- "Voiko sen narsistin unohtaa sitä myöden kuin se ei soittele tai muuten muistuttele itsestään ilman että antaa anteeksi?"
Kyllä varmaan, mutta jos on alati tarve ajatella häntä/puhua hänestä vielä vuosienkin jälkeen. Niin silloin on kyllä jollain tasolla kiinni vielä siinä ihmisessä. - "Anteeksi ei tarvitse antaa, koskaan, ellei halua. Mielestäni ei ole terveellistä, tervettä eikä edes moraalistakaan vaatia itseltään ja muilta anteeksiantoa silloin kun se ei tunnu luontevalta."
Juurikin näin, me ihmiset olemme erilaisia ja itsekukin suhtautuu tähänkin asiaan, niinkuin parhaimmaksi itse itselleen kokee.
Mutta jotain pitäisi kuitenkin tehdä ettei jää loppuiäkseen vellomaan menneisyydessä ja sitä myöden katkeroidu koko elämälle.
Samaa mieltä olen myös tuosta
"Silti ajattelen, että myös väärintekijöitä ja pahasti ja itsekkäästi toimivia ihmisiä pitäisi kohdella inhimillisesti." - Niin narsisti ny tuskin viisveisaa siittä, että annatko anteeksi vaiko et.
Ei hän tarvitse mihinkään anteeksiantoasi.
Mutta itselle se on hyväksi. Se auttaa päästämään irti
"Pyrkimys antaa anteeksi ajan mittaan on kuitenkin hyödyllistä. Katkeruuteen tai kostonhimoon jumittuminen vahingoittaa katkeroitunutta ihmistä itseään yhtä lailla kuin vihan kohdetta. Kahlitessaan ajatuksia ja toimintaa pitkittynyt viha estää näkemästä elämän uusia mahdollisuuksia.
Jos menneisyydestä ei kykene irrottautumaan, se hallitsee nykyisyyttä. Syyllisyyteen tai katkeruuteen kiinnittyminen tarkoittaa lukittautumista loukkaavaan tekoon tai tapahtumaan. Tämä vie jatkuvasti tilaa hyviltä asioilta.
Anteeksianto on tärkeä nimenomaan omia voimavaroja vahvistavana psykologisena tekona. Se tapahtuu ensisijaisesti omassa mielessä ja kehossa. Kuluttavien kielteisten tunteiden kierteestä irrottautuminen vapauttaa omat voimavarat parempaan käyttöön.puolustamista, tapahtumien ja menetysten kieltämistä tai sen torjumista mielestä.
Anteeksianto tarkoittaa menneisyyden tapahtumista irrottautumista, niiden taakse jättämistä ja siirtymistä eteenpäin"
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/myötätunto-ja-anteeksiantaminen/anna-ja-pyydä-anteeksi
Omien sanojen mukaan töksäytän, että itsekukin voi ajatella, että onks järkee muistella sitä narsistia jatkuvasti vuosikaudet. Kuten jossain otsikossa lukee, narsisti elää elämäänsä, niin elä sinäkin. - "Minulla nyt minun luonne ja ratkaisut joita olen tehnyt parhaan kykyni mukaan."
Niin elämä on valintoja ja me ihmiset ollaan erilaisia ja elämäntilanteetkin on erilaisia. Itsekukin kantaa vastuun omista valinnoistaan.
Mutta joo, minä taas kohta pikapuoliin ansioon, taivaita tähyilen, että ehtisikö sitä vielä ennen sadetta.
Päivänjatkoja sinulle - No+en+tiedä+tarkalleen+mitä+tarkoitat+mitä+tarkoitat+työttömien+ydin+joukolla+90-laman+aikoihin,+kun+tosiaaankin+silloin+investoinnit+oli+jäissä.+Työpaikkoja+ei+vaan+syntynyt+silloin,+entisten+lakkauduttua.+
- "Ehkä meidän todellisuus nyt vain on niin toisenlainen että ei riitä ymmärrys edes mitä toinen kirjoittaa..."
Näinhän se on nähtävä.
Tosiaan kumpikin on tässä on valottanut ajan kuvaa 90-luvun lamasta tavallisen ihmisen näkökulmasta katsoen
Minun kokemukseni tosiaan liittyy noihin massairtisanomisiin, vaikka toki lyhennettyä työviikkoakin jossain vaiheessa tehtiin jo 80 luvun puolellakin, kun vienti Neuvostolliitton tyrehtyi.
Minun työttömyysaikani olivat pidempiä kuin sinun ja tosiaan pitkäaikaistyöttömänä minun oli mahdollista sitten työllistyä ns. tukityöllistettynä monien muiden tapaan. Mikä pesti toi hetkeksi helpostusta talouteen
Edelleen kun olen aina ollut jonkin sortin yhteisö ihminen, jo lapsena tykkäsin osallistua kaikenlaisten kerhojen yms. toimintaan. Tosiaan olen tehnyt myös vapaaehtoistyötä spr:n ystäväpalvelun puitteissa ja ollut nuoison yökahvila toiminnassa useita vuosia. Silloin ennen 90 luvun lamaa olin myös ammattiyhdistys aktiivi.
Sitten kun työt loppuivat, eikä työyhteisöä ei sellaisenaan enää ollut, niin minulle oli luonnollista sitten hakeutua työttömien yhdistyksen pariin, joka tarjosi omanlaisensa yhteisön ja monenlaista osallisuutta, tekemistä ja toimeliaisuutta.
Sinun kokemuksesi sitten on erilainen.
Kertomasi mukaan sinun työpaikoissasi 90-luvulla on ollut kaikenlaista vehkeilyä, juonittelua, sairaiden, juoppojen ihmisten liehakoimista taustalla, niin työantajan kuin muidenkin työntekijöiden taholta, mistä syystä sitten olet joutunut irtisanotuksi.
Sinun kokemuksesi tuosta 90-luvun lamasta on erilainen. Koit, että olit tullut yksin perusteettomaksi irtisanotuksi. Kuten jo jossain kohtaa toitkin esiin, että
"Olisi pitänyt huolehtia että työttömyys ei olisi kaatunut tiettyjen ja yksien, kuitenkin täysin satunnaisella otannalla esiin nostettujen yksilöiden kannettavaksi"
Kun taas minun kokemukseni 90-luvun lamasta perustui enemmänkin tuohon joukkotyöttömyyteen. Oltiin ns. samassa veneessä, ongelmat olivat yhteisiä ja tietyllä lailla yhdessä pyrittiin vaalimaan sitä uskoa ja toivoa, että kaikki järjestyy tavalla tai toisella ajan kanssa.
Sinä koet että elämäsi on mennyt pilalle, kun taas itse en ole koskaan ajatellut niin, vaikka elämä ajoittain on ollut vaikeaa ja toisinaan vieläkin vaikeampaa.
Toisaalta taas kun on tietoinen siittä, että niin on ollut monilla muillakin. Niin sekin tieto jotenkin helpottaa, elämä on sellaista, en ole yksin vaikeuksien keskellä.
Mutta joo, ihan tuo rankijärjestelmäsi ny ei auennut, katoin, että jotain arvojärjestelmää sillä tunnuit hakevan.
Itse olen tavallisena ihmisenä osallistunut toimintaan, jonka puitteissa sitten pääsi näkemään asioita hieman laajemmin. Mutta sekin ajanjakso on taakse jäänyttä elämää. Siittä on jo parisenkymmentä vuotta aikaa.
Mutta no, itse ny olen ollut ja olen semmonen tavallinen tallaaja, en osaa ajatella että olleeni missään kohtaa elämässä sen kummemmin ylempi kuin alempikaan suhteessa muihin ihmisiin.
Kunhan toin esiin oman kokemukseni 90-luvun lamasta kun joku sen aiheen keskusteluun toi.
Mitä tulee todellisuuteen, niin meillä kaikilla on omat kokemuksemme ja oma todellisuutemme. Ei nää asiat ole mitään joko tai, sinä olet oikeassa ja minä väärässä juttuja.
Me ihmiset vaan olemme erilaisia ja olemme eläneet erilaista elämää, sen vuoksi kokemukset ja näkemykset ovat erilaisia.
Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan, niin korkeastikoulutettuja kuin ihan perustason työntekijöitäkin. Rikkaita en kadehdi, koska pelkästään raha ei tee ketään onnelliseksi. Ihminen tarvitsee myös tekemistä, kokemuksen siittä että tarpeellinen ja omalla elämällä on merkitystä - Lisään vielä, että sekin kummastuttaa, kun kerrot kouluttautuneesi omaehtoisesti ts. olit vapaa valitsemaan alan johon kouluttauduit. Niin miksi ihmeessä kouluttauduit aloille, jotka eivät kiinnostaneet sinua?
- "Mutta sinähän sen nyt näyt tietävän että hyvin oli asiat ja kaikki ihmiset kilttejä kuin joulupukkia ootellessa."
Kuule kun laman aikaan työttömiksi joutuneiden ja konkurssiin joutuneiden yrittäjien asiat eivät olleet ollenkaan hyvin.
Monen työttämän elämä oli rankkaa kun rahat eivät riittäneet velkojen maksuun, saati elämiseen.
Kuten edellä totesin, monet avioliitot hajosivat ja jotkut masentuivat, jotkut alkoholisoituvat , luopuivat toivosta
Sinä olet ihme vääntäjä
Mitä tulee minuun, niin työttömien yhdistyksen aktiivina minulla oli jonkinlainen näköalapaikka laajemmallekkin aluelle, kuin oman silloisen kuntani tilanne.
Yhteistyötä tehtiin koko valtakunnan tasolla. Olihan se toki joskus puisevaakin lukea työttömyys tilastoja ja kuunnella ihmisten tarinoita noihin aikoihin.
Mutta joo, sinun kokemuksesi on henkilökohtainen ja sillä tavalla erilainen, että sinä jouduit lähtemään ja muut saivat jäädä. Toki sellainen sitten saattaa saada aikaan jotain sellaista, että luulee että itsessä on jotain vikaa, ei ole yhtä hyvä kuin muut.
Mutta kyllä sinun kirjoituksistasi jonkinlainen katkeruus paistaa.
Mitä hieman ihmettelen sitä taustaa vasten, ettet ole kovin pitkiä aikoja joutunut olemaan työtön. Olet aina löytänyt/saanut uuden työpaikan ja sinulla on ollut mahdollisuus kouluttautua useampaankin ammattiin. - "Mutta sitä ihmettelisin, kuinka kukaan voi ajatella että valtakunnan osaajat eivät olisi muka voineet mitään tehdä."
Niin edelleen, siellä laman taustalla oli sellaisia tekijöitä, joihin Suomen valtio ei voinut mitenkään vaikuttaa.
Esimerkkeinä Neuvostoliiton hajoaminen, korkotason nousu niin kotimassa kuin myös koko Euroopassa, mikä aiheutti lainojen kallistumista ja sitä myöden inevstointien heikkenemistä.
Öljyn hinnan nousu ja öljykriisit . Suomen talouteen vaikutti voimakkaasti sekin, että maailmalla oli paperista ylitarjontaa. Vienti ei vetänyt.
Yritysten konkurssien määrä nousi voimakkaasti, yritysten kaatuminen ja heikko taloustilanne aiheutti suurtyöttömyyden.
Työttömyys noina aikoina kosketti suurinta osaa ihmisistä, joko suoraan tai välillisesti, niin monia yrittäjiä kuin perustason työntekijöitäkin. Siihen aikaan ei työttömiä mitenkään mollattu, saati arvosteltu, kun kaikilla oli tiedossa laman syyt. Ongelma/lama koski koko väestöä tavalla tai toisella.
Ajatuksesi valinnoista että sairaat ja tehottomat saivat pitää työpaikkansa ja muka vireät ja terveet saivat lähteä on mielestäni suorastaan sairas.
Tosiassa suurtyöttömyyden aiheutti juurikin lukuisien yrityksen konkurssit ja sitä myöden toiminnan loppuminen, jolloin kaikilta yrityksen työntekijöiltä loppui työ. Ettei silloin kenekään tarvinnut ajatella, että irtisanominen olisi johtunut henkilöstä itsestään.
En ymmärrä katkeruuttasi muita ihmisiä kohtaan, kun työttömyysaikasi ovat ilm. olleet lyhyitä ja olet kertomasi saanut hyvää palvelua te-toimistosta ja kouluttatunut monelle alalle.
Mutta joo, jos ny taas lähtis hakemaan sitä voita leivän päälle, sitä kuuluisaa pyhärahaa ansaitsemaan. - Ai, jaa mitäs se sellainen keskustelu sitten olisi.
Tuumattaisiin vuorokausi ennenkuin vastaisi, eiköhän se ny varsinkin olisi jotain sellaista mielessä pyörittämistä. Mielestäni on hyvä kommentoida silloin kun asia on tuore, eikä jäädä mielessä pyörittelemään.
Joskus sitä vaan innostuu ja silloin tulee kommentoitua enemmän, kun aihe on tuttu ja sitä omaakin kokemusta on.
Mutta joo, tätä asiaa 90- luvun lamaa mun tuli kuitenkin ajateltua enemmänkin kokonaisuutena syystä, että se kosketti hyvin monia ja sen syyt löytyivät hyvinkin monelta taholta, ei yksin suomalaisesta yhteiskunnasta.
Sen jälkeen työelämä muuttui pirstaleimmaksi, monien perinteisten teollisuusalojen tuotanto joko lopetettiin tai vietiin ulkomaille halvan työvoiman maihin. Nykyään sitten automaatio ja robotit korvaavat paljolta ihmisen työtä.
Maailma muuttuu ja me ihmiset joudumme sopeutumaan muutokseen, halusimme tai emme.
No omalla kohdalla onneksi loppu jo häämöttää työelämän suhteen, siitäkin sitten aukeaa työpaikka jollekkin nuoremmalle.
Tänään olen vielä hoitaja, jonain toisena päivänä saatan olla hoidettava, mikä sekin työllistää joitakuita. vanhat väistyy ja antaa nuoremmille tilaa, se sitä elämänkiertokulkua. - "Voiko ihmisiä laittaa tuolla tavoin tärkeysjärjestykseen, että keillä on ikäänkuin oikeus toimeentuloon ja elämään, oman elämän hallintaan ja vapaampaan valintaan?"
Miten sinä aina saatkin väännetyksi asiat johonkin muuhun malliin kuin miksikä ne on tarkoitettu. Puhuttiin työttömyydestä ja kommentoin, että
"Niin eniten se koski niitä ihmisiä, joilla oli jo perhettä ja asunto yms velkaa, myös monia yrittäjiä, kun lähestulkoon yhdessä yössä (devavaatio) ihmisen elämä muuttui hyvin toimeentulevasta leipäjonon asiakkaaksi. "
Siinä ei puhuta sen kummemmin tärkeysjärjestyksestä , oikeudesta elämään saati valinnan vapaudesta.
Minun mielestäni tosiaan työttömyys koski eniten perheellisiä ja heitä joilla oli velkaa. Syystä että perheissä on monta suuta ruokittavana ja velkojakin piti yrittää maksaa, eikä silloin edes korot olleet niin alhaala kuin nykyään. Lisäksi tosiaan ne yrittäjät, jotka olivat ottaneet lainaa ulkomailta kokivat kovan kohtalon, kun laina kallistui huomattavasti
Monenlaista tarinaa siltä ajalta on kuultu, monet kuitenkin selvityivät mutta liian moni ei selvinnyt.
Itseänikin tosiaan lama kosketti henk. kohtaisesti. Mutta ratkaisin asiaa kaikenlaisella puuhastelulla. Työttömyys aikoina kävin myös ns. vaapaehtoistyön kurssejakin. Että niiden puitteissa sitten kävin vierailijana/ystävänä laitoksissa.
Edelleen sitten myös lähdin heti aikas alussa mukaan työttömien yhdistyksen toimintaan, joka toiminta tosiaan oli 90- luvulla hyvinkin vilkasta. Ihan ns. kattojärjestyksen yhdessä kokouksessakin tuli aikoinaan käytyä, lisäksi yhteistyötä tehtiin lähikuntien yhdistysten kanssa. Toimintaa toki on nykyäänkin,
https://tyottomat.fi/etusivu/tyottomille
Monille ihmisille tosiaan se oli kovaa aikaa, omaisuutta/rakkaudella rakennettu/vaalittu koti jouduttiin myymään pilkkahinnalla jollei tullut peräti ulosmitatuksi ja siltikin jäi velkaa, eikä sitä työpaikkaa saanut. Niinä vuosina särkyi paljon aviolittoja ja ihmisiä.
Mutta no, se oli sitä aikaa. Itselleni ei siittä työttömyydestä mitenkään suuria traumoja jäänyt kuitenkaan , kun oli sitä toimintaa ja paikka mihin mennä. Välillä olin töissä , välillä aktiivina yhdistyksessä, lisänä muu vapaaehtoistyö , kotityöt ja lapset.
Elämä on mennyt niinkuin on mennyt, välillä on ollut vaikeaa, välillä vielä vaikeampaa, mutta selvitty on tähän asti. Kuten jo jossain kohtaa totesin, ns. taloudellisesti olen päässyt jaloilleni vasta v. 2009 kun työt vakiintuivat, velat tuli maksettua ja lapset aikuistuivat, muuttivat omilleen.
Nyt sitten ei kovin suuria toiveita ole, kunhan pääsisi suht terveenä ja täyspäisenä nauttimaan ees jokusen vuoden eläkepäivistä - Miksi käytät kommentissasi lainausta, joka ei ollut sinulle tarkoitettu vaan hänelle joka kertoi valmistuneensa 90- luvun alussa , menneensä naimisiin ja rakastuneena lama ei sillain koskettanut.
- Toki suurtyöttömyys koski kaikkia aloja mutta eniten sellaisia joissa työskenteli, satoja ihmisiä, jotka kaikki irtisanottiin.
Kampaamot olivat ja ovat vieläkin ns. yrittäjävetoisia ja henkilökunta on pieni. Isoimmissakaan ei satoja ihmisiä ole.
90-luvun lamassa ei uusia yrityksiä niin vain perustettu, rakennusalalakin oli pitkään jäissä, paperista oli maailmalla ylitarjontaa, vienti ei vetänyt jne.
Yleensäkin perinteinen hyvin työllistänyt teollisuustyö ei enää elpynyt, kun yritykset veivät tuotantonsa halpamaihin.
Mutta joo, jokainen ihminen toki kantoi sen oman kokemuksensa työttömyydestä ja itsekukin käsitteli sitä omalla tavallaan, eli elämäänsä niillä resurseilla mitä silloin oli.
Jostain lukemastani sain sen käsityksen, että sinäkin kuitenkin olit onnekas, kun ei kovin pitkään tarvinnut olla työttömänä, että löysit, sait työtä ja opiskelit
Kaikilla ei niinkään hyvin ollut asiat, eikä ole tänä päivänäkään. 90-luvulla katukuvaan tulleet leipäjonotkin ovat edelleen kovin pitkiä - "Mistähän tuonkin nyt poimit?"
Kommenttini ei sinulle tarkoitettu vaan liittyi nuoremman henkilön kokemukseen jossa kertoi valmistuneensa 90 luvun , menneensä naimisiin ja olivat niin rakastuneita ettei lama koskettanut.
Onnellisiakin tarinoita on myös tuolta ajalta - "Työvoiman vaihto olisi pitänyt järjestää niin että ihmiset olisivat olleet vuoronperään työttöminä, niissä töissä joissa siitä ei olisi ollut haittaa työn kannalsta."
Kuule kun niitä työpaikkoja ei enää ollut, tehtaat sulkivat ovensa ja suuret joukot vakituisia työntekijöitä jäi työttömiksi. - Luet huonosti, kun on kiire vastata, kommentissani johon vastasit kirjoitin myös tähän tapaan.
"Mutta joo, toki työttömyys kohdistuu myös yksilöön, riippuen sitten siitäkin millaisessa elämäntilanteessa elää ja miten se työttömyys vaikuttaa. Masentuuko vaiko yrittää sinnitellä."
Mutta tosia asia on, että silloin ihmisiä irtisanottiin massoittain, ei siinä naamoja katseltu, tehty valintoja. Minunkin lisäkseni 70 työntekijää sai saman irtisanomislapun samana päivänä aikoinaan, kun tuotanto loppui.
Että enimmillään silloiset irtisanomiset koskivat tuolloin massoja, mutta toki yksilötasolla jokaisella on se oma kokemus - Niin eniten se koski niitä ihmisiä, joilla oli jo perhettä ja asunto yms velkaa, myös monia yrittäjiä, kun lähestulkoon yhdessä yössä (devavaatio) ihmisen elämä muuttui hyvin toimeentulevasta leipäjonon asiakkaaksi.
Leipäjonothan on myös tuon kyseisen 90 luvun ajan tuote ja monet laman ajan kokeneet ihmiset ovat jo eläkeiässä. Kun yritykset kaatuivat, työtä ei saanut ja vouti otti osansa vähäisestäkin tulosta niin eläkkeet jäivät pieniksi.
Tosiaan silloin aikoinaan 90 luvun lama oli kova juttu ja koski suurta joukkoa ihmisiä. Aiheesta on tehty paljon tutkimuksia, että luettavaa löytyy jos enemmänkin kiinnostaa.
Sinun kokemuksesi onneksi oli onnekas, hyviäkin asioita tapahtui noina aikoina. Toivotaan ettei ko. kaltaista lamaa enää tulisi, mutta tälläkin hetkellä toki näköpiirissä on kosolti uhkavia tekijöitä, kun olemme osa maailmaa ja sitä myöden kaikki vaikuttaa kaikkeen. - "Miksi koet että on jotenkin oikein että jotkut ova saaneet pitää työnsä ja jotkut sitten taas joutuneet pitkäaikaistyöttömiksi? "
Pidän kommnttiasi typeränä, mutta vastaan silti, koska edelleenkään 90-luvun suurtyöttömyys ei kohdistunut yksilöihin.
Irtisanotuiksi joutuivat niin herrat kuin narritkin, koska yritykset menivät nurin, tuotanto lopetettiin. Myös ne yrittäjät joiden yritykset menivät konkurssiin jäivät työttömiksi, jäljelle jäi vuosien jos ei vuosikymmenien velkavankeus
Toki eniten 90-luvulla työttömiksi joutuivat ns. perus/teollisuustyöntekijät, jalkine-vaateteollisuudessa, metallimiehet, rakennusalan työntekijät yms. Että tavallaan tavaran tuotanto ja rakennusala kärsi eniten.
Parhaiten työpaikkansa saivat pitää yhteiskunnan toimintaa tukevat ammattihenkilöt, opetusala, sairaanhoito, liikenne, yms. kun se maailma nyt kuitenkin jatkoi pyörimistään lamasta huolimatta.
Koulua käytiin, ruoka-siivous huolto pyöri laitoksissa, sairaat hoidettiin ja bussit ja muu liikenne kulki. Kaupat oli auki, ruokaa tuotettiin jne. lamasta huolimatta.
Mutta joo, toki työttömyys kohdistuu myös yksilöön, riippuen sitten siitäkin millaisessa elämäntilanteessa elää ja miten se työttömyys vaikuttaa. Masentuuko vaiko yrittää sinnitellä.
90-luvun lamassa tosiaan oli työttömiä niin paljon, ettei sillain tarvinnut hävetä, ajatella että työttömyys olisi ollut ikäänkuin omaa syytä. - "Olisi pitänyt huolehtia että työttömyys ei olisi kaatunut tiettyjen ja yksien, kuitenkin täysin satunnaisella otannalla esiin nostettujen yksilöiden kannettavaksi."
1990-luvun alussa suomalaista yhteiskuntaa ravisteli syvä taloudellinen lama. Silloin ei ollut kyse yksilöistä, eikä mistään valinnoista.
Yksinkertaistettuna yritykset lopettivat, osa teki konkurssin, irtisanomislapun sai yleisimmin koko henkilökunta. Työpaikkoja ei enää ollut, eikä niitä koskaan enää tullutkaan, kun jäljelle jäänyt tuotanto viedään ns. halpatyömaihin.
Mitä tulee sitten ongelmiin töissä suhteessa vakituisiin työntekijöihiin , niin itse olen tehnyt tosi paljon sijaisuuksia ja ns. keikka töitä, lisätöitäkin toiselta alaltakin vakituisemman työpaikan lisäksi.
Koko yli neljäkymmntävuotisen työhistorian aikana olen kokenut syrjintää/kiusaamista vain yhden ainoan kerran.
Se oli juurkin siinä ensimmäiseesä tukityöpestissä. Joku äsyyntyi siitä, että kun aina tulee uusi työntekijä, jolla ei ole mitään ammattitaitoa.
No kukaanhan ei ole seppä syntyessään, mutta jonkun aikaa siellä ollessa sekin tilanne sitten korjaantui. Pestin päättyessä ko. ihminen jo toivoi, että olisin saanut jäädä
Mutta systeemi ny oli se mikä oli, seuravat tukityöllistetyt tulivat jo seuraavana päivänä. Ettei se systeemi varsinaisesti ketään työllistänyt kuin vain hetkeksi ja työantajat käyttivät sitä härskiksi hyväkseen kun kulut ja osan palkasta maksoi joku muu
Mutta no, itsellä nykyään toistaiseksi voimassa oleva työsopimus , mutta keikkalaisia on paljon. Yritän oman kokemuksen kautta muistaa ettei kukaan ole seppä syntyessään, kun jo tilat, työtekemiset tavat ja asiakkaat ovat joka paikassa erilaisia. - "Sinä kuulut omien sanojesi mukaan olleen nautiskelija, kun minä taas pelkästään kärsin koko ajan. "
Niin alunperin lähdin tähän keskusteluun syystä, että jossain kohtaa mainittiin ettei 90 -luvulla osattu hoitaa työttömyyttä, josta olin hieman erimieltä, koska tosiaan silloin oli tuo tukityöllistymisjuttu, jolloin monet pitkäaikaistyöttömät pääsivät hetkeksi töihin.
Lottovoittohan se oli, kun tosiaan sai työttömyyspäivänsä nollattua ja sai kunnon palkkaa siltä ajalta, plussana lisäksi, että moni sen kokemuksen kautta lähti opiskelemaan ja kouluttautui uutteen ammattiin.
Mutta en ny lähtisi kuitenkaan nautiskelusta puhumaan, vakituisen työpaikan menetys oli kova juttu jonka jälkeen jäätiin ns. tyhjän päälle. Niitä tukityöllistymisjuttujakaan ei saanut ennen kuin oli ns. pitkäaikaistyötön
Että aikas kauan sitä sitten joutui kärvistelemään ja velkataakka kasvoi. Toiset toki pärjäsivät paremmin, jos perheen toisella aikuisella oli hyväpalkkainen työ ja toi "tilipussinsa" kotiin , että niillä vähemmillä tuloilla pärjättiin.
Mutta monet joutuivat vaikeuksiin, kun pienemmät tulot eivät riittäneet, kun niskassa oli suuret asuntolainat ja muut velat. Yrityksiä meni konkurssin kun markka devalvoitiin ja yrityslainat kasvoivat. Lisäksi elämiseenkin tarvittiin rahaa.
Jotkut yrittivät ratkaista ongelmiaan yrittämällä myydä asuntoaan,/omaisuuttaan, vaihtaa halvempaan, mutta laman aikana asunnotkaan eivät menneet kaupaksi, jolloin saatettiin jäädä ns. kahden asunnon loukkuun, jonka asian joku toi esiin.
Sitten se juttu, että monet masentuivat ja menettivät elämisenhalunsa, eivätkä koskaan enää palanneet entiselleen. Että on se työttömyys kova juttu kelle tahansa kun koko elämä rakentuu työn ja tulon varaan. Tosiaan monelta meni talot ja tavarat, avioliitot hajosivat ja tosiaan jotkut riistivät hengen itseltään.
Mutta tosiaan vielä siihen työttömyyden hoitoon, niin silloin lähestulkoon joka kuntaan perustettiin työttömien yhdistyksiä, niilläkin oli tarkoituksensa, pyrittiin estämään sitä masennusta, ettei jäätäisi yksin neljän seinän sisään, jolloin ongelmat helposti kasvavat vuoren korkuisiksi.
Olisi edes joku paikka mihin mennä ja saada vertaistukea, kuuntelijan ja mahdolliseti apuakin tukiviidakon selvittämiseseen. Kun kuka ny parhaiten ymmärtää niin hän joka on samassa tilanteessa.
Mielestäni se ei ole sen kummemmin hehkuttamista, kun kertoo millaisia mahdollisuuksia oli olemassa silloin 90-luvun laman aikaan. Toin esiin tuon tukityöllistymis systeemin 90-luvulta ja valotin tuota silloista työttömien toimintaa joka oli noina vuosina hyvin aktiivista ja lähestulkoon jokaisen saatavilla.
Ko. toiminta oli valtakunnallista ja yhdistyslakien säätelemää, raha-automaattiyhdistys ja työministeriö, monissa paikoin myös kunnat ja seurakunnat tukivat toimintaa.
Että osattiin sitä silloinkin työttömyyttä hoitaa, mutta työttömiä oli niin paljon ja ongelmat suuria, lisättynä maailman/valtion taloudella ja ihmisten henk. koht ongelmilla että helpostikin meni vuosia jollei vuosikymmeniä että ihmiset pääsivät jaloilleen. Oli ny sen mun pointti tässä.