Assittomien ja assien väliset ihmissuhteet kaatuvat
aika usein.
Syitä on monia. Mutta lähes aina syyt kiertyvät sen
perusasian ympärille, että kaksi pysyvästi erilaista
aivojen "käyttöjärjestelmää" törmää toisiinsa.
Kuin kaksi lentokonetta sumussa vailla
kirkasta näkymää siihen, mitä todella
tapahtuu ja miksi.

Assin on kaiken aikaa vakavasti otettava huomioon
se, että hänellä on synnynnäinen ja pysyvä AS.
Jos assi unohtaa tämän ja yrittää assittomien mieliksi
käyttäytyä, elää, tuntea ja aistia tätä ihmisten
maailmaa ja elämää niin kuin assittomat, hän uupuu.
Säilyttääkseen mielenterveytensä assin on
kaiken aikaa otettava huomioon se, miten hän
pysyvänä ASSINA todella aistii, tuntee ja kokee
tämän elämän ja muut ihmiset.

Assi, joka viisaasti osaa ottaa assiutensa huomioon,
voi assittomien taholta leimautua "itsekkääksi".
Tällainen leima syntyy aina tietämättömyydestä.

Viisaan assin kanssa assiton kumppani on usein pulassa .
Assiton kumppani voi kokea mustasukkaisuutta
sitä kohtaan, että viisas assi käyttää niin paljon aikaa
"assiutensa ytimeen" eli erityiskiinnostuksenkohteisiinsa
eli vahvuuksiinsa eli siihen, missä hän on parhaimmillaan,
mikä on hänessä kaikkein arvokkainta ja mikä eniten
ylläpitää ja vahvistaa hänen mielenterveyttään ja
koko ihmisyyttään.

Kaikki rakkauden- ja huomionkipeät assittomat ihmiset!
Tämä on teille! Älkää ainakaan assiin rakastuko, sillä
syndroomansa vuoksi assin on kohdistettava paljon huomiota
siihen, miten hän tämän assittoman valtakulttuurin keskellä
kykenee pysymään kasassa ja pystyy säilyttämään
henkisen hyvinvointinsa ja onnistuu säästymään
ns. assiraivareilta ja koko ajan nurkan takana
asseja väijyviltä masennuskausilta.
"Jos omat aivot näyttävät ja tuntuvat toimivan
niin kuin 'kaikilla' muillakin, alkaa helposti uskoa, että
se on ainoa oikea, ainoa hyväksyttävä ja
ainoa terve aivotoiminnan muoto.
Enemmistön sosiaalinen paine ylläpitää tätä
uskoa. Mutta kun tällainen 'normaali aivotoimija'
kohtaa ihmisen, jolla on AS, hän kohtaa toisen oikean,
toisen hyväksyttävän ja toisen terveen
aivotoiminnan muodon.
Miten hän suhtautuu siihen.
Paljastuuko hän sivistymättömäksi ja ahdasmieliseksi eli
näkeekö hän toisen aivotoiminnan muodon pelkästään
negatiivisena, jopa riitaa haastavana.
Vai onko hän selvillä oikean, hyväksyttävän ja terveen
todellisuuden monimuotoisuudesta ja pystyy
ymmärtämään, että se on erottamaton ja
tärkeä osa sitä maailmaa, jossa hän elää."

Tuon on kirjoittanut assi vuonna 2011.

Neurobiologiset erilaisuudet ihmisten välillä on jo nykyään tajuttu
liittää siihen erilaisuuksien luetteloon, jossa ovat perinteisesti jo
olleet mm. sukupuolen, iän, etnisen taustan, sosiaaliluokan,
rodun ja seksuaalisen suuntautumisen erilaisuudet.

Biologian alueelta noussut suuri oivallus biodiversiteetin
(luonnon monimuotoisuuden) tärkeydestä on laajentunut
kattavammaksi.

Mutta ahdasmielisyys valitettavasti ei ole
vielä kadonnut. Rasismia, homofobiaa, seksismiä,
muukalaisvihaa jne. on yhä paljon jäljellä. Työtä on tehtävä.

Mutta isossa kuvassa ihmiskunnan kehityksen suunta ei voi
mennä kuin eteenpäin. Se tarkoittaa erilaisuuden hyväksymistä ja
monimuotoisuuden tärkeyden ymmärtämistä yhä
laajemmassa ja syvemmässä merkityksessä.
Assina kaipaan "vapaudenkaipuulauluja".

Assina eläminen olisi paljon nykyistä vapaampaa, jos
assiton eli normaali enemmistö luopuisi moninaisista
hienovaraisista pyrkimyksistään pakkosopeuttaa
1,7 prosentin vähemmistössä olevat assit
neurotyypillisen enemmistön eli "nenttien"
tapakulttuuriin.

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että ehkä "nenteillä"
ei ole yhtään kokemusta siitä, että heidän
nenttikulttuuriaan voitaisiin uhata!
Johtunee heidän enemmistöasemastaan, joka
on hyvinkin saattanut sokeuttaa heidät.

Meillä asseilla näitä uhatuksi tulemisen kokemuksia riittää!

Onko enemmistöllä oikeus jyrätä vähemmistö?
Entä onko vähemmistöllä oikeus laulaa julki
enemmistön henkinen sokeus?

Assina haluaisin laulaa niistä "orjapiiskureista", joita
voisi myös kutsua herkkänahkaisiksi nenttikulttuurin
"tukipylväiksi" tai "telaketjunormaaleiksi".
Assina haluaisin laulaa julki sen tosiasian, että juuri tuon
nenttienemmistön suhtautuminen assien erilaisuuteen
on ylimielisintä ja sivistymättömintä. Ja juuri nuo
"normaaliuden tukipylväät" ovat niitä, jotka
useimmin syyllistyvät assien kiusaamisen.

Yleinen ihanne on, että jokainen ihminen saisi
elää aitona omana itsenään.
Jos on syntynyt vähemmistöön niin usein
enemmistö tuppaa päsmäröimään ja määräilemään.
Se näkyy mm. niin että vähemmistöstä käytetään
enimmäkseen negatiivisia sanoja. Sillä tavalla rakennetaan
vähemmistön ympärille häkki. Ja häkkiin suljetulta
ihmiseltä on riistetty vapaus.

Silloin "vapaudenkaipuulaulut" ovat ehkä ainoa lohtu.
Puuvillapeltojen orjat loivat bluesin.
Nyt olisi aika meidän assien luoda jotain
yhtä alkuvoimaista.
Asperger-henkilö+kirjoitti+noin+10+vuotta+sitten+näin:"+Uskon+selvinneeni+paljolti+siksi,+että+heräsin+tajuamaan+erilaisuuteni+kyllin+varhain.+Se+kaikki+sai+nimen+vasta+paljon+myöhemmin+mutta+sen+ydin+oli+tämä:+Päätin+elää+oman+elämäni,+vaikka+se+eroaisi+muiden+elämästä+miten+paljon+tahansa.+Aloin+uskoa+omiin+tunteisiini+ja+kiinnostuksenkohteisiini.+Vähitellen+se+sai+minut+ulos+ankaruuksien+ja+kielteisyyksien+kierteestä."Tuossa+on+aistittavissa+se+identiteetin+löytämisen+vaikeus,+jonkajokainen+vähemmistöläinen,+esim.+autismikirjolainen,+elämässäänpakosti+kohtaa.+Paine+olla+muiden+kaltainen,+koska+muut+sitä+haluavat,+on+suuri.Mutta+jos+assi+vääntäytyy+normienemmistöläisen+kaltaiseksi,se+on+dopingiin+tai+trollaamiseen+verrattavaa+huijaamista.+Se+onaitouden+ja+rehellisyyden+menettämistä."Assilla+on+on+vain+yksi+mahdollisuus+elää+kunnioitusta+herättävä+elämä.+Sen+hän+voi+tehdä+vain+aitona+assina,+ei+nenttiä+apinoivana+karmaisevana+zombina."Sama+AS-henkilö+kiteyttää+tuossa+sen,+mitkäovat+autismikirjolaisen+vaihtoehdot.Jos+assi+yrittää+salata+ja+peittää+assiutensa,+hän+putoaa+osaksi+zombi-elokuvien+kammottavaatodellisuutta.Assin+elämä+avautuu+onnellisuuden+poluille+parhaitenniin,+että+hän+fokusoituu+erityiskiinnostuksenkohteisiinsa,joissa+hänellä+on+"laser-näkö",+huippumuisti+ja+kykypäästä+FLOW-tiloihin.Kunkin+assin+vahvuudet+näkyvät+juuri+erityiskiinnostuksenkohteissa,jotka+musiikillisesti+erityisvahvoilla+asseilla+pulpahtavat+esiinsäveltaiteiden+alueella,+visuaalisesti+erityisvahvoilla+asseilla+kuvataiteidenalueella,+verbaalisesti+erityisvahvoilla+asseilla+sanataiteidenalueella+jne.++Puhumattakaan+matematiikan+ja+muiden+tieteidenalueiden+erityislahjakkaista+asseista.Mitä+on+elää+aspergerina?Omasta+kokemuksestani+tiedän,+että+itsensä+löytäminen+muista+eroavana+on+hämmentävää.Kestää+aikansa,+ennen+kuin+siihen+uskoo.Mutta+itsensä+todellinen+löytäminen+on+äärimmäisenpalkitsevaa.Parhaassa+tapauksessa+koko+ihmiskunta+kiittää.
"Moni+yhä+harhaisesti+luulee,+että+Aspergerin+syndrooma+on+psyykkisperäistä.Todellisuudessa+AS+on+synnynnäistä+pysyvää+neurobiologista+erilaisuutta."Tuo+on+totta.+Tuossa+ollaan+AS-asian+ytimessä.Juuri+tämä+AS-ihmisten+neurobiologinen+erilaisuus+synnyttää+yhäns.+normaaleissa+eli+enemmistössä+monenlaisia+harhakäsityksiä.Luullaan,+että+kyseessä+on+jokin+"tilapäinen+häiriö".Luullaan,+että+AS-ihmiset+ovat+"psyykeltään+heikkoja".Luullaan,+että+AS-ihmiset+ovat+"taitamattomia",+koska+heidänkäyttäytymisensä+on+sosiaalisesti+erilaista.Luullaan,+että+tämä+sosiaalinen+"taitamattomuus"+tekeeAS-ihmiselle+mahdottomaksi+tulla+esim.+arvostetuksi+kirjailijaksi,merkittäväksi+keksijäksi+tai+karismaattiseksi+esiintyjäksi.Luullaan,+että+AS-ihmisten+kyvykkyyttä+voidaan+realistisesti+arvioida+tuijottamalla+vain+sitä,+miten+he+ovat+"surkeasti+epäonnistuneet+mukautumaan/kotoutumaan/sulautumaan/ahtautumaanns.+normaaliin+ainoaan+oikeaan+sosiaaliseen+muottiin".+Kaikissa+Aspergerin+syndroomaa+käsittelevissä+kirjoissakäsitellään+runsaasti+sosiaalisuutta.Ns.+normaalille+enemmistölle+tietynlainen+sosiaalinen+käyttäytyminenonkin+erittäin+keskeistä.+"Jokaisen+kunnon+ihmisen+pitää+elää+sosiaalisuus+edellä!"+"Kaikkien+pitää+ihan+tiptop+solahtaasosiaaliseen+normimuottiin!"+jne.+jne.Me+AS-ihmiset+olemme+kuitenkin+aivan+eri+maailmasta+kuin+tuo+enemmistömassa+-+siis+tuo+telaketjunormaalien+ja+telaketjusosiaalisten+"kunnon+ihmisten"+läheskaikkialle+ulottuva+lauma.Onneksi+kuitenkaan+laumaihmisten+massa+ei+ulotu+ihan+kaikkialle.Meillä+AS-ihmisilläkin+siis+on+mahdollisuuksia+päästä+toteuttamaanparhaita+synnynnäisiä+kykyjämme+valitsemalla+huolellisesti+itsellemmesosiaalisesti+tarkasti+räätälöidyt+ja+kontrolloidut+(usein+erakkomaiset)+elämäntavat.+Silloin+me+AS-ihmiset+välttymme+synnynnäisen+syndroomammestressaavimmilta+haitoilta+ja+samalla+saamme+itsellemme+luovan+työrauhan+toteuttaa+arvokkaimpia+henkilökohtaisia+AS-vahvuuksiamme.
"On+suuri+ero+sillä,+puhuuko+AS:sta+assiton+(eli+neurotyypillinen+ihmineneli+"nentti"),+joka+pakosti+tarkastelee+asiaa+ulkokohtaisesti+-+vai+puhuuko+AS:sta+assi,+jolla+on+asiaan+oma+sisäinen+jokapäiväinen+kosketus-+ja+tunneyhteys.+Assina+pystyy/joutuu+lukemaan+sisäistä+"nahkakantista"+Asperger-tietokirjaansa+joka+päivä."+Noin+sanaili+eräs+assi+muutama+vuosi+sitten.Niinpä.Koko+autismikirjon+ulkopuolella+oleva+enemmistö+on+monella+tavalla+todella++autismikirjon+ulkopuolella.Enemmistön+kyvykkyys+myötätuntoisesti+eläytyä(olla+empaattisia)+vähemmistössä+oleviaautismikirjolaisia+kohtaan+on+hyvin+rajallista.Siis+esim.+assittomalla+enemmistöllä+on+huomattaviavaikeuksia+kyetä+eläytymään+siihen,+miten+AS-ihminen+kokee+AS:n,+jossa+jokapäiväistä+todellisuutta+on+mm.kykyprofiilin+jyrkkä+epätasaisuus,+arjen+sujumisen+epänormaaliudet,+aistiyliherkkyydet,erityiskiinnostuksenkohteet+eli+"ekkot"+ja+sosiaalisuuden+kuormittavuus.Jokainen+AS-henkilö+joutuu+huomaamaan+elämässäänmonta+kertaa,+että+häntä+ei+oikein+ymmärretä+eikähäntä+oikein+uskota,+kun+hän+realistisesti+kertoo,+millaista+hänen+elämänsä+todella+on.Usein+AS-henkilöä+ihmetellään,+pidetään+"tyhmänä",+kun+hän+"ei+osaa+olla+normaali+kunnon+ihminen"!Enemmistö+osaa+aika+harvoin+nähdä+ja+myöntää+sitä+omaa+epäempaattisuuttaan,+joka+sillä+on+suhteessa+erilaisiin+synnynnäisiin+vähemmistöihin.
Anonyymi+20:52+kirjoitti:"Asperger+tai+dysfasia,+hankalaa+on.+Sellaista+kumppania+ei+kukaan+kauan+jaksa."Tuo+ei+pidä+paikkansa.Kyllä+aika+moni+aspergeri+eli+assi+on+onnellisesti+naimisissa.Asperger-ihmiset+ovat+tutkitusti+hyvin+uskollisia.Onnellinen+pitkä+avioliitto+asperger-ihmisen+kanssa++edellyttää+kumppanilta+tietenkin+sitä,+että+tietääAspergerin+syndroomasta+riittävästi,+ymmärtää+esim.+sen,+ettäAS+on+synnynnäistä+ja+pysyvää+ja+että+sen+takia+esim.+kaikkinalkuttavat+yritykset+muuttaa+AS-kumppani+"normaaliksi"+ovat+tuhoon+tuomittuja.Ne,+jotka+sanovat,+että+AS-ihmisen+kanssa+eivät+voisi+tullatoimeen,+ovat+lähes+aina+ns.+telaketjunormaaleja,+jotka+pelkäävät+ja+inhoavat+kaikkea+erilaisuutta+ja+muukalaisuutta.Sellainen+"aspergerfobia"+on+sukua+homofobialle+ja+ksenofobialleja+se+kertoo+ihmisen+henkisestä+vajaakykyisyydestä+ja+synkästä+puolesta.Aika+moni+assi+elää+kuitenkin+mieluiten+yksin.Assina+tiedän,+mistä+tämä+johtuu.Se+johtuu+siitä,+että+niin+moni+assiton+ihminen+on+niin+ennakkoluuloinen,+niin+tietämätön,+niin+kiinnins.+normaalin+enemmistön+siinä+tapa-+ja+asennekulttuurissa,johon+valitettavasti+vielä+vuonna+2022+näyttää+kuuluvan+aikansa+elänyt+käsitys+asperger-ihmisestä"hirveänä+kehityshäiriönä",+johon+verrattuna+mikä+tahansa+ns.+normaali+on+muka+"paljon+parempaa".Kuinka+moni+"hirveän+kehityshäiriöinen"+asperger-ihminen+onkaan+noussut+ihmiskunnan+merkkihenkilöiden+(suurten+keksijöiden,+tieteilijöiden+ja+taiteilijoiden)+joukkoon!
"Narsistiselta+vaikuttava+käytös"+on+ilmaus,+jota+ketjun+aloittaja+käyttää+asseista.+Luulen,+että+aloittaja+puhuu+siitä+tosiasiasta,+että+mielenterveyden+säilyttääkseen+assin+on+pakko+ottaa+käytöksessään+huomioon+se,+millainen+hänen+neurobiologinen+todellisuutensa+on.+Assius+on+pysyvää+synnynnäistä+erilaisuutta.+Se,+että+tervepäinen+ja+viisas+assi+osaa+ottaa+tämän+käytöksessään+huomioon,+ei+tee+assista+millään+lailla+itsekästä+eikä+narsistista.+Enemmistön+käsitykset+vähemmistössä+olevista+autismikirjolaisista+ovat+hyvin+usein+vain+sitä,+että+ollaan+huolissaan+siitä,+että+"apua+nuo+ovat+erilaisia",+"mitä+he+oikein+kuvittelevat+olevansa",+"olisivat+kunnon+ihmisiä+eikä+tuollaisia,+joiden+toilailuja+meidän+terveiden+pitäisi+muka+ymmärtää+ja+sietää".Narsisti-stigma+isketään+siis+helposti+assiin+vain+siksi,+että+hän+on+haaste+enemmistön+käsityskyvylle.+Kysymys+on+erilaisuuden+ja+neurodiversiteetin+hyväksymisestä.+Siinä+on+monilla+"nenteillä"+eli+neurobiologisesti+enemmistössä+olevilla+"tyypillisillä+ihmisillä"+eli+ns.+normaaleilla,+varsinkin+ns.+telaketjunormaaleilla,+henkisen+kasvun+paikka.Kysymyksessä+ei+ole+millään+lailla+narsistinen+persoonallisuushäiriö,+jos+on+synnynnäisesti+pysyvästi+erilainen+ja+osaa+käyttäytymisessään+ottaa+sen+todella+huomioon+ja+kykenee+suhtautumaan+esim.+assiuden+aiheuttamaan+masennusalttiuteensa+terveellä+tavalla+eli+ennaltaehkäisevästi.Niin+kauan+kuin+kuvitellaan,+että+assit+ovat+narsisteja,+jäävät+todelliset+narsistit+tunnistamatta+ja+saavat+todellisella+narsistisella+käytöksellään+riehua+vapaasti+ja+kylvää+läheisiin+ihmisiinsä+tuhoisaa+toksisuuttaan.
Mitä+jokaisen+tulisi+ymmärtää+AS:sta?Ainakin+se+pitäisi+ymmärtää,+että+AS:ssa+on+kysymys+jostain+ihan+muusta+kuin+mistä+on+kysymys+esim.+narsistisessa+persoonallisuushäiriössä.Kahden+eri+ilmiön+vertailu+on+joskus+tosi+valaisevaa.Kuva+aspergerin+perusolemuksesta+kirkastuu,+kun+rinnalleasetetaan+narsistinen+persoonallisuushäiriö.Kirjoitin+ketjuun+"Asperger+ja+narsismi"+vuonna+2017näin:"Kävin+läpi+useita+netistä+löytyviä+kirjoituksia,+joissa+vertaillaan+toisiinsa+Aspergerin+syndroomaa+ja+narsistista+persoonallisuushäiriötä.+Seuraavassa+kokoamani+tiivistelmä,+jossa+yksinkertaisuuden+vuoksi+käytän+puhekielen+sanoja+"assi"+ja+"narsu".-+assi+tuntee+herkästi+myötätuntoa+mutta+ei+ilmaise+sitä+ollenkaan+enemmistölle+tyypillisellä+tavalla-+narsulta+kyky+myötätuntoon+puuttuu;+hän+ei+ymmärrä+mikä+on+omatunto,+ne+piuhat+hänen+päässään+ovat+poikki-+assi+tuntee+voimakasta+inhoa+kaikkea+vallankäyttöä+ja+väkivaltaa+kohtaan-+narsu+tuntee+voimakasta+vetoa+juuri+vallankäyttöön+ja+haluaa+itselleen+valtaa+niin+paljon+kuin+mahdollista-+assi+haluaa+ennen+muuta+rauhallista+rinnakkaiseloa+ja+yhteistä+hyvää-+narsu+pyrkii+itsekkäästi+oman+itsensä+nostamiseen+muiden+("heikkojen")+kustannuksella-+assin+tunneilmaisua+leimaa+vähäisyys+ja+pidättyvyys-+narsun+tunne-ilmaisu+on+puistattavan+kylmää,+usein+onttoa+ja+lavastettua-+assi+inhoaa+teeskentelyä+ja+näkee+sen+läpi-+narsu+huijaa+ja+teeskentelee+usein,+esim.+pukeutumalla+pinnallisesti+aivan+tiptop-+assin+mielessä+on+suunnitelmia+ja+erityiskiinnostuksenkohteita-+narsun+mielessä+on+kokemaansa+vääryyttä,+epäluuloja+ja+katkeruutta-+assi+uupuu+usein+stressistä-+narsu+on+täynnä+itseinhoa,+jota+pyrkii+peittämään+muilta;+mitä+enemmän+itseinhoa+on,+sitä+enemmän+hän+kerjää+osakseen+huomiota+ja+tarvitsee+ympärilleen+uskollisia+ihailijoita-+assi+sanoo:+"jos+olet+ystävä+niin+ymmärrät"-+narsu+sanoo:+"jos+olet+ystävä+niin+tottelet"+(siis+ystävänä+ja+kumppanina+narsu+on+todella+kaamea)-+assi+tuntee+olevansa+"yksin+maailmassa"-+narsu+uskoo+olevansa+"maailman+napa"-+jos+assia+arvostellaan,+hän+kuuntelee+tarkasti+ja+sanoo+oman+eriävän+mielipiteensä+suoraan-+jos+narsua+arvostellaan+hän+kokee+sen+syvänä+"narsistisena+loukkauksena"+ja+kaivaa+tekosyitä+rangaista+arvostelijaa+ankarasti,+varsinkin+pysyvällä+häädöllä-+assi+näkee+omat+rajoitteensa+ja+vahvuutensa-+narsu+on+sokea+omalle+ongelmalleen,+hän+ei+itse+tajua+omaa+moraalittomuuttaan,+muttamuut+tajuavat+ja+ennemmin+tai+myöhemmin+narsun+sairas+sosiaalinen+kupla+puhkeaa"
Aspergerin+syndrooma+on+vaikea+aihe+kaikille:+sekä+niille,+joilla+se+on,+että+niille,+joiden+pitäisi+olla+auttavia+asiantuntijoita.+Mistä+tämä+johtuu.+Varmasti+se+johtuu+mm.+siitä,+että+AS+ilmenee+niin+monella+tavalla+ja+että+siinä+on+suurta+yksilöllistä+vaihtelua.+Vaikeus+tulee+paljolti+siitä,+että+AS-ihminen+törmää+jatkuvasti+ns.+normaalien+ihmisten+"ainoaksi+oikeaksi+ja+terveeksi+kuviteltuun"+elämiskulttuuriin+eli+tapaan+aistia+maailma+ja+muut+ihmiset.+Assi+ei+koe+tätä+maailmaa+eikä+muita+ihmisiä+ns.+normaalilla+tavalla.+Assia+on+mahdoton+saada+väännettyä+"normaaliksi",+vaikka+lukemattomat+"normaalit+kunnon+ihmiset"+ovat+sitä+"hyvällä+tarkoituksella"+yrittäneet+-+ja+tulevat+valitettavasti+nykyisessä+tietämättömyydessään+sitä+yrittämään+myös+tulevaisuudessa.+Huokaus!AS+merkitsee+laaja-alaista+pysyvää+erilaisuutta.+Minun+oman+henkilökohtaisen+kokemukseni+mukaan+se+erilaisuus+ilmenee+varsinkin+sosiaalisuudessa.+Ns.+normaali+sosiaalisuus+kuormittaa+AS-ihmistä+tavalla,+jota+ns.+normaalit+enemmistössä+olevat+"synnynnäisesti+sujuvasosiaaliset"+eivät+ymmärrä,+vaan+voivat+vain+ihmetellä+ja+pohtia+tyyliin+"mikä+tilapäinen+häiriö+tuohon+on+iskenyt",+"miten+tuo+saataisiin+oikeille+raiteille+kuten+me+kaikki+kunnon+ihmiset"+jne.+AS+ei+ole+mitään+tilapäistä+"häiriötä",+vaan+se+on+synnynnäinen+pysyvä+neurobiologinen+tila,+jossa+on+sekä+rajoitteita+että+vahvuuksia+ja+jonka+pohja+on+monien+erilaisten+geenien+yhdistelmässä.+AS-ihminen+ei+ole+eksynyt+"väärille+raiteille",+vaan+hän+on+nimenomaan+oikeilla+omilla+yksilöllisillä+raiteillaan,+jotka+vain+sattuvat+olemaan+hyvin+erilaiset+kuin+ns.+normaaleilla.+Tämän+erilaisuuden+pysyvyyden+ja+merkittävyyden+ymmärtäminen+on+koko+AS:n+ja+koko+autismikirjon+ymmärtämisen+avain.Jos+sinulla+on+AS+tai+epäilet+että+sinulla+on+AS+niin+tilanne+on+hyvä,+jos+olet+kiinnostunut+lukemaan+tietopuolisia+kirjoja.+Nimittäin+todella+asiantuntevaa+puhetta+AS:sta+saat+kuulla+lukemalla+esim.+Tony+Attwoodin+kirjaa+"Aspergerin+oireyhtymä+lapsuudesta+aikuisuuteen".+Tony+Attwood+on+todellinen+asiantuntija,+joka+on+tutkinut+kymmenien+vuosien+aikana+useita+tuhansia+Asperger-henkilöitä+ympäri+maailmaa.+Hän+ei+takerru+huolestumaan+siitä,+että+AS+aiheuttaa+hyvin+erilaisen+sosiaalisen+ja+tapakulttuurisen+elämän+kuin+ns.+vakiintunut+normaalius,+vaan+hän+ymmärtää+Aspergerin+syndrooman+pysyvän+ja+arvokkaan+erilaisuuden+jopa+syvällisesti+sisältä+käsin.