RaamattuOnTotuus

Vapaa kuvaus

Aloituksia

725

Kommenttia

3861

  1. Kerropa, miten evoluutio on todistettu luonnonilmiö. Mitkä ovat tieteelliset todisteet?
  2. //Samoin maapallon eliöstön genomi on täysin ristiriidaton evoluutioteorian kanssa. //

    Tämä on räikeä VALHE!

    Jo pelkästään orpogeenien suuri määrä osoittaa tuon väitteen pseudotieteelliseksi hölynpölyksi.

    Voimme myös havaita SELKEÄÄ informaatiokatoa kaikissa eliöryhmissä.
  3. Liejuryömijöiden genomin koko on noin neljäsosa esim. simpanssin genomin koosta ja sen kromosomiluku on kuitenkin sama kuin ihmisellä (2n=46), joten tämän perusteella johtopäätelmä on, että liejuryömijöiden geneettinen monimuotoisuus on pienempää kuin ns. isoilla ihmisapinoilla.
  4. Liejuryömijöiden rintaevien muutos, mikä mahdollistaa niiden liikkumisen liejussa ja mudassa, perustuu epigeneettiseen säätelyyn. Ei siis uutta biologista informaatiota vaan muutoksia geenien ilmentymisessä (changes in gene expression patterns).

    https://www.biorxiv.org/content/10.1101/2022.06.02.494591v1.full

    Out of the first set of candidate genes, we picked the ones with the strongest expression differences between the elongated and the short fin regions (angptl5, cd63, csrp1a; see results) to search for genes co-expressed with all the three genes (top overlapping coexpressed genes) in the zebrafish co-expression database, COXPRESdb (http://coxpresdb.jp/) version 6.0 (Obayashi & Kinoshita, 2011).

    Eli rintaevien rakenteellinen muutos perustui jo olemassa olevan biologisen informaation säätelyyn, toisin sanoen ympäristötekijöiden laukaisemaan epigeneettiseen kytkentään.

    Ei evoluutiota.
  5. //Miten monimuotoisuus muka VÄHENEE, kun yhdestä tokkokalalajista syntyy 86 eri sukua ja niihin 600 eri lajia?//

    Kysymys paljastaa jälleen evoluutiouskovaisen tietämättömyyden.

    Otapa selvää (en nyt tällä kertaa anna sinulle suoraviivaista vastausta, vaan saat itse harjoitella tiedon etsimistä ja oppimista), mitkä mekanismit mahdollistavat eliöiden ns. lajiutumisen ilman ensimmäistäkään muutosta DNA:ssa. Tutki myös, miten epigeneettinen säätely kuormittaa genomia aiheuttaen geenivirheitä.

    Vinkki 1: alternative splicing protein diversity
    Vinkki 2: methylated cytosine hotspot mutation
  6. Liejuryömijät ovat amfibisia kaloja, jotka ovat sopeutuneet elämään sekä vedessä että maalla. Tähän erikoistumiseen liittyy tiettyjen geenien menetystä. Esimerkiksi ne ovat menettäneet SWS1-opsiinigeenin, joka liittyy ultraviolettinäköön – mahdollisesti siksi, että UV-säteily voi vahingoittaa verkkokalvoa niiden liikkuessa veden ulkopuolella. Lisäksi joillakin liejuryömijälajeilla on kadonnut aanat1a-geeni, joka on tärkeä melatoniinin synteesissä ja dopamiinin aineenvaihdunnassa; tämän geenin menetys saattaa parantaa näkökykyä ilmassa. Myös eräitä SCPP-geeniperheen geenejä on hävinnyt, mikä saattaa liittyä suomujen vähenemiseen – muutos, joka voi helpottaa maalla liikkumista.

    Tarkemmin eriteltynä:

    🔹 SWS1-opsiinigeenin menetys
    Liejuryömijät ovat menettäneet SWS1-opsiinigeenin, joka vastaa ultraviolettivalon havaitsemisesta. Tämän geenin katoaminen on todennäköisesti sopeuma, jonka tarkoituksena on suojata silmiä UV-säteilyn aiheuttamilta vaurioilta, koska liejuryömijät viettävät aikaa maalla, missä altistuminen UV-valolle on suurempaa kuin vedessä.

    🔹 AANAT1a-geenin menetys
    AANAT1a-geeni tuottaa entsyymin, joka on keskeinen melatoniinin tuotannossa ja dopamiinin aineenvaihdunnassa. Tämä geeni on hävinnyt joiltakin liejuryömijälajeilta, kuten Periophthalmus, mutta säilynyt toisilla, kuten Boleophthalmus-suvun edustajilla. Geenin menetys saattaa liittyä näkökyvyn paranemiseen ilmassa, mikä olisi hyödyllistä maalla liikuttaessa.

    🔹 SCPP-geenien menetys
    Joiltakin lajeilta on kadonnut geenejä SCPP-geeniperheestä (secretory calcium-binding phosphoproteins), jotka osallistuvat suomujen muodostamiseen. Geenikato saattaa liittyä suomujen vähenemiseen – piirre, joka voi edistää tehokkaampaa liikkumista ja selviytymistä kuivalla maalla.

    🔹 Muut mahdolliset geenimenetykset
    Tutkijat selvittävät myös muita geenejä, jotka saattavat olla kadonneet tai muuntuneet liejuryömijöiden sopeutumisen aikana – esimerkiksi sellaisia, jotka vaikuttavat raajojen kehittymiseen ja evärakenteisiin. Nämä ovat keskeisiä niiden ainutlaatuiselle liikkumistavalle maalla.

    Kaikki nämä geenimenetykset ja geneettiset muutokset korostavat liejuryömijöiden erikoistuneita sopeumia, jotka ovat mahdollistaneet niiden menestymisen sekä vedessä että maan pinnalla.

    Intensiivinen adaptoitumistarve on johtanut DNA:n uudelkleenjärjestelyyn, epigeneettiseen säätelyyn ja lukuisiin haitallisiin mutaatioihin, jotka ovat johtaneet geenien toimimattomuuteen (pseudogeenit), loss-of-function -tapahtumiin eli toimintojen katoamiseen ja kokonaisvaltaiseen biologisen informaation köyhtymiseen.

    Taaskaan ei evoluutiota ole havaittu tapahtuvan.

    Luominen 7 - Evoluutio 0
  7. Liejuryömijöiden biologisen informaation menetys on kenen tahansa selvitettävissä hakusanoilla:

    'mudskippers loss of function'
    'mudskippers loss of genetic diversity'

    Siitä vaan tutkimaan ja oppimaan, ettei evoluutiota ole tapahtunut.
  8. Voimme havaita ainoastaan liejuryömijöiden heimon sisällä tapahtuvaa sisäistä muuntelua, joka johtaa informaatiokatoon, aivan kuten kaikkialla luonnossa tapahtuu. Evoluutiota ei ole liejuryömijöiden kohdalla tapahtunut eikä tule tapahtumaan.

    On klassinen virhe väittää muutosta evoluutioksi. Tähän virheeseen sortuvat tieteestä mitään ymmärtämättömät ateistit.
  9. Oheinen tutkimus paljastaa merkittävän informaatiokadon Borrelia recurrentis -bakteerin genomissa verrattuna sen edeltäjään. 20,4%:n menetys on osoitus merkittävästä geneettisestä rappeutumisesta ja sitä seuranneesta patogeenisuuden lisääntymisestä.

    https://journals.plos.org/plosgenetics/article?id=10.1371/journal.pgen.1000185
  10. Siis vakavalla naamalla väitän, että linkkaamasi tutkimukset eivät kumoa aloitukseni väitettä esi- ja välimuotojen puutteesta, vaan vieläpä VAHVISTAVAT sitä. Jokainen tutkimus nimittäin tarjoaa vain VALMIITA hyönteismuotoja, jotka vieläpä muistuttavat suurimmalta osaltaan NYKYISIÄ hyönteisiä.

    Fossiiliaineisto ei siis tarjoa näyttöä esim. kehittyvistä siivistä. Esim. päiväperhosen siipien oletetusta kehityksestä ei löydy minkäänlaista näyttöä.

    Kiitos linkeistä, ne VAHVISTAVAT täydellisesti kaiken, mistä aloituksessa kirjoitin.
  11. The fossil record is like a film of evolution from which 999 of every 1,000 frames have been lost on the cutting room floor.
    (National Geographic November, 2004 p.25)

    99,9% elokuvan kuvista puuttuu. Ja sinä väität tätä tieteeksi?

    Yhdenkään fossiilin kohdalla et pysty tieteellisesti todistamaan, että ko. eliöllä olisi ollut jälkeläisiä.

    Kriittiset välimuodot, kuten keuhkokalat ja liejuryömijät ilmestyvät fossiiliaineistoon yhtäkkiä, ilman edeltäjiä. Ne eivät ole muuttuneet juuri lainkaan verrattuna nykypäivän eliömuotoihin.
  12. Jokainen syntyvä lapsi tuo ihmisen perimään 100-300 haitallista mutaatiota.

    En ole vanhempieni klooni, koska epigeneettiset mekanismit ja tekijät säätelevät ulkonäköä ja ominaisuuksia. Ihmisen genomissa on jo lähes kome miljoonaa geenivirhettä muttei ainuttakaan hyödyllistä mutaatiota.
  13. Kuten sanoin, ateisteilla ei ole esittää todisteita evoluutiolle. Lista on tyhjä.
  14. https://communities.springernature.com/posts/the-evolutionary-mystery-of-orphan-genes

    (suom.) "Orpogeeneistä on tullut "evoluutiogeneetiikan vaikea ongelma". Koska emme löydä muista lajeista niille samankaltaisia geenejä, emme voi rakentaa niille sukupuita. Emme voi esittää hypoteeseja niiden asteittaisesta evoluutiosta; sen sijaan ne näyttävät ilmaantuvan tyhjästä. Orpogeeneille on esitetty erilaisia selityksiä, mutta – kuten Paul ja minä kuvaamme kirjankappaleessamme – ongelma on yhä ratkaisematta."
  15. Opettele perusteet. Transkriptiotekijät ovat sitoutumis- ja merkintäproteiineja.

    Niiden ensisijainen tehtävä on sitoutua spesifisiin DNA-jaksoihin geenien promoottorialueilla tai tehostajilla (enhancer). Tämä sitoutuminen puolestaan merkkaa kyseiset geenit luettaviksi tai estettäviksi. Ne siis joko aktivoivat tai vaimentavat geenien transkriptiota eli DNA:n kopioitumista RNA:ksi.

    Ne eivät ole signaalimolekyylejä siinä mielessä, että ne välittäisivät solun ulkoisia viestejä solun sisälle (kuten esimerkiksi hormonit tai kasvutekijät), jotka sitten usein aktivoivat transkriptiotekijöitä. Sen sijaan transkriptiotekijät toimivat signaalireittien loppupäässä, toteuttaen jo vastaanotetun signaalin vaikutuksia säätämällä geenien ilmentymistä.

    Yksinkertaistettuna ne ovat kuin "kytkimiä" tai "säätimiä", jotka varmistavat, että oikeat geenit ovat päällä tai pois päältä oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

    Opiskele myös, miten vaihtoehtoinen silmukointimekanismi toimii. Opi DNA:n passiivisesta luonteesta ja rakenteesta.
  16. Havaintoja? Näytä minulle yksikin evoluutioteoriaa tukeva HAVAINTO.

    Saa suorittaa.
  17. Ensimmäistäkään tieteellistä, eli havaintoihin ja toistettaviin, mitattaviin ja vahvistettaviin tutkimuksiin perustuvaa todistetta evoluutiolle ei tässä ryhmässä ole esitetty. Sen sijaan useita pseudotieteellisiä satuja on sitäkin enemmän kirjoitettu, koska evoluutiouskovaiset tarvitsevat evoluutiosatuja.
  18. Höpöhöpö. Orpogeenit ovat niin vakava ongelma evoluutioteorialle, että kukaan tiedettä tunteva ei usko teoriaan, jolle ei löydy todisteita.

    https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2024/06/orphan-genes-are-hard-problem-for.html
  19. Ja Copilotkin tietysti valehtelee:

    Vaihtoehtoinen silmukointi (alternative splicing)
    Vaihtoehtoinen silmukointi on prosessi, jossa yhdestä geenistä voidaan tuottaa useita erilaisia mRNA-molekyylejä ja siten eri proteiineja. Tämä tapahtuu poistamalla tai säilyttämällä eri introneita ja eksoneita esiaste-mRNA:sta.

    Miten se toimii?
    Esiaste-mRNA sisältää sekä eksoneita (koodaavia jaksoja) että introneita (ei-koodaavia).
    Silmukointikoneisto (spliceosomi) voi yhdistellä eksoneita eri tavoin:
    Eksoneita voidaan ohittaa (exon skipping)
    Intronit voidaan säilyttää (intron retention)
    Käytetään vaihtoehtoisia 5' tai 3' silmukointikohtia
    Tuloksena on eri mRNA-variantteja, jotka kääntyvät eri proteiineiksi.
    Esimerkki:
    Kuvitellaan geeni, jossa on 5 eksoneita: E1–E5. Vaihtoehtoiset silmukointitavat voivat tuottaa:

    mRNA1: E1–E2–E3–E4–E5
    mRNA2: E1–E2–E4–E5 (E3 ohitettu)
    mRNA3: E1–E3–E5 (E2 ja E4 ohitettu)
    jne.
    Tämä mahdollistaa yhdestä geenistä jopa kymmeniä tai satoja proteiinimuotoja!

    🧠 Hox-geenit ja vaihtoehtoinen silmukointi yhdessä
    Monet Hox-geenit hyödyntävät vaihtoehtoista silmukointia tuottaakseen erilaisia proteiiniversioita, jotka voivat vaikuttaa eri tavoin solujen kehitykseen. Tämä lisää kehityksellistä monimuotoisuutta ilman, että tarvitaan lisää geenejä.
  20. Mitä? Et kai syytä Geminiäkin valehtelijaksi?

    Gemini, evoluutiouskovaisen paras ystävä kertoo näin:

    Ihmisen Hox-geenit ovat perusrakenteeltaan ratkaisevan tärkeitä eliön kehitykselle. Ne ohjaavat kehon rakenteen ja elimistön osien muodostumista sikiökehityksen aikana, määrittäen esimerkiksi sitä, mihin kohtaan kehon akselia mikäkin osa kehittyy. Vaikka Hox-geenit ovat elintärkeitä, ne eivät itsessään kykene tuottamaan kymmeniä erilaisia proteiineja samasta jaksosta ilman lisämekanismeja. Tässä tulee kuvaan vaihtoehtoinen silmukointi.

    Miten geeni luetaan ja proteiini valmistetaan
    Geenin luenta eli geeniekspressio etenee yleisesti ottaen kahdessa päävaiheessa:

    Transkriptio: DNA:n sisältämä geneettinen tieto kopioidaan esiaste-RNA:ksi (pre-mRNA). Tässä vaiheessa luetaan koko geenialue, mukaan lukien sekä proteiinia koodaavat osat (eksonit) että koodaamattomat välialueet (intronit).

    RNA:n prosessointi (silmukointi): Esiaste-RNA:sta poistetaan intronit, ja eksonit liitetään yhteen muodostaen kypsän lähetti-RNA:n (mRNA). Tämä mRNA toimii sitten ohjeena proteiinin valmistukseen.

    Translaatio: Kypsä mRNA siirtyy ribosomiin, missä sen sisältämä koodi luetaan ja sen pohjalta rakennetaan proteiini aminohappo kerrallaan.

    Vaihtoehtoinen silmukointi: Yksi geeni, monta proteiinia
    Juuri vaihtoehtoinen silmukointi mahdollistaa sen, että samasta geenistä, eli samasta DNA-jaksosta, voidaan valmistaa useita erilaisia proteiineja. Yhdessä Hox-geenin luennassa vaihtoehtoinen silmukointi voi tuottaa useita proteiinimuotoja. Seuraavassa periaate:

    Eksonit ja intronit: Geenit koostuvat eksoneista (proteiinia koodaavat alueet) ja introneista (koodaamattomat alueet). Transkriptiossa muodostuva esiaste-RNA sisältää molemmat.

    Silmukoinnin joustavuus: Vaihtoehtoisessa silmukoinnissa eksoneja voidaan liittää yhteen eri yhdistelminä. Tämä tarkoittaa, että jokin eksoni voi jäädä pois lopullisesta mRNA:sta tai se voidaan sisällyttää siihen, riippuen solun tarpeista, kehitysvaiheesta tai ulkoisista signaaleista.

    Monimuotoiset mRNA-molekyylit: Koska eksonien yhdistelmät voivat vaihdella, yhdestä esiaste-RNA:sta voi syntyä useita erilaisia kypsiä mRNA-molekyylejä.

    Erilaiset proteiinit: Jokainen näistä eri tavoin silmukoiduista mRNA-molekyyleistä käännetään sitten proteiiniksi. Koska niiden eksonijärjestys on erilainen, myös niistä syntyvien proteiinien aminohappojärjestys – ja siten niiden kolmiulotteinen rakenne ja toiminta – eroavat toisistaan.

    Esimerkki: Kuvitellaan geeni, jossa on viisi eksonia (1, 2, 3, 4, 5). Tavallisessa silmukoinnissa ne voisivat liittyä yhteen järjestyksessä 1-2-3-4-5. Vaihtoehtoisessa silmukoinnissa voisimme nähdä seuraavia yhdistelmiä:

    1-2-3-4-5 (alkuperäinen proteiini)

    1-3-4-5 (eksoni 2 jätetty pois)

    1-2-4-5 (eksoni 3 jätetty pois)

    1-2-3-5 (eksoni 4 jätetty pois)

    1-2-3-4 (eksoni 5:n poistaminen tai uuden loppumiskohdan käyttäminen)

    Ja niin edelleen. Mahdollisia yhdistelmiä voi olla erittäin paljon, mikä mahdollistaa huomattavan proteiinimonimuotoisuuden suhteellisen pienestä geenimäärästä. On arvioitu, että jopa yli 90 % ihmisen geeneistä käy läpi vaihtoehtoista silmukointia, mikä selittää, kuinka noin 20 000 ihmisgenomin geeniä voi tuottaa yli 90 000 erilaista proteiinia.

    Hox-geenien kontekstissa tämä monipuolisuus on erityisen tärkeää, sillä se mahdollistaa hienosäädön kehityksen aikana. Eri kudoksissa tai eri kehitysvaiheissa voi tarvita hieman erilaisia Hox-proteiineja, jotka säätelevät spesifisiä kehityspolkuja. Vaihtoehtoisen silmukoinnin ansiosta sama Hox-geeni voi täyttää useita rooleja tuottamalla erilaisia, mutta sukulaisproteiineja.
    21. 8 / 194
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt