demeter1

demeter1 profiilikuva
Joulu 2024
Liittynyt 11v sitten
0 aloitusta · 7642 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
Kiitos viestistä, Paloma, myös tuosta Kolumbian maanjäristystä koskevasta. Heti tuli minunkin mieleeni sukusi ja talosi siellä. Turvassa ovat - jos se nyt mitään lohduttaa noinkin mittavan katastrofin keskellä.

Kiva että saat tavata "omiasi" siellä, onnelliset te, kun teitä vielä on noinkin "monta" jäljellä. Itse alan vasta havahtua siihen, ettei minulla ole lapsuudenperheestä ketään jäljellä. Omanlaisensa yksinäisyyden sekin aiheuttaa, vaikka ei liene mitenkään tavatonta tässä elämänvaiheessa...
keskipäivää ! Voi kun löytäisinkin sen iloisen mielen, mitä Hil-la toivotteli meille.
Tuntuu, että harmit ovat taas saartaneet minut joka puolelta: sairautta, eroja,
elämän autioitumista - siinä niitä päällimmäisiä kuulumisia - ei niinkään omalle kohdalle sattunutta mutta niin lähelle että liipaisee.

En edes muista milloin olisin herännyt uuteen aamuun seesteisenä ja uteliaana, tahmeiksi ovat aamuni muuttuneet ja lannistus valtaa mielen kun tajuan, ettei tällekään päivälle ole tarjolla muuta kuin samaa sisältöä voimattomuudella höystettynä. Voiko huonommin enää mennä kenelläkään ?..))

Kyllä voi. Sen huomasin kun kävin eilen tapaamassa entisiä "työkavereita" vapaaehtoistyön piiristä. Vaan niistäpä ei ole lupa puhua, "levitellä" muiden asioita täällä - nuhteet on saatu, eikä puolustuksella ole täällä puheenvuoroa.

Siihen liittyen näyttää taas mobilisaatio - liikekannallepano, olevan käynnissä. Johan sitä rauhanaikaa kestikin. Ilolla sitä voi muistaa ja kiitellä mukana olleilta, ennen muuta Hil-laa ja Mdk:ta joiden aamuisten viestien turvin pääsi itsekin aloittamaan päivänsä tutussa seurassa..)) Vaikka itse olisi voimaton, voimansiirto tuntuisi toimivan- kun minä en jaksa, joku muu jaksaa - yhteistä hyväähän kaikki lopulta on, jos mieli on avoin.

Kivoja nuo koulun aloittamismuistelut. Äiti sinne minut vei, matkakin oli lyhyt, muutama sata metriä. Lämmöllä muistan silloista opettajaani ja hänen käyntiään meillä kotona. Muistan, että hän toi tuliaisiksi appelsiinin ! Sellaista herkkua en vielä ollut saanut maistettua, oli vuosi 1951 ! Ajatelkaas.
Minun kiiltokuvavihkooni opettaja kirjoitti säkeen:
"Sä lapsen uskos säilytä/se sull on paras ystävä/
on maailman aarteet tomu vaan/rinnalla uskon lapsekkaan".

Paljon olen miettinyt miten hyvin nuo säkeet sopivatkin minulle matkaevääksi.
Lapsellinen, lapsenuskoinen, olen mielestäni vieläkin ja onhan siitä pilkkaa saanut kuullakin.
Täällä eivät koulut vielä ole alkaneet, ensi viikolla vasta, ja pikkumies pistäytyy mummolassa milloin sattuu niin että kuulolla tahdon olla.
Marja-aikakin jatkuu vielä, mustikkaa kerättiin taas pojan kanssa ja olemmekin kohta omavaraisia sen suhteen.
Pientähän se on, Hil-lan säilöntäponnistuksiin verrattuna, mutta hyvä niinkin, tuollaista osaamistakaan ei kaikilla ole - meillä kotona oli vain puolukkasaavi kellarissa talven varalle, juureksien lisäksi tietenkin.

Vaikka mieli on alavireinen ja uupumus lähes kokoaikainen, dokumenttien valossa voin hyvin: kilpirauhaslääkitystä on vähennetty ja verenpaine on nettigeriatrin ohjeita (ja määrättyä lääkitystä) noudattaen pysynyt hyvänä.
Muistutan kyllä itseäni siitä, että "ihminen voi olla sairas, mutta tuntea itsensä terveeksi ja olla terve, mutta tuntea itsensä sairaaksi"..))

Jorinaa irtoaisi vaikka miten - niinhän meillä yksin elävillä - mutta eipä nyt tarjota enempää nieleksimistä valppaille lukijoille. Apinahäkissähän me vakirjoittajat täällä ollaan: minkä tahansa raflaavan huomion voi meistä esittää - kun on se oikeus sanoa.
Jostakin syystä samaa oikeutta ei suoda meille, joita ruoditaan - jos esitämme vastalauseen haastamme riitaa, pomotamme ja kun vielä valehtelemme,teeskentelemme ja kieroilemme niin on teillä oikeustaistelijat meissä kestämistä..)) Tänne te kuitenkin hakeudutte, miksi ? Mistä tarpeesta ? Päteäksenne, osoittaaksenne omaa ylemmyyttänne, tyydyttääksenne omaa vallantahtoanne ?

Lupsakkaa ja rauhatahtoisa päivää kuitenkin meille kaikille,
demeter1
Olet varmasti oikeassa, Ano 00045. Vähäisen seurannan perusteella kriminaalipolitiikka muuttui meillä "humaanimmaksi" joskus -80 luvulla ja eipä se hyvältä näytä.
"Dostojevskin aikaan" rikolliset olivatkin ehkä toista lajia: he kärsivät.
Meidän nykykriminaalit voivat olla psykopaatteja, narsisteja tai ADHD-väkeä, jolloin "kärsimys" ei välttämättä kuulu heidän tunneskaalaansa.
Jos/kun näin on niin pikainen korjausliike olisi varmasti paikallaan. Liisa Keltikangas-Järvinen tarkentamaan tämän päivän rikollisen luonnekuvaa..))
Vastasin kyllä sinulle Ano 00042, mutta eipä tullut viesti näytölle.

Eli tarjosin Dostojevskimaista ajatusta ihmisten yhteisestä syyllisyydestä. Hän katsoi, että rikolliset ja muut pahantekijät (=vastuuttomat?) ovat todellisuudessa lähempänä Jumalaa koska he kantavat suuremman osan ihmisten yhteisestä syyllisyydestä.
Aivan, tuo on varmasti se oikeaoppinen selitys, Ano 00044

Ehkä runoilijan tulkinta on kuitenkin "väljempi". Kun tietää että "sana on sormi, joka osoittaa kuuta, mutta sormi ei ole kuu"...
Samoin, olen käynyt Saarikosken haudalla Valamossa.Nuoruuden päiväkirjoissa hän pohti paljon omaa uskoaan.
Minäkin mietin, mitä nuo "Jumalat" tässä yhteydessä tarkoittavat, melkein veikkaisin markkinavoimia tämän päivän maailmassa..))
Saarikosken kääntämässä Matteuksen evankeliumissa hän oli kääntänyt "Pahan" muotoon "raha" - ei paha..))
Kiitos Hil-la ja korppis avusta, koskien pesukoneongelmaani. Nukkasihti on putsattu, vedet juoksutettu mutta pumppu kuulemma pitäsi putsata, merkkivalo ilmoitti..))

Itse en siihen pysty ja teknisesti taitava nuorempi poika on merellä. En nyt sieltä ilkeä tänne kutsua - harvemmin veneelleen pääsee.
Niinpä mummo odottelee kiltisti maanantaita ja tietoa mönttöörin liikkeistä saadakseen homehtuneet (?) pyykit pesukoneesta. On tää niin vaikeeta...

Kiitos korppis myös tuosta luontokokemuksesi kuvauksesta - hyvin välittyi tunnelma lukijallekin - minulle ainakin.

Hil-la, kyllä se minun tasapainoni on mitä on, yleensä hutera, joskus vähän parempi ja olenhan jo kerran marjareissullani kellahtanut kumoonkin - lähtenyt alamäkeen vierimään, huvittaa jälkeenpäin..)) Onneksi pääsin jaloilleni.

Tuntuu aika ankealta tottua tähän urbaaniin ympäristöön: liikaa väkeä, liikaa ääntä, liikaa virikkeitä... Taidan kohta tulla samaan kuin äiti aikanaan kun katsoi, että
"vanha ihminen ei tarvitsee muuta kuin rauhaa"..))

Veikkaan, että jos minulla olisi älykello se näyttäisi korkeita stressitasoja - vaikka verenpaine on vieläkin pysynyt tavoitetasossa - hyvänä.

Kyllä pitäisi minunkin skarpata tuon ruokatalouden hoidossa, että olisi pakkasessa vierasvaraa kuten niin monella teistä on. Nolottaa tarjota valmisruokia vieraille.

Maalla me ystävykset tarjoilimme toisimme ateriat paikallisissa ravintoloissa. Kyllähän siinä juhlan tuntua oli, kun "ulkona syöminen" ei juuri kuulu meidän arkeemme.
Leskirouvia ovat nämä ystäväni maalla, verrattain hyväkuntoisia ja aktiivisia, tosin vain yhdellä meistä on ajokortti jäljellä. Siitä sain itsekin nauttia kun hän kierrätti minua pitkin "kylää" ja tuttuja luontokohteita. Kotiseudussa on taikaa - jopa siinä määrin, että olin haksahtaa pieneen myynnissä olevaan asuntoon - kaunein asunto mitä olin missään nähnyt ja sijainniltaan loistava: keskellä kaupunkia, kirjasto ja kaupat vieressä, uimarantaan vajaa kilometri, kotitaloon ja metsään myös ja hinta alle 30 000 !
Tietysti yön yli nukuttuani ymmärsin hankkeen mahdottomuuden omalla kohdallani: paikkakunnalle ei juuri ole julkista liikennettä, kyseinen asunto-osakeyhtiö odottelee vesiputkisaneerausta, mihin todennäköisesti uppoaisi parikymmentätuhatta lisää ja 1963 rakennetussa talossa löytyy helposti muutakin saneerattavaa.
Ellei paikka olisi niin kaukana olisimme ehkä voineet ajatella sitä koko perheen yhteisenä retriittiasuntona, mutta se ei ehkä sittenkään houkuttaisi nuoria perheitä, joilla ei ole juuria paikkakunnalla.
Niin että raskain sydämin oli hylättävä haave maallemuutosta ja jatkettava elämää kaukana juuristaan - elämän evakkona - kuten niin moni meistä joutuu tekemään.

Synkkää satuilua, eikö vain ? Eikö suru, sureminen, ole kuitenkin luvallista meille vanhoille jotka olemme menettäneet paljon ? Eikä lukupakkoa täällä edelleenkään ole.
Kaikesta huolimatta: hyvää viikonloppua ikätoverit !
Kyllä se tästä. Tai sitten ei..))
demeter1
Kiva kuulla voinnistasi Paloma. "Jatka samaan malliin"..))
Kyllä kai se oma terveys asettaa aina reunaehdot kaikelle tekemiselle. Raihnaisena ei jaksa.
Mukavaa matkaa Suomeen ja intoa sukuhistorian tekemiseen. Laitathan sitten infoa sen etenemisestä ja muustakin olostasi täällä.
demeter1
Elämän hidastamisesta taidettiin puhua meilläkin, Mdk, ja "hitauden kulttuuri" oli käsitepari jonka Merete Mazzarella lanseerasi tänne. Mazzarella kirjoittaa edelleen päiväkirjanomaisia tekstejä kirjoiksi omasta elämästään ja Pohjoismaisen kirjallisuuden professori kun oli,höystää kirjojaan omalla tietämyksellään ja laajalla yleisivistyksellään.
Olenkin joskus sanonut, että hyvin kävisivät näiden ikäryhmien kirjoitukset materiaaliksi johonkin isompaankin yhteyteen - etenkin kun kannetaan huolta katoavasta kertojaperinteestä. Hil-la otti myös esille satujenlukutaidon, sekin on selvästi jäämässä tämän modernin pelimaailman jalkoihin.

Mdk otit vielä esille palautteiden antamisen. Itsekin sitä paljon hsrrastan - sekä kirjallisesti että suullisesti. Hil-la sitä on aina viljellyt ja vaikka siitäkin helposti naljaillaan, itse näen sen asiana jota voisi harrastaa enemmän, onhan noteeratuksi, huomioon otetuksi tuleminen ihmisen perustarpeita, vai eikö ole ?

Tietysti näinkin isossa ja kirjavassa joukossa se saa helposti outoja painotuksia, tulee väärin tulkituksikin mutta tuntuu silti kivammalta kuin nokittelu ja tylytys, mielestäni.
Kuten todettu, kivalta tuntuu ainakin Nojatuolin siistiytyminen, ettei olla hollitupalaisia vaan kukin omanlaisensa persoona, yhteistä halu olla yhteydessä ikätovereihin ja haasteena omasta arjesta selviytyminen.
demeter1
Iltapäivää Nojatuoliin ! Mikähän tämä ilmiö on, kun tuntuu, että vastikään eletty kuvio pysyy mielessä ja kun herää uuteen aamuun tuntee olevansa siinä missä vastaikään oli, ei ollenkaan täällä, tässä hetkessä ?

Niinpä tänäkin aamuna valmistautuin aamuasioilleni kuin olisi "vuorelle nousu" edessä - kotitalossa hotelli helpotus löytyy mäen päältä.
Iloinen yllätys oli kun asiointi onnistui muutaman askelen päässä ja vielä helposti, normaalia hygieniatasoa noudattaen.

Muuten kyllä tuntuu, kuten Hil-la pohdit, että tämä nykyisen kodin mukavuustaso palvelee sopivasti rapistuvaa olemustani vaikka täytyy sanoa, että toikkarointi muhkuraisella pihamaalla kotitalossa kävi lihastreenistä - ikäänkuin tasapainokin olisi parantunut, en metsässäkään kaatuillut vaikka läheltä piti..))

Harmillisia sattumuksiakin tuli kohdattaviksi: pikku muurahaiset vilistivät edelleen
kylppärin lattialla, vaikka poika oli niitä jo poissaollessani yrittänyt häätää. Isompi haaveri oli pesukoneen lukkiutuminen kesken ohjelman - vieläkin ovat pyykit koneessa.
Yömyöhään lähetin viestiä huoltofirmalle - paljon informaatiota sisältävä tekstiviestivastaus tuli, mutta ei palvellut minua, huoltokäynti maksaa 157 euroa ja asentaja tulee paikalle 3-6 päivän kuluttua !!??. Jos lukitus täytyy uusia lasku on yli kolmesataa. Näin meillä ruuhkasuomessa palvelu pelaa.
Maalla tämäntasoiset ongelmat hoituisivat paikallisen moniosaajan toimesta muutaman kympin veloituksella. Näin olen antanut itselleni kertoa.

Osaisinpa minäkin varustautua syksyyn/talveen omatekoisten säilykkeiden turvin.
Mahtaa olla makukin toinen kuin tehdasvalmisteisissa tuotteissa? "Hengentieteilijathän" katsovat että ruuan valmistaja siirtää ruokaan omaa laatuaan, sanotaanhan, että ruoka on rakkautta. Rakastava ihminen laittaa varmasti hyvää ruokaa..))

Juttua irtoaisi taas vaikka miten, mutta asiointi tekstiviestillä huoltoliikkeen kanssa on tuskallista, kun en edes tiedä mikä on pesukoneen nukkasihti, miten "pumppu" puhdistetaan...
Kun kännykkäänkin pitää aina asentaa uusia päivityksiä, olen hukassa senkin kanssa kun näyttö on taas erilainen. Miksi nykymaailma on tehty sellaiseksi, ettemme siinä enää selviä, että digiosaamisen puute tulee esteeksi tavallisten arjen asioiden suorittamisessa - kuten minulla nyt vaatehuollon kohdalla ?

Parempaa ja osaavampaa päivää muille kirjoittajille,
demeter1
¨Keskipäivää ! "Korvat luimussa" istahdan kiikkustuoliin, väsyneenä, "eloonjäämisleiri" takanapäin..))

Eli tuli sitten vietettyä tovi lapsuudenkodissa, sadetta pidellen, puolittaisessa sivilisaatioaskeesissa. Poika "heitti" minut sinne ja palasi saman tien takaisin, ajoa kertyi yli 500 kilsaa, mutta "nuorena" jaksaa. Ruokaostoksilla ja vesireissulla kävimme ja niillä pääsin alkuun.

Sisälämpötila talossa oli 17 astetta, katsoin sen riittävän. Kaikki tuntui olevan hollillaan kuten aina on ollut kun sisään astutaan.

Hyväätekevä hiljaisuus oli taas vastassa ja siitä sain nauttia ensimmäisen illan - ennenkuin alkoi seurustelurumba. Olin ilmoittanut tulostani parille lapsuudenystävälle ja päivien ohjelma oli oikeastaan lyöty jo lukkoon. Askaretta riitti alkeellisissa oloissa, eipä sitä tule ajatelleeksi, millaisia virityksiä pelkästään aamutoimet siellä vaativat.

Ystävien kesken tilitimme tämänhetkistä oloamme eikä oikein voinut olla vertamatta sitä vuodentakaiseen, "vuosi vanhan vanhentaa" piti kyllä paikkansa meidän kohdalla,
87, 82 ja 80 - siinä rouvien ikähaarukka. Omillaan pärjääviä olemme kuitenkin kaikki, toistaiseksi...

Kun nyt olen täällä "etelässä", kotona, tuntuu kuin sielu olisi jäänyt lapsuudenkotiin, täytyy ihan skarpata että muistaa missä on..))
Jos sielu ei ole vielä asettunut tänne, arkinen olemus on ja tuntuupa mukavalta kun kraanasta tulee myös lämmintä vettä eivätkä vessareissut vaadi "vuorelle kiipeämistä" kuten lapsuudenkodin puitteet vaativat.

Aktiivista elämää ovat kollegat täällä viettäneet, viesteistä päätellen, ja palautettakin näyttää tulleen taas. Jos kauneus on katsojan silmässä, sama taitaa päteä myös mielen liikkeisiin, oma olemus määrittää pitkälti sen minkä sisällön lukemalleen antaa.

Minulla oli vain kännykkä yhteydenpitovälineenä matkassa, lukeminen sujui, kirjoittaminen ei niinkään, nakkisormilla.

Kiva kuitenkin, että muilta kirjoittelu onnistuu paremmin. Ramoonaa minäkin olen kaipaillut - ymmärsin, että hän koki tuon edellisen ketjunvalloituksen vieraannuttavana.
Toivottavasti saamme muitakin kadonneita takaisin ja nykyinen sopuisuus säilyy.

Hyvää torstaipäivää kaikille,
demeter1
Kiitos Eliaana. Kullanarvoinen neuvo. Muistan sinun neuvoneen hormin lämmittämistä hiustenkuivaajalla, mutta tuohan onkin sitten jo ylivertainen, yksityiskohtainen ohje.

Joskus kun on yritetty tulentekoa ilman noita taikakeinoja, savu levisi naapurienkin riesaksi ja viipyi talossa koko päivän.

Kivaa on elosi siellä, hyvää jatkoa ja Väinölle terveisiä !..))
Iltapäivää ! Säät muuttuivat täällä epävakaiksi, koleiksikin. Niinpä sain vaihteeksi sopivan verkkaisen päivän pienen viestin värkkäämiseen.

En muista milloin kesäni olisi ollut näin "kiireinen" : vierailuja, pikku matkoja, marjastusta.
Tietysti kaikki tämä ottaen huomioon, että "hitauden kulttuurissa" elellään.
Nuorempi voisi nähdä elämäni aika tapahtumattomana.

Viimeinen iso ponnistus on nyt matka lapsuudenkotiin. Poika on luvannut sinne kuskata - eihän julkista liikennettä enää ole sinnekään. Takaisin olen päättänyt selvitä itse: taksilla tai ystävän kyydillä "radan varteen", matkaa 70 kilometriä, siitä junalla Helsinkiin, siitä
junalla/bussilla kotiin, eihän se vie kuin yhdeksän tuntia..))

Paloma kertoi tuolla omista retriittihaaveistaan lapsuudenkodissa. Sama suunnitelma minulla.
Vaikka talossa on vesi, viemäri ja pesutilat en ole ollenkaan varma pystynkö niitä käyttämään, viimeksi vesipumppu latasi vesisuihkun päin naamaa kun yritin saada vesihuollon toimimaan. Kantovesi ja ulkohuussi oli pakko ottaa käyttöön.
Niin luultavasti nytkin. Lämmityksen kanssakin voi tulla probleemaa. Takka ja pönttömuuri savuttavat yleensä alkuun vaikka olen auttavasti oppinut niiden kanssa toimimaan.

Ulkoa päin rakennus näyttää kai samalta kuin ne kaksisataatuhatta muutakin autiotaloa Suomessa - asumattomuus lyö leimansa. Onneksi pihanhoidosta on sopimus voimassa, naapuri hoitaa.

Ihmetystä, korkeintaan myötätuntoa olen saanut osakseni tuosta omasta mieltymyksestäni vanhoihin rakennuksiin, juuri noin ne arvotetaan kuten täälläkin tehtiin. Olin ikionnellinen kun kälyni kertoi pienen sukulaispoikansa ihastelleen taloa - että vielä löytyy nuorissakin niitä, joilta löytyy sopiva viritys nähdä ja ymmärtää vanhan talon päälle..))
Alkuperäinen ideani oli toteuttaa reissulla kunnon sivilisaatioaskeesi: ei mitään vaikutteita ulkoapäin, vain omaehtoista oleilua ilman työlistaa ja suunnitelmia. Niin tein joskus nuorempana kun elämä koetteli rajummin. Viikonloppu lapsuudenkodissa hoiti minut työkuntoiseksi, terveeksi, niin koin.

"Ikä ja terveys" ovat tietysti jo vieneet terää omasta selviytymistaidosta, metsässä liikkuessa tasapaino-ongelmat ovat läsnä lähes koko ajan. Vaikka olen yrittänyt ylläpitää lihaskuntoa ei se silti häävi ole. Vaikka syväkyykky onnistuu (!) en siinä pysty pitkään olemaan, selkä saattaa myös kipeytyä vaikeissa asennoissa.

Ehkä ei pitäisi kehua Keinutuolin raikasta ilmapiiriä, mutta teen sen silti. Luontevasti tarinat kulkevat ja mikä siinä kehumisessa nyt on niin ärsyttävää, että siitä pitää heti huomautella ?
Minulla ei kyllä ole vaatteisiin oikein mitään suhdetta, nykyisin. Jos jotakin niin luultavasti pukeudun "huolettomasti" tai "sporttisesti". Vaateostoksille minua ei kyllä vapaaehtoisesti saisi.
Sama pätee muuhunkin koristautumiseen - vaikka se käsittääkseni luetaan ihan normaaliin itsehoitoon - "sivistykseen". En käytä koruja, en juuri meikkaa, kampaaja vain leikkaa hiukseni, ei muuta, onneksi hius kuitenkin taipuu sopivasti...

Kyllä vanhan sopisi tietysti vähän itseään kohentaa ja ehkä se aika vielä tulee. Terveyttäni olen kyllä aina hoitanut hyvin, vaikka itse sanonkin (ovat kyllä muutkin sanoneet..)) Ja sieltä kai se yleisilme lähtee?

Kivasti tulevat muistot kirjoitteluunne mukaan. Onko niin, että tässä elämänvaiheessa nekin väkevöityvät, tulevat osaksi nykyisyyttä eri tavalla kuin ennen ?

Olen alkanut epäillä, että tuo Carpe diem, tartu hetkeen- kehotus onkin markkinoiden juoni: että saadaan krääsää ja elämyksiä kaupaksi ja raha kiertoon - kun porukka hakee kuuliaisesti sitä "täyttä elämää"... itselleen..))
Ja miksi elämänkulku ja sen vaiheet pitää määrittää, eikö me olla täällä vain yhdellä jatkumolla, tässä kohden elämää ? Ja vanhana on kaiken ikäinen..))

Oli miten oli, vielä pitää vähän järjestellä paikkoja, kun talo jää yksin, hälytysjärjestelmästäkin luovuin "tarpeettomana", en oppinut sitä käyttämään...

Mukavaa kesän jatkumista kaikille,
demeter1
Enhän minäkään muistanut vaikka Leinon runot ovat omaa aarteistoani.
En taida olla kovin kultturelli persoona ja koen, että Leinoa voi muistaa muutenkin - vaikka joka päivä...
Sama havainto minulla hyttysistä, Eliaana. Eipä niitä varsinaisesti kaipaa, mutta jos/kun epäilee sen liittyvän tähän isompaan ilmiöön, luonnon monimuotoisuuden katoamiseen niin kyllä kai siitä(kin) huolta kantaa... Ja ovathan pikkuhyönteiset ravintoa linnuille, joiden vähenemisestä myös kannetaan huolta.

Tuttuni maalla sai avun käärmeongelmaan - pihaan tuppasivat eivätkä komentoa totelleet - hankkimalla jyrsijäkarkottimen. Toimii kuulemma hyvin.

Pojan koiraneitonen "kerää" myös punkkeja, mutta alistuu aina kiltisti kaikkiin hoitotoimiin ja eiköhän sillekin jotakin "estolääkitys" annettu.

Onhan tuo lääkityksen lisääminen aina tylsää, mutta jos/kun sillä saavutetaan terveyshyöty niin enpä ainakaan itse osaa vastaan pistää.
Minulla on tällä hetkellä hyvä suuntaus meneillään, Tyrazolia on vähennetty kahdesta "tabusta" puolikkaaseen, mutta eipä näistä tiedä, eikä verenpaineestakaan, joka on nyt tavoitetasossa.
Ihanat puitteet sinulla siellä kuitenkin on, vesikin lähellä uimiseen ja kalastamiseen - kelpaisi minullekin. Kuten myös Väinö seuralaiseksi..))

Mukavaa kesänviettoa sinne,
t. demeter
Iltapäivää ! Olipa kiva herätä "aamulla varhain", minulle se tarkoitti 5.30.
"Aamuhetki kullan kallis" vakuutetaan ja alan tulla samaan vaikka olenkin ikäväkseni ollut enempi iltaihminen.

Iltahetki on mielestäni tarjonnut hyvää hiljaisuutta - tai tarjosi ainakin ennen, kun vielä pidettiin kiinni vuorokausirytmistä, ei kajottu siihen.
Liikenne hiljeni ja ihmiset asettuivat aloilleen - ehkä sinne kuuluisalle "kotisohvalle", ainakaan ei hilluttu "kartsalla" kuten nykyisin saattaa olla..))

Nyt aamuhetket saattavat sisältää samaa levollisuutta: unenjälkeinen aika on avointa mahdollisuuksille: mitähän jännää tänään on tiedossa - näin ainakin itse yritän ajatella, vaikka mitään ei olisi tiedossa..)) Ihmettä ja yllätystä voi silti olla jos mieli on sopivalle taajuudelle virittynyt.

Toista kertaa pääsin aamulenkille ennen kuin työmatkaliikenne alkoi ja se oli kyllä "yhtä juhlaa", metsäkauris seisoi metsäautotiellä hievahtamatta ja niin seisahduin minäkin.
Aina sama rituaali meillä metsänväen kanssa: katselemme toisiamme kunnes jompikumpi lähtee liikkeelle - yleensä se on metsänasukas.
Toinenkin kohtaaminen tuli samalla lenkillä. Joko kauriin tai peuran vasa ylitti tien, ei jäänyt tunnustelemaan kulkijan laatua vaan loikkasi vauhdilla tiheikköön.

Seuraavalla aamulenkillä olikin sitten erilaiset kohtaamiset: Espanjansiruetana ylitti tietä, "pitkä" niljainen otus se on, en oikein tykkää, enkä tykkää kotiloistakaan, vaikka ne sentään ovat värikkäitä ja mielenkiintoisen näköisiä.
Niin ja kyykäärme makoili myös metsäautotiellä, ensimmäinen käärmehavointo tänä kesänä. Kehotin kyytä siirtymään sivummalle, ettei jää auton alle, mutta ei se ollut tietäkseenkään, kohotti vaan päätään ja jatkoi makoiluaan.

Jos teen lenkkini vasta kymmenen jälkeen "mitään" ei juuri tapahdu, joku koiraihminen joskus, mutta harvoin heitäkään. Mutta kuten sanottu, urbaani elämä on kuitenkin jo alkanut ja sehän tuo heti ilmapiirin tiettyä hektisyyttä.

Silti katson olevani onnekas, kun metsäluonto on minulla noinkin lähellä.
Telkkarista kun on tullut tuo Juhani Seppäsen metsäohjelmasarja siinä on muistutettu meitä siitä, että melkein kaikilla suomalaisilla on metsä sellaisella etäisyydellä että siihen voi saada ainakin jonkinasteisen kosketuksen. Ja paljon on jo tutkimusnäyttöäkin siitä miten miten monin tavoin metsäluonto vaikuttaa ihmisen kokonaisterveyteen.
Pidetään metsästä huolta niin se pitää meistä..))

Voi voi! Taas tuli sitä (liian) pitkää ja tylsää kirjoittelua - mutta onpahan kriitikoille aineistoa..))

Sadetta taitaa taas olla tarjolla pitkin maata ja hyvä niin. Kaivojen kuivamistakin pelätään. Muistan niin tapahtuneen lapsuudessa ja silloin hevosmies toi tynnyreissä kuorman vettä kaivoon kaadettavaksi ja taas selvittiin...
Sadevedetkin otettiin tarkasti talteen ja kyllä tulivat hiukset kuohkeiksi kun sadevedellä pestiin...
Mukavaa alkuviikkoa !
demeter1
Kyllä annan myönteistä palautetta Ano 00029, useimmiten mielessäni koska, kuten sanottu, täällä siihen suhtaudutaan yleensä negatiivisesti - kuten tästäkin ketjusta näkee...

Manipulointia, mielistelyä, nuolemista...On kuultu monta kertaa....
Meinaatko noin, Ano 00101 ? Täytyypä tarkistaa. Luulo ei ole tiedon väärti..))
Hyvä kuulla, että voit jo paremmin, Paloma. Ikävä kuulla noista rajoituksista Eeva Kilven tuotannon osalta. Onneksi minulla on runsaasti hänen kirjojaan hyllyssäni..))
Kipuiluun liittyen, hänellä on siihenkin oivallinen runo: (saakohan sen julkaista tässä?)

"Ikäänkuin minussa olisi oltava tämä määrä kipua,
jollei sielussa niin ruumiissa, jollei lavassa niin kyljessä,
jollei sydänalassa niin polvissa.
Heikkous elää minussa urheasti ja taistelee olemassaolostaan.
Kenties se on koskaan kokeilematon vaihtoehto.
toinen laji elämää, jonka olemme tehokkuudessamme
runnoneet syrjään,
herkkä, hellä olemassaolon muoto
joka itkee meissä."

Tuolla kirjaketjussa Eeva Kilpi mainittiin Merete Mazzarellan ohella kirjailijana, jolta löytyy sopivaa sanottavaa (myös) meille vanhoille naisille..))
Aamupäivää ! Sadetta luvattu lähes koko päiväksi tänne. Onneksi sain eilen katsastettua metsän tapahtumia. Mustikat alkavat jo sinertää. Lakka/hilla/suomuurain, millä nimellä marja missäkin kulkee, on alkanut levitä "omalla" suollani.
Nopeasti se siitä häviää, enkä tahdo kisaamaan ruveta - mustikka riittää, siitä olen kiitollinen. Sain lahjaksi pitkävartisen poimurin, sellaisen mitä "ammattilaisetkin" käyttävät mutta saa nähdä opinko sen käyttäjäksi.

Minulla on Eliaanan kanssa sama harrastus: uusien kasvien bongaus. Kotipihallekin niitä ilmestyy enkä kaikkia tunnista, mutta yritän opetella.
Jättibalsami on uusi vieraslaji, joka valtaa vauhdilla alaa, Alppiruusukin pakkaa jäädä sen jalkoihin vaikka onkin vahvartinen ja runsaskukkainen.

Olisipa minullakin tori lähellä. Jos markettien varassa on, ei juuri saa tuoretta tavaraa.
Ehkä pitäisi laajentaa niitä "omia tiluksia" - Hil-la siihen kannustit..)) Rehkimiset ovat jo unohtuneet kun katson kylvön edistymistä.

Eeva Kilpi on nyt ollut paljon muistelun kohteena. Jossakin ohjelmassa haastateltiin hänen ystäväänsä ja yhteistyökumppaniaan Anna-Riikka Carsonia. Kun hän kuvasi Eevaa tuli heti mieleeni Hil-la ja hänen tapansa olla yhteydessä toisiin: vahva läsnäolo ja aito kiinnostus.
Tuosta Eeva Kilven ja Anna-Riikka Carlsonin yhteiskirjasta välittyy, että ystävänsä avulla Eeva pystyi pitämään kiinni omasta laadusta loppuun saakka. Ihana tietää se.

"Tapahtumaton" päivä tulossa. Hyvin kelpaa minulle, toimiteltavaa löytyy aina.

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille,
demeter1
1 / 383
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt