- Nimimerkki Adventtiairut! Voi, miten ilahduttavaa, että tälläkin palstalla joku vielä käyttää omaa käyttäjätunnustaan eikä ole ruvennut kerrassaan anonyymiksi. Vielä hienompaa olisi tietysti esiintyä omalla nimellään, mutta kun en itsekään ihan uskalla, en voi moittia ketään nimimerkin käytöstä. Tässä takavuosina puolisen tusinaa kirjoittajaa saivat selville nimeni ja osan heistä olen tavannut kasvokkainkin.
Älykkyysosamäärä on sellainen vekotin, että se ei ihan helposti painu lähelle nollaa. Käytettäessä tavallisinta keskihajontaa 15, jo 70 alittavien lukemien kohdalla on luultavaa, että henkilö ei kykene kirjoittamaan useamman lauseen mittaista koherenttia tekstiä kohtuullisessa aikataulussa. Mentäessä vielä alemmaksi ongelmaksi muodostuu testaamisen vaikeus, aivan samoin kuin jakauman yläpäässäkin. Pitäisi laatia erityisiä testejä nimenomaan tiettyä jakauman laitaa varten ja niiden yhteismitallisuuden varmistaminen muiden testien kanssa on vähintäänkin haastavaa.
Sen verran perää on huolestuneen kirjoittajan viestissä, että ilmastonmuutos on lisäämässä sään ääri-ilmiöitä eikä se ole hyväksi eläville olennoille tällä planeetalla. Mutta vastauksesi on toki sikäli perusteltu, ettei noihin ilmiöihin tarvita yliluonnollista toimijaa selittäjäksi enää nykyisellä tieteellisen tiedon tasolla. Erityisesti mitä tulee maanjäristyksiin ja tulivuorenpurkauksiin, en löydä moitittavaa vastauksestasi. - Käytätkö kuitenkin makkia toisinaan?
- Silmien ja kameroiden dynamiikka on rajallinen. Sen vuoksi on vaikea nähdä tähtiä, jos samanaikaisesti tulee valoa Auringosta. Myös Maa on Kuusta nähtynä varsin voimakkaasti valaiseva ja vaikeuttaa myös tähtien näkemistä. Tähtiä nähdäkseen Kuussa pitää joko olla "pimeällä puolella", joka ei meille tänne näy, aikana, jolloin myös Aurinko on poissa näkyvistä, tai sitten kuvata kameralla riittävän pitkällä valotuksella, jolloin Maa näyttää kuvassa puhkipalaneen valkoiselta.
Löysin netistä kokoelman Kuusta otettuja kuvia, joissa näkyy tähtiä. Niissä on käytetty ultraviolettikameraa.
https://lightsinthedark.com/2017/04/04/these-photos-taken-from-the-moon-show-lots-and-lots-of-stars/ - Avauksen päättelyssä on useita loogisia virheitä. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että Jumala olisi olemassa, saati että nimenomaan tietyn tunnustuksen mukainen Jumala yksityiskohtineen olisi olemassa.
Kaikkein täydellisin on superlatiivi, joka ei edellytä absoluuttia. Myös seitsemästä kääpiöstä joku on pisin. Periaatteessa voi olla niinkin, että kaksi pisintä kääpiötä ovat yhtä pitkiä. Tarkemmin katsoen tässä törmätään pituuden käsitteen sumeuteen, mutta ei takerruta siihen.
Perusteeksi poimittu lause "kaikki olemassa oleva on aina epätäydellistä" ei perustu mihinkään. Se on hyvin lähellä loppupäätelmää, joten kyseessä on pikemminkin tautologia kuin kehäpäätelmä. Pätevästä todistuksesta ei ainakaan ole kysymys.
Ajatuskulku kuuluu sekavuudestaan huolimatta joukkoon ontologiset todistukset. Kaikki Jumalaan liittyvä todistelu liittyy tietenkin teologiaan.
Ontologinen todistelu on sikäli tylppää sanahelinää, että sen voi kohdistaa melkein mihin tahansa. Se onkin ollut pois muodista jo Tuomas Akvinolaisen ajoista asti. - Onko ihmisten kokema ja tekemä keskinäinen rakkaus todiste Luojasta?
Nyt en ymmärrä. Miten nuo asiat liittyvät toisiinsa?
Olisiko rakkaus mahdotonta, jos ihmiset ja muu elämä olisi kehittynyt ilman Luojaa? - Jospa kertoisit hiukan tarkemmin, mikä ja minkälainen se Luoja on, josta nyt sitten joko on tai ei ole todisteita.
Miten tuo Luoja ilmenee havaittavassa maailmassa? Miten havainto poikkeaa siitä tilanteesta, että Luojaa ei ole?
Jos ei yhtään tarkennusta ole tarjolla, Luoja voi tarkoittaa ihan vain sitä, mistä tämä kaikki olemassaoleva on peräsin. Ja kun se ilmeisesti jostakin on peräisin, kaikki on todistetta Luojan olemassaolon puolesta. Eikös olekin hienoa?
Mutta sitä et tainnut ihan tarkoittaa, vai mitä? - Kättelemistä ystävällisempi ja turvallisempi vaihtoehto tervehtimiseen on hymy.
Kun leiskauttaa iloisen hymyn samalla, kun tarvittaessa lausuu parit tervehdyssanat, ei siihen enää mitään käpälöintejä tarvita.
Tervehtimisen tarkoitus on huomion ja hyväntahtoisuuden osoittaminen. Sen tajutessaan löytää fiksun tavan toimia kohtaamistilanteessa. - En tunne Koraania juuri lainkaan, mutta tuo on helppo uskoa.
Samaan tapaan on havaittu, miten Nostradamus on tiennyt etukäteen vapisuttavalla tarkkuudella ties vaikka mitä. Tosin kukaan ei ole tajunnut, mitä hän on tarkoittanut ennen kyseistä tapahtumaa. Ja kirsikkana kakun päällä on se, että tulkintoja on useita ja keskenään riiteleviä. - Jep. Adventismipalsta ei näy tarjoavan mitään uutta enää eikä minullakaan ole sinne enää mitään uutta sanottavaa.
Ehkä täällä käy sama juttu, kun on muutamaan keskusteluketjuun osallistunut.
Kysymys ei minulla ole ollenkaan näiden sitkeiden jäärien käännyttämisestä, vaan oman ajattelun jumppaamisesta ja parhaassa tapauksessa virikkeiden tarjoamisesta nuorisolle. - No voi hurja, että en uskalla katsoa…
Otanpa varoituksesta vaarin ja jätän katsomatta, jos se on niin vaarallista.
Miten muuten Pitkänen antaa selityksen elämän synnylle ja olemassaololle? Kai siitä voi jotakin sanoa nasevasti ilman että patistaa katsomaan jonkin videon. - En pyytänyt vaihtoehtoja, vaan kerroin, että niitä on runsaasti tarjolla.
Jos jotakin pyysin, niin lähinnä yritystä vaihteeksi puolustaa kreationismia positiivisesti eikä kritisoimalla jotakin sen vaihtoehtoa.
Kivi ei pysy yhtään sen paremmin pinnalla, vaikka osoitettaisiin, että laivatkin toisinaan uppoavat. - Se, että keskiajalla yleisesti uskottiin litteään maahan, on suosittu, mutta perätön uskomus.
https://en.wikipedia.org/wiki/Myth_of_the_flat_Earth
Evoluutioteorian väittäminen petkutukseksi ehkä tosiaan kertoo siitä, että henkilö uskoo olevansa erityisen älykäs.
Homoseksuaalisuuden ja sen "luonnollisuuden" kytkentä kreationismikeskusteluun on jäänyt minulle vähän hämäräksi. Luonnollisuuden osalta siinä ei ole kysymys uskomisesta eikä tieteellisyydestä, vaan siitä, mitä kukin luonnollisuudella tarkoittaa. Se on aika himmeä käsite.
Ostin eilen kaupasta "luonnonjogurttia". Se on varmaankin sitten ihan suoraan jogurttipensaasta poimittua. Nojoo, oikeastihan se tarkoittaa vain, että jogurttiin ei ole sekoitettu sokeroitua hilloa tai muuta vastaavaa höystettä, vaan tuote on silkkaa jogurttia. - Minkälainen tieteellinen havainto voisi tukea luomista?
Ehkä pitäisi muotoilla hypoteesi aika paljon paremmin kuin tähän mennessä olen nähnyt tehtävän. Tai sitten se voi olla kerta kaikkiaan toivoton tehtävä. Silloin luominen ei vain ole tieteen ulottuvilla ollenkaan ja kuuluu yksinomaan uskomusten ja kansantarinoiden maailmaan. - "Homoseksuaalista käyttäytymistä on havaittu noin 1 500 lajilla, joista 500:lla se on hyvin dokumentoitua."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus#Eläinten_homoseksuaalisuus
https://en.wikipedia.org/wiki/Homosexual_behavior_in_animals - En huomannut.
Lajinsisäinen sopeutuva muuntelu on evoluutiota sekin.
Ja kuten kirjoitin, samanlajisuuden määritelmä on sumea.
Yritän hiukan ohentua ja häivyn, mutta vain palatakseni taas. - Pitkäsen höpinät eivät kauas kanna, vaikka kuinka olisi fyysikko. Hän aloittaa kertomalla, että homeopatian toimivuuden perustana oleva ilmiö olisi havaittu ja todistettu. Siinä kohdassa kriittinen kuulija laittaa videon poikki, ainakin jos on parempaakin tekemistä.
Jos hänen jutuissaan olisi perää, hän olisi nobelisti eikä tuikituntematon hörhöilijä. - Vai että Genesis antaa oikean järjestyksen ilmaantumisjärjestykselle?
Ensin kasvillisuus ja sen jälkeen Aurinko, Kuu ja tähdet. Hiukan menee ohi.
Yksinkertaisemman eliön erottaminen kehittyneemmästä on varmaankin ollut ihan mahdollista kamelikuskillekin, varsinkin kun ei ole tarvinnut mennä yksityiskohtiin. - Järjen käyttäminen on toistuvasti ohjannut harhaan, kun on yritetty ymmärtää tätä maailmaa, jossa me elämme.
Nykyään kvanttimekaniikka ja kosmologia ovat jo tukevasti sillä tontilla, johon niin sanotulla terveellä järjellä ei olisi ikinä päästy. Siihen on tarvittu tieteen menetelmiä eli havaintoja, kokeita ja teorianmuodostusta kertautuvana ja tarkentuvana kiertona.
Todellisuus ei ole syvimmältään järkeenkäypää ja ilmeisiltä näyttävät älykkään luomisen merkit ovat ihmisen ajattelukyvyn rajallisuudesta johtuvaa väärinkäsitystä.
Sitä olen ihmetellyt tuossa Roomalaiskirjeen jutussa, mitä vastaan ihmisten pitäisi puolustautua. Kyllähän siinä sitten on heti perään selitys, että ihmiset eivät ole kiittäneet ja kunnioittaneet Jumalaa, mutta mitä ihmettä se oikein käytännössä tarkoittaa?
Näyttää siltä, että Paavali oli liiaksi kiinni oman kasvuympäristönsä itsestäänselvyyksissä voidakseen ymmärtää toisen kulttuurin kasvattia. Vähän niinkuin minusta joskus väsyneenä tuntuu tyhmältä ulkomaanreissulla, miksi kaikki eivät vain yksinkertaisesti puhu suomea… - Mitähän mahdat olla sanomassa? Miten tietokone ja kirja liittyvät johonkin ihmeelliseen tieteen vastentahtoisuuteen?
Laitoit kasan linkkejä kreationistien sivustolle. Siellä varmaankin sanotaan, että tiede on ollut "vastentahtoinen" hyväksymään informaation merkitystä elämän synnylle. Se on vain ihan pötyä. Tieteellä ei ole mitään sellaisia tunneperäisiä ennakkoasenteita. Lue muitakin lähteitä välillä.
Sanot, että minä kiistän tosiasiat ja jätän olennaisen huomiotta. Nyt kysyn sinulta:
1) Mikä on edes yksi tosiasia, jonka minä kiistän?
2) Mikä on se olennainen asia, jonka jätän huomiotta? - Homoudesta kiinnostunut keskustelijamme ei siis pidä homoutta luonnollisena.
Siitä kai sitten seuraa, että homous on älykkään suunnittelun tulosta.
Yritän vain seurailla tätä hiukan hämärää "logiikkaa".
