Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. Ei ihme, jos varoitti - jos antoi varoittavia ilmestyksiä apostoleille. Kun Paavali vielä oli Saulus Tarsolainen. Mutta eihän VILPITÖNTÄ tappajaa ja lainkiihkoilijaa voinut helvettiin tuomita, vain vilpistelijät.

    Niinpä Jeesus otti tuon Saulin erikoiseen käsittelyynsä. Mitä ihmettä tuolle korkeasti oppineelle kauhukakaralle mahtoi tapahtua, kun lain orjasta tuli yhtäkkiä Kristuksen orja?
    Niin että lainvartioiden kahleetkaan eivät häntä vankilassa pidätelleet. Mies ei enää puhkunut vihaa kristittyjä kohtaan - vaan lainvaatijoita kohtaan. Ja alkoi pitää roskana kaikkea oppimaansa raamattutietoa - Jeesuksen tuntemisen rinnalla.

    OMAHYVÄISET VIHAAVAT ARMON OPPIA

    Apostolien teot:
    7:54 Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa.
    7:55 Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
    7:56 ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella."
    7:57 Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
    7:58 ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen.
    7:59 Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!"
    7:60 Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.

    ARMON PERILLISIÄ VAINOTAAN

    Apostolien teot:
    8:1 Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen. Ja sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan; ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit.
    8:2 Ja muutamat jumalaapelkääväiset miehet hautasivat Stefanuksen ja pitivät hänelle suuret valittajaiset.
    8:3 Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.

    EI PARANTELUA VAAN TOSI KÄÄNTYMYS

    Apostolien teot:
    9:1 Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
    9:2 ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
    9:3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
    9:4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
    9:5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
    9:6 Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
    9:7 Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.
    9:8 Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon.
    9:9 Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut.
    9:10 Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi, nimeltä Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: "Ananias!" Hän vastasi: "Katso, tässä olen, Herra."
    9:11 Niin Herra sanoi hänelle: "Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee;
    9:12 ja hän on nähnyt näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen."
    9:13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
    9:14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat."
    9:15 Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.
    9:16 Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden."
    9:17 Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä."
    9:18 Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.
    9:19 Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa.
  2. Ekumeniaan velvoittaa Jeesuksen ylipapillinen rukous, Joh. 17. luku

    Johanneksen evankeliumi:
    17:1 Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
    17:2 koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
    17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
    17:4 Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
    17:5 Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
    17:6 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.
    17:7 Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.
    17:8 Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
    17:9 Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun -
    17:10 ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun - ja minä olen kirkastettu heissä.
    17:11 Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
    17:12 Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.
    17:13 Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.
    17:14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
    17:15 En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
    17:16 He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
    17:17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
    17:18 Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
    17:19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
    17:20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
    17:21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
    17:22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
    17:23 minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
    17:24 Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.
    17:25 Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt.
    17:26 Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."
  3. Joku tuntematon kokee, että sanani ovat kovat. Jos niin todella on, sitten en vaan osaa kirjoittaa ymmärrettävästi. Onhan tarkoitukseni puolustaa uskovaista. Puolustaa silleen kuin Jeesuskin puolustaa. Asettaa esiin täydellisenä kristuksessa, kuten Paavali asian ilmaisee. Vetää tappavan lain alta Armon alle. Väliaikainen lakihan annettiin, jotta kirkkaammin näkisimme armon tarpeen ja rientäisimme Kristuksen yhteyteen. Omasta mielestäni tämä on käynyt ilmi kirjoittelussani. Uskon, että Kristuksen rakkaudesta ei voi riistää ulos mikään; ei syvyys, ei korkeus, ei leveys, ei pituus - ei niin mikään. Mutta lainvaatiminen pyrkii estämään siihen PÄÄSYN.

    Rakkaus on ehdotonta. Sitävastoin lainnoudattamista seuraa aina rangaistus, sillä sitä tulee rikotuksi. Uudestisyntynyt katsoo Kristukseen, vaikka ennen tuota uskoontuloa katsoi lakiin.

    "Oletko uudestisyntynyt?" Jos en olisi uudestisyntynyt, niin minähän katsoisin yhä lakiin. Enkä puhuisi Kristuksen rakkaudesta tai Armonruhtinaasta.
    Jos en olisi uudestisyntynyt, olisin yhä vaatija, en antaja. Niinikään olisin yhä armoton, ellen olisi niin paljon saanut anteeksi. Jos en olisi uudestisyntynyt, rukoukseni olisivat yhä kolisevia tyhjiä tynnyreitä. Kiittelisin Jumalaa omasta hyvyydestäni. Nauttisin siitä, että voin osoittaa muille heidän syntinsä. Olisin yhä sokea näkemään oman mahdottomuuteni, jos en olisi uudestisyntynyt Hengestä.

    Tiedän olevani uudestisyntynyt, sillä rukoukseni ovat muuttuneet. Sekä suhtaudun laupiaasti lähimmäiseen. Saan Herralta armon unohtaa kokemani isotkin vääryydet. En luule mitään itsestäni, mutta uskon Herrassa voivani kaiken. Sellainen on elävään toivoon uudestisyntynyt, henkilöön katsomatta - jokainen. Toki esim. tuossa anteeksiantamisessa tulee koetuksia, mutta on myös valmistettu niistä pääsy, armon voitto.

    Luukkaan evankeliumi:
    18:9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
    18:10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
    18:11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
    18:12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
    18:13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'
    18:14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
    A. Kantola
  4. "Kaulahuivifin", kirjoitit: "Mikä riittää uskoville?" ja vastasit itse omalta osaltasi.

    Tuo riittää. Käsittääkseni ei kellään tai kenessäkään oikeastaan ole sen enempää. Se riittää Jumalan edessä, siitä olen varma. Minun tilanteeni on paljolti kuvaamasi kaltainen myös. Olen asetettuna Jumalan eteen täydellisenä Kristuksessa. Jumalan uskollisuuden varassa olen.

    Haastetta tuo ainakin minun kohdallani se, että kristilliselle seurakunnalle se ei tahdo riittää. Jonkun mukaan pitäisi olla sellainen ja toisen mukaan taas toisenlainen. Ja kun sanoo jotain erilaista, mihin on totuttu, niin poru siitä nousee. Mielelläni tietyissä tilanteissa sanon, että Raamattuhan on vain kokoelma kirjoja ja kirjeitä ja että Jeesus on se Sana. Vihastuvat siitä pyhät: "Oletko ateisti?"

    Olen valmis kyseenalaistamaan jos vaikka itä - eihän se elämää kaada. Saatan myöntää, etten tiedä, onko Jumalaa olemassakaan, mutta ei sen ole väliäkään, sillä minulla on henkilökohtainen suhde isälliseen Isään, jonka asian tunnen sisäisesti. Voin vielä lisätä, että en tiedä, onko sekään totta vai onko se vain utooppinen kiinnekohta. Mutta ei sen väliä, sillä se joka tapauksessa toimii minun elämässäni. Tämä kyseenalaistaminen nostattaa varsinaisen "pyhän vihan" kuulijoissa.

    Niinpä: persoona nimeltä Rakkaus synnyttää uskon, joka synnyttää elävään toivoon. Ja se toivo ei saata häpeään. Nähdäkseni kirkon tai seurakunnan suurin kompastuskivi on: lakiuskonto.
    Armo on suunniteltu syntisille ja sairaille, mutta omavanhurskaat tahtoisivat sen rajata täydellisille ja terveille. Niinikään "Jumala antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin", mutta me kadehdimme menestyvää jumalatonta.

    Synnin määrittelyssä ollaan minun mielestäni kovasti väärässä. Jumalallisen käsitysken mukaan kaikki se, (ja vain se), mikä ei ole uskosta on syntiä. (Siis myös ns. lain alla oleminen). Niinpä synti tehdään jo sydämessä, mikään asia ei itsessään ole syntiä. Toisekseen, eri ihmisille eri asiat ovat syntiä, jo edellisestäkin johtuen. Siis tuo armon ja rakkauden rajoittaminen on pahinta ja juuri siksi on sangen suuri kynnys ihmisille laitettu, olkoot kyseessä mikä seurakunta tahansa.

    Kuitenkin mielestäni perusluterilaisuudessa kynnys on matalampi kuin muualla.
  5. Nimimerkittömälle tuntemattomalle "JEESUS TEKI LAIN SUUREKSI JA IHANAKSI".
    Jos minä näin laista kerskaisin, rohkenisin myös paljastaa, kuka olen. (Herra näkee.) Olisi kiva tuntea sellainen yksilö, joka katselee lakia suurena ja ihanana. Toivottavasti tämä ei ole muistamaton lainkuulija, vaan myös tekoja on viimeistä piirtoa myöden. Vahvasti epäilen, että kyseinen kirjoittelija vain pelleilee. Niinpä tuntuu hieman turhauttavalta vastata; teen sen kuitenkin.
    Harmi, että laki on voimaton eli ei ole voimassa niin, että lailla pelleilemisestä joutuisi vastuuseen.
    Kaikkitietävä näkee, että lainnoudattaja vain luulee noudattavansa. Siksi Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. Kuoleman voima lailla on tallella niitä kohtaan, jotka eivät kristuksessa ole.
    Roomalaiskirje: 2:23 "Joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?"
    Room 10:5 "Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä."

    KUOLETETTU POIS LAISTA - IRTI LAISTA - VAPAUTETTU SYNNIN JA KUOLEMAN LAISTA :

    Room 7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
    7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
    8:2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
    Joka on Kristuksessa, hän on kuollut pois suuresta aj ihanasta laista, halleluja! Toiset elää laille, toiset elävät Jumalalle; se on joko tai.
    Gal 2:19 "Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu."

    Lain ulkopuolella ollen uskova ei osallistu väittelyyn lain sisällöstä - vaan lukee roskaksi koko roskan, Paavalin tyyliin, (Fil 3:8).
    Apt. 18:15 Mutta jos teillä on riitakysymyksiä opista ja nimistä ja teidän laistanne, olkoot ne teidän huolenanne; niiden tuomari minä en tahdo olla."

    SAPATTILAKI JA MUUT KÄSKYT

    Jeesus on kaikenlaisten lakien yläpuolella. Senaikaisia 7. pv:n pyhittäjiä näpäyttääkseen Jeesus valitsi 10 käskyn joukosta sapattilain, (Matt 12:1-14).
    Joka on Jeesuksen seurassa, hän on lakien yläpuolella. Jopa sapattina hän saattaa TARPEEN TULLEN tallata viljapeltoa, syödä vierasta leipää, käyttää vain papeille sallittua, huolehtia omaisuudestaan, harjoittaa lääkärintointa. Kaikki tämä siksi, että laupeuden osoittaminen itse asiassa on sapatinviettoa - tehdä töitä Herralle. Tämä huomioon ottaen on varsin ymmärrettävää se, kun Paavali sanoo, että joku saattaa pitää kaikkia päiviä yhtä hyvinä. Meidän tuleekin antaa itsemme kokonaan Herralle joka viikonpäivä.

    LAINOPETTAJA JA TÄYTTÄJÄ ON SUURIN

    Matt 5:17-20 Jeesus ylistää valtakunnan suurimmaksi hänet, joka tiukimmin pitää ja tiukimmin opettaa laista. Jakeessa 20 hän kuitenkin paljastaa, että vanhurskauden tulee olla paljon suurempi kuin kirjanoppineiden, (mm. Saulus tarsolainen), jotta pääsisi sisälle valtakuntaan. Rsitiriitako? Kun täytyy olla täydellinen kuin lainopettajat ja sekään ei riitä alkuunkaan! Mitä se minua hyödyttää, vaikka minä raataisin niin, että minua kutsuttaisiin suurimmaksi, mutta saisin sielulleni vahingon?

    Matteuksen evankeliumi:
    5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
    5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Yllä mainituilla jakeilla Jeesus tekee itsensä tarpeelliseksi - välttämättömäksi. Hänen tulee olla kaikki kaikessa. Ajatellen vaikkapa tuota viljapellon tallomista, vieläpä sapattina, voi vain todeta seuraavaa. Jos laki on kanssamme, pälyilemme ympärilleme, emmekä rohkene tehdä edes itsemme hyväksi mitään. Mutta Jeesuksen yhteydessä meidän ei pidäkään katsoa lakiin, vaan Hän on puoustajamme sekä ihmeellinen neuvonantaja, väkevä Jumala, rauhanruhtinas, iankaikkinen Isä, (Jes 9:2-6. Ei laki eikä ihminen saata tuomita häntä, joka Jeesuksen seurassa vaeltaa. He kutsuvat häntä opettajaksi - opettajain Mestariksi. He muistavat: "Se on täytetty", eivätkä enää lakiin katsahda.

    Jesaja:
    9:2 Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan.
    9:3 Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä;
    9:4 ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan.
    9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
    9:6 Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.

    _AnttiVKantola_
  6. Siltä näyttäisi kun puusta katsoo. Sitäpaitsi, ylimielinen asenne: "Ei tämä nyt niin vaikeaa..." - se tekee sokeaksi. Ei näe metdsää puilta tahi lasta pesuvedessä. Olemme niin pinnallisia ja kiireisiä, ettemme vaivaudu itse tutkimaan sanaa "yöt ja päivät". "Maria on valinnut hyvän osan", unohtuu.

    "Vain Kristuksessa laki tuli täydelliseksi" = "hyvää päivää - kirvesvartta".

    Lain teksti on mikä on ja Kristus on mikä on. Hän on Vapauttaja ja MEIDÄT hän teki täydelliseksi. Ei lakia koskaan luvannut "tehdä täydelliseksi", vaan päinvastoin pikemminkin: hän "poisti tieltä" sen, "naulitsi ristiin meitä vastaan olevan säädöksen".
    Eikä tässä tarkoiteta ihmisten lisäsäädöksiä, vaan todellakin lakia. Tärkeintä on se, että ikuinen kuolemanrangaistus ei enää koske niitä, jotka uskovat kohdalleen uuden liiton Jeesuksen veressä. Jeesus ei suinkaan anna voimaa lain täyttämiseen, vaan uskomiseen, (Joh 3:16).

    Edellä mainitun johdosta pakanain apostoli toteaa ykskantaan:
    Hebrealaiskirje:
    7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön.

    Tämä Paavalin sanontakin osoittaa, ettei Jeesus lähettänyt meitä lakia lukemaan, vaan armon evankeliumia julistamaan.
    Niinikään ei ole ihme, että Jeesus sanoo käärmeen sikiöiksi niitä, jotka sekoittavt evankeliumiin lakia. Saulus Tarsolainenhan täytti lakia täysin, tapattaen Stefanuksenkin vääräoppisena.
    Ihmekös, että Paavali lukee tänään kaiken lainlukemisen "roskaksi"; senjälkeen kun silmät olivat avautuneet Jeesuksen kirkkaudelle. Lakiliittohan oli "vain tulevaisen hyvän varjo". Jotenka on jumalanpilkkaa se, että sanotaan Jeesuksen maanpäällisen tehtävän olleen lain täydelliseksi tekeminen.

    Meillä on nyt suora ja vapaa pääsy Jumalan puheille tällaisenaan, sillä Jeesus on uhrautunut ylipappimme. Todistuksena siitä, että armo käy oikeudesta jokaisen kohdalla, joka vain uskoo, on tämä: esirippu kaikkeinpyhimpään repesi kauttaaltaan. eikä sitä enää voidakaan sulkea. "Jokainen tunkeutuu sinne väkisin", Luuk 16:16b.

    _AnttiVKantola_
  7. ... ja "rakkaus peittää syntien paljouden".

    OLET YMMÄRTÄNYT OIKEIN - JUMALA TODELLAKIN SÄÄTI TEKOPYHYYDEN!

    Roomalaiskirje:
    3:19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;

    Mutta Hän myös paljasti sen ja valmisti sovituksen.

    Ilmestyskirja:
    3:17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
    Ilmestyskirja:
    3:18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

    Kuitenkaan Hänen neuvonsa ei kelpaa meille, ei taivasten valtakuntaan sisälle astuminen.

    Matteuksen evankeliumi:
    23:13 Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.
    Luukkaan evankeliumi:
    11:52 Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet."

    Armo käy oikeudesta, jos evankeliumi uskotaan.
    Luukkaan evankeliumi:
    18:8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
    Matt 5:7 "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden."
    Näin Jeesus houkuttelee meitä Rakkauden Valtakuntaan. Väliaikainen laki oli sitä varten, että näkisimme rakkaudettomuutemme. Mutta Jeesuksen päivistä lähtien saarnataan armon evankeliumia ja laupeus sekä anteeksiantaminen on ehto - ainoa ehto - valtakunnan osallisuuteen.


    _AnttiVKantola_
  8. ON todellakin kuoleman vakava virhe katsoa lakiin. Sillä laki vaatii kuolemanrangaistusta jokaiselle. Mutta Jeesus tehtiin synniksi. Häneen katsomalla saamme elää - ikuisesti. Mooses jo antoi siitä esimakua. Siksi laulamme Mooseksen ja Karitsan virttä taivaassa. Mooses korotti käärmeen erämaassa ja siihen katsomalla nsikoittelijat pelastuivat. Laki ei anna mitään toivoa. Ei laki ole hyvä - Isä yksin on hyvä.
    Laki tappaa - Jeesukseen kätkettyinä saamme elää.

    Jesaja:
    53:3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
    53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
    53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
    53:6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
    53:7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
    53:8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
    53:9 Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
    53:10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
    53:11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
  9. Älkää kiusatko Jumalaa, varoittaa Raamattu. "Vanhaliitto ei voinut tehdä lakia täydelliseksi", kirjoittaa tuntematon käärmemäisesti otsikossaan. Teksti oli vertauskuvallisesti kuin lapsi laittaisi erilaisia leluja peräkkäin ja kuvittelisi sen olevan juna. Jutussa ei ollut päätä eikä häntää. Mutta Raamattu on systemaattista teologiaa Jumalan pelastussuunnitelmasta.

    Mikä kumma "vanhaliitto"? Vannottu liitto Aabrahamin kanssako, joka liitto on yhä voimassa ja vahvistettu Jeesuksen verellä uudeksi liitoksi? Vaiko polttouhrisysteemit? Uhrien tarkoitus oli vain peittää ja lakikin oli vain väliaikainen. Jeesus tuli täydelliseksi uhriksi - täytti lain rangaistusvaatimukset iäksi. Niinpä ei lailla ole enää otetta. "Ei voinut tehdä lakia täydelliseksi". Eipä tietenkään, sillä vain rakkaus tekee lain kuin lain täydelliseksi.

    Pakko oikaista, sillä joku voisi luulla tuota viekkaasti sommiteltua tarua lain täydellistämisestä hienoksi päätelmäksi, vaikka siinä ei ole siteeksikään totuutta. Yksi irrallinen lause tosin pitää yhtä totuuden kanssa. Nimittäin Kristus todellakin on lain loppu kristityille, sillä nämä vaeltavat Jeesuksen tuntemisessa ja niin täyttävät lain ja verrattomasti enemmänkin. Jos he syntiä tekevät, niin "rakkaus peittää syntien paljouden".

    Onhan niille, jotka tuntevat Jeesuksen äänen sisimmässään ja jotka Jeesus tuntee ja on nimeltä tuntenut, seuraavanlainen l u p a u s Jes 53:10-11 :
    Jesaja:
    53:10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
    53:11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

    Kun Sana opettaa laista, että se on hyödytön, voimaton, orjuuttava, on kumottu vanha säädös jne - niin mitä sitten tarkoittaa se, että Jeesus täytti lain ja erään kirjoittelijan väittämän mukaan teki lain täydelliseksi. Tässäpä juuri onkin se Raamatun alusta sen loppun saakka näkyvä punainen lanka. Jeesus tehtiin synniksi meidän puolestamme. Hän ei suinkaan tullut täyttämään lain kaikkia vaatimuksia. Voimme Sanasta nähdä kuinka hän ehdoin tahdoin rikkoi vanhoja säädöksiä. Mutta hän toteutti oikeudenmukaisuutta ja laupeutta täydellisesti - niinkuin lainkin perimmäinen tarkoitus on. Jeesus tehtiin täydellisesti synniksi edestämme - hän täytti näin lain vaatimuksen; rangaistus.

    JEESUS TEHTIIN SYNNIKSI EDESTÄMME - KUOLEMA ON KUKISTETTU
    Jesaja:
    53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
    1.Korinttolaiskirje:
    15:55 "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"

    Jeesus tehtiin synniksi - Hän täytti lain vaatimuksen: kuolemanrangaistus - joten Kristuksessa olemme vapaat alin kirouksesta - uudestisyntyneinä.
    _AnttiVKantola
  10. "Opettele Paavalin teologia paremmin". ?

    Opettelemista siinä ei paljon ole. Uskomista lähinnä, sillä se on enimmäkseen ilmestystä Herralta. Paavali huomauttaa, ettei hän ole edes Pietarilta vastaanottanut opetusta. Paavali erotti tarkoin omat käsityksensä, kuten:
    1.Korinttolaiskirje:
    7:12 Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö.

    Paavali tuo yleensä koko Kristuksen opin esiin kokonaisuutena, ilmestyksenomaisena. Eri kirjeissä erilaisena kuvauksena, niinkuin hän sen kaiken ilmestystietona saikin, (Ef 3:3). Yhtäpitäviä nuo erilaiset kuvaukset ovat ja ne ovat sinänsä evankeliumia.

    Mielenkiintoista ja selkeää evankeliumia on mm. Kristuksen seurakunnan ykseyden kuvaus, Ef 4:1-16.
    Efesolaiskirje:
    4:1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
    4:2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
    4:3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
    4:4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
    4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
    4:6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
    4:7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
    4:8 Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille."
    4:9 Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
    4:10 Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
    4:11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
    4:12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
    4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
    4:14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
    4:15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
    4:16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

    _AnttiVKantola_
  11. "Kirkon oppi". Suomalainen teologia on toki maailman huippua, vaikka luterilaisia on vain kourallinen. "Turvallisuutta ja suuria totuuksia" etsivän on silti ammennettava suoraan raamatusta ja raamatuntutkimuksesta, jos inhimillistä turvallisuutta haluaa.

    Mutta loppujen lopuksi vain Jeesuksen Kristuksen sisäisellä tuntemisella on ratkaiseva totuusarvo. Ja ainoa välttämätön on rakkautena vaikuttava usko. tuo Jumalan hullutus on lopulta verrattomasti viisaampaa kuin inhimillinen viisaus.

    Se teologinen tutkimus, mistä sinä, kaulahuivifin puhut, on epätieteellistä varjotutkimusta. Mutta yliopistossa niin Stadissa kuin Åbo Akademiassa sekä teologisissa instituuteissamme on kansainvälisestikin mitattuna suurenmoista systemaattista tositeologiaa. Siitäkin turvallisuutta.

    Olen parikymmentä vuotta, välillä, ollut mukana vapaissa suunnissa ja nyt arvostan entistäkin enemmän syvällistä omaksumista.