Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. Kyllä tuosta omasta aloituksestasikin paistaa
    Kirjoittanut: sellainen ihan 13.4.2007 klo 22.50

       käsin kosketeltava pahansuopaisuus! Kyllä pitää sinunkin vielä paljon nöyrtyä ja täyttyä Kristuksen rakkaudella, ennen kuin voit olla Herralle sovelias ja täyttyä Pyhällä Hengellä! Ei millään pahalla, mutta paljon on vielä pois pantavaa! Kyllä tuo "vanha aatu" vielä liikaa pitää sinua otteessaan, vai kuis on?

    ==================== Saanko puolustautua:

    Totta toinen puoli, varmasti. Ei Herra vielä voi näyttää minulle kaikkia mustia helmiä langenneessa luonnossani. Mutta jos joskus tulee aihetta ylpistyä ja ylpistyn - niin Hän näyttää lisää omahyväisiä "aarteita" sisälläni.

    Mutta minulla on unelma: että tässä saviastiassa alkaisi näkyä myös tuo Herran suunnattoman suuri voima. On sääli, jos ratkaisevan tärkeä aihe peittyy pahansuopaisuuden alle. Tai Herran voima.

    Oliko Jeesus pahansuopainen? Ihan "käsinkosketeltavan"? Vastaus: oli!

    Matt. 12:34
    Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. [Matt. 3:7+ | Matt. 15:18; Luuk. 6:45]

    Oliko Johannes Kastaja pahansuopainen? Oli hänkin!

    Matt. 3:7    

    Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia* ja saddukeuksia*, hän sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?
    [Fariseukset kuuluivat maallikkoliikkeeseen, jolle olivat tärkeitä puhtaus- ja pyhyyssäädökset. Pappi Sadokin jälkeläisinä saddukeukset olivat korkeimman papiston edustajia, ks. 2. Sam. 8:17.] [Ps. 58:5; Jes. 59:5; Matt. 12:34, 23:33 | Mal. 3:19; 1. Tess. 1:10] [Luuk 3:7] [Matt 3:7+].   
    ----------------------------------------------

    Onko Antti pahansuopainen? On! Alla antin oma ote - toteamus - Antin "käsinkosketeltavasta pahansuopaisuudesta:

    ***Tutkipa Jobin kirjaa ihan itsekin, jottet luulisi minua valhettelijaksi. Jobin 3 senaikaista adventistiystävää (Elifas, Bildad, Soofar) eivät saata uskoa Jobin syyttömyyteen.
    Kun syyttelivät Jobia laittomuuden tekijäksi, he itse tulivat avuttomiksi. Raamattu ei kerro, saivatko he lopultakaan uskon Lunastajaan.

    Kun Jumala ja Job ovat mitään salaamatta keskustelleet, sielunhoitajat saavat palkkansa - ensimmäiset tulivat viimeiseksi ja viimeinen ensimmäiseksi! Job 42:7-10.
    Lahjavanhurskaudesta kiinni pitäminen koitui valtavaksi siunaukseksi Jobille, hänen (adventisti)ystävilleen, perheelleen ja koko sille seudulle, Job 42:12-17.***
    - - -
    MUTTA on turha loukkaantua minun kaltaisiini "käärmeisiin". Sillä voit vain pudistella sellaiset tuleen - kirota sinne, minne Ellen heittää kaikki laittomuuden tekijät ja sunnuntain pyhittäjät, kunhan se "tutkiva tuomio valmistuu.

    Ap. t. 28:5
    Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään, [Mark. 16:18; Luuk. 10:19]

    Mitä aloitukseeni tulee, niin tarkoitus oli, että te kaikki itse tutkisitte Sanasta, puhuinko oikein. Et antanut mitään palautetta aiheesta, vaan kävit opetuksen sanan välittäjän kimppuun. Ei järin rakentavaa.

    antti
  2. JEESUS RIKKOI SAPATTIA TAHALLAAN

    Ei astuisi ajatukseenikaan, että Jeesus olisi syntiä tehnyt. Tunnen Häntä sen verran.
    Teidän sapattinne Hän tosin rikkoi ja kumosi, Joh 5:17:18 ja kutsui Jumalaa Isäkseen.
    Mutta te ellenistit ETTE ole sapatin Herra, vaan Hän.

    Ellenistiherjaaja kysyy: omia syntejäänkö Jeesus sovitti? Ei, vaan Hän sovitti sinun taholtasi saamansa herjat sekä sovitti myös minun syntisen luontoni. (Olen näet kokonaan syntinen).

    Kun laitoit todisteeksi oikeassa olemisestasi tuon Ilm 20:4 ja oletat, että ilman muuta lukijat yhdistävät sen siihen Ellenin opetukseen, jonka mukaan ne ovat laittomuuden tekijöitä, jotka eivät pyhitä lauantaita, (viikon 6. pvä),ja kun lisäksi kysyt vihjaavasti, oliko Jeesus siis syntinen - niin tästä voidaan päätellä, että sinä - ja sinun kirkkosi - olette korottaneet EGW:n jumalaksi ja sapatin herraksi.
    ------------------------------------

    Jeesuksen Henki on viisaasti ohjannut Raamatun lauseiden kirjoittamista. Niinpä totudesta voi eksyä vain tahallaan.
    Sinä tuntematon adv.pastori kirjoitat minulle kysymyksen:

    "Väitätkö niin kuin fariseukset, että Jeesus rikkoi Jumalan käskyjä vastaan ja teki syntiä. Lain rikkomus on aina syntiä. Mitä syntinen Jeesus sitten sovitti? Omia syntejäänkö?"

    Väität siis fariseusten vain väittäneen Jeesuksen rikkoneen sapattia? Väität; sen paljastaa vihjaamasi tuomio, Ilm 20:4. Mitäs muuta syntiä fariseukset väittivät Jeesuksen tehneen sapatin rikkomisen LISÄKSI? Aivan - että Hän väitti Jumalaa Isäkseen!

    Mutta eikö se ollut sentään tosi väite - Hän todella sanoi Jumalaa Isäkseen? Ja Hän todella rikkoi sapatin. Sen ajan fariseukset sentään ymmärsivät, mitä Jeesus tarkoitti; juuri siksi he halusivat hänet tappaa. Kun Hän rikkoi sapatin - heidän mielestään tärkeimmän asian mitä voi olla - ja väitti Jumalaa Isäkseen.


    JOH 5:18 Sen tähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.   

    Yhdyt siis fariseuksiin (joiden päämies oli Saul, sittemmin Paavali, kunnes vaihtoi lain Jeesukseen), jotka naulitsivat Jeesuksen ristille sen vuoksi, että tämä väitti Jumalaa Isäkseen! Mitä? En kuullut vastausta. Nämä kaksi asiaa yhdessä olivat kuin punainen vaate fariseuksille.

    JOH 19:7 Juutalaiset vastasivat: "Meillä on lakimme, ja lain mukaan hän on ansainnut kuoleman, koska hän väittää olevansa Jumalan Poika." [Joh. 5:18]   

    Huomaa tämä: Jeesus ei puolustautunut kummankaan syytöksen edessä - sillä Hän rikkoi sapatin ja sanoi Jumalaa Isäkseen. Pidä toki syytöstä vääränä, mutta silloin sinulla ei ole Isää eikä Poikaa.

    Joten kellekäs sitten sitä sapattia vietät, kun sinulla ei ole sapatin Herraa? Hukkaan menee ponnistus. Ei ehkä sentään. Olen kuulevinani vastauksen: Ellenin kunniaksi vietän seitsemännen päivän sapattia, (lauantaina 6. pvä). Mutta mahtaako Ellen suvaita sitä, että kuudennella päivällä on peitenimi "seitsemäs päivä"?
    -----------------------------------

    HENGEN PILKKA

    Fariseukset vihasivat sitäkin, että syntisten ystävä paransi sairaita. Olisi kai täytynyt tyytyä etsimään terveyttä vain mintuista ja tilleistä ynnä muusta terveysravinnosta?

    Kristuksen pilkka tosin annetaan anteeksi, mutta varokaapa, ettette yhdy kirjanoppineisiin vielä siinäkin, että alkaisitte pilkata ihmeparantumisia riivaajien työksi. Se näet on sellainen "Pyhän Hengen pilkka, jota ei anteeksi anneta".

    Matt. 12:31
    Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.

    Matt 12:24-32 :

    25 Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä.   
    26 Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?   
    27 Ja jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
       
    28 Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.   
    29 Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.   
    30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
       
    31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.   
    32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.   

    SAPATTI JA MINÄ

    Teen työtä Isän kanssa, (en sentään "ahkeroi", vaikka se kehotus Sanassa on), 6 päivänä viikossa. Seitsemäntenä pvnä Palvelijain Kuningas palvelee minua so. ravitsee minua enemmän kuin muina päivinä. Onkin todettu: sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.

    _AnttiVKantola_
  3. ENKELIJUOKSU

    En voi lakata ihastelemasta kolmen-enkelin kärsivällisyyttä ja kestäväisyyttä, kun hän juoksee kohti lain päämäärää, Kristusta.
    Toivoa sopii, että hän, vihdoin uskon kautta yhdyttyään Kristukseen ja unhottaen sen, mikä takana on, Rm.7:3-4, jaksaa sitten Kristukselta saamaansa uutta päämäärää kohti juosta yhtä innokkaasti, Fil 3:12-14.

    Jospa kolme-enkeliä loisi katseensa tähän. New agesta ei ole kyse, tuosta järkeilyyn perustuvasta humanismista, jota ellenismikin edustaa. Vaan uskonvaraisesta valtakunnasta, sillä sentähden se on uskosta, että se olisi armosta, Room 4:16.

    1. Piet. 1:12
    Heille ilmaistiin, etteivät he palvelleet itseään vaan teitä puhuessaan siitä, minkä teille nyt ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat tuoneet teille evankeliumin. Tähän pelastukseen haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen. [Ap. t. 2:4; Room. 16:25,26; Ef. 3:8-10]

    Lain päämäärän jälkeen uusi päämäärä: rakastaa vihamiehet itselleen Kristukselle ja Isälle, Matt 5:38-48. (Ei enää lainomaisesti esim. ellenismille - vaan ARMON Herralle).
    ---------------------------------------------------------
    Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan:

    1. Kor. 5:6
    Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? [Jaak. 4:16 | Matt. 13:33; Gal. 5:9]
    Gal. 5:9
    Pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan. [1. Kor. 5:6]
    Mark. 8:15
    Jeesus puhui heille vakavasti: "Olkaa varuillanne. Varokaa fariseusten ja Herodeksen hapatetta."

    Valkeaksi pukeutunut valhe on saatanan viekkain temppu eksyttää. Kolmen-enkelin kirjoitus, "Kristus on lain päämäärä", on sangen hyvää opetusta sinänsä.

    Loppuun on kuitenkin lisätty asiaton kappale, jonka kautta tehdään tyhjäksi kaikki sitä edeltävä teksti. Ristin työtä ei suoranaisesti tehdä tyhjäksi, mutta Kristuksesta pyritään siinä tekemään lain rakkikoira. Mutta saatana on lain rakkikoira.

    Ellenismi / adventismi on tuhoon tuomittu oppi. Perustelu: siinä pyritään yhdistämään vanha ja uusi leili sekä vanha ja uusi viini.
    *******Unohda seuraava lause, sillä sen avulla pyritään todistelemaan, että lainalaisuus on samaa kuin armon alaisuus********
    [Kristuksen kuolema korotti lakia ja sen yleistä arvovaltaa. Jos dekalogi olisi voitu muuttaa, Kristuksen ei olisi tarvinnut kuolla. Mutta koska tämä laki on ehdoton ja muuttumaton, sen rikkomuksen rangaistukseksi vaadittiin kuolemaa. Kristus täytti täysin tämän vaatimuksen kuolemalla ristillä. Näin hän teki ikuisen elämän mahdolliseksi kaikille, jotka hyväksyvät hänen suurenmoisen uhrinsa.]
    ---------------------------------------------------------

    USKO KRISTUKSEEN ON LAIN PÄÄMÄÄRÄ

    Kristuksessa sitten uusi päämäärä "on rakkaus, joka tulee puhtaasta omastatunnosta ja vilpittömästä mielestä".

    Jos Kristus on lain päämäärä (ts. loppu)[Rm.10:4] - kuten kolme-enkeliä valistaa - niin mikä sitten on UUSI PÄÄMÄÄRÄ tämän lain lopun - lain päämäärän jälkeen. Turhautuminenko? Ei, vaan rakkauden teot Kristuksessa.
    Oman minän hoivailu jää toissijaiseksi, kun nyt alamme nähdä Kristuksen jopa lähimmäisessämme. Muiden hoivaamista kyllä riittää niin pitkälle kuin rakkautta ja tahtoa riittää.

    Laajasti ottaen on vielä näinkin. Kun on saavutettu lain päämäärä, Kristus, niin Jumalan Pojan uskossa sitten aletaan yhdessä saavuttaa yhteisen uskon päämäärää - sielujen pelastusta, 1.Piet.1:19.

    Päätelkää itse; Kristuksessa sitten tietysti jatkamme, ilman lakia, Rm.3:21. (Koskapa lain päämäärä on jo saavutettu, maalina Kristus). Ja kelpaahan sillä verrattomalla rakkauden tiellä juosta.
    Varsinkin kun Sana sanoo, että ei mikään riipu siitä, paljonko juoksija ehtii tai miten innokkaasti voittoa tavoittelee - vaan KAIKKI RIIPPUU SIITÄ, ETTÄ JUMALA ARMAHTAA. Toteaa Sana:

    Room 9:16 RATKAISEVAA ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. [Ef. 2:8,9]   

    Lainnoudattamisessa, kuten kaikki tiedämme omantunnon syytöksistä: olet riittäätön - ratkaisevaa olisi se, että pieninkin piirto on täytettävä tai muutoin on ulkona koko kisasta. Lain tarkoitus onkin paljastaa mahdottomuus ja ansaitsemattoman armon tarve.

    Mutta Jumalan armolahjahan onkin iankaikkinen elämä. Se alkaa jo ajassa; uskon kautta näet siirrytään sisälle Jumalan valtakuntaan, jossa lailla ei ole oikeutta syyttä. Puolustajammehan on Kristus itse. Hän ei suinkaan ole ns. tutkiva tuomari vaan Armonruhtinas.

    Käskyn päämäärä ts lain loppu ON todellakin tämä:

    1. Tim. 1:5 Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
       
    Kun siis yhdyt Kristukseen - vanhan aviomiehesi, lain, sijaan, (Rm.7:3-4), alat juosta rakastamisen kilparadalla lain ja synnin kilpajuoksun sijaan.    
    Tältä totuuden pohjalta on helppo ymmärtää Raamatun toteamus: "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b.

    TÄMÄ ON KAIKELLE UUDELLE ISRAELILLE

    SAK 12:10 Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet.
    He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan. [Hes. 39:29; Joel 3:1 | Jer. 6:26; Aam. 8:10]   

    antti
  4. 3-enkeliä sanoo
    Kirjoittanut: jälleen. 13.4.2007 klo 17.03
       Minä en koskaan kirjoita Ellenistä,mutta toi uskova ykkönen hyi,hyi.    
    ========================== Minua kummastuttaa:

    Se, että "kolme-enkeliä" ei omien sanojensa mukaan kirjoita Ellenistä. Mutta nytpä on niin, että ei se Ellenin synti ole, että häntä so. hänen oppiaan työnnetään kristittyjen foorumeille, vaan kolme-enkeliähän sitä tuputtaa.

    Jos katsotaan taaksepäin, niin aivan jääräpäisesti hän Elleniä tänne jyrää, massapostituksena so. pitkiä kopioita suoraan Ellenin kirjoista. Kuten "Suuri taistelu" ja "Hengellisiä kokemuksia". Hyi, hyi. Ainahan lapsukaiset kiistävät tekosensa, tuttipulloikäiset.
    Tämä maitoruokaan viittaamiseni ei ole herja, sillä Sana anoo, että lain alle jääneet ovat maitoruokaiässä.

    KOLME-ENKELIÄ - en tiedä tuon pastorin henkilöllisyyttä - tuputtaa lähes yksinomaan sitä emävaletta, että sunnuntaipyhän viettäjät olisivat laittouuden tekijöitä. Ja pelotteeksi hän laittaa viitteen yhteen jakeeseen Ilmestyskirjasta, 14:12; "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen".

    Hänhän perustaa tämän Ellenin "Suuren taistelun" 28. osioon "Tutkiva tuomio". Eritoten sivun 482 mainintaan "Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä taivaan pyäkössä". (Alkanut muka v. 1844). Kyllä tuo on täysin ja yksinomaan Elleniä ja ellenismiä. Raamatun hengen vastaista täysin.

    Adventismi = ellenismi; Ellen ankkurina Aasiassakin toimii nimenomaan Ellen-keskus. Lainalaiset omattunnot eivät rohkene edes AJATELLA, että sapatinvietto ei olisikaan tuomionalainen asia. Ja ehto iankaikkiselle elämälle.

    Samoilta juurilta, sieltä 1844-vuoden pettymyksestä, ovat lähtöisin kaikki, sanoisinko: kolme enkeliä. Nämä: adventismi, jehovalaisuus, mormonismi. Mormoneilla on sentään se nimi, että elävät (Ilm 3:1): "Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko".

    Yhteistä näille "kolmelle enkelille" on, että kaikki väittävät, että heillä uskotaan Jeesukseen, mutta kaikille heille Raamattu on vain apukirja, jonka avulla todistellaan oma uusi oppi ainoaksi oikeaksi opiksi ja tieksi.

    PEITENIMIÄ

    Kolme-enkeliä on manipuloitu myös vihjailemaan Jumalan peitenimistä. Erään aloituksen otsake jopa oli: Jeesus=Miikael. Mitähän lienevät Ellenin peitenimet? Ainakin Ellen paljastuu seuraavanlaisista foorumilla ahkerasti esiintyvistä käsitteistä:

    Menkää pois te laittomuuden tekijät, te sunnuntaisapatin viettäjät. Laki on ihana ja laki on ikuinen. Me ellenistit olemme uusi israel.
    Kalenteri valehtelee, sillä lauatai on viikon 7. päivä.

    Mutta niin on, ettei Jumala peitä oikeaa nimeään - peite on ihmisessä.
    Jumala ei peittele sitäkään, että hänen viisautensa NÄKI JO ALUSSA LOPUN. Jo luodessaan. Ilm 13:5-8 paljastaa, että pelastettujen nimet ovat elämän kirjassa jo alusta asti.

    Kun mainitaan pedon 3,5 vuotta kestävästä valtakaudesta, niin samalla annetaan ymmärtää, että ne, joiden nimi ei maailman luomisesta asti ole ollut elämän kirjassa, ne kumartavat petoa. Onko Jumala siis nähnyt, ketkä tulevat pitämään sapatin - vuodesta 1844 jKr lähtien?

    Ei se tuomio sapatista ole kiinni. Sillä sapatti on annettu ennen muuta levon ja työn rytmittymistä varten. Jako on siinä, kuka rakastaa Jumalaa ja Hänen huolenpitoaan ja kuka sitävastoin ei välitä Jumalasta.
    Esimerkkinä Jaakobin veli Eesau; "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä rakastin".

    Toinen hyvä esimerkkipari on Kain ja Aabel - Kainin jumalanpalveluksessa ei ollut sydän mukana. Uuden Liiton puolelta voisi mainita Jeesuksen vertauksen fariseuksesta aj publikaanista.

    Fariseus muistutti Jumalaa kymmenysuskollisuudestaan ja kaikesta vanhurskaudestaan. Publikaani yksinkertaisesti vain vetosi armoon ja lähti vanhurskaana - fariseus ei, (Luuk 18:9-14).

    PEITE

    "Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoisset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet." Ilm 4:18.

    antti
  5. Kovinpa on huonosti nimettömyyden turvin pahan palavan nuolensa ampunut adventistipastori lukenut kirjoituksiani. Sanat häneltä näyttävät jo olevan lopussa - eihän kuolleesta opista loputtomiin ammenneta kun jo pohja paistaa.
    Toista se on Raamattu - elämän veden virrat juoksevat sieltä, vain uskonkuuliaisuuden kautta.

    "Tutustu vielä muutamaan lahkoon ja seuraan...ehkä löydät sen helmen?"

    "Helmestä" ja sen löytymisestä keskusteltiin aivan toisessa avauksessa - tässä avauksessa oli kyse patriarkka Jobista ja hänen uskonvanhurskaudestaan.
    Siitä kuinka hän kesti loppuun asti, vaikka kolme senaikaista adventistiveljeä koettivat saada hänet lainomaisen syyllisyydentunteen alle.

    Lienee noissa Elifasissa, Bildadissa ja Soofarissa ja meidän foorumimme "kolmessa-enkelissä" vaikuttamassa aivan sama sormella-osoittelun henki.Se ei lähde kuin vain Hengellä kuolettaen - rukous ja paasto voisi hiukan auttaa. Enemmän kuitenkin se, että Hengen avulla alkaisi alaspainettuja nostaa ja kantaa.
    On näet niin, että SILLOIN vanhurskaus käy EDELLÄ - se on sitä "Jumalan enenevää armoa", 2.Kor.4:15 tai "armoa armon päälle", Joh 1:16,

    Room. 6:14
    Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. [Room. 8:12; Gal. 5:18; 1. Joh. 3:6]

    Niin se aarre - se on meissä saviastioissa - sillä lähimmäisessämme meidän tulee nähdä Kristus.

    2. Kor. 4:7    Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. [1. Kor. 2:5; 2. Kor. 3:5, 12:9]    

    En liene kaukana aarteesta, jos tämän tiedostan
  6. Jaaha - selitystä löytyi tähänkin. Kun ei kyetty kumoamaan, niin sitten vain todetaan, että eri tilanne.
    Toki olikin eri tilanne - sikäli, että Job uskoi EDELTÄ Jeesukseen. Meidän tilanteemme on helpompi, uskomme sovituksen jälkeen. "Kyllä Job tunsi lain". Niinkö EGW opettaa? Mutta Jobin kirja on Raamatun vanhin kirja.

    On sitä osattu ilman lakia elää hurskaasti ja useimmat eivät ole osanneet. Jo Aadamin ja Eevan piti rakastaman toisiaan ja olla sopiva apu toisilleen sekä säilyttää yhteys Jumalaan. Vain yksi kielto oli.
    Mutta niin Aadam ja Eeva kuin myös Kain tunsivat ansaittua syyllisyyttä ja pakenivat nimettömien pusikkoon.

    Job tunsi Lunastajansa, vaan ei lakia ollut. Senkö takia kolme syyttävää "enkeliä", Elifas, Bildad ja Soofar syyttivät Jobia, kun tämä ei tuntenut lakia? Mutta se, joka tuntee Lunastajansa, hän osaa elää hurskaasti. Ja hänellä on varaa tehdä räikeästikin vastoin totuttuja tapoja, kuten Job sittemmin teki. Näyttävät olleen niin typeriä nuo kolme muinaista adventistia, että lukivat Jobille lakia.

    Aabraham ei tiennyt mitään laista, mutta itse Jumala teki hänen kanssaan liiton. Lakiliitonko? Ei, vaan uskonvanhurskauden liiton, joka on annettu meillekin esikuvaksi, niin että Aabrahamia kutsutaan uskomme isäksi.

    Eipä ollut juutalaisillakaan lakia kuin vasta Egyptin orjuuden jälkeen. Matkalla siihen maahan, jossa lain piti astuman voimaan kuolivat kaikki paitsi kaksi, Joosua ja Kaaleb. Ei lain tuomitsemana, vaan niskuroinnista. Niinhän Moosekseltakin estyi Luvattuun Maahan pääsy kiukuttelun takia.

    Luvatussa Maassa laki oli enimmäkseen pölyn peitossa. Kun Daavidille sattui kuolemantapaukseen johtava onnettomuus liitonarkun kuljetuksen yhteydessä, hän kaivoi esiin lakikirjat ja totesi, että kuljetusmääräyksistä ei oltu tiedetty mitään.

    Jeesus puhui laista vain lain tunteville ja oli näille lainvaatijoille vihainen. Paljonkos advarijohtajat saarnaavat armosta ja Kristuksen sisäisestä tuntemisesta - verrattuna siihen miten paljon lain varaan laskevat?
    Tällä foorumilla ainakin laskevat kaiken lain varaan, pelottelun varaan. Ei taida Isän henki vahvasti vaikuttaa, mutta lakihenki on aivan kauhistuttavassa määrin esillä.

    Lain oli tarkoitus olla voimassa siihen asti, kunnes Daavidin jälkeläinen ottaa ikuisen kuninkuuden.
    Niinpä Raamattu sanookin, että laki ja profeetat näkivät Johannes Kastajaan asti.
    Ja että enkelitkin halusivat nähdä ne päivät ja näkivätkin tietysti. Ellenin kirjoista et totuutta löydä, suosittelisin palaamaan Raamatun äärelle, ennen kuin alat väittämään asioista, joista et mitään tiedä.

    Niin mutta se oli erilainen aika. Niin oli. Kun Israelia ei ollut olemassakaan, ei voitu mitenkään ymmärtää Ilmestyskirjaa oikein. Sekin viittaamasi kohta kolmen enkelin sanomasta, Ilm 14:12 tarkoittaa yksinkertaisesti sellaista varoitusta, että älkää ottako pedon merkkiä, vaan kieltäytykää siitä ja pitäkää usko Jeesukseen.

    On pöyristyttävää, että tuon yhden jakeen perusteella luodaan ihka oma oppi - että pyhäpäivän pyhittäjät ovat laittomuuden tekijöitä ja vain lauantain, (viikon 6. päivän), pyhittäjät ovat pyhiä.

    Teillä adventisteilla on kumma tapa, että ette iloitse yhdessä totuuden löytymisestä, vaan loukkaannutte siihen. Loukkaannutte Kristukseen.

    yx Jeesuksen orja vaan
  7. ISRAELIN TOIVOSSA ON KRISTITTYJEN TOIVO

    Aika sen näyttää, mutta minä uskon Israelin Jumalaan. Voi olla myöhäistä tulla asiassa totuuden tuntoon vasta pedon valtakaudella.

    Lyhyestä virsi kaunis ...

    Jes. 54:5
    sillä nyt sinun aviomiehesi on hän, joka sinut loi -- Herra Sebaot on hänen nimensä -- ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä -- häntä kutsutaan koko maanpiirin Jumalaksi. [Room. 3:29]

    JES 54:3-10 :

    3 Sinä laajenet oikealle ja sinä leviät vasemmalle, sinun jälkeläisesi perivät muukalaisten maat ja asuttavat autioiksi jääneet kaupungit.

    4 Älä pelkää, ei sinua enää nöyryytetä, älä häpeile, et sinä jää häväistyksi. Nuoruutesi nöyryytyksen sinä saat unohtaa etkä enää ole muistava leskeytesi häpeää,
    5 sillä nyt sinun aviomiehesi on hän, joka sinut loi -- Herra Sebaot on hänen nimensä -- ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä -- häntä kutsutaan koko maanpiirin Jumalaksi. [Room. 3:29]

    6 Nyt Herra kutsuu sinua, hylättyä vaimoa, joka on toivonsa menettänyt. -- Kuka voisi hylätä nuoruutensa vaimon, sanoo sinun Jumalasi.
    7 -- Hetkeksi minä sinut jätin, mutta suuressa rakkaudessani minä nyt haen sinut takaisin. [54:7,8: Ps. 30:6]

    8 Vain tuokioksi, vihani vimmassa, minä käänsin kasvoni sinusta pois, mutta minä armahdan sinua, minun uskollisuuteni on ikuinen, sanoo Herra, sinun lunastajasi.

    9 -- Minä vannon niin kuin Nooan päivinä. Silloin minä vannoin, etteivät Nooan ajan vedet enää koskaan tulvisi maan yli, ja nyt minä vannon, etten enää sinuun vihastu enkä sinua soimaa. [1. Moos. 9:11]

    10 Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. [Matt. 24:35]

    EXODUKSEN MYÖTÄ

    Room 11:5 Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut. [Sak. 13:8,9; Room. 9:27]

    ROOM 11:25-27

    Israelin pelastuminen

    25 Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. [Joh. 10:16; 2. Kor. 3:14]

    26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. [Jes. 59:20]

    27 Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä. [Jes. 27:9; Jer. 31:33,34].

    Toteaa

    Metsäöljypuusta jaloon öljypuuhun oksastettu
  8. Olipa selkeää tekstiä tuntemattomalta - laista ja erityisesti sapattilaista - uuteen liittoon nähden.

    Erityisesti korostaisin "kolmatta näkökohtaa":

    "Kolmas näkökohta liittyy siihen auktoriteettiin, jolla Jeesus saattoi tehdä sen minkä hän teki, muun muassa sapatin suhteen. Jumalana Jeesus voi määritellä opin uudella tavalla (vrt. Mark1.27). Kysymys, joka oli ensimmäisen vuosisadan ihmisten huulilla, on se sama kuin meillä tänään; ”Mitä tämä on?” Niinpä Jeesus yhä kutsuu meitä kuulemaan mikä on elämän olemus: ainakin minä tunnistan tuossa Raamatun hengen."

    Mark. 1:22
    Ja he olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin kirjanoppineet.

    Kyllä jumalallisen valtuutuksen tunnistaa. Jeesukseen perustautuva tieto on elävää ja voimaannuttavaa. Se elävä sana vaikuttaa uskon mukaan.
    Mutta KIRJANOPPINEET eivät suvainneet tätä uutta auktoriteettia, joka osoitti heidät tyhjiksi oppinikkareiksi.

    MATTEUS
    Matt. 21:15
    Mutta kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, joita hän teki, ja lapset, jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: "Hoosianna Daavidin pojalle", niin he närkästyivät.

    Matt. 23:2
    sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.

    Matt. 23:13
    Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

    Matt. 23:15
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

    Matt. 23:23
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

    Matt. 23:25
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!

    Matt. 23:27
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

    Matt. 23:29
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita.

    Matt. 26:57
    Mutta Jeesuksen kiinniottajat veivät hänet ylimmäisen papin, Kaifaan, eteen, jonne kirjanoppineet ja vanhimmat olivat kokoontuneet.

    Matt. 27:41
    Samoin ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat pilkkasivat häntä ja sanoivat:
    42 "Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen.

    Tänäänkin on usein niin, että muiden auttamiseen saamme voiman ylhäältä - nöyrästi joudumme omissa asioissamme turvautuman lähimmäiseen.

    MARKUS
    Mark. 1:22
    Ja he olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin kirjanoppineet.

    Mark. 2:16
    Kun fariseusten kirjanoppineet näkivät, että hän söi syntisten ja publikaanien kanssa, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Publikaanien ja syntistenkö kanssa hän syö?"

    Mark. 3:22
    Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul", ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".

    Mark. 7:1
    Ja fariseukset ja muutamat kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, kokoontuivat hänen luoksensa.

    Mark. 7:5
    Niin fariseukset ja kirjanoppineet kysyivät häneltä: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät vaella vanhinten perinnäissäännön mukaan, vaan syövät leipää epäpuhtailla käsillä?"

    Mark. 11:18
    Ja ylipapit ja kirjanoppineet kuulivat sen ja miettivät, kuinka saisivat hänet surmatuksi; sillä he pelkäsivät häntä, koska kaikki kansa oli hämmästyksissään hänen opetuksestansa.

    Mark. 11:27
    Ja he tulivat taas Jerusalemiin. Ja kun hän käveli pyhäkössä, tulivat ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat hänen luoksensa
    Mark. 12:35
    Ja opettaessaan pyhäkössä Jeesus puhui edelleen ja sanoi: "Kuinka kirjanoppineet sanovat, että Kristus on Daavidin poika?

    Mark. 14:1
    Niin oli kahden päivän perästä pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla, ja ylipapit ja kirjanoppineet miettivät, kuinka saisivat hänet otetuksi kavaluudella kiinni ja tapetuksi.

    Mark. 14:53
    Ja he veivät Jeesuksen ylimmäisen papin eteen, jonne kaikki ylipapit ja vanhimmat ja kirjanoppineet kokoontuivat.

    Mark. 15:1
    Ja heti aamulla ylipapit ynnä vanhimmat ja kirjanoppineet ja koko neuvosto tekivät päätöksen, sitoivat Jeesuksen, veivät hänet pois ja antoivat Pilatuksen käsiin.

    Mark. 15:31
    Samoin ylipapitkin ynnä kirjanoppineet keskenään pilkkasivat häntä ja sanoivat: "Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa.

    LUUKAS
    Luuk. 5:21
    Niin kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat ajattelemaan ja sanomaan: "Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?"

    Luuk. 6:7
    Ja keksiäkseen jotakin, mistä häntä syyttäisivät, kirjanoppineet ja fariseukset pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän sapattina.

    Luuk. 11:53
    Ja hänen sieltä lähtiessään kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat kovasti ahdistamaan häntä ja urkkimaan häneltä moninaisia.

    Luuk. 15:2
    Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan".

    Luuk. 19:47
    Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä. Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi.

    Luuk. 20:1
    Ja tapahtui eräänä päivänä, kun hän opetti kansaa pyhäkössä ja julisti evankeliumia, että ylipapit ja kirjanoppineet astuivat yhdessä vanhinten kanssa esiin.

    Luuk. 20:19
    Ja kirjanoppineet ja ylipapit tahtoivat ottaa hänet sillä hetkellä kiinni, mutta he pelkäsivät kansaa; sillä he ymmärsivät, että hän oli puhunut sen vertauksen heistä.

    Luuk. 22:2
    Ja ylipapit ja kirjanoppineet miettivät, kuinka saisivat hänet surmatuksi; sillä he pelkäsivät kansaa.

    Luuk. 22:66
    Ja päivän valjetessa kansan vanhimmat ja ylipapit ja kirjanoppineet kokoontuivat ja veivät hänet neuvostonsa eteen.

    Luuk. 23:10
    Ja ylipapit ja kirjanoppineet seisoivat siinä ja syyttivät häntä kiivaasti.

    JOHANNES 8:3
    Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle.

    Se jatkuu yhä, tuo tuomitseminen ja sormella-osoittelu. Mutta asiaan olisi kaikinpuolinen lääke.

    KEN LAKKAA SORMELLA OSOITTAMASTA, HÄNEN HAAVANSA KASVAVAT PIAN UMPEEN JA HERRA VASTAA HÄNEN RUKOUKSIINSA.


    Jes 58:9 Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen." Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet.

    JES 58:6-9 :
    6 Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet,

    7 murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. [Hes. 18:7; Matt. 25:35,36]

    8 Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. [Jes. 52:12]

    9 Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen." Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,

    antti
  9. Oikein virallisilla adventikirkon
    Kirjoittanut: sivuilla 12.4.2007 klo 10.42

       "Lopullinen ratkaisu koskee oikeaa ja väärää jumalanpalvelusta, oikeaa ja väärää evankeliumia. Kun tämä kysymys on selvästi esitetty maailmalle, ne jotka torjuvat Jumalan luomistyön muistomerkin - Raamatun SAPATIN - ja valitsevat SUNNUNTAIN kunnioittamisen täysin tietoisina siitä, että se ei ole Jumalan asettama pyhäpäivä, vastaanottavat "PEDON MERKIN". Tämä merkki on KAPINAN MERKKI; peto väittää, että sen toimesta tapahtunut lepopäivän muutos osoittaa sillä olevan Jumalan lain yläpuolelle ulottuva arvovalta.

    LÖYTYYKÖ RAAMATUSTA TÄMÄ KAPINAN MERKKI ELI PEDON MERKKI?   
    =======Vastaan Raamatun hengessä=============

    Jo Jeesuksen päivien adventistit pitivät "totuutta vääryyden vallassa", kuten Jeesus sanoo. He olivat Jeesuksen päävastustajia ja villitsivät kansan ristiinnaulitsemaan Jeesuksen juuri sapatin kumoamisen vuoksi. Myöskin siksi, että Hän rohkeni kutsua Jumalaa Isäksi, korostaen henkilökohtaisen Jumala-suhteen välttämättömyyttä.

    JOH 5:17-18 :
    17 Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä".   

    18 Sen tähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.   


    Pääsiäisellä on Uudessa Liitossa uusi merkitys - se avasi tien suoraan Isän yhteyteen. Sapatilla tietysti on myös uusi merkitys, sillä Jeesus on sapatin Herra ja Hänessä, Hänen pyhyydessään sapattina levätään. Jeesushan jo toimintansa alkupäivinä aivan tahallaan rikkoi lainomaista sapattia.

    Siksi Paavali voi sanoa, että yksi pitää toista päivää parempana, toinen toista ja olkoon kukin omassa mielessään täysin varma ja rauhassa, että ei ole väärää päivää ensinkään. Room 14:5.

    PEDON MERKKI on fyysinen merkki - Ilm 13:16, 14:9, 20:4 - se otetaan joko otsaan tai käteen ja silloin, kun sitä vaaditaan ottamaan, on syytä kieltäytyä.
    Kun se aika koittaa, tiedämme varmasti, että on kyse pedon merkistä - sillä siinä tilanteessa merkin ottaja joutuu selvästi myös irtisanoutumaan Kristuksesta. MERKKI PAKOTETAAN OTTAMAN,Ilm 13:6.


    Ilm. 13:16    Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
       
    Ilm. 20:4
    Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. [Dan. 7:9,22,27; 1. Kor. 6:2+ | Ilm. 3:21, 5:10, 6:11]

    "kolme-enkeliä" on EGW-fanien toimesta valjastettu foorumeilla toitottamaan kolmen enkelin sanomaa, Ilm 14:6-13. Hänet on manipuloitu uskottelemaan, että 12. jakeen tuomio tarkoittaa erityisesti sunnuntaisapatin viettäjiä ja että se viettäminen on yhtä kuin pedon merkki.
    Mutta tässähän, ottaen huomioon koko Raamattu ja Raamatun henki, on yksinkertaisesti KYSE SAMASTA KUIN Ilm 13:6 - Ilm 14:9 - Ilm 20:4. Eli siis siitä, pitäytyykö Jumalan Pojan uskossa vai kieltääkö painostuksen alla Jumalan Pojan.

    "Tutkiva tuomio" on sitä samaa sunnuntai-pelottelua. Meidäthän tuomitaan joko elämään tai kuolemaan siitä, että uskommeko vai emme.
    Vastaammeko "kyllä" Jeesukselle vaiko "ei". Näin me tuomitsemme itse itsemme, kuten Jeesus sanoo.
    "Usko ainoastaan, niin sinä pelastut!",


    Ap. t. 11:14    Hän puhuu sinulle, ja niiden sanojen voimasta sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi.'
       
    Ap. t. 16:31    He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." [Luuk. 19:9]
       
    2. Tim. 3:15    Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen.    

    Todennäköisesti juuri adventismin ylläpitäjät ensimmäisinä ovat pedon aikakaudella liittymässä ns. väärän profeetan taakse, moralisoimalla muka väärästä sapatista.
    Ajat ja lait muutetaan - sapatti määrätään lauantaiksi ja muta vastaava - jotta kaikki näyttäisi pyhältä ja kristilliseltä. Raamatusta kaivetaan esiin kaikki laki - Kristus sysätään syrjään.

    petoja pelkäämättä: antti
  10. JOTTA KÄVISI ILMI ETTÄ KUULUN HÄNELLE
    Fil 3:9.

    Niin - minä olen havainnut, että Raamattu on aina oikeassa, sen vastustaminen olisi kuin tutkainta (pistintä) vastaan potkimista tai härkätaistelijaa vastaan puskemista.

    Raamattu avautuu vain uskonkuuliaisuudelle - ei lainkaan lainkuuliaisuudelle; (se "Mooseksen peite").

    1. Tim. 1:4    Ja harrastamasta taruja ja noita loputtomia sukuluetteloita. Ne johtavat vain turhiin tutkisteluihin eivätkä palvele Jumalan suunnitelmaa, joka avautuu vain uskolle. [1. Tim. 4:7, 6:20; 2. Tim. 2:16; Tit. 1:14, 3:9] [Vanha käännös: " armotaloutta, joka perustuu uskoon."]   

    "Vihtahousulla" tarkoitetaan sielunvihollisen eksyttävää vaikutusta - se ei koskaan ole henkilökohtaisesti ihmisille. Jeesus käytti kovia sanontoja vain havahduttaakseen ihmisen.
    Meillä ei ole taistelu ihmistä vastaan, vaan pimeyden henkiolentoja vastaan, jotka ihmisten kautta pyrkivät esiin. Jeesus tahtoi sanonnoillaan havahduttaa ihmisen, kuten minäkin toisinaan pyrin.
    Ehkä minuakin on sillä konstilla herätelty? Olenkin havahtunut.

    Adv, kirjoitit terävän hyvin; käskee - hups -kehottaa. Kehotuksia Uudessa Liitossa todella onkin, vaan ei käskyjä. Havahduin kirjoituksestasi; ehkä adventismille viritetty ansa on siinä, että liian kirjaimellisesti - lainomaisesti nähdään Sana?
    Totesit, että Paavali todellakin luki roskaksi lainnoudattamisensa Kristuksen tuntemisen RINNALLA. Ikään kuin vain siihen verraten.

    Mutta monesta kohdin käy esiin, että hän ei todellakaan halunnut enää katsoa lakiin. "Irti laista", kuulutte nyt toiselle, lain alla olet ulkopuolella Kristuksen, jne. Paavali luki TODELLA roskaksi entisen -täydellisen lainnoudattamisen.

    Käskyn (hups; "kehotuksen"), päämäärähän on rakkaus - mutta sellainen rakkaus, jota ei opita lainnoudattamisella:

    1.Tim.1:5 Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. [Mark. 12:31+]   

    Mutta miksi Paavali lukisi roskaksi lain, joja kuitenkin itsessään on hyvä? Mutta kävisi ilmi, että hän nyt kuuluu kokonaan toiselle, (Room 7:2-3)! :

    9 Ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. [Room. 1:17, 3:21,22, 10:3,4]   

    Veljenne Kristuksen tuntemisen kilvoittelussa
  11. KRISTUKSEN OPPIA

    ROOM 1:16-17:

    Evankeliumin voima   
    16 Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. [1. Kor. 1:18, 2:5, 4:20; 1. Tess. 1:5]
       
    17 Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää." [Hab. 2:4; Gal. 3:11; Hepr. 10:38]   

    FIL 3:8-11 : - kristityn vapaus

    8 Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen [Joh. 17:3]
       
    9 ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. [Room. 1:17, 3:21,22, 10:3,4]
       
    10 Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. [Room. 8:17; 2. Kor. 4:10,11; 1. Piet. 4:13]   


    EGW-OPISTA

    EGW perustaa oppinsa Ilmestyskirjaan ja sille, että Jumala on hyljännyt omaisuuskansansa, Israelin. Ennen vuotta 1948 näyttikin siltä, että on hylännyt - vain uskossa voitiin nähdä, että ei ole hylännyt.

    Ellen nousee Isää ja Poikaa vastaan erityisesti siinä, että Jeesus ei muka kumonnutkaan Vanhan Testamentin sapattilakeja, Joh 5:17-18. Mutta kumosi jo toimintansa alkuvaiheessa, osoittaen myöhemmin monin teoin olevansa vakavissaan.
    Ellenin "Tutkiva tuomio" liittyy tähän sapatinpito-valheeseen ja on pöyristyttävä vale. Sillä meidät tuomitaan - oikeastaan tuomitsemme itse itsemme - sen mukaan, että uskommeko Poikaan vai emme.

    EXODUS

    Kun exodus alkoi vasta 1948, ei tietenkään voitu aikaisemmin oikein tulkita Ilmestyskirjaan. Ilmestyskirja sitäpaitsi on vain apukirja, sitä tutkitaan ja jotain ymmärretään, mutta vain sitä mukaa kuin historia edistyy.

    Raamattu vakuuttaa, että esim Jeesuksen paluuta, noutamaan pilvissä ja tuulissa omiaan, ei voida ennustaa, sillä vai Isä tietää sen. Kaiken, mitä Jeesus tietää, voimme Pyhän Hengen kautta - Jeesuksen Hengen - saada tietää, periaatteessa.

    Minulla ei tarvitse puolustautua, vaikka minua noin syytetään Raamatun teksteistä. Sillä Sanaa ei voi muuttaa tai tehdä tyhjäksi. Sitä voi vain puolustaa, jota minä olen tehnyt. Itseäni en puolustele.
    Jos joku ei ole ymmärtävinään tekstejäni, niin olenhan yleensä laittanut viitekohtia, joiden avulla Sana avautuu rukoilevaiselle.

    TOTUUDENKUULIAISUUS ON USKONKUULIAISUUTTA - ei lainkuuliaisuutta

    Gal. 3:12
    Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".

    1. Tim. 1:4
    Ja harrastamasta taruja ja noita loputtomia sukuluetteloita. Ne johtavat vain turhiin tutkisteluihin eivätkä palvele Jumalan suunnitelmaa, joka avautuu vain uskolle. [1. Tim. 4:7, 6:20; 2. Tim. 2:16; Tit. 1:14, 3:9] [Vanha käännös: " armotaloutta, joka perustuu uskoon."]   

    antti armon perillinen

    vähäisin veljistä, antti
  12. Minulla ei tarvitse puolustautua, vaikka minua noin syytetään Raamatun teksteistä. Sillä Sanaa ei voi muuttaa tai tehdä tyhjäksi. Sitä voi vain puolustaa, jota minä olen tehnyt. Itseäni en puolustele.
    Jos joku ei ole ymmärtävinään tekstejäni, niin olenhan yleensä laittanut viitekohtia, joiden avulla Sana avautuu rukoilevaiselle.

    EGW perustaa oppinsa Ilmestyskirjaan ja sille, että Jumala on hyljännyt omaisuuskansansa, Israelin.
    Ellen nousee Isää ja Poikaa vastaan erityisesti siinä, että Jeesus ei muka kumonnutkaan Vanhan Testamentin sapattilakeja, Joh 5:17-18. Mutta kumosi jo toimintansa alkuvaiheessa, osoittaen myöhemmin monin teoin olevansa vakavissaan. "Tutkiva tuomio" liittyy tähän sapatinpito-valheeseen ja on pöyristyttävä vale. Sillä meidät tuomitaan - oikeastaan tuomitsemme itse itsemme - sen mukaan, että uskommeko Poikaan vai emme.

    Kun exodus alkoi vasta 1948, ei tietenkään voitu aikaisemmin oikein tulkita Ilmestyskirjaan. Ilmestyskirja sitäpaitsi on vain apukirja, sitä tutkitaan ja jotain ymmärretään, mutta vain sitä mukaa kuin historia edistyy.

    Raamattu vakuuttaa, että esim Jeesuksen paluuta, noutamaan pilvissä ja tuulissa omiaan, ei voida ennustaa tarkkaan, sillä vai Isä tietää sen. Kaiken, mitä Jeesus tietää, voimme Pyhän Hengen kautta - Jeesuksen Hengen - saada tietää, periaatteessa.


    Room. 7:6 Mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
       
    1. Tess. 5:18    Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.    

    vähäisin veljistä, antti
  13. USKOKAAMME SAPAPTIN HERRAAN

    Jeesus nousi sapattia vastaan siksi, että lainvaatijat tekivät sapatista koukun, jolla kalastettiin omaan leiriin väkeä. Sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattilakia varten.
    Jeesus vapautti sapatin kirkon määräysvallasta niin kiivain ottein, että lainnoudattajat halusivat tappaa Jeesuksen.

    Juuri siinä yhteydessä Jeesus sanoi - korostaakseen sapatin kumoamistaan - että Isä tekee YHÄ työtä ja Minä myös. Sapatin Herralla on valta näin määrätä sapatista. Adventismille eivät Isä ja Poika ole milloinkaan siirtäneet sapatin herrautta. Eikä saviastia ota määräyksiä seitsemännen päivän kirkolta - vaan savenvalajalta.

    Nousette Isää ja Poikaa vastaan, kaikki te, jotka ryhdytte sapatin herroiksi. Vain omalta kohdaltaan voi itse kukin ihminen määräillä sapatista. Voittopalkintoa ei saavuteta nousemalla sapatin Herraa vastaan - vaan opettelemalla TUNTEMAAN Hänet.

    Totuus tulee useinkin lasten ja imeväisten suusta, sillä Jumalan hulluus sisältää sen viisauden, että Hän vaikuttaa saviastian kautta mieluusti. En voi vaieta tai väistyä, koska olen vastuullinen.

    Jos loukkaannut siihen, että meikäläisen kautta totuus tuotiin esiin - et loukkaannu minuun vaan itse Elämän Herraan. Minä olen mielestäsi laittomuuden ihminen, kaiketi kokonaan synnissä siinnyt. "Luikertelija" viittaa jopa Lohikäärmeeseen.

    Joh. 9:34
    He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Sinä olet kokonaan synneissä syntynyt, ja sinä tahdot opettaa meitä!" Ja he ajoivat hänet ulos.

    Joh 9:34(1992 käännös). Silloin fariseukset sanoivat: "Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies -- ja sinä rupeat opettamaan meitä!" He ajoivat miehen ulos.
       
    JOH 5:17-18 :

    17 Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." [Joh. 9:4, 14:10].
       
    18 Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. [Joh. 10:33]   

    antti ansioton palvelija
  14. "Nyt te hengellisessä kuolemassa olevat adventistit ette kuitenkaan suostu katsomaan ja uskomaan Jeesusta, vaan käännätte katseenne ihmistekoihin, ihmisrakkauteen, sapatinpäivään, väärään profeettaa Ellen Whiteen ja askartelette loputtomasti mielessänne adventtikirkon väärissä opetuksissa.
    Jeesustakin mielestänne katsotte, mutta etsitte Häntä väärästä paikasta Raamatun vastaisia tekoja tekemästä (pyhäkköoppi, tutkivan tuomion oppi, sovituksen jatkajana taivaassa, ihmisten syntien saatanan päälle laittajana jne.)"
    =============================

    Voineeko sen selkeämmin sanoa! Ja kuitenkin, hyvät advarit, te näette tämän ja muut tämänkaltaiset tekstit HYÖKKÄYKSENÄ, JOPA HERJAAMISENA. Menkääpä kerran itseenne tekin - loukkaantuminen johtuu lakihenkisyydestä. Ei ole aihetta minkäänlaiseen marttyyrin sädekehään.

    Johan tekstin tietynlaisesta puhtaudesta pitäisi osata päätellä, että uskova_1 on Jumalan Pojan asialla kirjoittaessaan. Hän näkee paljon vaivaa teidän hyväksenne - oletteko liian ylpeitä tai omahyväisiä, kun totuus ei kelpaa.

    Puhumattakaan, että iloitsisitte yhdessä totuuden kanssa. Totuus on YHTEINEN. Galatalaiskirje kohdistuu teihin, etenkin 5. luku sen hyvin osoittaa.

    Sillä te paasaatte, että lainnoudattaminen on TOTUUDENKUULIAISUUTTA, mutta Paavali osoittaa, että juuri lainkiihkoilu ESTI galatalaisia olemasta kuuliaiset totuudelle.
    ------------------------

    GIDEON

    Tuomari Gideonia pidetään uskonsankarina, voittoisana sotasankarina, kuninkaaksi toivottuna ja vaikka mitä. Ei kai sellainen henkilö voisi olla sisältä musta, palvontaa havitteleva, haureuteen johdatteleva?
    Eipä tietenkään, eikä niin ollen voisi kuvitellakaan, että EGW olisi aiheuttamassa lankeemusta adventisti-suvulle nykyajassa?

    TUOM 8:27 :

    27 Kullasta Gideon teki efodi-kasukan kotikaupunkinsa Ofran jumalankuvaa varten. Israelilaiset kävivät palvomassa sitä ja luopuivat Herrasta. Näin kultainen kasukka koitui lankeemukseksi Gideonille ja hänen suvulleen. [2. Moos. 28:4; Tuom. 17:5].   

    40 vuodessa Gideon kunniankipeänä aiheutti Israelille Herrasta luopumisen. Vaihtoivat Herran muistomerkkipahaseen kuten muinoin kultaiseen vasikkaan.
    Nyt on Ellen nostettu korokkeelle vastaavanlaisesti - keskus hänen nimensä ja OPPINSA korottamiseksi. Yläpuolelle Raamatun oikein virallisesti.
    Mutta jumalinen ihminen olisi elänyt elämänsä niin nöyrästi, ettei kellekään tulisi mieleenkään nostaa häntä korokkeelle.
    ----------------------

    PAADUTAN JA ARMAHDAN

    Viimeistään tänä päivänä meidän itsekunkin on syytä mennä itseemme ja varmistaa, olemmeko armon sisäpuolella vai ulkona. Ei se ole kiinni lain teoista, vaan juoksemisemme parempi tai huonompi onnistuminen on kiinni YKSIN ARMOSTA.
    Olemmeko omahyväisiä uskottelijoita vaiko ansiottomia palvelijoita?

    ROOM 9:13-18 :


    13 Onhan kirjoitettu: "Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin." [Mal. 1:2,3]   
    14 Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan. [5. Moos. 32:4; 2. Aik. 19:7; Job 34:10; Ps. 92:16]
       
    15 Hän sanoo Moosekselle: "Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon." [2. Moos. 33:19]   
    16 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. [Ef. 2:8,9]
       
    17 Kirjoituksissa sanotaan faraolle: "Sen vuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoittaisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa." [2. Moos. 9:16]   
    18 Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. [2. Moos. 4:21]   

    antti
  15. "TOTUUTTA NOUDATTAEN RAKKAUDESSA"

    Se ainakin on ilmeistä, että heissä ei ole rakkautta totuuteen. Kun ajautuvat inttämisessään umpikujaan, alkavat sättiä toisinajattelevia henkilökohtaisesti ja todellakin muutavat aihetta.

    Otsikko on yleensä aivan muuta kuin mitä sisälllöksi paljastuu. Myös ovat ymmärtävinään väärin muiden kirjoitukset.

    Silmiinpistävintä on se, ettei ole omia mielipiteitä, vaan kaikki on syötettyä. Raamattua ei muka voi ymmärtää muutoin kuin vain adventistiopettajien selityksen kautta.
    Voi, voi, voi!

    ON ILMEISTÄ, että "älytön galatalaisuus" on sokaissut heidät. "Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?", kysyy Paavali galatalaisilta 5. luvussa - jossa hän korostaa kristityn vapautta.

    Adventismissa manipuloidaan pitämään lainkiivailua totuudelle kuuliaisuutena - Paavali sanoo, että vie pois Kristuksesta ja että SE on tottelemattomuutta totuutta kohtaan.

    2. Tess. 2:12
    ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.
    2. Tess. 2:13
    Mutta teidän vuoksenne meillä on täysi syy aina kiittää Jumalaa, te Herralle rakkaat veljemme. Jumala on valinnut teidät ensimmäisinä pelastumaan, kun Henki pyhittää teidät ja te uskotte totuuteen. [1. Tess. 1:3,4; 2. Tess. 1:3]

    ETKÖ USKALLA TULLA VALOON ?

    Joh. 3:21
    Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

    2. Tim. 3:8
    Niin kuin Jannes ja Jambres* vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. [2. Moos. 7:11:ssä mainitut Mooseksen vastustajat olivat juutalaisen perinteen mukaan nimeltään Jannes ja Jambres.] [2. Moos. 7:11,12]

    Jaak. 3:14
    Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. [Ef. 4:31; 1. Joh. 4:20]

    2. Tess. 2:10
    Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. [2. Kor. 4:3; 2. Tim. 4:4]