demeter1

Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

6837

  1. Jaakko Simojoki, arkkipiispa Martti Simojoen poika, kuvasi dementoituneen isänsä viime vaiheita sanomalla: "hän keskittyi olennaiseen".
    Eikö luonnollinen elämänkulku voisi olla tuo: kaikesta turhasta luopuminen, tyytyminen siihen mitä elämä antoi - tai otti ?
    MInäkin olen saanut tuntea tällaisia vanhuksia, esimerkiksi oman äitini. Aktiiviset ja liikunnalliset veljeni katsoivat, että äiti oli "luovuttaja" kun ei ollut enää entisensä:
    lukeva, kirjoittava, seurallinen ja kiinnostunut vaan "vetäytynyt", yksinäisyydessä viihtyvä. Minäkin muistan epäilleeni, että äiti oli "masentunut" ja yritin järjestää hänelle monenlaista aktiviteettiä kunnes äiti totesi: "vanha ihminen ei tarvitse muuta kuin rauhaa"...
    Ehkä ajattelen muutaman vuoden päästä itsekin noin ja tietysti toivon, etten itse saa lapsiltani samaa diagnoosia..))
  2. Kiitos runosta, Ano 11.50. Runot ovat meidän aarteita... Onneksi ne ovat kaikkien saatavilla. netistäkin...
  3. Totta, 11.04, nuorempiakin on täältä lähtenyt, jopa oman käden kautta.

    Sodat ovat minustakin merkkinä siitä, että ihminen ei ole paljon muuttunut. Tai ehkä osa on, mutta kun yksikin ihminen voi saada paljon pahaa aikaan, kuten ollaan nähty,

    Tuolla alempana on toisen kirjoittajan siteeraama Anton Garcian kaunis runo. Minulla tuli mieleen toisen runoilijan, Rabindranah (tulikan nimi oikein?) Tagoren runo, vapaasti muistettuna:
    "Jokainen maailmaan syntyvä lapsi tuo tullessaan lupauksen siitä, että Jumala ei ole vielä menettänyt toivoaan ihmiskunnan suhteen". Lohdullinen muistutus ?
  4. Tuon viimeisessä kappaleessa kuvaamasi tilan, Ano 10.58, minäkin toivon vielä saavuttavani.
    Onneksi tuo hyväksyminen voi tapahtua "pikkuhiljaa", kuten sanoit.
    Ja siinäkin toiset ihmiset voivat esimerkillään meitä rohkaista, tietämättäänkin.
  5. Hyvä kun kerroit, brinkkala. Aloin jo sättiä itseäni siitäkin, että aikataulutettu arki alkoi uuvuttaa. Kun nyt koronan väistyttyä ja uuden lonkan kanssa koin suorastaan velvollisuudekseni jatkaa siitä, mihin pari vuotta sitten jäin.

    Ei onnistu enää. Eläkeläisyhdistyskin taitaa syksyllä jäädä, vaikka vasta siihen liityin. Ryhmäpainetta se tosiaan tuntuu aiheuttavan, etenkin minulla, kun kuljen muiden kyydissä.

    Mutta mikäs meillä on ollessa, tämän "rajattoman vapauden" suojissa..)) Tuota armollisuutta tietysti pitää opetella, mutta oppia ikä kaikki - niinhän sitä sanotaan.
    Sinnitellään...
  6. Hyvä tarkennus, Ano 10.08. Minä käytän näitä termejä aika huolimattomasti kun ajattelen, ettei se täällä ole niin tarkkaa...
    Mutta oikeassa olet. On paikallaan pysyä asiassa , ettei huolimaton kirjoittelu tule tavaksi...
  7. Alkoi vähän hävettämään tuo eilinen vuodatukseni tänne. Kun ei tässä mitään hätää ole. Ja niinkuin tiedetään, päivät eivät ole veljeksiä - tänään näyttäisi jo paremmalta. Jospa se eilinen tilitys auttoi..))
    Joskus olen ajatellut, että tämä apatia, jota niin moni kertoo potevansa, olisi ihan terve reaktio siihen, että meillä on sittenkin takana rankka aika koronan vuoksi ja myös Venäjän mielivaltaisuuden todistajana. Posttraumaattinen stressi taitaa olla se nykytiedon käyttämä diagnoosi tälle ? Hiljainen tieto siitä, että meidän perusturvallisuus on aika pahasti järkkynyt.
    Ihmisen on ollut pakko nähdä, ettei sittenkään hallitse kaikkea, ei ole oman onnensa seppä, kuten me omassa suuruusharhassamme olemme halunneet kuvitella.

    Silti ajattelen, että ne meistä, jotka ovat kokeneet sodan, ovat paremmin varustautuneita myös näihin suuriin muutoksiin ja onhan se jo saavutus, että ollaan tänne saakka selvitty, kuka mitenkin.
    Veteraanien päivä tänään, sitä voidaan juhlia ja muistaa niitä, jotka ovat isänmaan meille lunastaneet. Nöyräksi vetää.
  8. Ajattelen samoin, liian iso homma, Ano 19.33. Edesmennyt appeni saneli elämäkertansa nauhalle - hän oli hyvä kertoja - ja opiskelityttö teki niistä sitten paperiversion.
    En vain tiedä, oliko sillä niin kovasti kysyntää, nuoret eivät ehdi kuunnella, ehkä ei kiinnostakaan, ainakaan vielä.
    Appeni oli kuitenkin kaksi sotaa käynyt ja taisi olla niin, että ainakin joku toinen sotaveteraani nuo muistelmat halusi, varmasti jokin arkistokin.
    "Jokainen ihminen on laulun arvoinen" - varmasti myös muistelmien, mutta kirjoittamatta ne monelta jäävät...
  9. Siihenhän meitä on kehotettu, elämäkerran kirjoittamiseen, ihan jo dementiankin varalta...))

    Jonkinlaisen raakileen jouduin tekemään aikuisopinnoissani, mutta se oli niin tylsä, etten jaksanut siitä innostua - vaikka aineisto oli ihan kelvollinen.
    Eli en osaa, pitäisi keksiä jotakin muuta. Onko muita ehdotuksia ?
  10. Jaksat sittenkin paljon, Ano 14.31, kun olet noin mukana läheistesi elämässä - toivoa antamassa. Emme kai me muuta oikein voikaan: olla olemassa, kuulolla, läsnä ?
  11. Lastenlasten synttäreistä tietenkin puhuin, Ano 14.24, vaikka toinen poikakin vietti samaan aikaan synttäreitä.
    Ei auta koulutus välttämättä nuoriakaan, lujilla ovat hekin monessa mielessä: jos työtä on, sitä on liikaa ja usein kilpailukin on kova. Lisäksi sitten on oma perhe ja heidän tarpeensa.
    Meillä vanhoilla ei tietenkään ole noita velvotteita, siitä kai pitäisi olla kiitollinen....
    Ehkä se mitä heille toivomme, on sittenkin arvokasta ja riittävää...
  12. Olin pitkään sitä mieltä, että tuo liekon kuvaama olotila koskee vain muita, ei minua itseäni. Pakko on jo myöntää, että samaa tautia poden itsekin. Metsälenkillä sen huomasin. En jaksanut ihastella valkovuokkojen kukintaa, en vihertyviä koivuja, en lumesta vapautunutta tuttua maisemaa.
    Mikähän tämä taudin nimi on ? Joku jälkikorona ? Minunkin kuntoni on hyvä, minulla on ystäviä ja muutenkin riittävän hyvät elämänpuitteet. Elämisen innostus vain puuttuu. Aamuisin herään toiveikkaana, mutta en jaksa kehua enkä tsempata itseäni omasta pärjäämisestäni.

    Lapsenlapset ovat tietysti ilon lähteitäni, mutta intiaaniviisauden mukaan "rakkaus" tarkoittaa "kipua sydämessä". Niin ainakin minulla. Jos pienikin vastoinkäyminen kohtaa heitä, mummo on toltaltaan. Ja sitä tulevaisuuden uskoa pitäisi olla heillekin jakaa, kun itse on tajuavinaan liiankin hyvin, millainen tulevaisuus heitä odottaa.

    Viron tuliaiset ovat kaapissa. Ei minullekaan maistu alkoholi, kerran kokeeksi otin pienen lasillisen likööriä, mutta mitään lisäarvoa siitä ei minulle koitunut. Mitähän niillekin pulloille tekisi ? Jakeluun täytyy varmasti laittaa.

    Mielen virkistystä minulle on yleensä tuonut ihmisseura, siihen en väsy enkä kyllästy.
    Nyt tapahtui sekin. Oltiin lasten synttäreillä ja pitkästä aikaa me kolmet isovanhemmat tapasimme toisemme. Tunnelma oli lattea, ei oikein riittänyt puhuttavaa. Tai minä puhuin (mikä minua hävetti jälkeenpäin) mutta vastakaikua ei oikein tullut. Ihan uhriuduin: minunko tässä täytyy aina kannatella koko jengiä ? ..))
    Sitten tietysti muistutin itseän siitä, että niinhän se on aina ollut: minä järjestän tapaamiset, kutsun kylään, pidän yhteyttä (hiukan liioitellen), Miksi aina minä ?

    Mutta toisaalta on ihan hyvä lukea muidenkin viestejä. Tietää, ettei ole tuntojensa kanssa yksin.
    Jospa se tästä. Tai sitten ei.
  13. Kiitos nyt sinulle, Ano 12.20, ja muillekin palautteista. En tahdo olla noteeraamatta niitä ja olen tietysti niistä otettu.
    Ja kuten sanottu, täällä on paljon hyviä kirjoittajia, jospa olisikin syytä painottaa meidän yhteistä tuotosta, ei ketään erityisesti ?..) Anonyymiys tietysti tukee tuota tavoitetta hyvin.

    Kaikki on suhteellista (viittaan kehuihin), suomen kielen osaaminen, edes tällä tasolla, on kyllä minulla ollut työn ja tuskan takana, jonkinasteisen lukihäiriön, sanasokeuden, vuoksi ja vanhemmiten vaiva on kyllä selvästi pahentunut. En aina edes jaksa korjata virheitä, vaikka ne huomaisinkin.
    Siksikin on vapauttavaa kirjoittaa täällä, kun virheisiin yleensä suhtaudutaan ymmärtäen. Lainausmerkkejä joudun käyttämään usein, kun en oikein tahdo löytää sopivaa sanaa tarkoitukseeni. Niistä tuleekin joskus aiheellisia korjausehdotuksia tai täsmennyspyyntöjä. Yhteistyöllä se sujuu..))
  14. Olitkin näköjään vastannut minulle, Paloma. Jouduin poistumaan eilen, enkä illalla jaksanut enää kahlata ketjua läpi.
    Enpä oikein osaa asiasta enää mitään sanoa. Itse sain pienet nuhteet, mutta myös (epäsuorat) kehut..)) Sinä viittasit manipulointiin, etkä pitänyt kirjoittajien vertailua sopivana. Ei kai tässä nyt kuitenkaan mitään mullistavaa tapahtunut ? " Näin on aina ollut, ja näin on aina oleva" ...))
    Olen kyllä yrittänyt olla "mielistelemättä" - vai millä nimellä osallistumistani nyt pitäisi kutsua? - mutta jokainen tietää, ettei omaa luontoaan voi kovin pitkälle väärentää. Ja jos itse hyväksyy oman luonteenpiirteensä ja useimmat muutkin ovat sen hyväksyneet - ainakin muualla - niin ehkä minun ei pidä tapojani kovasti muuttaa.

    Jos tästä jotakin tahtoisi oppia niin ilmeiseltä vaikuttaa se, että muille annetut ohjeet, jopa toiveet, koetaan määräyksinä, eikä niistä tykätä. Tuo henkilöön menevä kritiikki, maalitus ei tietenkään ole mukavaa, jos itse joutuu tulilinjalle ja kuten on monesti sanottu, maalituksen kohteeksi joutunut on osittain osansa valinnut, olemalla avoin, luottamalla muihin. Riski on tietysti se, että saa sitä, mitä ei ole tilannut..)) Kaikella on hintansa.

    Tämä nyt saattoi olla ikävä rönsy tuohon aloituksen aiheeseen, mutta niinhän usein pakkaa käydä ja ajattelen, että meille se jo voitaisiin suodakin - eihän meidän enää tarvitse "pysyä riveissä" ja sanakin on kuulemma vapaa - ainakin siinä "pahassa", hyvässä ei ehkä niinkään..))

    Vaikuttaa myös siltä, että ketjukin jatkui "asiallisissa merkeissä", joten ehkä tämä pieni mielipiteiden vaihto ei kovin suurta hämmennystä aiheuttanut.
  15. Minäkin katsoin ohjelman. "Vanhoissa hehkuu hengen aurinko"... runoili Leino.
    Näin voi kyllä sanoa Kallifatidestä, jonka nimen olen toki kuullut, mutta en ole muistaakseni häneltä mitään lukenut.
    Tuttuja ajatuksia, mutta kun ne esittää joku, joka on ne elänyt ja niillä itseään rakentanut, niistä tuleekin ainutlaatuisia.
  16. "Tavallinen" tulee helpommin ymmärretyksi, Ano 10.02, erityinen, erilainen, ei välttämättä herätä samanlaista vastakaikua. Ehkä se ei ole kateutta vaan oman laadun puolustamista...
  17. Niinpä, Ano 9.53. Eipä käy kiistäminen, mutta sen ja myös tulevien virusten kanssa meidän on vain elettävä miten parhaiten taidamme. Virukset taitavat olla meidän sotamme ja tietysti myös muut luonnonkatastrofit, joita maailmassa riittää. Siksi ajattelen, että jokin toinen ulottuvuus, vaikka se "hengen ulottuvuus", voisi olla meille avuksi.
  18. Kiitos kevätterveisistä, Eliaana, kuin olisi päässyt itsekin kevään keskelle, paremmin kuin täällä, missä ihmisen on pakko olla hallitsija ja alamainen, noudattaa sääntöjä ja rajoituksia.

    Toki kevään merkit ovat täälläkin poimittavissa. Sinivuokkoja olen bongannut, vaikka ne ovat täällä harvinaisia, valkovuokko kukkii jo runsaasti ja haravoitavaa riittää..))
    Minun on pakko vähentää noita lehtipuita. Ne kun eivät kunnioita rajoja vaan varistavat lehtensä myös naapurin tontille, jossa lehtipuita ei ole.
  19. Korona-ajan ikävin seuraus oli mielestäni se, että etäisyyden ottamisesta tuli maantapa. Etenkin pienten lasten kohdalla sillä voi olla ikäviäkin seurauksia. Heille kun se ruumiinkieli on toinen äidinkieli.
    Tai sitten meille on annettu tilaisuus oppia, että koskettaa voi ilman fyysistä kosketustakin. Jokin asia, joku ihminen voi koskettaa meitä puhtaasti tunnetasolla ja hiljaisuudessakin voi syntyä merkittävää kanssakäymistä.

    Kriisi voi olla myös mahdollisuus, niinhän sanotaan..))
  20. Onhan tuossa Paloman kommentoinnissa pikkuisen sitä sävyä, että Hän tietää, miten minä kehuihin suhtaudun, Ano 8.50..))
    Olen aikaisemminkin sanonut, että jokainen kirjoittaja edustaa täällä omaa laatuaan, eikä kukaan ei ole niin ainutlaatuinen, ettei hänen kaltaisiaan olisi muita. Samanhenkiset löytävät toisensa, täälläkin. Kun rohkaisee toista, kertoo myös itsestään.
    21. 24 / 342
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt