Vapaa kuvaus

Aloituksia

37

Kommenttia

1243

  1. Vaikka herra syylähahmolla onkin korkealentoinen yliopistotutkinto matematiikassa, yritän yksinkertaistaa koska luetun ymmärtämiseesä on selvästi isoja ongelmia.
    14 vuoden aikana, vähintään 2 kertaa vuodessa omalla autolla isanin perukoille, niin kertoja on kertynyt varmasti 30. .!! Siitä sitten vaihtelevasti milloin minnekin.
    Eikö se ole kymmeniä..???
    Jos ei ole ollut isaniin asiaa niin pikakäyntejä chiang mai / chiang rai lentäen 4 tai 5 kertaa.
    Että näin.
    Siinä sitten ensi yönä ruutupaperi ja lyijykynä kovassa käytössä.
    Terveiset Ban Phaista, aina yhtä mukava paikka, huomenna tai tiistaina sitten Udon Thani, sieltä sitten eteenpäin.
  2. Kiitos samoin.
  3. Herra Huhtasaari loruilee taas kun ei olisi alaleukaa lainkaan. Jos viettää 10 vuotta suomi24 palstalla niin ei siinä näemmä ainakaan thaimaalaisen ruuan asiantuntijaksi tulla. Korkeintaan pakaste/ mikroruuan asiantuntijaksi.
    Mennäänpä ensin tuohon minun annokseen. Se on ihan oikeaa spaghettia, siitä lisää myöhemmin.
    Yleensä syön annoksen katkaravuilla tai kanalla koska en ole kavereita mustekalan enkä simpukoiden kanssa.
    Mitä tulee yrtteihin, tilaan aina annokseni ilman yrttejä, eli "no herbs"...
    Tämän jo tietävätkin paikassa jossa yleensä tuon syön, ei tarvitse asiasta mainita.
    Tuossa annoksessa on kyllä vihreää pippuria ainakin se viisi terttua chiliä niin että tuntuu, ovat vaan kasan alimmaisena suurimmaksi osaksi. Papua ja jotain muuta vihannesta löytyy myös.
    Mutta siihen spaghettiin, annoshan valmistetaan niin että spaghetti keitetään ihan valmiiksi. Vokissa kypsennetään kaikki muut tarpeet mitä tuohon annokseen tulee, ihan kypsäksi ja sen jälkeen tuo valmiiksi keitetty spaghetti vain käytetään vokissa muiden kanssa yhdessä että saa sieltä makua. Spaghettia ei siis varsinaisesti vokata.
    Näin se tehdään ainakin tuossa paikassa missä sen yleensä syön.
    Mistäkö tiedän tämän...?
    Tiedän koska tämä ravintolanpitäjä/ kokki on tuttu yli 10 vuoden takaa, ja olin viime talvena tekemässä annoksen itselleni. Spaghettia siinä laatikossa luki mitä keitin.
    Herra huhtasaari varmasti muistaa kun jokunen aika sitten vakuutti että kaikki thaimaan nuudeli on makaroonia... Menikö nyt joku pieleen...? Taas.
    Ketsuppi muuten kuuluu lasten makaroonilaatikkoon tai sitten roskiin.
  4. Kovaa songkranin viettoa täällä suomi24 kaatopaikalla, vaan ei yhtään kuvaa. Kyllä kiinalaisetkin luurit vettä kestävät nykyään. Tänään testasin.
    Laitetaan nyt yksi kuva malliksi omalta kylältä tämänpäiväisestä sonkranin vietosta niin ei jää pelkälle puheen asteelle.
    https://aijaa.com/gqnpxK