Vapaa kuvaus

Aloituksia

12

Kommenttia

8510

  1. Rasisti kuitenkaan ei ole kumpaakaan.
  2. Varmaan on että Jeesus ristiinnaulittiin, hänen kuolemaansahan kristinusko perustuu vaikka Jeesus UT:n mukaan olikin elossa jo parin päivän kuluttua. Kristinuskossa uskotaan että Jeesus oli juutalaiseksi inkarnoitunut jumala jonka piti kuolla jotta Isäjumala voisi antaa ihmisille näiden synnit anteeksi ja kuolema silti laitettiin juutalaisten ja koko kansa viaksi kristinuskoahan lähdettiin viemään Roomaan eikä olisi sopinut tarjota uskontoa jonka päähenkilön roomalaiset olivat tappaneet.

    Syntisyytöksiä ei tuolloin etsitty tapana oli juuri päinvastainen ettei ketään tarvitsisi tuomita kuolemaani ja tuomio jonka Rooma antoi oli poliittinen, alistamiensa kansojen uskontoihin Rooma ei puuttunut. "Jeesus nasaretilainen juutalaisen kuningas" luki ristissä .
    Jeesus oli järjestänyt mellakan temppelin alueella juuri kun Jerusalemiin oli tullut suuri joukko pyhiinvaeltajia Rooman valtakunnan eri puolilta. Siksi myös maaherra ja legioonalaiset olivat tulleet Cesareasta Jerusalemiin rauhaa ylläpitämään koska muutamaa vuosikymmentä aiemmin oli alkanut kapina juuri välikohtauksesta temppelissä. Vastaavan toistuminen yritettiin estää.

    Tapaa vapauttaa yksi vanki ei tunneta missään, ei juutalaisissa lähteissä eikä roomalaisissa. Kristinusko esittää tuossa kollektiivista syyllisyyttä koko kansalle kaikkina aikoina ja rangaistusta kristityt ovat jakaneet kuitenkin heidän oma teologiansa selittää että Jeesus oli jumalolento jonka isä ei muuten voinut antaa ihmisille anteeksi kuin tapattamalla poikansa ihmisten toimesta.