Jeesus

VAROITTI PAAVALISTA

Paavali itse jopa tunnustaa olevansa ”Peto lampaan vaatteissa” Raamatussa, Jeesus kuvailee tulevia vääriä profeettoja juuri täsmälleen niillä sanoilla joita Paavali käytti itsestään:

JEESUS: (Matt.24.24) ”Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he TEKEVÄT suuria TUNNUSTEKOJA ja IHMEITÄ, niin että he johtavat, jos mahdollista, VALITUTKIN (op.lapset) harhaan.”

PAAVALI: (2.Kor.12:12) ”Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun OLEN TEHNYT TUNNUSTEKOJA, IHMEITÄ ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen.”

Opetuslapset olivat Jeesuksen VALITSEMIA (John.6:70 ”Itsehän minä teidät VALITSIN, kaikki kaksitoista. Silti yksi teistä on Saatana.” -> tarkoittaako Juudasta vai uutta 12. opetuslasta Paavalia, kun Juudas oli tappanut itsensä?). Evankeliumeja ei oltu vielä kirjoitettu Paavalin aikaan, joten Paavali ei ollut tietoinen näistä Jeesuksen sanoista (muutenhan hän ei olisi yhdistänyt itseään niihin), ja voidaan jopa sanoa Jeesuksen siis ennustaneen sanat joita Paavali tulee käyttämään. Paavali täyttää Raamatun kuvauksen vääristä profeetoista (5.Moos.18:22) sillä hänen ennustustensa kristittyjen tulevista vainoista (joita tapahtui jo silloin) ei voida sanoa toteutuneen, niin epämääräisiäkin ne olivat, eikä hänellä yleensäkään ollut oikeutta edes yrittää ennustaa mitään. Vääräksi messiaaksikin Paavali voidaan katsoa, sillä hän väitti olevansa Messiaan valitsema seuraaja itselleen maan päällä (eli toinen messias). Yleensäkin, miksi oikean apostolin olisi edes tarvinnut yrittää todistella olevansa ”oikea apostoli”? Huomion arvoinen on myös kohtaan liittyvä numerologia (vinkki Jumalalta?), sillä Matteus on ENSIMMÄINEN evankeliumi, Paavalin kirje TOINEN korinttilaisille, ja 24 jaettuna kahdella on 12.

Jeesus vieläpä täsmentää että juuri opetuslasten olisi oltava varuillaan, että juuri heitä hän varoittaa ja että tämä tapahtuu heidän elämänsä aikana:

(Matt.24:25) ”Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut”.

Paavali ei ikinä nähnyt Jeesusta vaikka väitti toisin ja oikeutti asemansa näillä ”ilmestyksillä”. Jeesus TODISTI tämänkin:

(Matt.24:23) ”Jos joku silloin sanoo teille: `täällä on Messias` (vankilassa), tai `Messias on tuolla` (aavikolla, tiellä Damaskokseen), älkää uskoko.”

(Matt:24:26) ”Jos siis teille sanotaan: `Hän on tuolla autiomaassa`, älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: `Hän on sisällä talossa`, älkää uskoko sitä.”

Tämä kuvaa hyvin Paavalin ”ilmestyksiä”, joissa hän väitti nähneensä Jeesuksen tietyssä paikassa eli keskellä autiomaata Damaskoksen tiellä ja vankina ollessaan, jotka käyvät kuvaukseen ”täällä” (paikassa josta ei pääse pois) tai ”tuolla” (jossain tuolla autiomaassa), koska Paavali väitti Jeesuksen ilmestyneen jossain tietyssä paikassa. Jännää on että Jeesus puhui vääristä profeetoista monikossa, sillä mm. myös mormonien oma ”paavali”, Joseph Smith väitti Jeesuksen ilmestyneen hänellekin tietyssä paikassa, ja tavallaan hän onnistui harhauttamaan myös paljon ”VALITTUJA”, koska amerikkalaiset pitävät itseään ”valittuna kansana”. Logiikalla ja todisteilla joilla kristityt seuraa Paavalia, heidän pitäisi siis olla mormooneja. Jeesus oikeastaan tässä tekee selväksi että hänen taivaaseen ottamisen jälkeen jos joku väittää nähneensä hänet, hän valehtelee tai on nähnyt pahan hengen valepuvussa, koska hän ei yksinkertaisesti enää tule maan päälle (edes ilmestymään) ennen toista ja viimeistä tulemistaan. Tämänkin Jeesus todisti:

(Matt. 24:27) ”Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.”

(John.7:33-34) ”Jeesus sanoi: ”Vähän aikaa minä vielä olen teidän luonanne. Sitten menen Hänen luokseen, joka minut on LÄHETTÄNYT. 34. Silloin te etsitte minua MUTTA ETTE LÖYDÄ, ettekä te pääse sinne, missä minä olen.”

Jeesus myös tekee selväksi että saatana hyökkää ja yrittää harhauttaa heti profeetan mentyä:

(Matt.24:28) ”Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat.”

Myös Islamin jälkeen kertomusten mukaan profeetan kuoltua tuli oma harhauttajansa (saatana), mutta siltä otettiin henki pois.


(5)
Tehdään selväksi vielä että tämä Matt.24:15-28, joka on otsikoitu otsikolla "suuri ahdinko", puhuu "ahdingon ajasta" eli kristittyjen vainoista. Jeesuksen toisesta tulemisesta ja Tuomiopäivästä puhutaan vasta tämän kappaleen jälkeen. Tätä ennen olevassa kappaleessa lukevat asiat, "ENSIMMÄISET lopunmerkit" tarkoittavat aikaa ennen Islamia (Islam aloitti oppinsa mukaan lähtölaskennan Tuomiopäivään), kristittyjen 600 vuotta kestäneitä vainoja, jonka Islamin tulo lopetti ("pelastaa ne jotka kestävät”) kun vainotut kristityt ottivat muslimit vapauttajina vastaan. Pitää muistaa että Jeesusta jumalana palvoneiden enemmistö-kristittyjen vainot kesti n.300 vuotta, jonka jälkeen tultuaan valtionuskonnoksi he itse aloittivat sen L-Idän ja P-Afrikan vähemmistö-kristittyjen (jotka eivät hyväksyneet kolminaisuus-oppia ja Jeesuksen jumaluutta) vainoja jatkamalla vielä 300 vuotta. Lisäksi "turmion iljetys Jerusalemissa" tarkoittaa Raamatun VT:n kuvauksen (Dan.11:31 alalaidan viite) mukaan mm. pyhäinhäväistykseksi katsottuja patsaita ja jumalkuvia jotka vihollinen toi Jerusalemin temppeliin, mikä sopisi hyvin 60-luvulla jKr. tapahtuneeseen pakanallisten roomalaisten järjestämään Jerusalemin hävitykseen (jolloin alkuseurakunnat lähes tuhoutui ja Paavalin pakana-seurakunnat jäivät jäljelle), he kun varmasti toivat jumalansakin mukanaan. Tätä kuvaa myös (24:21) "ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan", silloin kristityt olivat vainottuja KUNNOLLA, kommunistienkin kirkkojen käytön rajoitukset ja "julkisen uskomisen" rajoitukset ovat pientä tähän verraten (tietenkään NL ei alkanut tappamaan järjestelmällisesti rivi-kristittyjä kun lähes koko sen kansa oli kristittyjä, Kiinassakin kristityillä on ”virallinen kirkko” ja suoranainen tappaminen on harvinaista, vaikka epävirallisen papiston vangitsemista onkin tapahtunut).

Matt.24:22 "Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään (=Islam tulee vapauttamaan vainoista)."

Jopa valitutkin, op.lapsetkin Paavali sai harhautettua saatuaan heidät suostumaan vaatimuksiinsa (Paavali vaati ettei pakana-kristittyjä ”rasiteta” Tooralla (VT) ja lailla, ja sai op.lapset suostumaan vaatimuksiinsa jolloin pakanat eivät tajunneet “Jumalan Poika”-termin tarkoittavan VT:ssä profeettaa, vaan sekottivat sen kreikan uskontoihin/filosofioihin, kuten Zeuksen poika Herkulekseen), vaikka Jeesus varoitti selkeästi Saatanan profiilista, että hän on MURHAAJA, mitä Paavalikin oli tapettuaan lukuisia kristittyjä antamalla käskyjä siihen ja jopa osallistuen heidän tappamiseen omin käsin! Jeesus varoittaa Paavalin olevan myös SUURI VALEHTELIJA: (2.Tim.2:8) "Muistakaa että Jeesus Kristus Daavidin poika (jonka sukua Jeesus oli vain Joosefin puolelta, eli ei ollut) nostettiin kuolleista minun evankeliumini(!) mukaan.", joten miksi Paavali alkoi tappamaan kristittyjä alunperinkään, jos hän todisti ylösnousemuksen?. Jeesus KUVAILEE Paavalin siis tarkkaan:

(John.8:44) ”..Saatana on ollut MURHAAJA ALUSTA ASTI. Hän on KAUKANA totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. 45. Mutta minua te ette usko, koska minä SANON teille totuuden.” (huom! SANOO, EI KIRJOITA! Jeesus ei käskenyt kirjoittaa mitään ylös eikä itse kirjoittanut, joten evankeliumi oli ennemminkin hänen puhumat sanansa, ei nykyiset kirjoitetut evankeliumit.)

Eli ketä Jeesus tarkoitti oli juutalaiset/op.lapset/kristityt joille Jeesus puhui (8:31 ilmenee "NIILLE juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi:..") ei juuri seuraa Jeesusta.

(John.14:29-31) ”Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu. 30. Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas (saatana -> Paavali) ON JO tulossa. Mitään valtaa EI HÄNELLÄ MINUUN OLE, 31. mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä..”

”On jo tulossa” viittaa ilmiselvästi Paavaliin, joka tuli 5 vuoden päästä tästä. Hän oli n. 2 vuotta Jeesusta nuorempi, joten Jeesus kyllä varmasti tiesi hänen olevan jo tässä maailmassa, valmiina iskemään.

(John.5:37-38) ”Myös Isä itse, minun LÄHETTÄJÄNI, on antanut minusta todistuksen. Te ETTE OLE KOSKAAN kuulleet Hänen ääntään, ettekä nähneet hänen kasvojaan, 38. EIKÄ Hänen sanansa pysy teissä, sillä te ette usko SITÄ, jonka Hän on LÄHETTÄNYT.”

(John.5:41-44) ”EN minä OLE ihmisten kiitoksen (rukoilun?) tarpeessa. 42. Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta JUMALAAN.” (=nähdä vaivaa Jumalan vuoksi, Hänen KUNNIAKSI)

43.” Minä olen tullut ISÄNI NIMISSÄ, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen (Paavali) tulee OMISSA nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.”

44. ”Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee YHDELTÄ ja AINOALTA Jumalalta.” (6)
Jeesus ilmoittaa ettei Paavalilla ole mitään oikeutta puhua hänen tai Jumalan nimissä, vaan että hän puhuu tällöin omissa nimissään. Paavali ei ollut profeetta joka oli lähetetty Jumalan NIMISSÄ varustettuna selkeillä todisteilla (kuten Jeesuksen ihmeet ja Muhammedin Koraani sekä profetiat), eli Jumalaa palvelemaan, vaan harhauttaja joka on käytännössä siis antikristus, siis kristuksen MITÄTÖIVÄ (vaihtamalla hänen opetuksensa aivan muuksi).

John.12:49 "En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isäni, joka on lähettänyt minut, on määrännyt mitä minun tulee puhua ja julistaa."

Eikö tuo mieleen sen miten Paavali vakuutti ettei hän puhu itsensä vaan Jeesuksen nimissä? Jos Jeesus puhui Jumalan nimissä, miten Paavali puhui Jeesuksen muttei Jumalan nimissä?

John.10:21 kysyy "pystyykö paha henki avaamaan sokeiden silmät?", ja arabialaiset pakanat olivat TODELLA sokeita kunnes Muhammed saattoi heidät yhden Jumalan palvelijaksi, Jeesusta jumalana palvonut kr.usko sitä ei ollut tehnyt (eikä sen jumalakäsite juuri eronnut vaikkapa hindujen tai kreikkalaisten maan päälle tulleista jumalista, siis miksi juuri Jeesus olisi se ainoa oikea ”jumala”?).

John.12:35 Jeesus sanoi heille: "Vielä HETKEN AIKAA (5 vuotta, Paavalin tuloon asti ainakin ja osittain sen jälkeenkin) valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo (levittäkää nopeasti oikeaa sanomaa), ettei pimeys saisi teitä valtaansa (kun se tulee). Joka kulkee pimeässä ei tiedä minne on menossa."

Eikä Jeesus antanut mitään Paavalin tuloa ja hänelle määrättyä asemaa ennakoivaa vihjettäkään mikä olisi oikeuttanut hänen asemansa kr.uskon nykyisen kirkon perustajaksi ja sen oppien isäksi (Paavalin opit, jotka erosivat juutalaisten keskuudessa toimineiden OIKEIDEN apostolien opeista, käytännössä ollut lähes tärkeämpi kr.uskossa kuin Jeesuksen), kuin ainoastaan negatiivisessa mielessä. Paavali Kristityt siis seuraavat Paavalia, eivät Jeesusta, ja täten he lähes hylkäsivät Jeesuksen opetuksen mm. YHDESTÄ AINOASTA Jumalasta (mm. Mark.12:29), sekä lain, ja alkoivat elämään ”velvoitteista vapaassa uskossa”, eli ovat menneet mistä aita on matalin eivätkä omista RAKKAUTTA JUMALAAN niin paljon että vaivautuisivat edes rukoilemaan tai käymään kirkossa useammin. Jeesus TODISTI tämänkin, siis sen että op.lapset eivät enää usko häneen kuten pitäisi, vaan ovat menneet harhaan:

(John.16:32) ”tulee aika – ja se on JO NYT (Paavali oli lähellä) – jolloin te joudutte hajalle (opissa), kuka minnekin, ja jätätte minut YKSIN (eivät enää usko kuten pitäisi, Jeesukseen profeettana). Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani.”

Jeesus kuvaili lisää ”ahdingon aikaa”, siis kristittyjen vainoamisen aikaa -> n.600 jKr. (Luuk.21:7-12):

8. Jeesus sanoi: ”Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat `Minä se olen`, ja: `Aika on tullut`. Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä.

10. ”Kansa nousee kansaa vastaan (kristittyjen/juutalaisten vainoja/diaspora) ja valtakunta valtakuntaa vastaan (Rooma/Bysantti vs. Persia), 11. ja joka puolella on suuria maanjäristyksiä (Syyrian maanjäristys 526 jKr. tappoi yli 250 000 kristittyä), nälänhätää ja ruttotauteja. Kauhistuttavia asioita tapahtuu, ja taivaalla näkyy suuria ennusmerkkejä (500-luvulta on kuvauksia ydintalvesta, jolloin aurinko ei juuri paistanut kuin pari tuntia päivittäin vuosiin, syyksi arveltu meteoriittia/suurta tulivuoren purkausta).

12. Mutta jo ennen tätä teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen.

Jeesus tuo myös ilmi että Paavalin ”parannus” oli vain valetta:

(John. 16:1-4) 1. ”Olen puhunut teille tämän, ettei teidän uskonne koetuksissa sortuisi. 2. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin JOKAINEN, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. 3. Näin he tekevät, KOSKA HE EIVÄT TUNNE ISÄÄ EIVÄTKÄ MINUA. 4. Olen puhunut tämän teille (op.lapsille) siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille.

Eli EI YKSIKÄÄN joka surmasi kristittyjä (eli Paavalikin) ei todellakaan tunne Jumalaa eikä Jeesusta, vaikka miten niin väittäisi. Ja Jeesus selventää että tämä kaikki tapahtuu op.lapsien elämän aikana.

'Varas (paholainen) tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. Joh 10:10 '' (7)
Ja Paavali tuli tappamaan ensin kristittyjä, sitten hän taktiikkaa vaihdettuaan soluttautui heidän joukkoonsa ja varasti heidän sielunsa helvettiin suostutellessaan nämä menemään harhaan, minkä (pieni) osa juutalaisista kristityistäkin valitsi alkaessaan (pakanoiden lisäksi) pitämään Jeesusta jumalana.

Matt.10:28 "Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan HÄNTÄ (yksikkö, Paavalia), joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin (Paavali teki molempia, tappoi ja harhautti kristittyjä)."

Jeesus itsekin sanoi/todisti (Maria Magdaleenalle) että hänellä on Jumala, vieläpä täysin sama kuin opetuslapsilla (ja että Isä on heidänkin Isä, ei vain Jeesuksen, joten hän ei ole ainoa ”poikakaan”):

(John.20:17 ”…Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”

Paavalin luoma (entistäkin enemmän) jumalainen kuva Jeesuksesta sai tulta alleen (varsinkin juuri pakanoiden keskuudessa) kristittyjen ollessa vielä muutenkin aivan pähkinöinä Jeesuksen käynnistä, ja Jeesus myös ennusti tästäkin:

(John.8:28) ”Niinpä Jeesus jatkoi: ”Sitten KUN olette KOROTTANEET Ihmisen Pojan (jumalaksi, ”Jumalan Pojaksi”), TE (harvat valitut, kuten op.lapset) ymmärrätte että minä olen se joka olen ENKÄ TEE MITÄÄN OMIN NEUVOIN, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut.”

Kristityt pitävät tätä kohtaa yhtenä vahvimmista todisteistaan Jeesuksen jumaluudesta, koska Jeesus mainitsi VT:ssä olevan yhden (lukuisista) Jumalan ”nimistä”, ”MINÄ OLEN” (ainakin kristityt ovat tulkinneet sen Jumalan nimeksi). Mutta kun ajattelee ja asettaa Jeesuksen lauseeseen ”minä olen” tilalle vaikkapa Jehova, huomaa ettei siinä ole mitään järkeä. Jokainen on varmaan käyttänyt lausetta ”minä olen kuka minä olen”? Jeesus todellakin sanoo ”minä olen se joka olen”, ei korottaakseen itsensä vaan juuri ALENTAAKSEEN ITSENSÄ, osoittaakseen olevansa profeetta, ”vain se mitä minä olen” (Jeesus: ”kuka itsensä korottaa, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se korotetaan..”). Lisäksi Jeesus monessa kohdassa painottaa ettei hänkään pysty tekemään yhtään mitään jos ei saa sitä Jumalalta, jos Jumala ei salli sitä (Jeesus ei Raamatun mukaan pystynyt tekemään ihmetekoja siellä missä ihmiset eivät uskoneet häneen, mm. Matt.13:58).

Jeesus tässäkin siis ennustaa kielikuvilla (korottaa ”Ihmisen Pojasta” ”Jumalan Pojaksi”) oman palvontansa, ja osoittaa että hyvin monet kristityt tulevat kuitenkin ymmärtäneen hänen olleen vain profeetta, joka oli Jumalan NÖYRÄ palvelija (näin uskovia kristittyjä oli paljon vielä juuri ennen Islamia, muut kristityt vainosivat heitä), joka ei pysty tekemään MITÄÄN ilman Jumalan vaikutusta. Näissä MOLEMMISSA ylemmissä evankeliumin kohdissa Jeesus myös selkeästi osoittaa että hän oli vain nöyrä Jumalan palvelija, joka osoitti että toimii VAIN Jumalan nimissä (siis ei itsensä, eli hän ei ole ”jumala”), ja hän tekee sen mikä on Jumalan tahto. Jumalan tahto oli se että Hän jakaa Jeesuksen kautta Aabrahamin uskonnon kolmeen suuntaukseen, niihin jotka ovat hylänneet Jeesuksen kokonaan, niihin jotka menivät toiseen ääripäähän ja alkoivat palvomaan häntä jumalana, ja muslimeihin, jotka ”keskitiellä” pitävät häntä profeettana ja pyrkivät rukoilemaan ja toimimaan kuten JEESUS teki ja sanoi (ei niin kuin muut ovat käskeneet tehdä/uskoa).

Ja Paavali oli ensimmäinen joka alkoi julistamaan ja saarnaamaan Jeesuksesta ”Jumalan Poikana” (Ap.t.9:20 ”Hän alkoi HETI synagogissa julistaa, että Jeesus on Jumalan Poika.”), ja niinpä hänet pian karkoitettiin ja yritettiin tappaa (eivät ensimmäisetkään kristityt olisi saaneet käyttää synagogia jos olisivat palvoneet Jeesusta jumalana, niin tarkkoja opista juutalaiset olivat).

Jeesus itsekin selvensi että hän on vain opettaja, ei Jumala:

(Matt.23:8-9) 8.”Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te kaikki olette veljiä. 9. Älkää myöskään kutsuko Isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille Isä, Hän joka on taivaissa.

Jeesus myöskin teki selväksi että hänetkin on luotu ja lähetetty, siis että Jumala antoi hänelle elämän, mikä kumoaa että hän voisi olla Jumala, koska Jesaja 43:10-11 vakuuttaa että ei ole ollut toista jumalaa eikä pelastajaa, ei ole, eikä tule olemaankaan:

(John.6:57) Isä, joka elää, on minut LÄHETTÄNYT, ja niin kuin MINÄ SAAN ELÄMÄNI ISÄLTÄ..”
(8)
Jeesus vakuutti että muslimit ovat oikeassa, ja ENNUSTI myös mm. muslimien tavan rukoilla ja uskoa:

(John. 4:19) ”Nainen sanoi: ”Herra, huomaan, että sinä olet PROFEETTA.”

(John.4:21-23) ”Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin te ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ETTE TUNNE (ennen Islamia nimeltä, siis Allahia), mutta ME (profeetat) kumarramme Häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta (arabeilla samat kantaisät juutalaisten kanssa, juutalaisia myös paljon arabien keskuudessakin). Tulee aika - ja se on jo nyt (Jeesus itsekin rukoili otsa maassa Raamatun mukaan) – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä (vähä-syntisinä hurskaina) ja TOTUUDESSA (Islamissa).

Jeesus siis selventää näin hänen oikeiden seuraajien, muslimien rukoilua. Milloin kristityt muka olisivat (ainakaan Paavalin jälkeen) rukoilleet kuten Jeesus rukoili Raamatussa, tai kuten hän kuvaa tässä? Jeesus myös samalla selvensi ettei mikään minkä voi nähdä voi olla jumala:

(John.4:24) ”Jumala on HENKI (!!!!!), ja siksi niiden jotka HÄNTÄ rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”

(John. 6:63) ”HENKI (Jumala) YKSIN tekee eläväksi, LIHASTA (Jeesuksesta) EI OLE mitään HYÖTYÄ. Ne SANAT jotka olen teille puhunut, ovat HENKI ja ELÄMÄ (Jumalan Sanaa Jumalalta).”

Tässä Jeesus tuo selvästi esille myös Jes.43:10-11 olevan Jumalan Sanan, että pelastus on VAIN Jumalassa. Kun Jeesus sanoi sanojaan hengeksi ja elämäksi, hän tarkoitti että juuri HÄNEN sanat ovat se mitä kristittyjen pitää seurata, ei Paavalin sanat tai edes evankeliumien kirjoittajien sanat, eihän Jeesus käskenyt edes kirjoittaa mitään. Kristityt eivät ole tajunneet ettei viesti ihmisille ollut Raamattu, vaan JEESUS ITSE ja hänen sanansa, ei muiden! Jeesus oli viimeinen juutalaisille annettu profeetta (joka toi kaikkein keveimmän lain ja vanhaa korjaamaan), eräänlainen varoittava esimerkki joka kruunasi juutalaisten kanssa katastrofaalisesti menneet aikaisemmat yritykset synnyttämällä omaa elämäänsä elämään alkaneen ”täydellisen/koomisen harhaopin”, kr.uskon, jonka läpikäymät lukuisat muutokset viimeisen 2000 vuoden aikana pystyy toteamaan jokainen luterilainen.

Profeetta Johannes Kastaja puolestaan todisti ettei Jumala ole VALEHTELIJA (mm. Psalm.121:4 ”Jumala EI NUKU” -> Jeesus nukkui), ja ennustaa myös sen että lopulta juuri kukaan ei ota Jeesusta vastaan, kun suurin osa lähti seuraamaan Paavalia eikä Jeesusta (Kastaja sanoo ettei juuri KUKAAN ota Jeesuksen sanomaa, jopa op.lapset hylkäsivät sen, eli jos ):

(John.3:32-33) ”(Hän, joka tulee taivaasta,) 32. todistaa siitä mitä on nähnyt ja kuullut, mutta KUKAAN EI OTA VASTAAN hänen todistustaan. 33. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, TUNNUSTAA, ETTÄ JUMALA PUHUU TOTTA (Kastaja sanoo ettei juuri KUKAAN ota Jeesuksen sanomaa, jopa op.lapset hylkäsivät sen, eli jos Kastajan profetia tarkoitti ettei juuri kukaan tule omaksumaan Jeesusta jumalana, hän oli nykyisenkin maailman satoja miljoonia kristittyjä katsoen HIEMAN väärässä, eli siis väärä profeetta 5.Moos.18:15-22 kuvauksen mukaan?).”

Jumala myös täten Johannes Kastajan kautta todisti (Islamin mukaisesti pelastamalla Jeesuksen ja antamalla kaikkien ihmisten vain luulla heidän tappaneen hänet vaikka he eivät tappaneet häntä kuten Koraani sanoo, tosin on tulkinnanvaraista että oliko Jeesuksen ruumis ristillä ollenkaan) ettei ole valehtelija, vaan pitää lupauksensa: Jeesus rukoili ristinaulinnan välttämistä, (Matt.26:29) ”Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi KASVOILLEEN (!) maahan ja rukoili: `Isä, jos se on mahdollista, anna tämän maljan mennä ohitseni, mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä tahdot”, ja hän oli sanonut ”kuka teistä antaa LAPSELLENNE kiven kun hän pyytää leipää, käärmeen kun..” ja ”kuka koputtaa, sille avataan”. Jeesus siis näytti myös esimerkkiä että pitää rukoilla SUORAAN Jumalalle, ei papin, pyhimysten tai edes Jeesuksen kautta. Jeesus VAHVISTI myös tämän vertauksessaan:

(Matt.23:17-22) 17. ”Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpi, kulta (profeetta/uskonto) vai temppeli (Jumala, Hänen ”asuinpaikkansa”), joka sen kullan pyhittää? 18. Te sanotte myös: `Jos vannoo (rukoilee uskoo) alttarin (Jumalan/Hänen uskonnon) kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo alttarille pannun (Jumalan toimittaman) uhrilahjan (Jeesuksen uhraus ristillä) kautta, vala (rukous) on sitova (hyväksytty)`. 19. Te sokeat! Kumpi on tärkeämpi, uhrilahja (Jeesus), vai alttari (Jumala, Hänen armo ja uskonto) joka lahjan pyhittää? Se, joka vannoo (rukoilee/uskoo) alttarin (Jumalan) kautta, vannoo sekä alttarin että KAIKEN sen päällä olevan kautta (siis myös Jeesuksen, vrt. John.13:20 ”joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt”, kaikkien profeettojen nimeen, KAIKKIA seuraten ja kaikki hyväksyen, Matt.23:38 ”Teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille”, eli profeetta Jeesuksen hylkääminen= Jumalan hylkääminen, sekä John.13:16 ”Ei palvelija ole herraansa suurempi, eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi”), 21. ja se joka vannoo temppelin kautta, vannoo samalla Hänen kauttaan, jonka asuinpaikka se on. 22. Niin myös se, joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja Hänen kauttaan, joka sillä istuu.”
(9)
Jeesus todella painotti että on vain YKSI AINOA TODELLINEN Jumala, ja VAIN Häntä tulee palvoa, Jeesus myös eroitteli itsensä ja Jumalan:

(John.17:3) ”Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat SINUT, AINOAN todellisen Jumalan, ja HÄNET, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.”

Miten selkeästi Jeesuksen se pitää sanoa? Eikö tässä Jeesus tarpeeksi selvästi erittele Jumalan ja itsensä, ja sano Jumalaa AINOAKSI jumalaksi? Tätä täydentää myös Jes.43:10-11:

”..ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää kuka minä olen. ENNEN MINUA EI OLE JUMALAA SYNTYNYT EIKÄ OLLUT, EIKÄ MINUN JÄLKEENI TULLUT EIKÄ TULE. Minä, minä YKSIN olen Herra, EI OLE MUUTA PELASTAJAA kuin minä!” (Huom! Juutalaisten kirjoituksissa Herran sijasta monesti Jehova, eikä hepreassa isoja/pieniä alkukirjaimia vaikka Jumalan Poika kirjoitetaan Jeesuksen kohdalla isolla, muiden profeettojen kohdalla pienellä)

Olisiko Jeesus voinut erotella (valehtelematta) itsensä Jumalasta erillisenä ihmisenä, joka sitten joskus myöhemmin tulee osaksi ”kolminaisuutta” (miksi muuten se Pyhä Henki on siinä yleensäkin mukana, eikö Jeesus riittänyt?) tämän kyseisen lausunnon pohjalta, joka kieltää että myöhemmin voisi tulla muita jumalia? Jeesus käytti lisäksi näitä vinkkejä:

(John.13:16-17) ”Totisesti, totisesti: Ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte SEN MUKAISESTI, te olette autuaat.”

(John.13:20) ”Totisesti, totisesti: Joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja JOKA OTTAA VASTAAN MINUT, OTTAA VASTAAN SEN, JOKA ON MINUT LÄHETTÄNYT.”

(John. 12:44) ”Jeesus huusi kovalla äänellä: ”JOKA USKOO MINUUN, EI USKO MINUUN, VAAN LÄHETTÄJÄÄNI.”

Kaikista tunnetuin taitaa olla oppi jonka mukaan taivaaseen ei kristittyjen mukaan voi päästä jos ei usko Jeesukseen Jumalana.

Mikä sitten Paavalin TEOISSA todistaa hänen olleen ”Peto”? Ensinnäkin Paavali ovelasti, mutta varovasti ”piilotetusti” saarnasi Jeesuksen olevan jumala, mitä Jeesus Raamatun mukaan yhtä Jumalaa rukoilleena ja palvelleena profeettana (kutsuu itsekin itseään profeetaksi Raamatussa) ei olisi ikinä hyväksynyt. Paavalin muuttama "Jumalan Poika" -käsite oli juutalaisille ja OIKEIDEN apostolien pyörittämille juutalaisista kristityistä koostuville alkuseurakunnille selkeitä, sillä tarkoitetaan VT:ssä profeettaa, mitä juutalaisuutta tuntemattomat pakanat eivät kuitenkaan tajunneet. Paavali sai lopulta jopa op.lapset taipumaan lain hylkäämiseen, vaikka Jeesus painotti ettei laki muutu vähääkään ennen kuin taivas ja maa katoavat (Matt.5:17-19). Paavali muutti lakia, vaikka Jeesus sanoi (kertoo myös mikä on Paavalin kohtalo, alin helvetti):

(Matt.5:17-20) 17. "Älkää luulko että minä olen tullut lakia tai profetioita kumoamaan, en ole tullut kumoamaan vaan TOTEUTTAMAAN. 18. Totisesti: laista EI häviä YKSIKÄÄN KIRJAIN eikä PIENINKÄÄN PIIRTO ennen kuin maa ja taivas katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja niin opettaa (=Paavali), kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi (=taivaassa olevat tietävät hänen olevan alimmassa helvetissä). Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa PALJON PAREMMIN (siis lakia oikein) kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”

Paavali vetosi siihen että ”pelastuskuolemallaan” Jeesus kumosi lain, mutta ei Jeesus niin missään välissä tehnyt tai sanonut, vaan TODISTI päinvastoin, että hän oli tullut KORJAAMAAN juutalaisten vinoutuneen ja harhautuneen lain. Jeesus viittasikin tähän lainkääntämiseen ylösalaisin, ja itsensä palvontaan jumalana hyvin vähäisin todistein Raamatussa sanomalla: (Matt.23:24) ”Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!”

Jos esim. ”synnitön heittäköön ensimmäisen kiven” ei olisi selvä lisäys Raamatussa ja vaikka se löytyisikin vanhemmista kirjoituksista, se ei siltikään olisi kuin YKSITTÄINEN ARMAHDUS, Jeesus ei käskenyt poistaa kyseistä lakia tai käytäntöä aviorikoksesta, vaan esti juutalaisia jälleen tulkitsemasta lakiaan omalla tavallaan, sillä 5.Moos.22:22 käskee kivittämään aviorikoksesta sekä VAPAAN MIEHEN että VARATUN NAISEN, mutta ei puhu mitään VAPAASTA naisesta (prostituoitu Maria Magdaleena) ja VARATUSTA MIEHESTÄ. Islamkin käskee lisäksi armahtamaan sen kivitykseltä joka oikeasti katuu, eikä tuomitse kivitys-rangaistusta jos syyllinen ei ole naimisissa.

(10)
Aivan kuten Muhammed tuli korjaamaan harhautuneen uskomuksen ”Jumalan Pojasta” takaisin sen VT:n merkitykseen, profeettaan, siis Jumalan PALVELIJAAN (Jeesus: John.10:35 ”Niitä, jotka saivat Jumalan ilmestyksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi”), Jeesus korjasi juutalaisten vääristynyttä LAKIA, tuoden samalla tulevaa ennakoiden esille ”Jumalan Pojan” merkityksen:

(John.7:16-24) ”16. Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan HÄNEN, joka on minut LÄHETTÄNYT.”

”18. Se, joka esittää omia ajatuksiaan (=Paavali), tahtoo kunniaa itselleen (Paavali on tunnettu itse keksimistään perusteluista ja päätelmistään, mm. "sydämen ympärileikkaukseen", lisäksi hänellä oli kuin alemmuuskompleksi koska hänen oli jatkuvasti todisteltava olevansa "oikea apostoli" siinä kuin muutkin apostolit, eli hän haki kunniaa). Mutta se, joka tahtoo kunniaa LÄHETTÄJÄLLEEN, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä (=Jeesus/Muhammed?). Mooses ANTOI TEILLE LAIN, vai kuinka? Silti YKSIKÄÄN teistä ei noudata sitä.”

”22. Mooses sääti teille ympärileikkauksen - se ei tosin ole peräisin Moosekselta vaan Aabrahamilta – ja te toimitatte sen myös sapattina. 23. Jos kerran ihminen ympärileikataan sapattinakin, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, niin miksi te olette vihoissanne siitä, että minä paransin koko ihmisen? 24. Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä päin näyttää, vaan tuomitkaa OIKEIN.”

On naurettavaa että kristittyjen perisynti-käsite (Josta Jeesus ei puhunut vaan sanoi Matt.19:13 taivasten valtakunnan olevan lapsien kaltaisten, eli siis että lapset ovat synnittömiä ilman perisyntiä) käytännössä suoraan väittää että ennen Jeesusta eläneet ovat helvetissä (koska Jeesus ei vielä ollut tullut eikä ”tuonut ketään mukanaan kuolleista”), Paavali menee jopa niin pitkälle että sanoo suoraan ensimmäisen ihmisen ja Jumalan rakkaimpien ja täydellisimpien luomusten, profeetoiden, jopa olevan helvetissä:

Room.5:14 ”Kuolema (=helvetti) kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen. Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva.

Kun mm. Jerusalem tuhottiin ja alkoi juutalaisten diaspora ja kristittyjen vainot, ainoaksi hallitsevaksi kristityksi suuntaukseksi jäi käytännössä Paavalin hyvin laajalle (Palestiinan ulkopuolelle) levinnyt lahko, joka myöhemmin pääsi valtaan ja vainosi 325 jKr. syntyneen kolminaisuusopin ja Jeesuksen jumaluuden kieltäneitä kristittyjä siihen asti että muslimit vapauttivat heidät. Jeesus ei käskenyt opetuslapsia menemään juutalaisten ulkopuolelle saarnaamaan hänestä (tietenkin jokainen joka halusi ottaa vastaan Jeesuksen pystyi sen tekemään, mutta lain noudattamista myös heiltäkin vaadittiin kuten juutalaisuuteen kääntyneiltäkin, joten Paavali harhautti heidät siinäkin kun julisti pakanoille), sillä Jeesus sanoi että:

(Matt.15:24) ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kadonneita lampaita varten"

Ja Jeesuksen lähetyskäskykin tarkoitti ainoastaan Israelin (KAHTATOISTA) KANSOJA (eng.käännöksessä:...THE nations...). Jeesus myöskin kuvaili Paavalin tekemän lähetystyön maiden ja merten takana (jopa Roomassa ja Arabiassa asti):

(Matt.23:15) ”Voi teitä lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.”

Mielestäni tämä kuvaa hyvin profeetan palvontaan ja lain (ja opin) vääristelyyn liittyviä riskejä, varsinkin niille jotka niin opettavat, mutta myös heidän oppilailleen.

Paavali poisti miesten ympärileikkauksen ja jopa tuomitsi ihmiset helvettiin(!) tämän terveydelle ja hygienialle hyvän toimenpiteen teosta, mikä tehtiin Raamatun mukaan Jeesuksellekin (joka olisi varmasti Jumalana pystynyt sen välttämään niin halutessaan esimerkin antaakseen)
(Gal.5:2) ”Kuulkaa, minä Paavali sanon teille, jos ympärileikkaatte itsenne, Kristus ei hyödytä teitä mitenkään” ja (Rom.2:29) ”sydämen ympärileikkaus”
sekä myös sianlihan syöntikiellon (Ap.teot 13:39) ”Hänen kauttaan kaikki uskovat ovat vapautettuja siitä, mistä ette voineet olla vapautettuja Mooseksen lain mukaan (Eng. Raamatusta, suomalaisessa hyvin eri muodossa)” . Missä kohtaa Jeesus puhuu ”sydämen ympärileikkaamisesta”? Siis missä ihmeen kohtaa Jeesus antaa siis Paavalille luvan sörkkiä lakia ja tehdä omia tuomioita tavoin jotka eivät perustuneet mitenkään Jeesuksen sanomisiin? Oliko Jumalan Raamatussa Aabrahamille antama merkki Jumalan ja ihmisen välisestä liitosta, ympärileikkaus, ihan turha tai jokin pila? Missä kohtaa Jeesus edes mainitsee Paavalin, josta sentään tuli lähes häntäkin merkittävämpi hahmo kristinuskossa?
(11)
Paavali jopa VALEHTELEE TÖRKEÄSTI olleensa todistamassa Jeesuksen ylösnousua (2.Tim.2:8) "Muistakaa että Jeesus Kristus Daavidin poika (jonka sukua Jeesus oli vain Joosefin puolelta, eli ei ollut) nostettiin kuolleista minun evankeliumini(!) mukaan.", joten miksi hän alkoi tappamaan kristittyjä alunperinkään?

Tämä kaikki tarkoittaa oikeastaan sitä, että kr.uskossa pelastuminen ei ole siitä kiinni uskooko Jeesukseen, vaan siitä uskooko Paavaliin. Jos ei usko Paavalin olleen Jeesuksen valitsema, mistä ei ole yhtään luotettavia todisteita tai viitteitä esim. Jeesuksen sanoissa, vaan ainoastaan todisteita häntä vastaan, ei pysty uskomaan Jeesukseenkaan jumalana vaan vain profeettana. Miten Jumala voisi edellyttää näin epäilyttävään henkilöön uskomista (näin heikoilla ja päinvastaisilla TODISTEILLA!) pelastuksen edellytyksenä? Muslimeille kaikki tämä on täysin selvää, he tietävät miten vaarallista asioiden lisääminen uskoon on, ja mihin se voi johtaa ja miten helposti ihmiset menevät harhaan. Onhan Islamistakin tullut monia harhasuuntauksia jopa unien takia.

Paavalia ei valinnut Jeesus eläessään eikä Jumalakaan (”Jeesuksen ilmestymisillä” ei ole todistajia, puhumattakaan muidenkaan ”ihmeiden” luotettavista todistajista, ainoastaan Paavalin sana). Hän oli vain taitava juonittelija/ taikuri ja silmänkääntötemppujen tekijä, jolla oli juonessa mukana olleita kavereita jotka oli lähetetty paikalle jo paljon aikaisemmin, mm. Ananias. Onko ihme että hän sai harhautettua monet ”ihmeillään”, kun nykyäänkin taikurit tekevät paljon näyttävämpiä silmänkääntötemppuja? Olisiko nämä temput hankalia saatanalle?
Paavali EI TUNTENUT Jeesusta

...vaikka miten niin väittäisi, hän tappoi (omin käsin ja armeijallaan) kristittyjä yli 5 vuotta Jeesuksen poismenosta kun yritti tuhota kristityt kokonaan, miksi hän niin olisi tehnyt jos todella olisi tuntenut Jeesuksen???

Jeesus (eikä Jumala) eivät missään velvoittaneet/edellyttäneet Paavalin seuraamista/uskomista hänen tai Jumalan sijaan, mikä on siis uskontoon asioiden lisäämistä ja Paavalin (saatanan) seuraamista Jumalan ja Jeesuksen sijaan.

Paavali on selkeästi todistanut mustalla ja valkoisella olevin todistein olevansa paha, joten Jumala joka heittää hänenlaisensa seuraamisesta kieltäytyvän helvettiin olisi varsin epäreilu, sellaisesta jumalasta ei voisi tietää päättääkö hän pelastaa hindut vai kristityt.

7

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikkasen

      matkaa tuota kirjoitusta, enkä katsonut aiheelliseksi jatkaa.
      Olet aivan harhautunut, sillä Jeesus valjasti Paavalin työhänsä. Muistatko miten Jeesus kysyi Paavalilta, että "Saul, Saul, miksi vainoat Minua"
      Sen jälkeen Paavali tuli sokeaksi ja Jeesus palautti hänen näkönsä ja valjasti hänet työhönsä.

      Paavali teki pakana alkuisten uskovaisten eteen valtavan työn. Ilman Paavalia, olisimme osattomia Pyhän Hengen salaisuuksiin, eikä meillä olisi ymmärrystä Jumalan armotalouteen.
      Hän on meitä varten valjastettu työhönsä ja jos et tahdo sitä vastaan ottaa, et ikinä ole tunteva Jumalaa.
      Ehkäpä sinua kauhistuttaa Paavalin opetukset siitä, että meidän on tehtävä parannus ja elettävä parannuksessa ja tehtävä hyviä tekoja, eli tekoja, jotka ovat Jumalasta alkuisin.

      Älä koskaan enää pakanain apostolia syytä omista synneistäsi, sillä Jumala ei sitä siedä, vaan on vaativa sinut vastuuseen noista kirjoituksista.

      • Paavali EI TUNTENUT Jeesusta

        ...vaikka miten niin väittäisi, hän tappoi (omin käsin ja armeijallaan) kristittyjä yli 5 vuotta Jeesuksen poismenosta kun yritti tuhota kristityt kokonaan, miksi hän niin olisi tehnyt jos todella olisi tuntenut Jeesuksen???

        Jeesus (eikä Jumala) eivät missään velvoittaneet/edellyttäneet Paavalin seuraamista/uskomista hänen tai Jumalan sijaan, mikä on siis uskontoon asioiden lisäämistä ja Paavalin (saatanan) seuraamista Jumalan ja Jeesuksen sijaan.

        Paavali on selkeästi todistanut mustalla ja valkoisella olevin todistein olevansa paha, joten Jumala joka heittää hänenlaisensa seuraamisesta kieltäytyvän helvettiin olisi varsin epäreilu, sellaisesta jumalasta ei voisi tietää päättääkö hän pelastaa hindut vai kristityt.


    • olleensa

      todistamassa Jeesuksen ylösnousua (2.Tim.2:8) "Muistakaa että Jeesus Kristus Daavidin poika (jonka sukua Jeesus oli vain Joosefin puolelta, eli ei ollut) nostettiin kuolleista minun evankeliumini(!) mukaan.", joten miksi hän alkoi tappamaan kristittyjä alunperinkään?

      Tämä kaikki tarkoittaa oikeastaan sitä, että kr.uskossa pelastuminen ei ole siitä kiinni uskooko Jeesukseen, vaan siitä uskooko Paavaliin. Jos ei usko Paavalin olleen Jeesuksen valitsema, mistä ei ole yhtään luotettavia todisteita tai viitteitä esim. Jeesuksen sanoissa, vaan ainoastaan todisteita häntä vastaan, ei pysty uskomaan Jeesukseenkaan jumalana vaan vain profeettana. Miten Jumala voisi edellyttää näin epäilyttävään henkilöön uskomista (näin heikoilla ja päinvastaisilla TODISTEILLA!) pelastuksen edellytyksenä? Muslimeille kaikki tämä on täysin selvää, he tietävät miten vaarallista asioiden lisääminen uskoon on, ja mihin se voi johtaa ja miten helposti ihmiset menevät harhaan. Onhan Islamistakin tullut monia harhasuuntauksia jopa unien takia.

      Paavalia ei valinnut Jeesus eläessään eikä Jumalakaan (”Jeesuksen ilmestymisillä” ei ole todistajia, puhumattakaan muidenkaan ”ihmeiden” luotettavista todistajista, ainoastaan Paavalin sana). Hän oli vain taitava juonittelija/ taikuri ja silmänkääntötemppujen tekijä, jolla oli juonessa mukana olleita kavereita jotka oli lähetetty paikalle jo paljon aikaisemmin, mm. Ananias. Onko ihme että hän sai harhautettua monet ”ihmeillään”, kun nykyäänkin taikurit tekevät paljon näyttävämpiä silmänkääntötemppuja? Olisiko nämä temput hankalia saatanalle?

    • tutkija007

      En myöskään jaksanut lukea juttuasi loppuun, koska se sisälsi niin monta asiavirhettä ja läpimätää tulkintaa alusta lähtien.

      Esimerkki:

      "Opetuslapset olivat Jeesuksen VALITSEMIA (John.6:70 ”Itsehän minä teidät VALITSIN, kaikki kaksitoista. Silti yksi teistä on Saatana.” -> tarkoittaako Juudasta vai uutta 12. opetuslasta Paavalia, kun Juudas oli tappanut itsensä?)."

      Tutki Raamattuasi, kuka tuli Juudaksen tilalle. Hän ei ollut Paavali, vaan M********. Etsi hänet Apostolien teoista!

      Juudaksen rooli taas on kovasti ristiriitainen, oliko hän se saatana, joksi Jeesus häntä nimitti vaiko Jumalan tahtoa noudattanut opetuslapsi. Oliko hän se, jonka piti tehdä kirjoitusten täyttymiseksi sen karmean tuon. Tämä on tosin enemmän sellainen uskontofilosofinen tarkastelukulma, joka pohtii Juudaksen roolia pelastushistorian suuntaan vaikuttavana henkilönä. Tässä yhteydessä on noussut esille Juudaksen evankeliumi, josta saisi erilaisen kuvan hänen roolistaan. Hän olisi tosiaan se, jonka tehtävänä on ennustusten mukaan kavaltaa Jeesus, jotta täyttyisivät ne ennustukset, joista VT kertoo.

    • Böggi

      Enimpiä tekstejäsi lukematta esitän pohdittavaksesi kysymyksen; Jos oletetaan, että on olemassa raamatullinen kaikkivaltias Jumala, niin eikö hän ole ollut taustavaikuttajana, kun Hänen ilmoitustaan on koottu yksiin kansiin, ettei sinne ole päässyt totuuden sanojen sekaan valheita? Jos Jumala todella välittää meistä, niin miksi Hän olisi antanut kirkkonsa mennä kohta 2000 vuotta harhaan menoomme lainkaan aikaisemmin puuttumatta?

    • oletko

      koskaan sattunut kuulemaan sanontaa,että "hullulla on halvat huvit"?

    • Ei ihme, jos varoitti - jos antoi varoittavia ilmestyksiä apostoleille. Kun Paavali vielä oli Saulus Tarsolainen. Mutta eihän VILPITÖNTÄ tappajaa ja lainkiihkoilijaa voinut helvettiin tuomita, vain vilpistelijät.

      Niinpä Jeesus otti tuon Saulin erikoiseen käsittelyynsä. Mitä ihmettä tuolle korkeasti oppineelle kauhukakaralle mahtoi tapahtua, kun lain orjasta tuli yhtäkkiä Kristuksen orja?
      Niin että lainvartioiden kahleetkaan eivät häntä vankilassa pidätelleet. Mies ei enää puhkunut vihaa kristittyjä kohtaan - vaan lainvaatijoita kohtaan. Ja alkoi pitää roskana kaikkea oppimaansa raamattutietoa - Jeesuksen tuntemisen rinnalla.

      OMAHYVÄISET VIHAAVAT ARMON OPPIA

      Apostolien teot:
      7:54 Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa.
      7:55 Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
      7:56 ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella."
      7:57 Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
      7:58 ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen.
      7:59 Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!"
      7:60 Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.

      ARMON PERILLISIÄ VAINOTAAN

      Apostolien teot:
      8:1 Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen. Ja sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan; ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit.
      8:2 Ja muutamat jumalaapelkääväiset miehet hautasivat Stefanuksen ja pitivät hänelle suuret valittajaiset.
      8:3 Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.

      EI PARANTELUA VAAN TOSI KÄÄNTYMYS

      Apostolien teot:
      9:1 Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
      9:2 ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
      9:3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
      9:4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
      9:5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
      9:6 Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
      9:7 Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.
      9:8 Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon.
      9:9 Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut.
      9:10 Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi, nimeltä Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: "Ananias!" Hän vastasi: "Katso, tässä olen, Herra."
      9:11 Niin Herra sanoi hänelle: "Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee;
      9:12 ja hän on nähnyt näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen."
      9:13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
      9:14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat."
      9:15 Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.
      9:16 Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden."
      9:17 Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä."
      9:18 Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.
      9:19 Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe