Vapaa kuvaus

Aloituksia

162

Kommenttia

2982

  1. Taitaa sinulla olla samat ongelmat kuin minullakin, että jos jotakin on hellalla tai uunissa,
    niin keittiöstä ei saisi poistua. Kun minulta paloi perunat pohjaan ja munat (kanan) räjähtivät, niin soitin kunnan dementiavastuullisille ja pyysin APUVA.
    Kävivät asentamassa sellaisen hellavahdin. Jos se rupeaa pitämään ääntä, niin painan
    punaista nappia mikä siinä on, niin se hiljenee (ja kokki toivon mukaan jää paikalle).

    Onhan minulla tietenkin palohälyttimet eteisessä ja makuukamarissa, johon
    sain smaisilta virkamiehiltä pitkävartisen kenkälusikan, jonka toisessa päässä on tappi, joka sopii palohälyttimen sammutusnappiin. Ei tarvitse mennä tikapuita varastosta hakemaan.

    Minäkin ostin vehnäjauhoja viime kauppareissulla, sainkin inspiraation sinulta, leipoa
    pullia vieraan varalle! Porkkanakakkukin on sellainen kakku, joka onnistuu aina. Päällimäisen kerroksen teen niin paksuksi, ettei se sula pois, kun antaa kakun ensin
    jäähtyä, täytyy malttaa odottaa. Sitä paitsi nopea tehdä. Vanhalla kun ei ole aikaa!
  2. Uusi yritys, kun se ensimmäinen sepustus hävisi taivaan
    tuuliin, perään tuli vaan viesti, että vessareissuni on nyt
    netin historiassa. No, siellä pysyköön kuin p---a Junttilan
    seinässä!

    Hil-la kertoi jo aamutuimaan pullataikinan tekopuuhista.
    Sinulla sattuu olemaan melkein samat ainekset täytteenä
    kuin minullakin. Sekoitan pehmeäksi voita, tomusokeria,
    jauhettua mantelia ja hiukan vaniljasokeria.
    Nättejäkin niistä tulee, kun leikkaan ne ikivanhoilla, ”ruuvi
    löysällä” olevilla Fiskarsin saksilla kielekkeille. Kolmannesta
    ”kielekkeestä” poikki niin kauan kuin rullaa riittää.

    Olen huomannut itsessäni saman asian kuin Hil-lakin, että
    joku päivä olen kuin ”turbomoottorilla” käyvä ja teen kaikki
    mahdolliset työt, mielellään samana päivänä. Sen takia, että
    jos tulee huono päivä, eikä jaksa! Eipä tule ajateltua, että se
    huono päivä onkin heti huomenna, kun on rasittanut itseään
    liikaa. Pitäisi oppia, että riittää aivan hyvin, jos tekee vähem-
    män kerrallaan.

    Tässä puhun ”järkeviä” vaikka tiedänkin, että omassa pääs-
    säni liikkuu jo monenmoiset ajatukset, kuinka parhaalla tavalla
    otan vastaan pikkuveljeni, joka on varmaan alkuviikosta paluu-
    matkalla Eurooppa-reissultaan. Hän on perheemme”pahnan-
    pohjimmainen”, ikäeromme on suuri, isoista siskoista hän
    valitsi minut jo kaksivuotiaana aamuherättelijäksi. Muut ei saa-
    neet tulla sängyn lähelle kuin minä. 😊
    Jos joku muu meni makuukamariin, jos oli syömässä aamiaista
    ja kouluun lähdössä, niin hän huusi: - Ei, kun M…!
    Kun sitten menin sängyn viereen, niin hän oli nukkuvinaan, tuup-
    pasin hänta varovasti, niin hän alkoi siristellä silmiään ja haukot-
    teli, ojensi käsiään kohti ja hymy levisi kasvoille kun isosisko
    nosti ylös ja toi keittiöön äidin polvelle.

    Kun hän aloitti koulun, olin jo Pohjois-Karjalassa Venäjän rajan
    tuntumassa ala-asteen opettajana. Siihen aikaan kirjoitettiin
    kirjeitä, kerran viikossa tuli kotoa kirje ja mukana oli aina pikku-
    veljen piirroksia, sitten sanoja ja sitä mukaa kuin kirjoitustaito
    kehittyi, sain kuulla vähän juoruja kotirintamalta.
    Vanhin siskomme oli alkanut seurustella ja pikkuveli kertoi
    kirjeissä, miten seurustelu kehittyy pikkuveljen näkökulmasta
    katsottuna! - Kaikki kirjeet ovat vieläkin tallessa ja kun niitä
    joskus luen, niin siirryn ajassa lähes 70 vuotta ajassa taaksepäin
    ja nauran itseni kipeäksi veljen kertomuksille ja voin eläytyä noi-
    hin tunnelmiin, kun koirammekin oli ollut ihastunut uuteen su-
    kulaiseen ja piilottanut hänen kenkänsä!

    Aamulenkki on tehty. Takanani kuului musiikkia, laite oli isolla:
    ”Don´t worry, be happy” ja mustapartainen nuori mies polki pyö-
    rää vingurtelemalla sinne tänne. Musiikki piti mielen korkealla.

    Mutta suomeksi sanottuna: Elä hättäile, oo onnellinen!
  3. Hyvät aamupäivän toivotukset kirjoittajille!

    Yöllä oli satanut, muttä jättänyt jälkeensä haalean aamun,
    + 17º. Aamulenkillä tuli aivan hiki, kun olin pukenut pitkä-
    hihaisen puseron hupparin alle, enkä katsonut lämpömit-
    taria ennenkuin takaisin tultuani. Vilkaisin vaan ulos ja näin
    asfaltin kiiltävän, muuten vielä hämärää, kun kävelin usvan
    sekaan.

    Palaan tuohon Hil-lan muisteluun maalaismiehen mukana-
    olosta Kahvipirtissä ja monessa muussakin jutussa. Hän oli
    todella hieno nettikaveri. Sattumoisin tunnistin hänet täällä
    Suomi24:llä ja moikkasin iloisesti. Hän on 94 v, ”still going
    strong”, seuraa palstoja edelleen. Mitähän hän mahtaa aja-
    tella, jos seuraa kaikkia anonyymejä vendettoja, joissa lop-
    pua ei näytä häämöttävän.

    Minä jouduin eilen avaamaan sanaisen arkkuni, kun joku
    Tallukka, vai mikähän hänen nikkinsä oli, no olipa vaikka
    tollukka, oli ”tietäjän” paikalla jossakin kahinassa. Siinä tuli
    hänen tuekseen eräs palstan vanhimpia kirjoittajia, anonyy-
    minä tietenkin, mutta kirjoitustyyli erehtymätön. Hän, se jolla
    oli se kauhea lapsuus, mutta sitten onnisti ja hänestä tuli ex-
    pertti asiassa kuin asiassa. Joskus jäi ryyppy päälle ja silloin-
    han ei pitäisi koneen ääreen istua.
    Oli kysymys Ikinörteistä, joka perustettiin niihin aikoihin kun
    Hajumies (Ajomies, Peer Gynt, Seni-Ori, Pilimari ym..) alkoi
    häiriköidä ja normaali kirjoittelu muuttui sellaiseksi, kuin se
    on näköjään tänäkin päivänä.
    Saimme oman alustan, Ikinörtit, jossa oli kirjautumispakko,
    nimet ja osoitteet arkistossa. – No, oikaisin tämän Tallukan
    tietoja. Hänen tuekseen tuli tämä ex-ikinörttiläinen, jonka
    tunnistin ja kävin vielä tarkistamassa Ikinörttien sivustolta.
    Hän oli nimittäin ainoa henkilö, joka sai kenkää ”nörteistä”.
    Tällaista keskustelua käytiin:

    "Kl 16:36:23 (Anonyymi)
    Hyvä Tellukka.
    Palautusta joskus hyvä antaa noille "parempaapiiriäedustaville!
    Ikionörtit sortui omiin erikoisiinsa.
    Olin siellä minäkin.
    Ei ole muistamisen arvoinen.

    Tämä olikin riittävä johtolanka, tarkistin vielä Ikinörttien arkistoista
    ja vastasin:

    Minä voin verestää muistiasi...
    Mukana Ikinörteissä oli mm. saara.dma, joka iloisena kertoi saamastaan
    huomionosoituksesta kotikunnassaan tehdystä kulttuurityöstä laulajana,
    runonlausujana, soittajana ja oli saanut nimityksen Vuoden Signe 2009.
    Tämä nimitys oli hänelle tärkeä juuri silloin, kun hän odotti vaaralliseen
    leikkaukseen pääsyä.

    Sinä kirjoitit pilkkaavan viestin "parempaapiiriäedustavalle" saaralle.
    Et todella ole muistamisen arvoinen, mutta sait saaran sortumaan.
    Hän luotti, että leikkaus menisi hyvin ja että hänen lääkäri-tyttärensä
    olisi hänen sänkynsä vieressä kun hän herää. Saara kuoli leikkauspöydällä.
    R.I.P Saara.

    Palautusta on joskus hyvä antaa, aiheesta."


    Tuo vuoden Signe-plakaatti oli saaralle yhtä tärkeä siinä tilanteessa,
    kuin lapselle Nallekarhu, kun joutuu kohtaamaan jotakin vaarallista.
    Kyllä itketti.


    Yritetään olla ihmisiä! Hyvää viikonloppua!