Moipa moi, Guzzimies!

Koska me muutamat emme esiinny tällä keskustelupalstalla omilla nimillämme, on aika epätodennäköistä, että saamme tilaisuutta tutustua kirjoittajaan kasvokkain.

Mehän esimerkiksi hyvinkin saatamme tuntea toisemme. Hiukan hassulta tuntuu tämä kuurupiilo. Mutta kokemus eräiden adventistien hyökkäävyydestä pitää hiukan arkana omalla nimellä esiintymiseen. Ei kai se mahdotonta olisi. Pitää miettiä. Miten voisi parhaiten tukea esimerkiksi adventtiseurakunnasta eroamista tai maailmankuvansa muutosta harkitsevia. Visainen kysymys.

Ihan kunnioitettavaa, että jotkut täällä esiintyvät tunnistettavina. Näihin lasken mukaan myös nimimerkki Fnissin, joka ainakin minun on helppo tunnistaa.

Sen sijaan tämä pyh! vaikuttaa ihan tuntemattomalta.
Yks. Adventisti kirjoitti: «Suurin osa meistä adventisteista uskoo, että vedenpaisumuskertomus on todellaikin vain tarina».

Minun tuntemani adventistit eivät ole muuttaneet käsitystään ankaran kirjaimellisesta raamatuntulkinnasta. Ehkä nuoremmassa polvessa on erilaisia ajatuksia.

Toisiaan enemmän ja vähemmän muistuttavia vedenpaisumuskertomuksia on eri kansojen perinteissä niin paljon, että on syytä pitää todennäköisenä jonkinlaista todellisuuspohjaa. Ei kannata takertua yksityiskohtiin, kuten kaikkien eläimien ottamiseen kyytiin tai koko maailman veteen peittymiseen. Eri perinteissä kerrotut tarinat poikkeavatkin paljon toisistaan yksityiskohdissa. Olennaista todellisuuspohjan jäljittämisen kannalta on keskittyä siihen, mikä niissä on yhteistä.

Melko hyvä on se selitysehdotus, jossa jääkauden lopulla noin 5600 eKr Mustanmeren allas olisi täyttynyt nopeasti ja suuria asuttuja alueita olisi jäänyt veden alle. Toinen hyvä ehdokas on asteroidi, joka tömähti Intian valtamereen 2807 eKr.

Kun hyöky on riittävän raju, veden pinta asettuu vasta useiden päivien kuluttua uuteen paikkaansa. Sitä ennen voidaan siis seilata kauaskin uudesta rantaviivasta.

40 päivää on kuitenkin aika pitkä aika otettavaksi kirjaimellisesti. Samoin ajautuminen korkealle vuoren rinteelle. Kerrankos tarinankertojat ovat liioitellen värittäneet juttujaan. Kun tarina on kulkenut suullisena perintönä monen monta sukupolvea, siinä voi olla alkuperäistä aika vähän jäljellä.