sa4ru5

sa4ru5 profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Liittynyt 21v sitten
225 aloitusta · 5833 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
äitini kammosi nuorempana ajatusta tuhkauksesta, mutta muutti mieltään jo paljon ennen kuolemaansa ja halusi tuhkansa mieluummin siroteltavan kuin haudattavan siihen aikaan vielä "ikuisesti" kestävästä materiaalista valmistetussa uurnassa. (Nykyään taitaa olla myös helposti maatuvia saatavilla ja jossain ulkomaisessa lehdissä olen nähnyt sellaisen askartelumallejakin.)

Helsingissä Malmin hautaumaalla tuhkattava ruumis siunataan kappelissa ja kukkalaitteet laitetaan tilaisuuden loputtua viileään varastoon, kunnes tuhkaus on muutaman päivän sisällä hoidettu. Sitten uurna ja kukkalaitteet kuljetetaan suntion kanssa samanlaisilla kärryillä kuin arkkukin haudan ääreen, johon on valmiiksi kairattu halkaisijaltaan 40-50 cm reikä.

Kun olin ensimmäistä kertaa vanhimpana lähiomaisena vastuussa hautajaisjärjestelyistä, huomasin monessa tilanteessa joutuvani improvisoimaan uusien asioiden edessä. Meitä oli vain lähiomaiset paikalla ja vietimme vain lyhyen hartaan ja rauhallisen hetken haudan ääressä. Kun aloin sirotella tuhkaa kuoppaan, keksin laittaa uurnan kiertämään ja nuorempi sisareni jatkoi kierrättämistä. Tuntui hyvältä, että kaikki saimme osallistua. Kun vielä aurinkoisena päivänä kesken sirottelua pieni tuulenviri nostatti hennon pyörteen tuhkaa ilmaan, minulle tuli tunne, että se oli äitini pikku-vallaton tervehdys ja huomautus, että tuhkaa sai sirottua vähän sukuhaudan päällekin.

Luulen, että melkein tuolla hetkellä minulta katosi omakohtainen kammo ruumiin tuhkaamisesta. Siunauksen jälkeen tuntui kieltämättä oudolta jättää arkku kappeliin ja lähteä kuin "kesken kaiken" muistotilaisuuteen.

Ex-aviomieheni hautaustoimitus hoidettiin eri tavalla ja eri paikoissa, uskoakseni täsmälleen niin kuin hän olisi halunnut. Olimme ehtineet vuosien varrella keskustella myös niistä asioista useampiakin kertoja, ja minä taisin olla hänen paras ystävänsä loppuun asti, vaikka olin tavallani myös jatkanut omaa elämääni.

Kun selvittelin miehen tuhkan sirottelupaikka-vaihtoehtoja hämmästyin kuullessani, että joissain seurakunnissa ainakin ei-seurakuntaan-kuuluvien tuhkan sirottelulupa maksaa muutamia satasia, eivätkä omaiset saa missään tapauksessa olla itse silloin paikalla. Minusta olisi omituista jättää tuhkat täysin vieraiden haltuun, muka siksi, etteivät ihmiset alkaisi viritellä omia muistopaikkojaan tai -merkkejään sirottelupaikoille.

Ehkä muistolehtoon tuhkansa haluavien kannattaisi ottaa etukäteen selvää asiasta ja keskustella myös lähiomaisten toiveista asian suhteen. Se oli ainakin meille suuri yllätys.
"maanparannusaineeksi" jonnekin lasten valitsemaan paikkaan tai toiseen kahdesta mahdollisesta hautapaikasta. Meri ei ole minusta oikea paikka tuhkalleni, kuten ei muillekaan inhimillisille jätteille.

Perheessämme on aina keskusteltu kaikista asioista, myös kuolemasta. Tyttäreni itse hätkähti hieman, kun muistelin äskettäin isänsä hautajaisten jälkeen käymäämme keskustelua. Pari päivää hautajaisten hän totesi minulle: "Sinunkin olisi jo vähitellen aika päättää, millaiset hautajaiset haluat". Oli käynyt ilmi, ettei hänellä ollut aavistustakaan isänsä toiveista, jotka itse hyvin tiesin. (Uurna oli muuten kotonani kunniapaikalla, kauniilla pienellä pöydällä kukkamaljakon kanssa vuorokauden ennen sirottelua.)

Omat suunnitelmani ovat vuosien varrella muuttuneet. Jossain vaiheessa, kun olin testamentannut ruumiini anatomian laitokselle, kielsin järjestämästä mitään ylimääräistä hautajaisiin liittyvää. Myöhemmin olen muuttanut mieltäni, koska minusta hautajaiset ovat tärkeä osa läheisten surutyötä. Ihmisten kohtaaminen, hiljentyminen, kukkaset, erilaiset traditiot yms. antavat lohtua ja voimaa sureville omaisille. Kun on pakko toimia, jaksaa paremmin ja surutyö pääsee hyvällä tavalla käyntiin.

Kun tuhkat on siroteltu ja on aika siirtyä muistotilaisuuteen, tyyli voisi muuttua. Paikan, musiikki- tai lauluesitykset, tarjoiltavat ruoat, juomat yms. nuoret saavat ihan itse miettiä. Mielestäni olisi kummallista, elleivät ihmiset halutessaan saisi viinilasillista ruoan kanssa ja ehkä pikku-pikarillista jotain hyvää myös kahvin kanssa.

Ystäväni tietävät, että haluan tarjota heille viimeiset juhlat. En halua hienoja juhlapuheita tai kunnianosoituksia saavutukselleni ;)). Mieluummin haluan, että ihmiset muistelisivat yhteisiä hyviä hetkiä ja kaikkea hauskaa, mitä niihin on liittynyt. Erityisesti hassujen sattumusten tai kommellusten muistelukset olisivat minulle mieleisiä. Nauraminen ei ole kiellettyä ja tiedän sen onnistuvan jälkikasvultani kyyneltenkin läpi ihan yhtä hyvin kuin minulta.

Olen sanonut, ettei ole tärkeätä toteutuvatko kaikki toiveeni tai ajatukseni. Minusta on tärkeätä, että läheiseni tietävät, etteivät he voisi onnistua tekemään mitään sellaista, mikä minusta olisi väärin. Olen ainakin tähän asti hyväksynyt ja kunnioittanut heidän valintojaan.
Hautajaisissani on kysymys on heidän surustaan ja heidän elämäänsä liittyvistä päätöksistä. Minua he voivat muistaa missä, milloin ja miten haluavat. - Kukaties saatan yrittää vielä kerran päästä sanomaan jotain ja kirjoittaa oman puheeni saattojoukolle... jos jää sopivasti aikaa sellaisen pohtimiseen. - Silloin hautajaiseni todella olisivat minun näköiseni. Ajatus alkoi kutkuttaa mieltä.;))
tuosta summasta tulee yhteiseen kassaan verojen ja muiden maksujen muodossa. Johtajilla on johtajien palkat.

Liike-elämässä osa yritysjohtajista tienaa enemmänkin. Veronmaksajina meidän pitäisi olla siitä iloisia. Palkasta yhteiskunta saa paljon enemmän verotuloja kuin pääomatuloista. Joidenkin kuntien talous on riippuvainen suuren tai muutamien suurimpien yksityisten veronmaksajiensa tuloista.

Kun markkinataloudessa eletään, on ihan turhaa keskustella samapalkkaisuudesta tai ansioiden kohtuullisuudesta suhteessa pienituloisiin tai pieniin eläkkeisiin. Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään.

Voisiko joku kertoa, paljonko Fortum on tuottanut omistajilleen?

Mielestäni voitaisiin mieluummin keskustella siitä, pitäisikö valtion hankkia Fortum takaisin tai miksi siitä alun alkaen tehtiin pörssiyhtiö.

Energiayhtiöiden myymisestä on Suomessa monia esimerkkejä: Naapurikunta on myynyt energiayhtiönsä ja kuitannut sillä hetkellisesti mielestään hyvän summan kunnan kassaan. Jonkin ajan päästä energiayhtiö kerää sievoiset voitot ja kuntalaiset maksavat huomattavasti kalliimpaa energiahintaa kuin naapurikunnassa, joka on pitänyt energiayhtiönsä ja toimittaa kuntalaisille energiaa kohtuuhinnalla s e k ä tuottaa vielä voittoa kassaan.

Ehkä se on valtaapitävien kannalta hyvä, että kansa keskustelee jonkun Liliuksen tai hänen seuraajansa palkasta suureen ääneen samaan aikaan, kun valtion talouteen liittyviä paljon suurempia, vakavampia ja pitkävaikutteisempia päätöksiä tehdään ilman sen suurempaa haloota.
tukien tai yhteiskunnan tarjoamien etujen poistaminen suuremmilta veronmaksajilta aiheuttaisi enemmän kuluja lisääntyneen byrokratian muodossa kuin niistä kertyisi säästöinä. Samoin ihmisten eriarvoisuus lisääntyisi.

Vaikkei suurituloisille ole taloudellista merkitystä sillä, saavatko he tukia tai eivät, niillä on mielestäni suuri psykologinen merkitys. Suurituloisestakin on kiva saada joskus jotain takaisin ja heidän on helpompi hyväksyä tai jopa kannattaa esim. lapsilisien maksamista ja korottamistakin. Monen lapsen ensimmäiset säästöt ovat karttuneet juuri lapsilisistä hyvin toimeentulevissa perheissä. Kymmeniä miljoonia tai jopa yli miljardin veroja vuosittain maksavissa perheissä lapsilisillä ei todellakaan ole merkitystä, mutta heidän lastensa koulukavereiden ei tarvitse tulla leimatuksi "vähäosaisiksi" esim. lapsilisien jakamisen tms. mukaan.

Surullista on mielestäni joskus kuulla, miten juuri kiltit pienet ahkerat ja aina omatoimisesti toimeentulonsa järjestäneet ihmiset eivät millään tohdi lähteä sosiaalitoimistoon hakemaan heille ihan oikeudenmukaisesti annettavia tukia, joiden rahoittamiseen he itsekin ovat ehtineet osallistua parempina aikoina omia verojaan maksaessaan. - Joku opiskeleva nuori voi samaan aikaan muuttaa pois suuresta kodista, joka voi joskus olla vain nuorten omassa käytössä vanhempien elellessä pääasiassa ulkomailla. Tiedän joitain nuoria, joiden mielestä on "hienoa itsenäistyä" yhteiskunnan tukijärjestelmiä hyödyntäen. He saavat tukia opiskeluun ja opiskelija-asuntoonsa, eivätkä halua ottaa vastaan rahaa vanhemmiltaan. Usein vanhempansa tietysti maksavat myös niitä tukia omilla veroeuroillaan, joten jonkinlaisesta "palautuksesta" siinäkin taitaa lopulta olla kysymys.
20 kenkäparia varttuneesta aikuisesta mitään friikkiä tee. Varsinkaan miehestä, jonka ei tarvitse edes huolehtia muodin muuttumisesta. Eihän hyviä kenkiä kannata heittää pois.;))

Jos ostaa hyvänlaatuisia kenkiä ja hoitaa ne hyvin, eivät ne ehdi edes paljon kulua ja säilyvät käyttökelpoisina vaikka vuosikymmeniä. Kun on vaihtokengät, hoitaa kenkiä hyvin ja pitää lepolestejä lepäävissä, kengät eivät ole yhden sesongin jälkeen pois-heitto -kunnossa. Hyviä ei yksinkertaisesti raaski heittää pois. Ja oikea suutarikin nauttii päästessään, korjaamaan, puolipohjaamaan tai vaihtamaan korkolappuja varsinkin miesten laatukenkiin. Oikeat suutarit taitavat tosin vähitellen olla katoava ammattikunta, kun eletään tässä markkinatalouden kertakäyttökulttuurissa.

Omien kenkieni tai edes hyllyllä olevien kenkälaatikoiden määrää en ole koskaan laskenut. Siellä on myös useita pareja odottamassa kierrätykseen pääsyä, joitain sellaisia, joita olen käyttänyt vain kerran yms., enkä silti taatusti pärjää Imelda Marcokselle. Se tieto riittää minulle. Friikiksi en tunnustaudu, vaikka mainitsemasi luku ylittyy ja samoin tiedän käyvän monien ystävien ja tuttujenkin kohdalla.;))

Talvinilkkureita huomasin kerran ostaneeni kahdet melkein samanlaiset, kun olin unohtanut omistavani jo sellaiset. Nyt ei luultavasti tarvitse ostaa uusia moniin vuosiin, paitsi hyväpohjaiset liikkumiseen sopivat kesäsandaalit tai ehkä myös... ;))

Matkalle lähtiessä pakkaan mukaan vähintään kolme paria kenkiä, vaikka yritän vähitellen opetella matkustamaan keveämpien kantamusten kanssa.

Harrastusten mukaan kertyy myös monenlaisia jalkineita: melontaan neopreeninilkkurit ja veden läpipäästävät lenkkarit, sisäpelikengät, tennarit, lenkkarit, nilkkatuelliset vaelluskengät, keilailukengät, monot, laskettelumonot.

Yksi tämän palstan viehätyksistä on mielestäni se, että pääsee kurkistamaan toisenlaisiin elämäntapoihin ja -arvoihin. Joskus se pysähdyttää tarkastelemaan omia. - Ehkä minun pitäisi sittenkin tunnustaa olevani kenkäfriikki. ;)) Hulluuteni sai alkunsa siitä, etten löytänyt useinkaan kapeaan pitkään jalkaani sopivia kenkiä Suomesta ja otin tavakseni ostaa aina tilaisuuden tullen vähänkin miellyttävät sopivat. Vuosien mittaan niitä alkoi kertyä ja saatavuus lisääntyi, mutten huomannut muuttaa opittua tapaa. Tosin mielestäni erilaiset asut vaativat myös eriväriset ja erilaiset kengät. Ehkä pitäisi alkaa katsella löytyykö kaikille kengille asuja.;)) Viimeksi nautin, kun sain vihdoin taas myös kapeakärkisiä ja -korkoisia nilkkureita, pikkukenkiä ja yhdet silkkiset juhlakengätkin. - Taidan olla parantumaton.
jos lapset ovat hyvin valmistautuneet ja valmennettu tehtävään, eivätkä yritä vaan rahastaa mahdollisimman helposti mahdollisimman laajalla alueella.

Olen nuorena perheenäitinä itsekin osallistunut monena vuonna valmisteluihin. Kävimme hakemassa pajukosta oksia, keittiön pöydän ympärille kokoontui useana päivänä vaihtelevan kokoinen joukko pieniä ihmisiä, jotka innokkaina askartelivat ja kiinnittivät oksiin koristeita: värikkäitä höyheniä, silkkipapereista leikattuja paperinorkkoja, silkkikukkia, lasihelminorkkoja ja ties mitä. Yhden oksan tekemiseen kului paljon aikaa ja sitä tehtiin suurella ilolla tarkoituksena antaa ja ilahduttaa, toivottaa naapuruston ihmisille hyvää tulevalle vuodelle.

Virvontapäivän aamuna pikkutrullit pukeutuivat mekkoihin ja huiveihin, heille meikattiin punaiset posket ja kahvipannu tai pikkukori varattiin mukaan virpomalahjojen varalle. Virpomaloruja kerrattiin, muistutettiin sovituista säännöistä ja siitä, että koristeltu vitsa luovutettiin iloisesti, vaikkei virvotulla olisikaan antaa vastalahjaa. Virpojat olivat monessa kodissa odotettuja vieraita, ja jos joku ei halunnut tulla virvotuksi, pienet ihmiset muistivat olla soittamatta ovikelloa seuraavana vuonna. Yksi naapurin vanhemmista pariskunnista noudatti vanhaa perinnettä ja pyysi lapsia hakemaan suklaamunat pääsiäissunnuntaina.

Lasten ollessa pieniä joku vanhemmista toimi virpojien assistenttina ja seuraili pienen matkan päästä tapahtumia ovikellon soiton jälkeen. Kun lapset kasvoivat, virpomaoksia syntyi helpommin ja nopeammin, joten reviirikin hieman laajeni koulukaverien kotinurkille.

Monet ystäväni varaavat kotiinsa suklaamunia virpojien varalle, samoin kuin itse teen, ja taitaisimme olla pettyneitä, ellei ovikello soisikaan palmusunnuntaina. Jos isommat lapset tulevat koristelemattomien pajunoksien kanssa rahastus mielessään, annamme luvan virpoa, mutta kerromme jo etukäteen ettei palkkaa ole tiedossa. Rahaa ei meistä kukaan tarjoa palkaksi ja joskus pettymys näkyy vieraiden lasten kasvoilta. Erilaiset lasten koristelemat oksat ilahduttavat pääsiäisen ajan kukkamaljakossa.

Toivotan tervetulleiksi kaikki suloiset pienet virpojat, tytöt ja pojatkin; käyn tänään ostamaan suklaamunia valmiiksi odottamaan.;))
hetkestä pitäisi osata nauttia,
hyvään hetkeen pitäisi huomata pysähtyä,
hyviä hetkiä pitäisi tarjota omalle rakkaalleen,
pitäisi antaa, ottaa ja saada - ei suorittaa.
Pitäisi, pitäisi ja pitäisi,
onko meillä aikaa, haluammeko?

Milloin on aikaa,
aika rientää, ja me kiiruhdamme,
milloin on aika rakastaa?
Kiiruhdatko suorittaen, ohitatko näkemättä,
hylkäätkö tilaisuuden,
torjutko hellyyden, rakkaimpasi?
Vasta haudan ääressäkö itkiessä huomaat:
Olisi pitänyt...

Oma vastaukseni on siis: Kyllä!

Mielestäni Eeva Kilpi osaa kuvata aikuista rakkautta erityisen koskettavasti ja ajatuksia herättävästi:

"Ja eräänä päivänä
me koukistumme toistemme ympärille
ja naksahdamme lukkoon emmekä irtoa enää,
sinun kulumavikasi minun kihtiini kietoutuneena,
minun mahahaavani sinun sydänvikasi vieressä.
ja reumatismini sinun noidannuoltasi vasten,
.... - emmekä erkane konsana ei

....

Minun rintani tyhjät ja litteät
ota käsiisi rakas
sillä eräänä päivänä kun katsot ne riippuvat litteinä,
rakastatko minua silloin
.... - tula tuulan tuli tuli tei?"

Puhuttelevatko Eeva Kilven ajatukset kiireistä markkinatalouden ehdoilla elävää nykyihmistä?
Millaisia ovat omat arvomme kauniita ja rohkeita ihailevassa Suomessa?
Voitko sinä rakastaa ihmistä, ellei hän ole kiinteälihainen ja kaunis tai hänellä on potenssiongelmia?
kuinka ihmiset jaksavat vieläkin kadehtia ulkomaille työmatkoille "pääseviä". Ainakin tunnollisesti tehtävänsä hoitaville ne ovat usein vielä raskaampia kuin matkustelu kotimaassa. Jokainen matka vaatii monenlaista taustatyötä ja valmistelua. Perillä pitää olla koko ajan aktiivinen, mahdollisesti käyttää useampia kieliä jopa yhden keskustelun tai esiintymisen aikana, ehtiä nopeasti tutustua uusiin asioihin, näkökulmiin ja ihmisiin. Se vaatii keskittymistä ja oikean energialatauksen ylläpitoa koko ajan. Pitää antaa positiivinen vaikutelma ja poliitikkoja vaanivat vielä koko ajan median edustajat, jotka ovat valmiita tiedottamaan rummut päristen pienimmästäkin lipsahduksesta "koko maailmalle". Kukaan ei kiitä, mutta kaikki ovat valmiita arvostelemaan negatiivisesti. Mielestäni siinä ei todellakaan ole mitään kadehtimista. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat sellaista, vaikka voisivat saada saman palkan paljon helpommalla. Jo vaatehuoltoon ja moneen muuhun välttämättömyyteen saattaa helposti kulua päivärahaa suurempia summia matkalla.

Mitä kansanedustaja tekee tai tekemättä jättää selviää yleensä asioita seuraaville ja niistä kiinnostuneille lehtien palstoilla ja median välityksellä.

Jos Suomi haluaa olla kansainvälinen sekä osallistua kansainväliseen päätöksentekoon ja asioiden hoitamiseen, sitä ei voi hoitaa oman pienen työpöydän ääressä. Jokainen hyvin Suomea ulkomailla edustava poliitikko hankkii samalla myös positiivista julkisuutta ja mainosta Suomelle, monesti myös ihan rahassa mitattavia etuuksia. Esim. kauppasuhteita yms. avautuu usein poliitikkojen vierailujen jälkeen, kun kyseisen maan liike-elämän edustajat kiinnostuvat ennestään vieraasta, pienestä pohjoisesta maasta.
tekemien ohjelmien suosiminen johtavat ko. lopputulokseen. Yle on ulkoistanut monia toimintoja. Oletteko huomanneet keiden nimiä esiintyy tuottajina ohjelmissa? Välineiden halvennuttua kuvitellaan kenen tahansa osaavan kuvata, ohjata ja tuottaa ohjelmia. Niitä tilataan kavereilta ja joskus säästetään myös rahaa, kun ei enää käytetä ammatti-ihmisiä tehtäviin tai osteta ammatti-ihmisten tekemiä kalliita ohjelmia. Miksi tuhlata aikaa ja rahaa hyvin tehtyihin ohjelmiin, kun halvat tavoittavat suuremmat katsojaluvut - tai ainakin riittävän suuret.

Kuka tahansa "osaa" tehdä mitä tahansa, ja useimmat haluavat päästä tekemään niitä vaivautumatta opiskelemaan edes perusasioita. Onhan aitous ja välittömyys tänä päivänä monille median kuluttajillekin ammattitaitoa tärkeämpi arviointikriteeri. Ei siis ihme, että ohjelma- ja henkilövalintoja katsojalukujen perusteella tehtäessä puuttuva ammattitaito näyttää olevan helposti korvattavissa reippaudella ja jossain hankitulla kyseenalaisellakin julkisuusarvolla.

Myös nykyajan hektiseksi muuttunut maailma totuttaa lapsetkin jo pienestä pitäen siihen, että kaikki tapahtuu hirvittävällä vauhdilla, usein räjähdysten, erilaisten räiskyvien kuva- ja ääniefektien kera. Monien ihmisten kohdalla näyttää mielestäni siltä, etteivät he enää kykenisikään pysähtyä verkkaisemmin etenevän ohjelman ääreen tai malttaisi antaa vaikutelmien virrata ajatuksia herättävästi omaan tajuntaan. Minusta ilmiö on huolestuttava ja erityisesti lasten kohdalla suorastaan pelottavaa. Miten he pystyisivät kasvamaan rauhallisiksi ja tasapainoisiksi joutuessaan olemaan jatkuvasti alttiina noille häiritseville ilmiöille?

Jotkut kuvaajat ovat alkaneet ilmiselvästi myös tavoitella keinotekoista taiteellisuutta hyvän laadun sijaan. Ammattitaidon puute pyritään korvaamaan "taiteellisuudella". Myös lehtien syntymäpäivähaastattelujen yhteydessä olen huomannut välillä julkaistun niin "taiteellisia" kuvia, ettei lukija pysty niistä kohdetta tunnistamaan.

Markkinatalous, kiire elämäntapana, haluttomuus nähdä vaivaa tai ponnistella jonkin asian eteen ja oman egon tärkeys kaiken muun kustannuksella, näyttävät johtavan elämää pelottavaan suuntaan.
kähmitä, mutta reippaasti ja ystävällisesti saa halata melkein kuka tahansa. Poskisuukot tavattaessa ja erottaessa tai käden olalle laittaminen eivät mielestäni myöskään ole kähmimistä.

Jo ensimmäisessä kesätyöpaikassa koin sekstistiset puheet ja pikku-taputtelut ongelmaksi. Juttelimme asiasta kotona ja vanhempani totesivat, että sellaista ei tarvitse sietää ja reippaana tyttönä minä varmaan pärjään, jos annan sanallisesti takaisin ja pistän mieluiten huumoria käyttäen miehet järjestykseen. Se oli yksi parhaista ohjeista aikuiseksi kasvavalle ja sitä olen noudattanut.

Usein pysähtyminen, vartalon suoraksi ojentaminen ja vakava, harmistumista ilmaiseva, suoraan silmiin kohdistuva katse riittää ojentamaan huonosti käyttäytyvän miehen. Luultavasti se pelästyttääkin heikon miehen, eikä kukaan fiksu, itseään ja naista kunnioittava mies käyttäydykään sopimattomasti naisia kohtaan. - Ehkä tietyissä tilanteissa olin jo valmiiksi varautunut ja kehon kielellä viestitin varoituksen, kun jouduin nuorena satunnaisesti hoitamaan tarjoilua päihtyviä tärkeitä asiakkaita työpaikallani kestittäessä.

Alkoholin käyttö liike-elämässä saattoi vielä 90-luvulle asti olla melko runsasta ja päihtyneenä fiksummankin arvostelukyky saattaa joskus heiketä. Omaa ryhdikästä käyttäytymistä ja huumoria kovempia aseita en työelämässä ole koskaan onneksi tarvinnut. Iän myötä ja arvostuksen lisääntyessä, joku satunnaisesti hairahtunut on hävennyt käyttäytymistään jälkikäteen ja joku on joutunut katumaankin - jos on joutunut, luultavasti ihan tarkoittamattani, naurunalaiseksi toisten nähden. - Niin kävi ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani autonkuljettajalle, joka harrasti tyttöjen pakaroiden nipistelyä. Kun olimme kerran astumassa isomman joukon kanssa hissiin, hän erehtyi nipistämään minua. Kun kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, sihahdin hänelle vihastuneena: "Pahuksen perskärpänen, pidä näppisi kurissa!" Poikaparka joutui vielä jälkikäteen katumaan tekoaan, koska paikalla olleet "isot pojat" naureskelivat tapahtuneelle ja piruilivat nuorelle miehelle siitä joskus myöhemminkin.

Laki seksuaalisesta häirinnästä vietiin mielestäni turhan pitkälle sen suhteen, mitä kaikkea sen piiriin luettiin. Tasa-arvo on myös joissain tapauksissa toteutunut huonosti, koska jotkut miehet ovat syyttöminä joutuneet sen vuoksi uhrin asemaan. Syystä tai toisesta harmistunut nainen on voinut halutessaan syyttää miestä seksuaalisesta häirinnästä ilman, että tällä on ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia todistaa omaa syyttömyyttään, ja naisen sana on riittänyt miehen tuomitsemiseen.

Itse olen tyytyväinen, että olen saanut syntyä naiseksi. Olen monia kertoja naureskellut, että olen syyllistynyt lakia tiukasti tulkiten seksuaaliseen häirintään tasapuolisesti sekä miehiä että naisia kohtaan. Esim. käteni saattaa helposti laskeutua tutun työtoverin olkapäälle tai kädellekin jossain tilanteessa, tosin ilman mitään seksuaalista viritystä.

Muistan myös työvuosien varrelta muutamia naisia, jotka ilmiselvästi halusivat tulla "häirityiksi" ja ikään kuin arvioivat omaa naisellista viehätysvoimaan sen mukaan. Oli sitten, ah niin mukavaa kertoilla tyttöjen kesken kahvitunnilla kokemuksista ja hihitellä niille.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän musta-valkoiseksi elämä muuttuu ja harmaat alueet laajenevat. Mielestäni on ikävää, että hyvä käytös ja toisten ihmisten arvostaminen eivät näyttäisi lisääntyvän, vaikka kehitystä tapahtuu monilla muilla alueilla.
on uskomattoman kirkasta ja läpinäkyvää vettä, eikä se ole kovin suolaistakaan.;)) (Järvi-Suomea ei mielestäni kannattaisi unohtaa kesän lomavaihtoehtoja pohdittaessa; me emme ehkä osaa itse sitä kylliksi arvostaa. Turun ja Ahvenanmaan saaristosta löytyy myös monia hyviä suomalaisia kohteita.)

Suomenlahdessa, Itämerellä, Pohjanlahdessa, Välimeressä, Euroopan (ja Afrikan) rannikoilla ja erityisesti saaristoissa löytää joka paikassa jostain upeita rantoja. Kaikilta Kanarian saarilta samoin; Madeiraa en ehkä suosittelisi rantalomakohteeksi. Afrikan puolella minusta Tunisia on muuten Marokkoa miellyttävämpi matkakohde. Portugalin rannikko, Välimeren saarista erityisesti Kreeta ja Kypros ovat mieleisiäni lomakohteita, joissa on kiva myös snorklata ja löytyy jotain nähtävää.

Irlannista Galwayn kaupungin liepeillä on mielenkiintoinen murskaantuneesta korallista syntynyt korallihiekkaranta kallioiden suojaamassa lahdenpoukamassa. Aaltojen liike korallihiekassa näyttää ja kuulostaa mielenkiintoiselta. Vesi on hienontanut korallipalat jalkapohjaystävällisiksi ontoiksi kiteiksi, jotka imaisevat veden sisäänsä. Muualla en ole vastaavaa nähnyt.
teidän perheessänne molemmat tekevät salaa asioita? Eikö kaikesta voisi keskustella yhdessä - tai edes yrittää keskustella?
Ajattelepa, jos miehesi huolestuu siitä, että sinä käyt salaa keskustelupalstoilla. Mielestäni nämä voivat olla paljon vaarallisempi asia parisuhteelle kuin pornon katseleminen. Jospa sinä vaikka ihastuisit johonkin mieheen täällä. Täällä on eläviä ihmisiä, mutta pornosivuilla vain kuvia. (En tosissani tarkoita, että niin kävisi, mutta sellaisesta puhutaan paljon netin yhteydessä, ja halusin osoittaa esimerkin avulla, että miehesi voisi yhtä hyvin ajatella niin sinusta kuin sinä hänestä.)

Miksi sinä voit pahoin? Eikö seksuaalisuus ole luonnollinen osa ihmisen elämään? Miten suhtaudut itsetyydytykseen? Järkyttäisikö sinua tieto, että miehesi saattaa harrastaa sellaistakin kuvia katsellessaan? Oletko itse sinut oman seksuaalisuutesi kanssa?

Minusta on surullista, jos aikuisten ihmisten pitää tirkistellä puolisoltaan salaa jotain niin vaaratonta kuin eroottisia tai vaikka (mielestäni useimmiten melko rumia) pornokuvia.

Olet saanut jo monenlaisia vastauksia. Minä ehdotan, että nostat kissan pöydälle ja yrität päästä sinuiksi näiden asioiden kanssa. Pysähdy rauhassa ajattelemaan ja mieti, millaisia uhkia asiaan ihan oikeasti voisi liittyä. Mieti myös, olisiko viimeistään tässä iässä aika ryhtyä keskustelemaan asioista avoimesti ja sallia aikuisen ihmisen tehdä kotonaan ihan ilman salailua sellaisia asioita, jotka eivät vahingoita ketään. Ehkä voisitte vähän ajan kuluttua katsella yhdessä niitä kuvia ja pohdiskella yhdessä asiaa.

Minulla ei todellakaan ole vastaavia kokemuksia kuin sinulla. Se ei olisi mahdollista, koska olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista asioista. Jo nuorina yhdessä aviomieheni kanssa tutustuimme monenlaisiin asioihin, ja luultavasti minä saatoin joskus olla melkein kiinnostuneempi kuin hän. Joskus nauratti, kun "poikia" ilmiselvästi vähän ujostutti, kun lähdin mukaan katsomaan "isojen poikien elokuvia", joita olivat jostain yhteiseen illanviettoon hankkineet. Kaikki olivat ihan hiljaa, eikä kukaan kommentoinut elokuvaa niin kuin poikien kesken kuulemma tekivät. (Juttelimme asiasta mieheni kanssa.) Jotkut nuorista vaimoista saattoivat paheksua asiaa, mutta ainakin yhden muistan tunnustaneen, että kyllä hänkin voisi katsoa, jos voisi tehdä sen yksin ihan salaa, eikä kukaan koskaan saisi tietää. - Miksi vielä 50-vuotiaidenkin pitää 2000-luvulla katsoa eroottisia kuvia yksin ja ihan salaa, ettei puolisokaan saisi sitä tietää? Miksi hirveinkään väkivaltaelokuva ei herätä paheksuntaa tai kauhua, vaan seksi ja erotiikka?

Toivon, että erityisesti parisuhteessa elävät aikuiset opettelisivat yhdessä oman kumppaninsa kanssa entistä enemmän nauttimaan hellyydestä ja läheisyydestä, erotiikastakin. Ainakin tällaisissa palstakeskusteluissa syntyy usein käsitys, että erotiikka ja läheisyyden kokemukset olisivat joillekin ihmisille jotain tavallisesta elämästä irrallisia asioita, joita "suoritetaan" sovittuna ajankohtana, tietyissä tilanteissa ja arvioidaan suoritusten mukaan. - Kun miehelläni oli kerran sairaalasta kotiin palattuaan ongelmia tällä alueella, kesti jonkin aikaa ennen kuin hän sai kerrotuksi minulle huolensa. Vakuutettuani hänelle, että minusta tuntui aina hyvältä olla hänen lähellään, ja että hän kykenisi pitämään minut tyytyväisenä ja halutessaan myös tyydyttämään vaikka lopun ikää ihan ilman erektiotakin, koko ongelma katosi. - Jos "suorituskyky" syystä tai toisesta vähenee tai katoaa, miksi silloin usein kielletään toiselta ja itseltä kaikki hellyyteen ja läheisyyteen liittyvät asiat? Ja voihan kuviakin katsella vaikka ihan vanhoilla päivillä. Silloin voisi vaikka muistella yhdessä menneitä toisenlaisia päiviä.;))

Jos nyt voit pahoin, ehdotan, että alkaisit tehdä omalla tavallasi parhaasi, että sekä sinä että miehesi alkaisitte vähitellen voida entistä paljon paremmin ja jonain kauniina päivänä huomaisitte voivanne yhdessä tosi hyvin.;))
syytöksiä käsiteltäessä vastaajana oli uutiskuvissa Israelin armeijan korkea-arvoinen naissotilas.

Asettaisin toivoni sen varaan, että ihmiset kasvaisivat kunnioittamaan toisia ihmisiä ihan vaan siksi, että ovat ihmisiä. Nuorten suurempi liikkuvuus ja tutustuminen muihin ihmisiin maailmalla luultavasti edistää asiaa. Enää en kuitenkaan ole yhtä toiveikas kuin nuorena. Tuntuu uskomattomalta, että ihan fiksut ihmiset Euroopassakin jaksavat jatkaa taisteluaan ja pitävät sitä perusteltuna.
eikä kaikkia hoitotoimenpiteitä tehdä julkisista varoista tarjottavin palveluin kuin työikäisille. Sellainen käytäntö on osin jo käytössä. Jos on varaa maksaa, voi ostaa haluamansa palvelut yksityiseltä puolelta, jonka tukea ollaan lisäämässä, jotta ihmisten valinnanvara lisäntyisi. Siis maksukykyisten ihmisten valinnan mahdollisuudet. Yksi poraanreikä on ollut ennenkin tuossa "yksityinen-julkinen" -kuviossa. Jos on rahaa maksaa yksityislääkärille erikoispalveluista, voi päästä jonon ohi julkisen puolen potilaaksi ja maksaa yksityissektorin palkkion vain lääkärin suorittamista tehtävistä. - Totta puhuen en tiedä, onko e.m. käytäntö edelleen mahdollista.

Jossain kohtaa tulee mielestäni myös hyväksytty raja vastaan, kun lääketiede ja erilaiset varaosaleikkaukset yms. tarjoavat mahdollisuuden elää paljonkin "luonnollista" elämäänsä pitempään. Pitääkö 90-vuotiaalle tehdä sydänsiirto tai ohitusleikkaus yhteisin varoin? - Pahuksen vaikeita kysymyksiä. Onni, ettei tarvitse olla vastuussa päätöksistä, vaan joutuu vain hyväksymään ne.

Äänestäessä olisi hyvä miettiä, millaisia asioita ja millaisten ihmisryhmien etuja oman ehdokkaan edustama puolue ajaa. Demokratiassa eri ryhmillä pitääkin olla omat edustajansa, mutta välillä politiikkaa seuraamattomat äänestäjät toimivat omia etujaan vastaan valitessaan "kauniita ja rohkeita" sekä luottaessaan kauniisti muotoiltuihin mainoslauseisiin.
ettei meistä monikaan istu koneen ääressä aina valmiina vastaamaan. Jos teen aloituksen, toivon sitä käsiteltävän samoin kuin yleisönosastokirjoitusta. Sellaiseen voi vastata tai olla vastaamatta. Luen ketjun ja ilahdun aina saadessani joitain uusia näkökulmia asiaan tai uusi ajatuksia. Asiallisiin itselleni esitettyihin kysymyksiin vastaan usein melkoisella viiveellä, mutta vastaan aina sellaisen huomatessani. Joskus olen esittänyt selvän kysymyksen, josta kiitän aina vähintään yhteisesti kaikkia vastaajia. Jos vastaisin kaikkiin kommentteihin, minusta tuntuisi siltä kuin yrittäisin päsmäröidä keskustelua. Enhän tee niin elävissäkään ihmisryhmissä, vaan annan toistenkin keskustella.

Jos ihminen pyydetään johonkin tilaisuuteen puhumaan keskustelun alustamiseksi, ei kukaan odota alustajan vastaavan kaikkiin kysymyksiin. Keskustelu kulkee tasa-arvoisesti ja alustaja vastaa vain hänelle henkilökohtaisesti esitettyihin kysymyksiin sekä käyttää muuten halutessaan puheenvuoroja. Jos joku piiloutuu penkin alle huutelemaan välihuutoja, niistä ei tarvitse välittää tai niille voi nauraa yhdessä.;))

Miksi täällä pitäisi toimia toisin? Tämähän on keskustelupalsta.

Ai niin, miten suhtaudun, ellei kukaan kommentoi kysymysiäni. Totean, etteivät ihmiset ehkä tiedä tai halua vastata. Jos kyseessä on tarpeellinen tieto, lähden etsimään vastausta muualta. Tosin olen aina saanut täältä erittäin hyviä vastauksia esittämiini kysymyksiin. Niistä on ollut monenlaista hyötyä ja olen vastaajille oikeasti kiitollinen.

Mistä kukaan tietää, vastaatko sinä itse vai kirjoittaako joku muu vastauksen sinulle esitettyyn kysymykseen, jos toimit samoin kuin tämän aloituksen kirjoittaessasi? Jos valitsee itselleen vaikka kertakäyttöisen nimimerkin, luulen lukijoiden mieltävän kirjoittajan paremmin oikeaksi ihmiseksi. Ainakin itse olen huomannut ajattelevani niin.

Toivotan joka tapauksessa sinulle ja kaikille meille muillekin mukavia keskusteluhetkiä täällä.
millä tahansa välineellä, tapanani on pukeutua mahdollisimman rennosti ja mukavasti, vaikka laukussa saattaa olla edustustarpeisiinkin sopivaa vaatetusta. Ellei ole pakko edustaa, jätän myös melkein kaikki korut kotiin ja liikun vaatimattomasti pukeutuneena, jotta ei tarvitse pelätä tulevansa ryöstetyksi vaikka sattuisi eksymään "väärille" alueille. - Ehkä pitää vielä jonain päivänä kokeilla ulkoiluasussa Tallinnan laivalla matkustamista.;))
kaikki paremmin kuin Suomessa?

Siksi, että niin väittävät suomalaiset "asiantuntijat", jotka ovat nähneet joitain esimerkkejä "maailmalla" liikkuessaan sekä vetävät niiden perusteella pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. He vertaavat havaitsemiaan esimerkkitapauksia omassa elämänpiirissään näkemiinsä "vastaaviin tapauksiin". Yleistämisessä voi piillä totuutta tai ainakin sen siemeniä tai se voi olla pelkkää harhanäköistä kuvitelmaa.

Mitä naisten rupsahtamiseen tulee, olen nähnyt Virossa todella upeita naisia, mutta myös monia ennen aikaansa mummoutuneita, joilla ei yksinkertaisesti edes olisi varaa hoitaa kauneuttaan tai kiinnittää erityistä huomiota pukeutumiseensa, vaikka haluaisivat. Kosmetiikan tai edes huulipunan ostaminen saattaa jäädä todella pienen eläkkeen varassa elävälle saavuttamattomaksi ylellisyystuotteeksi.

Kun puhut suomalaisten naisten rupsahtamisesta, voisit katsella esimerkkejä upeista, kauniisti ikääntyneistä naisista vaikka televisiosta tai naistenlehdistä, ellei omaan tuttavapiiriisi kuulu sellaisia. Tuulipukukansaa taitavat luultavasti eniten nähdä Viron laivoilla Tallinnaan ostos- ym. vastaavilla matkoilla reissaavat. - Tosin suomalaiset pukeutuvat välillä rennosti lähtiessään retkeilemään tai ulkoiluharrastuksiin. Olisikohan osasyy virolaisten kauniimpiin ja naisellisempiin asuihin se, että monenkaan tavallisen eläjän vaatekaapissa ei ole niin monenlaisia eri asuja kuin vauraammilla suomalaisilla "sisarillaan"? Ainakin osa suomalaisista naisista "tälläytyy" mielellään silloin, kun haluaa tai se kuuluu asiaan. Osalle suomalaisista kulttuuristakin on tullut arkista ja se näkyy myös pukeutumisessa.

Tietysti geneettinen perimä, ruumiin rakenne ja kasvojen luusto vaikuttavat myös vanhenemiseen liittyviin ilmiöihin. Virolainen ja suomalainen tuskin ovat kovin kaukana toisistaan. Odota vaan, kun kuluu muutamia vuosia ja elintaso kohoaa Virossakin, saattavat hoikan sutjakkaat naiset olla yleisempia Suomen kuin Viron maisemissa.

Yleistyksenä voisin puolestani todeta, että suomalaiset meitä nuoremmat naiset ovat todella kauniita, pitkäsäärisiä ja heillä on upea hyvinhoidettu vartalo. Kyllä heitä kelpaa ihailla.;))
tai ihastumisessa mitään vaikeutta ole. Toinen toistaan viehkompia "ämmänläyskiä" tulee varmaan vastaasi päivittäin. Antaudut vaan sen kaikkein ihastuttavimman edessä ja alat nautiskella kaikesta mukavasta yhteisestä. Kun sopivasti muistat ihailla, ihastella ja hemmotella, saat naisesi leijumaan rakastuneena juuri niin pitkään kuin haluat. Naiset ovat usein valmiita tyytymään melko vähäänkin ja ovat valmiita palkitsemaan miehen monella tapaa, jos mies näkee edes vähän vaivaa itsekin. Luulen, että ainakin osa tämän ikäluokan naisista pystyy antamaan parisuhteessa enemmän iloa vakikumppanilleen kuin satunnaisemmissa kohtaamisissa.

Tästä eteenpäin ja rakastamisesta puheen ollen, en enää tohtisi neuvoja tarjoilla.

Kun arvot ovat samanlaisia, yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia on riittävästi, molemmat arvostavat toisiaan ja arjen ikävät velvollisuudet muuttuvat yhdessä puuhaillen mukavaksi tekemiseksi; kun huomaa muodostavansa toisen kanssa upean tiimin, rakastuminen saattaa yllättää huomaamatta ja kehittyä melkein yhtä huomaamatta rakastamiseksi. Parhaimmillaan rakastetusta voi tulla myös paras ystävä, mutta sellainen taitaa olla todella harvinaista, eikä varmasti kaikille tosimiehille ja -naisille sopisikaan. - Itse pohdin, voisiko sellainen osua kolmatta kertaa yhden ihmisen kohdalle.;))

Pitäähän sitä kokeilla kaikenlaista uutta ja hankkia uudenlaisia kokemuksia. Suosittelen lämpimästi, minäkin. Jään odottelemaan uusia viestejä rakastuneelta ja viimeistään seuraavan ikäluokan palstalle siirryttäessä vakiintuneelta HTZAlta. Vaikka arvelen sinun heittäneen aloituksesi piruillen, vastasin vilpittömin ajatuksin... ja hyvää toivotellen.
varmaan toteamaan, että elintason nousu on merkinnyt perheen elämän laadusta tinkimistä. Omalla kohdallani "joudun maksamaan" vielä eläkeiässä siitä, että halusin olla vähintään osapäiväinen kotiäiti. - Jäi eläkkeitä tienaamatta.

Olen edelleen kiitollinen siitä, että meillä oli mieheni kanssa samanlaiset arvot ja taloutemme salli järjestelyn. Olimme valmiita tinkimään monista asioista, joihin naapureilla oli varaa. Joskus joku naapuri totesi naureskellen, ettei meitä oteta luukuun pohdittaessa mitä kaikkia statussymboleja "kaikilla" on. Kotona omatoimisesti tekeminen pienensi myös monia kuluja ja opiskeluunkin löytyi jostain aikaa. Verkoston kasvaessa, uusia osa-aikaisia tai keikkatöitä tarjottiin joskus etsimättä. Työkin tuntui harrastukselta, josta maksettiin palkkaa.
En kadu yhtään, enkä myöskään ylpeile valinnoillani. Olen nöyrästi elämälle kiitollinen, että sain valita. - Urakehityksen kannalta valinnalla ei näyttänyt olleen muuta haittaa kuin vajaan vuoden kestävä työjakso pienemmällä palkalla. Onnistuin palaamaan työelämään melko kivuttomasti ja sain siirtyä uusiin tehtäviin sitä mukaa kun sopivia vapautui. - Tosin työttömyyden uhasta on myös ehtinyt tulla tuttu juttu.

Joskus nuorempien valituksia kuunnellessa, en voi välttyä ajatukselta, että ainakin osalla valittajista saattaisi olla mahdollisuus halutessaan laittaa asiat toisenlaiseen tärkeysjärjestykseen - jos molemmat vanhemmat niin haluavat.
pyydettiin komeita mätimateita ystävien kanssa nuorina aikuisina. Koukkuja koettiin vähintään pari kertaa vuorokaudessa pikku-avannoista ja ne oli (kuulemma) viritetty syvänteen kohdalle lähelle pohjaa - ellen muista väärin. Koukut olivat yleensä koko lomaviikon tai viikonlopun likoamassa ja otettiin vasta lähtiessä pois. Jos sellainen olisi vielä luvallista, se ei varmaan kuulu jokamiehen oikeuksiin. Kalastelimme ystävien mökkijärvellä.

Monenlaista kalastamista olen päässyt aina välillä kokeilemaan, mutta pilkkiminen on vielä kokematta. Viimeistään eläkeiässä pitää päästä kokeilemaan sitäkin. Sait sen kuulostamaan houkuttavalta. En tiedä, onko sallittua toivottaa hyvää kalaonnea, mutta toivotan sitä sinulle kuitenkin.;))
91 / 292
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt