yucca42
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia11 aloitusta · 2810 kommenttia
- Suomeen sana on tietysti tullut ruotsista. Sana on levinnyt eurooppalaisiin kieliin turkista, johon se on tullut persiasta. Nykyturkin asu on köşk, ja sana tarkoittaa alkujaan paviljonkia.
https://www.etymonline.com/search?q=kiosk
(Etymonline on yleensä hyvä tietolähde, mutta turkin sanoja siellä ei osata kirjoittaa oikein.) - Veikkaisin, että Pärmäkoski-nimen alku ei liity pergamenttiin, vaan sellaisiin sanoihin kuin ”päärme” ja ”päärmätä”; ensimmäisen tavun vokaali on lyhentynyt.
- 42! Ja tässä voi huutomerkin tulkita välimerkiksi tai kertoman merkiksi, miten vain halutaan.
Lausekkeen 0⁰ arvo voidaan määritellä miten vain halutaan. Määrittelyt ovat ihmisten tekemiä. Jotkin määritelmät ovat hyödyllisiä ainakin joissakin tilanteissa, jotkin eivät, ja minun juuri esittämäni kuulunee jälkimmäiseen tyyppiin.
Hyödyllisiä määritelmiä tässä yhteydessä lienevät lähinnä 0, 1 ja määrittelemätön (käsitettynä erityiseksi arvoksi, pikemmin kuin määrittelemättä jättämiseksi; tällainen arvo voi propagoitua laskennassa ja välittää eteenpäin tiedon, että laskennassa on tullut eteen operaatio, jolle ei ole määritelmää; voidaan numeerisessa laskennassa tietokoneella esittää arvona NaN, not a number, ”epäluku”). - ”Nykysuomen etymologisen sanakirjan” mukaan sanalla on vatsineita sekä lähi- että etäsukukielissä (samojedikieliä myöten), ja se lasketaan vanhaan omaperäiseen sanastoon kuuluvaksi. Alkuperäiseksi asuksi on rekonstruoitu *mäkte. Viron etymologinen sanakirja kertoo olennaisesti saman, http://www.eki.ee/dict/ety/index.cgi?Q=mätas&F=M&C06=et
Epäselväksi jää mielestäni sanan s-aines. Se näyttäisi esiintyvän itämerensuomalaisissa kielissä (esim. viron mätas. vepsän mättaz), mutta ei laajemmin. Tuntuisi todennäköisemmältä, että sellainen aines olisi liittynyt mukaan johtimena itämerensuomen kehityksen aikana, kuin että se olisi alkuperäinen ja olisi hävinnyt kaukaisemmista sukukielistä. - ”Joku” on ikivanha pronomini, joka on muodostunut sanojen ”jo” ja ”ku” yhdistelmänä joskus muinaisuudessa. Se siis on alkujaan yhdyssana, ja koska sen molempia osia taivutetaan, saadaan muodot ”jonkun”, ”jotakuta” jne. Osittain samantapainen on ”jokin”, mutta siinä vain alkuosa taipuu (”jonkin”, ”jotakin” jne.).
- Ei se anna mitään vastausta – ainakaan suoraan. Vastaava tapaus on kuitenkin ilmaisutyyppi ”paras ikinä”, ja sen sanakirja leimaa arkiseksi. Aiemmin sitä pidettiin virheellisenä. Hiukan tarkempi kuvaus:
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/normit.html#ikina - Sitä kutsutaan maksuksi, koska jos sitä kutsuttaisiin sakoksi tai sen nimessä olisi rangaistus-sana, sitä olisi käsiteltävä rangaistuksena ja liputta matkustamista rikoksena. Tästä taas seuraisi viranomaisten toimintaa hankaloittavia asioita kuten rikosoikeudellisia periaatteita, ja lisäksi tilastoidun rikollisuuden määrä olisi nykyistä paljon suurempi.
Sanaa ”tarkastusmaksu” voitaisiin perustella vaikkapa sillä, että se on (lippujen) tarkastuksessa (liputta matkustavalle) määrättävä maksu. Todellinen syy on varmaan se, ettei kukaan keksinyt parempaakaan nimitystä (kun kaikkki rangaistukseen viittaava on kielletty). - Sivulla on joitakin vanhentuneita tietoja (esim. ”huomioida” on nykyisin hyväksytty merkitykseen ’ottaa huomioon’) ja muutama vähän outo kannanotto (esim. väite, jonka mukaan ”kirjakieli” olisi väistyvä termi). Enimmäkseen tiedot ovat oikein. Mutta sivuhan on lähinnä kooste tavallisista virheistä ja niiden oikaisuista, joten hakuteokseksi siitä ei ole.
Jos kirjoitusasuista on kyse, niin Kielitoimiston sanakirja on kai ensisijainen lähde. Tosin siinäkään ei tietenkään ole kaikki suomen sanoja eikä sanojen kaikkia taivutusmuotoja.
http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
On myös Nykyajan kielenopas, jossa on kaikenlaista asiaa suomen kielestä:
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/ - Sanotaan. Kyseessä lienee melko laajalevikkinen ilmiö. Tarkemman tiedon voi aikanaan lukea Suomen murteiden sanakirjasta, kunhan se joidenkin vuosien jälkeen pääsee t-kirjaimeen saakka.
- Sanaa käytetään ”viemäröitävistä sade- ja sulamis- ym. suhteellisen puhtaista pintavesistä”.
http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Sanakirjan hiukan oudossa esitystavassa elatiivi (-sta-sija) kuvauksessa ilmaisee ilmauksen ”epävirallisuutta”, joka tarkoittanee lähinnä sitä, että sana esiintyy yleiskielessä, mutta ei ole ammattikielen termi. Tämä taitaa tässä mennä hiukan pieleen, sillä kyseessä on päinvastoin juuri ammattikielen sana, ei yleiskielen, kuten esim. TSK:n sanastoista ilmenee.
http://www.tsk.fi/cgi-bin/netmot.exe?UI=figr&qfind=hulevesi - Kirjoitetaan ”al-” suomalaisen standardin mukaan, ks.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielet/arabia.html#al
Osan ”Fayed” kirjoitusasu on eri asia ja riippuu siitä, seurataanko puhutun arabian jotain muotoa jonkin säännön mukaan. Kirja-arabiassa ei ole e-äännettä. - Teoriassa HI-virus tai hi-virus on oikein, koska Kielitoimiston sanakirja sanoo niin
http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?ListWord=HI-virus&SearchWord=hiv&dic=1&page=results&UI=fi80&Opt=1
Käytännössä sellainen on pelleilyä. Moinen linjahan tarkoittaisi, että myös esimerkiksi CD-levy pitäisi muuttaa C-levyksi ja FTP-protokolla FT-protokollaksi.
"HIV" on yleisesti tunnettu ilmaus, eikä siitä ole syytä leikellä kirjaimia pois. Myös mm. Duodecim käyttää asua HIV-virus ainakin tässä:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01189 - "Kirjeen alkutervehdyksissä yms. voidaan käyttää pilkkua, mutta se ei ole välttämätöntä:
Hei, Maija ~ Hei Maija"
http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=1680 - Molemmat ovat "oikein" siinä mielessä, että kielenhuolto ei tässäkään asiassa ole saanut päätetyksi, kumpi on oikein. Ks. http://www.kielitoimistonsanakirja.fi jossa on perustiedot sanojen taivutuksestakin.
Luonnollisempi on "salibandyä", koska partitiivin pääte ääntyy ä:nä tässä sanassa. Vanhaan hyvään aikaan kielenhuoltajat pitivät luonnottomana, että kirjoitetaan eri päätteet kuin lausutaan. - Olet ilmeisesti kopioinut IPA-ääntämismerkinnän Wikipedia-sivulta lähdettä kertomatta. No eihän Wikipediasta lähteeksi olekaan, ja erikielisillä Wikipedia-sivuilla Emil Cioranista on jännästi erilaisia ääntämyksiä. Ja jotta olisi hankalampaa, romaniankieliseltä sivulta ääntämistieto puuttuu.
Periaatteessahan asia riippuu siitä, mitä kieltä nimi on. Tämä ei ole itsestään selvää silloinkaan, kun tiedetään, ketä tarkoitetaan. Esimerkiksi Emil Cioran syntyi Romaniassa ja hänen nimensä lienee romaniankielinen, mutta hän muutti Ranskaan ja asui siellä kymmeniä vuosia – missä vaiheessa voidaan sanoa hänen ranskalaistuneen nimeltään?
No, käytännössä voinemme lähteä siitä, että nimeä pidetään romaniankielisenä ja se lausutaan sen mukaan, mutta suomeen mukautettuna, siis ”tšoran”. Ainakaan suomenkieliseen puheeseen – vastakohtana nimen lausumiselle aivan erillisenä äännähdyksenä – ei kannata yrittää ängetä painoa muulle tavulle kuin ensimmäiselle eikä keskittyä tuottamaan affrikaattaa. Riittää sanoa alussa”t” ja ”š” peräkkäin, sillä useimmilla on ihan tarpeeksi työtä siinä, että saa š:n suhahtamaan sen verran, että sen voi hyvällä tahdolla erottaa s:stä.
Nimen taivutuksessa ei ole mitään erikoista: nimeen lisätään sidevokaaliksi i ja sen jälkeen sijapääte, siis Cioranin, Cioranille, Ciorania jne. Tätä ei muuttaisi, vaikka nimi lausuttaisiin ranskan mukaisesti niin, että ”an” ääntyy yhtenä vokaalina, nasaalisena a:n. Suomen kieleen on nimittäin jo ammoisina aikoina vakiintunut periaate, jonka mukaan nasaalivokaaliin loppuvia ranskalaisia nimiä taivutetaan ikään kuin ne loppuisivat siihen konsonanttiin (yleensä n, joskus m), jolla nasaalisuus osoitetaan ranskassa. Tämä konsonantti myös äännetään taivututuissa muodoissa. Esim. Danton [dãtõ] : Dantonin [dãtõnin]. (Tämäkin on lähinnä erityisen huoliteltu ääntämys; käytännössähän sanotaan yleensä [dantton], [danttonin]
Ne, joiden mielestä ihmisellä on oikeus määrätä nimensä lausuminen ja taivutus, ovat varmaankin jo kaivamassa Emil Ciorania haudastaan kuultavaksi. - Amerikassa käytetään yleisnimitystä ”brandy” väkevistä alkoholijuomista, jotka on valmistettu viinistä tislaamalla. Sen sijaan suomessa ja ruotsissa näitä yleisnimityksiä ei ole tapana käyttää muutamista sentyyppisistä juomista, vaan niistä käytetään spesifisempiä nimityksiä; lähinnä tämä koskee nimityksiä ”konjakki” ja ”armanjakki”.
Koska Amerikassa ”brandy” voi siis aivan hyvin tarkoittaa konjakkia mutta Suomessa tai Ruotsissa ei, kääntäjällä on pulma. Jos hän voi päätellä, että todellisuudessa juodaan konjakkia, valinta on selvä. Myös jos juoman tarkempaa tyyppiä ei tiedetä, päädytään yleensä konjakki-sanan. Kuulostaisi vähän omituiselta kysyä vieraalta ”Haluatko brandyn?” Sehän kuulostaisi siltä, että ei ole varaa tarjota konjakkia, vaikka ”Would you like a brandy?” ei sisällä mitään sellaista. - Kuten useimmat kivat historialliset tarinat, kertomuksesi de Gaullen (sic) vierailun vaikutuksista ei ole tosi. Neuvostoliitossa valmistettiin ja myytiin Sovetskoje šampanskojea loppuun asti, ja sen jälkeenkin nimen käyttö on jatkunut Venäjällä ja muualla.
- Voisitko mainita yhden kansainvälisen sivuston, jossa väitetään tuollaista? Tai no mieluiten kolme; sen verranhan pitäisi olla helppo mainita, jos sanalle ”usein” on mitään katetta.
Selvää kuitenkin on, että suomessa ei ole kieliopillista futuuria siinä mielessä, että tulevaisuuteen viittaavissa lausumissa säännönmukaisesti käytettäisiin erilaista verbinmuotoa (yksinkertaista tai yhdistettyä) kuin nykyisyyteen viittaavissa. - Molemmat ovat mahdollisia. Kielenhuolto ei ole ottanut selvää kantaa, mutta monikko (seuraaville) on turvallisempi. Ks.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/8.2.html#lukus-attr - Jopas tuli hankala kysymys. Mutta aloitan helposta päästä. Eliölajien tieteelliset nimet noudattavat latinan kielioppisääntöjä eräiltä osin, mutta niiden ainekset ovat peräisin suurelta osin kreikasta. Toki latinan sanojakin on paljon, mutta silloin on kyse usein ”uuslatinasta”. Lisäksi mukana on muiden kielten sanoja, jotka on vain jossain määrin sopeutettu latinaan.
Sana ”biarmicus” esiintyy toisena osana (lajiepiteettinä) kahden lintulajin nimessä: viiksitimali (ent. pyrstötiainen) /Panurus biarmicus/ ja keltapäähaukka /Falco biarmicus/; jälkimmäistä ei ole tavattu Suomesta.
Yllätyin huomatessani, että yleensä luotettavana ja informatiivisena pitämäni Jukka Hintikan kirja ”Suomen lintujen nimet” selittää viiksitimalin tieteellisen nimen toista osaa näin: ”bi- (lat.) kaksi-; arma (lat.) = ase; myös biarmicus = permiläinen”. Sananalku ”bi-” ’kaksi-’ esiintyy toki latinassa, ja ”arma” on latinaa ja tarkoittaa asetta, mutta vaikka latinassa on johdin ”-icus”, niin tuollainen johdos olisi outo; normaalimpi olisi ”biarmatus”. Ainakaan tällaisia sanoja ei esiinny klassisessa latinassa. On tietysti mahdollista, että nimen antaja on muodostanut sanan omalla luovalla tavallaan. Nimeäjä, Linné, ei kuitenkaan ole mitenkään selittänyt nimeä (Systema naturæ, 10. painos, s. 190, kuvaa vain lajin ulkonäköä: ”vertice cano, cauda corpore longiore”).
”Biarmicus” olisi kielellisesti normaali johdos sanasta ”Biarmia”, joka on latinisoitu muoto sanasta ”Bjarmaland”, joka on keskiaikaisissa islantilaisissa ja skandinaavisissa teksteissä esiintyvä nimitys alueelle, jonka on päätelty sijainneen Vienanmeren tai ehkä Pohjoisen jäämeren tienoilla. Merkitykseltään tämä selitys olisi kuitenkin outo: viiksitimalin levinneisyys ei ulotu sinne päinkään.
Vielä kummallisempi tällainen selitys olisi keltapäähaukan tieteellisen nimen toiselle osalle, sillä tämä lintu esiintyy aavikoilla, harvinaisena kyllä Euroopassakin, mutta vain Välimeren alueella.
”Kaksiaseisuuden” tulkinta esiintyy sen osalta kyllä Hikipediassa, vai oliko se nyt Wikipedia, jossa on seuraava teksti alaviitteessä: ”biarmicus, Latin for ’being twice armed’, in reference to the additional sharp points behind the billtip. These are typical of falcons in general however, not just this species.” Selitys ei siis tunnu ihan itsekään uskovan itseensä, eikä sille ole mitään viitettä.
Jotenkin tuntuu siltä, että Linné, joka oli monipuolisesti sivistynyt ruotsalainen, taisi tuntea saagojen kertomukset Bjarmalandista. Ja vaikka hänen latinansa onkin osittain vähän erikoista, tuskin hän olisi sepittänyt sanoista ”bi-” ja ”arma” sellaista muodostetta kuin ”biarmicus”, varsinkaan, kun se olisi sekoittunut bjarmilaiseen. Niinpä veikkaisin, että Linné todella halusi viitata Bjarmalandiin (Biarmiaan). Mutta miksi? Ehkä hän päätteli (virheellisesti), että tämä harvinainen lintu pesii Bjarmalandin suunnalla.
Valitettavasti siis mitään vähänkään uskottavaa etymologiaa ei tunnu löytyvän.