jumala olivat oikeassa, eikä heitä tuomittu, ilmenee Job 42:7-8. Elifas, Bildad ja Soofar olivat lainvaatijoita ts. syyttelijöitä ja saivat Jumalan vihan päälleen, kunnes uskosta vanhurskas rukoili heidän puolestaan; ilmenee sekin loppusanoista, Job 42:7-8.

    Job oli niitä harvoja, jotka tietämällä tiesivät olevansa hurskaita vaellukseltaankin, mutta Paavalin lailla hän ei vähimmässäkään määrin luottanut tekoihinsa, vaan luki sen kaiken roskaksi Paavalin lailla.

    Mutta Jobin "yksin uskosta" -vanhurskaus, Job 19:25, joutui kovalle koetukselle, kun ystävät osoittivat sormella jos vaikka mistä paikkansa pitämättömästä laiminlyönnistä.

    Seuraavassa näyte siitä, kuinka kauniita parannussaarnan sanoja saatana kuiskasi sielunhoitaja-ystävän korvaan.
    Näistäkin sanoistaan tuo Elifas sai rangaistuksen: ilmenee loppusanoista, Job 42:7.

    JOB 4:12-21 :
    12 Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.
    13 Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,
    14 se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,
    15 minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,
    16 kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:
    17 Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä? [1. Kun. 8:46+]
    18 Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.
    19 Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen. [Jes. 45:9; Jer. 18:6; 2. Kor. 4:7]
    20 Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,
    21 hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.

    antti
  9. ***Miksi tuot jatkuvasti niitä tänne esille ruoka ja lain halveksunta.
    Miksi sinulle on Herran laki niin vastenmielinen? Muuta muuhun aiheeseen kirjoituksesi johonkin joka lähentää kristittyjä toisiinsa eikä vie vaan kauemmaksi toisistamme,kyllä sinulla luterilaisena varmaan löytyy hyviä rakentaviakin aiheita.Äläkä sorra toista kristittyä, niin Herra auttaa sinua löytämään hyvät aiheet joihin me kaikki voimme ilolla yhtyä.***
    =======================

    Kuulepas nyt, sinä ajanvietekirjoittelija - miksi pitäisi muuttaa aihetta? Sellaiseksi, josta kaikki ovat yhtä mieltä? Kehua toinen toistaan kilvan samanmielisyydestä?

    Sapatti- , ruoka-, ja lakiaiheet ovat ajankohtaisia, enkä ole vielä onnistunut saamaan riittävän vakuuttavasti esille Raamatun käsitystä niissä. Minulla on ollut useita aiheita, mutta useilla - kuten sinulla - lienee täällä vain 1 aihe: antin laiton persoona.

    Mahdollinen lähentyminen olisi valhepohjalla niin kauan kuin pyhäpäivällä tietyt kirkot jakavat kristikunnan kahtia - vuohiin ja lampaisiin. Mutta loppuun asti pysyy Raamatussa se sana, että toinen voi pitää toista päivää parempana.

    Aloitukseni aihe ei suinkaan ollut vähäpätöinen antti - tuo on turha aihe - vaan lain ja evankeliumin suhde. Se on keskeinen aihe Sanassa, joten sitä ei voi lakata esiin tuomasta. En syytä, vain totean sen, että jotkut lukeutuvat lainnoudattajiin, mm. ehdottoman muka yhden ainoan oikean viikonpäivän nimissä - en syytä. vaan itsehän sitä korotatte.

    Itse lukeudun tosiaankin tuohon alempaan kerrokseen - armahdettu syntinen. Lienen sinun näkökulmastasi katsottuna ei-rakentava laittomuuden tekijä.

    Kristillisyys ei ole viihdettä vaan totuuden etsintää alati. Raamatusta löytää aina uutta - syvempää. Tietysti voisin kirjoittaa terveysasioista, mutta ne ovat makuasioita; niihin ei paljonkaan pidä tuhlata kristillisen foorumin tilaa.
  10. Kuka opetti Sirkka-Iitankin jo herjaamaan ja kiroamaan helvettiin ne, jotka eivät pidä sapattia lauantaina - tuomitseman ne laittomuuden tekijöiksi?

    Tällaisen tavallisen rivikristityn näkökulmasta katsottuna on surkuhupaisaa se, että todellakin löytyy kristilliseksi kirkoksi itseään nimittämä kirkkokunta sellainen, jotka mielestään YKSIN ovat oikeita uskovaisia ja Jumalalle otollisia.

    Ja sitten kun tästä huomauttaa, niin asia kiistetään, vaikka se kaiken aikaa tällä foorumillakin on esillä. Jotka sitten tuon tuomitsemisen tuomitsevat, niin ne ovat muka vääriä tuomitswijoita.

    Muuta ei voi sanoa kuin että: voi pyhä yksinkertaisuus!
  11. TÄHTÄIMESSÄ TAIVAALLINEN ISÄNMAA

    Missä kohden leuhkin ITSESTÄNI? Nimeäni käytän ahkeraan vain siitä syystä, että tahdon olla avoin ja vastaan kirjoituksistani henkilökohtaisesti. (En edusta mitään järjestöä foorumilla).
    Vai olenkohan väärä osoite? Sillä tiedän, kuka on foorumin leuhkija! Sinäkö se lienet?

    *** SUURI SUOSIONI ON ..."
    Kirjoittanut: kolme-enkeliä 9.4.2007 klo 17.26

       . . . teidän ansiotanne. Siksi jaksan jatkaa totuuden tuomista. ***

    Mitä minuun tulee, niin todellinen totuuden puhuja ei saa edes yösijaa, kuten sanonta kuulu. Suosiosta puhumattakaan.
    Minä jaksan ilman suosiotakin ja paree on, ettei ihmissuosio kihahda päähän.

    OLEN SUURPERIJÄ - SUUREN ARMON PERINYT

    EF 3:3-6 :

    Ef.3:3 Minulle on ilmestyksessä annettu tiedoksi tämä salaisuus, niin kuin olen edellä lyhyesti kirjoittanut. [Ap. t. 22:21, 26:17; Gal. 1:12 | Ef. 1:9,10]   
    4 Tätä lukiessanne voitte huomata, kuinka hyvin minä olen perillä Kristuksen salaisuudesta.   
    5 Sitä ei menneiden sukupolvien aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille: [Ap. t. 10:28; Kol. 1:26; 2. Piet. 1:21]
       
    6 muihin kansoihin kuuluvilla on SAMA OIKEUS PERINTÖÖN kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen. [Gal. 3:14,28,29; Ef. 2:15]   

    Lainaan tähän tuntemattoman foorumilaisen hyvän rukouksen, joka on täysin sopusoinnussa Luuk 18:9-14 kanssa.
    "Herra ole meille kaikille armollinen, koska sinä vain näet sydämeen ja tiedät, että joskus voi se kaikista leuhkin ollakkin se kaikista heikoin ja tarvita eniten sinun armoasi!"

    MUTTA AIHEHAN OLI HEBREALAISKIRJEEN 11. LUKU

    HEBR 11:16-19 :

    16 Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin. [2. Moos. 3:6; Hepr. 2:11]   
    17 Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, [1. Moos. 22:1,2; Jaak. 2:21]
       
    18 vaikka hänelle oli sanottu: "Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi." [1. Moos. 21:12; Room. 9:7]   
    19 Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä.   

    antti
  12. ASIAT RIIDELKÖÖT - EI HENKILÖT

    Älä, tuntematon pastori, korota ihmistä foorumin aiheeksi! Anna tilaa muillekin kirjoittajille; muut kirjoittavat asiaa. Sinä lienet kaikkien noiden henkilökohtaisuuksien takana. Miksi vainoat minua?

    Milläs valtuudella Jeesus kutsui tietyn lajin kiivailijoita käärmeiksi? Älä kiusaa Jeesusta.
    Jeesus tarkoitti sitä, mikä noiden kirjanoppineiden suulla loppujen lopuksi puhui.

    Esimerkiksi, Jeesus jopa kysyi eräänkin kerran niiden taustavaikuttajien nimeä ja mies puhui ulos niiden nimen. Ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. En minäkään ota - vaan annan Jeesuksen kärsiä nahoissaan minua kohtaan heitetyt herjat.

    Olen saanut valtuudet niin tehdä - heittää Hänen päälleen. Jeesus itse kehottaa siten vapautumaan aiheettomista syytteistä. Entä miksi voin sanoa, että aiheettomat. Kirjoitan vilpittömin sydämin, siitä tiedän että en saa herjan antaa vaikuttaa minuun. Ei sovi lukijalta kysyä, että mitäs saisi olla - millainen korvasyyhy sinulla ehkä on.
    itse arvostan jokaista asiallista ja perusteltua tekstiä tällä kristittyjen foorumilla.


    Totuuden sanojenko vuoksi minua vainoat, tai olenko sanonut jotain raamatunvastaista? Kerro mikä raamatunkohta ei pidä paikkaansa? Pitääkö seuraavakaan sinun mielestäsi? Kain päätteli, että mitäs sitä suotta eläintä tappamaan - mutta oli kohta valmis tappamaan veljensä. (1.Ms.4:8-15), (Silti ei Kainia saanut tappaa - äläpä sinäkään ammu tappavia sanoja minua kohtaan, saatan olla veljesi Herrassa).

    HÄN LOUKKAANTUI JUMALAAN

    1. MOOS 4:3-7 :

    3 Kerran Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa,   
    4 ja Abel toi lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa. Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa, [4:4,5: Hepr. 11:4]   
    5 mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain suuttui kovin ja hänen katseensa synkistyi.
       
    6 Herra kysyi Kainilta: "Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan?   
    7 Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa." [Room. 6:12]   

    antti