- Pakkoa sanoa, et mietin et mikähän koira tähänkin kysymykseen on haudattu(johtuu tästä palstasta), mut vastaan silti niin kuin asia on, kun kerran suoraan kysytään
Oon ihan tavallinen naisihminen, mummokin jo, lapsenlapsiakin on, töitä teen tällä hetkellä dementikkojen parissa.
Elämää on eletty, siihen mahtuu sekä hyvää että huonoa, niinkuin ihmisillä yleensä.
Lapsuudenkoti oli risainen, mutta tosiaan apuakin sain, kuten aiemmista kommenteista käy ilmi. Aikuistuin varhain, menin nuorena naimisiin, mutta avioliitto päättyi reilu 20 vuoden jälkeen puolison alkoholisoitumiseen.
Siinä yhteydessä joutui tosiaan pohtimaan syntyjä syviä itseen liittyen. kuka, millainen minä olen, miksi ns. annan kohdella itseäni huonosti.
Luettua tuli paljon kaikenlaista ihmisenä olemisesta. Voisko sanoa, että olen kiinnostunut ihmisistä ja heidän käyttätymisestään.
No kymmenisen vuotta siinä meni eron jälkeen, töitä tehdessä, rahaa haaliessa, että sai lapset koulutettua. Lapset kasvoivat ja muuttivat omilleen. Haksahdin luomaan suomi24 treffipalstalle ja sieltä sitten löytyi se henkilö, joka tän aiheen pariin toi.
Oon ns. asiatyyppi, että tietoa on haettu ja luettu on paljon tästäkin asiasta.
Mitä tulee viitteisiin, niin en ole todellakaan keksinyt ns. "pyörää uudestaan," että useimmat mielipiteeni pohjautuvat muualta luettuun tietoon, että siksi usein linkitän kaikenlaista itseäni viisaampien kirjoituksia sanomani tueksi.
Että tämmöstä. - Niin, itsekullakin oma elämäntarinansa. Toisten on rujompi ja toisten kauniimpi.
Kaikesta päätellen sinä olet tyytyväinen kaikkeen saamaasi niin lapsuuteesi kuin menneeseen ja nykyiseen elämääsi
Sen vuoksi en ny oikein ymmärtänyt mitä halusit ilmaista tuolla loppukaneetillasi huonoista valinnoista, pilalle menneestä elämästä ja kateudesta. - "Anna anteeksi itsellesi ja heille jotka ikäviä tunteita ajatuksiisi laittaneet, päästä irti, sillä ei niinkään sen kohteen takia, vaan omien tunteiden takia, itsellä on parempi olla, kun ei kantaisi enää ylimääräistä lastia"
No ei tässä mitään hätää sen kummemmin, vaikka aina välillä sen hiljaisen huokauksen sinne jonnekkin lähettääkin, että miksi tän elämän pitää olla aina välillä niin raadollista ja epäoikeudenmukaista.
Joillakin ilmeisesti sitten elämän alusta loppuun, kun ne lapsuuden pahat kokemukset ovat pilanneet sen aikuisen elämänkin.
Mutta asiaa puhut, täällä netin keskustelupalstoilla ei voi koskaan tietää millaisen ihmisen kanssa sitä keskustelee, ettei kannata alkaa kenenkään kanssa sen kummemmin kaveeraamaan - " Että ei ole syytä kavahtaa rivien välistä tihkuvia tunteita, jos omat asiansa on jo täydellisesti hyväksynyt, mutta ehkä tuokin väitteesi huiskinnasta kuvaa sitä, että sinuun on nyt nyt osunut jollakin tavalla, mutta sitä on vielä vaikea myöntää."
En tiedä osumasta, mutta pakostakin laittaa miettimään, että kun pelkästään jonkun toisen kokemuksen lukeminen aiheuttaa tälläisen reaktion.
No jälkeenpäin sitten toki on tullut kaikenlaista tietoa sen toisenkin kokemuksesta , jonka pohjalta jotenkin voi yrittää ymmärtää.
Siellä taustallahan ne vaikuttaa ne rankat lapsuudenkokemukset, jotka mitä ilmeisemmin ovat jääneet käsittelemättä ja sitten huiskitaan sitä omaa pahaa oloa, että kun tuo " riipputissikin tuli tuohon elvistelemään" miten on saanut apua ja kukaan ei ole auttanut raskaan työn raatajaa.
Surullista - Ns. lasisen lapsuuteni olen viettänyt ns. keskisuuressa kaupungissa, kehäkolmosen ulkopuolella.
Toki asiaan osaksi vaikutti varmaan sekin, ku isäni kuoli ollessani n. puoli vuotias, niin sen aikaisen tavan mukaan piti nimetä joku toinen holhooja, joka meidän tapauksessamme tarkoitti kaupungin lastensuojelua, kun sellaisia sukulaisia ei ollut.
Se taas miten lapsuus on minuun ihmisenä vaikuttanut on taas toinen juttu.
Minusta kasvoi jonkin sortin perfektionisti, suorittaja, harvemmin osaan olla tyytyväinen itseeni, tekemisiini. Että olen itse itseni pahin tuomari ja ylivastuullinen, on vaikea sanoa ei, silloinkaan kun ei jaksaisi.
Mutta kaikenlaista on tullut luettu ja pohdittua, että muutostakin on tapahtunut, toki ikäkin tuo armollisuutta, että sen myötä ny on pikkusen oppinut rentoutumaan, eikä tehdyt virheet enää tunnu maailmanlopulta.
Että kyllähän se lapsuus on merkittävä tekijä siinä suhteessa millaisia aikuisia meistä kasvaa. Mutta tosiaan vielä aikuisenakin on mahdollisuus hakea apua niiden lapsuustraumojen tiimoilta.
Hiukan jopa kavahdinkin tuota rivien välistä tihkuvaa vihaa, jonka sain aikaan kirjoituksellani Tosi surullista, että huiskitaan sitten jopa ventovieraita ihmisiä netin keskustelupalstoilla , kun lapsuudessa kohdatut ikävät ja rankat asiat ovat jääneet käsittelemättä. - Niin, itsekukin kertoo omista kokemuksistaan tähän aiheseen liittyen, ettei tässä sen kummemmasta ole kyse.
En nyt mielestäni sen kummemmin mitätöinyt kenenkään kokemuksia, kun en niistä sen kummempaa edes tiennyt tuossa vaiheessa.
Kunhan kommentoin edellisen kommentoijan kirjoitusta, jota pidin siltä osin ikävänä koska itse olen sitä mieltä, että myös alkoholistiperheissä kasvaneista voi tulla myös ihan ns. normaaleja ihmisiä.
Oli sen postaukseni pointtina
No luin noita rankkoja kuvauksia jonkun kirjoittajan perheoloista. En tiedä oletteko yksi ja sama kun nykyään kaikki on anonyymeja.
Jotenkin niistä jäi kuitenkin päällimmäiseksi se ihmetys, ettei kukaan puuttunut/tullut auttamaan. Edelleen tekee mieli kysyä, että oletteko hakeneet apua aikuisena.
Oma "lasinen lapsuuteni" liittyy 60-luvulle ja kyllä silloin jo nää asiat jo hoidettiin.
Tosiaan sossusta sai ruokalappuja, keskikoulun opinnot, kirjat ym. maksettiin sieltä. Pelastakaa lapset ry;n kautta pääsin kesiksi pois kotoa. Naapurit ja kavereiden vanhemmat tukivat, kyselivät onko läksyt tehty, kutsuivat syömään, kutoivat pipot ja lapaset minulle siinä kuin omilleen.
Että näitä tarinoita on joka lähtöön, mutta oman kokemukseni kautta kannustan aina hakemaan apua ja jokainen voi auttaa, kuten tuossa artikkelissakin sanotaan.
"Jos naapurissa tai lähisuvussa on perheitä, joissa vanhemmat juovat, miten voi tukea lapsia?
– Lapsesta voi joskus huomata, että kotona mättää jokin. Usein on vaikea sanoa mikä. Tutkimusten mukaan turvallisen aikuisten olemassaolo on lapsen tulevaisuudelle tärkeää, ja sellainen turvallinen ihminen voi olla vaikka harrastusohjaaja tai naapuri. Naapurustossa voi olla se aikuinen, joka hymyilee ja tervehtii, kysyy kuulumisia. Voi jopa sanoa, että jos sinulla joskus on jokin hätänä, niin ovikelloa saa soittaa. Eräs ihminen kirjoitti meille, kuinka lapsena naapuri oli joskus kutsunut syömään, kun tuli ”vahingossa” tehtyä ihan liikaa ruokaa.
Sukulaiset ovat monesti se keskeinen avun lähde. Yleensä riittää, kun tarjoaa paikan, johon voi tulla matalalla kynnyksellä kyläilemään. Ongelmaa ei tarvitse aina tai edes useimmiten ottaa puheeksi. Tarjotaan lapsille ja nuorille rauhallisia ja turvallisia hetkiä"
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/koitko-lapsuuden-alkoholistiperheessa-nama-ominaisuudet-sait-mukaasi-aikuisuuteen-24071573
Mitä tulee roikkuviin tisseihin, niin valitettavasti kun ikää alkaa tulla niin maa vetää puoleensa, että totta se on et vanhoilla naisilla tuppaa tissit roikkumaan. Mutta haitanneeko tuo, elämään kuuluva normaali asia se on. - No edellinen kommentti ny vaikutti kovin masentavalta. Tiedä sitten kuuluuko siinä se oman kokemuksen rintaääni.
En tiedä, ehkä joissain tapauksissa voi niinkin käydä, että masentuu eikä löydä paikkaansa maailmassa aikuisenakaan. Mutta moni asia riippuu paljon siitä, että puhutaanko asiasta vai lakaistaanko se maton alle, ollaan niinkuin ongelmaa ei olisikaan jolloin ei sitä apuakaan osata hakea.
Kyllähän lapset kärsivät, mutta harvoin lasten elämä sentäs on kokoaikaista helvettiä. Nää on niin tapauskohtaisia, se miten itselle on käynyt ei tarkoita ettei kaikille olisi käynyt niin.
Riippuu paljon siitäkin millainen se juova vanhempi on selvinpäin.
Toinen juttu on se, että miten yhteiskunta/ympäristö/muut ihmiset, "ei juova" vanhempi, koulu, kaverit, muut sukulaiset, naapurit yms. tukevat selvitymistä.
Itse tunnen kyllä moniakin ihmisiä jotka ovat ponnistaneet sieltä vanhemman alkoholismista ihan ns. normaaleiksi ihmisiksi ja ovat kyenneet kääntämään lapsuutensa traumat voimavaroiksi.
"Toisaalta monille kehittyy lapsuuden koettelemuksissa myös vahvuuksia: hyvä sosiaalinen ennakointikyky, ongelmanratkaisutaitoja ja toisten tarpeiden huomioiminen. Nämä ominaisuudet voivat olla valtteja työelämässä ja muissakin suorituksissa."
Toivoa sopii, ettei ainakaan ympäristö/muut ihmiset ala leimaaman alkoholistin lapsia tietynlaisiksi vaan enemmänkin tukisivat ja kannustaisivat
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/koitko-lapsuuden-alkoholistiperheessa-nama-ominaisuudet-sait-mukaasi-aikuisuuteen-24071573 - Nii-ih ja tänä päivänä joku sitten haluaa saada todisteen noista sarvista.
Ihan höpöhöpö juttuja nää tämmöset - "Onko al-Anon tuttu?"
Hyvä kommentti tämä, tavallaan alusta, sieltä pohjaltahan se perkaaminen pitää aloittaa jos mielii päästä sinuiksi asioiden kanssa. Joillekkin se tarkoittaa jopa sinne lapsuuteen asti menemistä.
Tässä ilm. asiat /oma itse lähti vinoon pitkän suhteen johdosta.
Tuo lapsiin liittyvä kohtakin tuntui ikävältä. Mutta ehkä ajan kanssa suhteet voi parantua jos pystyy keskustelemaan, että miksi ja mistä syystä se meni niin.
Lopussa oli myös paljon ikävän kuuloista asiaa, kun sivullisetkin sotkettiin asiaan. En tiedä tehtyähän ei saa tekemättömäksi, mutta anteeksi voi pyytää ja anteeksi antaa, myös itselleen.
Että hyvinkin tosiaan voisi ehkä lähteä purkamaan sitä katkeruutta tuon ed. kommentoijan esittämän al-Anonin pohjalta. - "Minä tulin tänne katsomaan, miten paljon minulla on narsistisia piirteitä? "
No tässä suht kattava valikoima mistä valita
https://ystavyydenmajatalo.fi/healingeagle/Fin/Quotes/NarcisChar.html
Löytyy varmaan muitakin luetteloita - No googlettelin vielä lisää, niin näytti et huumeet palstalla myös on ollut keskustelua tästä henkilöstä ja toki myös musiiki aiheisissa ketjuissa.
Et näytti siltä, et jollein tää ko. Mikke on sit hyvinkin tuttu. - No suomi 24 lääketiede palstalla kyllä on keskustelua tästä ajatustekniikasta liittyen Mikke nimiseen henkilöön, mutta tiedä sitten kuinka tieteellisiä nää suomi 24 palstat ovat.
Toki outohan tää juttu tuntuu olevan ja ajattelisin, et kuuluis enemmänkin musiikki/soittaminen aihealueen piiriin. - En tiedä mikä lie juttu tämä on, en ole moiseen törmännyt, et piti hieman googletella ja näytti et samaa keskustelua käydään tällä hetkellä tiede/lääketiede palstallakin.
Liekö sit samat ihmisetkin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15632766/maailman-nopein-ajattelutekniikka-suomalaisen-keksimana - Niin tuossahan jo myös anonyymi kommentoi ettei ole enää tarvis keskustella narsisteista, että sattumoisin jotain muuta.
No jatkakaa vaan, kun kerran keskustelu sujuu ja kiinnostavaa, en minä sillä.
Kunhan poikkesin katsomaan ja tosiaan jotenkin outoa kun kaikki on ny sitte anonyymia, ettei oikein jaksa innostua. Satoja kommentteja pelkkää anonyymia eikä aiheestakaan ei oikein saa selvää.
Mitä tulee minuun, niin jokunen päivä on pois tullu oltua, oon ollu pääsiäispyhät töissä ja sen lisäksi sit muuta puuhaa ja ajateltavaa, ettei oikein tänne ny ehtiny.
Hieman ny huvitti kyllä tuokin, "kuka jaksaa viestejä tunteja odottaa"
Että ehkei hän jaksakkaan joka on tiiviisti täällä, mut hieman tavallisimmilla ihmisillä sit taasen ei sellaiseen keskustelemiseen yötä päivää ole mahdollisuutta.
Sitä vaan laittaa jonkun kommentin ja seuraavan kerran kun tulee tänne katsoo, olisko joku kommentoinut jotain. Jos ei niin ei senkään ny niin väliä ole. - Niin, nyt tuntuu jotenkin puuduttavalta kun on kaikki on sitä yhtä ja samaa anonyymia. Ehkä se on toisaalta hyväkin jos ei kerran halua sen kummemmin joukosta erottua että kaikilla on sama nikki.
Sivusta seuraten vaan tuntuu ikäänkuin siltä, et yksi ja sama anonyymi keskustelee itsensä kanssa ettei jaksa innostua ja kun ei oikein tiedä mikä on aiheenakaan.
Kuten aloittaja otsikoi niin tosiaan palstan aihekin on vaihdettu jossain vaiheessa joksikin muuksi kuin mitä se on ollut. Mutta näköjään keskustelu on ainakin vilkasta, että ehkä joidenkin mielestä hyvä myös tämä aiheen vaihtaminenkin.
Mä ny vaan tähän, kun otaksun, et voin kuitenkin kommentoida otsikon mukaan nykyistä palstaa, vaikka keskustelua muuten näytetään käyvän jostain muusta enemmän kiinnostavammasta aiheesta kuin mitä alkuperäinen oli - "Toisin kuin turhan usein kuulee, ei voimaton uhri nauti "jännästä" aina.
Tai että ilman alistajaa olisi tylsää."
Niin tässä nyt yritetään keskustella aiheesta/termistä trauma bonding, jonka aloittaja toi esiin, mutta vaikka aihetta käsitellään, siitä keskustellaan niin ei suinkaan tarkoita että kaikkien kohdella on kyse sellaisesta.
Vaikea aihehan se on ja harva jaksaa miettiä niitä syntyjä syviä, niitä itsessään olevia tekijöitä jotka SAATTAVAT altistaa kaltoinkohtelulle.
Itsekin ny kuitenkin mainitsit yhdeksi syyksi alistettuna olon jo lapsuudesta lähtien , jonka koet vaikuttaneen aivojen välittäaineisiin jolloin alistettuna olo on ikäänkuin sinulle se "normaali" olotila, kun niin on ollut lapsesta lähtien.
Kopion ny tähän tekstiä yhdestä artikkelista jonka luin, kyse käänetystä kielestä, että saattaa kuullostaa hieman oudolta, mutta kyllä siitä selvän saa mitä siinä yritetään sanoa.
"Kun uhri ymmärtää väärinkäyttäjän todelliset perimmäiset aikeet, hän voi alkaa nähdä ja hallita hänen vastauksiaan tehokkaammin. Hän voi harkita lähtöä. Vaikka äkillinen nopea lähtö ei ole aina mahdollista, hän voi alkaa kehittää sisäistä vastustusta käsitteeseen, jonka hän on heikko, tehoton tai kykenemätön, mutta että joku muu on antanut hänelle itselleen tämän määritelmän, ja se on valhe, joka on perusteltu väärinkäyttäjän omasta edusta. Uhri voi alkaa nähdä, että hän voi määritellä uudelleen itsensä ja arvonsa ja ymmärtää, että vapaus on täysin omassa valvonnassaan. Heillä on kyky jättää väärinkäyttäjä heistä, ja he voivat oikean avun, ohjauksen ja tuen avulla murtautua väärinkäyttäjäänsä ja oppia täyttämään elämänsä ilman dominoivaa läsnäoloa.
Tietenkin monille uhreille ei ole koskaan yhtä helppoa kuin vain kävellä ulos ja koskaan katsoa taaksepäin - kaukana siitä. Väärinkäytön puolison jättäminen aiheuttaa välittömästi tyhjyyden tunteita tai draaman ja suunnan menettämisen tunnetta. Uhri voi tuntua ikään kuin kukaan muu ei voinut ymmärtää koettelemustaan ja he saattavat palata takaisin väärinkäyttäjäänsä hakevaan jonkinlaiseen ratkaisuun tai muutokseen."
https://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=en&u=https://www.betterhelp.com/advice/trauma/what-abusers-hope-we-never-learn-about-traumatic-bonding/&prev=search
Mutta joo, itsekukin määrittää omat voimavaransa.
Jos tuntee olevansa lopussa niin voisiko hakea apua, jo pelkkä keskustelu saattaa laajentaa niitä omia jumittuneita ajatuksia ja uskomuksia ettei kykenisi muutokseen ja ansaitsisi parempaa.
Itsestähän se muutoksen halu täytyy lähteä. Sekin on kyllä totta, että jos elämästä jää pois jokin suuri vaikuttava tekijä niin pakostakin syntyy tyhjiö, jonka joutuu täyttämään jollain muulla - No tuossa vähän googlettelin lisää hakutyökaluna suomenkieliset sivustot. Löysin ketunhäntä kainalossa blogista tähän narsismi ja trauma bondingiin liittyvän postauksen, jossa mielestäni asiaa on kuvattu hyvin
Tämä saattaa osin olla vastaus siihenkin, miksi naiset rakastuvat renttuihin
"Traumaattinen kiintyminen on kiintymyssuhdetraumakokemus, ja sillä on merkitystä myös tulevissa ihmissuhteissa. Mitä merkittävämpi, syvällisempi ja pidempi suhde sinulla on narsistin kanssa ollut (varsinkin, jos kyse on lapsuuden kokemuksista), sitä tärkeämpi sinun on miettiä, miten sinulla on taipumus spontaanisti kiintyä toisiin ihmisiin. Oletko tottunut kiintymään traumaattisen kiintymyksen kautta? Tarvitsetko pelkoa herättäviä tilanteita kiintymyksen laukaisemiseen? Yritätkö tiedostamattasi tai tietoisesti saada uuden kumppanisi tekemään jotakin pelottavaa, koska sen kokeminen liimaa sinut kiinni häneen? Vai pidätkö kenties monia kumppaniehdokkaita liian tylsinä, sellaisina, joiden kanssa ei vain ole sitä jotakin?"
https://ketunhantak.blogspot.com/2016/07/traumaattinen-kiintyminen-traumatic.html
Lisääkin luettavaa toki löytyy, hienoja psykologisia artikkeleitakin , mut tää kuvio on tästä jutusta aika simppeli ymmärtää. Muutenkin ko. blogissa on asioita hyvinkin käytännönläheisesti tuotu esiin ja siellä on runsaasti luettavaa otsikolla narsistisuhteen jälkeen. - Kyse lienee joiltain osin samasta asiasta, mutta ns. Tukholman syndroomassa siepatut eivät ole menneet/joutuneet tilanteeseen vapaaehtoisesti.
Kun taas tuo trauma bonding on jotain sellaista joka alkaa ikäänkuin vaivihkaa ja sen juuret /lähtökohdat saattavat itää jo siellä lapsuudenkodissa.
Puhutaan jostain sellaisesta, miten tuttu on turvallista niissäkin tapauksissa.
Eletään elämää vähän niinkuin syklittäin, ehkä tänään rauhallista, mutta varaudutaan jo huomiseen, milloin "se alkaa taas" ja sitä seuraa sitten taas palkinto/hyvittelyvaihe
Kovin paljon en nyt tuota googletellut tässä kohtaa, mutta panin merkille, että toinenkin astetta kevyempi avaus oli vähän niinku samasta aiheesta. Uhri on koukussa niihin hyviin hetkiin ja elämä on harmaata ilman narsistia
Tämä trauma bonding sitten on taas astetta vakavampi juttu
En tiedä, jos joku tunnistaa itsensä tuosta trauma bondingista niin ehkä pitäisi sukeltaa aika syvään sinne omaan sieluun ja hakea apua jos omat voimat ei riitä
Tässä ny kun hetki mietiskelin, niin en tiedä oliko sattumaa vaiko ihan tarkoituksellista kun se muinainen tyyppikin silloin aikoinaan suhteen loppumetreillä/päätteeksi linkitti mulle tään Chisun Sabotage biisin.
"Mä tarvitsen mun haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää
Joka ei jätä milloinkaan
Nöyränä vartoo vuoroaan
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää"
https://www.youtube.com/watch?v=jOsW6BHzrD8
Kyllähän kaikki tämmönen mahdollisesti päättyessään jättää ison aukon elämään, jos on vuosikausia elänyt varuillaan, pelännyt, pyrkinyt ennakoimaan jne. Joutuu hieman panostamaan että kykenee muuttumaan ja iloitsemaan siittä tavallisuudesta - No itselleni ny tuli assosiaatio tuosta mielipuolesta ja päässä alkoin soida,
"Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta ja suuri surkastua alhaiseen? Miks meillä niin on monta mielipuolta? Miks vähän käyttäjiä kanteleen?"
Eino Leino/Lapin kesä
Samaan syssyyn luin tuon edellä linkittämäni jutun, jossa puhuttiin tuosta egosta liittyen erilaisuuden uhkaan ja haluun olla aina oikeassa jopa toisen ihmisen asioiden/elämän suhteen.
Ennen sanottiin jotenkin niin, et asiat riitelee, eikä ihmiset. Mut nykyään tuppaa oleen päinvastoin, sätitään ihmistä ja asiat unohtuu
Et tääkin ny vaan jonkinlainen osoitus, et ihmisillä viriää erilaisia ajatuksia samastakin sanasta, kuten tässä aloittajan käyttämästä sanasta mielipuoli
Noista televisio ohjelmista en niin tiedä, katson telkkaria tosi vähän. Enempi tosiaan tulee luettua jos sellaista luppoaikaa on. Toki tää tietokone ja nettikin ottaa oman aikansa, luen uutisia ja kaikenlaisia juttuja itseäni kiinnostavista aiheista ja messengerin välityksellä vaihdan kuulumisia lähes päivittäin itselleni tärkeiden ihmisten kanssa.
Tännekkin ny tosiaan tulee tavan vuoksi vilkaistua, mut tää nykyinen meno täällä tahtoo mennä yli mun ymmärryksen - Ei olllut/ eikä ole kyse mistään laittomuuksista, vaan ihan pelkästä huolesta liittyen terveydentilaasi ja elinolosuhteisiisi.