Vapaa kuvaus

Aloituksia

96

Kommenttia

5326

  1. Kai,

    nyt kun sinua ei enää voida erottaa Adventtikirkon palveluksesta, voinet olla aika avoin ja rehellinen.

    Siksi kysyn mielipidettäsi tähän: Mitä jää jäljelle Seitsemännen päivän adventisteista, jos he luopuvat Ellen Whiten pitämisestä Jumalan profeettana ja mahdollisesti myös pyhäkköopista?

    Minusta se merkitsisi sitä, että muista erottavaksi tekijäksi jäisi jäljelle vain nimi. Kaikki muut opit löytyvät muualtakin.

    Tietenkin voidaan esittää, että oppi ei ole olennaisin asia, vaan yhteisöllisyys. Se olisi aika fiksu veto, mutta en odota sitä kovin monelta.
  2. -.- kirjoitti: «Sana joka on yleensä käännetty "tuhoutunut", se on sana, joka merkitsee tuhoutunut tuhoamisen yhteydessä, se merkitsee 'olla mennyttä'. Se tarkoittaa olla tuomittu käyttökelvottomaksi siihen tarkoitukseen, mihin jokin asia on tehty. Eli Raamatullisessa mielessä tuhoutuminen ei tarkoita, olemassaolon lakkaamista.»

    Tuhoutunut ei enää ole olemassa, eikä varsinkaan elävä. Tuo ilmaisu "raamatullisessa mielessä" on minusta täysin mielivaltainen ja hihasta ravistettu. En näe sille mitään perustetta, paitsi ennakkoon lukkoon lyödyn opin, jonka mukaan kaikki luettu ja havaittu pakotetaan vaikka kuinka järjettömästi.

    «Jumala on oikeudenmukainen ja tulee rankaisemaan kaiken pahan. Ja kuolema tarkoittaa eroa Jumalasta, fyysisen eli ruumiin kuoleman lisäksi. Jumala olisi epäoikeudenmukainen jos pahantekijät vain lakkaisivat olemasta.»

    Tuo on minusta hyvin kummallinen käsitys oikeudenmukaisuudesta, siitä huolimatta, että katolisessa kirkossa asia selitetään juuri noin. Rehelliset filosofit ovat joutuneet myöntämään, että mitään absoluuttista oikeudenmukaisuutta ei ole, vaan se on aina sopimuskysymys. Se, mitä Jumalan oikeudenmukaisuudesta seuraa, on siis täysin mielivaltaista.

    Nykyään oikeusvaltioissa eläville ihmisille esittämäsi "oikeudenmukaisuus" on kauhistuttavaa ja sairasta.

    «Jeesus nimen omaan kuvaa helvettiä kaatopaikaksi johon roskat heitetään tuhottaviksi palamaan ikuisesti.»

    Minähän nimen omaan kerroinkin, että Matteuksen evankeliumissa Jeesus esittää ajatuksen loppumattomasta piinasta.

    Kerroin, että Raamatusta löytyy kolme erilaista helvettikäsitystä. Raamattu ei ole sisäisesti ristiriidaton.
  3. -.- kirjoitti: «"Johannes ja Paavali lyhyttä palamista ja tyhjiin raukeamista."

    Eivät opeta.»

    No katsotaan, opettavatko vai eivät.

    Evankelista Johannes esittelee kaksi vaihtoehtoa: ikuisen elämän ja kuoleman.

    Joh 10:28 "Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta."
    Sana "απολωνται" on oikeammin "tuhoutuisi", hyvin lopullisessa merkityksessä.

    Joh 5:24 "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään."
    Kuoleman kohdalla on alkutekstissä "θανατου", joka tarkoittaa surmaa eli kuolemaa, kerrasta poikki.

    Ja tietenkin niinsanottu pienoisevankeliumi, Joh 3:16 "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
    Siinä sana "αποληται" on pikemminkin "tuhoutuisi" eikä suinkaan mikään viittaus johonkin ikuiseen kadotuksessa kitumiseen.

    Juudaksen kohtaloon viittaava teksti Joh 17:12 "Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen."
    "Joutunut hukkaan" on "απωλετο" ja "joutua kadotukseen" on "απωλειας". Kyseinen verbi tarkoittaa kertakaikkista tuhoutumista. Oikeastaan siinä on "υιος της απωλειας" eli tuhon lapsi tai poika.

    Joh 15:6 "Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi."
    Tämä on aika selvä juttu ihan suomennoksenakin. Alkutekstissä "kuivuu" on "εξηρανθη", joka tarkoittaa kasvin elottomaksi kuivettumista ja "palavat poroksi" on "καιεται", ihan oikein suomennettu.

    Tässä sitten Paavalia:

    Room. 2:12 "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta."
    Tuo "tuhoutuvat" on alkutekstissä "απολουνται" ja tarkoittaa kuolla tai hävitä. Missään tapauksessa kyse ei voi olla ikuisesta piinasta.

    Room. 9:22 "Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi."
    Sana "απωλειαν" on samaa kantaa kuin edellä ja tarkoittaa lopullista tuhoutumista.

    1 Kor. 1:18 " Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
    Tuo "joutuvat kadotukseen" on huono suomennos kreikan sanalle "απολλυμενοις", joka on oikeasti "tuhoutuvat", lopullisessa merkityksessä.

    2 Kor 2:15 "Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen."
    Tuossa on lopussa taas "απολλυμενοις".

    2 Kor 4:3 "Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen."
    Samoin "απολλυμενοις".

    1 Tess 5:3 "Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon."
    "Tuho" on alkutekstissä "ολεθρος", joka tarkoittaa yksiselitteisesti tuhoa, perin pohjin hävittämistä.

    Fil 1:28 "Se on heille Jumalan antama osoitus siitä, että heitä odottaa kadotus mutta teitä pelastus."
    Kadotus on alkutekstissä sana "απωλειας", joka on taas kertakaikkista tuhoa tarkoittava.

    Fil 3:19 "Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita."
    Tässä myös "απωλεια", kuten edellä.

    Myös Heprealaiskirjeessä on tätä ajatusta tukevia kohtia, mutta koska ei ole täyttä varmuutta, onko se Paavalin kirje, jääköön nyt.
  4. -.- kirjoitti: «=> Kaikki ilman Jeesusta kuolleet ja myös tietynlaiset uskovat voivat joutua helvettiin Matteus 25 mukaisesti

    On Raamatun mukainen vaihtoehto. Tulee kuitenkin muistaa että taivas ei ole helvetin vaihtoehto vaan uusi maa. Sekä uusi maa ja helvetti ovat ruumiillisia paikkoja.

    "Nämä kaikki kolme ovat raamatullisia käsityksiä."

    Eivät ole. Erilaisten kristillisten suuntausten käsityksiä, joista osa on ajautunut kauaksi Raamatun Sanasta. »

    No mutta hyvänen aika. Nuo kaikki löytyvät Raamatusta. Vanhan testamentin valtavirta opettaa, ettei kuoleman jälkeistä elämää ole, Matteus ja Ilmestyskirja opettavat ikuista piinaa ja kolmantena evankelista Johannes ja Paavali lyhyttä palamista ja tyhjiin raukeamista.

    Asia ei muutu ollenkaan sillä, että vain väittää vastaan ilman perusteluja. Raamattu ei ole homogeeninen tässä(kään) asiassa. Se ei selity pois millään helpoilla vippaskonsteilla.

    Kirjoitat joistakin asioista, että "tulee muistaa"… Ne ovat kuitenkin vain yksiä oppisuuntia lukuisien vaihtoehtojen joukossa. Raamatulla sinänsä ei voi ratkaista, mikä niistä on oikeampi tai väärempi.

    Terveellä järjellä sen sijaan voi helposti ymmärtää, että kaikki helvettiopit ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä hölynpölyä tosiasiaväitteinä ja niiden ainoa tosi olemus on tarina ja myytti.

    Terveellä järjellä on myös helppo oivaltaa, ettei mitään asiaa koskaan voi osoittaa todeksi vain sillä, että se lukee Raamatussa. Äkkiäkös ihminen kirjoittaa ihan mitä lystää. Raamattu on kokoelma ihmisten kirjoituksia.
  5. Kai_A kirjoitti: «Aloituskirjoitus ja myöhemmin esille tullut tapaus Jeftan tyttärestä, koskevat tällaista uhraamista ja varsinkin Aabrahamin tapaus on sitä vastaan ja Jeftan tyttären kertomusta voi pitää varoittavana esimerkkinä ihmisuhreja vastaan.»

    Huomaatko itse, että soveltamallasi metodilla voi selittää aivan mitä tahansa ennalta kiinnitetyn opin ja tunnustuksen mukaiseksi?

    Jopa Israelin kansan Jahven käskystä tekemiä kansanmurhia olen kuullut selitettävän "varoittaviksi esimerkeiksi".

    Kuinka sokea voikaan olla näkevä ihminen?
  6. Otanpa esiin toisen tarinan Raamatusta: tuomari Jeftan ja hänen tyttärensä. Tuomarien kirjasta luku 11.

    Tilanne oli se, että ammonilaiset olivat hyökkäämässä Israelin kimppuun aikoen valloittaa maan, jonka israelilaiset olivat Herran käskystä aiemmin hyvin väkivaltaisesti valloittaneet amorilaisilta.

    Elettiin tuomarien aikaa. Israelilla ei siis ollut kuningasta. Tuomari Jefta lähetti sanansaattajan ammonilaisten kuninkaan luokse. Ja miten sitten kävikään? Aloitetaan sanansaattajan toimittamasta viestistä:

    ——————————————————————————————
    "Kun siis Herra, Israelin Jumala, on nyt hävittänyt oman kansansa tieltä amorilaiset, mikä sinä olet ottamaan omaksesi israelilaisten maan? Pidäthän sinäkin itselläsi kaiken sen maan, jonka jumalasi Kemos antaa haltuusi. Aivan samoin mekin otamme haltuumme sen alueen, jonka asukkaat Herra, meidän Jumalamme, hävittää meidän tieltämme. Luuletko olevasi parempi kuin Moabin kuningas Balak, Sipporin poika? Haastoiko hän koskaan riitaa Israelin kanssa? Ryhtyikö hän sotimaan Israelia vastaan? Israelilaiset ovat asuneet Hesbonissa ja Aroerissa sekä niiden ympäristökylissä ja Arnonin jokivarren kaupungeissa jo kolmesataa vuotta. Mikset ole ennen ottanut niitä haltuusi? Me emme ole rikkoneet teitä vastaan, mutta te teette meille pahaa ryhtyessänne sotaan meitä vastaan. Ratkaiskoon Herra nyt israelilaisten ja ammonilaisten välisen riidan!"

    Mutta ammonilaisten kuningas ei piitannut viestistä, jonka Jeftan sananviejät hänelle esittivät. Silloin Jeftaan tuli Herran henki. Jefta kulki Gileadin ja Manassen alueiden kautta ja palasi Gileadin Mispaan. Sieltä hän lähti sotaretkelle ammonilaisia vastaan.

    Jefta antoi Herralle tämän lupauksen: "Jos sallit minun voittaa ammonilaiset,
    minä lupaan sinulle uhriksi sen, joka ensimmäisenä tulee taloni portista minua vastaan, kun palaan voittajana kotiin. Sen minä uhraan sinulle polttouhrina." Sitten Jefta lähti taisteluun ammonilaisia vastaan, ja Herra antoi heidät hänen käsiinsä.
    Hän löi ammonilaiset Aroerissa perin pohjin ja ajoi heitä takaa Minnitin seuduille ja Abel- Keramimiin saakka valloittaen kaksikymmentä kaupunkia. Näin ammonilaiset jäivät tappiolle taistelussaan israelilaisia vastaan.

    Mutta kun Jefta palasi kotiinsa Mispaan, häntä vastaan tuli rumpua lyöden ja tanssien hänen oma tyttärensä, hänen ainoa lapsensa. Jeftalla ei ollut poikaa eikä toista tytärtä. Nähdessään tyttärensä Jefta repäisi vaatteensa ja sanoi: "Voi, oma tyttäreni, mikä hirveä onnettomuus! Miksi juuri sinun piti tulla ensimmäisenä minua vastaan! Minä annoin Herralle lupauksen enkä voi sitä peruuttaa." Silloin tytär sanoi hänelle: "Isä, sinä olet antanut Herralle lupauksen. Tee siis minulle lupauksesi mukaisesti, kun Herra nyt on antanut sinun kostaa vihollisillesi ammonilaisille." Hän jatkoi: "Yhtä asiaa haluaisin sinulta kuitenkin pyytää: suo minulle vielä kaksi kuukautta aikaa. Haluaisin mennä ystävättärieni kanssa vuorille suremaan sitä, että minun on kuoltava näin nuorena." Jefta sanoi hänelle: "Mene vain, tyttäreni." Jefta antoi tyttärensä lähteä kahdeksi kuukaudeksi. Tytär meni ystävättäriensä kanssa vuorille suremaan sitä, että hänen oli kuoltava naimattomana ja lapsettomana.
    Kahden kuukauden kuluttua hän palasi isänsä luo. Jefta täytti Herralle antamansa lupauksen, ja hänen tyttärensä kuoli koskemattomana neitsyenä. Israelissa tuli tavaksi, että nuoret tytöt menivät vuosittain neljäksi päiväksi ylistämään lauluillaan gileadilaisen Jeftan tyttären muistoa.
    ——————————————————————————————

    Mitä me tästä tarinasta opimme?

    Jeftalle, johon oli tullut "Herran henki", oli aivan luonnollista luvata Herralle ihminen polttouhriksi. Ei mainittu, että olisi ollut Herra Jumalallakaan asiaan mitään poikkipuolista sanomista.

    Kävipä vain paska tuuri, kun uhrattavaksi osuikin oma ainoa tytär. Mutta pakko oli uhrata hänet, kun kerran tuli luvattua Herralle.

    Aika jännää kulttuuria ja kiintoisa Herra Jumala. On anakronismia yrittää sijoittaa noita tapahtumia meidän nykyisiin arvoihimme ja lainsäädäntöömme. Hullutus alkaa sitten, kun koko Raamattua pidetään Jumalan ikuisena ja muuttumattomana sanana, jonka pitäisi olla meidänkin moraalimme kivijalka. Huhhuh.