demeter1

Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

7607

  1. Anon, 9.58, kirjoitus toi mieleen oman serkkuni ja hänen viime vaiheensa. Hän oli esimerkillisesti elänyt, uskova ihminen, jonka toinen serkkuni ohjasi ympärivuorokautisen hoivan piiriin omista - muiden mielestä - alkeellisista oloista, kodista, jossa hän oli lapsuudestaan saakka asunut.
    Kun kävin viimeisiä kertoja serkkuni luona, hänestä oli tullut suorastaan raivokas, hän uhkasi jopa tintata serkkua, joka hänet laitoshoitoon ohjasi. Hän katsoi, että hänen oma tahtonsa ja toiveensa ohitettiin, kun hän ei saanut elää siellä missä halusi. Hän ymmärsi kyllä, että se saattoi merkitä joudutettua kuolemaa, mutta hän oli siihen valmis.

    Itse jouduin näkemään ja myöntämään, että Suomessa ei saa kuolla niinkuin tahtoo, ei saa olla vapaa sielu. Serkkuni oli perheetön, lähiomaisia olivat vain me serkut...
    Silti minäkin kannustin häntä hyväksymään tilanteen, taisin jopa siteerata hänelle tuttua Raamattua. Missähän kohdin siellä puhuttiin vyöttämisestä ja todettiin, että vanhana muut vyöttävät sinut..?
  2. Muistelin että on tehty kansalaisaloite - siis kerätty vaadittavat 50000 nimeä - eutanasialain voimaansaattamiseksi.

    Tarkistin, ja lakialoite oli tosiaan eduskunnan käsittelyssä 2018, mutta se äänestettiin nurin äänin 128-60 ja ainakin Lääkäriliitto sitä vastusti.
    Käsittääkseni monet muut tahot ovat sitä mieltä, että on vain ajan kysymys, koska laki saadaan voimaan meilläkin.
  3. Juuri noin, Ano 9.05. Ongelmien näkeminen johtaa usein murehtimiseen, mutta sehän on vain prosessin alku, harva niissä haluaa velloa, pikemminkin haluaa toimia asioiden korjaamiseksi kuka milläkin tavalla.
    Ja vaikka ei enää pystyisi aktiivisesti toimimaan, murehtiminenkin voi edustaa osallistumista, yhteisen kuorman jakamista sensijaan, että sulkee asiat pois tietoisuudestaan.

    Eikä se nyt mielestäni tarkoita sitä, ettei antaisi arvoa sille, mitä meillä on, vaan pikemminkin kiitollisuudesta syntyvää jakamisen halua ja tietysti myös ymmärrystä siitä, että valo ja varjo vaihtelevat, ne kuuluvat yhteen. Jos valitsen pelkän valon, varjo jää jonkun muun kannettavaksi.
  4. Eutanasian kannattajaksi siirtyi myös diakoni-tuttavani, joka joutui seuraamaan oman äitinsä viime vaiheita. Niin teki myös saattohoidon pioneeri, Terho-kodin entinen johtaja, Juha Hänninen, joka pitkään oli sitä mieltä, että hyvä saattohoito riittää kuolinavuksi.

    Hilkka Olkinuora, julkisuudestakin tunnettu pappi, kertoi ihan avoimesti, että hänellä on varattuna sellainen lääkearsenaali, joka suo hänelle lempeän lähdön kun sen aika on.

    Itse en osaa ottaa kantaa eutanasiaan, ehkä siksi, että minun todistamani lähdöt ovat olleet aika lempeitä, mutta sehän ei tarkoita sitä, että kaikki lähdöt olisivat sitä ja kun lääketiede on tehnyt mahdolliseksi myös liikaa kärsimystä tuottavan elämän jatkumisen, niin voisi kai tuotakin aihetta tarkastella uusin silmin ?
  5. Näinhän siinä kävi, Ano 17.15. Nousin oikein otsikohin: "demeter kerää säälipisteitä ja ontuu..)) Ja kun niitä säälipisteitä tuli - sain runsaasti rohkaisua muilta - olinkin manipulaation uhri..))
    Kyllä tuohon lonkkavaivani raportointiin tuli kielteistä palautetta muiltakin. Se nyt vain taitaa olla talon tapa, että vaivoistaan ei pidä valittaa, ainakaan useasti.
    Tulihan tässäkin ketjussa jo kielto, että eutanasiaa ei pidä "märehtiä" tässä, vaan muualla. Itse ei voi jättää huomiotta sellaista viestiä, joka ei miellytä - niinkö ? - vaan pitää komentaa muutkin ruotuun...
  6. Mulla meni heikommin: kaulan ympärys 34, vyötärö 86..)) Normien rajoissa kuitenkin..))
    Suositusten mukainen raja-arvo vyötärön mitaksi on naisilla 90, miehillä 100. Tarkistin juuri kun olin unohtanut..))
  7. Ai niin unohdin mainita nämä monivuotiset: tuomipihlaja kukki runsaammin kuin koskaan, sireeni kukkii vielä ja tietysti rhodo. Minulla on vielä kurtturuusuakin, vaikka se on julistettu, ei- toivotuksi lajiksi. Lupiinia olen hävittänyt moneen kertaan ja siitä on kyllä ollut se hyöty, että luonnon kukat ovat saaneet tilaa: kielo leviää lupaavasti - sekin kukkii vielä - lemmikki, niittyleinikki, nurmitädyke, valkoapila, päivänkakkarakin ilmestyi viime vuonna...

    Minun piha on siis pitkälti luonnontilainen. En ole ollut viherpeukalo, mutta ehkä minusta vielä tulee..))
  8. Istutin kyllä jo kesäkukat ja luotan siihen että kylmän kestävät, jos sitä tulee vielä.
    Pelargonia ja Marketta samassa ruukussa, miljoonakello, äitienpäiväruusu. Sain myös tutulta juhannusruusun alun. Saa nähdä menestyykö.
    Vielä ajattelin hankkia orvokkiamppelin ovisyvennykseen.
    Olen delegoinut kastelut pikkuväelle, kun olen ensi viikolla muualla. Alkukesä onkin ollut yhtä lasten kesäsiirtolaa (vähän liioittelen) kun "uusiakin" lapsia on tullut trampoliinille. Yhden poikaparin ennätys trampalla oli kahdeksan tuntia putkeen... Nuorena jaksaa.
  9. Raju tilitys, Ano 12.36. Vetää hiljaiseksi. Sait kuitenkin vastauksen, Ano 12.57 kirjoitti runon samasta aiheesta ja vastaus tuli "ylhäältä". Luoja tietää, mutta ei vastaa, hymyilee vain.

    Tuo kuvaus vanhusten unohtamisesta taitaa olla hyvinkin yleinen, eikä sen tarvitse edes tahallista olla. Ei vain osata, sukupolvien välinen kuilu ei ole mihinkään hävinnyt, nyt ei enää ole meidän vuoro.
    Maailma muuttuu vuosi vuodelta yhä oudommaksi digitalisaation myötä, eikä kukaan pistä vastaan. Jos on menettänyt paljon läheisiä ja ystäviä alkaa ymmärtää puhetta vanhusten yksinäisyydestä. Siitä puhuttiinkin toisessa ketjussa viisaasti.

    Ajattelen kyllä, että eletty elämä ja sen saavutukset, olivatpa ne pieniä tai suuria, ovat meissä tallella ja tekevät mahdolliseksi tuntea niistä tyytyväisyyttä, ehkä iloakin - ainakin aika ajoin..))

    Eikös me kaikki kuitenkin olla oltu "tolkun ihmisiä" ? Armollisuutta itselle ja muille tahtoisin ainakin itse oppia.
    demeter1
  10. Hyvä kun sanoit tuon liekko, että pyörälle nousu pelottaa. Näin minuakin. Mutta kiitos ohjeista, jospa jo huomenna kokeilen, kun minulla on kirjapiiri illalla, matkaa kaksi kilsaa, neljä yhteensä...
    Kyllä kypärä on hyvä. Kerran kaaduin kun kolme pikkutyttöä pyöräili rinnakkain ja yksi heitä kurvasi suoraan eteeni. Kypärä kolahti maahan, mutta suojasi samalla. Sanovat, että jos kypärä sattuu maahan, sitä ei enää pidä käyttää. MInä kyllä käytän..))
  11. Ikävä kuulla, Ano 22.22/4.6. Olet kuitenkin tunteva ihminen: "itkeä ei voi ilkeä", runoili Eino Leino. Kirjoitat kuitenkin tänne ja uskon, että moni meistä tahtoo lähettää sinulle lämpimiä ajatuksia, ei vain oikein osaa niitä ilmaista. Ainakaan minä en osaa...
  12. Kiitos tuosta koosteesta, Ano 13.09/3.6. Itse olen ollut niin innoissani uudesta lonkkanivelestä ja sen tuomasta avusta liikkumiseen, etten ole juuri kiinnittänyt huomiota satunnaisiin kipuihin, joita saattaa olla vaikka "pitkien" - pari, kolme kilometriä - kävelylenkkien jälkeen. Olen ajatellut, että ne ikäänkuin kuuluvat asiaan.

    Laskimoverenkiertoon minulla on lääkitys ja lonkkaleikkauksen jälkeen sitä tehostettiin napapiikin avulla. Se oli käytössä kuukauden ajan. Leposärkyä minulla ei ollut edes silloin kun odottelin lonkkaleikkausta.

    Tuttuni on lopettanut liikkumisen, koska "jalat ovat niin vempulat", siis liikkuessa joutuu tämän tästä hakemaan tasapainoa, askellus on epävarmaa ja horjuvaa. Ilmiö on kyllä tuttu minullekin, etenkin väsyneenä. Minulla siihen auttaa vauhdin lisääminen, tutulla kävelysauvojen käyttö - konstit on monet..))
  13. Mulla on samanlainen homma tiedossa, Eliaana, kun olen menossa lapsuudenkotiini. Kaivon kansi painaa tuhottomasti ja näillä käsillä se ei oikein tahdo nousta. Veljentyttö on matkassa, mutta ei hän paljon minua vahvempi ole, aktivistien voima on eri laatuista..))

    Kyllä minullekin tuollainen voimansiirtäjä, kissaasi tarkoitan, olisi tarpeen kun on tuota mullan kärräämistä ja multasäkkikin painaa 40 kiloa. Silti täytyy kai olla tyytyväinen, että homma hoituu, vaikkakin vaivaisesti.
    Olen huomannut sellaisen ilmiön itsestäni, että kun teen hommat ripeästi, entiseen tahtiin, se kyllä onnistuu, mutta kostautuu kuitenkin. Polla menee sekaisin, sielu ei ehdi mukaan..)) - ja tietysti voimatkin menevät: yksi työpäivä vaatii ainakin yhden lepopäivän.

    Että sellaista vanhuuteen opettelemista tämä aika minulle on. Onneksi on vertaistukea tarjolla - täälläkin - kirjatkin sitä antavat ja tietysti samanikäiset ja samanhenkiset ystävät ja tutut...
    Ei meiltä mitään mitään puutu..))
  14. Kiva kuulla, Ano 15.15, ettei heti olla lyttäämässä kun tunnustaa oman kiinnostuksensa vuosien takaa..))
    Horoskooppeja en itsekään muista koskaan lukeneeni, vielä vähemmän niihin uskoneeni. mutta luonnekuvaukset kiinnostivat siinä vaiheessa kun omaa identiteettiä rakensi. Minua on myös aina kiinnostanut ihmismieli ja sen monet ulottuvuudet. Rajatieto on mielestäni avannut niitä, vaikka tiedeuskovaiset tietysti osoittavat sitä kohtaan suurta halveksuntaa..))
  15. Varmasti noinkin, Ano 19.36. Sama kirja, sama kuvaus, voi vaikuttaa lukijoihin eri tavalla...
  16. Heh, minä en puhuisi pitkävihaisuudesta vaan itsekunnioituksesta, Ano 17.19..)) Miksi pysyä mukana, jos toistuvasti kokee tulleensa väärin ymmärretyksi ja huonosti kohdelluksi ?

    "Viesti ei mene perille. Jos se menee, se ymmärretään väärin"..)) Wiion laki, ties miltä vuodelta...
  17. Minä olen lukenut Loisilta kaksi kirjaa: Ei enää Eddy ja Kuka tappoi isäni.

    Kun itse kuulun suuriin ikäluokkiin ja olen kokenut sodanjälkeisen ajan niukkuuden, en oikein pystynyt samaistumaan tähän Loisin kuvaamaan köyhyyteen, joka minulle näkyi enempi elämänhallinnan puutteen ja sen synnyttämän eriarvoisuuden kuvauksena.

    Kuka tappoi isäni-kirjassa näitä "murhaajia" kutsuttiin ihan nimellä: Ranskan presidenteille luettiin madonluvut ja kun päähenkilön isä oli ainakin osittain omien elämäntapojensa vuoksi menettänyt terveytensä, se meni ilman mitään vallanpitäjien piikkiin.
    Paha tietysti arvostella, kun ei tunne Ranskan yhteiskuntaa eikä politiikkaa sisältä käsin, mutta kuten sanottu, en oikein pystynyt näkemään kirjaa yleispätevänä, universaalin köyhyyden kuvauksena.

    Eddyn luin kasvu- ja selviytymistarinana eikä se tietenkään huono ollut, koskettava, suorastaan riipaiseva välillä ja kai se saattoi vakuuttaa lukijaa myös siitä, että ihminen sentään kestää paljon ja voi ponnistaa todella vaikeista oloista jos on lahjakkuutta, luonnetta ja ainakin ripaus hyvää tuuria.
  18. Olen tuosta todella pahoillani Ano 10.05 ja kaipaan edelleen mukanaoloasi, kuten SkillaNinkin.

    On helppo sanoa, ettei pidä välittää, silloin kun ei itse ole tullut kaltoin kohdelluksi. Jos on, sitä ei unohda.
  19. Vanhuuden hyviä puolia ? Olen jo joutunut perustelemaan sitä lapsenlapsille, kun epäilivät, että minulla on tylsää..))
    "Vapaus" meni heille läpi. Että saa (vielä) päättää omasta elämästään, tehdä valintoja, hoitaa omat asiansa. Kaiken tämän edellytyksenä on tietysti riittävä terveys ja olen sillä tavoin onnekas, että jalat vielä kantavat ja pääkin toimii (riittävän) hyvin.
    Tietysti on ollut pakko nähdä, että kaiken aikaa tulee näitä menetyksiä ja taantumista, eivätkä päivät ole veljeksiä. Jos omassa arjessaan pärjää, ei sitten pärjääkään, jos paikka tai olosuhteet muuttuvat ja pitempi matkantekokin on usein stressin aiheuttaja.

    Lisääntynyt mielentyyneys, mielenrauha, on kai myös laskettava vanhuuden hyviksi puoliksi. Voihan senkin, ainakin hetkellisesti, menettää, mutten usko, että mieli enää pysyvästi järkkyisi näin vanhana. Ellei sitten dementia iske ja siinäkin on omat hyvät puolensa, anteeksi vain..)) Sanotaan, ettei dementoituminen ole ongelma dementoituneelle vaan hänen läheisilleen. Ikävä tietysti sekin, mutta kohtalolle emme kai mitään voi. Se on aina "korkeemmas käres" kuten Linnan romaanihenkilö tiesi.
  20. Enpä tiedä "uskooko" näin vanhana enää mihinkään, mutta monia asioita pitää mahdollisena, kun omat varmuudet ovat vuosien varrella murentuneet.

    Minulle on tehty - vuosikymmeniä sitten - kaksikin luonneanalyysiä tähtikartan perusteella. Kyllä niissä perää oli.
    Kun puhutaan "horoskooppimerkistä" tarkoitetaan yleensä vain aurinkomerkkiä ja on muitakin planeettoja, joiden sanotaan vaikuttavan meihin ja tulevaan elämäämme, oma kellontarkka syntymähetkemme ja syntymäpaikkakuntamme ratkaisee.

    Ajattelu, tunne-elämä, ammatillinen suuntautuneisuus ovat ainakin omalla kohdallani menneet nappiin. Minun nouseva merkkini (joka kuulemma muuttuu vanhemmiten hallitsevaksi) on Kauris ja se sopii kyllä vakaana ja maanläheisenä vanhalle ihmiselle..))

    Jännä kuulla, että noinkin iso määrä on meitä, jotka emme suoralta kädeltä sulje pois tätäkään ulottuvuutta ihmismielessä, ihmiselämässä. Enkä ole koskaan voinut ymmärtää, mitä haittaa aiheeseen tutustumisesta voisi ihmiselle olla.

    Tulee myös mieleen, että C G Jung, maailmankuulu psykiatri tutki aikanaan eri horoskooppimerkkien yhteen sopivuutta. Saattoi käyttää niitä myös työssään. Tästä en kyllä ole varma, koska arvostettuna tiedemiehenä hän ei isoon ääneen tästä puhunut.
    21. 60 / 381
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt