Vapaa kuvaus

Aloituksia

133

Kommenttia

4798

  1. En ole tarkistanut naisopiskelijoiden osuutta teologisen tiedekunnan opiskelijoista, mutta veikkaisin niitä olevan siellä jonkun verran, ellei jopa enemmän kuin miehiä.

    Teologisesta valmistuneelle voi töitä löytyä muualtakin kuin kirkon parista.

    On hyvä, että sinulla on jo toiveita ja suunnitelmia tulevaisuudellesi. Monet vain ajautuvat ilman päämäärää ja luottavat sattuman tuovan jotain erityistä juuri heille.

    Ahkeruutta ja iloa lukioon.
  2. Ihastumista kutsutaan myös hullaantumiseksi, ja ihan syystä.

    Toiseen ihastunut ihminen ajattelee ihastuksensa kohdetta hyvin usein. Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu kohde kuin toinen henkilö, pidettäisiin ihastunutta pakkomielteisenä.

    Toiseen ihastunut kaipaa ihastustaan jatkuvasti tai ainakin suuren osan hereilläoloajastaan. Ihastunut ei välttämättä ole saanut vastakaikua kohteeltaan, jolloin häntä piinaa jatkuva epäilys itsestään ja mahdollisuuksistaan päästä kosketuksiin ihastuksensa kanssa. Jos henkilö on kovin epävarma itsestään ja mahdollisuuksistaan, hän saattaa helposti alkaa seurailemaan ihastustaan ja toivoa kontaktia, minkä muodostamiseen hän itse on kykenemätön.

    Mikäli kontaktin muodostaminen ei ole ongelma, saattaa henkilö pyrkiä mahdollisimman usein ihastuksensa lähelle ja pyrkiä keskusteluyhteyteen tämän kanssa. Joissain tapauksissa tämä voi johtaa ikäviin seuraamuksiin.

    Miltä ihastuminen sitten tuntuu?

    Ajatukset palaavat tahtomatta ihastuksen kohteeseen ja samalla voi kokea olonsa tukahdutetuksi. Siis kokee fyysistä ahdistusta, koska asiat eivät etene ja haluaa toista niin paljon.

    Toisen haluaminen ei ole pelkästään seksuaalista halua, itse asiassa se muistuttaa sitä hämmästyttävän vähän. Haluaminen on kokonaisvaltaisempaa. Se on halua olla ihastuksensa lähellä, tämän seurassa, jakaa ajatuksia, katsomuksia, kertoa tälle kaikki itsestään, halua jakaa kaikki salaisuudet. Luonnollisesti tähän jakamisen haluun liittyy myös seksuaaliset halut.

    Ihastuminen tuntuu kuin joku pitäisi sinua paikallaan vaikka haluaisit juosta kovempaa kuin koskaan ennen.

    Mikäli onnistuu pääsemään kosketuksiin ihastumisen kohteensa kanssa ja kaikki menee hyvin, tuntee olonsa erittäin tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Oikeastaan harva asia tuntuu ihmisestä niin hyvältä kuin hyväksymisen osoitus ihastuksensa kohteelta ja tämän vastaaminen tunteisiisi.

    Sillä hetkellä ei kaipaa mitään muuta. Ajan kulkua ei huomaa ja ympäristö menettää merkityksensä. Et enää pelkää mitään. Et ole surullinen, pelkästään onnellinen. Enää sinun ei tarvitse olla hauska tai teeskennellä mitään. Voit olla pelkkä ja puhdas oma itsesi, kuten myös toinen on.

    Ihastumiseen liittyy myös koko joukko kehollisia kokemuksia, jotka ovat yleensä samanlaisia kuin esiintymisjännitystä kokevilla. Hikoilua, sydämen tykytystä, pyörrytystä. Minusta nämä kuitenkin liittyvät jännittämiseen ylipäätään, joten en niistä tämän enempää jatka.


    Rakastuminen on puolestaan eri asia kuin ihastuminen, tosin ne voivat liittyä samaan kohteeseen.

    Rakastuminen on syvää kiintymystä toiseen. Jossain mielessä rakastumista voisi kuvata fyysisellä riippuvuussuhteella huumausaineeseen. Ihastuminen olisi tässä mielessä aineen ensimmäisillä käyttökerroilla saatu todellisuuden muuntava nautintokokemus.

    Rakastuminen tapahtuu vähitellen. Ihmiset kiintyvät toisiinsa ja tuntevat voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se tapahtuu yleensä huomaamatta, mutta kun rutiineista poiketaan ja toisesta joutuu eroon joksikin aikaa, on kaipauksen tunne kouriintuntuva.

    Rakastuminen ei edellytä ihastumista, mutta se auttaa siinä huomattavasti.

    Ihastuminen palaa loppuun tietyn ajan kuluessa. Varsinkin tapauksissa, joissa tunteisiin ei vastata, loppuu ihastuminen yleensä parissa viikossa.

    Rakkaus puolestaan kehittyy vuosien aikana ja yllättävä ero saattaa henkisesti invalidisoida toisen osapuolen pitkäksi aikaa.

    Ihastumisen ja rakastumisen kuvaukset ovat yleensä runoilijoiden ja muiden taiteilijoiden työsarkaa. Jos oikeasti haluat tietää miltä se tuntuu, mutta et itse sitä ole kokenut, kannattanee tutustua joidenkin taiteilijoiden ilmaisuihin ilmiöstä.

    Uskoisin, että jossain vaiheessa sinäkin tulet sen ihastumisesi kokemaan ja vielä inhoamaan koko tunnetta.
  3. Naisilla on luonnollisesti haaveita miehistä, jotka ovat kuin prinssejä suoraan satukirjan sivuilta. Ikävä kyllä elämä haavekuvan ei onnistu.

    Voin vaatimattomasti kertoa, että olen monien mielestä hyvin tavoiteltu mies. Työni puolesta liikun paljon maailmalla, enkä ole siitä syystä voinut vakiintua vielä minnekään.

    Sain aikoinaan koulutukseni erään valtion puolustusvoimien erikoisjoukoissa ja pian koulutukseni päätyttyä liityin kyseisen maan sotilastiedustelupalveluun.

    Salaisena asiamiehenä työnäni on pitää yhteyttä kontaktihenkilöihin pitkin maailmaa. Yhteyttä ei ymmärrettävistä syistä voida tehdä tietoverkkojen välityksellä vaan sitä varten on mentävä paikan päälle.

    Tapaamispaikat ovat usein kansainvälisesti tunnetuissa ravintoloissa ja kasinoissa, joihin ei ihan salihousuissa pääse sisään. Tästä syystä pukeutumisetiketit ja ruokailutavat ovat vuosien saatossa tulleet väkisinkin tutuiksi.

    Tapaamiset kontaktien kanssa johtavat usein vaaratilanteisiin, joista voi selviytyä vain hyvän fyysisen kunnnon avulla. Vartaloni onkin edelleen sekä jäntevä että lihaksikas, koska en muuten selviäisi edes töistä kotiin.

    Minun on usein solmittava kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. Monesti joudun tekemään sen ihan vain selvitäkseni työn alla olevasta tehtävästä hengissä. Naisten hurmaamiseen on tietysti olemassa monia tekniikoita, mutta pyrin aina olemaan lähinnä oma itseni. Jostain syystä naiset eivät voi vastustaa ryhdikästä ja pelotonta olemustani yhdistettynä vahvaan ja jäntevään vartaloon. Luonnollisesti valloittava hymykin auttaa asiaa.

    Mitä alkoholin käyttöön tulee, mikään alkkis en ole, mutta diplomaattipiireissä liikkuessa tulee ainetta käytettyä joskus enemmän kuin olisi tarpeen. Mitään kalsarikännejä en ota, mutta sivistyneen kasinon baarissa siemaisen mielelläni Vodka Martinin. Sen täytyy kuitenkin olla ravistettu, sillä sekoittaminen saa juoman maistumaan ihan hevosen kuselle.

    Seksistä pidän siinä missä muutkin miehet, ehkä jopa enemmän. Ainakin minulle ilmaantuu jatkuvasti mitä houkuttelevimpia tilaisuuksia siihen mitä kauneimpien naisten kanssa. Itseäni tilanne ei vaivaa, päinvastoin. Monet naiset kuitenkin antavat ymmärtää, että koska he ovat avuttomia viehätysvoimani edessä, rinnastuu tilanne hyväksikäyttöön.

    Olen heille unelmien mies, mutta he eivät kestä ajatusta, etten voi olla unelmien mies vain heille. Olen unelmien mies vain siksi, että olen mikä olen.
  4. Ammattikoulussa saat selkeän ammattiosaamisen, jonka turvin ja mahdollistamana on helppo jatkaa opintoja myöhemmin.

    Amiksessa on erilaista kuin peruskoulussa. Sinua ei ohjata tutustumaan koko maailman historiaan taikka maailmaa syleileviin filosofioihin. Painopiste ja keskittyminen on ammatin vaatimissa tiedoissa. Matikka on mitä työssä tarvitaan, ei mitään hienostelua.

    Luonnollisesti kultakin ammattialalta kuin voidaan työllistyä useampiin erilaisiin työtehtäviin. Tästä syystä ammattitutkintoihin kuuluu paljon muutakin kuin vain yhteen työtehtävään perehtymistä.

    Ammattikoulussa opitaan yksityiskohtaisesti tiettyjä työn vaatimia toimenpiteitä. Ei niinkään suuria kuvioita ja niiden soveltamista yksittäistapauksiin.

    Aloituksessasi annoit ymmärtää, että olet kiinnostunut eläimistä. Minä en tiedä niistä mitään, mutta on olemassa ammatteja, joissa ollaan hyvinkin paljon tekemisissä niiden kanssa.

    Mitä jatko-opiskeluun tulee, jotkut kiinnostuvat opiskelusta vasta ammattikoulussa ja yleensä amisopintoihin on mahdollista yhdistää lukio-opintoja, jos ei muuten niin iltalukiossa - tosin pitkiä päiviä niistä tulee.

    Ammattiopintoihin liittyy paljon työharjoittelua nykyään, joten et voi valmistua opiskelemaasi ammattiin tietämättä työelämästä mitään. Yliopistoissa voi olla ihan eri tilanne. Valmistuttuasi sinulla on kontakteja useassakin alasi työnantajassa, joko yksityisessä taikka julkisessa.

    Yleensä ammattikoululaiset haluavat ja työllistyvätkin opiskelemalleen alalle. On tietysti poikkeusaloja, joissa töitä yksinkertaisesti ei ole mutta niihin koulutetaan silti. Voinee olla aiheellista tarkistaa sen oman toiveammatin työllisyystilanne ennen kuin laittaa hakupaperit eteenpäin.

    Monilla aloilla ammattilaisille löytyy töitä myös joustavasti, eli jatko-opiskelu onnistuu myös. Et ole sidottu liukuhihnaan heti valmistuttuasi, mutta on hyvä pitää mielessä, että yhteisymmärryksessä lopetettu työsopimus ei tarkoita yhteisymmärrystä sen sopimisesta uudelleen.

    Tarkoitan sanoa, että töitä saaneet amikset saattavat myös pitää työstään. Jatkokouluttautuminen ei siinä tapauksessa kannata, koska aiempaa työtä ei välttämättä ole enää saatavilla, onnistui jatko-opinnoissaan tai ei.