yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Perinnäisen kieliopin mukaan sanassa ”mua” on kaksi tavua jo sen takia, että suomen yleiskielessä ei sen mukaan ole ua-diftongia. Ks. Iso suomen kielioppi § 21, http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=21

    Diftongi tarkoittaa kahta peräkkäistä eri vokaalia, joten kysymys ”jakautuuko loppudiftongi kahdelle eri tavulle” on sisäisesti ristiriitainen.

    Toisaalta diftongin käsite on suhteellisempi kuin perinnäinen kielioppi selittää. Niinpä Iso suomen kielioppi puhuu (§:ssä 22) mm. siitä, että sanassa ”piano” voidaan ajatella olevan ia-diftongi, vaikka perinnäinen kielioppi ei sellaista diftongia lainkaan tunne. Diftongin käsite on suorastaan epämääräinen, kuten myös tavun käsite, jota Iso suomen kielioppi ei lainkaan määrittele. Diftongin määrittelyssä se sanoo: ”Diftongi äännetään siten, että yhdestä lyhyestä vokaaliäänteestä siirrytään toiseen ilman keskeytystä tai selvää rajakohtaa.” Tämä on aika käyttökelvoton määritelmä, koska ei sanan kahden peräkkäisen vokaalin välissä yleensäkään ole keskeytystä eikä selvää rajakohtaa. Luultavasti kunnollinen määritelmä vaatisi huomion kiinnittämistä mm. vokaalien painotukseen – diftongin jälkikomponentti lienee suomessa yleensä kevyempi suhteessa alkukomponenttiin kuin vokaaliyhtymän jälkimmäinen vokaali suhteessa edelliseen – ja sanojen kokonaishahmoon – tavurakennehan vaikuttaa sivupainon sijaintiin pitkissä sanoissa.

    Selvää on, että puhutussa suomessa esiintyy laajalti ua-diftongi yleiskielen uo-diftongin länsimurteisena vastineena, esimerkiksi sanassa ”suami” (= ”suomi”), ”tua” (= ”tuo”). Sanassa ”mua” esiintyvä ”ua” on toisella tavalla syntynyt, mutta mitään foneettista estettä sen pitämiselle diftongina ei ole.
  2. Suomessa kansa joutui aika vähän tekemisiin vieraiden kielten kanssa ennen 1900-lukua. Vain pieni vähemmistö oppi muita kieliä kuin suomea ja ruotsia. Kansa kuitenkin kuuli Raamatun tekstejä ja niiden kommentointia, joskus jopa itse luki niitä. Ja niissä esiintyi heprean sanoja, tosin usein muuntuneessa muodossa, mutta "hebreankielisiksi" mainittuina, esimerkiksi "Ja hän on koonnut heitä siihen siaan, jota kutsutaan Hebreaksi Armageddon" (Ilm. 16:16 vuoden 1776 Bibliassa). Ehkäpä tällaiset viittaukset outoihin sanoihin saivat aikaan, että hebrean eli heprean kielestä tuli vaikeatajuisuuden vertauskuva.

    Mainitsemasi latinankielisen lauseen alkuperäinen muoto lienee monikollinen: Graeca sunt, non leguntur. Sen alkuperä tuntuu olevan hämärän peitossa. Sama koskee tyyppiä "It's Greek to me" olevia ilmauksia. Ei kuitenkaan ole mitään syytä olettaa ilmaustyyppien syntyneen vasta uudella ajalla. Olisi erittäin luonnollista ajatella, että ajatus kreikan kielestä toisaalta vaikeatajuisuuden, toisaalta sivistyneisyyden vertauskuvana on peräisin antiikista, ajalta, jolloin Rooman yläluokka osasi ainakin jonkin verran kreikkaa ja tunsi kreikankielistä kirjallisuutta.
  3. Sivulta
    http://answers.yahoo.com/question/index?qid=20080809221426AAnzfrk
    (joka löytyi googlaamalla: freewebs "external stylesheet")
    voisi päätellä, että onnistuu kyllä, HTML-tilassa tuon sivun ohjeiden mukaan.

    Olennaista on se, voiko vaikuttaa siihen, mitä tulee head-elementin sisällöksi, tarkemmin sanoen saako sinne haluamansa laisen link-elementin.

    Freewebsissä siis ilmeisesti voi. Tilanteissa, joissa ei voi, voisi ehkä kokeilla pientä kikkailua: lisätään sivulle script-elementti, jossa on JavaScript-koodi, joka käy lisäämässä head-elementin sisälle sopivan link-elementin. Tosin tämä edellyttää, että voi jotenkin editoida sivua HTML-tilassa (tai muuten lisätä halutunsisältöisen script-elementin) ja että käytetty julkaisujärjestelmä ei käy sotkemassa script-elementtejä.
  4. Tiedän kyllä, mitä olen kirjoittanut, ja tiedän siis, etten ole koskaan aiemmin kirjoittanut tuollaista repliikkiä. Saman ajatuksen kylläkin, mutta en samaa repliikkiä, kuten sinä väitit.

    Yksittäisen erehdyksen voisi vielä selittää tyhmyydestä tai tietämättömyydestä johtuvaksi, mutta lisäksi valehtelet muutenkin silmät päästäsi. Olen kutsunut solvausta solvaukseksi aivan siitä riippumatta, oletko samaa mieltä tai eri mieltä jostakin asiasta. Minua ei edes kiinnosta, mitä mieltä olet. Enhän edes tiedä, oletko mistään mitään mieltä, kun et esitä mistään asiakysymyksestä mitään.
  5. Onko parempi kutsua raukkamaisuudeksi vai moukkamaisuudeksi sitä, että joku solvaa yksilöityä henkilöä julkisesti, itse kyyristellen nimettömyyden suojissa?

    Niin tai näin, sellainen olento tuskin ymmärtäisi, vaikka hänelle ratakiskosta vääntäisi, että hän taas väittää perättömiä siitä, mistä keskustelussa on kyse ja mitä siinä on esitetty.

    Muut taas voivat lukea keskustelun alusta alkaen, kuka aloitti keskustelun ja kuka väitti mitäkin - ja miten raukkamainen solvaaja ei tietenkään vastannut kysymykseen, mihin väitteeseeni hän viittasi. Silmittömän sanallisen riehumisen tunnusmerkkejä on, että minkään itse esitetyn takana ei seisota hetkeäkään ja toisia taas solvataan sellaisesta, mitä he eivät ole sanoneet.
  6. Väität minun keksivän omia sääntöjäni, mutta et kerro, mikä sääntö oli muka minun keksimäni.

    Sitten rupeat ajattelemaan ääneen jotain muuta kuin mistä oli puhe. Sellainen on tavallista silloin, kun joku ei lainkaan ymmärrä, mistä muut puhuvat, mutta haluaa ehdottomasti puuttua keskusteluun vaikka sitten kauan sen jälkeen kun muut lopettivat keskustelun.
  7. Kaikki oikeat lingvistit sanan laajimmassakin merkityksessä (mukaan lukien kielitiedettä edes hiukan vakavasti opiskelleet) tietävät, että kielitiedettä ymmärtämättömillä on taipumus keksiä ihmeellisiä yhtäläisyyksiä ja sukulaisuuksia kielten välillä.

    Kielten välillä on väistämättä suuri joukko samanlaisuuksia, jotka ovat silkkaa sattumaa. Kehitys on eri tahoilla sattunut johtamaan samanlaisiin ilmiöihin. Tämä on matemaattisesti varmaa, koska kielen äänteitä on suhteellisen pieni joukko ja niiden yhdistelmät suhteellisen lyhyitä. Ja kieliä on tuhansia, sanoja ja muita morfeemeja niissä suunnaton määrä. Jos kahden kielen välille ei voitaisi hyvällä mielikuvituksella ja sepittämistaidollakaan löytää useita yhtäläisyyksiä, sepä vasta olisi mystistä!

    Kielitieteessä kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, ovatko yhtäläisyydet sellaisissa kielen aineksissa, joiden voidaan olettaa olevan tarpeeksi vanhoja. Esimerkiksi nuoret lainasanat kuten kansainväliset kulttuurisanat eivät tietenkään todista mitään kielisukulaisuutta.

    Esimerkiksi suomen postpositiot ovat myöhäsyntyisiä, paljon uudempia kuin mikään ajateltavissa oleva suomen ja japanin yhteinen kantamuoto (jonka täytyisi olla vähintään 5 000 vuoden takainen) voisi olla.
  8. Miten luokat auttaisivat asiaa?

    Kysymyshän oli siitä, että linkillä on jokin väri alkutilanteessa, osoittimen ollessa sen alueella jokin muu väri (helppo tehdä CSS:llä, joskin tämä on vielä helpompi tehdä tavalla tai toisella väärin) ja sitten osoittimen poistuttua alueelta vielä jokin kolmas väri. Sellainen ei tunnu järkevältä, mutta ehkä siihen on joskus jokin syy, ja kirjoitin siis, että se ei onnistu CSS:llä.

    Jos olet eri mieltä, kerro toki, miten sen saisit aikaan. Luokat eivät auta, vielä vähemmän se, että käyttää syntaktisesti väärää CSS-koodia kuten naputelmassasi. Eikä :active-pseudoluokka, jota luultavasti tarkoitit keskimmäisessä katkelmanpalasessa, sekään auta mitään – eihän osoittimen vieminen linkin alueelle tai pois sieltä muuta elementtiä aktiiviseksi.

    Voit osoittaa olevasi oikeassa esittämällä sellaisen sivun URLin, jolla asia on tehty CSS:llä.
  9. Lisää tyyliohjeeseesi (CSS-koodiin) esimerkiksi seuraava:
    :link:hover, :visited:hover {
    color: #c00;
    background: #fff; }

    Tällöin väri palaa alkuperäiseksi, kun viet "hiiren pois linkin päältä", oikeammin sanottuna viet osoittimen pois linkin alueelta (yleensä hiirtä liikuttamalla).

    Jos jostain oudosta syystä haluat, että linkin väri tällöin muuttuukin joksikin kolmanneksi (hauska jäynä?), tarvitset JavaScriptiä, käytännössä onmouseover- ja onmouseout-määritteiden avulla.
  10. Sitä tooltip-tekstiä, jonka selain saattaa näyttää (riippuu selaimesta) kun elementissä on title-määrite, ei voi säädellä CSS:llä. Se nimittäin on toteutettu järjestelmän ominaisuuksilla, jotka ovat ihan HTML:n ja CSS:n toteutuksen ulkopuolella. Järjestelmän asetuksista saattaa käyttäjä voida muuttaa tooltip-tekstin ulkoasua.

    Mainitsemallasi sivulla esitetty tooltipin jäljittely CSS:llä on erittäin kyseenalainen ainakin noin toteutettuna. Aloitetaan vaikka siitä, mitä
    This is a pure CSS tooltip!Tooltip 1
    merkitsee ja miltä se näyttää, kun CSS ei ole käytössä:
    This is a pure CSS tooltip!Tooltip 1

    Tyhmännäköistä, eikö totta? Ja on lukemattomia syitä, joiden takia CSS-koodi voi jäädä vaikutuksetta, ks.
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/css-caveats.html

    Lisäksi mainostamallasi sivulla on toteutus tehty muutenkin kyseenalaisesti. Esimerkiksi IE 8:lla ei tooltip-tekstiä tule esille vaan tulee vain musta palkki. Samoin käy Firefox 3:lla – palkin reunat vain ovat pyöristetyt. Firefox kertoo myös JavaScript-virheistä, kun vien osoittimen linkin päälle – että sellainen ”pure CSS”.

    Parempi lähestymistapa voisi olla se, että CSS:llä rakennetaan title-määritteen näkyvä esitys tähän tapaan:
    a[title]:hover:after { content: attr(title); background: ... }
    Tämä kuitenkin kaatuu erilaisiin käytännön ongelmiin kuten ”kaksoisesitykseen”: selain näyttää title-määritteen arvon myös omalla esitystavallaan.

    Käytännössä turvallisin (!) ratkaisu on siis JavaScriptin käyttö oikein toteutettuna. Se taas ei kuulu tälle palstalle... Mutta olennaista on, että JavaScriptillä voi esittää myös sellaista tekstiä, joka ei lainkaan näy dokumentin alkuperäisessä sisällössä eikä HTML-merkkauksessa. JavaScriptillä voi esimerkiksi käsitellä onmouseover- ja onmouseout-tapahtumat ja luoda dokumenttipuuhun uusi elementti ja esittää se halutulla tavalla halutussa paikassa.

    Tietenkään sellainen teksti ei näy kaikissa oloissa (käytännössä: kun skriptien suoritus selaimessa on estetty), mutta tooltip-tyyppisten tekstienhän pitäisi antaa vain oheisvinkkejä, ei sisältää mitään olennaista tietoa, jota ei ole muualla saatavilla.
  11. Klikkaa solua hiiren kakkospainikkeella ja valitse ”Taulukon ominaisuudet” ja sitten välilehti ”Rivi”. Klikkaa valintaruutua ”Salli rivijako seuraavalle sivulle” niin, että siitä poistuu valintamerkki ✓. Sulje OK-painikkeella. – Näin Word 2007:n suomenkielisessä versiossa; muissa versioissa sitten jotenkin vastaavasti.

    Tämä on siis itse asiassa rivikohtainen asetus, kuten luonnollista onkin.
  12. Mustalaiskielet eli romanikielet kuuluvat kyllä indoeurooppalaisiin kieliin, niiden indoarjalaiseen ryhmään. Suomessa puhutusta romanikielestä ks.
    http://www.kotus.fi/index.phtml?s=208

    On tulkinnanvaraista, pitäisikö puhua romanikielistä vai -murteista. Keskinäiseen ymmärrettävyyteen en osaa ottaa kantaa. Se on aika suhteellista... eihän ”suomen kieltä” puhuvakaan suinkaan välttämättä ymmärrä toista ”suomen kieltä” puhuvaa, esimerkiksi mahdollisimman alkuperäistä Rauman murretta puhuva umpisavolaista kielenkäyttöä tai pelkän kansakoulun käynyt vanhus nykynuorison herjanheittoa tai nykysivistyneistön rikkiviisasta kieltä.

    Romanikieliä on käytetty romaniyhteisön sisäisessä viestinnässä ja siinäkin niiden käyttö on vähentynyt. Siksi ulkopuolinen ei useinkaan niitä kuule.
  13. Jo viestisi kieliasu (selviä virheitä, kuten ”90%:sti”) tekee kyseenalaiseksi, oletko todella lingvistikko eli kielitieteilijä tai edes alan koulutuksen saanut. Kieltä tutkiva yleensä vaivautuu opettelemaan oman äidinkielensä ns. standardimuodon.

    Olennaisinta on, että väität kysymystä relevantiksi mutta et lainkaan kerro, miksi se olisi relevantti. Yrität vain todistella siitä jotain, etupäässä sellaisilla huitaisevilla väitteillä, joita ei luulisi alan tieteellisen koulutuksen saaneen heittelevän edes humalapäissään.

    Vaihdat kysymyksen sanojen määrästä kysymykseen ”kantasanojen” määrästä, tietysti sanomatta, mitä sillä tarkoitat. Kielitieteessä ”kantasana” on suhteellinen käsite, ks. http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=157 (joten suomen kielessä myös kantasanojen määrä on ääretön). Lingvistin luulisi osaavan erottaa käsitteet ”kantasana” ja ”perussana”.

    Kielen kutsuminen ”rikkaaksi” ”kantasanojen” määrän mukaan on yhdentyyppinen pohjanoteeraus ja kertonee jotain motiiveista eli siitä, miksi kysymys on muka ”relevantti” vaikka et sanokaan, miksi sillä olisi merkitystä.

    Todellisuudessa hämärä kysymys sanojen määrästä voidaan eritellä suureksi määräksi erityyppisiä kysymyksiä, joista osaan voidaan vastata mielekkäästi. Ne ovat todennäköisesti sellaisia kysymyksiä, jotka eivät herätä mitään intohimoja, paitsi ehkä tieteellisiä.

    Suostutko tämän lievähkön provokaation jälkeen kertomaan, miksi kysymys on mielestäsi relevantti, siis kuvauksen siitä, minkä asian kannalta se on merkityksellinen? Ei siis tarvitse tarvitse esittää tai perustella mitään vastausta kysymykseen sanojen määrästä vaan kertoa, mitä merkitystä vastauksella olisi.
  14. Oikea vastaus on, että suomen kielessä on äärettömän monta sanaa. Yhden todistuksen tälle esititkin; se on esitetty usein aiemminkin.

    Vastaus ei ole kovin kiinnostava. Kiinnostavampaa on, miksi ihmiset kysyvät tällaisia kysymyksiä. Yksi selitys on, että heillä ei ole kielitieteeseen pohjautuvaa käsitystä käsitteestä ”sana”.
  15. Tässä on kysymyksen luonteeseen ja sen esittäjän esiintymiseen sopiva vastaus:

    Ota iso vasara ja riko sillä hiiresi. Ei enää hiiren liikuttelu hypitä painikkeita!
  16. Teoriassa oblique tarkoittaa eri asiaa kuin italic (nimittäin ns. konekursiivia eli kallistettua tekstiä), tosin hyvin hämärästi sanottuna. Käytännössä selaimet tulkitsevat ne samoin. Olen kuullut, että tähän olisi poikkeuksia, mutta en ole nähnyt yhtään.
  17. ”Antipasto” tarkoittaa ’ennen ateriaa (pääruokaa)’, ei ’ennen pastaa’. Ks.
    http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/a.html#anti

    Sen alkuosa johtuu latinan prepositiosta ja etuliitteestä, joka on – sikäli kuin sitä italiassa käytetään – saanut italiassa yleensä muodon ”anti”.
  18. Jos joku ääntää toisen nimen niin kuin tämä haluaa, niin ei se ole mitään määräämisvaltaa. Logiikkasi siis heittää pahasti.

    Määräämisvalta on sitä, että voi määrätä muut toimimaan jollakin tavalla heidän tahdostaan riippumatta – ja määrätä niin, että määräys tehoaa. Yhdysvaltain presidentillä on esimerkiksi (tietyllä tavalla yhdessä muiden virkamiesten kanssa) määräämisvalta Yhdysvaltain asevoimien käytöstä – mutta ei määräämisvaltaa Yhdysvaltain (saati Suomen) kansalaisten kielenkäytöstä.
  19. Kukaan ei kai kysynyt ranskasta mitään. Alkuperästään riippumatta ”Cheney” on amerikkalainen nimi. Sen ääntämyksestä pitäisi kysyä amerikkalailta tai amerikanenglannin ohjeellisilta sanakirjoilta. Herra Cheneyllä itsellään ei ole määräämisvaltaa kieleen edes oman nimensä osalta.
  20. Vastaus voi olla oikea, mutta se ei vastaa siihen, mitä kysyttiin.

    Esitettyyn kysymykseen oikea vastaus on ”ruotsista”
    21. 52 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt