- Näin sanotaan, korppis, ja miksi hylkiä apulaista, joka on tehokas ja - ilmainen..))
Tosin sanotaan myös, että jos jokin innovaatio tuntuu liian hyvältä, siihen kannattaa suhtautua varauksella...))
demeter - Olipa hyvä jatko tuolle sananlaskulle, Hil-la "Sanat ei suuta halkaise, kuulemiseen ei kuole". Meillä se kuului näin: "Ei suuret sanat suuta halkaise... ja jatkui vähän roisimmin, jääkööt sanomatta nyt..))
Varmasti leipomuksesi onnistuvat. Täällä vain Martat harrastavat tuota tapaa, leipovat vuorotellen tarjottavaa yhteisiin kokoontumisiin.
Pikkukerhossamme kahvinkeittäjä ostaa tarjottavat, usein niitä jää yli, itse leivottuja ei jää koskaan..)) Tarinatuvassa ei tarjoilua ole.
Kyllä mielestäni omasta terveydestään saa iloita, etenkin tässä iässä kun tietää miten pienestä se terveyden menetys voi olla kiinni. Ja kuten täällä on ollut puhetta, autoimmuunisairauksissa se oma osuus on vähintäinkin kyseenalainen.
Eliaanan osallistuminen näihin keskusteluihin on tosiaan arvokas lisä, hänellä on tietotaitoa ja perspektiiviä...
"Ennenvanhaan" kokenut sairaanhoitaja arvotettiin hyvinkin kunnanlääkärin tasolle, ainakin meillä päin, ja eikös kehitys ole nytkin mennyt samaan suuntaan, kun terveyskeskuksissa asiakas osoitetaan ensin sairaanhoitajan puheille ?
demeter1 - Toisaalta, Paloma, eikö arvo ole myös sillä, että pienkustantajat/omakustanteet ovat kuitenkin terveellä arvopohjalla: kirjoittajan ei tarvitse sovittaa sanojaan saadakseen kirjoilleen levikkiä, teos sellaisenaan on uniikki ja siinä kuuluu kirjoittajan oma ääni.
Ja nyt kun tekoäly valtaa yhä enemmän alaa myös taiteen tekemisessä, uskon, että ne teokset jotka erottuvat "massatuotannosta" nousevat
arvossaan...
Ja vielä Veikko Sinisaloa siteeraten: "Sille, jolla on sanottavaa, riittää
yksikin kuulija (=lukija)...))
demeter - Ajankohtaista tietoa minulle haudanhoidosta, Mdk, kiitos siitä. Meidän vanhempien hauta on ollut seurakunnan hoidossa. Sopimus oli päättynyt, eikä minuun otettu yhteyttä mahdollisen jatkon osalta.
Kun kesällä kävin haudalla, näky oli tyrmäävä: hautakivi oli vinossa, tekstit olivat kuluneet, vaatisivat uusimista. Niinpä mietin, jatkanko sopimusta, kun sukua ei kotipaikkakunnalla oikeastaan enää ole.
Muistolaattaa ei voi jälkeenpäin lisätä muistolehtoon, mikä olisi riittänyt minulle. Harkintaan menee. - Minä ymmärrän sen niin, että kun niillä on yhteiset juuret, vaikuttavat toisiinsa..)) Ja niinhän nuo tekevät, sekoittuvat, kun ilostakin itketään..))
- Kiitos Siilitaas, kiva kuulla sinusta !
Ilo ja suru ovat meissä vierekkäin, eikö ?
Sanoihan itse Kahlil Gibrankin: "Mitä syvemmälle suru uurtaa olemustamme, sitä enemmän iloa voi meissä olla"...
demeter - Iltaa täältäkin. Vasta tänään olen itse tavoittanut tuota Pyhän tuntua, mistä monet ovat täällä elävästi kertoneet.
Ja kiitos osanotosta, ystävät. Tänään tulikin Teemalta suruaiheista ohjelmaa.
Suru taitaa nykyisin olla siellä "ei toivottujen" tunteiden listalla, kun "aina hauskaa olla pittää"..)) Onhan julkisuudessakin ollut puhetta siitä, että hautajaisia on nykyisin hankala järjestää "kun kenellekään ei sovi", on niin paljon "tärkeämpää" tekemistä. Tapain turmelus huipussaan (?)...
Tavaksi näyttää myös tulleen "omannäköiset hautajaiset", missä pääroolia eivät esitä kirkon edustajat vaan omaiset. Itse olen jo kerran sellaisiin osallistunut ja tuntenut suurta vierautta (ja tyhjyyttä) tilaisuuden aikana ja vielä suurempaa sen jälkeen.
Voi kai sitä ajatella, että suru on intiimi ja yksityinen tunne, ei sitä tarvitse jakaa. Minusta se on tarkoitettu jaettavaksi ja antaa sekä voimia että lohtua surijoille. On suuri menetys jättää käyttämättä tuo mahdollisuus, mutta kai tämä uusi, uljas, omavoimainen yksilö senkin selvittää.
Tuntuu kuitenkin hyvältä nähdä, että täällä tuntuisi luontevalta puhua edesmenneistä, kuolemastakin, onhan sekin tiettyä valmennusta väistämättömään, eikä sulje pois täyttä elämää tässä hetkessä - pikemminkin antaa sillä syvempää merkitystä, näin sanotaan ja näin itsekin koen.
Niin, että tätä eivät ehkä ole kokeneet nämä "kriitikot", jotka vähätellen puhuvat meidän jutuista, tylsinä, sisällyksettöminä toistoina..))
Meille, ainakin minulle, ne ovat jaettuina täynnä elämää...
Minunkin läheisteni haudat ovat kaukana. Kaikkien hautajaisiinkaan en ole päässyt, pandemian vuoksi tai siksi, että saattoväen määrä haluttiin rajata muista syistä.
Hiljaisuutta kuunnellen on tämä päivä mennyt. Metsälenkki antoi ylimääräisen luontoelämyksen kun tavoitin lähellä olevan autiotalon pihalta peurapoikueen, lehmän ja kaksi vasaa, melkein aikuisia jo...Pakoon loikkivat, eivät jääneet paikalleen tulijaa mittailemaan kuten joskus tekevät.
Eilen olivat tosiaan "pienet lapset", 9 ja 10-vuotias, pitkän päivän täällä ja kuuden tunnin jälkeen olin niin puhki, etten jaksanut enää lautapelejä pelata..))
Lapsilla on ruutuaika sovittuna, jokin esto kännykässä ja erikoista oli, että vaikka olivat ruudun vankina, mummon piti silti olla läsnä, tavoitettavissa. Päättelin tästä, että elävän ihmisen läsnäololla on sittenkin merkitystä, vaikka digimaailma tuntuu hallitsevan yhä enemmän lasten elämää.
Yhtä huolissani olen lasten tulevaisuudesta kuin ammattiväkikin tuntuu olevan ja yritän miettiä, miten itse voisin lisätä heidän tulevaisuuden uskoaan tarjoamatta heille mitään falskia.
Ehkä meidän ei pitäisi väheksytä omaa panostamme, omaa elämänkokemustamme ja sitä, että olemme sittenkin selvinneet tänne saakka, kuka mitenkin, siinä maailmassa, siinä elämässä, mikä ei ollut ongelmaton sekään.
Hyvää iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille,
demeter1 - Iltapäivää ! Hil-lan kehotus jättää lehdet maahan, haravoimatta, sai nyt lisää painoarvoa, kun kuuntelin kolmosen luontotoimittajaa aamulla.
Haravoimattomuus voi tosiaan olla ekoteko: lehtipeite maassa suojelee ja auttaa pikkuötököitä ja lintuja selviämään talvesta, siiliä unohtamatta joka saa talvikotinsa lehtikasasta.
Toimittaja suhtautui kannustavasti myös pihalla pidettävään pikkuroinaan, vaikka laudankappaleisiin, jotka myös sopivat samaan tarjoitukseen.
Kyllä siinä Matti Huutostakin vähän nauratti luentoa kuunnellessa,
minä taas tunsin suurta huojennusta..)) Eläköön epäjärjestys !
Sain aamulla myös mukavan luontoelämyksen kun kaksi valkohäntäpeuraa asteli verkkaisesti tontin rajaviivaa pitkin. Olemme kyllä nähteet niitä ruokailemassa parinsadan metrin päässä olevalla viljapellolla, mutta pihoille eivät ole toistaiseksi tulleet, tiettävästi.
Ikävä tapaus Mdk, voi sattua kenelle tahansa. Onneksi olet toiminnallinen ja selviät yllättävistäkin tilanteista.
Oman toimintakyvyn säilyttäminen on varmasti meidän kaikkien toive ja jos sitä on vielä riittävästi jäljellä meillä ei ole mitään hätää...
Itse olen toistaiseksi selvinnyt kaatumatta, täällä sisällä, metsässä ja pihamaalla on kömmähdyksiä sattunut, ulkona on aktiivisempi ja rohkeampi. Voimisteluohjelmaani olen myös sisällyttänyt näitä ylösnousuharjoituksia, kai niistä apua on ollut.
Tänään minulla olisi ollut kahden kerhon päivä, mutta en lähtenyt sateeseen kun on kauppareissu ja muuta asioitia tänään ohjelmassa.
Toinen kerho on vapaamuotoista jutustelua pienessä (alle kymmnen henkeä) tutussa ryhmässä, toinen taas on minulle uutta: tarinatupa
eläkeläisyhdistyksen puitteissa.
Tarinatuvastakin
tykkään kovasti, vaikka viimeksi olin ainoa naisosallistuja. Päinvastoin kuin yleensä, siellä puhuttiin myös osallistujien työelämästä - sai oppia uutta ja nähdä omankin "epätyypillisen työuransa" uudessa valossa.
Vilkkaksi muodostui tämäkin syksy vaikka toisin suunnittelin. Pojat ovat työllistäneet itsensä mökkiprojektin kanssa ja ainakin pari lasta on tullut mummolaan työrauhan taakaamiseksi isille.
Lasten elämänrytmi vain on toinen, siksi kai antoisien hetkien jälkeen olen suunnattoman uupunut - ainakin silloin jos takana on huonosti nukuttu yö, mitä on taas alkanut sattua. Taitaa olla tavallista näillä vuosin.
Yölukemisena minulla on tällä hetkellä täälläkin esitelty ja keskustelua herättänyt Kati Kajastuksen kirja " Kuolema ja muita pikkuasioita"...
Kajastus on psykologian tohtori, psykoterapeutti ja tietokirjailija.
Eksistentiaaalinen psykologia on hänen viitekehyksensä.
Ei taida ihan olla minun juttuni. Muistelen nuorta Pentti Saarikoskea joka nuoruuden päiväkirjoissaan mietti kumpi on hänen elämänvalintansa:
tiede vai runous - ja runoushan se oli, kuten tiedämme.
Samaa voin kai itsestäni sanoa, vaikka nuo valinnat eivät olleet edes mahdollisia omalla kohdallani. Tiede todistelee, pyrkii hallitsemaan, runous jättää asioita auki, kulkee vapaana.
Ai niin. Kampaajista ja hinnoista oli puhe. Itselläni on ollut korona-ajoista saakka kampaaja, joka tulee pyydettäessä kotiin lyhyellä varoitusajalla ja ottaa 30 euroa leikkauksesta. Muuta en tarvitse, kun hius taipuu sopivasti.
Kuten monella ikätoverilla, päälaelta hiukset ovat ohentuneet, muualla niitä vielä on "paljon", sanovat kampaaja ja tutut. Se vaan on sitä suomalaista hienoa hiusta jota on aika ajoin vaikea saada asettumaan.
Myös tähän omaan taudinkuvaani liittyy ongelmia hiusten ja kynsien kanssa. Nyt on vahän rauhallisempaa kun arvot ovat pysyneet viitearvojen sisällä.
Taisi jo tulla noutaja minulle. Olen tosi tyytyväinen näistä kauppareissuista pojan kanssa. Helposti saan kaiken tarvitsemani vaivaa näkemättä ja ennen muuta saan tavattua poikaa säännollisesti, seurata perheen elämää. Merkityksellisyyttä kai sitä tässä iässä elämälleen hakee -
sitä Kajastuksen kirjakin todisteli...
Hyvää iltaa kaikille !
demeter1 - Kiitos tiedosta, Ano 00095.
- Aamupäivää ! Kyllä tämä omakotitalon ja pihapiirin hoito alkaa käydä vanhan voimille - siis tämän vanhan..)) Minulla on 86-vuotias naapuri, joka hoitaa kotinsa, pihansa ja viljelyksensä eikä tee niistä numeroa - viimeksi tuli kauppakeskuksessa vastaan kypärä päässä - oli siis pyöräillyt sinne !
Minä olen tinkinyt tasosta jo kauan, ikkunat saattavat jäädä pesemättä, pihapiiri haravoimatta, onneksi sain kompostorin tyhjennettyä eilen ja trampoliinin siistittyä lehdistä.
Viime syksynä kärräsin lehtiä 32 kuormaa, nyt olen niitä kärrännyt vain kymmenen kuormaa ! Vielä on urakkaa jäljillä.
Olen yrittänyt saada apuun koulupoikia, mutta en ole onnistunut. Ennen kuin joku neuvoo turvautumaan lapsiin ja lapsenlapsiin ilmoitan, etten laske heidän varaansa. Jokainen joka tuntee lapsiperheen arkea tänä päivänä toimii luultavasti samoin.
Maksullista apua tietysti saa, mutta "köyhä" yrittää selvitä ilman sitä.
Tutuilta sain pari suositusta siivoojista, mutta taitaa käydä niin, että ennen kuin kutsun ammatti-siivoojan apuun, minun pitäsi siivota..))
Rautarouvat, Hil-la ja Mdk, kertoivat vuodevaatteiden tuulettamisesta. Jaksaisinpa/viitsisinpä minäkin ! Arvostan kyllä näitä perinteisiä kodinhoitotaitoja ja - ja tapoja ja ihailen niiden taitajia. Olenhan itsekin kokenut miten paljon emotionaalista palkintoa niistä saa: nuutunut olo voi muuttua jos/kun saa alotetuksi/tehdyksi jonkin "ei niin- houkuttelevan askareen". Arjen ilmaisia elämyksiä !
Ra.moona kuvasi aikaisemmin oman klaaninsa elämää, samoin on käynyt minullekin, "omat" ovat tulleet entistä läheisimmiksi.
Minähän olen oman lapsuudenperheeni ja serkkusarjojeni ainoa elossa oleva jäsen, muistelen, että Hil-lalla on sama tilanne, vai oliko hänellä yksi serkku vielä elossa ? Tietynlainen yksinäisyyden tila tämäkin on.
Mdk:n humoristinen kuvaus meidän "keskustelusta" täällä sai minutkin naureskelemaan - mikä oli tietysti "väärä" tapa reagoida kirjoitukseen..))
Täällähän toiveet nähdään "määräyksinä", ystävällisyys mielistelynä ..))
Noissa kuvauksissa todettiin myös, että näissä maalituksissa kohde jää usein yksin, häntä ei puolusteta, ainakaan me rekatut emme sitä juuri tee, omien havaintojeni mukaan. Vai puhunko vain itsestäni ?
Varmasti siinä on itsevarjelua mukana mutta myöskin kokemus siitä, että tilanne vain huononee, jos menee meteliin mukaan.
Kun live-kontakteissa "asiat selviävät puhumalla", täällä niin ei näyttäisi käyvän. Meillähän ontäällä käytössä vain yksi kanava: sanat/kirjoittaminen ja eikös ole opetettu, että suurin osa (?) viestinnästä tapahtuu ei-sanallisella tasolla ? Niin eipä ihme, ettei viesti mene perille.
Moni on oppinut luovimaan tuossakin maastossa, Hil-lakin, kuten hänen viisaasta osallistumisestaan näkee. Sielunsisar olen itsekin tuntenut Hil-lan kanssa olevani, en muista tuntemisemme ajalta yhtäkään viestiä, jota en itsekin voisi allekirjoittaa. Samanmielisyyden ilmaisu vain herättää täällä ei-toivottuja tunteita, siksi kai sitä on oppinut välttämään.
Pitkään haaveilin, että voisimme nähdä, mutta nyt tilanne Varkaudessa on muuttunut ja tietysti omat voimatkin matkustamiseen vähenevät kaiken aikaa. Jopa junamatkaa pääkaupunkiin täytyy suunnitella ja valmistella..))
Tuo kohtelu, mitä Hil-lakin on täällä välillä saanut, tuntuu tosi pahalta.
Itse olen ollut kymmenissä ellei sadoissa..)) ryhmissä mukana, ohjannutkin niitä, mutta vilpittömästi voin sanoa, että Hil-lan kaltaista ohjaajaa en ole ennen tavannut: kiinnostus, avarasydämisyys, vahva läsnäolo, niitä hänellä on muiden persoonallisten ominaisuuksien lisäksi.
Ja se, että on jaksanut tätä osiota vetää yli kaksi vuosikymmentä, kukahan siihen pystyisi ? Vain se, joka ei ymmärrä "homman luonnetta"..))
Jokohan sallitut sanat on käytetty, määrää tarkoitan ?..))
Hyvää päivää kaikille,
demeter1 - Olet oikeassa, Eliaana, "asiantuntemusta" vaaditaan risujenkeruussakin..))
Roskien keruu katujen varsilta - sopiskohan se ? Sitä kuulemma Eeva ja Martti Ahtisaari tekivät aamuisin eläkkeellä ollessaan (kertoi Merete Mazzarella uudessa kirjassaan).... - Tuttuja ovat minullekin nuo mainitut esineet, Hil-la. Meillä oli vielä tallessa myös "rännäri", (brännare), jolla paahdettiin kahvin raakapavut, siinä oli vievi, jolla niitä pyöritettiin. Kovin pitkään sitä ei käytetty kun alettiin jo saada "verokahvia", oliko se sitten näillä kupongeilla ostettua ?
Meillä oli "Amerikan eno", äidin veli, joka lähetti meille myös "Amerikan kahvia", Maxwell House, luki purkissa..))
Kaulimen muistan myös. Samoin leipäorret, joihin ruisleivät laitettiin kuivamaan (?) vai muuten vaan säilytettäväksi ? Jos kuivuivat liikaa, niitä pehmitettiin kiuhuvan vesikattilan kannen päällä...
Liepäkorvo oli tuttu ja ruisleivän juurta saatettiin säilyttää kuukausikaupalla, vai vieläkö pitempään?
Juuri tänään muistelimme kerhokaverini kanssa noita aikoja ja ihmettelimme miten paljon osaamista ihmisillä silloin oli. Nykyisin eivät kuulemma osaa tehdä edes alkeellisia kodinhoidollisia tehtäviä - kertovat kerrostalojen talkkarit - vaikka koneita ja apuvälineitä on joka lähtöön...
Enhän tietysti minäkään osaa, mutta yritän opetella, ainakin joitakin askareita...
Ihana tuo lapsitarina, kiitos sen jakamisesta ! - Eikös tuo idea heitetty kehiin silloin kun oli puhe vastikkeellisesta sosiaaliturvasta ? Ikäänkuin muistuksena siitä, että maassa on paljon tekemätöntä työtä jossa perustoimeentulon varassa elävät voisivat antaa oman panoksensa yhteisen hyvän tuottamiseen ?
Minusta risujen keruu sopisi hyvin sellaiseksi työksi - kai jokainen ymmärtää, ettei se kokoaikaista työtä korvaisi eikä sitä sellaiseksi laskettaisi, vai miten ? - Kiitos sinullekin, Ano 00008. Jospa se on niin, että jos/kun kun "kauneus on katsojan silmässä", kiinnostus on lukijan mielessä..))
- Voi kiitos, Ano 00007..))
- Voi,voi, pieleen meni tämäkin yritys ! Kyllä tässäkin kehityksen kehittyminen tuli todennetuksi, ainakin minun kohdallani.
Ei vanha koira opi uusi kujeita ja eikö me 80+ jo vanhoja olla ? - Aamupäivää ! Kylläpä nukuin makeasti viileässä makuuhuoneessa, seitsemän tuntia putkeen, ilman aamuyön heräämistä.
Arvostan todella näitä meidän teräsleidejä - nimiä mainitsematta - jotka jaksavat hoitaa nämä lupsakat aamunavaukset. Niiden jatkuvuus jäntevöittää koko 80+ osastoa, mielestäni.
Niistä välittyy ennen muuta tyytyväisyys oleviin oloihin - epäkohtia ja ongelmia vähättelemättä - keskenään toimivat esimerkillisesti toinen toistaan kunnioittaen ja avoimena muidenkin osallistumiselle.
Oma osallistumiseni on edelleen satunnaista, vaikka helposti tartun aiheisiin mielessäni, kehittelen ajatuskulkuja, mutta jätän ilmaisematta, turhennan ne ja kysyn itseltäni: "ketä kiinnostaa"..))
"Aineistoa" mielessäni pyörii liikaakin mutta sopivatko ne tänne, onkin sitten toinen juttu.
Odotan myös edelleen sitä aikaa, jolloin olen saanut tämän oman pienelämäni parempaan järjestykseen - minulla on vielä kaikki "ihanasti rempallaan" - liian monta projektia kesken eikä voimia niiden loppuun saattamiseen ainakaan siinä aikataulussa minkä olen itselleni asettanut.
Silti, yllättäen, kun luen muiden kuvauksia oman arkensa kulusta, ne eivät minua masenna vaan keventävät - noin sen tulisi mennä, kiva että joku osaa ja jaksaa..)) Ikäänkuin muiden tyytyväisyys siirtyisi minuun - niin että kiitos vain tyytyväiset..))
Mielestäni tuossa tyytyväisyydessäkin on erilaisia muotoja, suorituskeskeinen, itseään esittelevä ja alleviivaava tyytyväisyys ei ainakaan minuun tee suurta vaikutusta - se saattaa jopa masentaa joskus, mutta se mikä tekee vaikutuksen, on jatkuvuus, näin on aina tehty ja hyväksi havaittu, tätä jatkan ja vahvistan perinnettä omalta osaltani, voimieni mukaan.
Eli en todellakaan allekirjoita "kehityksen kehittymistä", pelkän turhautumisen, kunnianhimon tai ikävystyneisyyden pohjalta. Monesti "kehitys" aiheuttaa huonontumista jollakin toisella osa-alueella tai mikä vielä pahempaa kuluttaa surutta niukkenevia luonnonvaroja. Haitat ovat näennäisiä hyötyjä isommat.
Tulipas puhuttua isosti, ja epämääräisesti. "Ei suuret sanat suuta halkaise", sanottiin ennen, ehkä vähän eri merkityksessä - toppuutellen..))
Tähän arkiahdinkooni liittyen sain vielä epämukavan lisän: vaikka teetätin kalliin sähkösaneerauksen talvella, sähköt (valaistus) hävisivät yhtäkkiä puolikkaasta taloa: kolme iltaa meni taskulamppujen valossa, avun saanti viivästyi, vasta eilen sain asentajan paikalle, ylitöihin joutui raukka.
Vähän taisin moitiskellakin firmaa; että ison remontin jälkeen voi ilmaantua näin alkeellinen "vika". Sain tietenkin luennon sähkötekniikasta ja ohjeen tulkita sähkökaapin nippeleitä. Sanoin heti, etten pysty niitä muistamaan yhden ohjeistuksen perusteella, enkä jaksa opiskella sähkötekniikkaa, edes sen alkeita.
Muistui mieleen jokin näistä tulevaisuuden dystopioista, uhkakuvista,
että tekninen kehitys menee niin pitkälle, ettei ihminen enää pysty hallitsemaan sitä. Ja tietysti ensimmäisenä me, jotka olemme sitä vasta nyt opiskelemassa, putoamme kelkasta. Itse olen jo pudonnut..))
Tarina kuitenkin jatkuu: kahden tunnin työrupeaman jälkeen tuttu asentaja löysi syyn oikosulkuun: keittiön kohdevalaisin oli astioiden kuivaskaapin alla ja siitä oli sitten tihkunut kosteutta valaisimen päälle ja aiheuttanut oikosulun. "Siis minun virheeni", parkaisin ja asentaja totesi ystävällisesti: valaisimen syy...))
Oli miten oli: nyt on kaikki kohdallaan, odotan vain jatkotoimia.
Vaikka näiden ostosten (jääkaappi/pakastin, pesukone, pieni säiliöpakastin tänä vuonna) valinta, hankinta ja kotiinkuljetus olisi helppoa,
niiden asennus, sisäänajo ja käyttö ei sitä välttämättä ole - ainakaan minulle, joka en jaksa lukea käyttöohjeita kuin vikojen sattuessa.
Mitenkähän olisi ulkokellari ja kylmäkomero-käytöntö ?
Kerrostalo asuminen olisi "helppoa" - talkkari/huoltomies apuna...
En silti suurin surminkaan tahtoisi asumismuotoani muuttaa, ellei ole pakko.
Olisi ollut kiva jatkaa tuosta Hil-lan esiinottamasta vanhusten pärjäämis-teemasta, mutta ruutuaikani loppuu nyt.
Päivä on kaunis ja ulos täytyy päästä.
Mukavaa päivää kaikille,
demeter1
Aamupäivää ! Kylläpä nukuin makeasti viileässä makuuhuoneessa, seitsemän tuntia putkeen, ilman aamuyön heräämistä.
Arvostan todella näitä meidän teräsleidejä - nimiä mainitsematta - jotka jaksavat hoitaa nämä lupsakat aamunavaukset. Niiden jatkuvuus jäntevöittää koko 80+ osastoa, mielestäni.
Niistä välittyy ennen muuta tyytyväisyys oleviin oloihin - epäkohtia ja ongelmia vähättelemättä - keskenään toimivat esimerkillisesti toinen toistaan kunnioittaen ja avoimena muidenkin osallistumiselle.
Oma osallistumiseni on edelleen satunnaista, vaikka helposti tartun aiheisiin mielessäni, kehittelen ajatuskulkuja, mutta jätän ilmaisematta, turhennan ne ja kysyn itseltäni: "ketä kiinnostaa"..))
"Aineistoa" mielessäni pyörii liikaakin mutta sopivatko ne tänne, onkin sitten toinen juttu.
Odotan myös edelleen sitä aikaa, jolloin olen saanut tämän oman pienelämäni parempaan järjestykseen - minulla - Pahoittelen Hil-la, että tämä uusi formaatti nyt aiheutti sen, että näytti kuin olisin kiukutellut sinulle, aloittajalle. Ei ollut tarkoitus..))
Ei olisi tietenkään tarvinnut kiukutella kenellekään, mutta tulipahan selväksi, että ainakin yksi vakikirjoittaja purkaa ikäviä tuntojaan Nojatuolissa...
Olin valmiiksi turhautunut älypuhelimeeni, joka "käskee" tekemään jatkuvasti uusia päivityksiä ja kun niitä kuuliaisesti teen, aina on näkymä uusi ja erilainen ja vaatii opettelua tai ainakin uutta asennoitumista.
Ei vanha jaksa.
Verenpaineesta on ollut juttua. Minähän seuraan omia lukemiani päivittäin ja sain pitkään olla tyytyväinen lukemiini. Nyt on toisin: "kohonnut verenpaine" kertoo taulukko. Mittaria en epäile vaan mittaajaa. En oikein jaksa seurata ohjeita enkä rauhoittaa itseäni ennen mittaamista, enkä myöskään aina välttää "kahvia, ruokailua tai liikuntaa" puolta tuntia ennen mittausta kuten oheistus kuuluu.
Olen minä joskus - Aamupäivää ! En ymmärrä näitä sivuston "uudistuksia." Mikä idea on toistaa viestejä, ainakaan minä en tahtoisi omaa viestiäni toistettavan, ovathan ne niin pitkiäkin, että tuskin sitä ensimmäistäkään moni jaksaa lukea..))
Ja mitä on nyt tuo kikkailu visuaalisen ilmeen kanssa ? Ajatella, että me rekatut saamme IHAN ITSE tummentaa viestikentän !!! - vähän kuin kilteille lapsille tarjottaisiin karkkeja palkinnoksi...
Eikö olisi järkevämpää keskittää voimat viestien sisältöön, saada ainakin tuo loputon persu/rasisimi-puhe kuriin ?
Tuntuu kuin nämä digimaaiman "huippuosaajat" leikittelisivät täällä, luulisi olevan kaikkien tiedossa, että alustan toimivuuden kannalta jokainen muutos on riski ja meille ikäihmisille se on pelkkä riesa - vai puhunko vain omasta puolestani ? Ehkä muut tykkäävät "uudesta ilmeestä"... - Ruotsissa asuva suomalainen on minustakin osuva ilmaisu, etenkin teille täällä kirjoittaville koska kirjoitatte - ja varmasti puhuttekin - virheetöntä suomenkieitä - ainakin parempaa kuin moni meistä..)) - ja ennen muuta haluatte säilyttää siteet Suomeen ja arvostatte Suomea (vaikka toisin väitetään ja nähdä..))...